Osamu Tezuka: Viidakon valtias

 

onesheet

Ainakin spekulatiivisen fiktion ystäville Fritz Langin vuonna 1927 julkaistu Metropolis on tuttu. Näin loistavan vuonna 2001 julkaistun Tezukan mangan pohjalta tehdyn animen ja päätin tutustua mestarin töihin jossain vaiheessa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tezuka on sinänsä mielenkiintoinen linkki animen ja länsimaisen piirretyn välillä, että nokkelimmat voivat huomata edestakaista kulttuurista vaihtoa. Tezukan tunnetuimpiin töihin lukeutuva Astro Boy on saanut innoitustaan sekä Mikki Hiireltä että Teräsmieheltä.

Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että toisen maailmansodan jälkeen Japani sai paljon vaikutteita Yhdysvalloista. Muun muassa baseball kasvatti tuolloin suosiotaan.

Kulttuurinen vaihto ei ollutkaan yksipuolista ja sen huomaa varsinkin, kun alkaa tarkastella Viidakon valtiaan ja Leijonakuninkaan yhteyttä:

Ei se ollut juuri tämä video vuosia sitten, mutta samalla periaatteella, kun totesin yhden lempipiirretyistäni mukailleen japanilaista Kimba-animea. Tuolloin päätin lukevani jonain päivänä sarjakuvan, johon piirretty perustuu.

Periaatteessa tämä kaksiosainen Viidakon valtias-sarja sopisi klassikkohaasteeseen, koska se Tezukan manga kuuluu japanilaisen sarjakuvan kaanoniin. Minulla on kuitenkin päässäni aivopieru, jonka mukaan haasteeseen sopivan klassikon on oltava kaikkien tuntema.

Jatketaan.

Viidakon valtias kertoo Leo-leijonan poikkeuksellisen tarinan. Ihmiset tappavat hänen isänsä ja hänet napataan äitinsä kanssa rahtilaivaan. Äiti kehottaa pienokaistaan karkaamaan ja palaamaan Afrikkaan. Kuitenkin ihmisten kohtaaminen muuttaa Leoa.

Kirjan teemana on sekä isän jäljissä kulkeminen että ihmisen ja eläimen suhde. Aluksi minun oli vaikea antaa kirjalle anteeksi kaikkia outouksia. Esimerkiksi vietettyään tarpeeksi aikaa ihmisten seurassa Leo kokee tarpeelliseksi käyttää housuja. Lopulta annoin kuitenkin kirjalle periksi.

Aivan kuten Tarzantakin lukiessa, on Viidakon valtiaan kohdalla muistettava konteksti. Sarjakuva on julkaistu 1950-luvulla Japanissa. Juonessa näkyy slapstick huumori ja hahmot ovat oudon väkivaltaisia toisiaan kohtaan.

Mietin, oliko eläinten inhimillistäminen taas yksi Tezukan keino matkia Disneyä. Hän tosin vei sen pidemmälle. Leo menee naimisiin naaraansa kanssa ennen kuin hankkii jälkikasvua. Leijonakuninkaassa on leijonille tyypillisempi systeemi, vaikkei sitä hierotakaan katsojan naamalle. Kiinnostaisikin lukea tutkimus, miksi yleensäkin on lähdetty eläinten rajuun inhimillistämiseen lasten piirretyissä.

Toisessa osassa Leolla ei tosin nähdä enää housuja. Vaikkei hän enää seurustelekaan enää niin paljoa ihmisten kanssa, on hänellä kuitenkin tarve rakentaa itselleen palatsi ja suojella muita viidakon eläimiä.

Lue lisää Viidakon valtiaan ja Leijonakuninkaan suhteesta.

 

Mainokset

Leffa vai kirja: Death note

SNote.jpg

Siitä on melkein kymmenen vuotta, kun lukaisin englanninkielisen käännöksen Death Note-mangasta. Sarja oli jo tuolloin tullut päätökseensä. Kaksitoista osaa on sopiva manga. Varsinkin, jos vertaa toiseen pojille suunnattuun suosittuun mangaan, Narutoon, josta on mennyt maku sen jatkuessa yhä vaan.

Light Yagami on lukioikäinen pojankloppi, kun hänen eteensä tippuu muistikirja. Ryuk- shinigami, kuoleman jumala, on omistanut sen aiemmin ja seuraa tapahtumia puolueettomani, hieman toki huvittuneena, kun Light ymmärtää pitävänsä käsissään Death Notea. Mikäli kirjaa hallussava pitävä tietää kohteensa nimen ja kasvot, voi hän kirjoittaa tämän nimen muistikirjaan. Jollei kuolintapaa määritellä tarkemmin, kuolee kohde sydänkohtaukseen parin minuutin kuluessa.

Light näkee tässä mahdollisuuden oman käden oikeuteen. Pian rikolliset alkavat kuolla sitä mukaa kuin heistä kerrotaan mediassa. Osa ihmisistä on tyytyväisiä, että joku ottaa oikeuden omiin käsiinsä hitaan oikeuslaitoksen sijaan. Kaikki eivät kuitenkaan yhdy Kiran, Lightin keksimän alter egon, oikeuskäsitykseen. Niinpä juttua alkaa selvittää ryhmä poliiseja ja agentteja, muun muassa Lightin isä sekä eksentrinen Lightin ikätoveri, L.

Lue lisää Death Note-mangasta täältä.

Totta kai manga sovitettiin animeksi. Lisäsin ylös ikonisen kohtauksen, jossa Light onnistuu naruttamaan Kiran jahtaajia näyttäen syyttömänä.

Usein animeversiot manga-sarjoista noudattavat pitkälti mangan polkua ja tarinan kulkua. Samoihin aikoihin Japanissa tuli myös live action elokuvatrilogia Death Notesta.

Miksi kirjoitan tästä nyt tänään? Katsoimme eilen Netflixistä jenkkiversion Death Notesta. Olin kuullut tästä versiosta paljon huonoa, mutta halusin katsoa sen silti, koska haluan nähdä aina eri versioita samasta tarinasta. Esimerkiksi Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas-filmatisointien vertailu on hauskaa.

Useimmiten on käynyt niin, että pidän eniten alkuperäisestä tuotteesta oli se sitten kirja tai elokuva. Jotkut uudelleenfilmatisoinnit eivät satu niin paljoa kuin tämä Death Note. Esimerkiksi vuonna 2001 Tom Cruisen tähdittämä Vanilla Sky pohjautuu 1997 ilmestyneeseen espanjalaiseen Abre los ojos-elokuvaan. Penelope Cruz näyttelee molemmissa elokuvissa samaa hahmoa, joka huvittaa minua suuresti. Hollywood versio on suunnilleen sama tarina isommalla rahalla.

Jenkkiversio Death Notesta on sen sijaan selkeästi haluttu kääntää nykyistä amerikkalaista nuorisoa miellyttäväksi. Premissi on sama, mutta mitä pidemmälle elokuva etenee se erilaisemmaksi se muuttuu mangaan verraten. Huomasin kysyvänä usein elokuvan aikana: MIKSI?

Minua kiinnostaisi nähdä enemmänkin japanilaisten kommentteja jenkkien versioista heidän elokuvistaan. Japanilainen ja amerikkalainen kauhu ovat erilaisia. Jenkkiversioissa on paljon enemmän säikyttelyä, kun taas japanilaiset rakentavat tunnelmaa hitaasti ja taitavasti. Myös juurikin tässä Death Note-filmatisoinnissa minua häiritsi Lightin ja hänen tyttöystävänsä suhde. Toisaalta, jos he olisivat käyttäytyneet kuten japanilaiset nuoret, ei elokuva olisi ollut uskottava jenkeille.

Lopuksi haluan mainita guilty pleasure-artististani. Taylor Swiftin kolme vuotta sitten ilmestyneen Blank space-biisin musiikki video oli jo silloin mielestäni viittaus muun muassa juurikin Death Note-sarjakuvaan. Lisää pohdintaa tästä viittauksesta voitte lukea muun muassa täältä.

 

Päivittyvä postaus: Ystävänpäivän lukumaraton 2017

Ystävänpäivä-logo 1.jpg

Kaikkien näiden vuosien jälkeen!

Olen aina luullut, että lukumaratonia voi käydä vain niinä päivinä, jotka haasteessa on mainittu. Nyt sainkin kuulla, että kunhan se alkaa tai loppuu määrättyinä päivinä on kaikki ok. Mutta eihän lukumaratoneissa yleensäkään nipoteta.

Tällä kertaa ystävänpäivän lukumaratonia emännöi Tuntematon lukija. Voit lukea lisää lukumaratonista täältä.

  • Lukumaratonin pituus on 24 tuntia. Maratonin voi aloittaa mihin kellonaikaan vain, myös ensimmäistä päivää edeltävänä päivänä, kunhan osa suorituksesta osuu jollekin varsinaisista maratonpäivistä. Voit esimerkiksi aloittaa jo 10.2.2017 klo 12:00, jolloin maraton loppuu osaltasi 11.2.2017 klo 12:00. HUOMIO: maraton ei kestä yhden henkilön osalta neljää päivää, vaan saat valita parhaiten itsellesi sopivan 24 tunnin jakson maratonin ajankohdalta.
  • Jaloittelu-, ruoka- ja lepotaukoja saa pitää tarpeen mukaan, mutta niihin käytetty aika lasketaan mukaan kokonaissuoritusaikaan.
  • Voit halutessasi kirjoittaa blogissasi päivittyvää postausta maratonkuulumisistasi, mutta riittää, jos kirjoitat maratonistasi koontipostauksen. Kirjaa ylös lukemasi sivumäärä ja teoslistasi ja ilmoita ne julkisesti blogissasi. Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit ilmoittaa lukemasi sivumäärän ja halutessasi myös kirjat tämän postauksen kommenttikenttään. Haasteen emäntä tekee koosteen, johon kirjataan kaikki osallistuneet blogit ja yhteinen luettu sivumäärä.
  • Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten vain! Luetpa siis esimerkiksi sarjakuvaa bussissa lukulaitteella tai kivikovaa klassikkoa kotisohvalla, ovat kaikki tyylit vapaita.
  • Lukumaratonin edistymistä voi raportoida myös somessa. Maratonin hashtagina on käytössä perinteinen #lukumaraton

Olen sairastanut kolmatta päivää ärhäkkää flunssaa. Järjestin Twitterissä kyselyn, että mitäs sitä seuraavaksi nuhanenänä tekisi. Kysely ei varmaan olisi ollut niin tasainen, mikäli olisin antanut enemmän aikaa…

Nyt kuitenkin päätin aloittaa lukumaratonin 10.2 klo 17. En ole paljoa suunnitellut, mitä lukisin, mutta todennäköisesti taputtelen loppuun muutamia keskeneräisiä kirjoja. Aloitin kuuntelemalla Iisan Maraton-kappaleen. Käytin kohtuuttoman paljon lukuaikaa etsiessäni youtubesta ko. biisiä. Tässä kuitenkin Spotify-linkki.


20.45

Suunnilleen kolme ja puoli tuntia lukemista takana ja hyytymistä alkaa olla havaittavissa. Uskoisin sen johtuvan enimmäkseen sitkeästä flunssasta.

IMG_20170210_172239.jpg

Ensimmäisenä luin S&S:ltä tilaamani Luovaa tekstausta-kirjan. Heti tuli hirveä himo hankkia kunnon mustekynä ja alkaa harjoittelemaan.

20170210_175544.jpg

Eräs rouva Turusta (minä) kokeili tälläisiä fontteja bullet journaliinsa. Suosittelen Luovaa tekstausta-kirjaa kalligrafiasta kiinnostuneille sekä bullet journalista innostuneelle, sillä bujon sivuja on aina kiva koristaa erilaisilla fonteilla.

144 sivua

51KHqdomSpL._AC_UL320_SR214,320_.jpg

A Silent voice-mangasta olen aiemmin kirjoittanut ainakin täällä. Sain loputkin osat sarjasta puolisolta ja päätin ahmaista tähän väliin neljännen osan. Suosittelen kaikille, joilla on jonkinlaista kokemusta kiusaamisesta ja/tai erilaisuudesta.

192 sivua

IMG_20170210_184439.jpg

Kuten aiemmin mainitsin, minulta jäi kesken Tuutikki Tolosen Mörkövahti, kun Bookbeat-palvelun tilaus päättyi. Kummia tapahtuu, kun äiti voittaa matkan Lappiin ja lapsia tulee vahtimaan mörkö. Neuvokkaat lapset Hilla, Kaapo ja Maikki näyttävät neuvokkuutensa. Mutta ketkä ovat puhuva kylpytakki ja näkymätön ääni?

Kirja jäi niin jännään kohtaan, että minun on pikimmiten etsittävä käsiini sarjan toinen osa Mörköreitti.

304 sivua

IMG_20170210_202610_678.jpg

Seuraavaksi tarkoituksenani on lukea loppuun Tommi Malmquistin Joka heti olemme yhä elossa.


11.2. 17.21

IMG_20170211_093340.jpg

Niin se flunssa hyydytti tätä lukumaratoniin osallistujaa. En jaksanut lukea Malmquistin kirjaa kovin montaa kymmentä sivua, kun jo nukhadin istualtani.

Ennen nukkumaanmenoa luin Leena Kirstinän kirjoittamaa Kirsi Kunnaksen elämänkertaa. noin 50 sivua.

Tänä aamuna oli ihan mökkihöperöolo, kun en ollut käynyt ulkona lääkärireissua lukuunottamatta sitten tiistain. Siispä lähdin kirjastossa käymään. Mukaan tarttui Mörkövahti-kirjan jatko-osa, Mörköreitti.

Päivällä luin 6o sivua Laura Gustafssonin Korpisoturi-kirjaa. Kuka muuten arvaa, mihin kohtaan Helmet-lukuhaastetta se sopii?

 

Sitten rupesimmekin leipomaan pullaa. Ruuanlaitossaja ja leipomisessa hurahtikin tovi ja sitten olikin lukumaraton ohi.

Mitä lukumaratonista siis jäi käteen?

Luettuja sivuja kokonaisuudessaan 770.

Kirjoja kokonaan luettu kolme.

Kesken jäi neljä.

Mitä opin tällä kertaa lukumaratonista?

Lukumaratonia varten kannattaa tehdä lukusuunnitelma. Välillä kannattaa lukea jotain kevyempää kuten sarjakuvia. Kirjastossa käyminen ja pullan leipominen sekä flunssa ovat kuitenkin hyviä syitä unohtua lukemasta.

Seuratkaa toki vielä muiden lukumaratoneja #lukumaraton

Blogijumi

Joskus lukeminen sujuu, mutta bloggaaminen jumittaa. Vaikka kovin uhosin, että saisin luettua Draculan klassikkohaasteeseen, se ei lähtenyt vetämään. Olen lukenut tämän kahden viikon aikana kuitenkin paljon niin lehtiä, blogeja kuin kirjojakin.

Kirja, joka sai minut ryhtymään toimeen…

kuva

Hyvän mielen vaatekaapin luin samalla agendalla kuin Täydellisen vaatekaapin aiemmin, halusin järjestystä elämääni, lopettaa aamujen asukriisit ja lopettaa ”Ei ole mitään päälle pantavaa”- valituksen. Kirjan periaate on sama kuin edellä mainitussa, mutta valmiita vastauksia ei anneta ja kauniiden kuvien sijaan panostetaan faktoihin ja tietoon.

Tämä kirjan innoittaman viimein siivosin vaatekaappini, kysyin vaatteiltani rakastanko niitä todella ja asukriisit ovat nyt ainakin pari viikkoa pysyneet poissa 🙂

Kirja, joka sai minut haaveilemaan…

odottavan_aidin_kirja01.jpg

Joo, biologinen kello tikittää ja luin tämän kätilöiden kirjoittaman kirjan raskaudesta ja synnytyksestä. Vastasi todella moniin kysymyksiin, joita tälläinen n00b ei olisi osannut tai uskaltanut kysyä.

Kirja, joka sai minut surulliseksi…

rrr1

Tämä kirja neuvoo hyväntahtoisesti, miten syödä ja liikkua raskauden aikana. Minä koin kirjan kuitenkin painostavaksi. En koskaan saisi lapsia, koska olen ylipainoinen ja niin edespäin! Onneksi seuraavana päivänä pystyin jo nauramaan reaktioilleni yltiöterveellisestä elämäntavasta. Kelpaan hyvin näin.

Kirja, joka ilahdutti…

Yotsuba&!_Manga_Volume_13_en_new

Yotsuba on pieni tyttö, jonka elämää seuraava sarjakuva on edennyt jo 13 osaan. Lukija pohtii väistämättä, miksi hänkin voisi arjessaan olla yhtä utelias ja avoin. Suosittelen tätä sarjaa lämpimästi niillekkin, jotka eivät normaalisti mangaa luekaan.

Tämmöistä tällä. Nyt äkkiä lukemaan.

Yoshitoki Oima: A silent voice

A-Silent-Voice-Koe-no-Katachi-Volume-2

Eilen ennen nukahtamista halusin lukea vielä jotain kevyttä sarjakuvaa. Valitsin pinon päällimmäisen eli A silent voicen, jonka olin saanut jo aikaa sitten mieheltäni. Olin odottanut jotain kevyttä, mutta aihe olikin hiukan odotettua syvempi.

Shoya on ollut peruskoulun aikana koulukiusaaja, joka nyt lukiolaisena katuu tekojaan. Hän tuntee niin kovaa syyllisyyttä teoistaan, että harkitsee jopa itsemurhaa. Lopulta hän tapaa taas kuuron Shokon, joka onkin valmis antamaan anteeksi. Mutta onko Shokon lähipiiri valmis armahtamaan Shoyan?

Vaikka kyseessä oli sarjan toinen osa, mukaan pääsi helposti. Menneisyyttä tuotiin lukijalle flashbackien muodossa.

Oiman piirrosjälki on kaunista katseltavaa. Tämä manga voitti vuonna 2008 parhaan tulokkaan palkinnon.

Suosittelen tätä mangaa niillekkin, jotka eivät mangaa yleensä lue.

Keiichi Arawi: Arki

IMG_20160123_153349

Luin pitkästä aikaa mangaa pyykkipäivän ratoksi. Pidän Kiyohiko Azuman Yotsubasta ja Azumanga Daiohista, joissa on yksinkertaisella tyylillä arjen kuvausta. Yotsuba kuvaa viisivuotiaan Yotsuban arkea ja Azumanga Daioh erään lukioluokan elämää lukion läpi.

Punaisen jättiläisen vuonna 2012 Arki (Nichijou, Everyday life) kuvaa myös lukiolaisten elämää. Siinä elämä ei olekaan ihan niin arkista kuin aiemmin mainituissa. Luokalla on mm. robottityttö ja itseään kuninkaallisena pitävä maalaispoika. Kuvitus ja meno ei ole yhtä rauhallista kuin Azuman mangoissa, vaan muistuttaa enemminkin Nagary Tanigawan Haruhi Sumiyan vauhdikasta menoa.

Vaikka kirja ei ylläkkään arjen kuvauksessaan Azuman mangojen tasolle saa tämä kirja jäädä kirjahyllyyni sen sijaan että lähtisi kiertoon. Voisin mielelläni lukea lisääkin tätä sarjaa.