400g Parhaat jauhelihareseptit

kansi_762

Hanna Gullichsen julkaisi entisen aviomiehensä kanssa Safkaa-kirjoja, joista yhdessä oli suosiota saanut avokadopasta resepti. Olin siis innoissani, kun Gullichsen jatkoi keittokirjailijan uraansa uuden miehensä, Joonas Laurilan kanssa.

400g on perusmäärä jauhelihaa. Onkin helppoa, että kirjan resepteissä jauhelihaa tarvitaan 400g eikä vaikkapa 500g tai 200g.

Kirjassa toki kehotetaan kehotetaan käyttämään luomujauhelihaa ja onnitellaan heitä, jotka voivat jauhaa itse lihansa. Itse olen liian (muka) kiirenen/laiska/piittaamaton tälläiseen. Lisäksi kehotetaan hankkimaan kunnon työvälineet kuten terävät veitsi.

Kirja on jaettu kolmeen osaan: pullat ja pihvit, kastikkeet sekä murut. Jauhelihareseptien lisäksi kirjasta löytyy mm. guacamolen ja pizzapohjan ohje.

Gullichsen jatkaa ilahduttavasti kirjassaan taas neuvojen kirjoittamista tikkukirjaimilla, joka tekee kirjaan mukavan tuulahduksen kotikutoisuutta.   

Kirjasta on jäänyt käyttöön meille bolognese-kastikkeen ohje. Aiemmin olen tehnyt jauhelihakastikkeen pussista, mutta uskokaa tai älkää (totta kai) paljon parempi kastike tulee, kun sen valmistaa itse alusta asti. Kokeilimme myös valmistaa ko. kastiketta kaksinkertaisen annoksen, jolloin lopun voi käyttää seuraavana päivänä lasagnessa.

Monet ohjeet ovat yksinkertaisia ja niitä on selvennetty kuvin. Juuri tämän selvyyden takia suosittelisinkin tätä reseptikirjaa nuorelle, joka muuttaa pois kotoa.

Mainokset

Järvinen & Koski: Apukokki maailmalla

IMG_20151107_114853

Helsingin kirjamessuilla lauantaina törmäsin Apukokki maailmalla- kirjaan ja seurasin kirjan kirjoittajien ja apukokkien kokkaussessiota näytöskeittiössä. Kuten aiemmin kerroin kirjan periaatteena on ottaa lapset mukaan kokkaukseen ja karistaa näin heidän epäluulojaan ruokaa ja ruuanlaittoa kohtaan.

Kirjan reseptit on laadittu niin, että mustalla tekstillä on aikuisten tehtävät, mustalla boldatulla tekstillä yhdessä tehtävät ja teeman mukaisesti väritetyllä paksut työvaiheet apukokin (=lapsen) tehtäviä. Chili voi olla monen aikuisen ja lapsenkin mieleen, mutta ruuat valmistuvat ilman sitäkin. Chilin lisääminen onkin kirjassa merkitty sulkuihin.

Reseptejä löytyy niin periamerikkalaisesta keittiöstä, Lousianasta kuin Amerikan siirtolaistenkin keittiöstä. Perhe on tosiaan osannut ottaa kaiken irti Amerikan kokemukseltaan.

Mieheni vilkaistessa kirjan ohjeita, hän parkaisi kaikkiin ohjeisiin menevän paljon erilaisia raaka-aineita. Totta, mutta Gastronaatti-kirjasta opin soveltamisen ja luovuuden kuuluvan keittiöön.  Kokeilemani reseptien valmistukseen meni sen verran aikaa, etten nälkäisenä olisi niitä alkanut kokkaamaan. Kirjassa kuitenkin sanottiin, että lasten kanssa keittiössä on varattava paljon aikaa ja kärsivällisyyttä.

Lukaisin kirjan läpi ja testasin kolme reseptiä. Lihamureke oli maistuvaa ja vähän parempi mac & cheese kuin löysää juustoista makaronilaatikkoa.  Pohdimme tosin, että mac & cheese olisi sopivampi aikuiseen makuun vahvemmanmakuisilla juustoilla.

Helsingin Kirjamessut 2015: Lauantai

Ainoa kuvani bloggaajabrunssilta D:
Ainoa kuvani bloggaajabrunssilta D:

Kolmas messupäivä alkoi yhdeksän maissa bloggaajabrunssilla. Olin niin kirjailijoiden pauloissa, etten tajunnut räpsiä kuvia ennen kuin Katja Kettu tuli paikalle kertomaan Yöperhosen taustoista. Pahoitteluni, nyt saatte lukea pelkkää tekstiä.

Blooggabrunssilla olin jo viime vuonna. Kirjoitin siitä Nörttityttöihin (täällä). Tänä vuonna kirjailijoita oli brunssilla jopa kahdeksan, joten aikaa ei riittänyt vapaaseen jutusteluun, signeeraukseen ja kuvien räpsimiseen niin paljoa. Siitäkin syystä koitin kirjoittaa muistiinpanoja kynä sauhuten. Katja Kettua ja Mihail Siskiniä lukuunottamatta kaikki muut olivat esikoiskirjailijoita.

Ensimmäisenä Ella Kanninen haastatteli Simo Hiltusta, jonka esikoiskirja Lampaanvaatteissa on kirja rikollisuudesta ja pahuudesta. Hiltunen on itse toimittaja ja kertoi, että hänen mielestään pahuutta on eri asteista muun muassa puuttumatta jättäminen. Kirjaansa Hiltunen oli työstänyt vuosia. Käsikirjoitus oli kolmas. Kirjan mennessä läpi hän oli ollut ajamassa autolla, joutui pysäyttämään tien sivuun. Reaktio oli välitön: hän huusi äänensä käheäksi ja kädet tärisivät vartin.

Roope Sarvilinnan kirjassa Kateissa on Juntunen ja Höntynen, veljekset, joista toinen katoaa. Sarvilinnan mukaan kyseessä on tarina veljesrakkaudesta.

Vuokka Sajanniemen Pedot -kirja on yksi Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaista. Kirjoittamisprosessi oli Sajaniemen mukaan syvä, jonka jälkeen kaikki sen jälkeen on tuntunut pinnalliselta. Hän oli aloittanut kirjan kirjoittamisen junassa matkalla kotikonnuilleen Helsingistä Joensuuhun. Hän kirjoitti ranskalaisilla viivoilla tunnelmia ja asioita, jotka sitten loppujen lopuksi päätyivät kirjaan. Kirjassa esiintyykin itä-raja, sudet ja ortodoksisuus.

Saara Turunen on myös ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hänen kirjassaan Rakkauden Hirviö on traaginen tarina, joka Kannisen mukaan saa lukijan nauramaan. Kirjan kirjoittamisprosessi oli hidas. Hänellä oli aloittaessaan ollut tiedossa tarinan alku ja loppu, mutta keskiosa muotoutui prosessin aikana.

Kaisa Haatasen kirjassa Meikkipussi pohjalta on kustannustoimittaja, joka listaa elämänsä aakkosia. Haatanen nauraakin kirjansa olevan ohuempi, koska siinä on kuitenkin niin painavaa sanottavaa. Haatasen mukaan 49-vuotiaille ei ole omaa Brigdet Jonesia, joten hän halusi kirjoittaa sellaisen. Lukijakunnan ikähaitari kuitenkin yllätti hänet.

Erkka Mykkäsen Kolme maailmanloppua on novellikokoelma, jonka voi lukea makustelemalla tai nopeasti. Mykkänen itse pitää enemmän absurdeista tarinoista kuin realismista. Hänen mukaansa ne koskettavat häntä enemmän.

Inga Röningin Hippiäisen olen arvostellut aiemmin Kirjavinkkeihin (täällä!). Kirjan päähenkilö Kreeta pamahtaa paksuksi. Kirjan alussa hän on pinnallinen uraihminen, mutta raskauden edetessä hän kohtaa kipupisteensä.

Jussi Seppäsen Kymmenottelu on urheilusta realistisen kuvan antava kirja. Seppänen toivookin, että kirjan lukisivat nekin, jotka eivät normaalisti lue urheilusta. Seppänen tykkää kirjoittaa onnistujien sijaan epäonnistumisista.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, brunssille piipahti myös Katja Kettu, joka keskittyi kertomaan uutuuskirjastaan Yöperhosesta. Eräs bloggaaja oli lukenut tarinaa veijaritarinana. Kettu totesikin, että sitä on luettu niin historiallisena fiktiona kuin maagisena realisminakin.

Idea Yöperhosesta oli tullut jo esikoiskirjan Surujenkerääjän ilmestyttyä Ketun asuessa vielä Turussa. Hänen kämppiksensä oli kansatieteilijä (ilman ännää, muistuttaa allekirjoittanut kansatieteilijä!), joka kävi tekemässä kenttätöitä suomalai-ugrilaisen sukulaiskansamme marilaisten parissa. Kettu halusikin kertoa tarinan vallan ja kielen suhteesta. Toisin kuin monilla muilla suomensukuisten kielten puhujilla, suomea puhuvilla on oikeus käyttää kieltämme.

Kettu kertoi käyneensä intiaanireservaateissa ja kiinnostuneensa saamelaisista ja vähemmistöistä. Myös mikrohistoria kiinnostaa. Ketun isoisä oli loikannut Neuvostoliittoon, joutunut sotaleirille ja yrittänyt Suomeen palattuaan palata kommunismin ihmemaahan. Reissulla oli kuitenkin hevosen jalka katkennut ja lapsia ja isoisää kantanut reki oli jäänyt Suomeen. Kettu pohtikin, olisiko häntä ollut olemassa, mikäli isoisä olisi päässyt takaisin Neuvostoliittoon.

Kettu kertoi, että hänestä on tehnyt kirjailijan sinnikkyys. On kirjoitettava uskoen, että joku haluaa lukea hänen tekstejään. Rovaniemellä asuessaan hän oli käynyt ammatinvalinnanohjaajalla. Kirjailijahaaveet oli tyrmätty. Sen sijaan kirjoittamisesta pitävälle naiselle oli suositeltu sihteerin uraa.

Yöperhonen on saanut hyvän vastaanoton. Sen käännösoikeudet on myyty yhdeksään maahan ja se on saanut hyvää palautetta suomalaiugrilaisilta. Seuraavaksi Yöperhosesta on tulossa näytelmä. Kettu aikoo julkaista myös Fintiaani-kirjan, joka kertoo Amerikansuomalaisten ja intiaanien jälkeläisistä.

Brunssille tuli myös venäläinen kirjailija Mihail Siskin, jolta on suomettu kaksi teosta: Sinun kirjeesi (2012) ja Neidon hius (2015). En jäänyt kuitenkaan kuuntelemaan Siskiniä, sillä minun oli syöksyttävä päivystämään bloggaajapisteelle.

Hanna Hällsten kertoo esikoiskirjastaan Mangojen aika.
Hanna Hällsten kertoo esikoiskirjastaan Mangojen aika.

Päivystysvuoroni jälkeen kuuntelin Louhi-lavalla, kun Kirjakallion oppilaat haastattelivat Hanna Hällsteniä hänen esikoiskirjastaan Mangojen aika. Hällsten on kirjoittamista Oriveden opistossa opiskellut sosionomi. Mangojen aika  kertoo afrikkalaisesta Davidistä, joka ei sopeudu Suomeen.

Hällsten kertoi lähettäneensä käsikirjoituksen muutamaan kustantamoon. Robustos oli valmis tekemään kustannussopimuksen, kunhan käsikirjoitusta vielä hiottaisiin. Hällstenin Afrikan kuvaus on haastattelijoiden mukaan hyvää, vaikkei Hällsten ole käynytkään Afrikassa. Hällsten kertoo ettei ole tehnyt ollenkaan taustatyötä vain kirjoitti tarkastamatta faktoja.

Kokkaava perhe on iloinen perhe?
Kokkaava perhe on iloinen perhe?

Nälkäisenä siirryin ruokamessujen puolelle. Näytöskeittiössä esiteltiin Apukokki maailmalla-kirjaa. Harri Syrjänen juonsi ja kirjan koonnut perhe, johon kuului Miikka Järvinen, Maija Koski sekä Vilho ja Pihla, kokkasivat pasta alfredoa ja mozzarella-kirsikkatomaattitikkuja.

Perhe asui vuoden Kaliforniassa ja tekivät keittokirjan, jonka reseptit ovat tehty lasten kanssa kokattaviksi. Reseptin vaiheet on jaoteltu lasten, aikuisten ja yhteisiin tehtäviin. Kirjassa on sekä amerikkalaisia että etnisiä ruokia. Kokkaillessaan Syrjänen kertoi pastasta ja perhe kertoi kokemuksiaan Amerikassa vietetystä vuodesta.

Näytöksestä jäi mieleen, että lasten kanssa kannattaa kokata, jottei lapsille jää arkuutta ruoanlaittoon. Lapsista ei myöskään tule nirsoja, kun he tietävät, mistä ruoka tulee.  Syrjänen myös muistuttaa, ettei keittokirjaa tulisi lukea kuin piru Raamattua: raaka-aineita voi vaihdella oman mieltymyksensä mukaan ja luovuutta saa käyttää.

Kaunis Mari Jungstedt
Kaunis Mari Jungstedt

En lue paljoa dekkareita, mutta silloin kun luen, luen kaimani Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvaa dekkarisarjaa. Nyt on Jungstedt on aloittanut Kanarian saarille sijoittuvan sarjan, jota hän kirjoittaa norjalaisen sulhasensa, Ruben Eliassenin, kanssa.

Eliasson ja Jungstedt tapasivat Kanarialla ja keskustelivat ensimmäisellä yhteisellä lounaallaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. He nauravat, että luulisi, että kirjan luulisi syntyvän nopeammin kahden kirjailijan voimin. Heillä oli kirjoittaessa post it lapuilla tarinan runko ja he mailailivat edestakaisin toisilleen kirjanlukuja. Jungstedt kirjoittaa ruotsiksi ja Eliasson norjaksi, joten Jungstedt joutui vielä kääntämään tekstin kokonaan ruotsiksi ennen kustantajalle lähettämistä.

Kirja on saamassa jatkoa pian. Päähenkilöinä ovat ”tyypillinen ruotsalaisnainen ja norjalaismies”.

Miesvoittoinen paneeli puhui sähkökirjasta.
Miesvoittoinen paneeli puhui sähkökirjasta.

Viimeisenä päivän ohjelmanani oli paneelikeskustelu, jossa pohdittiin, onko sähkökirjojen tilauspalvelu ratkaisu kirja-alan ahdinkoon. Panelisteina olivat kirjailija/toimittaja Karo Hämäläinen, Myllylahti kustantamon toimistusjohtaja Lassi Junkkari, opettaja ja Image-lehden bloggaaja Vesa Linja-Aho,  kuntantamo Kosmoksen toimitusjohtaja ja bloggaaja Mikko Aarno sekä Fabulan edustajana Aleksi Randell. Paneelin teemoina oli e-kirjan historia, tulevaisuuden kysymykset, yleisön kysymykset ja raha.

Suomessa e-kirjat eivät ole lyöneet läpi, kuten englanninkielisissä maissa. Linja-Aho toteaa, että ulkomainen tietokirja on helppo ostaa Amzonista. Amazon tarjoaakin laite + tuote paketteja. Hämäläinen toteaa, että Suomessa on lähinnä e-kirjoina suomalaista kaunokirjallisuutta, mutta muut e-kirjat eivät näy markkinoilla Amazonin takia. Suomalaisten e-kirjojen lukua on vaikea mitata juuri, koska osa käyttää ulkomaalaisia palveluita. Kotimaisia palveluntarjoajia pitäisi tulla enemmän.

Suomalaisia e-kirja markkinoita on hallinnut Elisan e-kirja, mutta sieltä ostetaan tuote kerrallaan. Elisa toimii myös hyvin kampanjavetoisesti esimerkiksi tabletin ostaja saattaa saada muutaman e-kirjan kaupan päälle tai e-kirja kauppaa hyödynnetään, kun siellä on tarjouksia.

Nyt ihmisillä on tablettilaite hallussa, enää heidät olisi saatava e-kirjojen käyttäjiksi. Linja-Ahon mielestä monien e-kirja palveluiden ongelmana on, että tuotetarjontaa kyllä on, mutta suurin osa on jotain ”nevehööd”-kirjailijoita.

Ennen internetiä kirjoja myytiin paljon, kun tieto oli pakko hakea kirjoista. Tietyt asiat ovat edelleen vain kirjan manuaalisessa formaatissa. Mikko Aarne kertoo, että hänen aiemmin lanseeraamastaan e-kirjapalvelusta oltiin innoissaan, mutta silti se ei ottanut tuulta alleen. Ihmisten on helpompi hyväksyä 20-30€:n hinta manuaaliselle kirjalle toisin kuin 10€:n hinta e-kirjalle. Pohdinnan alle jääkin, voiko e-kirja nousta Fabulan kuukausimaksuisen periaatteen myötä.

Kuukausiveloitteisen kirjapalvelun vahvuutena on, ettei kirjaa tule ostettua sikana säkissä, vaihtaa kirjaa, jollei nappa eikä kirjaa tarvitse lähteä hakemaan kirjastoon tai kirjakauppaan.

Panelistit pohtivat myös muuttuuko lukemis- ja tekstintuottamiskulttuuri, jos e-kirjat yleistyvät. E-kirjoja lukiessa lukeminen on pirstaleisempaa. Ideoitiin eri formaattien sekoittumista. Nykyään on myös Whatpad-tyylistä kirjoittamista, jossa kirjoitetaan kirjaa luku kerrallan ja jatketaan, mikäli se myy.

Lopuksi panelistit pohtivat e-kirjaa taloudelliselta kannalta. Suomessa e-kirjan ongelmana on ALV. Fabula taas maksaa kustantajalle könttäsumman, josta kustantaja maksaa kirjailijalle. Mutta voiko Fabulalle käydä, kuten Spotifylle? Digitalisaatio tekee suosion näkyväksi, kuten kävi Spotifyn kohdalla ja artitstit alkoivat vaatia enemmän rahaa. Kirjailijat uusivat sopimuksen uusien painosten myötä, mutta sähkökirjasta ei uusia painoksia tarvita.

Hiukan turnausväsymystä on ilmassa. Katsotaan jaksanko vielä sunnuntain kokonaan.

Safkaa- Maanantaista sunnuntaihin

Safkaa_kansi
Kuva http://safkaa.com/

Naistenlehden kylkiäinen oli iloinen yllätys: avokadapastan tunnetuksi tehneiden Alexander ja Hanna Gullichsenin Safkaa-Maanantaista sunnuntaihin-keittokirja. Nyt jo eronneen pariskunnan ensimmäinen kirja Safkaa-parempaa arkiruokaa, julisti otsikossaan arjen ihanuutta. Tämä toinenkin opus kurkistuksen keskiluokan elämään. Itselläni, kun ei ole varaa kokkailla chili con carnea ruhon parhaista osista – pikemminkin oma versioni on chili sin carne.

Vaikka ensi silmäilyllä kirjan ohjeet näyttävätkin turhan kalliilta karitsanpaisteineen ja kampasimpukoineen, löytyy välistä muutama perusohjekin kuten nakkikastike ja kanaviillokki. Pannukakku syntyy täysmaidosta ja makaronilaatikon makaronit keitetään maidossa. Näitä ei liikuntaa harrastamaton ajatustyöläinen kuten minä lihomatta syö.

Kirjan ohjeet on jaettu viikonpäivien mukaan: maanantain karmeutta parannetaan hyvällä ruualla ja sunnuntain dagen efterissäkin jaksetaan kokkailla köyhiä ritareita. Taidokkaiden ohjeiden ja nälän herättävien kuvien oheen on siroteltu kuin käsinkirjoitettuja muistiinpanoja: ”Raakoja kananmunia voi hyvin syödä kunhan ne ovat tuoreita – ja luomua!”

parsaa
Kuva on melkein yhä terävä kuin ottajansakin.

Testiin pääsi pääsiäisaterian lisukkeeksi minulle tarpeeksi helppo ja edullinen parsa ja parmankinkku. Ohje oli yksinkertainen ja minulle ymmärrettävästi kirjoitettu: kuorittujen parsatankojen ympärille kääritään parmankinkkua ja ne paistetaan 250 asteisen uunin ylätasalla. Valmiiden parsojen päälle pirskotetaan oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa.

Itselläni kirja ei tule joka päiväiseen arkiruuanlaittoon vaan lähinnä vinkiksi erikoistilaisuuksiiin kuten nyt pääsiäisenä ja varmasti myös tuleviin juhlallisuuksiin.

Vegaanista ruokaa arkeen ja juhlaan

Vegaanin keittokirja

Kirjoitinkin jo Iisalmen Sanomien blogiin osallistumisestani vegaanihaasteeseen. Vegaanihaasteen uutiskirjeen ja tuutorin lisäksi suurena apunani on ollut Chocochili-blogista tutun Elina Innasen kirja Vegaanin keittiössä – Parempaa arkiruokaa kasviksista. Olen kokannut kirjasta muun muassa porkkana-tahinikeiton.

Kirja on jaoteltu hienosti osioihin salaatit, keitot, täytetyt leivät ja burgerit, pääruat, dipit, kastikkeet ja levitteet, suolaiset leivonnaiset, aamiaiset ja välipalat sekä makeat herkut. Lisäksi Innanen kertoo kirjan lopussa vegaanisista raaka-aineista, jotka voivat olla sekasyöjille hieman tuntemattomampia.

Kirjan alussa on myös kappale ”Säästä kasviksilla”, jossa kerrotaan, kuinka vegaanius ja kasvissyönti ovat oikeastaan hyvinkin taloudellisia sekasyöntiin verrattuna. Innanen listaa ruokakaapin perusvarastoa, kertoo sesongin mukaan syömisestä ja itse kasvattamisesta.

Risuja antaisin kirjalle sen hakemistosta, jossa ruokalajit on lajiteltu niiden pääraaka-aineen mukaan. Monesti hakemistoa katsoessani olen joutunut arpomaan, mikä on reseptin, jonka haluan tehdä pääaine. Reseptien sisällysluettelo sijaitsee epäloogisesti kirjan alussa. Sitä on vaikea tarkastella sen huonon fonttin valinnan takia.

Minulle on jäänyt kirjasta käyttöön sivun 214 tuorepuuro-ohje. Laitan ainekset joka ilta valmiiksi lasipurkkiin tekeytymään aamujani helpottamaan.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat kokeilla kasvispainotteista ruokavaliota tai muuten vain opetella uusia reseptejä. Nämä reseptit eivät sovi pelkästään arkeen vaan myös juhlaan!

Satu Koivisto: Gastronaatti

gastronaatti

Tapasin Satu Koiviston Helsingin Kirjamessuilla (lue siitä täältä). En olisi kuullutkaan Koivistosta ja hänen kirjastaan, jollen olisi lukenut hänen miehensä, Tommi Koiviston, Isyyspakkaus-blogia. Sain Otavalta Gastronaatti-kirjan arvostelukappaaleen ja olen ahmaisin sen kerralla.

Toisin kuin keittokirjat, joissa on vain reseptejä toisensa perään, on Gastronaatti tarinallinen keittokirja. Koivisto sitoo taidokkaasti oman henkilökohtaisen historiansa resepteihin. Päälimmäisenä luettuani kirjan, mieleeni jäi nauttiminen, taloudellisuus ja rohkeus kokeilla uutta.

Mistä kirjan nimi tulee? Gastronomiasta etuosa tietenkin. Loppuosa sen sijaan kuvastaa savolaisittain naattimista (=nauttimista), mutta myös eri kasvien naatteja muistuttaen meitä siitä, että ainesten kaikki osat ovat käytettävissä.

Satu Koivisto kyselikin minulta, joko kirja on päässyt tosi toimiin. Luettuani kirjan, käskin miestäni lukemaan sen ja alkamaan tosi toimiin. Vaikkei edistystä ei ole vielä havaittavissa, on kuitenkin kirjan henki nykyään osana kaikkea tekemistämme keittiössä.

Lisää kirjasta ja siihen liittyvästä hypestä voit lukea täältä.

Ruokatorstain joulu

Ruokatorstain_joulu_kansi-264x263

Aina, kun minulle on tullut Hesari, olen lukenut torstaisin ruokasivut. Tänä jouluna sainkin lahjaksi ensimmäisen jouluteemaisen kirjani: Katja Bäcksbackan toimittaman Ruokatorstain joulu, joka sisältää Helsingin Sanomien ruokasivujen parhaat ohjeet vuoden maukkaimpaan ruokajuhlaan.

Sen sijaan, että olisin antijoulu-ihmisenä laittanut kirjan heti kiertoon, selailin sitä hetken ja äkättyäni loistavan sisällysluettelon, totesin kirjan olevan, mitä kätevämpi apu ensi joulua silmällä pitäen.

Kirja on jaettu seuraaviin lukuihin: pikkujoulut, leivonniaset, makeiset, ruokalahjat, jouluaamu, joulun alkupalat, joulupöydän pääruuat, jälkiruuat, uusi vuosi, juomat, joulun viinit sekä joulun oluet. Kuten listasta huomaa, ei kirjan tarkoituksena ole kerrata samoja reseptejä vanhoja uudelleen vaan, tuoda makunystyröitä helliviä hetkiä myös pikkujouluihin ja uuteen vuoteen.

Itse ajattelin ottaa tämän kirjan käyttöön jo uudeksi vuodeksi, ettei tarvitse elää pelkällä nakki ja perunasalaatti linjalla enää.