Lukupiiri: Palatkaa perhoset

20161030_160428.jpg

Olen hautonut pitkään kahden kirjan arviota. Kun minulta kysyttiin mihin lukupiiriin haluaisin bloggaajana osallistua, valitsin Juha Itkosen Palatkaa perhoset-lukupiirin. Vasta saatuani kirjan, tajusin sen olevan jatko-osa Anna minun rakastaa enemmän-kirjalle. Kirjoitan tässä nyt siis molemmista, koska molempia myös käsiteltiin lukupiirissä.

Anna minun rakastaa enemmän on julkaistu vuonna 2005. Se alkaa 1990-luvulta jääkiekkokaupungista, jossa Suvi Vahtera ja Antti Salokoski kokevat ensirakkauden huuman. Muutettuaan Helsinkiin opiskelemaan he keikkailevat bändin kanssa, mutta rakkauden hiipuessa Suvi jättää bändin tullen sooloartisti Summer Mapleksi. Kirjassa kuvataan vuorotellen Antin ja Suvin äidin näkökulmaa.

Tänä vuonna julkaistu Palatkaa perhoset viittaa Suvin luovuuden metsästämiseen. Edelleen tarinaa kuvataan Antin ja Suvin äidin näkökulmasta lukuun ottamatta toiseksi viimeistä lukua, jossa Suvi pääsee itse ääneen.

Itkonen kertoi lukupiirissä muun muassa, ettei hänen tarvinnut tehdä taustatutkimusta kirjaa varten. Hän on musiikin suurkuluttaja ja musiikkiviittaukset tulivat kirjoihin kuin itsestään. Hän ei myöskään sulkenut pois mahdollisuutta julkaista kymmenen vuoden kuluttua kolmatta osaa tarinaan.

Kirjat olivat ahmittavia. Mielenkiintoisinta niissä oli nähdä Itkosen kirjoitustaidon kehittyminen kymmenen vuoden aikana. Anna minun rakastaa enemmän oli kuitenkin hänen toinen kirjansa, jonka jälkeen hän on julkaissut neljä muuta romaania ja työskennellyt kirjoittamisen parissa.

Varsinkin musiikkiharrastajille nämä kirjat antavat varmasti kosolti ennemmän kuin minulle. Niitä on sanottu myös 40-vuotiaiden suomalaisten sukupolviromaaneiksi. Odottelen, milloin löydän oman sukupolviromaanini.

Lukupiirissä: Kaikki se valo, jota emme näe

9789510409749_frontcover_final_medium

Osallistuin Kalevalaisten naisten lukupiiriin pari viikkoa sitten, jolloin käsittelimme lukumaamme viime vuonna ilmestynyttä Anthony Doerrin kirjaa Kaikki se valo, jota emme näe. Lukupiirin aluksi luimme ääneen kymmenen minuuttia Kalevalaa.

Kirja on järkäle, mutta viihdyin sen parissa koko sen viikonlopun, jonka sitä luin. Kirjassa liikutaan vuorotellen nuoren saksalaisen Wernerin ja ranskalaisen Marie-Lauren mukana. Werner kuulee nuorena orpokodissa ranskalaisen radiolähetyksen, jossa kerrotaan lapsille tieteestä. Hän kiinnostuu radioista ja niiden kanssa puuhailu johdattaa hänet sotilaalliseen sisäoppilaitokseen ja lopulta rintamalle toiseen maailmansotaan. Marie-Laure on sokea pariisilaistyttö, joka pakenee isänsä kanssa merenrantakaupunkiin ja on paljon rohkeampi ja viisaampi kuin moni meistä.

Vaikka sodasta ja toisesta maailmansodasta on kirjoitettu satoja ja tuhansia kirjoja, tarjosi tämä kirja taas oman näkökulmansa yhteen historiamme ikävimmistä aikakausista.

Lisätietoa Turun kalevalaisten naisten loppuvuoden 2016 ohjelmasta täältä.

 

 

 

 

Helsingin kirjamessut 2015: Torstai

file-54fe9dcdf041f

Mitä jos näkisit ihmisistä asioita, joita he eivät itsekään halua nähdä?

Mosaiikkitaiteilija Monalla on hallitsemattomia aistimuksia toisista ihmisistä. Kun Monaa huijannut puuseppä löytyy kuolleena, Mona alkaa pelätä että on saattanut itse tappaa miehen.

Näin kuvaillaan Katariina Sourin Musta Mandala-trilogian aloittavaa Valkoinen varjo-kirjaa, jonka lukupiirissä tänään kävin.

Kiirehdin Helsingin kirjamessuille suoraan töistä. Tänään ehdin käydä vain heittämässä pakaasit narikkaan, hakea kahvin ja syöksyä lukupiiriin.

Olin pelännyt kovasti, että minun roolini lukupiirissä olisi huomattavankin suuri. Onneksi Kirsin book club ja varsinkin itse Kirsi pitivät ohjia käsissään. Itse esitin vain muutamia kommentteja, mainostin blogiani ja tein muistiinpanoja.

Kirsi lukee pätkän Valkoisesta Varjosta.
Kirsi lukee pätkän Valkoisesta Varjosta.

Kirsin Book club sai alkunsa viisi vuotta sitten, kun Kirsi toivoi 50-vuotislahjakseen lukupiiriä. 15 ystävää lähti mukaan ja niin he ovat kokoontuneet kerran kuussa (paitsi heinäkuussa!) keskustellakseen yhdessä valitusta kirjasta. Yhdessä on luettu suunnilleen 60 kirjaa, käyty teatterissa ja leffassa. Kirsin book club-blogi on ollut olemassa vuoden päivät.

Kirjamessuilla lukupiiri konsepti on ollut kolmisen vuotta. Se tuo harvinaislaatuisen mahdollisuuden kirjailijalle ja lukijoille kohdata ja keskustella kirjoista. Se tuo uutta syvyyttä teoksiin.

Kustantajan edustaja esitteli lukupiirin aluksi kirjailija Katariina Sourin. Souri on ollut koko kirjailijan uransa Tammella. Souri nauroikin, ettei ole vaihtanut kustantajaa vaan miehiä. Minä ja Morrison-kirja ilmestyi vuonna 1999 ja kolme vuotta myöhemmin siitä tehtiin elokuva. Minä ja Morrisonin jälkeen Sourilta on ilmestynyt miltei joka toinen vuosi kirja. Souri on käsikirjoittanut muun muassa tv-sarjoja Shampanjaa ja vaahtokarkkeja ja Tähtitehdas.

Kustantajan mukaan Kaleva oli arvostelussaan luokitellut Valkoisen varjon romanttiseksi naistekirjahybridiksi. Sourin mielestä viihdekirja on positiivinen määritelmä. Sen sijaan pinnalliseksi hän ei halunnut kirjaansa luokiteltavaksi. ”Minulla se on enemmän mystinen rikoskirja kuin dekkari,” Souri totesi.

Kirsin Book club oli tehnyt omat mandalansa.
Kirsin Book club oli tehnyt omat mandalansa.

Souri kertoo olleensa pitkään kiinnostunut psykologiasta. Freud on hänelle liian seksuaalinen. Kirjassa Mona näkee muiden ihmisten sisimpään katsomalla heidän tekemiään mandaloita. Souri kertookin Jungin laittaneen potilaansa tekemään mandaloita päästäkseen käsiksi sisimpäänsä ja rentoutuakseen. Jung kiinnostaa Souria, koska häntä vetää puoleensa persoon varjot. ”Ajatus varjon näkemisestä yhdistyi rikoksen syvempiin motivaatioihin,” Sourin mielestä siis raha ei ole tarpeeksi hyvä syy murhaan, vaan syyt ovat syvemmällä.  Souri tekee mosaiikkimandaloita, aivan kuten Mona kirjassa, ja totesi luonnonmateriaalin tuntuvan hyvältä käsissä. Kirsikin totesi, että värittäessään mandalaansa hän tunsi johdatusta ja rauhaa.

Kirsi totesi, että kirjassa on todella monella sivulla symbolismia, jota ei pakosta ymmärrä. Kirja on kuitenkin niin juonivetoinen, että siitä voi nauttia hyvin symboliikasta ymmärtämättä.

Souri paljasti, että hänen selässään on keskeneräinen eläintatuointi, jossa on muun muassa peura. Katsoessaan tatuointia peilistä, hän muisti lapsuudenkodissaan olleen täytetyn peuran pään. Myös kirjassa esiintyy peura Monan unissa. Mona myös tekee peura-mosaiikkityötä. Souri näkee peuran herkkävaistoisena olentona, joka symboloi kirjassa Monan yliluonnollisia kykyjä. Tosin Souri toteaa, että suuri osa kirjan tapahtumista on järjellä seliltettävissä, vaikka vaikuttavatkin yliluonnollisilta. Esimerkiksi (SPOILER ALERT) Ronin vedeksi sulaminen on selitettävissä aivokemiaan vaikuttaneilla lääkkeillä.

Toinen mielenkiintoinen sattuma oli, kun vielä kirjan kirjoitusvaiheessa Souria pyydettiin pitämään mosaiikkimandalakurssia saaressa. Aikataulullisten syiden takia se ei onnistunut. Kirjassa kaikki eivät palaa saarelta, miten olisi käynyt elävässä elämässä?

Souri signeerasi kirjani.
Souri signeerasi kirjani.

Itseäni häiritsi läpi kirjan pilkkuvirheet ja muutamat lyöntivirheet. Souri kertookin, että on ihan onneton pilkkusäännöissä. Edellinen kustannustoimittaja oli vitsaillut, että Souri voisi jättää kaikki pilkut pois ja hän voisi lisätä pilkut kustannusvaiheessa.

Souri kertoo kiinnittäneensä eniten huomiota päähenkilöiden luomiseen, kun sivuhenkilöt oli luotu suuripiirteisimmin. Kirjan ensimmäinen puolisko matelee, kun loppuosa juoksee hengästyttävää tahtia. Olisin suonut enemmän sivuja saarten tapahtumille, jotta tahtia olisi voitu hidastaa. Souri kertookin kirjoitusprosessinsa olleen hyvin intuitiivinen – ja sen kyllä huomaa.

Kirsi sanoo hänelle olleen käänteentekevä kohta kirjassa, kun Roni ajoi partansa. Sen jälkeen kirjan tahti muuttui.

Lukupiirissä pohdittiin myös sitä, miksi kaikki kirjan hahmot tuntuivat erikoisilta. Kaikkein erikoisin hahmo oli luonnonuskovainen raskasrakenteinen Kerkko, jolle Sourin mukaan on esikuva tosielämässä. Eräs Kirsin book clubilainen huomautti Anjasta, joka vielä vuonna 2015 halusi olla kotirouva. Aika erikoista, muttei mahdotonta. Huomautinkin, että mukana oli mosaiikkiretriittiin osallistuneet sisarukset, joiden ainoa erikoisuus oli viinitonkan salakuljetus saarelle. Yleisöstä joku totesi osuvasti, että kuka tahansa on erikoinen, kun hiukan pintaa raaputtaa – varsinkin haasteellisissa olosuhteissa.

Souri kertoi, että hän yritti tehdä Monasta hahmona mahdollisimman erilaisen kuin hän itse. Alunperin Monan oli tarkoitus olla akateemisesti koulutettu. Souri totesikin, että kaikki hahmot ovat oman persoonan kulmia.

Puhuimme myös Arian hahmosta, joka pikemminkin toimi viestintuojana Monalle kuin olisi ollut täysivaltainen hahmo. Hän tuntui myös olevan Monan persoonan varjo kaikkine värikkäine vaatteineen varsinkin, kun Mona oli torjunut seksuaalisuutensa.

Minä, kaikki leukani ja Katariina Souri.
Minä, kaikki leukani ja Katariina Souri.

Kirjan alussa kerrotaan Monan päästäneen keski-iän kynnyksellä irti paahtamisesta ja päättänyt tekevänsä loppuelämänsä puoliskollaan ihan jotain muuta. Souri kertookin keski-iän olevan loistavaa aikaa (Tuota odotellessa…T:Mari 29v.).

Toisessa osassa tarina jatkuu, vaikkei saaren tapahtumia paljoa kerratakaan. Mandalat ovat edelleen mukana jatkossakin, vaikkeivat ihan yhtä suuressa osassa kuin Valkoisessa varjossa. Ensimmäisen osan hahmoista mukana ovat Mona, Piia ja Roni. Souri paljastaa, että Monan voimat kasvavat kirjasarjan edetessä ja kolmannessa kirjassa hän pääsee käsiksi kollektiiviseen tajuntaan. Ensimmäisen kirjan osassa jää moni asia vielä auki, mutta niihin palataan mahdollisesti trilogian muissa osissa. (SPOILER ALERT) Ensimmäisessä osassa vihjaillaan myös Karin ja Ronin suhteesta ja jätetään Karin kuolema auki. Tähän kuulema palataan kolmannessa kirjassa.

Katariina Souri kertoi tilaisuuden olleen antoisa, kun sai kuulla lukijoiden kommentteja kirjasta. Kiitos Kirsin book clubille ja Tammelle tilaisuudesta. Itsekin pääsin syvemmälle kirjaan ja maltan tuskin odottaa, että saisin seuraavan osan käsiini.

Lukupiirissä sanottua:

”Suosittelen lukupiiriä.”

”Kirjojen lukeminen tekee ihmisen onnelliseksi.”

”Kirjojen lukeminen voi olla sosiaalista.”

”Kerkkoa ei tarvitse yhtään rapsuttaa. Hän rapsutti muita kovakouraisesti”

Valkoisen varjon ovat lukeneet myös Kirjasfäärin Taika ja Rakkaudesta kirjoihin Annnika.

Ääneenlukupiiri: Neljäntienristeys

Tommi Kinnunen lukemassa Neljäntienristeystä
Tommi Kinnunen lukemassa Neljäntienristeystä

Viime keskiviikkona alkoi Turun kaupungin pääkirjastossa ääneenlukupiiri. Tämän kevään kirjana on Tommi Kinnusen Neljäntienristeys, jota kirjailija itse tuli aloituskerralle lukemaan. Jatkossa kuka tahansa saa ilmoittautua lukijaksi ääneenlukupiiriin.

Neljäntienristeys on tehnyt varausennätyksiä, sillä parhaimmillaan varausjonossa on ollut yli 400 varaajaa. Ehkäpä ääneenlukupiirin avulla koitetaan purkaa kirjan varausjonoa.

Kinnunen totesi, että on kiinnostava lukea omaa kirjaa ääneen, sillä hän on lukenut sitä kokonaisuutena vain oikolukuvaiheessa. Kuitenkin lukuvuoron siirryttyä puolen tunnin kuluttua kirjaston työntekijälle, Kinnunen totesi tekstin kuuntelemisen toisen lukemana olevan mielenkiintoista.

En ole lukenut Neljäntienristeystä. Verrattuna vaikkapa äänikirjan kuunteluun, äänenluvun kuuntelu oli vangitsevaa. Samaan aikaan, kun ei voi puuhata kaikkea muuta vaan on pakko keskittyä tekstiin.

Pohdin myös,  kuunnellessani vahvaa kirjan aloitusta, kirjan feministisyyttä ja pelkästään naisista koostuvaa yleisöä: onko ääneenluku kollektiivinen kokemus ja, miltä vahvan femnistisen hahmon kirjoitus on tuntunut kirjailijasta.

Ääneenlukupiiri taas ensi keskiviikona 28.1.2015 klo 16-17 Turun kaupunginkirjaston kaunokirjallisuuden osastolla. Kirjasta on luettu vasta kolme ensimmäistä lukua, mutta pääset varmasti vielä mukaan.