Piia Leino: Taivas

Piia Leinon Taivas-dystopia vie meidät vuoden 2058 Helsinkiin tai Valoon, kuten sitä silloin kutsutaan. Sisällissodan jälkeen johtoon on astunut äärioikeisto, joka on karkottanut kantasuomalaisista poikkeavat. Kaikki on harmaata, ihmiset flegmaattisia ja ruoka koostuu sirkoista ja pienriistasta. Todellisuutta paetaan Taivas-nimiseen virtuaalitodellisuuteen, johon saa lisää käyttöaikaa joko työstä palkkana tai jonkun elättinä. Siinä missä etuoikeutetut viettävät aikaa Taivaassa, parveilee Hakaniemen torilla kerjäläisiä. Muun maailman elosta vain arvaillaan, sillä internet on jo aikaa sitten kaatunut.

Akseli toimii tutkijana yliopistolla. Hän saa työpaikaltaan outoja pillereitä, joiden käytöstä tulisi raportoida. Pillerien vaikutuksessa Akseli ostaa värikkäät lenkkarit ja kokeilee juoksemista. Harmaudesta pistävät väriläiskät ja juokseminen ei hetkauta ympärillä arjessa puskevia Valon kansalaisia.

Akseli tapaa Taivaassa Iinan, jonka aiemmasta poiketen haluaa tapana livenä. Iina saa Akselin tarjoamista pillereistä enemmänkin irti ja alkaa kyseenalaistaa Taivaassa käymisen.

Kirjan dystopia oli mielenkiintoinen. Olisinkin halunnut lukea enemmänkin, siitä miten Suomi oli mennyt raiteiltaan. Muutaman kerran kirjassa oli tarinaan sopimattomia kuvauksia, jotka häiritsivät minua. Tosin Akselin ympäröivästä maailmasta piittaamattomuus ja Taivaaseen koukuttuminen oli hyvin kuvattu. Piittaamattomuudesta kertoo muun muassa syntyvyyden lasku, joka johtuu seksuaalisuuden kiinnostuksen katoamisesta

Kirjan pohjavire on surumielinen. Suosittelen tähän teokseen tutustumista. Taivas voitti S&S:n maailman laita-kirjoituskilpailun jossa etsittiin teosta, joka katsoo eteenpäin ja ulospäin, vastaa kysymykseen, mitä on olla ihminen muuttuvassa maailmassa.

Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen

”Hikan ennen aamunkoittoa, sumun haihduttua, ensimmäiset linnut nousivat laulamaan. Kuolema heräsi ja kuunteli: ainakin pari kyyhkystä, kauempana aloitti laulurastas.”

Tämänkin kirjan bongasin Bibbidi bobbidi bookin-youtubevideosta. Ja mikä kirja se olikaan! Taattua ahmintakirjallisuutta.

On sotavuosi 1943 ja helsinkiläisen Lydian isä saa sukulaiselta kirjeen, jossa ehdotetaan, että Lydia tulisi maalle työvoimaksi sotaa pakoon. Lydia muuttaa asumaan lapsuudenkotiinsa pieneen kylään asuintoverinaan eläväinen Anna. Naapuritalon matriarkka Gunhildin pojat ovat rintamalla ja toisen niistä on Anna kihlannut. Anna järjestää myös Lydialle kirjekaverin rintamalta. Gunhild on myös rakentanut mänennyppylälle tornin, josta kunkin kyläläisen on vuorollaan kiikaroitava viholliskoneita.

Aluksi kirja tuntui olevan vain Annan ja Lydian tarinaa pula-ajassa selvitytymisestä, kunnes kirjassa sattui käänne. Sen enempiä paljastamatta Lydian ja Annan elämän tulee salaisuuksia. Lopun tapahtumat tulivat hiukan yllättäen, mutta viimeiselle sivulle päästyäni huomaan palasten loksahtaneen paikoilleen.

Kirjan kauniista kielestä tulee mieleeni Pauliina Nivukosken Nopeasti piirretyt pilvet. Luvut olivat sopivan pituisia. Vielä yksi!

Lukumaratonin fiiliksiä

Parvekkeella rentoutumassa

Helatorstai oli sopiva aika Aamilukumaratonin alkamiseksi. Torstaista lauantaihin lueskelin parvekkeella, mutta sunnuntaina satoi, joten pesiydyin lukunojatuoliini. Tavoitteenani oli kuunnella äänikirjaa viisi tuntia ja lukea perinteistä kirjaa viisisataa sivua. Vauhtia lukemiseen sai Aamin järjestämiltä lukusprinteiltä Instagramissa lauantai- ja sunnnuntai-iltana.

Ensimmäiseksi luin Tuisku Hiltusen Kuutamo ja muita kertomuksia kokoelman, jossa oli kolme sarjakuvanovellia rakkauden kaipuusta. Hiltusen piirrosjälki miellyttää silmääni ja tarinat olivat koskettavia.

Olen yrittänyt päästä mukaan säeromaanihypeen. Luin Sarah Crossanin Yhden ja Kirsti Kurosen Merikin. Ne eivät kuitenkaan kolahtaneet kuten J.S Meresmaan Dodo. Dodo sai minut kaipaamaan rantasaunaa ja nuoruuden loppumattomia kesiä.

Säeromaaneihin tutustuminen on matalan kynnyksen lukemista, sillä ne ovat nopea- ja helppolukuisia. Niitä voi lukea säkeitä makustellen tai normaaliin tapaan kuin romaania.

Lukumaratonin aikana luin myös yhden hyllynlämmittäjän. Petteri Pietikäinen pureutuu tietokirjassa Hulluuden historia mielisairauksiin kaukaa historiasta nykypäivän. On järkyttävä lukea, millaisia erilaisia tapoja on ollut hoitaa mielisairaita insuliinsokeista lobotomiaan. Lobotomian kehittäjä sai muuten Nobelin 1940-luvulla. Lisäksi kirjassa käydään läpi, kuinka mieleltään sairaisiin on suhtauduttu eri aikoina. 1900-luvulla pakkosterilosoisiitin kymmeniätuhansia eugeniikan oppien innostamana.

Lukumaratonin ajan kuuntelin Harry Potter ja liekehtivä pikari-kirjaa Stephen Fryn lukemana käydessäni kävelyllä. Ihan maratonin loppupuolella ehdin aloittaa Anna-Kaisa Linna-Ahon Paperijoutsenta, joka on ensimmäisen 85:n sivun perusteella todella hyvä.

Yhteensä kuuntelin maratonin aikana neljä tuntia Potteria ja luin 750 sivua perinteisiä kirjoja. Hyvin sujunut maraton mielestäni.

Enni Mustonen: Paimentyttö

Enpä tiedä olisinko tähänkään tarttunut, jollen olisi etsinyt jotain (fyysisesti) kevyttä luettavaa, mieluiten hyllynlämmittäjää. Olin ostanut tämän vuonna 2012 julkaistun Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan avausosan joskus pokkarina. Minulle oli sanottu aiemmin, ettei tämä olisi minun kirjani.

Vielä mitä! 5/5! Ahmintavaara!

Kolmetoistavuotias paimentyttö Ida jää orvoksi ja päätyy aluksi navettatöihin kartanoon. Kirja kattaa muutaman vuoden jakson Idan elämästä. On virkistävää lukea työläisen näkökulmaa, kun suurin osa historiallisesta fiktiosta kertoo ylempiluokkaisten elämästä, josta toki onkin enemmän lähteitä.

Ida työskentelee yhden Suomen 1800-luvun kansallisaatteen luojan, Topeliuksen, perheessä. Tällöin hän seuraa syrjästä Topeliuksen vaikutusta, vaikkakin Topeliuksen elämä alkoi tuossa vaiheessa olla jo ehtoopuolella.

Ida on melkein raivostuttavan kiltti ja nöyrä. Kun hänellä on aikaa, hän ikävöi työntekoa,vaikka hän tekeekin pitkää päivää väsyksiin asti. Onko tämä yksi tapa glorifioida raskaan työn tekijöitä?

En ole aiemmin välittänyt historiallisista romaaneista. Suomen historiaa opiskellut ystäväni sanoi, ettei ole äkkiseltään löytänyt sarjasta virheitä.

Hyllynlämmittäjiä olen lukenut tänä vuonna jo 3/10. Paras suoritus koskaan!

Tove Jansson: Farlig midsommar

Tämä kirja on todellinen hyllynlämmittäjä! Goodreadsin mukaan Tove Janssonin Farlig Midsommar eli Vaarallinen juhannus on ollut minulla kesken jo vuodesta 2016. Siksipä jouduin aloittamaan kirjan heti uudelleen. Varmastikin yksi syy taukoon on ollut ruotsinkieli, mutta myös se, että yhdessä vaiheessa kirja oli kadoksissa pitkään ja löytyi lopulta Jyväskylästä!

Muumilaakso hautautuu hyökyaallon alle ja Muumiperhe löytää itsensä teatterista, josta on pitänyt huolta teatterirotta Emma. Muumipeikko ja Niiskuneti joutuvat muista erilleen vietettyään yön puun oksilla ja Pikku Myy ajelehtii korissa pois. Kaikki kääntyy kuitenkin lopulta hyväksi, kuten kaikissa Muumitarinoissa.

Kirjaa lukiessani pohdin, miltä juhannustaiat ja -kokko ovat vaikuttaneet ulkomaisista lukijoista. Ovatko ne näyttäytyneet yhtenä Muumien hassutuksena?

En todellakaan ymmärtänyt kaikkea lukemaani, mutta pysyin kärryillä juonesta ja tunnelmassa. Onkin sääli, että olen kirjoittanut aikanaan ihan OK arvosanan ruotsista ja lukenut yliopistoaikana ruotsinkielisiä tenttikirjoja ja nyt kieli on näin ruosteessa. Suosittelenkin ruotsin preppaajille matkaa tuttuihin Muumi-tarinoihin.

Joillekkin Muumi-kirjat voivat mennä Helmet-lukuhaasteen kohtaan 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa.

Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata

Bongasin blogistaniasta tämän kevään uutuuskirjan ja laitoin sen kuunteluun. Lyhyet kappaleet sopivat hyvin kuuneltavaksi niin pitkille kuin lyhyillekkin matkoille.

Klaara ja Ilmari elävtä vakiintuneessa parisuhteessa perhe-elämää, jossa seksielämä on nuupahtanut. Klaaraa ei kiinnosta ollenkaan ja hän tuntee häpeää haluttomuudestaan. Koska Klaara on kokenut saman nuupahtamisen edellisissäkin parisuhteissaan, hän kokeaa ongelman olevan hänessä itsestään: kun vakiinnutaan ei enää kiinnosta.

Klaara uskaltautuu ehdottamaan Ilmarille vapaata suhdetta, jossa he saavat harrastaa seksiä muiden kanssa luvan kanssa. Samalla syttyy myös heidän kahden välinenkin seksielämänsä liekkeihin.

Kirja kertookin pitkälti Klaaran kokemuksista parisuhteessa ja seksiseuraa etsimässä. Väliin on kirjoitettu pohdintoja parisuhteen odotuksista yhteiskunnassa ja kulttuurissa.

Kyllähän kirja on keskustelunavaus aiheesta, jota voitaisiin ravistella enemmänkin. Kuitenkin on tylsää nähdä taas yksi keskiluokkainen kuvaus, kun mielenkiintoisempaa olisi ollut saada näkökulmaa Kehäkolmosen ulkopuolelta.

”Suhteellisen vapaata on aikalaisteos aikamme pakonomaisesta suorittamisesta ja täydellisyyden tavoittelusta,” toteaa Amman kirjablogi. Yhden hänen mielipiteeseensä myös siitä, että Klaara on ärsyttävä valittaja. Hammasta purren kuuntelin kirjan loppuun, vaikka hahmo oli niin ärsyttävä.

Suhteellisen vapaata on hankalasti luokiteltava. Siinä on ainakin päällisin puolin chick lit -aineksia, mutta luettuani kirjan kyllä tulkitsin nämä viittaukset lähinnä ironisiksi silmäniskuiksi,” kirjoittaa Kirsin kirjablogi. Chick lit-romaanit voivat olla höttöistä luettavaa, mutta tämän teoksen tavoitteena on ravistella lukijaa.

”Lukemisen edetessä ärsyyntyminen siirtyi suoraan Klaaran persoonaan ja aloin pohdiskella, että onkohan takana jotain kirjailijan henkilökohtaisia kokemuksia, koska Parisuhteen toiminnan kommentointi alkoi enemmän ja enemmän muistuttaa katkeroituneen ihmisen vahvasti yleistävää ja normittavaa avautumista,” pohtii Älä ota sitä niin vakavasti-blogi. Kirjoitaja on saattanut ajatella tämän kumouksellisiksi ajatuksenherättelyksi, mutta minua nämä osiot ärsyttivät. Tuntui rautalangan vääntämiseltä.

Voisin suositella kirjaa, niille joilla ei ole monimuotoisista suhteista kokemusta lähipiirissä. He saattaisivat saada uusia ajatuksia. Muutoin tämä on nopealukuinen viihderomaani.

Emmi-Liia Sjöblom: Paperilla toinen

Alunperin minun piti lukea Helmet-lukuhaasteen kohtaan ”Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti” Miki Liukkosen O. Sen paksuus, 858 sivua, kuitenkin lannisti minut. Kirjassa ei myöskään tunnu olevan juonta vaan siinä vyörytetään kaikki asia tyylillä, jossa ei tunnu olevan päätä eikä häntää.

Minusta on tullut Bibbidi bobbidi Book-Youtubekanavan seuraaja. Tammikuun luetuissa Laura mainitsi Paperilla toinen-uutuden, joka mässäili seksillä. Ennakko-oletukseni siis tästä kirjasta oli, ettei siinä olisi muuta kuin seksiä. Päätin kuunnella kirjan äänikirjana, jotta mahdollinen huonous olisi pian ohi. Harvinaista kyllä, kuuntelin sen myös hiukan nopeutettuna.

Kirjan punaisena lankana on minä-kertojan kasvu aikuiseksi naiseksi ja äidiksi. Kirja kuitenkin pursuaa seksiä. Voikin pohtia, että kuinka oleellista sillä mässäily on kasvutarinan kuvauksessa. Ilmeisesti kirjan on tarkoitus olla autofiktiota.

Seksiä ei esitetä koko aikaa kirjassa positiivisessa valossa vaan se sattuu, hiertää ja sillä käydään kauppaa. Välillä minä-kertoja saattaa ottaa puolisoltaan suihin, jottei hänen tarvitsisi tehdä kotitöitä. Samaan aikaan minulla on ollut kesken Riitta Suomisen Suhteellisen vapaata, jossa käsitellään haluttomuutta. Kontrasti näiden välillä oli mielenkiintoinen.

Mikäli olisin lukenut kirjan fyysisenä kappaleena olisin luonnehtinut sitä loistavaksi kassikirjaksi. Se on tarpeeksi ohut, luvut ovat lyhyitä ja teksti keveää.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti, 7. Kirjassa rikotaan lakia, 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa, 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja ja 45. Esikoiskirja

Kirja on luettu myös muun muassa blogeissa Aina joku kesken, Kirjanmerkkinä lentolippu ja Avec Sofié.

Sarah Crossan: Yksi & Juhani Aho: Yksin

Helmet-lukuhaasteessa on kohta 47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet. Olin jo aiemmin laittanut TBR-pinooni Sarah Crossanin Yksi-säeromaanin, jota suositeltiin muun muassa Bibbidi bobbidi book-blogissa. Aloin sitten katsella kirjastosta Yksin-nimisiä kirjoja, mutta eipä niitä ollutkaan muita kuin Karo Hämäläisen ja Juhani Ahon teokset. Koska olin jo lukenut Hämäläisen (postaus täällä Kirjavinkkien puolella), päätin lukea Juhani Ahon kirjan.

Sarh Crossanin kirjasta ovat kirjoittaneet monet, muun muassa Kannesta kanteen, Yöpöydän kirjat ja Oksan hyllyltä, joten pidän kirjoitukseni lyhyenä. Kirja on säeromaani eli runomittaan kirjoitettu romaani. Olen lukenut aiemmin yhden säeromaanin, Merikin, joka ei sytyttänyt minua. Yksi ansaitsi minulta neljä ja puoli tähteä.

Kirjassa teini-ikäiset siamilaiset kaksoset Grace ja Tippi siirtyvät kotiopetuksesta normaaliin kouluun. Vaikka he eivät voi kuvitella elämäänsä ilman toista, suhtautuvat monet muut heihin kuin kummajaisiin. Tähän romaaniin säkeet tuntuvat tuovan lisäsyvyyttä. Vaikka kirja on yli neljäsataa sivua paksu, ei sen pidä pelästyttää, sillä säkeiden ilmavuus saa sivut lentämään.

Vuonna 1890 julkaistu Juhani Ahon Yksin vie aivan toisenlaisiin tunnelmiin. Blogistaniassa teosta ei ole lukenut läheskään niin moni kuin Crossanin teosta, mutta bloggaukset löytyvät ainakin Lurun luvut– ja Kohtisuora-blogeista. Ohien kirjan lukaisee yhdeltä istumalta, kunhan tottuu vanhaan kieleen.

Päähenkilö on ylemmän luokan mies, joka suunnittelee matkaa Pariisiin. Matka viivästyy rakastumisen takia, kun mies haluaa liehitellä Anna nimistä neitoa. Vaikka tuohon aikaan on naimisiinmenolla olleet tiukemmat kriteerit, puhuu minä-kertoja paljon rakkaudesta ja Anna saa loppujen lopuksi itse päättää tunteistaan. Jotenkin tuntui groteskilta, että minä-kertoja oli Annaa viisitoista vuotta vanhempi ja oli seurannut tämän kasvua lapsesta nuoreksi aikuiseksi. Olipa hän todistanut Annan teini-ikäistä kiukkukohtaustakin.

Yksi sopii myös muun muassa Helmet-lukuhaasteen kohtaan 27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani ja Yksin 1. Kirja on vanhempi kuin sinä.

Sanna Isto: Sirpale

Tämänkin kirjan otin lukuun Bibbidi bobbidi bookin suosituksesta. Kirjassa Berliinissä asuva suomalaisen äidin ja saksalaisen isän Minja jää muutamaksi viikoksi vahtimaan perheen koiraa, kun muu perhe lähtee sukuloimaan Suomeen. Edessä olisi siis vapautta, jota jokainen teini-ikäinen kaipaa.

Minja löytää kuitenkin kahvikupin korvan, jonka avulla hän tempautuu menneisyyteen. Hän matkaa ajassa kotonaan, joka on ollut 1900-luvun alussa isompi ja aivan erilaisen perheen asuttama. Aluksi Minja käy vain yöaikaan, kunnes hän saa tietää salaisuudesta menneisyydessä, jonka hän haluaa selvittää.

Tämä kirja on juonivetoinen lukukirja. Ahmin sitä mielelläni. Lopussa oli eräs päälleliimattu ihmissuhdekuvio ja yksi Minjan ystävistä jäi etäisiksi. Annan kuitenkin reilusti tälle kirjalle neljä tähteä ja peukun.

Rosa Liksom: Hytti nro 6

Sainpa luettua vuoden ensimmäisen hyllynlämmittjäni! Rosa Liksomin hytti nro 6 voitti Finlandian 2011 ja on lämmittänyt hyllyäni useamman vuoden. Luulin, että sen lukeminen sujuisi kuin itsestään, koska siinä on vain 185 sivua. Toisin kävin.

Suomalaistyttö muuttaa Moskovaan ja haluaa meille tuntemattomasta syystä matkustaa junalla Siperian halki. Hänen kanssaan samaan hyttiin sattuu karkea työläismies. Ja kuinka karkea onkaan! Mies on niin iljettävä, että tekee moneen kertaan mieleni jättää kirja kesken. Nimettömäksi jäävä mies ja tyttö pelaavat tammea, mies juo votkaa ja ahdistelee moneen kertaan tyttöä seksuaalisesti.

”Laiturilla sumupakkanen tarrasi miehen ja tytön hengitykseen niin, että heidän piti seistä hätäilemättä pitkään paikoillaan. Laiturilla haukkua luksutteli pari nälkäistä, ketteräjalkaista koiraa.”

Olisin antanut tälle muuten vain kaksi tähteä, mutta luonnon ja säätilojen kuvaus oli sen verran sykähdyttävää, että annoin vielä kolmannenkin tähden.

Tämä on jo toinen kerta, kun Finlandian voittanut kirja etoo minua. Pitäisikö siis lopettaa tyystin palkintokirjojen kahlaaminen niiden itsensä vuoksi?

”Liksomin kieli yhdistelee kiehtovasti yhteen kaunista ja rumaa: korkeakirjallista, lyyristä kuvausta ja ronskia puhetta,” kirjoittaa Amman lukuhetki.

”Venäläisen kirjallisuuden tuntemuksesta olisi tämän kirjan kanssa varmasti iloa,” pohtii Kirsin kirjanurkka.