Markus Zusak: Kirjavaras

Viime talvena löysin lähikirppikseltä kuvan Kirjavaras-kirjan. Onneksi se ei ehtinyt lämmittää kirjahyllyäni kovin pitkään: alkusyksystä osallistuin Kirjavaras-kimppalukuun Instagramissa. Olen auttamattomasti myöhässä, sillä kirja ilmestyi suomeksi 2008. Se oli siis juttu kirjablogeissa joskus kymmenen vuotta sitten. Ennen tätä bloggausta katsoin myös kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, jonka traileri on alempana.

9-vuotias Liesel ajautuu kasvatettavaksi Hubermaneille Natsi-Saksassa 1938. Kasvatti-isä Hans alkaa opettaa öisin painajaisten vaivaamaa Lieseliä lukemaan. Lieselistä tulee innokas lukija. Vaikka hän onkin kirjavaras, oli kirjojen varastamista teoksessa ihmeen vähän.

Yksi parhaista asioista kirjassa onkin Hansin ja Lieselin lämmin suhde. Välillä Hubermanien luona vierailee heidän aikuiset lapsensa, mutta tuntuu, että Lieselissä Hans saa haluamansa isä-lapsisuhteen. Maininnan arvoinen on myös ystävyys naapurin Rudy-pojan kanssa.

Kirjassa kuvataan myös Natsisaksaa tavallisten ihmisten näkökulmasta, ja niiden, jotka eivät halua kuulua puolueeseen. Kirjan kuluessa puolueeseen kuulumattomuus alkaa vaikuttaa Hansin elämään.

En oiekin tiedä, mitä mieltä olen ratkaisusta ujuttaa aikaajoin kuolema kaikkitietäväksi kertojaksi. Kuoleman osuudet ovat alleviivaavia. Tekstin seassa on myös tarinaan kuuluvaa kuvitusta, joka mielestäni sopi kirjaan kuoleman osuutta paremmin.

Elokuva oli ihan ok sovitus kirjasta. Siinä oli kuitenkin mielestäni liian vähän Lieselin ja hänen ystäviensä kolttosia (Liesel oli poikatyttö!) eikä kirjojen julmuuksia tuotu valkokankaalle. Muutenkin minua otti päähän, että Lieselin näyttelijä oli kuin soma nukke. Lisäksi elokuvassa puhuttiin englantia saksalaisittain murtaen. Outo ratkaisu! Kirja on toki australialainen, joten oliko ratkaisun tarkoitus tuoda elokuvasta helpommin lähestyttävä englanninkielisille?

Kirjavaras olisi ollut minulle vaikuttava lukukokemus nuorempana. Joten suosittelisin tätä nuorille sen iänikuisen Sinuhe-suosituksen sijaan 😉 Ja onhan tämä vaihtelua Auschwitch-kirjojen tulvalle. Mutta jos haluat lukea toiseen maailmansotaan sijoittuvan kirjan, lue mielummin Anthony Doerin Kaikki se valo jota emme näe.

Sopii muun muassa Helmet-lukuhaasteen 2021 kohtaan 22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä.

Syyskuun luetut 2021

J.S Meresmaa: Khimaira

Viiden tähden säeromaanii suomenvenäläisestä Sarasta. Tämän hankin itselleni.

Adebayo, Ayobami: Älä mene pois

Janne Kukkonen: Voro 3

Viiden tähden päätös loistavalle sarjakuvatrilogialle. (luin toki uudelleen myös sarjan aiemmat osat)

Jenni Hendricks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu

Tillie Walden: I love this part

Suloinen sarjakuva nuoresta tyttörakkaudesta

Timo Ronkainen: Ankkamestarin salaisuus: näkökulmia Carl Barksin tuotantoon

Minja Mäkilä: K-pop – Unelma huomisesta

Suurena K-popfanina luin toki tämän kirjan. Kirjasta paljastuu raastava todellisuus K-popin taustalla. Vähän tekee pahaa tämän jälkeen tukea K-popteollisuutta tämän raastavan kirjan jälkeen. 

Marianne Boucher: Talking to Strangers. A Memoir of My Escape from A Cult.

Sarjakuvan nimikin sen kertoo. Omakohtainen kertominen nuoren Mariannen ajautumisesta kulttiin, aivopesusta ja poispääsystä.

Tille Walden: The end of Summer

Varmaan olette huomanneet, että olen ihastunut Waldenin piirrokseen ja tarinankerrontaan? Tässä kirjassa odotettiin vuosi vuodelta kevättä suuressa linnassa. Pysähtynyt tunnelma. Jotenkin kuitenkin aistin, ettei tämä esikoisteos olisi palkintoja voittanut. Pidin tosin ajatuksesta jättikissalla ratsastamisesta.

Aino Huilaja: Pakumatkalla

Kuutelin omakohtaisen kertomuksen oravanpyörästä jättäytymisestä, pakettiautoon muuttamisesta ja reissaamisesta. Kesken Euroopanmatkan korona iskee. Jotenkin tuli mieleen, ettei tälläinenkään minimalistinen elämä ja oranvanpyörästä hyppääminen ole kaikille mahdollista. On siitä kuitenkin mukava lukea.

Riina Katajavuori & Martin Baltscheit: Oravien sota

Oravien välisen sodan voi lukea myös vertauskuvana Suomen sisällissodalle. Jännä ajatus: lastenkirja sisällissodasta.

Stjepan Sevic: Sunstone Vol. 1-5.

Lukaisin päivässä tarinan Lisasta ja Allystä, dommesta ja subista, jotka löytävät toisensa internetistä. Sarjakuvassa korostettiin luottamuksen tärkeyttä kinkyissä suhteissa. Silti draaman keskeisenä sytykkeenä on se, etteivät naiset puhu tunteistaan. Argh! Muuten hyvä. Sarjaa olisi vielä kaksi osaa, mikäli löydän ne jostain hyllystäni. Allyn ja Lisan tarina käsitellään viidessä osassa. Viimeisissä osissa kerrotaan sivuhenkilöiden tarinaa.

Timo Ronkainen: Carl Barks – ankkamestarin salaisuus

Suomalaisten on vuosia sanottu oppineen lukemaan Aku Ankkaa tavaten. Monille onkin siis tuttuja Carl Barksin (1901 – 2000) sarjakuvat. Barksin kynästä ovat myös monet tunnetut hahmot Roopea Ankasta Pelle Pelottomaan. Tartuinkin suurella mielenkiinnolla Timo Ronkaisen pieteetillä kirjoittamaan teokseen.

Ronkaisen kirja ei ole elämänkerta vaan peilaa Barksin sarjakuvia hänen elämäänsä ja yhteiskuntaan. Barksin tarinoissa oli alusta asti enemmän syvyyttä kuin muissa funny animal-sarjakuvissa ja piirretyissä. Ronkaisen mukaan Barksin tausta animaattorina näkyy hänen piirrosjäljessään. Kirjasta voi lukea myös alan muutoksen: Barksin uran alussa yhtiöillä oli aikaa palautekeskusteluihin ja palkollistensa työhyvinvoinnista huolehtimaan, kun myöhemmin yhteydenpito typistyi ja päätöksiä sarjakuvien sisällöstä saatettiin tehdä taiteilijalta kysymättä.

Barksin aikaan vaikutti sarjakuvien comic code (luen tästä lisää), jonka tarkoituksena oli siivota sarjakuvista liika väkivalta ja seksuaalisuus. Comic codesta ei ollut lakia, mutta käytännössä suurin osa sarjakuvien julkaisijoista noudatti sitä. Tämä kertoo siitä, kuinka sarjakuvien pitkään ajateltiin olevan lasten viihdettä. Olikin mielenkiintoista lukea, miten se vaikutti Barksin työhön, varsinkin kun hänen julkaisijansa Western Publishing noudatti vieläkin tiukempaa linjaa.

Muina aiheina kirjassa ovat muun muassa Barksin naishahmot, eksoottiset lokaatiot sekä joulutarinat. Vaikka Barks ei ilmeisesti välittänyt joulusta, ovat hänen joulutarinansa erityisen väkeviä, esiteltiinhän Roopekin alunperin joulutarinassa!

Kirjan kirjoittanut Timo Ronkainen on ansioitunut ankisti ja sarjakuvaneuvos, joka on päätoimittanut yli 20 vuoden ajan Ankkalinnan pamaus-zineä. Disney-maailmaan ja erityisesti Barksiin keskittyvä julkaisu palkittiin amerikkalaisen Carl Barks Fan Clubin myöntämällä Goose Egg Nugget Award -palkinnolla 2005. Ronkaisen kirjoitustyyli on juuri sopivasti asiallisen tietokirjailijan ja paneutuneen ankistin välillä. Tekstiä rytmittävät Barksin ruudut sekä englannin- että suomenkielisellä tekstauksella.

Mikä on sinun lempparisi Barksin luomista ankkahahmoista? Omani on Milla Magia.

Arvostelukappale saatu Arktiselta banaanilta. Kiitos.

Jenni Hendricks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu

Veronica on suosittu, koulun priimus ja menossa syksyllä huippuyliopistoon. Raskaustestiin piirtyy kuitenkin kaksi viivaa, eikä hän voi kertoa asiasta muille kuin peruskoulun aikaiselle ystävälleen, koulun hylkiölle, Baileylle. Vanhemmat ovat uskonnollisia ja nykyisille ystäville on pidettävä kulissia. Niinpä Bailey ja Veronica lähtevät road tripille toiseen osavaltioon, jossa voi tehdä abortin ilman vanhemman suostumusta.

Kirja saa arvostamaan Suomessa asumista. Mikäli abortti tulisi tarpeeseen, ei tarvitse ajaa tuhansia kilometrejä eikä kohdata klinikan ovella mielenosoittajia. Tosin viime aikoina on ollut puheenaiheena, onko nykyisessä suomalaisessa aborttilainsäädännössä sudenkuoppia: abortti pitäisi voida tehdä omasta tahdosta eikä jäädä kiinni lääkärin mielipiteeseen.

Kirjan huumori on nasevaa, sitä olisi ahminut enemmänkin, ja suomenkielisen teoksen lukija Maruska Verona eläytyi juuri sopivasti. Parasta kirjassa oli, ettei se saarnannut eikä päästänyt päähenkilöitään helpolla.

Kirja sopii vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteesee kohtaan 25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa.

Ayobami Adebayo: Älä mene pois

Yejide ja Akin ovat rakastuneita, mutta lasta ei kuulu. Yejide ajautuu kaikenlaisiin vippaskonsteihin eikä pienokaista tule. Lapsia ei tehdä, niitä saadaan. Tarinan rinnalla kulkee hiukan irralliselta tuntuvana Nigerian vallankaappaus, mutta kirjan loppuessa senkin merkityksen tarinalle ymmärtää.

Kirja kuvaa lapsettomuutta riipaisevasti. Pariskunta käy läpi kaikkia mahdollisia keinoja raskaaksi tulemiseksi. Lopulta Yejiden epätoivo näkyy valeraskautena, joka jatkuu toista vuotta.

Luin kirjan Turun Seudun Kalevalaisten lukupiiriä varten. Koska emme saaneet paikkaa, kokoonnuimme Zoomissa. Lukupiiri oli toiminut koronan aikana sähköpostitse, joten osallistujat olivat mielissään nähdessään toisensa virtuaalisesti. Kirja herätti paljon keskustelua ja oli pidetty.

Paikallinen kulttuuri näkyi kirjassa uskomuksineen, mutta myös naisen aseman kautta. Kun Yejide ei saanut lasta, häntä syytettiin ja Akinia kehotettiin ottamaan toinen vaimo. Perheen tärkeydestä kertoi puhuttelu vanhemmuuden kautta. Esimerkiksi minun vanhempani olisivat Baba Mari ja Iya Mari.

Eniten lukupiiriläisiä häiritsi kirjassa Yejiden siveellisyys. Oliko se kulttuurisidonnaista? Hän kertoi aikovansa näyttää ylpeänä verisiä lakanoita isälleen hääyön jälkeen. Korkeakoulutettuna hänellä oli ihmeen vähän ymmärrystä seksuaalisesta kanssakäymisestä.

Nigerialainen Ayọ̀bámi Adébáyọ̀ on voittanut esikoiskirjallaan useampiapalkintoja, kuten  the Future Awards Africa Prize for Arts and Culture vuonna 2017. Esikoiskirjan lisäksi hän on julkaissut tekstejä eri antologioissa. Mieleläni lukisin myös niitä, mikäli ne suomennettaisiin. Tätä lukisi mieluusti lisää.

Louisa May Alcott: Pikku Naisia

Onneksi bongasin Instagramista Pikku naisia-kimppaluvun ja pääsin lukemaan tätä kaunista teosta sekä keskustelemaan siitä Discordin puolella. Aiemmin olin nähnyt tästä vuoden 1994 elokuvan, josta jäi mieleen yhden keskeisen hahmon kuolema.

Meg, Jo, Beth ja Amy March kasvavat Yhdysvaltain sisällissodan varjossa. Heidän elämänsä on niukkaa, mutta toisaalta he käyvät välillä auttamassa absoluuttisessa köyhyydessä elävää perhettä. Tyttäret ovat kukin omanlaisiaan: Meg on järkevä, mutta haaveilee välilä ylellisyyksistä, Jo on kirjailijuudesta haaveileva poikatyttö, Beth kiltti ja hiljainen ja Amy pikkuvanha taiteilija. Isän lähettäessä kirjeitä sodasta, koko perhe kokoontuu äidin ympärille kuuntelemaan sitä ääneenluettuna. 

Kirjan ensimmäisessä osassa pikku naiset ovat 12-16-vuotiaita, joille sattuu opettavaisia lapsuuden kommelluksia. Toisessa osassa he ovat kolme vuotta vanhempia ja ovat astumassa aikuisuuteen. Meg perustaa perheen, Jo kokeilee siipiään kiroittajana, Amy matkustaa Eurooppaan ja Beth jää äitinsä kanssa kotiin. 

Tyttöjen mukana kulkee myös naapurinpoika Laurie, johon tytöt suhtautuvat kuin veljeen. Laurie opiskelee yliopistossa, joka luo mielessäni kontrastia tyttöjen kodin piirissä tapahtuvaan elämään, johon kuuluvat ristipistot ja pidättyväiset käytöstavat.

Kirjassa häiritsi hiukan, ehkä ajalle tyypillinen, tarinoiden opettavaisuus. Kun Jo antaa aurigon laskea vihansa ylle, hän saa oppia anteeksiannon merkityksen. Meg käyttäytyy juhlissa flirttaillen ja huikentelevaisesta, mutta katuu sitä kovin äidilleen myöhemmin. 

Katsoin uusimman filmatisoinnin vuodelta 2019, jossa on ansiokkaasti mielestäni kuvattu suurin osa kirjan tapahtumista. Pääosissa ovat Emma Watson (Meg), Saoirse Ronan (Jo), Florence Pugh (Amy), Eliza Scanlen (Beth) sekä Laura Dern tyttöjen äitinä ja Meryl Streep Marchin tätinä.

Elokuvan kritiikkiä on muun muassa muutamassa Youtube-videossa, joissa pohditaan, ansaitsiko se oscariaan puvustuksesta. Toinen minua häirinnyt asia oli Amya näytelleen Florence Pughin matala ääni. Elokuvan alussa Amy oli 12, onko sen ikäisillä tytöillä matala ääni? 

Mikäli et ole ennen lukenut tyttökirjoja, suosittelen kokeilemaan Pikku Naisia!

Elokuun luetut 2021

Lukuseurani ja syksyn lukusuunnitelmapinoa

Hitaan kesän jälkeen luin elokuussa 17 kirjaa. Joukossa oli niin äänikirjoja kuin ohuita kirjojakin. Katsotaan miten syksyn lukemiset menevät, kun kiireet taas alakavat. Huomasin, että olen tehnyt näitä kuukauden luetut- listoja jo vuoden. Mitä mieltä olette: onko tämä kuukauden luetut + pari syvempää postausta hyvä järjestely?

Emmi Lehtomaa: Somevaikuttajaksi

Tämän kuunteluun meni vain muutama tunti. Kirja oli suunnattu lähinnä niille, jotka haluavat tahkota rahaa somessa, mutta kirjasta on varmastikin hyötyä niillekin, jotka haluavat muistakin syistä kasvattaa seuraajamääräänsä.

Anssi Orrenmaa: Pirkan nuukailuniksit

Vaski-kirjastojen sivuilla on kirjasuosituksia ja laskin sen Helmet-kohtaan kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Välillä näitä pirkkaniksejä lukiessa mietti, ovatko nämä höpöhöpöhuijausta, mutta ilmeisesti Suomesta löytyy myös itaria ihmisiä.

Helen Docherty: Ruutusyöppö

Sympaattinen syksyn uutuuslastenkirja. Sini yrittää löytää ystävää, mutta kaikki tuntuvat tuijottavan vain ruutuja. Niinpä Sini alkaa ruutusyöpöksi.

Anu Holopainen: Filigraanityttö

Nopeasti lukaistu nuortenkirja pakko-oireisesta yläasteikäisestä Ennistä. Tärkeä kirja.

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee

Kuuntelin tämän suorittaakseni Helmet-lukuhaasteen kohdan 27. Kirjan päähenkilö on eläin, mutta olinkin jo suorittanut sen! Ihan mukiinmenevä tarina.

Otto Sillanaukee: Zero waste 

Tämä tarttui samalta kirjasuosituslistalta kuin Pirkkaniksit. Ikävä myöntää, että olen pitkälti liian laiska zero waste-elämään, mutta paljon kirjan vinkeistä tulee käyttöön.

James Tynion IV & Michael Dialynas: Wynd Book One: Flight of The Prince

Sarjakuva teinipoika Wyndistä, joka joutuu pakenemaan kotikaupungistaan, jossa vainotaan hänen tapaisiaan maagisia henkilöitä. En malta odottaa, että saisin seuraavan osa käsiini!

Risto Isomäki, Jussi Kaakkinen & Petri Tolppanen: Sarasvatin hiekkaa

Loistava sarjakuva Finlandian voittanut teos Isomäen palkitusta romaanista, jossa eletään luonnonkatastrofin kynnyksellä.

Miya Kazuki & You Shiina: Ascendance of a Bookworm: Part 1 Volume 2 & 3

Mynen kamppailut kirjattomassa maailmassa jatkuvat. Suosittelen kaikkia lukutoukkia tutustumaan tähän mangasarjaan.

J.R.R Tolkien: Silmarillion

Hurrasin itselleni, kun sain tämän loppuun. Kalevala oli paljon helppolukuisempi. Pistää vaan pohtimaan, olisiko Silmarillion luettavampi, mikäli Tolkien olisi ehtinyt viimeistellä sen. Muuten olisin antanut vain yhden tähden, mutta maailman rakennuksesta toinen tähti.

Heikki Valkama: Pallokala

Dekkarin premissi on mielenkiintoinen: suomalainen kokki Japanissa. Kielimuuri ja kulttuurien törmäys tuovat oman lisänsä kirjaan. Kirjoittaja kuitenkin vyöryttää Japanitietoutta niin paljon, että pistää miettimään, olisiko Japaniaiheinen esseekokoelma ollut sittenkin parempi vaihtoehto.

George Orwell: Eläinten vallankumous

Eläimet ottavat vallan englantilailaisella maatilalla. Siat oppivat lukemaan ja kirjoittamaan, toisin kuin muut eläimet. Muistavatko eläimet vallankumouksen tapahtumat oikein? Viiden tähden lukukokemus.

TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä

Talo taivaansinisellä merellä on pyörinyt tänä vuonna paljon kirjasomessa ja luulen, että minun on vaikea kirjoittaa siitä ilman, että toistaisin jo aiemmin sanottua.

Linus Baker ei nauti elämästään vaan taapertaa päivästä toiseen. Hän toimii sosiaalityöntekijänä lapsille, joilla on maagisia kykyjä. Hän hoitaa työnsä säntillisesti, eikä tunnu haluavan elämältäään ihmeempiä. Eräänä päivän hänet kutsutaan Äärimmäisen korkean johtoportaan puheille. Potkujen sijaan Linus saa kuukauden komennuksen saarelle, jolla olevasta maagisten lasten orpokodista hänen on tehtävä perinpohjainen raportti.

Kirja on todella hyvin kirjoitettu ja tempaa mukaansa. Linus suhtautuu lapsiin, joista yksi on antikristus, lapsina ja avaa sydämensä. Vaikka kirjaa lukiessa arvaakin lopun olevan onnellinen, lukee kirjaa silti mielellään. Hahmojen kanssa haluaisi vietää pidemmänkin aikaa. Linuskin tuntuu oppivan rakastamaan itseään kirjan kuluessa.

Kirjan Goodreads-pisteytys on huimaava 4,49/5. Itse annoin kirjalle neljä tähteä. Minulla oli toki kovemmat odotukset, luettuani paljon hehkutusta siitä. Mielestäni kirja voisi sopia ehkä niille, jotka nauttivat Douglas Addamsin tai Terry Pratchettin huumorista. Tosin minusta tuntui, että huumori väheni loppua kohden. Kaiken kaikkiaan hyvänmielenkirja.

”Kirja on hauska ja liikuttava, ja se on hyvin kirjoitettu. Tarinan maailma on taitavasti rakennettu, ja se saa lukijan uppoamaan itseensä perin juurin,” kirjoittaa Kasoittain kirjoja– blogin Nina.

”Kirjassa on paljon aiheita, jotka puhuttavat nykypäivänä (mm seksuaalinen suuntautuminen, lasten oikeudet, ennakkoluulot, ulkonäköasiat jne.) ja niitä oli käsitelty hienosti,” summaa Yksi luku vielä-blogin Anna.

”Kun pääsin tarinan imuun kiinni, huomasin viehättyväni hahmoista ja tuntevani sympatiaa heitä kohtaan: jopa kuivakka virkamies sai minut ennen pitkää puolelleen,” pohditaan Kirjakaapin kummitus-blogissa.

Heinäkuun luetut 2021 ja Kafka rannalla

Heinäkuussa luin loppuun harmillisen pienen määrän kirjoja. Uskoakseni tämä johtui siitä, että kirjoitin aktiivisesti tieteellistä artikkelia enkä laske siihen luettuja lähdekirjoja lukusaldooni. Tässä postauskessa siis lyhyesti kahdesta lukemastani kirjasta ja hiukan pidemmin Murakamin teoksesta.

Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua

Kokoelma liikuttavia ja pysäyttäviä tekstejä, joista sain ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa. Paranee teksti tekstiltä! Suosittelen!

A.J Jacobs: The Know it all. One man’s humble quest to become the smartest person in the world.

Olen lukenut aiemmin Jacobsilta kirjat, joissa hän yrittää elää mahdollisimman terveellisesti ja kirjan, jossa hän koettaa elää Raamatun oppien mukaisesti. Tämä on samaa sarjaa. Outoja faktoja ja palasia Jacobsin elämästä.

Haruki Murakami: Kafka rannalla

Vaikka Murakami on yksi lempikirjailijoistani, on hänen kirjojaan ollut vuosia minulla hyllynlämmittäjänä. Onneksi instagramissa potkaistiin käyntiin tänä kesänä Kafkan kanssa rannalla-lukuhaaste, jossa luettiin yhdessä Murakamin Kafka rannalla.

Nimettömäksi jäävä 15-vuotias poika karkaa kotoaan, kulkee nimellä Kafka Tamura ja päätyy työskentelemään kirjastoon. Samaan aikaan yksinkertainen Nakata-vanhus menettää kykynsä jutella kissoille ja lähtee suorittamaan mystistä tehtävää, joka selviää hänelle vähitellen.

Tämä kirja herätti paljon tunteita. Kafka oli hahmona vastenmielinen ja olisin suonut koko kirjan kertovan Nakatasta. Monilla Kafkan ajatukset ja teot laskivat paljonkin lukukokemuksesta annettua pistemäärää. Minusta taas tuntuu, että kirja on hyvä, jos se pystyy nostamaan pintaan erilaisia tunteita – oli sitten osa niistä negatiivisia. 

Murakamin kirjoitustyylissä on jotain lumoavaa. Hänen maailmoissaan on hiukan maagisuutta eikä kaikkea selitetä puhki. Myös popkulttuuri viittaukset ilahduttavat. 

Sitä vain jäin miettimään, että kuljetettiinko walkmaneja tosiaan mukana? Muistelen, että kun minulla oli mukana kulkeva cd-soitin, en tykännyt käyttää sitä esim. kävellessä, kun levy hyppi. 

Kesäkuun luetut 2021

Jani Toivola: Rakkaudesta

Toivola jatkaa pohdiskelevia kirjoituksia maskuliinisuudesta, rakkaudesta ja isyydestään. Perushyvä välipalakirja.

Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

Pulitzer-palkittu kirja orjan pakomatkasta. En lukisi tätä kuitenkaan historiallisena kertomuksena, sillä kirjallisia vapauksia on otettu aika paljon.

Paula Noronen: Lomille lompsis

Kuuntelin Radiomafian aikaan Paula Norosen Tarja Kulho-kuunnelmia. Viime kesänä ilmestyi ensimmäinen Tarja Kulho-kirja. Kuuntelin sen ja nyt ilmestyneen Lomille lompsis- kirjan äänikirjana Paula Norosen lukemana. En tiedä toimisiko se mitenkään muuten.

Kevin Kwan: Ökyrikkaiden ongelmia

Kolmas kirja ökyrikkaita. Juuri sopivaa aivot pois äänikirja kuunneltavaa. Ensimmäinen osa keskittyi Rachelin ja Nickin tarinaan, mutta kirja kirjalta on alettu esittelemään ökyrikkaiden pröystäilevää elämää. Siitä on viihdyttävää lukea.

Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa

Istanbuliin sijoittuva kirja selviytymisestä ja ystävyydestä. Ahmin.

D.A Mishani: Three

Kolme naista ja yksi mies, joka huijaa huijaamisesta päästyäänkin. Pidin paljon.

Salla Simukka: Matalapaine/Korkeapaine

Kääntökirja, jonka toisella puolella on Varpun tarina ja toisella Sagan. Tarinasta huomaa, että vaikka ihminen tuntuisi läheiseltä, voi hänellä olla paljon salaisuuksia.

Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö uneksii

Kirjailijan omaan elämään perustuva säeromaani lapsuudesta 1960-luvun Amerikassa. Tuntuu, että olen jo nähnyt kaiken säeromaaneista. Kuitenkin lapsuudenkuvaus oli mukaansatempaavaa.

Tuulia Ollila: Alisa ja Elämän taitelijat

Tuttuni esikoisomakustanneromaani, jossa liikuttiin useammalla aikatasolla. Jotkut asiat jäivät vihjailun tasolle ja päähenkilö oli ärsyttävä. Luin tämän nopsaan, koska halusin kertoa mielipiteeni kirjailijalle juhanuksena. Ja hän sanoi jo kirjoittavansa seuraavaa kirjaa! Lupauduin esilukijaksi!

Tommi Uschanov: Kuinka musiikkia käytetään

Esseekokoelma musiikista. Erityisen mielenkiintoinen oli teksti äänitetyn musiikin kehityksestä ja siitä, miten se vaikutti musiikin kulutukseen.

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys