Juhani Katila: Pienen hauen pyydystys

Vuoden paras kirja on sitten tässä. Tosin Pienen hauen pyydystys on ilmestynyt jo 2019. Viime kesänä se näkyi taajaan somessa – muuallakin kuin kirjasomessa. Laitoin sen varaukseen loppukesästä ja sain sen toukokuun puolivälissä. Jonoa siis on.

Elina on käynyt jo useamman vuoden ajan Itä-Lapissa kotikonnuillaan onkimassa hauen samasta lammesta. Hän tarpoo suolla itikoiden ja paarmojen syötävä. Tällä kertaa hauki ei niin vain tulekaan. Liikaa paljastamatta tarinassa on tiheän luontokuvauksen lisäksi maagista realismia. Rikosta selvittämään tullut poliisikin saa huomata, ettei asiat ole Lapissa samoin kuin etelässä.

Mielenkiintoisen näkökulman tarinaan tuo, että haastattelujen mukaan Karila oli alunperin kirjoittanut päähenkilön mieheksi ja muuttanut sukupuolen kustannustoimittajansa kehotuksesta. Luin teosta tämä mielessäni. Muutos oli toimiva.

Kirja on kaiken ylistyksensä arvoinen. Suosittelen ehdottomasti lukemaan.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen 2021 kohtiin:

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

12. Kirjassa ollaan metsässä

Suomenkirjallisuuden historian kurssin antia

Yliopistossa kirjoilla olemisessa on se hyvä puoli, että voi ottaa ajan salliessa myös mielenkiintoisia kursseja. Otin puolentoista kuukauden pituisen suomalaisen kirjallisuuden historian kurssin, jonka aikana luettiin 12 suomalaista klassikkoa. Käyn läpi tässä postauksessa hiukan kurssin antia ja sen herättämiä ajatuksia. Olen todella tyytyväinen kurssiin, sillä luin kirjoja, joita ei muuten olisi tullut luettua. Voisin kirjoittaa näistä kirjoista enemmänkin, mutta hillitsen itseni postauksen pituuden kurissa pitämiseksi sekä ajatellen tulevia kirjallisuustieteen opiskelijoita, jotka varmaan kopioivat vastauksia tekstistäni. Yritänkin välttää sen, etteivät tämän kurssin käyneet ottaisi tästä mallia ja julkaisen tämän postauksen vasta, kun oppimispäiväkirjan palautuspäivä on mennyt.

Kalevala

Luin Kalevalaa 10 runoa päivässä. Se oli liian nopea tahti. Sitä olisi tullut lukea hitaammin ja mieluiten ääneen. Luennoitsija mainitsi klassikoiden laahuksen, viitaten yleisiin tulkintoihin, jotka ovat jääneet kansan mieleen. Esimerkkinä ajatus Väinämöisestä hyvää tarkoittavana runonlaulajana, vaikka oma tulkintani on hänestä nimenomaan omaa etua ajavana setänä.

Kalevala on aikansa tuote: siitä on karsittu seksuaalisuutta ja se on valjastettu kansallisromanttisen aatteen eepokseksi. Se on kuitenkin sen taustojen tuntijalle ikkuna historiaan. On myös hyvä tiedostaa, kuinka paljon Kalevala on vaikuttanut suomalaiseen kulttuuriin eri adaptaatioiden, arkkityyppien ja sanontojen muodossa. Olisi mielenkiintoista päästä sukeltamaan Lönnrotin alkuperäisiin muistiinpanoihin ja lukea, kuinka paljon hänen valmiista Kalevalasta oli alkuperäistä runonlaulajien tarinaa ja kuinka paljon nimenomaan suomalaisen eepoksen luomista.

Runberg: Vänrikki Stoolin tarinat

Olen lukenut tämän aiemmin lukion klassikkokurssille, mutta siitä on miltei kaksikymmentä vuotta aikaa, joten uudelleenluku oli paikallaan. Teos koostuu balladeista, joiden kehyskertomuksena on Suomen sodan (1808-1809) veteraanin muistelut ylioppilaalle. Siinä missä Kalevalassa oli ehyt kertomus ja toistoa runomitassa, oli tässä toistoa kertomusten sisällössä. Tuntui, että kaikki olivat niin urhoollisia ja taistelivat isänmaan puolesta kyseenalaistamatta. 

Aivan kuten Kalevalakin, on Vänrikki Stoolin tarinat nähtävä osana kansallisen identiteetin rakennusprosessia. Suomen sota oli tappiollisempi kuin teoksessa kuvataan. Tuohon aikaan sodissa kiusana olivat myös kulkutaudit. Teoksessa ei myöskään kuvattu sodan raadollisuutta tai väkivaltaa, joka tulee esiin esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa. 

Kivi: Seitsemän veljestä

Olin lukenut tämän aiemmin viime vuonna selkokirjana. Nyt luin ensimmäisen kerran oikean version sitten yläasteen. Fyysisen kappaleen kirjasta sain someseuraajaltani, kiitos vaan!

Juoni on varmaan jokaiselle tuttu: veljesten tulisi oppia lukemaan, mutta he pakenevat Impivaaraan. Saunakin palaa muutaman kerran. Repliikkien kirjoittaminen draama-tyylillä liittyi varmastikin osaltaan Kiven taustaan näytelmäkirjailijana, mutta myös tapaan esitellä veljeksiä. Veljesten luonteenpiirteitä ei vain luetella tekstissä, vaan lukija voi päätellä ne itse vuoropuhelun kautta.

Kirjassa näkyy suomalaisen kirjallisen kulttuurin muutos oraalisesta kirjalliseen. Kirjan alkuosassa on enemmän lauluja, tarinointia ja lyriikkaa. 1800-luvulla lukutaidon ollessa harvinaisempaa, ääneenluku oli suositumpaa. Muutos yhteisöllisestä lukemisesta yksityiseen voidaan nähdä Veljesten kertomuksessa. Tilaahan Eerokin romaanin lopussa sanomalehteä.

Canth: Työmiehen vaimo

Työmiehen vaimon lukeminen oli tähän mennessä miellyttävin ja  tunteikkain.   Lukija odotti, että Risto olisi saanut rangaistuksen, mutta luulen, ettei tarina olisi ollut yhtä voimakas, mikäli hän vain ei olisi lähtenyt lopussa Anniskeluun. Voit lukea bloggaukseni aiemmasta lukukerrastani täältä.

Vaikka jo Seitsemän veljestä voidaan nähdä realismin tuotteena, on Työmiehen puhtaasti realismia. Siinä on myös vahvana yhteiskunnallinen kantaaottavuus. Canth kirjoitti elinaikanaan paljon lehtiin ja otti muun muassa kantaa keskusteluun naisten oikeuksista ja köyhyydestä. Myös esittämällä viinaan menevä Risto Työmiehen vaimossa pahana hahmona, Canth puhui raittiusliikkeen puolesta.

Leino: Helkavirsiä

Kaverini hehkuttanut Helkavirsiä, joten odotukseni olivat korkealla. Oliko sitten vika lukijassa vai kirjoittajassa, kun en saanut otetta teoksesta. Ajalle tyypillinen karealismi näkyi kalevalamitassa, jota oli tosin kevennetty eikä toistoa ollut Kalevalan tapaa. Kalevalasta poiketen teoksessa ei ollut runoja yhdistävää tarinaa vaan kokoelma itsenäisiä runoja.

Canthin jälkeen oli kuitenkin pettymys lukea kirja, jossa naiset oli häivytetty taka-alalle. Oli otettu askel taakse Välskärin tarinoiden maailmaan, jossa naiset ovat taustalla miesten taistellen kotimaansa puolesta. Miehistä leivottiin sankareita antiikin heeroksien tapaan.

Mielenkiintoista oli myös runoissa toistuva muinaisusko, joka paikoin sekoittui kristinuskoon. Mieleeni jäi parhaiten Lapin shamaanista kertova Kouta. Tosin mieleenjäävyys oli ulkokirjallinen: runo luettiin tutun lapsen ristiäisissä. 

Onerva: Mirdja

Mirdja oli minulle lukukokemuksena vastenmielinen: en pitänyt hahmoista ja kerrontakin tökki. Varmastikin syynä oli, ettei Mirdja ollut juonivetoinen romaani vaan rakentui ennemminkin Mirdjan hahmon ympärille. Mirdja oli itsekeskeinen ja narsistinen. Tosin voikin pohtia, kuinka paljon lukijan mielikuvaaan Mirdjasta vaikutti muiden hahmojen mielipiteet hänestä.  Kirjassa oli myös selkeä jännite Mirdjan julkisen ja yksityisen välillä. Ulospäin hänet nähtiin miestennielijänä, femme fatalena, kun taas yksityisesti hän kaipasi rakkautta ja hyväksyntää.

Södergran: Runoja

Edith Södergranin runokokoelma poikkesi aiemmin lukemistamme Kalevalasta , Helkavirsistä ja Vänrikki Stoolista. Runot eivät olleet loppusoinnullisia ja ne rikkoivat modernismin tapaan perinteistä rytmiä. Niitä oli miellyttävä lukea. Luennoitsija mainitsi luennolla, että modernismin lyriikasta saattoi löytää puhekielisyyttä. Omassa 2017 julkaistussa suomenkielisessä kokoelmassa en havainnut tätä. Ehkäpä puhekielisyys olisi löydettävissä ruotsinkielisistä runoista?

Mielestäni Södergranin tausta tuberkuloosipotilaana näkyi runoissa. Niistä huokui elämän rajallisuus ja hienoinen melankolia. Tuberkuloosipotilaiden hoidossa pidettiin tärkeänä luontoa ja esimerkiksi Paimion parantolassa pidettiin potilaiden raittiin ilman saamista tärkeänä. Onkohan luonnon runsaus Södergranin runoissa peruja parantola ajoilta?

Meriluoto: Lasimaalaus

Minusta tuntui, etten saanut paljoa irti Meriluodon runoista. Ehkä minun olisi pitänyt enemmän aikaa runojen lukuun. Olisiko tässäkin tullut ajan varaamisen lisäksi tullut kyseeseen ääneenluku?

Runoissa näkyy selkeästi sodan vaikutus, mutta toisaalta myös nuoruuden katoavaisuus. Lappalainen mainitsi luennolla, että sota jätti jälkensä 1940-luvun nuorisoon. Kokoelman nimikkoruno ilmentää luentokalvojen mukaan sodanjälkeistä uskoa elämään, positiivista voimaa, luovuutta ja uskoa hyvään ja on luovuuden ylistys. Mielestäni sen voi myös lukea elämän haurautena. Elämä on hauras kuin lasi, mutta siinä on monia värejä. 

Linna: Tuntematon sotilas

Tuntematon sotilas oli lukukokemuksena mahtava! Kirja on vetävästi kirjoitettu, jolloin sivut kääntyivät nopsaan. Koska tarina on tuttu, odotin monia tapahtumia tulevaksi. Olen aiemmin lukenut Täällä Pohjantähden alla-trilogian, joten Koskelan suvun tarina on tuttu. Tämän takia myös Koskelan hahmo Tuntemattomassa aukesi eri tavalla. Tässä vielä linkki aiempaan lukupostaukseeni.

Murteella oli merkityksensä kirjassa. Se erotti hahmot toisistaan, toi niille luonnetta ja toi “koko Suomi taisteli” – mielikuvan. Tuntematonta sotilasta voi myöskin verrata Seitsemään veljekseen: kummassakin teoksessa joukko erilaisia miehiä seikkailee ilman naisia. Siinä missä Seitsemässä veljeksessä tapahtuu positiivista kehitystä, Tuntemattomassa opitaan sodan raadollisuudessa ja siinä voi aistia kyynisyyttä lopussa. Molempien kirjojen kuvaukset suomalaisesta miehestä leimasivat suomalaista taidetta pitkään. 

Manner: Tämä matka

Mannerin runot olivat paikoin liian pitkiä ja polveilevia. Runoissa viitattiin filosofeihin, musiikkitermeihin ja asioihin, jotka olisi pitänyt tietää ymmärtääkseen runon. Yksi ryhmässämme epäili, että eräässä runossa varmastikin viitatttiin Heideggeriin. Kaiken kaikkiaan ne olivat liian vaikeita minulle.

Meri: Manillaköysi

Manillaköysi oli lukukokemuksena positiivinen yllätys. Vaikka sen tematiikka oli pasifistinen, oli se kevyttä luettavaa niin fyysisenä kirjana kuin huumorinkin kautta. Erityisesti minua ilahdutti loppupuolella ollut saksalaisen upseerin resiinaseikkailu, joka sai slapstick-piirteitä. Osio oli kuvattu elokuvamaisesti ja pystyin jopa kuulemaan mielessäni Benny Hillin tunnusmusiikin.

Manillaköyden kehyskertomuksena on Joosen matka lomalle sodasta varastettu manillaköysi ympärilleen vyötettynä. Matkalla muut iskevät tarinaa kukin toistaan paremmin kuin kalevalaisessa runonlaulukilpailussa ikään. Toisin kuin Tuntemattomassa sotilaassa sotilaita ei luonnehdita vaan heidät kuvataan lähinnä sotilasarvollaan ja ulkoisilla merkeillään. Poikkeuksen tekee resiinareissun tekevä saksalainen upseeri ja sähköttäjä, joiden olemus tulee esiin toiminnan kautta.  Ehkä sotilaiden kasvottomuus korostaa heidän korvattavuuttaan sodassa. Mitä lähemmäs kotia tullaan, sitä enemmän henkilöt saavat piirteitä. Kotona vaimo ja lapset nimetään. 

Tärkein anti tällä kurssilla on ollut huomata suomalaisen kirjallisuuden yhteys eurooppalaiseen. Suomalaisille käännetyt kirjat olivat 1800-luvulta erityisen tärkeitä. Käännöksien kautta saatiin kosketus länsimaiseen kirjallisuuteen sekä malleja ja lajikonventioita kotimaiseen kirjallisuuteen. Myös suomalaista kirjallisuutta ruvettiin kääntämään! Myös siitä otettiin otettiin vaikutteita, kuten esimerkiksi aiemmin mainittu Tolkien ja Kalevala.

On ollut myös ilahduttavaa löytää klassikoista tuttuja sanontoja, kuten “moni kakku päältä kaunis” Kalevalasta tai “ellun kanat” Tuntemattomasta. Vaikka klassikkokurssilla olikin paljon haasteita, varsinkin runokirjojen osalta, koen saaneeni ja antaneeni paljon. 

Oli myös ihanaa päästä useamman kerran viikossa juttelemaan lukemistaan kirjoista ja kuulemaan taustoitusta niistä. Mikäli mahdollista haluaisin käydä länsimaisen kirjallisuuden historian-kurssin syksyllä, vaikkakin yhdessä ryhmäkeskustelussa mainittiinkin, ettei sen lukemisto ole monimuotoinen.

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Aleksanterinkadulla
Oli valoisaa
Ja mulla oli laukussa
Yksien tyttöjen kirjoituksia

Ulta Bra: Kirjoituksia

Tämän kirjan soundtackinä tosiaan voisi olla Ultra Bran musiikki. Keiju ja Pinja. Pinja ja Keiju. He ovat helsinkiläisiä nuoria, kuin paita ja peppu. Yhdessä he riekkuvat baarissa ja ottavat aurinkoa Tervasaaren rannalla. Molemmilla on taiteellinen sielu, mutta Pinjan vanhemmat ylipuhuvat Pinjan hakemaan kauppakorkeakouluun. Ja Keiju hakee sitten siinä ohessa.

Puuduttavat opinnot vaihtuvat Intian ja Kaakkois-Aasian seikkailuun, jonka aikana tyttöjen luonne-erot tulevat yhä vahvemmin esiin. Keiju on heittäytyjä, äänekäs ja tilan valtaaja. Pinja on varovaisempi, harkitsevampi ja pohdiskelevampi. Matkalla kuitenkin Pinja alkaa kokeilla siipiään, oli kyseessä sitten päihteet tai irtosuhteet. Vähitellen tyttöjen välit alkavat rakoilla.

Kirjan kehyksenä on keski-ikäinen Pinja, joka selaa muistojen laatikkoa käyden läpi kirjeitä ja valokuvia. Itse asiassa odotin koko kirjan ajan isompaa käännettä, joka olisi liittynyt vuonna 2020 muistelevaan Pinjaan.

Sinä päivänä kun synnyin on elämänjanoinen kirja ystävyydestä, nuoruudesta ja irtipäästämisestä. Varsinkin lopun käänne korosti irtipäästämisen tematiikkaa. Rakkauttakin kirjasta löytyy, monen sorttista.

Kirja käy Helmet-lukuhaasteen kohtiin 6. Kirja kertoo rakkaudesta, 8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa, 45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija ja 49. Kirja on julkaistu vuonna 2021.

Sofi Oksanen: Puhdistus

Tällä kertaa valitsin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen modernimman teoksen. WSOY:lta ilmestyi vuonna 2017 Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi kuukausittain klassikko. Klassikkolista oli yleisöäänestyksen tulos. Uusin teos listalla oli Sofi Oksasen Puhdistus. Voikin olla montaa mieltä siitä, miten Viron historiasta kertovat teos sopii suomalaisten klassikoiden listaan.

Olen aiemmin yrittänyt lukea Puhdistuksen kesälaiturilla 2012. Jotenkin Puhdistuksen karu maailma ei sopinut. Koska kirja on lämmittänyt hyllyäni jo muutaman vuoden, päätin tarttua siihen.

Vuonna 1992 Länsi-Virossa asuu vanha Aliide Truu. Hänen pihaansa ilmestyy nuori kaltoinkohdeltu Zara revenneissä sukkahousuissaan. Puolin ja toisin on vaikea aluksi luottaa. Onko Zara syötti?  

1936 Aliide on sisarensa kanssa silmäilemässä poikia kirkon jälkeen. Se ainoa, jonka Aliide haluaisi, iskee silmänsä Aliiden Ingel-siskoon. Suhde siskoon on muutenkin vaikea. Siskolla tuntuu onnistuvan kaikki sukkien parsimisesta ruoanlaittoon. 

Alkaa vuosien katkeruus. En osaa sanoa ovatko Aliiden tunteet Hansia kohtaan rakkautta, pakkomiellettä vai jotain muuta. Aliiden paha olo vie hänet äärimmäisiin tekoihin. 

Puhdistus on väkevä romaani, jossa haisee sipuli, etikka ja tunkkainen ruokakomero. Alunperin se on kirjoitettu näytelmäksi, jonka proosaversio voitti Finlandian 2008. 

Katsoin myös Puhdistus-elokuvan vuodelta 2012. Näyttelijöinä olivat muun muassa Kristan Kosoonen (Ingel), Laura Birn (nuori Aliide) ja Peter Franzen (Hans). Kirja oli tietenkin parempi kuin elokuva, vaikkei elokuvassa sinänsä paljoa vikaa ollut. Mietin, miten elokuva näyttäytyi kirjaa lukemattoman silmissä. Vuosiluvut ja paikat olisi ehdottomasti pitänyt mainita kuten kirjassa. 

Koko kirjan pointti oli mielestäni Aliiden katkeruus Ingeä kohtaan. Miten sisko oli kaikessa parempi ja sai vielä sen ainoan miehen, joka häntä kiinnosti. Tämä ei tullut mielestäni elokuvassa tarpeeksi esille.

Kirja sopii Helmet-lukuhaastee kohtiin 3. Historiallinen romaani, 6. Kirja kertoo rakkaudesta, 13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin, 14. Kirja on osa kirjasarjaa ja 22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä.

Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Louisa Clarkin tarina jatkuu. Älä siis lue tätä eteenpäin, mikäli et ole lukenut aiempia osia Kerro minulle jotain hyvää tai Jos olisit tässä. Aiemmin hän hoiti neliraajahalvaantunutta Williä, löysi ensihoitajapoikaystävän Lontoosta, nyt Louisa lähtee kokeilemaan siipiään New Yorkissa. Will on yhä mielessä ja hän haluaa elää rohkeasti, kuten Will häntä kehoitti.

Louisa saa työpaikan rikkaan rouvan assistenttina, joka pitää sisällään kaikkea lenkkiseurana juoksemisesta ja asioiden hoitamisesta ihan seuraneitinä istumiseen. Louisa ei kotiudukaan heti New Yorkiin eikä kaukosuhdekaan ole yhtä helppo kuin olisi luullut.

Moyes kirjoittaa varmaa hyvänmielen chick litiä, joka muistuttaa oman sydämen kuuntelemisen tärkeydestä. Sarjan ensimmäinen osa koukutti niin, että luin sitä yötä myöten. Kaksi seuraavaa ovat olleet tasalaatuisen hyviä. Kuuntelin tämän Bookbeatista Heli Naskin lukemana, jonka rauhallinen ääni on vienyt minut aiemminkin saman tyylilajin seikkailuihin.

”…sai minut pohtimaan maailmaa ja identiteettiä, mutta ennen kaikkea romaani on hyvän mielen tuoja, joka sopi täydellisesti flunssalukemiseksi,” summaa Tuntematon lukija.

”Elä rohkeasti ei ole maailmankirjallisuuden merkkiteos, mutta piru vieköön, se on juuri sellainen kirja, jonka kanssa on mukava uppoutua torkkupeiton alle tuntikausiksi ja jonka luettuaan on hyvällä tuulella, ehkäpä ihmisenä vähän eheämpikin,” kirjoittaa Amman lukuhetki.

”Loun aitous suhteessa ulkonäköön perustuvaan jenkkiväkeen päälleliimataan, ja juoni kulkee ennalta-arvattavien käänteiden varassa,” kritisoi Tuijata.

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

Noran elämä on täynnä pettymystä. Kun työelämä runtelee ja kissa kuolee, hän kokee maailman liian painavana. Hän päättää tappaa itsensä. Kuoleman sijaan hän astuukin Keskiyön kirjastoon, jossa häntä tervehtii lapsuuden kirjastosta tuttu Rouva Rouva Elm kehottaa Noraa selaamaan Katumuksen kirjaa, johon on kirjattu kaikki pienet ja suuret katumuksen aiheet Noran elämästä.

Mitä, jos olisinkin jäänyt siihen suhteeseen? Tai tavoitellut erilaista uraa? Näitä Nora pohtii selatessaan Katumusten kirjaa. Rouva Elm ojentaa Noralle kirjan kirjastosta, jonka maailmaan Nora imeytyy. Siellä hän saa kokeilla, mitä jos-elämäänsä. Heti kun hän huomaa pettyvänsä siihen, hän palaa Keskiyön kirjastoon. Mutta Keskiyön kirjasto on olemassa vain keskiyöllä.

Kirja on nopealukuinen ja luvut ovat sopivan pituisia. Vaikka masennus onkin rankka aihe sopii kirja kassikirjaksi eli kirjaksi, jota luetaan pala kerrallaan vaikkapa apteekin jonossa tai ennen nukkumaanmenoa.

Kesällä parvekkeella ahmimani Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään oli viiden tähden lukukokemus. Odotukset Keskiyön kirjaston kohdalla olivat siis kovat. Vaikka kirja olikin hyvä, ei se ollut samalla lailla ahmimiskamaa. Selkeä neljän tähden kirja kuitenkin.

”Pidän Matt Haigin tavasta kirjoittaa kevyehköjä kirjoja aiheista, joissa olisi ainesta paljon raskassoutuisempiinkin kirjoihin,” kirjoittaa Kirjojen keskellä.

”Lukijalle selitettiin mielestäni liian helpoksi kaikki, mitään ei jätetty arvailujen varaan. Päähenkilön kokemat opetukset olivat suhteellisen yllätyksettömiä ja alleviivaavia – lukiessa tietää kyllä miten kirja päättyy, ja näin se oikeastaan tekeekin,” kritisoi Lukutuulia.

”Masennus ja itsemurhat eivät ole mitään leikkisiä aiheita, ja niistä voisi tulla myös hyvin äkkiä synkkiä ja surullisia kirjoja. Elävässä elämässä näin on aina. Matt Haig on miettinyt ja käsitellyt aihetta eri tavalla fantasian kautta,” pohtii Kirjasähkökäyrä.

Katharine McGee: Amerikan kuninkaalliset

Halusin kevyttä kuunneltavaa. Vaihtoehtotodellisuuteen sijoittuva Amerikan kuninkaalliset sopi siihen mainiosti.

Kirjan maailmassa Yhdysvalloissa ei ole missään vaiheessa ollut presidenttiä, vaan George Washingtonista oli tullut aikanaan ensimmäinen Amerikan kuningas. Tämä ilmeisesti on vaikuttanut siihen, että muuallakin maailmassa on enemmän monarkeja. Kirjassa mainitaan esimerkiksi Venäjän tsaari.

Kirjassa seurataan neljää nuorta naista. Hallitsevan kuninkaan isä sääti lain, jonka mukaan naisestakin voi tulla Amerikan hallitsija. Kruununprinsessa Beatrice on kunnollinen ja kansan suosikki. Hänen sisaruksensa kaksoset Jefferson ja Samantha sen sijaan päästelevät enemmän höyryjä ja pohtivat, mitä voivat tehdä elämällään kameroiden edessä.

Beatricen ja Samanthan lisäksi kertojina ovat kaksi hyvin erilaista naista: Nina ja Dafne (en ole varma, miten nimi kirjoitetaan, koska kuuntelin kirjan äänikirjan). Nina on Samanthan lapsuudenystävä. Heillä on samanlaiset tatuoinnit ystävyyden merkkinä. Siinä missä, Sam on villi rajojen kokeilija, Nina on järjen ääni. Dafne sen sijaan on entinen Jeffersonin tyttöystävä, jonka elämän tarkoitus on pitää yllä hyvää mainetta ja päästä prinssin puolisoksi.

Kirja vaihtoehtohistoriasta olisi voinut saada enemmänkin irti. Jos kuninkaat istuisivat vallan kahvasssa presidenttien sijaan, mikä olisi demokratian laita? Kirja on kuitenkin puhdasta rakkaushömppää. Kirjassa on useampiakin kiellettyjä rakkauksia.

Kirjan juonikuviot jäivät auki. Seuraava osa ilmestyykin suomeksi ensi keväänä. Kirja on kevyttää kuunneltavaa, jonka juonikuviot ovat arvattavissa. Kirjan amerikkalaiset rakastavat kuningashuonetta varauksettomasti. Olisikin mielenkiintoista lukea jatkossa kuningashuoneen vastoinkäymisistä.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 11 vaihtoehtohistoria.

Paula Nivukoski: Mainingin varjo

Aurinko oli jo noussut, mutta yhä he viipyivät viltin alla, piirtelivät toistensa ääriä. Aika putoili keveinä hiutaleina ja kerääntyi lattianrajaan. Evalina hymyili eikä sanonut paljoakaa.

Muuttaessaan piskuiselle luodolle Anders-kalastajan kanssa Evalina on pappilan tyttö, jonka on unohdettava kelloajat ja opeteltava toimimaan ajallaan ja sytyttämään nuotio. Eletään kesää 1911. Evalinan elämässä on viimeinkin muutakin kuin ristipistot.

Välillä tarinassa palataan aikaan ennen kuin Evalina karkasi kotoa. Pappilassa naiset saivat näkyä mutteivat kuulua. Ankara isä, ohut äiti, kiireinen Maria-piika ja rakas Sofia-sisko, jolle Evalina sommittelee kirjeitä luodolta, ensi-ihastus Maisteri, joka opetti sisaruksia. Pappila näyttäytyy nostalgian hunnun lävitse, kun luodolla ollaan luonnon armoilla, vaikkakin sitten rakkaan Andersin sylissä.

Välillä henkilöiden repliikit ovat ruotsiksi. Ymmärrettävää, kyllä sijoittuuhan kirja ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Miten tämä näyttäytyy niille lukijoille, jotka eivät ymmärrä ruotsia?

Nivukosken ensimmäistä kirjaa, Nopeasti piirretyt pilvet, toivottiin viime vuonna Finlandia-ehdokkaaksi. Minuun se ei kuitenkaan iskenyt yhtä voimakkaasti kuin Mainingin varjo. Vaikka kirjat eivät olekaan tapahtumarikkaita, maalaavat ne kauniita hetkiä. Tätä viiden tähden kirjaa toivon Finlandia-ehdokkaaksi.

”Sanoin Twitterissä kirjan luettuani, että olen sanaton, mutta toisaalta sanoja on liikaakin. Sen tämä tarina minulle teki, kietoutui mieleeni, ei jättänyt kylmäksi,” kirjoittaa Kirjarouva.

”Evalinan ja Andersin tarina tyrmäsi minut, se iski minut sanattomaksi ja hengettömäksi. Se on vaikuttava, suorastaan dramaattinen tarina,” summaa Kirjarikas elämäni.

”Tuntuu  kuin  tapahtumat  kuvattaisiin  tunteiden  ja ajatusten  kautta. Kirja  pääsee  siten  suoraan  lukijan  ihon  alle,” pohtii Jorman lukunurkka.

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Tommi Kinnunen on luotettavasti jukaissut kirjan parin vuoden välein. Mikäli Kirjamessuja olisi tänä vuonna pidetty, olisi Kinnusta viety. Uskon kuitenkin, että messujen puutteesta huolimatta Ei kertonut katuvansa löytää lukijansa.

Eletään toisen maailmansodan loppua Pohjois-Norjassa. Saksalaisten varuskunnassa herätään uuteen aamuun. Kahviloita, toimistoja, sairaaloita ja pesuloita pyörittävät naiset ihmettelevät, kun miehet eivät tule töihin. Pian naisia kyyditetään parakeihin, joissa heidän hiuksensa keritään, pidetään nälässä ja hauskutaan saksanlaisten huoraksi.

Kirjan keskiössä on kuitenkin vaellus, joka alkaa kun sudensilmäinen mies kuljettaa lavallisen suomalaisnaisia parakeilta käsivarren Lappiin ja jättää selviytymään. Irene, Aila, Veera, Katri ja Siiri lähtevät tarpomaan loputonta matkaa kohti kotia, osan porukasta jäädessä rajavartiomiehen telttaan odottamaan.

Kirjassa kuvataan luonnon muutosta vuodenajan muuttuessa ja matkan edetessä. Luulen, että olisin saanut tästä enemmän irti, mikäli olisin käynyt Lapissa. Rakot syntyvät, vatsa kouristelee ja päivät toistuvat samanlaisina. Kaikki sanottava on sanottu.

Kerityt päät paljastivat kulkijat saksalaisten huoriksi. Sydänalassa alkoi kasvaa pelko siitä, millainen vastaanotto perillä olisi. Raskaudesta huolimatta matkan ei enää halunnutkaan loppuvan.

Ei Lopotti eikä Pintti yltänyt Neljäntienristeyksen tasalle, mutta Ei kertonut katuvansa pääsee lähelle. Neljäntienristeys vavisutti. Ei kertonut katuvansa- kirja ahmnaistaan ja ihmeteltiin sitten mitä tapahtui.

”Kinnunen on armottoman hyvä ihmiskuvaaja ja mikä parasta, hän kuuluu niihin harvoihin suomalaiskirjailijoihin, jotka osaavat kirjoittaa naisen mielen, pelot, halut, paot, katkeruuden kuin ilonkin,” toteaa Leena Lumi.

”Kohtaukset piirtyivät eteeni elävinä ja todentuntuisina, kuin olisin elokuvaa katsellut,” maalataan Kirja vieköön!-blogissa.

Ei kertonut katuvansa kietoo historialliseen romaaniin ajattoman ihmis- ja maailmankuvan, jossa päätekijänä on sattumanvaraisuus ja muutos sekä ihmisen ihmeellinen kyky sopeutua, jättää taakseen käsittämätöntä, tehdä pahaa, ehkä joskus hyvää ja irrottautua mustavalkoisuudesta,” pohtii Tuijata.

Fredrik Backman: Kiekkokaupunki

Helmet-haasteen urheiluun liittyvä kirja-kohta aiheutti harmaita hiuksia. Muistan lukeneeni joskus Karo Hämäläisen Yksin-kirjan, joka oli fiktiivinen elämänkerta Paavo Nurmesta. Urheilua oli siinä makuuni aivan liikaa. Onneksi Lappe lukee-youtubekanavalla mainittiin Fredrik Backamin Kiekkokaupunki-kirja, joka olisi urheilukirja, mutta myös paljon muutakin.

Onneksi en muistanut, että olen aiemmin yrittänyt lukea Backmanilta kirjaa Britt-Marie kävi täällä, joka oli mielestäni ihan kamala. Kirja jäi kesken. Onneksi on blogi, jotta voi muistella huonojakin lukukokemuksia.

Piskuinen Björnstad elää ja hengittää jääkiekkoa. Se tuo jotain iloa kuolevaan, kylmään ja pimeään pohjoisen kaupunkiin. Ne, jotka eivät pääse jääkiekon avulla kaupungista, päätyvät kaupungin tehtaaseen töihin. Mikäli juoniorijoukkue voittaisi mestaruuden, voisi kaupunki saada jääkiekkolukion ja nousta jaloilleen. 

Keskiössä on Anderssonin perhe, jonka isä Peter on palannut kaupunkiin NHL-uransa jälkeen johtamaan kotikaupunkinsa jääkiekkoseuraa. Peterin vaimo Mira on asianajaja, poika Leo pelaa jääkiekkoa ja tytär Maya soittaa kitaraa. Mayan paras ystävä Ana on Mayan toinen puolisko. Kirjassa tutustutaan myös juniorijoukkueen tähtipelaaja Keviniin, Boboon ja Benjiin, joka käykin aikamoisen kasvun kirjan aikana.

Jokaisella kaupunkilaisella tuntuu olevan jokin suhde jääkiekkoon, kunnes tapahtuu jotain, joka pakottaa jokaisen kaupunkilaisen valitsemaan puolensa. Kenen sanaan voi uskoa? Onko seura tärkeämpi kuin yksilön hyvinvointi?

Kiekkokaupunki ei kerro pelkästään jääkiekosta vaan myös ystävyydestä ja uskollisuudesta. Se nostaa tapetille myös pukuhuonepuheen, joka minulle naisena nostaa niskakarvat pystyyn. 

Viiden tähden lukukirja, jonka sivut kääntyivät kuin itsestään. 

HBO:lle on tulossa lähiaikoina kirjaan perustuva TV-sarja.

Sopii Helmet 2020-lukuhaasteeseen kohtaan 14. Urheiluun liittyvä kirja.