Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

taivaslaulu91287.jpg

Mulla oli jo kertaalleen tämä kirja lainassa kirjastosta lukupiiriä varten. Palautin kuitenkin sen, koska en ehtinyt lukea sitä ennen kokoontumista. Onneksi kuitenkin Twitterissä mainittiin, että kannattaa sittenkin lukea tämä. Ja niin minä hain sen uudelleen kirjastosta.

Viime vuosina on nostettu esiin yhä enemmän ihmiskohtaloita, joihin on vaikuttanut uskontojen liian tiukat dogmit. Tämän kirjan keskiössä ovat Aleksi ja Vilja, joiden lestadiolaisperheeseen on syntymässä taas kerran lisää suita ruokittavaksi. Molemmat ovat kasvaneet uskoon, mutta tiukat määäräykset herättävät kysymyksiä. Aleksi pohtii niitä anonyyminä blogissaan ja joutuu muiden kuulusteltavaksi kritiikkinsä takia.

Kirjassa kuljetetaan vuorotellen nykyhetkeä Viljan näkökulmasta, mennyttä Aleksin, blogitekstejä sekä nukkeleikkiä. ”Sit ne menis seuroille ja näkis ne paljon kauniimmat barbit…”. Ihmettelin aluksi nukkeleikin tarpeellisuutta. Sen tarkoituksena oli ilmeisesti päästä enemmän Viljan pään sisälle.

Parhaiten teksti kulki Viljan ja Aleksin kertomuksissa, mutta kaksi muuta tyylilajia iskivät minua joka kerta saapuessaan palleaan. Ne tuntuivat välillä irrallisilta ja niitä lukiessani kaipasin jo takaisin soljuvampaan tekstiin. Blogiteksti-pätkiin on sisällytetty myös tekstien kommentteja, jotka avaavat sitä, kuinka kritiikkiin suhtaudutaan lestadioilaisten kesken.

Vaikka uskontojen uhreja on noussut viime vuosina yhä enemmän esiin tuo kaunokirjallinen teos aiheesta uusia näkökulmia.

Mainokset

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

IMG_20171008_150113.jpg
Mutta miksi kannessa on kameleita?

Kaikkein eniten odotin Turun kirjamessuilta lukupiiriä, jota varten luin Kjell Westön uutuuden. Olen aiemmin ollut Helsingin kirjamessujen lukupiireissä ja oletin Turun kirjamessujen lukupiirien toimivan samalla lailla. Mukana oli kääntäjistä koostuva lukupiiri. Aiemmissa lukupiirissä nimetyt bloggaajat tai lukupiiri toimivat keskustelun avaajina. Tällä kertaa yleisö ei saanutkaan osallistua keskusteluun ennen kuin viime minuuteilla.

Koska en saanut pohdintojani kuuluviin, kirjoitan niitä tähän. En katsellut enää messuilla enää paljoa muuta vaan lähinnä esittelin niitä messunyyppäkaverilleni.

Rikinkeltainen taivas seuraa päähenkilöä neljänkymmenen vuoden ajan lapsuudesta keski-ikään. Hän tutustuu lapsena mökkinaapuriinsa ja ystävyys määrittää häntä miltei koko kirjan ajan. Mökki ja mökki… päähenkilön perhe asuu torpassa ja korkeampaan luokkaan kuuluva ystävä huvilassa.

Päähenkilö tuntui olleen enemmän kiintynyt ystävänsä huvilaan kuin isänsä torppaan – ainakin, jos huomioi kuinka kovasti hän järkyttyi huvilan myynnistä. Toisaalta hän oli mukana torpan tyhjennyksessä ja huvila myytiin kuin varkain. Kun huvilan paikalle oli rakennettu lomakylä, hän kävi katsomassa sitä.

Pohdin ääneen ystävälleni tuota paikkaan kiinnittymistä. Hän sanoi, että hän ei olisi pystynyt käydä katsomassa paikkaa jälkeenpäin. Muistutin häntä puretusta osakuntatalosta, jonka tilalle on tulossa kerrostalon parkkipaikka. Joudun kulkemaan sen ohi päivittäin.

Ihmettelin kovin poikien ystävyyttä. Siihen liittyi paljon valta-asetelmia, sosiaalista peliä sekä teini-iässä yhdessä runkkausta. Joko minulla on paremmin valitut ystävät tai sitten minulla on jäänyt jotain oleellista väliin nuoruuden ystävyyteen liittyen. Mainitsin tästä kirjan lukeneelle ystävälleni. Hän ei ollut kuullut moisesta aiemmin. Minä muistelen nähneensä sellaista aiemmin amerikkalaisessa populaarikulttuurissa.

Kirjan osat oli nimetty suhteessa päähenkilöön ja muihin. Ratkaisu korosti yksilön tapaa peilata itseään muihin. Monessa suhteessa kirja muistutti mielestäni Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän- ja Palatkaa perhoset- kirjoja,  joiden päähenkilö ei millään meinannut päästä nuoruudeenrakkaudestaan. Samalla tavoin tämänkin kirjan päähenkilö toisti samoja virheitä jopa ärsyttävyyteen asti.

Kirjan käännekohta oli loppuosassa, kun päähenkilö alkoi epäillä muistojaan. Tämä kertoi minä-kertojan inhimillisyydestään. Hän myönsi kyllä jo alussa alemmuutensa ystäväänsä nähden ja nuoruutensa ilkeyden, mutta vääristynyt muisto häiritsi hänen omakuvaansa.

Lukiessani Turkuun sijoittuvaa kirjallisuutta, esimerkiksi Paha kirja tai Emme usko enää pahaan, saan ylimääräisiä kicksejä pystyessäni sijoittamaan tapahtumat kartalle. Uskon, että helsinkiläisille lukijoille käy samoin Westön kirjoja lukiessa. Toisaalta ei helsinkiläinenkin pystyi nauttimaan lukiessaan kirjoittajan kotiseuturakkaudesta.

Tea Tauriainen: Mad Tea Party ynnä muita helmiä

bty

Ei ole ensimmäinen kerta, kun innostun jostain sarjakuvasta luettuani ensin sen tekijän blogia. Olen lukenut vuosia Tea ”Tee” Tauriaisen Mad Tea Party-sarjakuvablogia. Sain viimein ostettua omakseni hänen julkaisujaan.

Kuten arvata saattaa pohjautuvat kolme Mad Tea Party-kirjaa Tauriaisen sarjakuvablogiin. Takakansiteksti lupaa sarjakuvaa arjesta totuutta hipoen. Aivan kuten aiemminkin luettuani muun muassa Ahdistunut pupu-sarjakuvaa, koin voimakasta samaistumista kuvattuun päähenkilöön. Goodreadsin arviossa tätä sarjakuvaa suositellaan nimenomaan 15-30-vuotiaille naisille, mutta itse en koe samaistumista pelkästään sukupuolen ja iän kautta vaan myös luonteen: vaikkakin päähenkilö on synkistelyyn taipuva, hän osaa olla oma itsensä ja selviytyä eri koettelumuksista.

System error on eläinten kautta kerrottu tarina kissasta, joka tuntee suurta ahdistusta. Maan pinnalle hänet saa koira. Luettuani ensin Mad Tea Party- sarjakuvat näin suoran vertauksen kissan ja koiran ja Mad Tea Partyn-pariskunnan välillä.

Tottelematon kusipää läski on vaatimaton sarjakuva koirasta, joka koirapuistossa kohtelee muita koiria itseään alempiarvoisina. Sarjakuvaa lukiessa olisi halunnut uskoa koiran kehitykseen ja hyväksi muuttumiseen. Loppu onkin jotain aivan muuta.

Pidän todella paljon Tauriaisen piirrostyylistä. Jälki on minulle tärkeää sillä usein, jos se ei miellytä silmääni jää hyväkin tarina lukematta. Kehotan tutustumaan ensin Tauriaisen blogiin, jonka jälkeen voi sukeltaa hänen julkaisuihinsa.

Kari A. Sihvonen: Kapteeni Kanki

IMG_20170730_192355.jpg

Olen tainnut aiemminkin mainita, että minulla on mielenkiintoinen huumori. Eräänä iltana puolisoni toi minulle alennuksesta löytämänsä Kapteeni Kanki: Onnenavaimet-sarjakuvan. Luin sen samana iltana ja hykertelin naurusta. Minun oli saatava lisää tätä! Onneksi löysin muutaman lisää (kuvassa yllä) Turun Sarjakuvakaupasta.

Kapteeni Kanki on ilmestynyt alunperin Myrkky-lehdessä vuodesta 2003. Myrkky-lehden lopetettua Sihvonen on piirtänyt Kanki-sarjakuvia valitettavasti harvemmin. Harvoin päivittyvältä Kangen FB-sivulta voi seurata sankaremme retkeä.

Toisin kuin moni muu supersankari, on Kapteeni Kanki monellakin tapaa supersankareiden Aku Ankka tai Uuno Turhapuro. Kangen samaistaminen edellä mainittuihin suomalaisten rakastamiin hahmoihin kertookin jo paljon hahmosta. Toinen puoli onkin siinä, että sarjaa on alunperin julkaistu juuri räävittömässä Myrkky-lehdessä.

Kanki saattaa ajautua välillä omille teilleen joillei omasta tahdostaan, niin Viinamäenmiehen kannustamana. Kangelle pitää kotona kuria Justiinan lailla feminismiinkin taipuvainen Pirjo. Kankea vastassa ovat erilaiset superpahisten irvikuvat.

Mikäli sinulla on vinksahtanut huumori, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Kapteeni Kankeen!

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu

9789510418192_frontcover_final_original.jpg

Kaisa Haatasen esikoisessa Meikkipussin pohjalta, jonka lyhyissä tarinoissa tutustumme keski-ikäiseen kustannusnustoimittajaan Tyttiin. Ensimmäisessä kirjassa elämää verrattiin meikkipussiin, nyt matkaan. Tällä kertaa Tytti muistelee erinäisiä matkoja, joilla hän on käynyt.

Tytti tekee mieluiten kaupunkilomia, tutustuu paikalliseen kulttuuriin ja hyvässä lykyssä myös pääsee katsomaan musikaalia. Kirjassa listataan onnistuneet ja epäonnistuneet reissut ja meille rakentuu kuvaa hedonistisesta Tytistä, joka tarvittaessa osaa pitää jalkansa maassa.

Pohdin olisinko voinut laskea tämän kirjan novellihaasteeseen. Vaikka jokainen luku onkin oma tarinansa, ovat ne pituudeltaan kuin henkäyksiä. Sen sijaan, että ne tukisivat toisiaan, ne rakentavat kokonaiskuvaa Tytistä.

Pidin Tyttiä jo hiukan liikaakin korkeakulttuuriin keskittyneenä kulttuuritätinä, kunnes eräs luku onkin omistettu Doctor Who-sarjan fanittamiselle. Tytti käy Doctor Who-expossa ja intoilee Tardiksesta, jolloin hymisen tyytyväisenä.

Tämä kirja sopii loistavasti nk. laukkukijaksi. Kelkasta ei putoa, vaikka lukeminen olisikin pätkittäistä ja kirja on sekä kevyt kannettava että luettava.

Riku Korhonen: Emme usko enää pahaan

24047080-320x180.jpg
Kuva: Aamulehti

Taas kerran tartuin kirjaan muiden kirjabloggareiden suosituksesta.  Kirja on ensimmäinen lukemani Riku Korhosen kirjoittama. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Eero asuu perheensä kanssa omakotitalossa ja elämä kulkee omia uomiaan. Vaimon kerrottua kidnappausfantasiasta, alkaa Eero suunnittelemaan vaimonryöstöä avioliitto-onnen pelastukseksi. Mukaan puhutaan opiskeluaikojen kaveri  Lari, joka suostuu kuskiksi vastahakoisesti. Kaikki ei menekään kuten Strömsössä (vaimonryöstöä Strömssössä? Olisi mielenkiintoista!) ja mökille mentäessä matkaan tulee muuttujia. Pelastaako vaimon fantasian toteuttaminen sittenkään avioliittoa?

Kirja on ehdottomasti 5/5 ahmimiskamaa. Itseäni ilahdutti kovasti 13 vuotta Turussa asuneena Turun paikannimien viljely. Oli hauskaa hahmottaa päässään, missä kulloinkin liikuttiin. Tosin ulkopaikkakuntalaisia ja huonomuistisia varten olisi voinut kirjan alussa olla Turun kartta ihan kuin fantasiakirjoissa ikään.

Meillä oli muuten keskustelua puolisoni kanssa, onko kannessa takki vai kummitus. Moni, minä mukaan lukien on takin kannalla, mutta kyllä kummitus-tulkintakin sopii mielestäni kirjaan.

Kirja on luettu myös muun muassa blogeissa Kirja hyllyssä, Kirsin Book Club ja Reader, why did I marry him?

Minna Rytisalo: Lempi

lempi04346.jpg

Tämä kirja sopisi loistavasti Helmet-lukuhaasteen kohtaan Kirjabloggaajan suosittelema kirja. Itsekin tartuin tähän viime vuonna ilmestyneeseen helmeen juuri kirjablogeissa virranneiden suositusten ansiosta.

Vaikka kirjan nimi onkin Lempi, ei Lempi itse pääse ääneen kirjassa ollenkaan. Lempistä kertovat kirjassa vuorollaan Lempin aviomies, piika ja sisko. Jokaisen kautta piirtyy erilainen kuva seikkailuihin karanneesta naisesta toisen maailmansodan ajan Kainuussa.

Lempi on kouluja käynyt kauppiaan tytär, jota osa kyläläisistä pitää hiukan hemmoteltuna ja nokkavana. Silti maatalon poika rakastuu häneen ja vie ottaa hänet emännäkseen. Jotta Lempi pääsisi oppimaan maatalon töitä, ottaa isäntä hänelle piian.

Aviomiehen kuvauksessa korostuu rakkaus ja intohimo, piian kateus ja siskon sisaruus ja yhdessä kasvaminen. Onkin mielenkiintoista miten erilainen kuva yhdestä ihmisestä piirtyy eri kertojien kautta.

Vaikka loppu onkin puistattava, suosittelen silti tätä kirjaa vahvasti.