Chigozie Obioma: Kalamiehet

Kalamiehet.jpg

Tarkoitukseni oli mennä Turun kirjakahvilassa järjestettävään afrikkalaisen kirjallisuuden lukupiiriin. Kun lukupiirin päivä koitti, en ollut saanut luettua kirjaa loppuun. En kehdannut mennä juonipaljastusten pelossa lukupiiriin ollenkaan, vaan jäin kotiin lukemaan kyseisen kirjan loppuun.

Hävettää myöntää, että mielikuvani Afrikasta ovat pitkälti hyväntekeväisyysjärjestöjen rahankeruukuvien muodostamia. Siksi olikin hyvä idea yrittää lukea edes jotain Afrikkalaista. Obioman kirja Kalamiehet on ollut lukuisten kirjallisuuspalkintojen saajaksi muun muassa Bookerin.

Vaikka kirjan nimi on Kalamiehet, ei siinä paljoa kalastella. Kalastelusta kuitenkin lähtevät tapahtumat vyörymään. Veljekset innostuvat kalastamisesta. Yhdellä kalareissulla kuitenkin paikallinen kylähullu ennustaa veljenmurhan. Ennustus aiheuttaa juovan läheisten veljesten välillä ja alkaa tuhota heidän välejään hitaasti mutta varmasti.

Olin odottanut, että kirjassa olisi ollut enemmänkin afrikkalaisia piirteitä, joita en tunnistaisi, lukukokemusta häiritsemässä. Loppujen lopuksi niitä taisi olla lähinnä todennäköisesti todelliset henkilöt, joita mainittiin. Tosin heidät oli kuvattu niin, että heidän suhteensa tarinan kulkuun ymmärsi, vaikkei heitä tuntenutkaan.

Välillä teksti hyppää ajassa varoittamatta, muttei liikaa. Lähinnä menneisyyden muistelot peilaavat taidokkaasti sen hetkiseen tarinan kulkuun. Kirja olikin ahmittaviin lukeutuva. Vahva suositus siis!

Mainokset

Joel Lehtonen: Henkien taistelu

IMG_20171015_122846.jpg

Kirjoitin aiemmin juttua Kirjablogistit ja 101 kirjaa-projektiin liittyen Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia– kirjasta. Tuolloin koin päähenkilöön, joka oli elämäänsä kyllästynyt kotirouva, samaistumisen vaikeaksi. Ei olisi pitänyt valittaa silloin…

Joel Lehtonen tunnetaan parhaiten hänen 1920 ilmestyneestä Putkinotko-kirjastaan. Opintojeni alussa minulle sanottiin, että kansatieteilijän tulisi lukea kyseinen teos sen maaseudun kuvauksen vuoksi. Lehteiltyäni tiiliskivea, totesin ettei ole minun kirjani.

Luin muutamia vuosia sitten Edward Belamyn vuonna 2000-kirjan. Jostain kumman syystä tämä Lehtosen kirja muistutti tavallaan tuota 1902 julkaistua amerikkalaista opusta. Belamyn kirjassa päähenkilö herää sata vuotta myöhemmin kovin kommunistista utopiaa muistuttavassa ajassa. Suurin osa kirjasta on utopiaan tutustumista.

Henkien taistelussa on pitkälti kyse siitä, millaisena kirjan paholainen esittelee maailman ja eritoten Suomen päähenkilölle. Aivan kuten Belamynkin teoksessa yhteiskuntakritiikki on puettu tarinan asuun. Henkien taistossa näpäytyksiä saa niin suomalainen juomakulttuuri kuin Lapuan liikekkin.

Molemmat kirjat on luettava historia mielessä pitäen. Tuohon aikaa vallitsi tosiaan kiletolaki Suomessa. Päähenkilö Kleophas Leanteri Sampila iloitsee elämästä teoksen alussa Pariisissa, jossa monet tuon ajan suomalaistaiteilijat vierailivat Tulenkantajia myöten.

Henkien taistelu jäi Lehtosen viimeiseksi teokseksi, jollei lasketa hänen postyymeja julkaisujaan. Haluaisin olla sen verran sivistynyt, jotta voisin verrata kyseistä kirjaa muuhun ajan kirjallisuuteen, mutta pettymyksekseni olen lukenut lähinnä uudempaa kirjallisuutta.

Tätä lukiessa lukijalla on oltava motivaatiota, sillä kirja on yli kuusisataa sivua pitkä ja kerrontatyyli kovin erilaista nykyiseen verrattuna.

Lisää Joel Lehtosesta Wikipediasta. 

Kirjan voi lukea sähköisenä Yle tunnusten avulla. Lue lisää täältä.

Lokakuun lukumaraton

bty
Lukunurkkaukseni on vallattu

Tällä kertaa en halunnut tehdä päivittyvää postausta, koska silloin olisi joutunut katskaisemaan  lukukokemuksen aina välillä. Oheisesta kuvasta voit nähdä, mitkä kirjat sain luettua tämän kertaisen lukumaratonin aikana. Koiviston elämänkertaa ehdin vasta aloitella.

da6daabbc1e30bf9c88c288bd196f5ac--amazing-women-quotes-inspirational-women-quotes

Mainitsin aiemmin Kirjasaalis-videossani löytäneeni Ekotorilta Amy Poehlerin Yes please-elämänkerran. Toisin kuin Carrie Fisherin muistelmille, tälle annan mieluusti useampiakin tähtiä. Tässä ei pyritty minkäänlaisiin sensaatioihin. Poehler rakastaa työtään, joten kirjassa oli paljon siitäkin. Kun hän kertoi työskennelleensä vielä vuorokautta ennen synnytystä pääsin päivittelemään amerikkalaista työelämää. Tosin sitten törmäsin Poehlerin voimaannuttavaan fraasiin: ”Good for her! Not for me.”. Jos hän pystyy työskentelemään vielä viimeisillään, good for her! Minusta ei olisi siihen.

9789518845594.jpg

Mielenkiinnosta luin myös Kimmo Svinhufvusin Kokonaisvaltainen kirjoittaminen-oppaan. Olen lukenut häneltä aiemmin oppaat, joiden avulla saa puhtia opinnäytteen kirjoittamiseen. Paljon samaa oli tässäkin ja monia muitakin hyvin kirjoittamisharjoituksia on tässäkin. Tiivisitettynä: Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla.

1297_l_rammstein_240.jpg

Yksi suosikki yhtyeistäni provosoinnista tunnettu DDR:n aikaan syntynyt Rammstein. Huomasin heist kertovat kirjan nuorten osaston hyllyssä ja nappasin mukaan. Aivan kuten Poehlerin elämänkerrassakin – tässäkään ei mennä henkilökohtaisuuksiin vaan kerrotaan enemmänkin soundin saloja ja kappaleiden synnystä.

Ehdin ahmia jo jonkin verran Tellervo Koiviston elämänkertaa. Nopealukuisuudesta johtuen olisin saattanut ehtiä lukemaan sen tämän lukumaratonin aikana, jollen olisi alkanut katsoa uutta Star Trekkiä Netflixistä. Ihan hyvä näin, rouva Koiviston elämänkerta ansaitsee oman postauksensa.

Margaret Atwood: Orjattaresi

atwood_orjattaresi_tammi.jpg

Minua hävettää. Spekulatiivisen fiktion klassikoihin lukeutuva Margaret Atwoodin Orjattaresi julkaistiin jo 1980-luvun puolivälissä. Trumpin valinnan myötä se ponkaisi taas Bestseller-listalle. Ihmettelin jo tuolloin, miksen olen lukenut kirjaa aiemmin. Kesällä HBO Nordicille tuli kirjaan pohjautuva sarja, jonka katsoimme puolisoni kanssa. Löysin Turun kirjakahvilasta kirjan ruotsinkielisenä. Loppujen lopuksi sain sen kuunneltua äänikirjana.

Uskonnolliset fundamentalistit ovat vallanneet Amerikan. Naisilta on kielletty lukeminen ja Vanhasta testamentista on poimittu kohta, jossa Saara antaa Abrahamin maata Raakel–orjattarensa kanssa saadakeen perillisen. Siispä korkea-arvoisemmissa talouksissa Gileadissa sinisiin pukeutuneilla naisilla makaa jalkojen välissä verenpunaiseen pukeutunut orjatar, jota talon isäntä raiskaa siittäen mahdollisen jälkeläisen.  Hedelmälliset naiset on siis alistettu synnytyskoneiksi. Orjattarien ja vaimojen lisäksi Gileadissa on marttoja, joiden tehtävänä on lähinnä kotityöt.

Tein periaatteessa virheen siinä, että katsoin sarjan ennen kuin kuuntelin kirjan. Läpi kuuntelukokemuksen vertasin kuulemaani näkemääni. Äänikirjan luki Susa Saukko, jonka värikäs ääni vei dystopian kauhuihin. Vaikkei tapahtumien suhteen kirjassa ollut mitään uutta TV-sarjaan verrattuna, kirja tuntui raa’emmalta kuin sarja.

Toisin kuin sarjassa, päähenkilön nimeä ei kerrottu. Omalla tavallaan tämä sai hänet tuntumaan kyynisemmältä. Kirjassa kertoja paljasti useaan otteeseen olevansa epäluotettava kertoja ja värittävänsä tarinaa.

Kirjan lopussa oli pitkä osuus jonkin tieteellisen konferenssin puheenvuoroa. Tutkijat olivat löytäneet c-kasetit, jolle Gileadista paennut orjatar oli nauhoittanut kertomuksensa. Konferenssissa pohdittiin kasettiien ja kertomuksen aitoutta. Tämä osuus kirjasta tuntui hiukan turhalta.

Arwoodin mukaan romaanissa ei ole mitään, mikä ei olisi vielä tapahtunut. Mikäli puudutamme itsemme katsomalla lähinnä kevyttä populaarikulttuurin tuotetta, emme näe koko kuvaa kuten esimerkiksi aborttiklinikoiden räjäyttelijöitä.

handmaids-tale-protest-ohio-1497436884.jpg

Yllä oleva kuva on kesäkuulta, kun Yhdysvalloissa kiristettiin jälleen abortinvastaisia lakeja. Lue lisää täältä.

HS:n juttu Orjattaresi-kirjasta 10.2 (voi olla maksumuurin takana).

 

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

taivaslaulu91287.jpg

Mulla oli jo kertaalleen tämä kirja lainassa kirjastosta lukupiiriä varten. Palautin kuitenkin sen, koska en ehtinyt lukea sitä ennen kokoontumista. Onneksi kuitenkin Twitterissä mainittiin, että kannattaa sittenkin lukea tämä. Ja niin minä hain sen uudelleen kirjastosta.

Viime vuosina on nostettu esiin yhä enemmän ihmiskohtaloita, joihin on vaikuttanut uskontojen liian tiukat dogmit. Tämän kirjan keskiössä ovat Aleksi ja Vilja, joiden lestadiolaisperheeseen on syntymässä taas kerran lisää suita ruokittavaksi. Molemmat ovat kasvaneet uskoon, mutta tiukat määäräykset herättävät kysymyksiä. Aleksi pohtii niitä anonyyminä blogissaan ja joutuu muiden kuulusteltavaksi kritiikkinsä takia.

Kirjassa kuljetetaan vuorotellen nykyhetkeä Viljan näkökulmasta, mennyttä Aleksin, blogitekstejä sekä nukkeleikkiä. ”Sit ne menis seuroille ja näkis ne paljon kauniimmat barbit…”. Ihmettelin aluksi nukkeleikin tarpeellisuutta. Sen tarkoituksena oli ilmeisesti päästä enemmän Viljan pään sisälle.

Parhaiten teksti kulki Viljan ja Aleksin kertomuksissa, mutta kaksi muuta tyylilajia iskivät minua joka kerta saapuessaan palleaan. Ne tuntuivat välillä irrallisilta ja niitä lukiessani kaipasin jo takaisin soljuvampaan tekstiin. Blogiteksti-pätkiin on sisällytetty myös tekstien kommentteja, jotka avaavat sitä, kuinka kritiikkiin suhtaudutaan lestadioilaisten kesken.

Vaikka uskontojen uhreja on noussut viime vuosina yhä enemmän esiin tuo kaunokirjallinen teos aiheesta uusia näkökulmia.

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

IMG_20171008_150113.jpg
Mutta miksi kannessa on kameleita?

Kaikkein eniten odotin Turun kirjamessuilta lukupiiriä, jota varten luin Kjell Westön uutuuden. Olen aiemmin ollut Helsingin kirjamessujen lukupiireissä ja oletin Turun kirjamessujen lukupiirien toimivan samalla lailla. Mukana oli kääntäjistä koostuva lukupiiri. Aiemmissa lukupiirissä nimetyt bloggaajat tai lukupiiri toimivat keskustelun avaajina. Tällä kertaa yleisö ei saanutkaan osallistua keskusteluun ennen kuin viime minuuteilla.

Koska en saanut pohdintojani kuuluviin, kirjoitan niitä tähän. En katsellut enää messuilla enää paljoa muuta vaan lähinnä esittelin niitä messunyyppäkaverilleni.

Rikinkeltainen taivas seuraa päähenkilöä neljänkymmenen vuoden ajan lapsuudesta keski-ikään. Hän tutustuu lapsena mökkinaapuriinsa ja ystävyys määrittää häntä miltei koko kirjan ajan. Mökki ja mökki… päähenkilön perhe asuu torpassa ja korkeampaan luokkaan kuuluva ystävä huvilassa.

Päähenkilö tuntui olleen enemmän kiintynyt ystävänsä huvilaan kuin isänsä torppaan – ainakin, jos huomioi kuinka kovasti hän järkyttyi huvilan myynnistä. Toisaalta hän oli mukana torpan tyhjennyksessä ja huvila myytiin kuin varkain. Kun huvilan paikalle oli rakennettu lomakylä, hän kävi katsomassa sitä.

Pohdin ääneen ystävälleni tuota paikkaan kiinnittymistä. Hän sanoi, että hän ei olisi pystynyt käydä katsomassa paikkaa jälkeenpäin. Muistutin häntä puretusta osakuntatalosta, jonka tilalle on tulossa kerrostalon parkkipaikka. Joudun kulkemaan sen ohi päivittäin.

Ihmettelin kovin poikien ystävyyttä. Siihen liittyi paljon valta-asetelmia, sosiaalista peliä sekä teini-iässä yhdessä runkkausta. Joko minulla on paremmin valitut ystävät tai sitten minulla on jäänyt jotain oleellista väliin nuoruuden ystävyyteen liittyen. Mainitsin tästä kirjan lukeneelle ystävälleni. Hän ei ollut kuullut moisesta aiemmin. Minä muistelen nähneensä sellaista aiemmin amerikkalaisessa populaarikulttuurissa.

Kirjan osat oli nimetty suhteessa päähenkilöön ja muihin. Ratkaisu korosti yksilön tapaa peilata itseään muihin. Monessa suhteessa kirja muistutti mielestäni Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän- ja Palatkaa perhoset- kirjoja,  joiden päähenkilö ei millään meinannut päästä nuoruudeenrakkaudestaan. Samalla tavoin tämänkin kirjan päähenkilö toisti samoja virheitä jopa ärsyttävyyteen asti.

Kirjan käännekohta oli loppuosassa, kun päähenkilö alkoi epäillä muistojaan. Tämä kertoi minä-kertojan inhimillisyydestään. Hän myönsi kyllä jo alussa alemmuutensa ystäväänsä nähden ja nuoruutensa ilkeyden, mutta vääristynyt muisto häiritsi hänen omakuvaansa.

Lukiessani Turkuun sijoittuvaa kirjallisuutta, esimerkiksi Paha kirja tai Emme usko enää pahaan, saan ylimääräisiä kicksejä pystyessäni sijoittamaan tapahtumat kartalle. Uskon, että helsinkiläisille lukijoille käy samoin Westön kirjoja lukiessa. Toisaalta ei helsinkiläinenkin pystyi nauttimaan lukiessaan kirjoittajan kotiseuturakkaudesta.

Turun kirjamessut 2017: Lauantai

bty
Olen näkevinäni kirjailijan kengissä kimallusta ja hyväksyn.

Kaiken marinan päälle, jota olen marissut somessa, haluan todeta heti alkuun: mielestäni Tekstiretriitti on parasta tämän vuoden kirjamessuilla. Tänään oli ainakin aamupäivästä siellä ovi auki ja ihmiset tuntuivat löytävän sinne.

Kuten aiemmin mainitsin, halusin aluttaa päiväni ko. tilasta Varsinaissuomalaisia runoilijoita kuunnellen. Olin ajoissa, joten tulin paikalle, kun Virpi Hämeen-Anttila luki Italiaan sijoittuvaa kirjaansa ääneen. Ihanaa, ääneenlukua!

IMG_20171007_112912.jpg
Hanna Storm esiintyy.

Neljänkymmenenviiden minuutin runokimaraan mahtui seitsemän paikallista runoilijaa. Ystäväni Hanna Stormin lisäksi runoja lausuivat Artemis Kelosaari, Pirkko Soininen, Esa Hirvonen, Jouni Teittinen, Ainhoa Gonzales ja Kalle Talonen. Järjestävänä tahona oli Varsinais-Suomen runoviikko, jost en ollut ennen kuullutkaan. Tänä vuonna runoviikko järjestetään marraskuun alussa. Lue lisää ruonoviikosta täältä. Hanna Storm on kerännyt runoportfoliotaan instaan. Tsekkaa täältä.

Muutamien muuttujien, kuten venähtäneen lounastauon takia, en nähnyt syytä syöksyä suunnitellusti Tieto-lavalle vaan suuntasin Onerva-lavan luo varmistamaan paikkani Esko Valtaojaa katsomaan. Olen nähnyt Valtaojan kerran aiemmin. Maailmanloppua oli ennustettu 22.12.2012, jolloin Martin kirkossa oli myöhään Valtaojan ja srk:n papin keskustelutilaisuus maailmanloppuun liittyen. Muistan kyseisestä tilaisuudesta papin yrittäneen puhua Valtaojaa pussiin.

Tällä kertaa Valtaojaa haastateltiin liittyen hänen uuteen kirjaansa, Maammetaulu, liittyen. Vaikka olenkin utelias ja monesta asiasta samaa mieltä Valtaojan kanssa, en allekirjoita muun muassa hänen väitettään:

”Mikään tietämisen arvoinen ajatus ei mahdu yhteen twiittiin”

Mielestäni twiittien 140 merkkiä opettavat nokkeluutta ja tiivistämisen taitoa. Valtaoja pyrkii nostamaan ihmisiä pessimismistä uudessa teoksestaan ja kutsuu itseään optimistin sijasta realistiksi. Vaikka hän kertaakin monen asian olevan tässä ajassa hyvin ja näkee tulevaisuuden valoisana, on yltiöpositiivisuudella mielestäni varjopuoli: unohtamalla huonot asiat tulee työntäneeksi pään puskaan ja sortuu helposti ”not in my backyard”-ajatteluun.

IMG_20171007_122340.jpg
Virallinen kirjamessujakkuni, joka julistaa kulttuuritäteyttäni. Lisää huulipunaa kehiin!

Eilen olin ollut fiksu ja jättänyt lompakon kotiin. Tänään minulla oli rahaa, mutta käytin suunnattomasti aikaa alueella kiertelyyn ja eri toimijoihin tutustumiseen. Esittelen messusaalistani myöhemmin omassa postauksessaan.

IMG_20171007_142051.jpg
Vuoden 2017 Tohtori tuli kaupunkiin-kuva.

Suuren osan loppuajasta vietin Tekstiretriitti-tilassa. Minä ihan aikuisten oikeasti rakastuin kirjailijoihin, jotka lukivat kuulijoilleen uutta tekstiään.

Huomenna aion ehtiä ainakin seuraaviin:

10.40 – 11.00 Fiore A-Halli

Kata Melander, esikoiskirjalija ja Twitter-kaverini, kertoo tänä vuonna ilmestyneestä kirjastaan. Kirjoitin siitä aiemmin arvostelun (klik!).

11.20-13.00 Onerva 2krs.

Kjell Westö-lukupiiri. Nuff said.

13.40-14.00 Eino 2krs.

Mikä olisi erikoisempi esine kuin kirja? Bibliofiilin must go-ohjelmanumero!