Eino Nurmisto: Homopojan opas

Olen seurannut Tämän kylän homopoika-blogia vuosia. Eino Nurmisto alkoi kirjoittaa blogiaan asuessaan vielä pienellä paikkakunnalla ja tuntiessaan olevansa kylän ainoa homo. Vähitellen bloggaaminen on kasvanut somevaikuttamiseksi ja Nurmisto on ristinyt itsensä valtakunnan ykköshomoksi.

Nurmisto kirjoitti homopojan oppaan, koska kaipasi itse sellaista nuorena. Pelkäsin opasta lukiessani olevani väärää kohderyhmää ja leimautuvani tirkistelijäksi. Nurmisto torppasi kuitenkin Instagramissa kohderyhmäajattelun ja vakuutti kirjan toimivan kaikille.

Kirjassa on seitsemän osiota, jotka vastaavat hyvin aiheesta kiinnostuneen kysymyksiin. Aiheina on muun muassa homohistoria, seksi, seuranhakusovellukset, homoyhteisö ja luku- ja katseluvinkit. Lisäksi Nurmisto laittaa itsensä likoon kertomalla omakohtaisia kokemuksia.

Mikäli ei halua lukea koko opusta, suosittelen tutustumaan ainakin vanhemmille ja muille aikuisille suunnattuun lukuun, joka pyrkiin vastaamaan yleisimpiin heränneisiin kysymyksiin. Tärkeintä on kuitenkin olla läsnä ja kohdata ihminen ihmisenä.

Siinä missä meillä on Jari Sillanpää, Jorma Uotinen sekä muita julkihomoja, miksei meillä ole julkilesboja? Tarvitaanko sellaisia? Minulle nousikin ihmetys, miksi lesboille ole samalla tavalla näkyviä esikuvia Suomessa tai omaa opaskirjaa? Miten lesbo- ja homokulttuuri eroaa toisistaan?

Joiltain osin Nurmiston kirja vastaa myös muidenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kysymyksiin esimerkiksi kaapistatulopohdintoihin. Olisi kuitenkin mielenkiintoista lukea kaikille queereille suunnattu opas. Siltikin vahva peukku ja suositus Homopojan oppaan lukemiseen.

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta (2015) odotti hyllyssäni miltei puoli vuosikymmentä ennen kuin tartuin siihen. Ja hyvä, että tartuinkin, sillä kirja oli mukaansatempaava. Se sai Kalevi Jäntin ja Tulenkantajien palkinnon sekä oli ehdolla Euroopan Unionin kirjallisuus-, Toisinkoinen- ja Helmet-palkintoen saajaksi.

Vaikka kirjan nimi on raflaava Seksistä ja matematiikasta, on siinä paljon muutakin. Päähenkilö on Erika, joka viihtyy matematiikan maailmassa. Häntä voisi luonnehtia miltei a-seksuaaliksi. Matematiikka ja järki tuovat Erikalle rauhaa ja inhimillisyys kauhistuttaa häntä. Vanhempiensa ja kehitysvammaisen Emilia-siskonsa sijaan hän on läheinen Rehtoriksi kutsutun isoisänsä kanssa, joka jo varhain huomasi hänen matemaattiset kykynsä.

Välillä huomio kiinnittyy miltei toiseksi päähenkilöksi nousevaan Tuoviin, joka potee ilmastoahdistusta. Aika ajoin kirjassa otetaankin esiin luonnonkatastrofit ja Tuovi käy puhdistamassa öljyn tahrimia lintuja. Tuovista on vaikea sanoa, onko tämä lintu vai kala. Sivumennen lukijalle selviää, että tämä on korjannut sukupuolensa naisesta mieheksi, mutta siitä ei tehdä numeroa.

Emilia näkee oudon koirapojan, jonka Erika kuittaa hallusinaatioksi. Kun Erikakin alkaa nähdä näkyjä, alan pohtia onko kirja sittenkin maagista realismia.

Tykkäsin todella paljon tästä kirjasta. Selattuani muutamia muita bloggauksia kirjasta, useat suosittelivat erityisesti Rauman esikoiskirjaa Katoamisten kirjaa. Tartun siihen varmaan sitten loman jälkeen.

Erityisplussat vielä miellyttävästä kansimateriaalista!

Mariela Sarkima: Make up bible

Viime aikoina minulle on syntynyt halu opetella uudelleen meikkaamaan. Onneksi Youtube ja Instagram ovat täynnä tutorialeja. Harjoittelun lisäksi minulle suositeltiin myös kasvonpiirteisiin ynnä muihin lainalaisuuksiin perehtymistä.

Löysin onnekseni kirjahyllystäni vuonna 2012 ilmestyneen suomalaisen Make up Biblen. Kuvat eivät tunnu liikaa vanhentuneilta, mutta instan ja youtuben perusteella markkinoille on tullut paljon voiteita ja muita meikkituotteita, jotka pitäisi hallita.

Make up Bible on perusteellinen. Se käy läpi yksitellen kasvot, pohjan, posket, silmät, kulmat, huulet, kynnet sekä muutamia muita yksityiskohtia kuten hää- tai työmeikin. Se antaa vinkkejä, miten meikata eri muotoiset kasvot ja eriväriset silmät.

Meikkausohjeaukeamien ohessa on KÄÄK-laatikko, jossa on sama meikki virheellisesti tehtynä. Sudenkuopat olisi helpompi tunnistaa, mikäli mallit eivät ilmehtisi niin voimakkaasti kuvissa.

Kaiken kaikkiaan kirja on hyvä perusteos meikkaamaan harjoittelevalle. Yksi parhaista neuvoista, joita sain Twitterissä on kuitenkin: ”meikkaaminen on taidetta, ei tiedettä.”

Janne Kukkone: Voro

Työkaverini suositteli Voro-sarjakuvaa. Hän oli syventynyt jo kahden osan verran ilmestyneeseen sarjakuvaan unohtaen ympäröivän maailman. Tilasinkin sitten molemmat osat vahvan suosituksen saanutta Voroa.

Lilja on kymmenenvuotias voro, jonka mentorina toimii Seamus-vanhus. Kaupungissa on myös varkaiden kilta, jolle Seamus ja Lilja ovat periaatteessa tilivelvollisia. Lilja päätyy vohkimaan uurnan, josta löytyy salaperäinen avain. Muita aivaimia jahdetessa Lilja päätyy suureen seikkailuun. Liljan tunnuslause tuntuukin olevan vaikeuksiin joutuessa: ”Voi räkä.”

Vaikka hahmoja ei olekaan piirretty realistisiksi, herää Voron maailma henkiin Kukkosen pieteetillä piirretyssä taustassa. Tuntuu kuin taustallakin toljaileville hahmoillekin olisi kirjoitettu taustatarina.

Ja tottahan tarina imi mukanaan. Valtakunnassa tapahtuu suuria, armeijat marssivat ja Lilja ja Seamus sotkeutuvat suuriin tapahtumiin, vaikka koittavatkin pysyä poissa jaloista.

Luin paksut sarjakuvat saman viikonlopun aikana. 5/5 vahva suositus.

Voro voitti myös vuonna 2016 Sarjakuva-Finlandia. Tässä Aamulehden juttu siitä. Teos on myyty myöhemmin muun muassa Ranskaan, Italiaan ja Yhdysvaltoihin.

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata

Se, että kirja on ohut, ei tarkoita, että se olisi kevyt. Märta Tikkasen 1970-luvulla ilmestynyt Miestä ei voi raiskata on vain 144 sivuinen, mutta sitäkin raskaampaa luettavaa.

Kirjan juoni on yksinkertainen. Tova raiskataan ja hän alkaa punoa kostoa. Hän aikoo raiskata raiskaajansa. Soittaessaan lakimiehelleen ja kysyessään mahdollisesta tuomiosta, hänelle nauretaan: ”Miestä ei voi raiskata!”

Tätä kirjaa pitäisi lukea muistaen, milloin se on kirjoitettu. En ole lukenut paljoa aikakauden kirjoja, mutta naisten erilainen kohtelu paistaa läpi. Haluaisin sanoa, että ajat ovat muuttuneet, mutta yhäkin on vähättely ja tytöttely naisten vaivana.

Tämä kirja ei ole kassikirja, jota voi lukea odotushuoneissa ja busseissa, kuten halusin uskoa. Tämä vaatii sulattelua.

Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide

Kävin muutama viikko sitten HAMissa Ellen Thesleff-näyttelyssä, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Olin aiemmin lukenut Thesleffistä Hesarin kuukausiliitteestä. Niinpä hain kirjastosta Hanna-Reetta Schreckin Thesleff-kirjan. Schreck tekee väitöskirjaa Thesleffiin liittyen ja on perehtynyt hänen kirjeenvaihtoonsa, joten asiantuntemusta kyllä löytyy.

Jokaisen luvun avaa taideanalyysi. Kirjassa on myös useita värikuvia Thesleffin teoksista, vaikkakin ne pääsevät oikeuksiinsa vasta livenä nähtynä. Oli miten oli, taideanalyysit tuovat Thesleffin työt lähemmäksi ja nostavat hänen ammattitaitonsa esiin.’

Ellen Thesleff syntyi 1865 suomenruotsalaiseen perheeseen. Ajalleen erikoista oli, että hänen perheensä kannusti häntä pyrkimyksissä ruveta ammattitaiteilijaksi. Tuohon aikaan säätyläismiehet tekivät nk. grand tourin Euroopassa nähdäkseen maailmaa ja sivistääkseen itseään. Kertookin paljon Thesleffin perheestä, että isä vei 17-vuotiaan Ellenin grand tourille.

Ellen matkusti paljon ja oli oikea kosmopoliitti. Siinä missä Suomessa jämähdettiin kansallisromanttiseen taiteeseen, matkasi Ellen eteenpäin ja haisteli uusia tuulia Euroopassa. Erityisen tärkeä kohde hänelle oli Italian Firenze ja Muroleen kesäkoti Suomessa.

Naiseus ja ruotsinkielisyys toivat omat haasteensa Ellen Thesleffille. Monesti hänen taidettaan selitettiin naiseuden kautta ja usein suomenkielinen krittiikki oli kovempaa kuin ruotsinkielinen. Voidaan vain arvailla, miten Thesleff olisi otettu vastaan, mikäli hänen näyttelynsä olisi matkannut Amerikkaan.

Ellen Thesleff-näyttely HAMissa 26.1.2020 saakka.

Pauliina Littorin & Antti Marttinen: Kolme punaista rubiinia

Sain pyytämättä Aula & co-kustantamolta tämän kirjan ennakkokappaleen postissa. Mikäs siinä nopealukuinen kirja sopi välipalakirjaksi. Ilmeisesti kustantamo pumppaa tämän kirjan markkinointiin erityisesti paukkuja – olihan se syyskataloginkin kannessa. Kirjan takakannessa hehkutetaan: ”Nordic sunshine on uusi nordic noir”. Olisikohan kirjan julkaisutilaisuudessa selitetty tarkemmin tätä termiä.

Leo Lennox lähtee skottilaisesta sukulinnastaan Suomeen isänsä hämärää kuolemaa selvittämään. Mysteerikuolema unohtuu, kun Leo ottaa isältään jääneen liikehuoneiston haltuunsa ja alkaa pyörittää siinä pop-kulttuurin keräilyyn erikoistunutta liikettä. Kun vielä soppaan lisätään taiderikolliset, liivijengi ja kidnauppaus, on kirjassa vauhtia jo vaikka muille jakaa.

Luvut alkoivat päivämäärällä ja tapahtumapaikalla. Tosin tapahtumapaikan mainitseminen oli mielestäni turhaa, kun itse en ainakaan tiedä mainittuja Helsingin katuja. Kesken luvun saatettiin siirtyä ilman varoitusta Norjaan, joka sekoitti hiukan lukemista.

Toinen ärsyttävä asia kirjassa oli päähenkilö Leo. Hän vaikutti mielestäni suorastaan epämielyttävältä henkilöltä. Naisasioissakaan hän ei tajunnut antaa periksi, vaikka olisi pakit tulossa.

Kirja oli periaatteessa kuin dekkari kaikkine rikosvyyhteineen, mutta ei sittenkään, sillä päähenkilöä ei tuntunut kiinnostavan rikosten selvittäminen. Tätä ei kuitenkaan suosittelisi lällärikirjojen ystävälle, sen verran väkivaltaa tässä on.