Markus Zusak: Kirjavaras

Viime talvena löysin lähikirppikseltä kuvan Kirjavaras-kirjan. Onneksi se ei ehtinyt lämmittää kirjahyllyäni kovin pitkään: alkusyksystä osallistuin Kirjavaras-kimppalukuun Instagramissa. Olen auttamattomasti myöhässä, sillä kirja ilmestyi suomeksi 2008. Se oli siis juttu kirjablogeissa joskus kymmenen vuotta sitten. Ennen tätä bloggausta katsoin myös kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, jonka traileri on alempana.

9-vuotias Liesel ajautuu kasvatettavaksi Hubermaneille Natsi-Saksassa 1938. Kasvatti-isä Hans alkaa opettaa öisin painajaisten vaivaamaa Lieseliä lukemaan. Lieselistä tulee innokas lukija. Vaikka hän onkin kirjavaras, oli kirjojen varastamista teoksessa ihmeen vähän.

Yksi parhaista asioista kirjassa onkin Hansin ja Lieselin lämmin suhde. Välillä Hubermanien luona vierailee heidän aikuiset lapsensa, mutta tuntuu, että Lieselissä Hans saa haluamansa isä-lapsisuhteen. Maininnan arvoinen on myös ystävyys naapurin Rudy-pojan kanssa.

Kirjassa kuvataan myös Natsisaksaa tavallisten ihmisten näkökulmasta, ja niiden, jotka eivät halua kuulua puolueeseen. Kirjan kuluessa puolueeseen kuulumattomuus alkaa vaikuttaa Hansin elämään.

En oiekin tiedä, mitä mieltä olen ratkaisusta ujuttaa aikaajoin kuolema kaikkitietäväksi kertojaksi. Kuoleman osuudet ovat alleviivaavia. Tekstin seassa on myös tarinaan kuuluvaa kuvitusta, joka mielestäni sopi kirjaan kuoleman osuutta paremmin.

Elokuva oli ihan ok sovitus kirjasta. Siinä oli kuitenkin mielestäni liian vähän Lieselin ja hänen ystäviensä kolttosia (Liesel oli poikatyttö!) eikä kirjojen julmuuksia tuotu valkokankaalle. Muutenkin minua otti päähän, että Lieselin näyttelijä oli kuin soma nukke. Lisäksi elokuvassa puhuttiin englantia saksalaisittain murtaen. Outo ratkaisu! Kirja on toki australialainen, joten oliko ratkaisun tarkoitus tuoda elokuvasta helpommin lähestyttävä englanninkielisille?

Kirjavaras olisi ollut minulle vaikuttava lukukokemus nuorempana. Joten suosittelisin tätä nuorille sen iänikuisen Sinuhe-suosituksen sijaan 😉 Ja onhan tämä vaihtelua Auschwitch-kirjojen tulvalle. Mutta jos haluat lukea toiseen maailmansotaan sijoittuvan kirjan, lue mielummin Anthony Doerin Kaikki se valo jota emme näe.

Sopii muun muassa Helmet-lukuhaasteen 2021 kohtaan 22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä.

Syyskuun luetut 2021

J.S Meresmaa: Khimaira

Viiden tähden säeromaanii suomenvenäläisestä Sarasta. Tämän hankin itselleni.

Adebayo, Ayobami: Älä mene pois

Janne Kukkonen: Voro 3

Viiden tähden päätös loistavalle sarjakuvatrilogialle. (luin toki uudelleen myös sarjan aiemmat osat)

Jenni Hendricks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu

Tillie Walden: I love this part

Suloinen sarjakuva nuoresta tyttörakkaudesta

Timo Ronkainen: Ankkamestarin salaisuus: näkökulmia Carl Barksin tuotantoon

Minja Mäkilä: K-pop – Unelma huomisesta

Suurena K-popfanina luin toki tämän kirjan. Kirjasta paljastuu raastava todellisuus K-popin taustalla. Vähän tekee pahaa tämän jälkeen tukea K-popteollisuutta tämän raastavan kirjan jälkeen. 

Marianne Boucher: Talking to Strangers. A Memoir of My Escape from A Cult.

Sarjakuvan nimikin sen kertoo. Omakohtainen kertominen nuoren Mariannen ajautumisesta kulttiin, aivopesusta ja poispääsystä.

Tille Walden: The end of Summer

Varmaan olette huomanneet, että olen ihastunut Waldenin piirrokseen ja tarinankerrontaan? Tässä kirjassa odotettiin vuosi vuodelta kevättä suuressa linnassa. Pysähtynyt tunnelma. Jotenkin kuitenkin aistin, ettei tämä esikoisteos olisi palkintoja voittanut. Pidin tosin ajatuksesta jättikissalla ratsastamisesta.

Aino Huilaja: Pakumatkalla

Kuutelin omakohtaisen kertomuksen oravanpyörästä jättäytymisestä, pakettiautoon muuttamisesta ja reissaamisesta. Kesken Euroopanmatkan korona iskee. Jotenkin tuli mieleen, ettei tälläinenkään minimalistinen elämä ja oranvanpyörästä hyppääminen ole kaikille mahdollista. On siitä kuitenkin mukava lukea.

Riina Katajavuori & Martin Baltscheit: Oravien sota

Oravien välisen sodan voi lukea myös vertauskuvana Suomen sisällissodalle. Jännä ajatus: lastenkirja sisällissodasta.

Stjepan Sevic: Sunstone Vol. 1-5.

Lukaisin päivässä tarinan Lisasta ja Allystä, dommesta ja subista, jotka löytävät toisensa internetistä. Sarjakuvassa korostettiin luottamuksen tärkeyttä kinkyissä suhteissa. Silti draaman keskeisenä sytykkeenä on se, etteivät naiset puhu tunteistaan. Argh! Muuten hyvä. Sarjaa olisi vielä kaksi osaa, mikäli löydän ne jostain hyllystäni. Allyn ja Lisan tarina käsitellään viidessä osassa. Viimeisissä osissa kerrotaan sivuhenkilöiden tarinaa.

Jenni Hendricks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu

Veronica on suosittu, koulun priimus ja menossa syksyllä huippuyliopistoon. Raskaustestiin piirtyy kuitenkin kaksi viivaa, eikä hän voi kertoa asiasta muille kuin peruskoulun aikaiselle ystävälleen, koulun hylkiölle, Baileylle. Vanhemmat ovat uskonnollisia ja nykyisille ystäville on pidettävä kulissia. Niinpä Bailey ja Veronica lähtevät road tripille toiseen osavaltioon, jossa voi tehdä abortin ilman vanhemman suostumusta.

Kirja saa arvostamaan Suomessa asumista. Mikäli abortti tulisi tarpeeseen, ei tarvitse ajaa tuhansia kilometrejä eikä kohdata klinikan ovella mielenosoittajia. Tosin viime aikoina on ollut puheenaiheena, onko nykyisessä suomalaisessa aborttilainsäädännössä sudenkuoppia: abortti pitäisi voida tehdä omasta tahdosta eikä jäädä kiinni lääkärin mielipiteeseen.

Kirjan huumori on nasevaa, sitä olisi ahminut enemmänkin, ja suomenkielisen teoksen lukija Maruska Verona eläytyi juuri sopivasti. Parasta kirjassa oli, ettei se saarnannut eikä päästänyt päähenkilöitään helpolla.

Kirja sopii vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteesee kohtaan 25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa.

Ayobami Adebayo: Älä mene pois

Yejide ja Akin ovat rakastuneita, mutta lasta ei kuulu. Yejide ajautuu kaikenlaisiin vippaskonsteihin eikä pienokaista tule. Lapsia ei tehdä, niitä saadaan. Tarinan rinnalla kulkee hiukan irralliselta tuntuvana Nigerian vallankaappaus, mutta kirjan loppuessa senkin merkityksen tarinalle ymmärtää.

Kirja kuvaa lapsettomuutta riipaisevasti. Pariskunta käy läpi kaikkia mahdollisia keinoja raskaaksi tulemiseksi. Lopulta Yejiden epätoivo näkyy valeraskautena, joka jatkuu toista vuotta.

Luin kirjan Turun Seudun Kalevalaisten lukupiiriä varten. Koska emme saaneet paikkaa, kokoonnuimme Zoomissa. Lukupiiri oli toiminut koronan aikana sähköpostitse, joten osallistujat olivat mielissään nähdessään toisensa virtuaalisesti. Kirja herätti paljon keskustelua ja oli pidetty.

Paikallinen kulttuuri näkyi kirjassa uskomuksineen, mutta myös naisen aseman kautta. Kun Yejide ei saanut lasta, häntä syytettiin ja Akinia kehotettiin ottamaan toinen vaimo. Perheen tärkeydestä kertoi puhuttelu vanhemmuuden kautta. Esimerkiksi minun vanhempani olisivat Baba Mari ja Iya Mari.

Eniten lukupiiriläisiä häiritsi kirjassa Yejiden siveellisyys. Oliko se kulttuurisidonnaista? Hän kertoi aikovansa näyttää ylpeänä verisiä lakanoita isälleen hääyön jälkeen. Korkeakoulutettuna hänellä oli ihmeen vähän ymmärrystä seksuaalisesta kanssakäymisestä.

Nigerialainen Ayọ̀bámi Adébáyọ̀ on voittanut esikoiskirjallaan useampiapalkintoja, kuten  the Future Awards Africa Prize for Arts and Culture vuonna 2017. Esikoiskirjan lisäksi hän on julkaissut tekstejä eri antologioissa. Mieleläni lukisin myös niitä, mikäli ne suomennettaisiin. Tätä lukisi mieluusti lisää.

Louisa May Alcott: Pikku Naisia

Onneksi bongasin Instagramista Pikku naisia-kimppaluvun ja pääsin lukemaan tätä kaunista teosta sekä keskustelemaan siitä Discordin puolella. Aiemmin olin nähnyt tästä vuoden 1994 elokuvan, josta jäi mieleen yhden keskeisen hahmon kuolema.

Meg, Jo, Beth ja Amy March kasvavat Yhdysvaltain sisällissodan varjossa. Heidän elämänsä on niukkaa, mutta toisaalta he käyvät välillä auttamassa absoluuttisessa köyhyydessä elävää perhettä. Tyttäret ovat kukin omanlaisiaan: Meg on järkevä, mutta haaveilee välilä ylellisyyksistä, Jo on kirjailijuudesta haaveileva poikatyttö, Beth kiltti ja hiljainen ja Amy pikkuvanha taiteilija. Isän lähettäessä kirjeitä sodasta, koko perhe kokoontuu äidin ympärille kuuntelemaan sitä ääneenluettuna. 

Kirjan ensimmäisessä osassa pikku naiset ovat 12-16-vuotiaita, joille sattuu opettavaisia lapsuuden kommelluksia. Toisessa osassa he ovat kolme vuotta vanhempia ja ovat astumassa aikuisuuteen. Meg perustaa perheen, Jo kokeilee siipiään kiroittajana, Amy matkustaa Eurooppaan ja Beth jää äitinsä kanssa kotiin. 

Tyttöjen mukana kulkee myös naapurinpoika Laurie, johon tytöt suhtautuvat kuin veljeen. Laurie opiskelee yliopistossa, joka luo mielessäni kontrastia tyttöjen kodin piirissä tapahtuvaan elämään, johon kuuluvat ristipistot ja pidättyväiset käytöstavat.

Kirjassa häiritsi hiukan, ehkä ajalle tyypillinen, tarinoiden opettavaisuus. Kun Jo antaa aurigon laskea vihansa ylle, hän saa oppia anteeksiannon merkityksen. Meg käyttäytyy juhlissa flirttaillen ja huikentelevaisesta, mutta katuu sitä kovin äidilleen myöhemmin. 

Katsoin uusimman filmatisoinnin vuodelta 2019, jossa on ansiokkaasti mielestäni kuvattu suurin osa kirjan tapahtumista. Pääosissa ovat Emma Watson (Meg), Saoirse Ronan (Jo), Florence Pugh (Amy), Eliza Scanlen (Beth) sekä Laura Dern tyttöjen äitinä ja Meryl Streep Marchin tätinä.

Elokuvan kritiikkiä on muun muassa muutamassa Youtube-videossa, joissa pohditaan, ansaitsiko se oscariaan puvustuksesta. Toinen minua häirinnyt asia oli Amya näytelleen Florence Pughin matala ääni. Elokuvan alussa Amy oli 12, onko sen ikäisillä tytöillä matala ääni? 

Mikäli et ole ennen lukenut tyttökirjoja, suosittelen kokeilemaan Pikku Naisia!

TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä

Talo taivaansinisellä merellä on pyörinyt tänä vuonna paljon kirjasomessa ja luulen, että minun on vaikea kirjoittaa siitä ilman, että toistaisin jo aiemmin sanottua.

Linus Baker ei nauti elämästään vaan taapertaa päivästä toiseen. Hän toimii sosiaalityöntekijänä lapsille, joilla on maagisia kykyjä. Hän hoitaa työnsä säntillisesti, eikä tunnu haluavan elämältäään ihmeempiä. Eräänä päivän hänet kutsutaan Äärimmäisen korkean johtoportaan puheille. Potkujen sijaan Linus saa kuukauden komennuksen saarelle, jolla olevasta maagisten lasten orpokodista hänen on tehtävä perinpohjainen raportti.

Kirja on todella hyvin kirjoitettu ja tempaa mukaansa. Linus suhtautuu lapsiin, joista yksi on antikristus, lapsina ja avaa sydämensä. Vaikka kirjaa lukiessa arvaakin lopun olevan onnellinen, lukee kirjaa silti mielellään. Hahmojen kanssa haluaisi vietää pidemmänkin aikaa. Linuskin tuntuu oppivan rakastamaan itseään kirjan kuluessa.

Kirjan Goodreads-pisteytys on huimaava 4,49/5. Itse annoin kirjalle neljä tähteä. Minulla oli toki kovemmat odotukset, luettuani paljon hehkutusta siitä. Mielestäni kirja voisi sopia ehkä niille, jotka nauttivat Douglas Addamsin tai Terry Pratchettin huumorista. Tosin minusta tuntui, että huumori väheni loppua kohden. Kaiken kaikkiaan hyvänmielenkirja.

”Kirja on hauska ja liikuttava, ja se on hyvin kirjoitettu. Tarinan maailma on taitavasti rakennettu, ja se saa lukijan uppoamaan itseensä perin juurin,” kirjoittaa Kasoittain kirjoja– blogin Nina.

”Kirjassa on paljon aiheita, jotka puhuttavat nykypäivänä (mm seksuaalinen suuntautuminen, lasten oikeudet, ennakkoluulot, ulkonäköasiat jne.) ja niitä oli käsitelty hienosti,” summaa Yksi luku vielä-blogin Anna.

”Kun pääsin tarinan imuun kiinni, huomasin viehättyväni hahmoista ja tuntevani sympatiaa heitä kohtaan: jopa kuivakka virkamies sai minut ennen pitkää puolelleen,” pohditaan Kirjakaapin kummitus-blogissa.

Heinäkuun luetut 2021 ja Kafka rannalla

Heinäkuussa luin loppuun harmillisen pienen määrän kirjoja. Uskoakseni tämä johtui siitä, että kirjoitin aktiivisesti tieteellistä artikkelia enkä laske siihen luettuja lähdekirjoja lukusaldooni. Tässä postauskessa siis lyhyesti kahdesta lukemastani kirjasta ja hiukan pidemmin Murakamin teoksesta.

Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua

Kokoelma liikuttavia ja pysäyttäviä tekstejä, joista sain ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa. Paranee teksti tekstiltä! Suosittelen!

A.J Jacobs: The Know it all. One man’s humble quest to become the smartest person in the world.

Olen lukenut aiemmin Jacobsilta kirjat, joissa hän yrittää elää mahdollisimman terveellisesti ja kirjan, jossa hän koettaa elää Raamatun oppien mukaisesti. Tämä on samaa sarjaa. Outoja faktoja ja palasia Jacobsin elämästä.

Haruki Murakami: Kafka rannalla

Vaikka Murakami on yksi lempikirjailijoistani, on hänen kirjojaan ollut vuosia minulla hyllynlämmittäjänä. Onneksi instagramissa potkaistiin käyntiin tänä kesänä Kafkan kanssa rannalla-lukuhaaste, jossa luettiin yhdessä Murakamin Kafka rannalla.

Nimettömäksi jäävä 15-vuotias poika karkaa kotoaan, kulkee nimellä Kafka Tamura ja päätyy työskentelemään kirjastoon. Samaan aikaan yksinkertainen Nakata-vanhus menettää kykynsä jutella kissoille ja lähtee suorittamaan mystistä tehtävää, joka selviää hänelle vähitellen.

Tämä kirja herätti paljon tunteita. Kafka oli hahmona vastenmielinen ja olisin suonut koko kirjan kertovan Nakatasta. Monilla Kafkan ajatukset ja teot laskivat paljonkin lukukokemuksesta annettua pistemäärää. Minusta taas tuntuu, että kirja on hyvä, jos se pystyy nostamaan pintaan erilaisia tunteita – oli sitten osa niistä negatiivisia. 

Murakamin kirjoitustyylissä on jotain lumoavaa. Hänen maailmoissaan on hiukan maagisuutta eikä kaikkea selitetä puhki. Myös popkulttuuri viittaukset ilahduttavat. 

Sitä vain jäin miettimään, että kuljetettiinko walkmaneja tosiaan mukana? Muistelen, että kun minulla oli mukana kulkeva cd-soitin, en tykännyt käyttää sitä esim. kävellessä, kun levy hyppi. 

Juhani Katila: Pienen hauen pyydystys

Vuoden paras kirja on sitten tässä. Tosin Pienen hauen pyydystys on ilmestynyt jo 2019. Viime kesänä se näkyi taajaan somessa – muuallakin kuin kirjasomessa. Laitoin sen varaukseen loppukesästä ja sain sen toukokuun puolivälissä. Jonoa siis on.

Elina on käynyt jo useamman vuoden ajan Itä-Lapissa kotikonnuillaan onkimassa hauen samasta lammesta. Hän tarpoo suolla itikoiden ja paarmojen syötävä. Tällä kertaa hauki ei niin vain tulekaan. Liikaa paljastamatta tarinassa on tiheän luontokuvauksen lisäksi maagista realismia. Rikosta selvittämään tullut poliisikin saa huomata, ettei asiat ole Lapissa samoin kuin etelässä.

Mielenkiintoisen näkökulman tarinaan tuo, että haastattelujen mukaan Karila oli alunperin kirjoittanut päähenkilön mieheksi ja muuttanut sukupuolen kustannustoimittajansa kehotuksesta. Luin teosta tämä mielessäni. Muutos oli toimiva.

Kirja on kaiken ylistyksensä arvoinen. Suosittelen ehdottomasti lukemaan.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2021 kohtiin:

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

12. Kirjassa ollaan metsässä

Suomenkirjallisuuden historian kurssin antia

Yliopistossa kirjoilla olemisessa on se hyvä puoli, että voi ottaa ajan salliessa myös mielenkiintoisia kursseja. Otin puolentoista kuukauden pituisen suomalaisen kirjallisuuden historian kurssin, jonka aikana luettiin 12 suomalaista klassikkoa. Käyn läpi tässä postauksessa hiukan kurssin antia ja sen herättämiä ajatuksia. Olen todella tyytyväinen kurssiin, sillä luin kirjoja, joita ei muuten olisi tullut luettua. Voisin kirjoittaa näistä kirjoista enemmänkin, mutta hillitsen itseni postauksen pituuden kurissa pitämiseksi sekä ajatellen tulevia kirjallisuustieteen opiskelijoita, jotka varmaan kopioivat vastauksia tekstistäni. Yritänkin välttää sen, etteivät tämän kurssin käyneet ottaisi tästä mallia ja julkaisen tämän postauksen vasta, kun oppimispäiväkirjan palautuspäivä on mennyt.

Kalevala

Luin Kalevalaa 10 runoa päivässä. Se oli liian nopea tahti. Sitä olisi tullut lukea hitaammin ja mieluiten ääneen. Luennoitsija mainitsi klassikoiden laahuksen, viitaten yleisiin tulkintoihin, jotka ovat jääneet kansan mieleen. Esimerkkinä ajatus Väinämöisestä hyvää tarkoittavana runonlaulajana, vaikka oma tulkintani on hänestä nimenomaan omaa etua ajavana setänä.

Kalevala on aikansa tuote: siitä on karsittu seksuaalisuutta ja se on valjastettu kansallisromanttisen aatteen eepokseksi. Se on kuitenkin sen taustojen tuntijalle ikkuna historiaan. On myös hyvä tiedostaa, kuinka paljon Kalevala on vaikuttanut suomalaiseen kulttuuriin eri adaptaatioiden, arkkityyppien ja sanontojen muodossa. Olisi mielenkiintoista päästä sukeltamaan Lönnrotin alkuperäisiin muistiinpanoihin ja lukea, kuinka paljon hänen valmiista Kalevalasta oli alkuperäistä runonlaulajien tarinaa ja kuinka paljon nimenomaan suomalaisen eepoksen luomista.

Runberg: Vänrikki Stoolin tarinat

Olen lukenut tämän aiemmin lukion klassikkokurssille, mutta siitä on miltei kaksikymmentä vuotta aikaa, joten uudelleenluku oli paikallaan. Teos koostuu balladeista, joiden kehyskertomuksena on Suomen sodan (1808-1809) veteraanin muistelut ylioppilaalle. Siinä missä Kalevalassa oli ehyt kertomus ja toistoa runomitassa, oli tässä toistoa kertomusten sisällössä. Tuntui, että kaikki olivat niin urhoollisia ja taistelivat isänmaan puolesta kyseenalaistamatta. 

Aivan kuten Kalevalakin, on Vänrikki Stoolin tarinat nähtävä osana kansallisen identiteetin rakennusprosessia. Suomen sota oli tappiollisempi kuin teoksessa kuvataan. Tuohon aikaan sodissa kiusana olivat myös kulkutaudit. Teoksessa ei myöskään kuvattu sodan raadollisuutta tai väkivaltaa, joka tulee esiin esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa. 

Kivi: Seitsemän veljestä

Olin lukenut tämän aiemmin viime vuonna selkokirjana. Nyt luin ensimmäisen kerran oikean version sitten yläasteen. Fyysisen kappaleen kirjasta sain someseuraajaltani, kiitos vaan!

Juoni on varmaan jokaiselle tuttu: veljesten tulisi oppia lukemaan, mutta he pakenevat Impivaaraan. Saunakin palaa muutaman kerran. Repliikkien kirjoittaminen draama-tyylillä liittyi varmastikin osaltaan Kiven taustaan näytelmäkirjailijana, mutta myös tapaan esitellä veljeksiä. Veljesten luonteenpiirteitä ei vain luetella tekstissä, vaan lukija voi päätellä ne itse vuoropuhelun kautta.

Kirjassa näkyy suomalaisen kirjallisen kulttuurin muutos oraalisesta kirjalliseen. Kirjan alkuosassa on enemmän lauluja, tarinointia ja lyriikkaa. 1800-luvulla lukutaidon ollessa harvinaisempaa, ääneenluku oli suositumpaa. Muutos yhteisöllisestä lukemisesta yksityiseen voidaan nähdä Veljesten kertomuksessa. Tilaahan Eerokin romaanin lopussa sanomalehteä.

Canth: Työmiehen vaimo

Työmiehen vaimon lukeminen oli tähän mennessä miellyttävin ja  tunteikkain.   Lukija odotti, että Risto olisi saanut rangaistuksen, mutta luulen, ettei tarina olisi ollut yhtä voimakas, mikäli hän vain ei olisi lähtenyt lopussa Anniskeluun. Voit lukea bloggaukseni aiemmasta lukukerrastani täältä.

Vaikka jo Seitsemän veljestä voidaan nähdä realismin tuotteena, on Työmiehen puhtaasti realismia. Siinä on myös vahvana yhteiskunnallinen kantaaottavuus. Canth kirjoitti elinaikanaan paljon lehtiin ja otti muun muassa kantaa keskusteluun naisten oikeuksista ja köyhyydestä. Myös esittämällä viinaan menevä Risto Työmiehen vaimossa pahana hahmona, Canth puhui raittiusliikkeen puolesta.

Leino: Helkavirsiä

Kaverini hehkuttanut Helkavirsiä, joten odotukseni olivat korkealla. Oliko sitten vika lukijassa vai kirjoittajassa, kun en saanut otetta teoksesta. Ajalle tyypillinen karealismi näkyi kalevalamitassa, jota oli tosin kevennetty eikä toistoa ollut Kalevalan tapaa. Kalevalasta poiketen teoksessa ei ollut runoja yhdistävää tarinaa vaan kokoelma itsenäisiä runoja.

Canthin jälkeen oli kuitenkin pettymys lukea kirja, jossa naiset oli häivytetty taka-alalle. Oli otettu askel taakse Välskärin tarinoiden maailmaan, jossa naiset ovat taustalla miesten taistellen kotimaansa puolesta. Miehistä leivottiin sankareita antiikin heeroksien tapaan.

Mielenkiintoista oli myös runoissa toistuva muinaisusko, joka paikoin sekoittui kristinuskoon. Mieleeni jäi parhaiten Lapin shamaanista kertova Kouta. Tosin mieleenjäävyys oli ulkokirjallinen: runo luettiin tutun lapsen ristiäisissä. 

Onerva: Mirdja

Mirdja oli minulle lukukokemuksena vastenmielinen: en pitänyt hahmoista ja kerrontakin tökki. Varmastikin syynä oli, ettei Mirdja ollut juonivetoinen romaani vaan rakentui ennemminkin Mirdjan hahmon ympärille. Mirdja oli itsekeskeinen ja narsistinen. Tosin voikin pohtia, kuinka paljon lukijan mielikuvaaan Mirdjasta vaikutti muiden hahmojen mielipiteet hänestä.  Kirjassa oli myös selkeä jännite Mirdjan julkisen ja yksityisen välillä. Ulospäin hänet nähtiin miestennielijänä, femme fatalena, kun taas yksityisesti hän kaipasi rakkautta ja hyväksyntää.

Södergran: Runoja

Edith Södergranin runokokoelma poikkesi aiemmin lukemistamme Kalevalasta , Helkavirsistä ja Vänrikki Stoolista. Runot eivät olleet loppusoinnullisia ja ne rikkoivat modernismin tapaan perinteistä rytmiä. Niitä oli miellyttävä lukea. Luennoitsija mainitsi luennolla, että modernismin lyriikasta saattoi löytää puhekielisyyttä. Omassa 2017 julkaistussa suomenkielisessä kokoelmassa en havainnut tätä. Ehkäpä puhekielisyys olisi löydettävissä ruotsinkielisistä runoista?

Mielestäni Södergranin tausta tuberkuloosipotilaana näkyi runoissa. Niistä huokui elämän rajallisuus ja hienoinen melankolia. Tuberkuloosipotilaiden hoidossa pidettiin tärkeänä luontoa ja esimerkiksi Paimion parantolassa pidettiin potilaiden raittiin ilman saamista tärkeänä. Onkohan luonnon runsaus Södergranin runoissa peruja parantola ajoilta?

Meriluoto: Lasimaalaus

Minusta tuntui, etten saanut paljoa irti Meriluodon runoista. Ehkä minun olisi pitänyt enemmän aikaa runojen lukuun. Olisiko tässäkin tullut ajan varaamisen lisäksi tullut kyseeseen ääneenluku?

Runoissa näkyy selkeästi sodan vaikutus, mutta toisaalta myös nuoruuden katoavaisuus. Lappalainen mainitsi luennolla, että sota jätti jälkensä 1940-luvun nuorisoon. Kokoelman nimikkoruno ilmentää luentokalvojen mukaan sodanjälkeistä uskoa elämään, positiivista voimaa, luovuutta ja uskoa hyvään ja on luovuuden ylistys. Mielestäni sen voi myös lukea elämän haurautena. Elämä on hauras kuin lasi, mutta siinä on monia värejä. 

Linna: Tuntematon sotilas

Tuntematon sotilas oli lukukokemuksena mahtava! Kirja on vetävästi kirjoitettu, jolloin sivut kääntyivät nopsaan. Koska tarina on tuttu, odotin monia tapahtumia tulevaksi. Olen aiemmin lukenut Täällä Pohjantähden alla-trilogian, joten Koskelan suvun tarina on tuttu. Tämän takia myös Koskelan hahmo Tuntemattomassa aukesi eri tavalla. Tässä vielä linkki aiempaan lukupostaukseeni.

Murteella oli merkityksensä kirjassa. Se erotti hahmot toisistaan, toi niille luonnetta ja toi “koko Suomi taisteli” – mielikuvan. Tuntematonta sotilasta voi myöskin verrata Seitsemään veljekseen: kummassakin teoksessa joukko erilaisia miehiä seikkailee ilman naisia. Siinä missä Seitsemässä veljeksessä tapahtuu positiivista kehitystä, Tuntemattomassa opitaan sodan raadollisuudessa ja siinä voi aistia kyynisyyttä lopussa. Molempien kirjojen kuvaukset suomalaisesta miehestä leimasivat suomalaista taidetta pitkään. 

Manner: Tämä matka

Mannerin runot olivat paikoin liian pitkiä ja polveilevia. Runoissa viitattiin filosofeihin, musiikkitermeihin ja asioihin, jotka olisi pitänyt tietää ymmärtääkseen runon. Yksi ryhmässämme epäili, että eräässä runossa varmastikin viitatttiin Heideggeriin. Kaiken kaikkiaan ne olivat liian vaikeita minulle.

Meri: Manillaköysi

Manillaköysi oli lukukokemuksena positiivinen yllätys. Vaikka sen tematiikka oli pasifistinen, oli se kevyttä luettavaa niin fyysisenä kirjana kuin huumorinkin kautta. Erityisesti minua ilahdutti loppupuolella ollut saksalaisen upseerin resiinaseikkailu, joka sai slapstick-piirteitä. Osio oli kuvattu elokuvamaisesti ja pystyin jopa kuulemaan mielessäni Benny Hillin tunnusmusiikin.

Manillaköyden kehyskertomuksena on Joosen matka lomalle sodasta varastettu manillaköysi ympärilleen vyötettynä. Matkalla muut iskevät tarinaa kukin toistaan paremmin kuin kalevalaisessa runonlaulukilpailussa ikään. Toisin kuin Tuntemattomassa sotilaassa sotilaita ei luonnehdita vaan heidät kuvataan lähinnä sotilasarvollaan ja ulkoisilla merkeillään. Poikkeuksen tekee resiinareissun tekevä saksalainen upseeri ja sähköttäjä, joiden olemus tulee esiin toiminnan kautta.  Ehkä sotilaiden kasvottomuus korostaa heidän korvattavuuttaan sodassa. Mitä lähemmäs kotia tullaan, sitä enemmän henkilöt saavat piirteitä. Kotona vaimo ja lapset nimetään. 

Tärkein anti tällä kurssilla on ollut huomata suomalaisen kirjallisuuden yhteys eurooppalaiseen. Suomalaisille käännetyt kirjat olivat 1800-luvulta erityisen tärkeitä. Käännöksien kautta saatiin kosketus länsimaiseen kirjallisuuteen sekä malleja ja lajikonventioita kotimaiseen kirjallisuuteen. Myös suomalaista kirjallisuutta ruvettiin kääntämään! Myös siitä otettiin otettiin vaikutteita, kuten esimerkiksi aiemmin mainittu Tolkien ja Kalevala.

On ollut myös ilahduttavaa löytää klassikoista tuttuja sanontoja, kuten “moni kakku päältä kaunis” Kalevalasta tai “ellun kanat” Tuntemattomasta. Vaikka klassikkokurssilla olikin paljon haasteita, varsinkin runokirjojen osalta, koen saaneeni ja antaneeni paljon. 

Oli myös ihanaa päästä useamman kerran viikossa juttelemaan lukemistaan kirjoista ja kuulemaan taustoitusta niistä. Mikäli mahdollista haluaisin käydä länsimaisen kirjallisuuden historian-kurssin syksyllä, vaikkakin yhdessä ryhmäkeskustelussa mainittiinkin, ettei sen lukemisto ole monimuotoinen.

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Aleksanterinkadulla
Oli valoisaa
Ja mulla oli laukussa
Yksien tyttöjen kirjoituksia

Ulta Bra: Kirjoituksia

Tämän kirjan soundtackinä tosiaan voisi olla Ultra Bran musiikki. Keiju ja Pinja. Pinja ja Keiju. He ovat helsinkiläisiä nuoria, kuin paita ja peppu. Yhdessä he riekkuvat baarissa ja ottavat aurinkoa Tervasaaren rannalla. Molemmilla on taiteellinen sielu, mutta Pinjan vanhemmat ylipuhuvat Pinjan hakemaan kauppakorkeakouluun. Ja Keiju hakee sitten siinä ohessa.

Puuduttavat opinnot vaihtuvat Intian ja Kaakkois-Aasian seikkailuun, jonka aikana tyttöjen luonne-erot tulevat yhä vahvemmin esiin. Keiju on heittäytyjä, äänekäs ja tilan valtaaja. Pinja on varovaisempi, harkitsevampi ja pohdiskelevampi. Matkalla kuitenkin Pinja alkaa kokeilla siipiään, oli kyseessä sitten päihteet tai irtosuhteet. Vähitellen tyttöjen välit alkavat rakoilla.

Kirjan kehyksenä on keski-ikäinen Pinja, joka selaa muistojen laatikkoa käyden läpi kirjeitä ja valokuvia. Itse asiassa odotin koko kirjan ajan isompaa käännettä, joka olisi liittynyt vuonna 2020 muistelevaan Pinjaan.

Sinä päivänä kun synnyin on elämänjanoinen kirja ystävyydestä, nuoruudesta ja irtipäästämisestä. Varsinkin lopun käänne korosti irtipäästämisen tematiikkaa. Rakkauttakin kirjasta löytyy, monen sorttista.

Kirja käy Helmet-lukuhaasteen kohtiin 6. Kirja kertoo rakkaudesta, 8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa, 45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija ja 49. Kirja on julkaistu vuonna 2021.