Kari A. Sihvonen: Kapteeni Kanki

IMG_20170730_192355.jpg

Olen tainnut aiemminkin mainita, että minulla on mielenkiintoinen huumori. Eräänä iltana puolisoni toi minulle alennuksesta löytämänsä Kapteeni Kanki: Onnenavaimet-sarjakuvan. Luin sen samana iltana ja hykertelin naurusta. Minun oli saatava lisää tätä! Onneksi löysin muutaman lisää (kuvassa yllä) Turun Sarjakuvakaupasta.

Kapteeni Kanki on ilmestynyt alunperin Myrkky-lehdessä vuodesta 2003. Myrkky-lehden lopetettua Sihvonen on piirtänyt Kanki-sarjakuvia valitettavasti harvemmin. Harvoin päivittyvältä Kangen FB-sivulta voi seurata sankaremme retkeä.

Toisin kuin moni muu supersankari, on Kapteeni Kanki monellakin tapaa supersankareiden Aku Ankka tai Uuno Turhapuro. Kangen samaistaminen edellä mainittuihin suomalaisten rakastamiin hahmoihin kertookin jo paljon hahmosta. Toinen puoli onkin siinä, että sarjaa on alunperin julkaistu juuri räävittömässä Myrkky-lehdessä.

Kanki saattaa ajautua välillä omille teilleen joillei omasta tahdostaan, niin Viinamäenmiehen kannustamana. Kangelle pitää kotona kuria Justiinan lailla feminismiinkin taipuvainen Pirjo. Kankea vastassa ovat erilaiset superpahisten irvikuvat.

Mikäli sinulla on vinksahtanut huumori, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Kapteeni Kankeen!

Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia

img_20170106_192959

Minulle arvottiin Ylen kirjojen Suomi-hankkeen tiimoilta vuonna 1960-luvulla julkaistu Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia. Tammikuussa kirjastosta lainaamani painos on Teoksen kustantama.

Vuonna 1985 syntyneen on vaikea kuvitella millaista olisi olla kotirouva 1950-luvun lopulla. Ymmärtääkseni päähenkilö rouva Pyy on suunnilleen ikäiseni, joka kirjan alussa muuttaa perheineen kaupunkiin. Perheeseen kuuluu työssäkäyvä mies, kaksi tytärtä ja poika sekä anoppi. Kaikki tapahtuu kirjassa rouva Pyyn kautta. Henkilöiden nimiä tuskin mainitaan, ennemminkin heidän suhteensa rouva Pyyhyn.

Rouva Pyyn elämän keskus on koti, jonka taloutta hän hoitaa miehen tuodessa leivän pöytään. Ymmärrän suuresti rouva Pyytä; kodinhoito ei tunnu riittävän elämän sisällöksi, joten hän tuntuu kirjan aikana tekevän paljon turhautuneena kärpäsestä härkästä hänen miehensä suhtautuen hänen asiaansa hössötyksenä.

Miltä teos näyttää 57 vuotta myöhemmin? Itse olen todennäköisesti rouva Pyy:n ikäinen rouva, mutta minä en ole samalla lailla sidottu puolisooni eikä minun tarvitse pyytää häneltä lupaa rahan käyttöön. Eniten kuitenkin silmiin hyppäsi kulissien ylläpito. Rouva Pyy käy kävelyllä, jolla katselee, miltä oma koti näyttää ulkoapäin.

Marja-Liisa Vartio on eli 1924-1966 ja häntä pidetään kotimaisen proosan uudistajana. Hän julkaisu aluksi kaksi runokokoelmaa, jonka jälkeen hän siirtyi proosaan. Haavikko-säätiö on jakanut 1990- ja 2000-luvuilla Marja-Liisa Vartio palkinnon, jonka arvo on ollut aluksi 25 000 markkaa sitten 5000 euroa.

Lue kirja täältä (tarvitset Yle-tunnukset).

Lue lisää Marja-Liisa Vartiosta Wikipediasta.

Karl Ove Knausgård: Syksy

syksy.jpg

Alkaa olla jo vitsi, että Image-lehden joka numerossa mainitaan Knasu eli Karl Ove Knausgård, joka tuli Suomessakin tutuksi viimeistään hypetetyn autofiktiivisen Taisteluni-sarjan myötä. Sarjan ensimmäinen osa on odottanut minua pitkään hyllyssä. Vuodenaika-sarjan alettua koin kuitenkin helpommaksi aloittaa Knasuun tutustumiseen tästä.

Knasu kirjoittaa kirjeitä syntymättömälle tyttäreilleen ja kertoo asioita yksinkertaisista asioista elämässä. Osa kuvauksista on toteavia, osa huvittaa minua. Riemastuttavimpia kappaleita olivat mielestäni muun muassa häpyhuulet, sormet, mäyrät ja napit. Kaikkein eniten hajosin puhelimet-kappaleeseen, jossa kirjoittaja selitti seikkaperäisesti lankapuhelimen toimintaa. Aloin pohtia, miten tällä vuosituhannella syntyneet voivat ymmärtää lankapuhelimen jolleivat ole kokeneet sitä. Samoin olemme surkutelleet puolisomme kanssa, että mikäli hankimme jälkikasvua, ei tämä todennäköisesti ymmärrä Spedeä.

Rakastan rakastan rakastan kirjan kantta. Oli tietenkin pakko vilkaista muiden maiden painosten kansia. Mielestäni suomen kansi on kyllä kaikkein kaunein vangitessaan syksyn kauneuden.

En malta odottaa, et saan sarjan seuraavan osan käsiini!

Pirkko Saisio: Spuuki spaidermän ja raju nonna

3f3a4f3c95fc67b335f6669adcd9cae3.jpg

Jotenkin minusta tuntuu nololta myöntää, etten ole aiemmin lukenut Pirkko Saisiota, mutta ihaillut kumminkin hänen roolityötään elokuvassa Kuutamolla (taas yksi elokuva, joka on mielestäni saanut Imdb:ssä liian vähän pisteitä). Mikäli haluaa tutustua Saision kirjoihin ja tyyliin, on tässä pehmeä lasku.

Lasten suusta-kokoelmat ovat hauskoja, mutta yleensä kirjan kansiiin koottuna ne alkavat käydä nopeasti puuduttaviksi. Saisio on välttänyt tämän. Kirjaan on koottu hänen Facebook-päivityksiään, joissa on kertoo tyttärenpoikansa tekemisistä ja sanomisista. Kerrontaa rytmittävät lapsen piirrokset.

Itse olen pohtinut paljon vanhempien ja sukulaisten ratkaisua julkaista lapsista kuvia internetissä ja sosiaalisessa mediassa. Jenkkilässä (muistaakseni) on jo todistettu aikuiseksi kasvaneen lapsen oikeudenkäyntiä vanhempiaan kohtaan, kun vanhemmat olivat julkaisseet lapsestaan liikaa tietoja somessa.

Saisio väistää nämä sudenkuopat käyttämällä läheisistään pseudonyymejä. Päähenkilö kulkee läpi kirjan nimellä Kolmevuotias, Neljävuotias, Viisivuotias ja viimein Kuusivuotias. Hän oli miettinyt, millä nimillä kutsuisivat itseään lapsenlapsen synnyttyä. Saisiosta tuli Nonna ja hänen puolisosta Rekkari. Ensin luulin Rekkarin tarkoittavan rekkalesboa, sen sijaan se tarkoitti henkilöä, joka eli Nonnan kanssa rekisteröidyssä liitossa. Myöhemmin tyttären perheeseen syntyy Zen-vauva, joka kasvaa aikanaan Yksivuotiaaksi.

Kirja on riemastuttavaa luettavaa. Se kertoo lapsen suhteesta isovanhempiinsa ja molemminpuolisesta kaipuusta, jota koetaan isovanhempien muuttaessa talveksi Madeiralle. Se kertoo myös lapsen kasvaessa irti perheestään kohti kavereitaan ja itsenäisyyttä. Kiinnostavaa on myöskin lapsen persoonan kasvaminen ja mielipiteet.

Kirja on luettu ihmeen harvassa blogissa. Suosittelen kuitenkin tarttumaan siihen ennakkoluulottomasti. Luettu sen kuitenkin blogeissa Ihminen välissä, Kirjat kiehtovat ja Kirjapolkuni.

Riku Korhonen: Emme usko enää pahaan

24047080-320x180.jpg
Kuva: Aamulehti

Taas kerran tartuin kirjaan muiden kirjabloggareiden suosituksesta.  Kirja on ensimmäinen lukemani Riku Korhosen kirjoittama. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Eero asuu perheensä kanssa omakotitalossa ja elämä kulkee omia uomiaan. Vaimon kerrottua kidnappausfantasiasta, alkaa Eero suunnittelemaan vaimonryöstöä avioliitto-onnen pelastukseksi. Mukaan puhutaan opiskeluaikojen kaveri  Lari, joka suostuu kuskiksi vastahakoisesti. Kaikki ei menekään kuten Strömsössä (vaimonryöstöä Strömssössä? Olisi mielenkiintoista!) ja mökille mentäessä matkaan tulee muuttujia. Pelastaako vaimon fantasian toteuttaminen sittenkään avioliittoa?

Kirja on ehdottomasti 5/5 ahmimiskamaa. Itseäni ilahdutti kovasti 13 vuotta Turussa asuneena Turun paikannimien viljely. Oli hauskaa hahmottaa päässään, missä kulloinkin liikuttiin. Tosin ulkopaikkakuntalaisia ja huonomuistisia varten olisi voinut kirjan alussa olla Turun kartta ihan kuin fantasiakirjoissa ikään.

Meillä oli muuten keskustelua puolisoni kanssa, onko kannessa takki vai kummitus. Moni, minä mukaan lukien on takin kannalla, mutta kyllä kummitus-tulkintakin sopii mielestäni kirjaan.

Kirja on luettu myös muun muassa blogeissa Kirja hyllyssä, Kirsin Book Club ja Reader, why did I marry him?

Roxane Gay: Bad feminist

IMG_20170614_214818

Poikkeuksellisesti aloitan bloggauksen asiaan liittyvällä kuvalla. Jokin aika sitten Areena/Fem esitti vuonna 1968 valmistuneen Barbarella-elokuvan. Itse olen nähnyt elokuvan lukemattomia kertoja ja näytän sen aina uusille ihmisille tilaisuuden tullen. Harmikseni Imdb:n tähtien mukaan elokuva on vain 5,9 tähden arvoinen. Kun Hesarissa oli kyseisen elokuvan arvio, korjasin tähdet. Julkaisin kuvan instassa, jolloin sain kommentin, jossa ihmeteltiin, miten feministi voi tykätä elokuvasta, joka on miesten tekemä elokuva miehille.

Keskutelimme tästä Facebookin Geek Girls Unite (Finland)-ryhmässä, jossa sain paljon sympatiaa. En ole ainoa, joka näkee Barbarellan itsenäisenä naisena, joka nauttii muodista ja seksistä. Sen sijaan, että hän olisi objekti hän taistelee tarinan läpi ja mielestäni myös kehittyy hahmona.

Näissä tunnelmissa avasin Roxane Gayn Bad Feminist-esseekokoelman. Olen kuullut pitkään jämähtäneitä käsityksiä siitä, saako feministi meikata, tuoda feminiinejä piirteitään esiin tai haluta olla kotiäiti. Samoin Gay pohtii, onko hän huono feministi pitäessään naisia halventavasta rap-musiikista, jossa on kuitenkin hyvä biitti.

Tehdäänpä se nyt selväksi: feministi antaa meille luvan olla sellaisia kuin haluamme: feminiinejä, maskuliinisia, angrogyynejä, antaa meidän seurata omia polkujamme ja taistella oikeuksiemme puolesta. Aivan kuten esimerkiksi muslimeita tai keskustan kannattajia, meitä on moneen junaan eikä feministejä ole kahta samanlaista.

Kirjan suomalaisen laitoksen esipuheen ovat kirjoittaneet Ruskeat tytöt-blogistaan, -verkkojulkaisustaan ja –kirjastaan tuttu Koko Hubara ja toimittaja Anu Partanen. He ovat myös suomentaneet kirjan esseet ja poistaneet siitä esseet, jotka avautuvat enemmän amerikallaisille.

Bad Feminist on loistava kokonaisuus eri pituisia esseitä maailmasta feminististen lasien läpi. Kuten aiemmin lukemani Hubaran kirja, se on ei-valkoisen kirjoittama, joka tuo siihen omanlaisensa mausteen. Toisin kuin Hubaran teos, ei Gay kuitenkaan ole kirjoittanut kirjaa pelkästään ei-valkoisille. Hän katsoo maailmaa myös korkeasti koulutetun ei-valkoisen naisen näkökulmasta, varsinkin huomatessaan olevansa harvoja kaltaisiaan luentosalissa.

Kirja on jaettu osiin Minä, Sukupuoli ja seksuaalisuus, Rotu ja viihde, Politiikka, sukupuoli ja rotu sekä takaisin minuun. Gay huomioi esimerkiksi viihteen kuvaa ei-valkoisista, Twitterin voimaa, johon nykyjournalistit eivät enää vastaa ja seksuaalista kielenkäyttöä.

Tämä on taas niitä kirjoja, joita suosittelen kaikille. Itselleni se avasi muun muassa näkemään mustien ongelmallisen kuvaamisen viihdemaailmassa.

Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs

Tykit_taudit_ja_teras.jpg

Siitä on jo useampi vuosi, kun näin Jared Diamond kirjaan Tykit, taudit ja teräs perustuvan dokumenttisarjan. Tuolloin lisäsin mielessäni 1997 ilmestyneen, 2005 suomennetun kirjan lukulistaani.

Savon reissulla sain viimein kirjan luettua. Diamond on taustaltaan biologi ja kiinnostunut historiasta ja kielitieteistä. Kirjassaan hän selittää ihmiskunnan historian viimeiset 13 000 vuotta alle viidessadassa sivussa. Jollei kirja olisi muuten kiinnostanut, niin vähintäänkin tästä syystä.

Yksi kirjan suurimmista kysymyksistä on, miksi kulttuurit ja yhteiskunnat kehittyivät, kuten kehittyivät ja miksi juuri länsimainen kulttuuri on aikanaan valloittanut maailmaa. Lyhyt vastaus on kirjan nimessä, mutta Diamond venyttää vastausta useammalla sadalla sivulla.

Vaikka olin nähnyt dokumenttisarjan ja yleistietoni historian osalta on mielestäni ihan hyvä, löysin kirjasta paljon asioita, joita en ollut aiemmin tiennyt. Historiaan ja kulttuureihin keskittyneenä humanistina myös biologin ja kielitieteilijän näkökulma, vaikkakin jouduin välillä hyppäämään pätkän kirjasta luonnontieteellisen selityksen venyessä.

Kirja on kirjoitettu sopivan populaaristi ja tunkisin sen mielelläni esimerkiksi lukion historian ylioppilaskirjoituksiin pänttäävän kouraan tai miltei kenen tahansa yhteiskunnasta kiinnostuneen näppeihin.