Tea Tauriainen: Mad Tea Party ynnä muita helmiä

bty

Ei ole ensimmäinen kerta, kun innostun jostain sarjakuvasta luettuani ensin sen tekijän blogia. Olen lukenut vuosia Tea ”Tee” Tauriaisen Mad Tea Party-sarjakuvablogia. Sain viimein ostettua omakseni hänen julkaisujaan.

Kuten arvata saattaa pohjautuvat kolme Mad Tea Party-kirjaa Tauriaisen sarjakuvablogiin. Takakansiteksti lupaa sarjakuvaa arjesta totuutta hipoen. Aivan kuten aiemminkin luettuani muun muassa Ahdistunut pupu-sarjakuvaa, koin voimakasta samaistumista kuvattuun päähenkilöön. Goodreadsin arviossa tätä sarjakuvaa suositellaan nimenomaan 15-30-vuotiaille naisille, mutta itse en koe samaistumista pelkästään sukupuolen ja iän kautta vaan myös luonteen: vaikkakin päähenkilö on synkistelyyn taipuva, hän osaa olla oma itsensä ja selviytyä eri koettelumuksista.

System error on eläinten kautta kerrottu tarina kissasta, joka tuntee suurta ahdistusta. Maan pinnalle hänet saa koira. Luettuani ensin Mad Tea Party- sarjakuvat näin suoran vertauksen kissan ja koiran ja Mad Tea Partyn-pariskunnan välillä.

Tottelematon kusipää läski on vaatimaton sarjakuva koirasta, joka koirapuistossa kohtelee muita koiria itseään alempiarvoisina. Sarjakuvaa lukiessa olisi halunnut uskoa koiran kehitykseen ja hyväksi muuttumiseen. Loppu onkin jotain aivan muuta.

Pidän todella paljon Tauriaisen piirrostyylistä. Jälki on minulle tärkeää sillä usein, jos se ei miellytä silmääni jää hyväkin tarina lukematta. Kehotan tutustumaan ensin Tauriaisen blogiin, jonka jälkeen voi sukeltaa hänen julkaisuihinsa.

Kari A. Sihvonen: Kapteeni Kanki

IMG_20170730_192355.jpg

Olen tainnut aiemminkin mainita, että minulla on mielenkiintoinen huumori. Eräänä iltana puolisoni toi minulle alennuksesta löytämänsä Kapteeni Kanki: Onnenavaimet-sarjakuvan. Luin sen samana iltana ja hykertelin naurusta. Minun oli saatava lisää tätä! Onneksi löysin muutaman lisää (kuvassa yllä) Turun Sarjakuvakaupasta.

Kapteeni Kanki on ilmestynyt alunperin Myrkky-lehdessä vuodesta 2003. Myrkky-lehden lopetettua Sihvonen on piirtänyt Kanki-sarjakuvia valitettavasti harvemmin. Harvoin päivittyvältä Kangen FB-sivulta voi seurata sankaremme retkeä.

Toisin kuin moni muu supersankari, on Kapteeni Kanki monellakin tapaa supersankareiden Aku Ankka tai Uuno Turhapuro. Kangen samaistaminen edellä mainittuihin suomalaisten rakastamiin hahmoihin kertookin jo paljon hahmosta. Toinen puoli onkin siinä, että sarjaa on alunperin julkaistu juuri räävittömässä Myrkky-lehdessä.

Kanki saattaa ajautua välillä omille teilleen joillei omasta tahdostaan, niin Viinamäenmiehen kannustamana. Kangelle pitää kotona kuria Justiinan lailla feminismiinkin taipuvainen Pirjo. Kankea vastassa ovat erilaiset superpahisten irvikuvat.

Mikäli sinulla on vinksahtanut huumori, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Kapteeni Kankeen!

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu

9789510418192_frontcover_final_original.jpg

Kaisa Haatasen esikoisessa Meikkipussin pohjalta, jonka lyhyissä tarinoissa tutustumme keski-ikäiseen kustannusnustoimittajaan Tyttiin. Ensimmäisessä kirjassa elämää verrattiin meikkipussiin, nyt matkaan. Tällä kertaa Tytti muistelee erinäisiä matkoja, joilla hän on käynyt.

Tytti tekee mieluiten kaupunkilomia, tutustuu paikalliseen kulttuuriin ja hyvässä lykyssä myös pääsee katsomaan musikaalia. Kirjassa listataan onnistuneet ja epäonnistuneet reissut ja meille rakentuu kuvaa hedonistisesta Tytistä, joka tarvittaessa osaa pitää jalkansa maassa.

Pohdin olisinko voinut laskea tämän kirjan novellihaasteeseen. Vaikka jokainen luku onkin oma tarinansa, ovat ne pituudeltaan kuin henkäyksiä. Sen sijaan, että ne tukisivat toisiaan, ne rakentavat kokonaiskuvaa Tytistä.

Pidin Tyttiä jo hiukan liikaakin korkeakulttuuriin keskittyneenä kulttuuritätinä, kunnes eräs luku onkin omistettu Doctor Who-sarjan fanittamiselle. Tytti käy Doctor Who-expossa ja intoilee Tardiksesta, jolloin hymisen tyytyväisenä.

Tämä kirja sopii loistavasti nk. laukkukijaksi. Kelkasta ei putoa, vaikka lukeminen olisikin pätkittäistä ja kirja on sekä kevyt kannettava että luettava.

Riku Korhonen: Emme usko enää pahaan

24047080-320x180.jpg
Kuva: Aamulehti

Taas kerran tartuin kirjaan muiden kirjabloggareiden suosituksesta.  Kirja on ensimmäinen lukemani Riku Korhosen kirjoittama. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Eero asuu perheensä kanssa omakotitalossa ja elämä kulkee omia uomiaan. Vaimon kerrottua kidnappausfantasiasta, alkaa Eero suunnittelemaan vaimonryöstöä avioliitto-onnen pelastukseksi. Mukaan puhutaan opiskeluaikojen kaveri  Lari, joka suostuu kuskiksi vastahakoisesti. Kaikki ei menekään kuten Strömsössä (vaimonryöstöä Strömssössä? Olisi mielenkiintoista!) ja mökille mentäessä matkaan tulee muuttujia. Pelastaako vaimon fantasian toteuttaminen sittenkään avioliittoa?

Kirja on ehdottomasti 5/5 ahmimiskamaa. Itseäni ilahdutti kovasti 13 vuotta Turussa asuneena Turun paikannimien viljely. Oli hauskaa hahmottaa päässään, missä kulloinkin liikuttiin. Tosin ulkopaikkakuntalaisia ja huonomuistisia varten olisi voinut kirjan alussa olla Turun kartta ihan kuin fantasiakirjoissa ikään.

Meillä oli muuten keskustelua puolisoni kanssa, onko kannessa takki vai kummitus. Moni, minä mukaan lukien on takin kannalla, mutta kyllä kummitus-tulkintakin sopii mielestäni kirjaan.

Kirja on luettu myös muun muassa blogeissa Kirja hyllyssä, Kirsin Book Club ja Reader, why did I marry him?

Minna Rytisalo: Lempi

lempi04346.jpg

Tämä kirja sopisi loistavasti Helmet-lukuhaasteen kohtaan Kirjabloggaajan suosittelema kirja. Itsekin tartuin tähän viime vuonna ilmestyneeseen helmeen juuri kirjablogeissa virranneiden suositusten ansiosta.

Vaikka kirjan nimi onkin Lempi, ei Lempi itse pääse ääneen kirjassa ollenkaan. Lempistä kertovat kirjassa vuorollaan Lempin aviomies, piika ja sisko. Jokaisen kautta piirtyy erilainen kuva seikkailuihin karanneesta naisesta toisen maailmansodan ajan Kainuussa.

Lempi on kouluja käynyt kauppiaan tytär, jota osa kyläläisistä pitää hiukan hemmoteltuna ja nokkavana. Silti maatalon poika rakastuu häneen ja vie ottaa hänet emännäkseen. Jotta Lempi pääsisi oppimaan maatalon töitä, ottaa isäntä hänelle piian.

Aviomiehen kuvauksessa korostuu rakkaus ja intohimo, piian kateus ja siskon sisaruus ja yhdessä kasvaminen. Onkin mielenkiintoista miten erilainen kuva yhdestä ihmisestä piirtyy eri kertojien kautta.

Vaikka loppu onkin puistattava, suosittelen silti tätä kirjaa vahvasti.

Mia Malmi (toim.): Hullu akka!

hulluakka_0.jpg

Tämä kirja osui silmiini etsiessäni kirjoja, joihin Rosa Meriläinen olisi kontribuoinut jotenkin.  Vuonna 2010 ilmestyneen kirjoituskokoelman tarkoituksena on herätellä ajatuksia feminismiin ja naiseuteen liittyen.

Osa teksteistä sai minut nyökkäilemään raivokkaasti, osa nostatti verenpainetta ja sai savun nousemaan korvistani. Kirja on jaettu kolmeen osaan, jotka koskettavat kukin eri naiseuden osaaluetta: tyttönä ja naisena, äitinä ja raivona.  Olisin odottanut enemmän eri aiheita, mutta mennään nyt tällä.

Ilahduttavaa oli, että kirjoittajia oli valittu sekä miehiä että naisia. Harmittavan moni työskenteli kuitenkin median tai taiteen parissa. Olisi ollut mukava saada kuuluviin muidenkin ääntä esimerkiksi poliitikon, yhdistyksessä toimivan (esim. marttaliitto) tai vaikkapa entisen Lotan haastattelu.

Tämä kirja vaatisi lukukohtaista ruotimista. Mutta totean kuitenkin, että lähinnä minua ärsytti useammassa luvussa nouseva sukupuolten binäärisyys ja/tai kategorisointi. Voi myös olla, että osa kategorisoinnista oli heitetty vitsinä, mutta minä taidankin olla tälläinen hapan feministi, jota ei naurata.

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

IMG_20151227_162734

Tämä kirja on voittanut Helsingin Sanominen kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015 ja sitä on kehuttu paljon eri blogeissa. Siksi tartuinkin kirjaan suurin odotuksin. Sain arvostelukappaleen Helsingin kirjamessuilta ja valitsin sen lähinnä hauskan kannen perusteella.

En kadu kyllä valintaani.

Lauseet ovat lyhyitä, jopa toteavia. Se tuo kerrontaan oman erottuvan rytminsä.

Kirjan alussa päähenkilö on lapsi ja lapsen havaintoja maailmasta saammekin lukea. Kirjan aikana päähenkilö kasvaa ja kipuilee maailmankaipuunsa kanssa. Hän muuttaa itäsuomalaisesta kotikylästään pääkaupunkiin, josta tekee pyrähdyksiä ulkomaille, mutta missään hän ei viihdy.

Maailmankaipuun lisäksi päähenkilöä raastaa hänen äitisuhteensa. Äiti haluaa päähenkilön olevan tavallinen. Välillä päähenkilö koittaa erottua joukosta, välillä hän halveksii itsestään liikaa luulevia boheemeja.

Päähenkilö vertaa paljon itseään ystäväänsä Lauraan, ihannoiden ja kaivaten tätä. Päässäni soi aina Laura-kohtauksia lukiessani Scandinavian Music Groupin Casablanca-kappaleen sanat:

Sinä kuuntelet Hennaa
Hänen heleää ääntään

Paitsi, että päässän Hennan tilalla oli Laura. Semmoinen jukeboksi minun päässäni on.

Monista arvioista olen lukenut tämän olevan kasvutarina. Odotin loppua, että päähenkilö olisi saanut jonkin isomman oivalluksen tai muuttanut elämänkulkuaan suuremmin. Jouduin lukemaan viimeiset sivut useampaan kertaan, ennen kuin tajusin loppukaneetin. Sen verran blondi minä olen.

Kirja on luettu myös muun muassa Annelin kirjoissa, Lukutoukan kulttuuriblogissa ja Mari A:n kirjablogissa.