Markus Zusak: Kirjavaras

Viime talvena löysin lähikirppikseltä kuvan Kirjavaras-kirjan. Onneksi se ei ehtinyt lämmittää kirjahyllyäni kovin pitkään: alkusyksystä osallistuin Kirjavaras-kimppalukuun Instagramissa. Olen auttamattomasti myöhässä, sillä kirja ilmestyi suomeksi 2008. Se oli siis juttu kirjablogeissa joskus kymmenen vuotta sitten. Ennen tätä bloggausta katsoin myös kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, jonka traileri on alempana.

9-vuotias Liesel ajautuu kasvatettavaksi Hubermaneille Natsi-Saksassa 1938. Kasvatti-isä Hans alkaa opettaa öisin painajaisten vaivaamaa Lieseliä lukemaan. Lieselistä tulee innokas lukija. Vaikka hän onkin kirjavaras, oli kirjojen varastamista teoksessa ihmeen vähän.

Yksi parhaista asioista kirjassa onkin Hansin ja Lieselin lämmin suhde. Välillä Hubermanien luona vierailee heidän aikuiset lapsensa, mutta tuntuu, että Lieselissä Hans saa haluamansa isä-lapsisuhteen. Maininnan arvoinen on myös ystävyys naapurin Rudy-pojan kanssa.

Kirjassa kuvataan myös Natsisaksaa tavallisten ihmisten näkökulmasta, ja niiden, jotka eivät halua kuulua puolueeseen. Kirjan kuluessa puolueeseen kuulumattomuus alkaa vaikuttaa Hansin elämään.

En oiekin tiedä, mitä mieltä olen ratkaisusta ujuttaa aikaajoin kuolema kaikkitietäväksi kertojaksi. Kuoleman osuudet ovat alleviivaavia. Tekstin seassa on myös tarinaan kuuluvaa kuvitusta, joka mielestäni sopi kirjaan kuoleman osuutta paremmin.

Elokuva oli ihan ok sovitus kirjasta. Siinä oli kuitenkin mielestäni liian vähän Lieselin ja hänen ystäviensä kolttosia (Liesel oli poikatyttö!) eikä kirjojen julmuuksia tuotu valkokankaalle. Muutenkin minua otti päähän, että Lieselin näyttelijä oli kuin soma nukke. Lisäksi elokuvassa puhuttiin englantia saksalaisittain murtaen. Outo ratkaisu! Kirja on toki australialainen, joten oliko ratkaisun tarkoitus tuoda elokuvasta helpommin lähestyttävä englanninkielisille?

Kirjavaras olisi ollut minulle vaikuttava lukukokemus nuorempana. Joten suosittelisin tätä nuorille sen iänikuisen Sinuhe-suosituksen sijaan 😉 Ja onhan tämä vaihtelua Auschwitch-kirjojen tulvalle. Mutta jos haluat lukea toiseen maailmansotaan sijoittuvan kirjan, lue mielummin Anthony Doerin Kaikki se valo jota emme näe.

Sopii muun muassa Helmet-lukuhaasteen 2021 kohtaan 22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä.

Heinäkuun luetut 2021 ja Kafka rannalla

Heinäkuussa luin loppuun harmillisen pienen määrän kirjoja. Uskoakseni tämä johtui siitä, että kirjoitin aktiivisesti tieteellistä artikkelia enkä laske siihen luettuja lähdekirjoja lukusaldooni. Tässä postauskessa siis lyhyesti kahdesta lukemastani kirjasta ja hiukan pidemmin Murakamin teoksesta.

Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua

Kokoelma liikuttavia ja pysäyttäviä tekstejä, joista sain ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa. Paranee teksti tekstiltä! Suosittelen!

A.J Jacobs: The Know it all. One man’s humble quest to become the smartest person in the world.

Olen lukenut aiemmin Jacobsilta kirjat, joissa hän yrittää elää mahdollisimman terveellisesti ja kirjan, jossa hän koettaa elää Raamatun oppien mukaisesti. Tämä on samaa sarjaa. Outoja faktoja ja palasia Jacobsin elämästä.

Haruki Murakami: Kafka rannalla

Vaikka Murakami on yksi lempikirjailijoistani, on hänen kirjojaan ollut vuosia minulla hyllynlämmittäjänä. Onneksi instagramissa potkaistiin käyntiin tänä kesänä Kafkan kanssa rannalla-lukuhaaste, jossa luettiin yhdessä Murakamin Kafka rannalla.

Nimettömäksi jäävä 15-vuotias poika karkaa kotoaan, kulkee nimellä Kafka Tamura ja päätyy työskentelemään kirjastoon. Samaan aikaan yksinkertainen Nakata-vanhus menettää kykynsä jutella kissoille ja lähtee suorittamaan mystistä tehtävää, joka selviää hänelle vähitellen.

Tämä kirja herätti paljon tunteita. Kafka oli hahmona vastenmielinen ja olisin suonut koko kirjan kertovan Nakatasta. Monilla Kafkan ajatukset ja teot laskivat paljonkin lukukokemuksesta annettua pistemäärää. Minusta taas tuntuu, että kirja on hyvä, jos se pystyy nostamaan pintaan erilaisia tunteita – oli sitten osa niistä negatiivisia. 

Murakamin kirjoitustyylissä on jotain lumoavaa. Hänen maailmoissaan on hiukan maagisuutta eikä kaikkea selitetä puhki. Myös popkulttuuri viittaukset ilahduttavat. 

Sitä vain jäin miettimään, että kuljetettiinko walkmaneja tosiaan mukana? Muistelen, että kun minulla oli mukana kulkeva cd-soitin, en tykännyt käyttää sitä esim. kävellessä, kun levy hyppi. 

Salla Simukka: Lukitut

Joukko nuoria haetaan ilman ennakkovaroitusta vankilaan kärsimään rikoksia, jotka he tilastolaskennallisen ohjelman mukaan tekisivät tulevaisuudessa. Pois pääsee mikäli tunnustaa tulevan rikoksensa katuen. Nuoria rankaistaan sähköiskuin ja heitä kehotetaan itsetutkiskeluun. Myöhemmin muutama nuorista ylennetään vartijoiksi valvomaan muita ja antamaan juuri niitä sähköiskuja.

Kirjassa seurataan tarkemmin muutamaa nuorta. On muunsukupuolinen Vega, runopoika Kaspian, homopariskunta Oliver ja Johannes sekä maailmanparantaja Meea. Kaspianin runotausta näkyy runomuotoon kirjoitetetuissa kappaleissa, kun taas Johannes naputtaa tekstiviestejä kaksoissisarelleen Jennalle. Viestejä, jotka eivät vankilasta lähde minnekään.

Kirja oli taattua Simukkaa, ahmintamateriaalia. Itsekin ahmin sen yhden illan aikana.

Maja Lunde: Mehiläisten historia

Jossain vaiheessa kuulin turhankin paljon Maja Lundenin Mehiläisten historia-kirjasta, jonka pääideana on mehiläisten katoaminen. Pölyttäjien kadottua kasvien pölyttäminen on mietittävä uudelleen. Muistaakseni Doctor Who:ssa oli mainitti mehiläisten katoaminen jo kymmenisin vuotta sitten. Sekin oli yksi syy lisää kuunnella Mehiläisten historia äänikirja.

Vuonna 1857 William löytää intohimonkohteekseen mehiläisten kasvatuksen. 2007 mehiläistenkasvattaja George kohtaa mehiläisten vähittäisen tuhon. 2098 mehiläisten kadottua jo vuosia sitten, Tao toimii kasvien pölyttäjänä.

Mehiläisten lisäksi kolmen eri ajassa elävää päähenkilöä yhdistää suhde lapsiin. Kaikki he toivovat paljon pojiltaan, kuka työnsäjatkajaa, kuka pakoa parempaan.

Meinasin moneen kertaan jättää kirjan kesken. Loppujen lopuksi en enää kehdannut, kun olin jo niin pitkällä. Ratkaisin ongelman kuuntelemalla kirjaa hiukan nopreutettuna jolloin pääsin sen kuuntelusta nopeammin eroon. En tiedä olisinko saanut kirjasta enemmän irti fyysisenä kirjana.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 11. Vaihtoehtohistoria.

”En oikein innostunut mistään kirjan henkilöstä, kaikki jäivät jotenkin ohkaisiksi,” kirjoittaa Kirjaluotsi.

”Mehiläisten historian hienous lepää mielestäni juuri siinä, että se saa jotain syttymään ihmisissä. Halun muuttaa asioita. Halun estää sen todellisuuden, jossa Tao elää, vain vuosikymmenten päässä nykypäivästä,” maalaa Lukufiilis.

”Mainittakoon, että norjalaiset kirjakauppiaat valitsivat Mehiläisten historian vuoden parhaaksi kaunokirjalliseksi teokseksi,” tiesi Kirsin Book Club kertoa.

Ari Folman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja

Bibbidi bobbidi bookin Laura suositteli moneen kertaan Anne Frankin päiväkirja-sarjakuvaa. Pitihän se sitten lainata. Lauran 5/5 arvion siivittämänä myös puolisoni lukaisi sen heti jälkeeni.

Teini-ikäinen Anne Frank oli juutalaistyttö, joka piilotteli natseja Amsterdamilaisen talon ullakolla tai kuten Anne kutsuu sitä, ”salaisessa siivessä”, perheensä ja muutaman muun ihmisen kanssa. Anne oli saanut ennen piiloutumistaan kolmetoistavuotissyntymäpäivälahjaksi päiväkirjan, johon alkoi purkaa tuntojaan. Hauskaa olikin, että hän osoittaa kirjoituksensa Kittylle ja allekirjoitaa kirjoituksesi ”sinun Annesi” kuin kirjeet.

Salaisen siiven piilottelijat löydettiin sodan loppupuolella. Anne isää, Otto Frankia, lukuunottamatta kaikki kuolivat keskitysleirillä. Otto Frank löysi Amsterdamiin palattuaan Annen päiväkirjan ja julkaisi sen nimellä Nuoren tytön päiväkirja. Luinkin sen ollessani itse suunnilleen Annen ikäinen.

Anne Frankin päiväkirja-sarjakuvan lopussa kerrotaan, että Anne Frank-säätiöstä otettiin yhteyttä Ari Folmaniin ja ehdotettiin animaation ja sarjakuvan tekemistä. Folman kehuu Annea kypsäksi kirjoittajaksi ja kertoo sarjakuvanteko prosessista. Mikäli hän olisi käyttänyt kaiken Nuoren tytön päiväkirjassa olleen materiaalin, olisi sarjakuvaan tullut 3500 sivua ja aikaa kulunut vuosikymmen. Siksipä sarjakuvassa on osaltaan myös Folmanin omaa tulkintaa.

Satunnainen sivu sarjakuvasta

Välillä tekstiä on enemmän, välillä vähemmän. Sarjakuva nostaa esiin eteenkin Annen ja hänen Margot-sisarensa suhdetta, joka on muistaakseni kirjassa lähinnä sivujuonne.

Aivan kuten Nuoren tytön päiväkirjakin, Anne Frankin päiväkirjakin on mielestäni yleissivistykseen kuuluva opus. Tosin sarjakuvaversioon voi olla helpompi niidenkin paneutua, jotka eivät ole kirjojen ystäviä. Näin joskus vuosi sitten kirjasta myös pariosaisen minisarjasovituksen, joka jatkoi kirjaa pidemmälle ja näytti myös Anne kärsimyksiä keskitysleirillä.

Tämä kirja saa minut haluamaan yhä enemmän Amsterdamiin tutustumaan Salaiseen siipeen.

Tämän sarjakuvan kautta pääsen kirjallisessa maailmanvalloituksessani Alankomaihin ja ruksaan Helmet2020-haasteesta kohdat 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella, 16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli ja 19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa.

Maria Laakso, Johanna Rojola: Taltuta klassikko

Innostuin Pirjo Heikkilästä äänikirjan lukijana. Niinpä etsin Bookbeatiltä muitakin hänen lukemiaan kirjoja. Törmäsin Maria Laakson Taltuta klassikko-kirjaan, josta sain kuulla syksyllä Turun kirjamessuilla.

Taltuta klassikko on kullanarvoinen teos yläaste- ja lukioikäiselle, jonka tarvitsee koulua varten lukea jokin klassikko. Sen lisäksi, että kirjasta saa jonkin verran valmiita vastauksia, opettaa se lukijansa analysoimaan kirjallisuutta ja tarkastelemaan suomalaista kirjallisuutta historiaansa vasten.

Kirjassa taltutetaan kahdeksan suomalaista klassikkoa kuten Kalevala ja Työmiehen vaimo ja luetellaan vielä innostuneille lopussa viisikymmentä klassikkoa lisää. Koko kirja on yhtä juonipaljastusta, mutta lisäksi pureudutaan klassikon taustoihin, vastaanottoon ja siihen, mikä tekee klassikosta klassikon.

Kirja on nopeatempoinen ja siinä viljellään paljon nuorisokieltä. Juuri nuorekas kieli saakin pohtimaan, miten kirja kestää aikaa. Esimerkiksi maininta nuorisoidoli Robinista Louhimiehen Tuntemattomassa saattaa olla kymmenen vuoden päästä kirjaa tavaavalle nuorelle outo.

Teos sijoittui nuorten sarjan toiselle sijalle Ihan totta -tietokirjakilpailussa 2017. Olisin kuitenkin toivonut myös, että useampi bloggaaja olisi tarttunut tähän teokseen. Jollei muuten, niin ainakin Heikkilän riemastuttavan luennan mukana.

Mariela Sarkima: Make up bible

Viime aikoina minulle on syntynyt halu opetella uudelleen meikkaamaan. Onneksi Youtube ja Instagram ovat täynnä tutorialeja. Harjoittelun lisäksi minulle suositeltiin myös kasvonpiirteisiin ynnä muihin lainalaisuuksiin perehtymistä.

Löysin onnekseni kirjahyllystäni vuonna 2012 ilmestyneen suomalaisen Make up Biblen. Kuvat eivät tunnu liikaa vanhentuneilta, mutta instan ja youtuben perusteella markkinoille on tullut paljon voiteita ja muita meikkituotteita, jotka pitäisi hallita.

Make up Bible on perusteellinen. Se käy läpi yksitellen kasvot, pohjan, posket, silmät, kulmat, huulet, kynnet sekä muutamia muita yksityiskohtia kuten hää- tai työmeikin. Se antaa vinkkejä, miten meikata eri muotoiset kasvot ja eriväriset silmät.

Meikkausohjeaukeamien ohessa on KÄÄK-laatikko, jossa on sama meikki virheellisesti tehtynä. Sudenkuopat olisi helpompi tunnistaa, mikäli mallit eivät ilmehtisi niin voimakkaasti kuvissa.

Kaiken kaikkiaan kirja on hyvä perusteos meikkaamaan harjoittelevalle. Yksi parhaista neuvoista, joita sain Twitterissä on kuitenkin: ”meikkaaminen on taidetta, ei tiedettä.”

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata

Se, että kirja on ohut, ei tarkoita, että se olisi kevyt. Märta Tikkasen 1970-luvulla ilmestynyt Miestä ei voi raiskata on vain 144 sivuinen, mutta sitäkin raskaampaa luettavaa.

Kirjan juoni on yksinkertainen. Tova raiskataan ja hän alkaa punoa kostoa. Hän aikoo raiskata raiskaajansa. Soittaessaan lakimiehelleen ja kysyessään mahdollisesta tuomiosta, hänelle nauretaan: ”Miestä ei voi raiskata!”

Tätä kirjaa pitäisi lukea muistaen, milloin se on kirjoitettu. En ole lukenut paljoa aikakauden kirjoja, mutta naisten erilainen kohtelu paistaa läpi. Haluaisin sanoa, että ajat ovat muuttuneet, mutta yhäkin on vähättely ja tytöttely naisten vaivana.

Tämä kirja ei ole kassikirja, jota voi lukea odotushuoneissa ja busseissa, kuten halusin uskoa. Tämä vaatii sulattelua.

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa

Olen varmastikin aiemminkin julistanut, että rakastan Haruki Murakamin kirjoja. Kaikki lukemani Murakamit ovat olleet mielestäni ainakin neljän tähden kirjoja. Kaikissa niissä toistuu unenomaisuus, kerronnan kiireettömyys ja kaiken taustalla soi utuinen jazz.

Maailmanloppu ja ihmemaa on Murakamia fantasiaotteella. Läpi viisi ja puolisataasivuisen opuksen seuraamme kahta eri kertojaa kahdessa erilaisessa maailmassa. Toinen on toimeltaan laskija, joka seuraa pulskaa vaaleanpunaiseen kiireestä kantapäähän pukeutunutta neitiä ja ajautuu hengenvaaralliseen seikkailuun. Toinen asustaan varjostaan erotettuna erikoisessa hiljaisessa kaupungissa lukien vanhoja unia kalloista.

Maailmanloppu ja Ihmemaa ilmestyi alunperin vuonna 1985, mutta suomennettiin japanista vasta kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Risingshadow’n arvostelussa kirjaa verrataan päähenkilöidensä osalta Murakamin viisitoista vuotta myöhemmin ilmestyneeseen 1Q84-teokseen, joka minulla polttelee hyllyssä.

Minua ei missään nimessä haitannut kirjan paksuus, päinvastoin: olisin halunnut lukea sen henkilöistä lisääkin. Mitä enemmän kirja eteni, sitä syvemmälle lukija uppoutui sen maailmaan. Ainoana miinuksena tietenkin, että paksua kirjaa on vaikea lukea sängyssä selällään. Onneksi minulla on lukunurkkaus.

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

Nimettömäksi jäävä päähenkilö tempautuu seikkailuun, jossa hänet patistetaan etsimään erikoista lammasta, jolla on tähden kuva selässä. Hän matkustaa tyttöystävänsä kanssa pohjoiseen Hokkaidoon ja yhä syvemmälle maaseudulle. Sitten se tarina vasta oudoksi muuttuukin.

Kirja on julkaistu Japanissa 1982 ja suomennettu 1993. Ja sen kyllä huomaa. Kirja on Murakamin läpimurtoteos ja se on saanut Wikipedian mukaan Noma Literary palkinnon. Suomennoksessa oli joitain hassuuksia, kuten homoseksuelli. Wikipedia tiesi myös kertoa, että kirja kuuluu Rat-trilogiaan, jonka muita osia ei ole suomennettu.

Odotin tältä kirjalta paljon, koska olen aiemminkin pitänyt kaikista lukemistani Murakamin kirjoista. Mukana on jazzia, kuten kaikissa Murakamin kirjoissa, mutta jokin vielä puuttui. Luin kirjan kuitenkin syventyneenä loppuun saakka.