Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

5699916.jpg

Äitini kirjakerhossa Savonmailla luettiin tämä kirja. Moni siellä valitti, ettei ymmärtänyt kirjaa. Äitini alkoi lukea kirjaa ääneen ja mammat melkein kuulema itkivät kielen kauneutta.

Jukka Viikilä voitti viime vuonna Finlandian tällä kirjalla. Kirjan kielestä näkee, että kyseessä on runoilijan kirjoittamaa proosaa. Kirjan kieli on kaunista.

(tässä kohtaa toivon, että olisin kuin ne monet kirjabloggaajat, jotka käyttävät post it-lappuja muistaakseen hyvät kohdat. haluaisin kovasti esitellä enemmän Viikilän kaunista kieltä, mutten vaan nyt jaksa selata kirjaa. Sori siitä.)

Carl Ludwig Engel pestataan 38-vuotiaana suunnittelemaan Venäjän keisarikunnan alaisen Suomen uutta pääkaupunkia. Aiemmin Engel on suunnitellut mm. Tallinnaa ja Pietaria. Vaimolleen hän lupaa, että perhe olisi syrjäisessä pohjoisen kaupungissa korkeintaan kuusi vuotta.

Engel kuvaa tuttuja asioita ulkomaalaisille Suomessa: pimeyttä, kylmyyttä ja kielitaidottoman vastoinkäymisiä. Finlandia-palkitun kirjan valinnut Baba Lybeck kuvaili, kuinka Helsingissä oli hauska kävellä luettuaan sen suunnittelijan (fiktiivisiä) aatoksia.

Lisätessäni kirjaa Goodreadsissa luettujen joukkoon, huomasin jonkun todenneen kirjan liian tapahtuma köyhäksi. Toisaalta kuinka paljon odottaisi kiireisen arkkitehdin kirjoittavan yöpäiväkirjaansa? Varsinkin, kun tuntuu, ettei merkintöjä ole vuotta kohden yhtä paljon kuin normaaleissa päiväkirjoissa.

Kirja on luettu mm. blogeissa P.S Rakastan kirjoja, Kirja vieköön! ja Joklaaja.

Mainokset

Helmikuun lukuajatuksia

Tämän vuoden puolella olen ehtinyt lukemaan jo paljon kirjoja, vaikka minulla on ollut niin sanottuja kääk-viikkoja tai -päiviä. Kääk, siis sanon, kun katson kalenteria, siitä nimitys. Olen lukenut siis jo tähän päivään (4.2.) mennessä tänä vuonna 21 kirjaa, enkä laske edes työ/tutkimuskirjallisuutta.

Nostan tässä postauksessa esiin joitain ajatuksia, joita minulla on noussut lukemistani kirjoista ja tämän vuoden lukusuunnitelmista.

Huomasin kuitenkin, että toisin kuin aiemmin, en bloggaa enää kaikista lukemistani kirjoista. Joko kirjat eivät herättäneet tarpeeksi ajatuksia tai sitten en halua ruuhkauttaa blogiani bloggaamalla joka toinen päivä jostain.

jaa.jpg

Tartuin innolla kirjastossa äkkäämääni Tiitu Takalon Jää-sarjakuva kokoelmaan. Takalo sai vasta Suomen sarjakuvaseuran puupäähattu-tunnustuksen. Hänen sarjakuvansa ihastuttavat feministisyydellään ja queerillä ajattelutyylillään.

jaa2.jpg

Albumi sisältää kolmetoista sarjakuvanovellia, joiden aiheet Takalo on löytänyt omasta elämästään ja lähiympäristöön.

tyomotivaatio.jpg

Luin viime kuussa Marjo Sinokin Työmotivaatio-kirjan. Olin pettynyt, sillä sen sijaan, että kirja olisi tarjonnut minulle konkreettisia työkaluja siitä, miten pitäisin omaa työmotivaatiotani yllä, olikin se hyvin teoreettinen opus ilmeisesti esimiesasemassa oleville.

blogistanian-aanestys

Blogistanian Finlandian tulokset myös saapuivat. Sen sijaan, että kirjoittaisin oman postauksensa voittajista, huomautan itselleni, että sekä Finlandian että Globalian TOP 3 olivat kaikki sellaisia, joita en ole lukenut.

Vuoden paras kotimainen kaunokirja on Minna Rytisalon Lempi (Gummerus). Toiseksi Blogistanian Finlandiassa tuli Riitta Jalosen Kirkkaus (Tammi) ja kolmanneksi Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus).

Globalia-palkinnon voitti Sadie Jonesin Kotiinpaluu (Otava, suom. Marianna Kurtto). Toiseksi sijoittui Elena Ferranten Loistava ystäväni (WSOY, suom. Helinä Kangas), ja kolmannen sijan vei Colm Tóibínin Nora Webster (Tammi, suom. Kaijamari Sivill).

Kuopuksen voiton veikin juuri se, jota olinkin äänestänyt ja tiedon top 3:een pääsivät suosikkini.

Kuopus-palkinnon voittaja on Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava). Toiseksi tuli Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin Kepler62 Kirja kolme: Matka (WSOY). Kolmas sija päädyttiin jakamaan, sillä eroa ehdokkaiden välille ei kyetty tekemään. Kolmanneksi sijoittuivat Janne Kukkosen Voro (Like) ja Seita Vuorelan Lumi (WSOY).

Tieto-palkinnon voitti Mari Mannisen Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena). Toiseksi sijoittui Yuval Noah Hararin Sapiens: ihmisen lyhyt historia (Bazar, suom. Jaana Iso-Markku)ja kolmannelle sijalle äänestettiin Rosa Meriläisen ja Saara Särmän Anna mennä! Opas hauskempaan elämään (S&S).

Mitä lukusuunnitelmia minulla on siis tälle kuulle? Minulla on useita kirjoja kesken mm. hyllynlämmittäjä-haasteeseen tuleva Kirsi Kunnaksen elämänkerta. Mitä muuten sanoisitte, jos tekisin postauksen kirjoista, joita luen töikseni tutkimusta varten?

Timo Parvela, Virpi Talvitie: Keinulauta

keinulauta

Keinulauta-kirja voitti vuonna 2006 lastenkirjallisuuden Finalandian ja varmastikin siitä syystä se oli päätynyt kirjahyllyyni. Ajattelin lukaista hyllynlämmittäjä-haasteeseen jotain kevyttä ensimmäisenä. Vaikka kyseessä on lastenkirja, ei aihe ole kevyt.

Pii istuu päivästä toiseen keinulaudallaan, muttei kukaan tule hänen kanssaan keinumaan. Suuri kuusi kaatuu keinun toiselle laidalle, ja Pii sinkoutuu seikkailuihin. Muistikirjaansa hän kirjaa havaintojaan maailmasta ja keinumisesta.

Keinulauta kertoo yksinäisyydestä ja ystävyydestä ja vähän myös erilaisuudesta. Kaikki eivät pidä keinumisesta, mutta loppujen lopuksi keinumiseen löytyy kaveri yllättävästä suunnasta.

 

Saako Finlandia-kirjan jättää kesken?

20161230_122514.jpg

Vuonna 2014 ilmestyneistä kirjoista suosikkejani ovat ehdottomasti Tommi Kinnusen Neljäntienristeys (Finlandiaehdokas) ja Katja Ketun Kätilö. Koska kumpikaan ei voittanut Finlandiaa, minua kiinnosti lukea kyseisen vuoden voittaja Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja paljon kehuttu vuoden 2014 ehdokus Sirpa Kähkösen Graniittimies.

Suomen kirjasäätiö on jakanut Finlandia-palkinnon vuodesta 1984. Alunperin se myönnettiin mille tahansa kaunokirjalliselle teokselle, mutta vuodesta 1992 (ikävä kyllä) vain romaanille. Finlandia-ehdokkaat ja -voittajat ovat oman vuotensa myyntimenestyksiä. Lue lisää Finlandia-palkinnosta tästä.

Monet ovat kehuneet Valtosen kirjaa. Kirsin mielestä se on uppoutumiskirja. Elina olisi lukenut enemmänkin.  Morre huomauttaa sen olevan Finlandia-voittajaksi scifistinen. Tartuin siis kirjaan luottavaisin mielin: tästäpä hyvä lukukirja!

Yllätyksekseni kirjan lukeminen olikin kuin suossa tarpomista. Päähenkilö, Joe, oli mielestäni vastenmielinen hahmo, joka jättää perheensä, koska ei kykene sopeutumaan Suomeen ja haluaa uralleen nostetta. En tarkoita etteikö kirjoissa saisi olla vastenmielisiä hahmoja, mutta jos joka kerta kirjaan tarttuessa alkaa kiukuttaa, on se parempi jättää kesken.

Sirpä Kähkösen kirjoja on kehuttu paljon. Tankkien kesä-kirja on tänäkin vuonna Finlandia-ehdokkaana. Graniittimiestä jaksoin lukea runsaat 130 sivua. Pariskunta loikkaa Neuvostoliittoon 1920-luvulla ja tavoittelee kommunistista onnea. En missään vaiheessa kokenut minkäänlaista sympatiaa hahmoja kohtaan, joka häiritsi minua liikaa.

Yleensäkin on sangen väärin tuhlata aikaa kirjoihin, joista ei ole iloa. Siksipä lopetin näiden kanssa kamppailun. Latasin äänikirjana Valtosen-romaanin, kun en halunnut täysin vielä luovuttaa. Katsotaan, josko sen saisin kuunneltua kokonaan.

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

kiina.jpg

Olen aina ollut kiinnostunut Itä-Aasiasta, joten Tieto-Finlandian voittanut yhden lapsen kansa oli ehdottomasti lukulistallani. Ehdin napata sen ennen voiton julkistamista kirjastosta.

205 sivuinen kirja on jouhevasti kirjoitettu ja siinä näkyy aiheeseen paneutuminen. Lukaisin sen illassa, mutten voinut hetkeen aloittaa uutta kirjaa, koska tätä täytyi prosessoida.

Yhden lapsen politiikka aloitettiin Kiinassa 1970-luvulla. 2000-luvun alussa myönnytyksenä sallittiin pariskunnille, joilla ei ole sisaruksia, kaksi lasta. Siltikään lapsiluku ei ole noussut, koska kiinalaiset ovat tottuneet helpompaan elämään, jonka yhden lapsen kasvatus tuo.

Paljon on puhuttu tyttöjen oikeuksista, kun tyttölapsia abortoidaan tai jätetään heitteille. Toisaalta kun veli ei ole kilpailemassa vanhempien huomiosta, tytär saa avaimet hyvinvointiin ja koulutukseen. Kolikon kääntöpuolena ovat pojat, joille ei riitä vaimoja. Vaimojen haku Kaakkois-Aasian kehittyvistä maista ei ole tavatonta.

Kirja avaa silmät suurelle ihmiskokeelle. Kaikesta huolimatta monet haastatelluista puoltavat yhden lapsen politiikkaa.

Onks noloo? Suosituksia kirjan ja ruusun päiväksi.

onks-noloo-kansikuva
Kuva: Kirjan ja ruusun päivä

Ensi viikon lauantaina viettään kirjan ja ruusun päivää. Olen kirjoittanut siitä aiemmin muun muassa täällä. Tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän erikoiskirjan, jonka voi saada kirjakaupoista vain kyseisenä päivänä, näet yllä.

Mutta tämän postauksen ei ollut tarkoitus olla Kirjan ja ruusun- päivän mainostusta, vaan tarkoituksena on listata muutamia kirjasuosituksia, joita voi sitten mennä kirjakaupoista metsästämään. Kannattaa tehdä tosiaan se metsästys Kirjan ja ruusun-päivänä, jotta saa ko. kirjan kaupan päällisiksi 15€:n tai yli ostoksesta.

20160417_133730.jpg

Onks noloo, kun on kirjan päähenkilö, mut kaverit yleensä ovat niitä, joita ilman ei selviäisi? (BTW Ihan hyvä oppi).

20160417_133924.jpg

Onks noloo, kun piiloudun humanistisuuteni taakse, kun en ymmärrä tästä kirjasta hölkäsen pöläystä.

20160417_134017.jpg
Miukunkin mielestä on noloo.

Onks noloo, ettei ole koskaan lukenut Finlandian voittanutta kirjaa? Ne on kuulemma hyviä.

20160417_135014.jpg
Miuku on taas linssilude

Onks noloo, etten ole lukenut kenenkään Nobel-kirjailijan teoksia?

20160417_134048.jpg

Onks noloo, et fanittaa A.W Yrjänää, muttei ymmärrä hänen runoistaan?

20160417_134112 (1).jpg

Onks noloo, ettei saa edes aloitettua Alastalon salissa-kirjaa?

20160417_134146.jpg

Onks noloo, et on niin innostunut sarjakuva Raamatusta, että kuva tärähtää?

Lisäksi muutamia muita nolostelun aiheita:

  • Se, että to be read-listalla on kotiin ostettuna tai saatuna yli sata kirjaa.
  • Se, että kesken on niin monta kirjaa, ettei sitä ole edes Goodreadsiin kehdannut merkitä.

Jollei tullut selväksi, niin suosittelen kaikkia kuvien kirjoja 🙂