Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa

Olen varmastikin aiemminkin julistanut, että rakastan Haruki Murakamin kirjoja. Kaikki lukemani Murakamit ovat olleet mielestäni ainakin neljän tähden kirjoja. Kaikissa niissä toistuu unenomaisuus, kerronnan kiireettömyys ja kaiken taustalla soi utuinen jazz.

Maailmanloppu ja ihmemaa on Murakamia fantasiaotteella. Läpi viisi ja puolisataasivuisen opuksen seuraamme kahta eri kertojaa kahdessa erilaisessa maailmassa. Toinen on toimeltaan laskija, joka seuraa pulskaa vaaleanpunaiseen kiireestä kantapäähän pukeutunutta neitiä ja ajautuu hengenvaaralliseen seikkailuun. Toinen asustaan varjostaan erotettuna erikoisessa hiljaisessa kaupungissa lukien vanhoja unia kalloista.

Maailmanloppu ja Ihmemaa ilmestyi alunperin vuonna 1985, mutta suomennettiin japanista vasta kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Risingshadow’n arvostelussa kirjaa verrataan päähenkilöidensä osalta Murakamin viisitoista vuotta myöhemmin ilmestyneeseen 1Q84-teokseen, joka minulla polttelee hyllyssä.

Minua ei missään nimessä haitannut kirjan paksuus, päinvastoin: olisin halunnut lukea sen henkilöistä lisääkin. Mitä enemmän kirja eteni, sitä syvemmälle lukija uppoutui sen maailmaan. Ainoana miinuksena tietenkin, että paksua kirjaa on vaikea lukea sängyssä selällään. Onneksi minulla on lukunurkkaus.

Mainokset

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

Nimettömäksi jäävä päähenkilö tempautuu seikkailuun, jossa hänet patistetaan etsimään erikoista lammasta, jolla on tähden kuva selässä. Hän matkustaa tyttöystävänsä kanssa pohjoiseen Hokkaidoon ja yhä syvemmälle maaseudulle. Sitten se tarina vasta oudoksi muuttuukin.

Kirja on julkaistu Japanissa 1982 ja suomennettu 1993. Ja sen kyllä huomaa. Kirja on Murakamin läpimurtoteos ja se on saanut Wikipedian mukaan Noma Literary palkinnon. Suomennoksessa oli joitain hassuuksia, kuten homoseksuelli. Wikipedia tiesi myös kertoa, että kirja kuuluu Rat-trilogiaan, jonka muita osia ei ole suomennettu.

Odotin tältä kirjalta paljon, koska olen aiemminkin pitänyt kaikista lukemistani Murakamin kirjoista. Mukana on jazzia, kuten kaikissa Murakamin kirjoissa, mutta jokin vielä puuttui. Luin kirjan kuitenkin syventyneenä loppuun saakka.

Stephen King: Julma leikki

1206_Image_(1133)_300x455_2254

Näin vähän aikaan sitten Nostalgia criticin videon, jossa hän listasi top 11 Stephen kingin romaaneihin perustuvaa elokuvaa. Julma leikki herätti mielenkiintoni, mutta kyseistä elokuvaa ei löytynyt kirjastosta. Niinpä lainasin sen kirjana.

Keski-ikäinen pariskunta ajaa mökilleen. Mies, Gerald Burlingame sitoo vaimonsa, Jessien, käsiraudoilla sänkyyn eroottisia leikkejä varten. Gerald saa kuitenkin sydänkohtauksen ja kuolee. Jessie on jumissa sängyssä ajatustensa ja pelkojensa kanssa.

Premissi on yksinkertainen, mutta siitä on saatu aikaaan hyytävä tarina. Aluksi kirja oli kassikirjanani, kunne sen jännitys kävi niin käsin kosketeltavaksi, että minun oli ahmittava se loppuun kerralla.

Tämä oli nyt toinen lukemani Kingin romaani ja se peittosi kirkkaasti aiemmin tänä vuonna lukemani Mustan torni-sarjan aloitusosan. King osaa pitää lukijan varpaillaan ja yllättää lukijan yhä uudelleen. Jäin tosin miettimään, olisiko loppu ollut tehokkaampi muutama kymmen sivua aiemmin.

Stephen King: Revolverimies

9789513150945_frontcover_final_original.jpg

Stephen Kingiä on kehuttu paljon. Kysyin viime vuoden puolella Twitterissä listaa must read Kingin kirjoista. Listaahan tuli, kuten myös aloittamisen lykkäämistä. Puolisoni on ahminut Kingin Musta Torni-sarjan ja pitihän meidän käydä se katsomassakin leffateatterissa. Yritin saada puolisoa kirjoittamaan postauksen tänne leffan jäljiltä, mutta se jäi

Anyway. Tartuin siis suosituksesta Musta torni-sarjan ensimmäiseen osaan. King taitaa kuvailevan tyylin ja kirjaa olisi ollut hauska lukija, mikäli olisin välittänyt hahmoista tai edes western-genrestä.

Kirjan ytimessä oli Revolverimies, joka yritti saavuttaa edellään kulkevaa Mustiin pukeutuvaa miestä. Missään kohtaa ei kerrota, miksi he ovat vihollisia. Matkan aikana mukaan tarttuu jostain toisesta maailmasta tullut poika, joka mielestäni on kitisevä maanvaiva.

Sain kahlattua kirjan loppuun. Kingin kirjaksi se onkin ohut, vain 244 sivua. Kun totesin puolisolleni, ettei minua kiinnosta lukea enempää Musta torni- sarjaa, hän muistutti, että King oli kirjoittanut ensimmäisen osan nuorena tarkoituksena jättää sen yhteen osaan. Seuraavat osat olisivat täyttä timanttia.

En ole varma jatkanko siis jossain vaiheesa Musta Torni-sarjan kanssa painimista vai kokeilenko jotain muuta Kingin kirjaa. Vaikken välittänytkään Revolverimiehen tarinasta, oli Kingin tekstiä kuitenkin miellyttävä lukea.

Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani

9789513172954_frontcover_final_original.jpg

Innostuin tämän vuoden Kirjan ja Ruusun päivän kirjan Turmanluoti  myötä taas dekkareista. Halusin lukea lisää Maria Kallion seikkailuista, joten tartuinkin Lehtolaisen Ensimmäinen murhani-kirjaan.

Maria Kallio on kirjasarajan alussa parikymppinen oikeustieteen opiskelija, jolla on sijaisen pesti poliisilaitoksella. Tähän mennessä hän on selvittänyt lähinnä tappoja ja raiskauksia, mutta kesäisenä sunnuntaina hänet kutsutaan katsomaan kuorolaisten mökkiviikonloppuna sattunut haaveria. Yksi kuorolaisista on saanut kirveestä päähänsä ja Maria pääsee selvittämään ensimmäistä murhaansa.

Maria Kallio kuvataan yhdeksi jätkistä, vaikka hän joutuukin kuulemaan tytöttelyä työympäristössään. Vaikka tiedänkin jo Marian tulevaisuudesta luettuani Turmanluodin, on silti mielenkiintoista lukea hahmon kehityksestä.

Sinänsä huvittavaa, että luin ensimmäisenä Maria Kallio-kirjanani Turmanluodin, jossa siinäkin Marian mies Antti oli epäiltynä. Eli ympäri käydään ja yhteen tullaan.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joille sujuva dekkariviihde on lähellää sydäntä.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

9789513179472_frontcover_final_original.jpg

Haruki Murakami kuuluu lempikirjailijoihini, enkä epäillyt hetkeäkään huomatessani tämän kirjan kirjaston palautettujen kirjojen-hyllyssä. Tällä kertaa en ahminut kirjaa hetkessä, kuten yleensä vaan pidin sitä pitkään niin kutsuttuna kassikirjana eli se kulki mukanani kassissa ja luin sitä aina joutessani. Se sopikin siihen tarkoitukseen erinomaisesti, sillä juoni eteni verkkaisesti enkä kokenut tippuneeni kärryiltä, vaikka lukeminen oli pätkittäistä.

Tsukuru on tokiolainen rautatieasemien suunnittelija. Häntä kuitenkin vaivaa lukioaikaisen kaveriporukan rikkoutuminen. Hänen tyttöystävänsä kehottaa häntä selvittämään, miksi kaveriporukka torjui hänet toistakymmentä vuotta sitten. Tätä selvittäessä Tsukuru matkaa muun muassa Suomeen saakka (torillle!)

Murakamin kirjoissa toistuu nostalgiannälkä ja taustalla soi jazz tai klassinen. Niin tässäkin. Murakami maalaa haikean kuvan miehestä, joka yrittää selvittää menneisyytensä päästäkseen eteenpäin elämässään.

Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen

9789513196233_frontcover_final_original.jpg

Minusta tuli Murakami-fani kerta heitolla, kun luin päälle kymmenen vuotta sitten Norwegian Woodsin. Siksipä otin riemuiten vastaan Tammen Keltaisessa kirjastossa syksyllä suomennetun vuonna 1992 alunperin ilmestyneen Rajasta etelään, Auringosta länteen.

Murakamille  on tyypillistä menneen nostalgisointi ja jazzia kuuntelevat hahmot. Tässäkin kirjassa päähenkilö, Hajime, pyörittää menestyviä ravintoloita ja elää onnellista perhe-elämää, mutta kaipaa lapsuuteensa, jolloin istui kuuntelemassa jazzia naapurin tytön kanssa. Tuon muiston jahtaaminen saa hänet miltei luopumaan kaikesta.

Murakamin teokset eivät ole niille, jotka haluavat onnellisen lopun tai edes jonkinlaisen. Aivan kuten oikeakin elämä ei Murakamin hahmojen elämäntarinat saa kunnollista pistettä iin päälle. Se vain jatkuu kuin joki, joka virtaa sillan alla.

Osa lukemistani arvosteluista on pitänyt tätä kirjaa heikompana Murakamin kirjana. Itse en lue Murakamia tarinan vaan tunnelman takia.