Chigozie Obioma: Kalamiehet

Kalamiehet.jpg

Tarkoitukseni oli mennä Turun kirjakahvilassa järjestettävään afrikkalaisen kirjallisuuden lukupiiriin. Kun lukupiirin päivä koitti, en ollut saanut luettua kirjaa loppuun. En kehdannut mennä juonipaljastusten pelossa lukupiiriin ollenkaan, vaan jäin kotiin lukemaan kyseisen kirjan loppuun.

Hävettää myöntää, että mielikuvani Afrikasta ovat pitkälti hyväntekeväisyysjärjestöjen rahankeruukuvien muodostamia. Siksi olikin hyvä idea yrittää lukea edes jotain Afrikkalaista. Obioman kirja Kalamiehet on ollut lukuisten kirjallisuuspalkintojen saajaksi muun muassa Bookerin.

Vaikka kirjan nimi on Kalamiehet, ei siinä paljoa kalastella. Kalastelusta kuitenkin lähtevät tapahtumat vyörymään. Veljekset innostuvat kalastamisesta. Yhdellä kalareissulla kuitenkin paikallinen kylähullu ennustaa veljenmurhan. Ennustus aiheuttaa juovan läheisten veljesten välillä ja alkaa tuhota heidän välejään hitaasti mutta varmasti.

Olin odottanut, että kirjassa olisi ollut enemmänkin afrikkalaisia piirteitä, joita en tunnistaisi, lukukokemusta häiritsemässä. Loppujen lopuksi niitä taisi olla lähinnä todennäköisesti todelliset henkilöt, joita mainittiin. Tosin heidät oli kuvattu niin, että heidän suhteensa tarinan kulkuun ymmärsi, vaikkei heitä tuntenutkaan.

Välillä teksti hyppää ajassa varoittamatta, muttei liikaa. Lähinnä menneisyyden muistelot peilaavat taidokkaasti sen hetkiseen tarinan kulkuun. Kirja olikin ahmittaviin lukeutuva. Vahva suositus siis!

Mainokset

Joel Lehtonen: Henkien taistelu

IMG_20171015_122846.jpg

Kirjoitin aiemmin juttua Kirjablogistit ja 101 kirjaa-projektiin liittyen Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia– kirjasta. Tuolloin koin päähenkilöön, joka oli elämäänsä kyllästynyt kotirouva, samaistumisen vaikeaksi. Ei olisi pitänyt valittaa silloin…

Joel Lehtonen tunnetaan parhaiten hänen 1920 ilmestyneestä Putkinotko-kirjastaan. Opintojeni alussa minulle sanottiin, että kansatieteilijän tulisi lukea kyseinen teos sen maaseudun kuvauksen vuoksi. Lehteiltyäni tiiliskivea, totesin ettei ole minun kirjani.

Luin muutamia vuosia sitten Edward Belamyn vuonna 2000-kirjan. Jostain kumman syystä tämä Lehtosen kirja muistutti tavallaan tuota 1902 julkaistua amerikkalaista opusta. Belamyn kirjassa päähenkilö herää sata vuotta myöhemmin kovin kommunistista utopiaa muistuttavassa ajassa. Suurin osa kirjasta on utopiaan tutustumista.

Henkien taistelussa on pitkälti kyse siitä, millaisena kirjan paholainen esittelee maailman ja eritoten Suomen päähenkilölle. Aivan kuten Belamynkin teoksessa yhteiskuntakritiikki on puettu tarinan asuun. Henkien taistossa näpäytyksiä saa niin suomalainen juomakulttuuri kuin Lapuan liikekkin.

Molemmat kirjat on luettava historia mielessä pitäen. Tuohon aikaa vallitsi tosiaan kiletolaki Suomessa. Päähenkilö Kleophas Leanteri Sampila iloitsee elämästä teoksen alussa Pariisissa, jossa monet tuon ajan suomalaistaiteilijat vierailivat Tulenkantajia myöten.

Henkien taistelu jäi Lehtosen viimeiseksi teokseksi, jollei lasketa hänen postyymeja julkaisujaan. Haluaisin olla sen verran sivistynyt, jotta voisin verrata kyseistä kirjaa muuhun ajan kirjallisuuteen, mutta pettymyksekseni olen lukenut lähinnä uudempaa kirjallisuutta.

Tätä lukiessa lukijalla on oltava motivaatiota, sillä kirja on yli kuusisataa sivua pitkä ja kerrontatyyli kovin erilaista nykyiseen verrattuna.

Lisää Joel Lehtosesta Wikipediasta. 

Kirjan voi lukea sähköisenä Yle tunnusten avulla. Lue lisää täältä.

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

IMG_20171008_150113.jpg
Mutta miksi kannessa on kameleita?

Kaikkein eniten odotin Turun kirjamessuilta lukupiiriä, jota varten luin Kjell Westön uutuuden. Olen aiemmin ollut Helsingin kirjamessujen lukupiireissä ja oletin Turun kirjamessujen lukupiirien toimivan samalla lailla. Mukana oli kääntäjistä koostuva lukupiiri. Aiemmissa lukupiirissä nimetyt bloggaajat tai lukupiiri toimivat keskustelun avaajina. Tällä kertaa yleisö ei saanutkaan osallistua keskusteluun ennen kuin viime minuuteilla.

Koska en saanut pohdintojani kuuluviin, kirjoitan niitä tähän. En katsellut enää messuilla enää paljoa muuta vaan lähinnä esittelin niitä messunyyppäkaverilleni.

Rikinkeltainen taivas seuraa päähenkilöä neljänkymmenen vuoden ajan lapsuudesta keski-ikään. Hän tutustuu lapsena mökkinaapuriinsa ja ystävyys määrittää häntä miltei koko kirjan ajan. Mökki ja mökki… päähenkilön perhe asuu torpassa ja korkeampaan luokkaan kuuluva ystävä huvilassa.

Päähenkilö tuntui olleen enemmän kiintynyt ystävänsä huvilaan kuin isänsä torppaan – ainakin, jos huomioi kuinka kovasti hän järkyttyi huvilan myynnistä. Toisaalta hän oli mukana torpan tyhjennyksessä ja huvila myytiin kuin varkain. Kun huvilan paikalle oli rakennettu lomakylä, hän kävi katsomassa sitä.

Pohdin ääneen ystävälleni tuota paikkaan kiinnittymistä. Hän sanoi, että hän ei olisi pystynyt käydä katsomassa paikkaa jälkeenpäin. Muistutin häntä puretusta osakuntatalosta, jonka tilalle on tulossa kerrostalon parkkipaikka. Joudun kulkemaan sen ohi päivittäin.

Ihmettelin kovin poikien ystävyyttä. Siihen liittyi paljon valta-asetelmia, sosiaalista peliä sekä teini-iässä yhdessä runkkausta. Joko minulla on paremmin valitut ystävät tai sitten minulla on jäänyt jotain oleellista väliin nuoruuden ystävyyteen liittyen. Mainitsin tästä kirjan lukeneelle ystävälleni. Hän ei ollut kuullut moisesta aiemmin. Minä muistelen nähneensä sellaista aiemmin amerikkalaisessa populaarikulttuurissa.

Kirjan osat oli nimetty suhteessa päähenkilöön ja muihin. Ratkaisu korosti yksilön tapaa peilata itseään muihin. Monessa suhteessa kirja muistutti mielestäni Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän- ja Palatkaa perhoset- kirjoja,  joiden päähenkilö ei millään meinannut päästä nuoruudeenrakkaudestaan. Samalla tavoin tämänkin kirjan päähenkilö toisti samoja virheitä jopa ärsyttävyyteen asti.

Kirjan käännekohta oli loppuosassa, kun päähenkilö alkoi epäillä muistojaan. Tämä kertoi minä-kertojan inhimillisyydestään. Hän myönsi kyllä jo alussa alemmuutensa ystäväänsä nähden ja nuoruutensa ilkeyden, mutta vääristynyt muisto häiritsi hänen omakuvaansa.

Lukiessani Turkuun sijoittuvaa kirjallisuutta, esimerkiksi Paha kirja tai Emme usko enää pahaan, saan ylimääräisiä kicksejä pystyessäni sijoittamaan tapahtumat kartalle. Uskon, että helsinkiläisille lukijoille käy samoin Westön kirjoja lukiessa. Toisaalta ei helsinkiläinenkin pystyi nauttimaan lukiessaan kirjoittajan kotiseuturakkaudesta.

Karl Ove Knausgård: Syksy

syksy.jpg

Alkaa olla jo vitsi, että Image-lehden joka numerossa mainitaan Knasu eli Karl Ove Knausgård, joka tuli Suomessakin tutuksi viimeistään hypetetyn autofiktiivisen Taisteluni-sarjan myötä. Sarjan ensimmäinen osa on odottanut minua pitkään hyllyssä. Vuodenaika-sarjan alettua koin kuitenkin helpommaksi aloittaa Knasuun tutustumiseen tästä.

Knasu kirjoittaa kirjeitä syntymättömälle tyttäreilleen ja kertoo asioita yksinkertaisista asioista elämässä. Osa kuvauksista on toteavia, osa huvittaa minua. Riemastuttavimpia kappaleita olivat mielestäni muun muassa häpyhuulet, sormet, mäyrät ja napit. Kaikkein eniten hajosin puhelimet-kappaleeseen, jossa kirjoittaja selitti seikkaperäisesti lankapuhelimen toimintaa. Aloin pohtia, miten tällä vuosituhannella syntyneet voivat ymmärtää lankapuhelimen jolleivat ole kokeneet sitä. Samoin olemme surkutelleet puolisomme kanssa, että mikäli hankimme jälkikasvua, ei tämä todennäköisesti ymmärrä Spedeä.

Rakastan rakastan rakastan kirjan kantta. Oli tietenkin pakko vilkaista muiden maiden painosten kansia. Mielestäni suomen kansi on kyllä kaikkein kaunein vangitessaan syksyn kauneuden.

En malta odottaa, et saan sarjan seuraavan osan käsiini!

Minna Rytisalo: Lempi

lempi04346.jpg

Tämä kirja sopisi loistavasti Helmet-lukuhaasteen kohtaan Kirjabloggaajan suosittelema kirja. Itsekin tartuin tähän viime vuonna ilmestyneeseen helmeen juuri kirjablogeissa virranneiden suositusten ansiosta.

Vaikka kirjan nimi onkin Lempi, ei Lempi itse pääse ääneen kirjassa ollenkaan. Lempistä kertovat kirjassa vuorollaan Lempin aviomies, piika ja sisko. Jokaisen kautta piirtyy erilainen kuva seikkailuihin karanneesta naisesta toisen maailmansodan ajan Kainuussa.

Lempi on kouluja käynyt kauppiaan tytär, jota osa kyläläisistä pitää hiukan hemmoteltuna ja nokkavana. Silti maatalon poika rakastuu häneen ja vie ottaa hänet emännäkseen. Jotta Lempi pääsisi oppimaan maatalon töitä, ottaa isäntä hänelle piian.

Aviomiehen kuvauksessa korostuu rakkaus ja intohimo, piian kateus ja siskon sisaruus ja yhdessä kasvaminen. Onkin mielenkiintoista miten erilainen kuva yhdestä ihmisestä piirtyy eri kertojien kautta.

Vaikka loppu onkin puistattava, suosittelen silti tätä kirjaa vahvasti.

Karoliina Sallinen: Tee se itse vauva

tee-se-itse--vauva.jpg

Kokeilin Bookbeat-äänikirja ja e-kirjapalvelua kahden viikon ajan. Sinä aikana sain kuunneltua Tee se itse vauva-kirjan ja puolet Mörkövahdista. Jälkimmäisestä lisää, kunhan saan luettua sen loppuun.

Kirjassa Juha ja Usva ovat jo jonkin aikaa yrittäneet lasta, mutta kun raskaustestiin piirtyy kaksi viivaa, onkin se yhtäkkiä yllätys. Usva on boheemi hössöttäjä ja Juhan pedantti pilkunnysvääjä, joten kyseessä onkin mielenkiintoinen pariskunta.

Kirjassa vuorottelee kertojana Usva ja Juha. Luku on nimetty aina raskausviikon mukaan. Onkin mukavaa, ettei kirjassa ole pelkästään tulevan äidin näkökulmaa vaan nostetaan esiin tulevan isän huolet.

Äänikirja oli helposti kuunneltava. Hieno idea oli, että Usvan kertoessa oli naislukija ja Juhan osuutta luk mieslukija. BookBeatin äänikirja toimii mielestäni paremmin kuin Elisa kirjan, sillä turhia taukoja ei tule.

Kirjan on aikasemmin lukenut muun muassa Jokke ja Lukutoukan kirjablogin Krista.

Päivi Störgård: Keinulaudalla

keinulaudalla.jpg

Outi on nelikymppinen nainen, jolla menee hyvin. Hänellä on kiinnostava ura televisiossa, lahjakas aviomies ja heille syntyy lapsia. Hänen elämäänsä hiipii kuitenkin depressio, joka nielee kaiken.

Kirjassa vuorottelee mielenkiintoisesti vuoden 2012 sairaalajakso ja aiemmat tapahtumat. Ne avaavat lukijalle sairaala-arjen pysähtyneisyyttä ja sairauden kehittymistä.

Tätä kirjaa minun oli hankala lukea. Se tuli liian lähelle. Olin juuri hakenut kirjastosta sen, jotta voin tutustua mielen sairauksiin, mutta uppouduin kirjaan liikaa.

Iltasanomien jutun mukaan kirja pohjautuu kirjailijan omaan sairaushistoriaan. En uskokaan, että hän olisi muutoin onnistunut kuvaamaan yhtä voimakkaasti oireita.

Kirja on luettu myös muun muassa Kirjasfäärissä, Kirjavinkeissä ja Rakkaudesta kirjoihin-blogeissa.