Eve Hietamies: Puolinainen

lataus.jpeg

Nautittuani kovin Paavo ja Antti Pasasen seikkailuista, joita olemme saaneet seurata trilogian verran (Yösyöttö, Tarhapäivä ja Hammaskeiju), päätin tutustua Eve Hietamiehen muuhunkin tuotantoon. Soljuvaa tekstiä tämäkin, vaikkakaan ei yllä Pasasten seikkailujen kutkuttavalle tasolle.

Ilona ja Iivari ovat jo parin vuoden ajan yrittäneet saada lasta. Kuitenkin joka kerta alkuinnostuksen jälkeen lapsi on tullut ulos. Ilona taistelee katkeroitumista vastaan. Vähitellen alkaa tuntua, että elämästä on mennyt kaikki värit pentutehtailun aloittamisen vuoksi.

Hietamiehellä on taito saada lukijat puolelleen. Nopean googlauksen perusteella kovon moni muu ei ole blogannut kirjasta. Lillin kirjataivas-blogissa kerrottiin kirjan aiheuttaneen pettymyksen, kun kyseessä ei ollutkaan hauska kirja kuten Pasastrilogia. Itse kallistun samalle kannalle. Vaikka aihe on tärkeä ja teksti kuljettaa, en innostunut kirjasta yhtä paljon kuin aiemmin lukemistani Hietamiehen kirjoista.

Mainokset

Leena Lehtolainen: Turmanluoti

turmanluoti

Sain joku aika sitten taltutettua lukujumini sopivalla välipalakirjalla eli tämän vuoden Kirjan ja Ruusun päivän kirjalla Leena Lehtolaisen Turmanluoti-kirjalla. En ole aiemmin lukenut Leena Lehtolaista. Muistan kuitenkin katsoneeni vuosituhannen alussa Maria Kallio-tv-sarjaa.

Enemmän kuin Maria Kalliosta, tämä kirja kertoo Marian aviomiehestä, Antti Sarkelasta, joka aloittaa metsästysharrastuksen. Metsällä yksi porukasta kuolee. Anttia epäillään. Maria ei saisi tutkia juttua, joka ei hänelle kuulu. Anttia ahdistaa häneen kohdistuneet syytökset.

Ohueen kirjaan mahtuu paljon. Lehtolainen kuljettaa juonta taitavasti. Mikä parasta se laukaisi lukujumini. Kirjan ja ruusun päivän kirjat ovatkin konpaktiudessaan loistavia välipalakirjoja.

Kirjasta on kirjoitettu myös blogeissa Jokken Kirjanurkka, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä sekä Amman lukuhetki.

Matti Rönkä: Eino

matti-ronka-eino.jpg

Minulla on mennyt hiukan pilalle koko hyllynlämmittäjähaaste. Viime vuonna valitut hyllyä lämmittäneet kirjat olisi pitänyt lukea viime vuoden puolella. No, sain luettua ensimmäisen hyllynlämmittäjistä vasta huhtikuussa.

Matti Rönkä on tuttu dekkareistaan sekä YLE:n uutisankkurina. Jostain minulle oli kuitenkin etsiytynyt Röngän kirja Eino, joka ei ole dekkari.

Jostain syystä sen jälkeen, kun luin Mielensäpahoittaja-kirjoja, olen alkanut verrata kaikkia kirjoja, joissa on vanhuksia Mielensäpahoittajaan. Einolla pätkii hiukan muisti, muttei hän ole mielensäpahoittaja. Pikemminkin hän on iloinen, kun pojanpoikaa kiinnostavat hänen juttunsa.

Eino liikkuu kahdessa aikatasossa. Nykyajassa Eino on vanha ja hänen pojanpoikanssa selvittää Einon menneisyyttä. Menneisyydessä Eino lähtee sodan jälkeen vielä kerran Neuvostoliittoon, tällä kertaa vakoiluretkelle.

Tätä kirja olisi voinut lukea pidempäänkin. Ehkäpä tartun jossain vaiheessa myös Röngän dekkareihin.

Lady Lipstick: Lipstick mafia stories

9789512363353.jpg

Tämäkin kirja kuuluu niihin, jotka eivät heti iskeneet, mutta vauhtiin päästyäni ahmin sen hetkessä.

Kirjan luvut ovat maistiaisia Lipstick mafia-nimisestä whatsapp-ryhmästä, jossa ruuhkavuosiaan elävä naiskaveriporukka perkaa elämäänsä. Takakansi lupaa 2010-luvun Sinkkuelämää-kirjaa ja sitähän se vähän onkin. Miehistä käytetään salanimiä kuten Myyntiedustaja ja Maisteri. Muistan tuon ajan kaukaisesta nuoruudestani, jolloin ihastuksista ei puhuttu kavereiden kesken oikeilla nimillä vaan keksityillä.

Minulla meni hetki tottua whatsapp-viestein kirjoitettuun formaattiin. Kuitenkin yhdessä kohtaa formaatti pettää, kun viestien sekaan tulee lomalla nähdyn pojan vuorosanoja, vaikka kyseessä on naisten välinen viestiketju eikä normaalikeskustelu.

Hupsua onkin mielestäni, että kirja on kirjoitettu pseudonyymi Lady Lipstick, mutta hänen henkilöllisyytensä paljastetaan kirjan takakannen sisäosassa.

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita

MielikuvitusPoikaystava_3_2

Aloitin tämän kirjan lukemisen jo kauan sitten, muttei se lähtenyt rullaamaan. Laskin sen käsistäni kuukausiksi, kunnes avasin sen taas uudelleen eilen. Sitten luinkin sen kokonaan yhdeltä istumalta.

Mielikuvituspoikaystävä alkaa siitä, kun minä-kertojan pitkä parisuhde loppuu. Hän on ollut nuoruudenrakkudensa, Nallekarhun, kanssa seitsemän vuotta eikä ole elänyt sinkkuna ollenkaan aikuisiällä. Sinkkuelämän kiemuroissa riittääkin sitten opettelemista.

Kirja on selkeä kasvutarina. En spoilaa paljoa kertomalla, että lopussa kirjoittaja ymmärtää, että tärkeintä on hyväksyä itsensä ja rakastaa itseään, sen sijaan että hakisi rakkautta epätoivoisesti muualta. Sinkkuelämä ei ole tietenkään niin hohdokasta kuin Sikkuelämää-tvsarja antaa ymmärtää.

Henriikka Rönkkönen pitää IRL Sinkkublogia. Voinkin vain pohtia missä määrin tämä roisi kirjanen on autofiktiota ja missä määrin keksittyä. Häneltä on juuri ilmestynyt toinen kirja Bikinirajatapaus.

Ville Lindgren: Vuodet tekivät päivän

IMG_20180330_141638.jpg

Joskus haluaisi tykätä kirjasta, muttei kykene siihen. Sain arvostelukappaleen uudelta Kelmee-kustantamolta. Nyt lukemisen jälkeen olen pyöritellyt monta päivää päässäni, miten saisin kirjoitettua kirjasta mahdollisimman diplomaattisesti.

Päähenkilö Sauli on vastenmielinen henkilö. Hän työskentelee linja-autokuskina ja hänellä on kotona vaimo ja pyörätuolilla liikkuva poika. Kotijoukot eivät ole mielessä, kun hän ahdistelee seksuaalisesti firman naishenkilöstöä tai ryyppää räkälöissä. Yleensä jätän kirjan kesken, mikäli en pidä päähenkilöstä, mutta halusin antaa Saulille mahdollisuuden. Ikävä kyllä vastenmielisyys vain kasvoi kirjan edetessä.

Mielenkiintoista olikin, että muistellessaan Saulin ensitapaamista Petra-vaimo muistaa kohteliaan ja kiltin miehen, jollainen hän ei enää ole. Kiinnostamaan jäi, mitä tapahtui.

Kesken kirjan on useamman aukeaman pätkä Saulin ja Petran lapsen kirjoittamaa tarinaa, jolla ei tunnu olevan mitään syytä olla mukana kirjassa.

Juonta avataan moneen tarinaan. Kuitenkin loppu sutastaan äkkiseltään ja juonilangat jäävät sitomatta. Olisin halunnut tietää muun muassa, pelastuvat kadonneet vanhukset. Ihan kirjan lopussa mukaan tulee maagista realismia, jonka luettuani toivoin jonkun hahmoista heräävän unilta.

Olisin lukenut kirjaa mielelläni vielä sata sivua, mikäli silloin olisi kirjoitettu juoni paremmin kiinni.

 

Erkka Mykkänen (toim.): Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista.

Jatkuu07118.jpg

Luin aikana pian Toinen tuntematon-kokoelman jälkeen Jatkuu!- novellikokoelman. Pakostakin jäin vertailemaan kokoelmien eroja. Siinä missä Toinen tuntematon keskittyy ammentamaan Tuntemattomasta sotilaasta, on Jatkuu! ottanut kohteekseen useampia suomalaisia klassikoita.

Verrattuna Toiseen tuntemattomaan Jatkuu!-teoksen eduksi on nähtävä kirjoittajien esittely tekstien alussa. Jokainen kirjoittaja valoittaa suhdettaan valitsemaansa klassikkoon, joka syventää lukukokemusta.

Varmastikin olisin saanut enemmän irti teoksesta, mikäli olisin lukenut aiemmin lähtökohtana toimineet klassikot. Nyt kirjan tekstit näyttäytyivät minulle itsenäisinä teoksina, joiden viiittauksia en ymmärtänyt. Tosin mielenkiintoinen tulkinta sai minut kiinnostumaan useammastakin klassikosta. Mikäli tälläinen antologia saa edes yhden tarttumaan alkuperäiseen klassikkoon, on se mielestäni tehnyt tehtävänsä ja onnistunut.

Pakko vielä mainita, että kirja on tehty erityisen käsiin hyvälle tuntuvasta materiaalista. Sellaisesta, jota bibliofiili tykkää silitellä ja haistella.