Stephen King: Revolverimies

9789513150945_frontcover_final_original.jpg

Stephen Kingiä on kehuttu paljon. Kysyin viime vuoden puolella Twitterissä listaa must read Kingin kirjoista. Listaahan tuli, kuten myös aloittamisen lykkäämistä. Puolisoni on ahminut Kingin Musta Torni-sarjan ja pitihän meidän käydä se katsomassakin leffateatterissa. Yritin saada puolisoa kirjoittamaan postauksen tänne leffan jäljiltä, mutta se jäi

Anyway. Tartuin siis suosituksesta Musta torni-sarjan ensimmäiseen osaan. King taitaa kuvailevan tyylin ja kirjaa olisi ollut hauska lukija, mikäli olisin välittänyt hahmoista tai edes western-genrestä.

Kirjan ytimessä oli Revolverimies, joka yritti saavuttaa edellään kulkevaa Mustiin pukeutuvaa miestä. Missään kohtaa ei kerrota, miksi he ovat vihollisia. Matkan aikana mukaan tarttuu jostain toisesta maailmasta tullut poika, joka mielestäni on kitisevä maanvaiva.

Sain kahlattua kirjan loppuun. Kingin kirjaksi se onkin ohut, vain 244 sivua. Kun totesin puolisolleni, ettei minua kiinnosta lukea enempää Musta torni- sarjaa, hän muistutti, että King oli kirjoittanut ensimmäisen osan nuorena tarkoituksena jättää sen yhteen osaan. Seuraavat osat olisivat täyttä timanttia.

En ole varma jatkanko siis jossain vaiheesa Musta Torni-sarjan kanssa painimista vai kokeilenko jotain muuta Kingin kirjaa. Vaikken välittänytkään Revolverimiehen tarinasta, oli Kingin tekstiä kuitenkin miellyttävä lukea.

Mainokset

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

parillisia-ja-parittomia

Yksinhuoltaja Jess Thomasin arkeen kuuluu rahasta ja lapsista huolehtimista. Töitä on tehtävä niin paljon, ettei lasten kanssa ehdi viettää tarpeeksi aikaa. Tanzie-tytär saa mahdollisuuden osallistua matematiikkaolympialaisiin, mutta miten matka taitetaan toiselle puolelle maata?

Ed Nicholls on it-velho, joka onnistuu sössimään sekä avioliittonsa että uransa. Hän huomaa Jessin perheineen tien poskessa ja tarjoutuu kuskaamaan heidät aavistamatta, millaiseksi kyseinen road trippi osoittautuu.

Jojo Moyesin chick litt vei taas mukanaan. Olen pohtinut, mikä erottaa Moyesin kirjat muusta romcom-kirjallisuudesta. Sanoisin, että ehdottomasti elämänmyönteisyys. Lisäksi tuntuu, etteivät hahmot ole tyhjäpäitä, joiden elämäntarkoitus on löytää rakkautta. Näiden hahmojen mukana haluaa oikeasti viettää aikaa.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat jo luovuttaneet chick litin suhteen.

Eve Hietamies: Puolinainen

lataus.jpeg

Nautittuani kovin Paavo ja Antti Pasasen seikkailuista, joita olemme saaneet seurata trilogian verran (Yösyöttö, Tarhapäivä ja Hammaskeiju), päätin tutustua Eve Hietamiehen muuhunkin tuotantoon. Soljuvaa tekstiä tämäkin, vaikkakaan ei yllä Pasasten seikkailujen kutkuttavalle tasolle.

Ilona ja Iivari ovat jo parin vuoden ajan yrittäneet saada lasta. Kuitenkin joka kerta alkuinnostuksen jälkeen lapsi on tullut ulos. Ilona taistelee katkeroitumista vastaan. Vähitellen alkaa tuntua, että elämästä on mennyt kaikki värit pentutehtailun aloittamisen vuoksi.

Hietamiehellä on taito saada lukijat puolelleen. Nopean googlauksen perusteella kovon moni muu ei ole blogannut kirjasta. Lillin kirjataivas-blogissa kerrottiin kirjan aiheuttaneen pettymyksen, kun kyseessä ei ollutkaan hauska kirja kuten Pasastrilogia. Itse kallistun samalle kannalle. Vaikka aihe on tärkeä ja teksti kuljettaa, en innostunut kirjasta yhtä paljon kuin aiemmin lukemistani Hietamiehen kirjoista.

Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani

9789513172954_frontcover_final_original.jpg

Innostuin tämän vuoden Kirjan ja Ruusun päivän kirjan Turmanluoti  myötä taas dekkareista. Halusin lukea lisää Maria Kallion seikkailuista, joten tartuinkin Lehtolaisen Ensimmäinen murhani-kirjaan.

Maria Kallio on kirjasarajan alussa parikymppinen oikeustieteen opiskelija, jolla on sijaisen pesti poliisilaitoksella. Tähän mennessä hän on selvittänyt lähinnä tappoja ja raiskauksia, mutta kesäisenä sunnuntaina hänet kutsutaan katsomaan kuorolaisten mökkiviikonloppuna sattunut haaveria. Yksi kuorolaisista on saanut kirveestä päähänsä ja Maria pääsee selvittämään ensimmäistä murhaansa.

Maria Kallio kuvataan yhdeksi jätkistä, vaikka hän joutuukin kuulemaan tytöttelyä työympäristössään. Vaikka tiedänkin jo Marian tulevaisuudesta luettuani Turmanluodin, on silti mielenkiintoista lukea hahmon kehityksestä.

Sinänsä huvittavaa, että luin ensimmäisenä Maria Kallio-kirjanani Turmanluodin, jossa siinäkin Marian mies Antti oli epäiltynä. Eli ympäri käydään ja yhteen tullaan.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joille sujuva dekkariviihde on lähellää sydäntä.

Leena Lehtolainen: Turmanluoti

turmanluoti

Sain joku aika sitten taltutettua lukujumini sopivalla välipalakirjalla eli tämän vuoden Kirjan ja Ruusun päivän kirjalla Leena Lehtolaisen Turmanluoti-kirjalla. En ole aiemmin lukenut Leena Lehtolaista. Muistan kuitenkin katsoneeni vuosituhannen alussa Maria Kallio-tv-sarjaa.

Enemmän kuin Maria Kalliosta, tämä kirja kertoo Marian aviomiehestä, Antti Sarkelasta, joka aloittaa metsästysharrastuksen. Metsällä yksi porukasta kuolee. Anttia epäillään. Maria ei saisi tutkia juttua, joka ei hänelle kuulu. Anttia ahdistaa häneen kohdistuneet syytökset.

Ohueen kirjaan mahtuu paljon. Lehtolainen kuljettaa juonta taitavasti. Mikä parasta se laukaisi lukujumini. Kirjan ja ruusun päivän kirjat ovatkin konpaktiudessaan loistavia välipalakirjoja.

Kirjasta on kirjoitettu myös blogeissa Jokken Kirjanurkka, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä sekä Amman lukuhetki.

Matti Rönkä: Eino

matti-ronka-eino.jpg

Minulla on mennyt hiukan pilalle koko hyllynlämmittäjähaaste. Viime vuonna valitut hyllyä lämmittäneet kirjat olisi pitänyt lukea viime vuoden puolella. No, sain luettua ensimmäisen hyllynlämmittäjistä vasta huhtikuussa.

Matti Rönkä on tuttu dekkareistaan sekä YLE:n uutisankkurina. Jostain minulle oli kuitenkin etsiytynyt Röngän kirja Eino, joka ei ole dekkari.

Jostain syystä sen jälkeen, kun luin Mielensäpahoittaja-kirjoja, olen alkanut verrata kaikkia kirjoja, joissa on vanhuksia Mielensäpahoittajaan. Einolla pätkii hiukan muisti, muttei hän ole mielensäpahoittaja. Pikemminkin hän on iloinen, kun pojanpoikaa kiinnostavat hänen juttunsa.

Eino liikkuu kahdessa aikatasossa. Nykyajassa Eino on vanha ja hänen pojanpoikanssa selvittää Einon menneisyyttä. Menneisyydessä Eino lähtee sodan jälkeen vielä kerran Neuvostoliittoon, tällä kertaa vakoiluretkelle.

Tätä kirja olisi voinut lukea pidempäänkin. Ehkäpä tartun jossain vaiheessa myös Röngän dekkareihin.

Ville Lindgren: Vuodet tekivät päivän

IMG_20180330_141638.jpg

Joskus haluaisi tykätä kirjasta, muttei kykene siihen. Sain arvostelukappaleen uudelta Kelmee-kustantamolta. Nyt lukemisen jälkeen olen pyöritellyt monta päivää päässäni, miten saisin kirjoitettua kirjasta mahdollisimman diplomaattisesti.

Päähenkilö Sauli on vastenmielinen henkilö. Hän työskentelee linja-autokuskina ja hänellä on kotona vaimo ja pyörätuolilla liikkuva poika. Kotijoukot eivät ole mielessä, kun hän ahdistelee seksuaalisesti firman naishenkilöstöä tai ryyppää räkälöissä. Yleensä jätän kirjan kesken, mikäli en pidä päähenkilöstä, mutta halusin antaa Saulille mahdollisuuden. Ikävä kyllä vastenmielisyys vain kasvoi kirjan edetessä.

Mielenkiintoista olikin, että muistellessaan Saulin ensitapaamista Petra-vaimo muistaa kohteliaan ja kiltin miehen, jollainen hän ei enää ole. Kiinnostamaan jäi, mitä tapahtui.

Kesken kirjan on useamman aukeaman pätkä Saulin ja Petran lapsen kirjoittamaa tarinaa, jolla ei tunnu olevan mitään syytä olla mukana kirjassa.

Juonta avataan moneen tarinaan. Kuitenkin loppu sutastaan äkkiseltään ja juonilangat jäävät sitomatta. Olisin halunnut tietää muun muassa, pelastuvat kadonneet vanhukset. Ihan kirjan lopussa mukaan tulee maagista realismia, jonka luettuani toivoin jonkun hahmoista heräävän unilta.

Olisin lukenut kirjaa mielelläni vielä sata sivua, mikäli silloin olisi kirjoitettu juoni paremmin kiinni.