Rosa Liksom: Hytti nro 6

Sainpa luettua vuoden ensimmäisen hyllynlämmittjäni! Rosa Liksomin hytti nro 6 voitti Finlandian 2011 ja on lämmittänyt hyllyäni useamman vuoden. Luulin, että sen lukeminen sujuisi kuin itsestään, koska siinä on vain 185 sivua. Toisin kävin.

Suomalaistyttö muuttaa Moskovaan ja haluaa meille tuntemattomasta syystä matkustaa junalla Siperian halki. Hänen kanssaan samaan hyttiin sattuu karkea työläismies. Ja kuinka karkea onkaan! Mies on niin iljettävä, että tekee moneen kertaan mieleni jättää kirja kesken. Nimettömäksi jäävä mies ja tyttö pelaavat tammea, mies juo votkaa ja ahdistelee moneen kertaan tyttöä seksuaalisesti.

”Laiturilla sumupakkanen tarrasi miehen ja tytön hengitykseen niin, että heidän piti seistä hätäilemättä pitkään paikoillaan. Laiturilla haukkua luksutteli pari nälkäistä, ketteräjalkaista koiraa.”

Olisin antanut tälle muuten vain kaksi tähteä, mutta luonnon ja säätilojen kuvaus oli sen verran sykähdyttävää, että annoin vielä kolmannenkin tähden.

Tämä on jo toinen kerta, kun Finlandian voittanut kirja etoo minua. Pitäisikö siis lopettaa tyystin palkintokirjojen kahlaaminen niiden itsensä vuoksi?

”Liksomin kieli yhdistelee kiehtovasti yhteen kaunista ja rumaa: korkeakirjallista, lyyristä kuvausta ja ronskia puhetta,” kirjoittaa Amman lukuhetki.

”Venäläisen kirjallisuuden tuntemuksesta olisi tämän kirjan kanssa varmasti iloa,” pohtii Kirsin kirjanurkka.

Graeme Simsion: Vauvatesti

Tämän kirjan ilmestymisestä on jo viisi vuotta ja onhan siitä jo näköjään kolme ja puoli vuotta, kun bloggasin edeltäneestä osasta Vaimotestistä. Ensimmäisessä kirjassa sosiaalisesti kyvytön genetiikan professori Don Tillman etsi itselleen vaimoa ja toisessa osassa pariskunnalle on tulossa vauva.

Don ottaa isyyteen valmistautumisen tosissaan muun muassa tarkkailemalla muiden lapsia, pyörittelemällä exceliä ja lukemalla lähdekirjallisuutta. Silti kaikesta yrittämisestä huolimatta hänen vaimonsa etääntyy hänestä. Haluamattaan hän tulee myös kutoneeksi valheiden verkkoa ajatuksenaan suojella vaimoaan stressiltä.

Olin ajatellut Vaimotestin bloggauksessa, että Donilla olisi aspergerin syndrooma, mutta tässä kirjassa hän itse asiassa toteaakin, että hän ei ainakaan itse usko, että sellaista olisi. Tosielämässähän muiden diagnosointi ja varsinkin vajavaisuuksille naureskelu on epäkorrektia. Don on kuitenkin sinut ongelmiensa kanssa, vaikkakin joutuu välillä niiden takia ongelmiin.

Rakkaudesta kirjoihin arvioi Simsionin kirjojen olevan tasokasta chick-littiä.

”Graeme Simsionin Vauvatesti on edeltävän kirjan tavoin hulvaton, älykäs ja riemastuttava, ” kirjoittaa Annelin kirjoissa.

Todella vaiheessa -blogin Retan mielestä kirja on helppolukuista kuin leipää söisi, mutta levähtää loppua kohden.

Maja Lunde: Mehiläisten historia

Jossain vaiheessa kuulin turhankin paljon Maja Lundenin Mehiläisten historia-kirjasta, jonka pääideana on mehiläisten katoaminen. Pölyttäjien kadottua kasvien pölyttäminen on mietittävä uudelleen. Muistaakseni Doctor Who:ssa oli mainitti mehiläisten katoaminen jo kymmenisin vuotta sitten. Sekin oli yksi syy lisää kuunnella Mehiläisten historia äänikirja.

Vuonna 1857 William löytää intohimonkohteekseen mehiläisten kasvatuksen. 2007 mehiläistenkasvattaja George kohtaa mehiläisten vähittäisen tuhon. 2098 mehiläisten kadottua jo vuosia sitten, Tao toimii kasvien pölyttäjänä.

Mehiläisten lisäksi kolmen eri ajassa elävää päähenkilöä yhdistää suhde lapsiin. Kaikki he toivovat paljon pojiltaan, kuka työnsäjatkajaa, kuka pakoa parempaan.

Meinasin moneen kertaan jättää kirjan kesken. Loppujen lopuksi en enää kehdannut, kun olin jo niin pitkällä. Ratkaisin ongelman kuuntelemalla kirjaa hiukan nopreutettuna jolloin pääsin sen kuuntelusta nopeammin eroon. En tiedä olisinko saanut kirjasta enemmän irti fyysisenä kirjana.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 11. Vaihtoehtohistoria.

”En oikein innostunut mistään kirjan henkilöstä, kaikki jäivät jotenkin ohkaisiksi,” kirjoittaa Kirjaluotsi.

”Mehiläisten historian hienous lepää mielestäni juuri siinä, että se saa jotain syttymään ihmisissä. Halun muuttaa asioita. Halun estää sen todellisuuden, jossa Tao elää, vain vuosikymmenten päässä nykypäivästä,” maalaa Lukufiilis.

”Mainittakoon, että norjalaiset kirjakauppiaat valitsivat Mehiläisten historian vuoden parhaaksi kaunokirjalliseksi teokseksi,” tiesi Kirsin Book Club kertoa.

Agustina Bazterrica: Rotukarja

Valitsin tämän kirjan saadakseni Argentiina ruksituksi karttaani kirjalliseen maailmavalloitukseen. Agustiva Bazterrican Rotukarja on voittanut Clarinin romaanikilpailun. Eikä suotta!

Kirjassa eletään dystopiassa, jossa jokin mystinen virus on tappanut kaikki eläimet ja myrkyttänyt niiden lihan. Ihminen ei ole kuitenkaan voinut elää lihaa syömättä, joten on alettu kasvattaa ihmisiä lihatuotantoon.

Päähenkilö Marcus Tejo on teurastaja, joka kuljettaa lukijan mukaansa teurastamoon ja koe-eläinlaboratorioon. Lihaksi kasvatetuilta eläimiltä on poistettu äänihuulut, jolloin niiden teurastus on hiljainen. Tejo itse on kasvissyöjä ja hänen on vaikea välillä ymmärtää lihaa ehdoitta himoitsevia.

Kirja nosti kaikessa kammottavuudessaan useita kysymyksiä. Mikä on ihmisen ja eläimen ero? Onko ihminen vain sivistynyt eläin? Mitä on ihmisyys?

”Se lakkasi olemasta pelkkää lihaa ja siitä tuli erikoisfileetä…”

Sivut kääntyivät kuin itsestään. Jos jokin minua häiritse, niin päähenkilöstä, Tejosta, olisi voinut käyttää enemmän nimeä. Vai oliko se tarkoituksellisuutta, jolloin hän oli hän ja ”teuraspää” se?

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 7. Kirjassa rikotaan lakia.

”Bazterrican kuvaama maailma haastaa ajattelemaan omaa suhdettamme lihaan ja lihantuotannon eettisyyttä,” toteaa Yöpöydän kirjat.

”Järisyttävä lukukokemus,” summaa Älä ota sitä niin vakavasti.

Douglas Adams: Viisiosainen linnunrata trilogia

On taas joka puolivuotisen kirjabloggaajien klassikkohaasteen aika. Kysyin puolisoltani jo joskus puolisen vuotta sitten, onko hyllyssäni jokin kirja, joka minun pitäisi hänen mielestään lukea. Hän nappasi Douglas Adamsin viisiosaisin Linnunrata-trilogian. Yleisesti tunnetuin osa on vuonna 1979 ilmestynyt Linnunradan käsikirja liftareille, mutta hyllyssämme oli juurikin tuo miltei kahdeksansataa sivuinen järkäle, josta löytyy koko tarina. Sainkin kirjan lukemiseen vauhtia, kun päätin sivistää itseäni lukemalla opuksen klassikkohaasteeseen. Sitä paitsi minua hävettää kutsua itseäni nörtiksi, kun en ole teokseen tutustunut.

Kuten aina aloitan klassikkohaasteen vasta, kun aikaa on enää kuukausi. Paksujen kirjojen kanssa ongelmana on, ettei niitä voi oikein sängyssä lukea. Niinpä minun piti varata erikseen aikaa istuakseni kirjan kanssa lukunurkkauksen nojatuolissani. Tämä oli siis järjestelykysymys, joka nousee taas ajankohtaiseksi, kun alan lukea Sinuhea.

Arthur Dent on teestään nauttiva britti, joka herää aamuun, jolloin hänen talonsa meinataan jyrätä ohitustien tieltä. Hänen läheisin ystävänsä, Ford, vetää hänet mukaan seikkailuun kertomalla, että maailmanloppu tulee kahdentoista minuutin kuluttua. Vogonit tuhoavat maapallon galaktisen ohitustien tieltä. Arthur tempautuu siis intergalaktiseen seikkailuun, jossa mikään ei tunnu olevan kotoisen normaalia.

Sääli sinänsä, että tiesin jostain kummasta osan kirjan vitseistä muun muassa maapallon älykkäimmistä olennoista ja kaiken tarkoituksesta. Silti Adams osasi yllättää yhä uudelleen hauskalla tarinallaan ja juonenkäänteillään. Annan ilomielin kirjalle neljä tähteä. Yksi tähti tippuu, koska en pääse ihan ineen siihen, miksi osa kirjan lukijoista hehkuttaa sitä ylisanoilla. Lisäksi mielestäni kaksi viimeistä kirjaa ei pääse kolmen ensimmäisen tasolle.

Katsoimme tammikuussa vuonna 2005 kirjasarjaan perustuvan elokuvan. Olisin halunnut nähdä muun muassa Maailmanlopun ravintolan, mutta jostain kai sitä on karsittava. Jotenkin tuntui, että leffa on suunnattu niille, jotka eivät ole lukeneet kirjaa eivätkä ehkä aiokaan. Stephen Fry, Helen Mirren, Martin Freeman…näyttelijät olivat loistavia.

Oletko sinä lukenut Linnunrataa tai katsonut elokuvaa?

Kirja sopii Helmet-Lukuhaasteessa kohtiin

1. Kirja on vanhempi kuin sinä

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi

30. Kirjassa pelastetaan ihminen

39. Kirjassa lennetään

Elokuva sopii Helmet-leffahaasteen kohtiin

24. Avaruuteen sijoittuva elokuva

32. Elokuvassa on kertojanääni

Muistakaa pitää pyyhe mukana ja älkää hätäilkö!

Niina Repo: Vyöry

Kirjojen lukemisen lisäksi on tietysti ihanaa myös puhua kirjoista. Löysin kiinnostavan lukupiirin, johon liityin. Ensimmäisellä kerralla käsiteltiin Niina Revon seitsemäs romaani, Vyöry.

Sylvialla on unelma. Omakoti, jossa takka lämmittämässä. Työssään arkistonhoitajana hän saa toteuttaa itseään ja kirjoittaa eräästä kuvista löytämästään, Emmasta. Sitten kuitenkin tapahtuu kauheita. Vai tapahtuuko.

Kirjan teemana on mielenterveys ja sen särkyminen. Epäluotettavan kertojan puolesta kirja tuo mieleen Paula Hawkinsin Nainen junassa, jossa epäluotettavuus tuli naisen alkoholismista. Epäilin lukiessa monia asioita. Oliko takkamestari todellinen ja jos oli, niin oliko hän kuka hän väitti olevansa. Mitä tapahtui oikeasti?

Kirja ei kulje kronologisesti vaan eletään aikaa ennen ja jälkeen veritahran. Pohdimme lukupiirissä, että mikäli kirjan näkökulma olisi ollut esimerkiksi Sylvian miehen, Rurikin, olisi painopiste voinut olla toinen.

Kirjan alku sai jopa koomisia piirteitä Sylvian kuvaillessa unelmaansa tyttärensä vaihto-oppilasvuodesta:

” Olin innoissani. Erilaisia ihmisiä, kielitaitoa. Rakas Rebecca maailmalla. Pulssini kiihtyi, kädet hikosivat. Vapaus! Mahdollisuus kokea! Korkeana kaartuva taivas! Rebecca oli tapansa mukaan rauhallinen, mutta uskoin myös hänen iloitesevan tyynen pintansa alla.”

Kirjan vauhti hidastui loppua kohti ja loppu oli ehkä liiankin selittävä. Itse en syttynyt kirjasta, sillä mielestäni siinä oli paljon turhaa. Olisin voinut elää ilman Emma-kirjeitäkin, jotka hypin jonkin ajan kuluttua jo yli.

”Epämiellyttävän, pelottavan uskottavan, painostavan,” luonnehtii Kulttuuri kukoistaa-blogi

”Lukija saa heti alkuun koko joukon varoituksia siitä, mitä tuleman pitää, mutta silti tarina pääsee yllättämään moneen otteeseen,” toteaa Kirsin kirjanurkka.

”Raja tapahtuneen ja tapahtuneeksi kuvitellun välillä on ohut, joskus näkymätön,” kirjoittaa Reader, why did I marry him?-blogi.

Tämä sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja.

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina ja Islantilainen kodinonni

Satu Rämö on varmastikin monelle tuttu hänen Salamatkustaja-blogistaan, jossa hän kertoo elämästään Islannissa. Lisäksi hän on julkaissut muun muassa Unelmahommissa-kirjan yhdessä Lähiömutsi-blogin Hanna Valtarin kanssa. BookBeatista bongasinkin pitkään lukulistallani olleen Rämön vuonna 2015 ilmestyneen Islantilainen voittaa aina kirjan sekä vuonna 2018 ilmestyneen Islantilainen kodinonni.

Koska kuuntelin molemmat kirjat putkeen ja ne olivat pitkälti sisarkirjoja, kirjoitan niistä yhteisen postauksen. Molemmat kirjat luki loistavasti Sanna Majuri.

Islantilainen voittaa aina-kirjassa Rämö aloittaa opiskeluajoistaan, jolloin ensimmäisen kerran kohtasi islantilaisia työskennellessään Kreetalla. He tekivät Rämöön vaikutuksen, joten hän päätti hakea vaihto-opiskelijaksi Islantiin. Nykyään Rämö asuu Islannissa islantilaisen miehensä sekä lastensa kanssa.

Kirjasta on blogannut pitkästi P.S Rakastan kirjoja. Kirjaa suosittelee Lintusen kirjablogi. Islantilaisen ja suomalaisen kohtaamista sattumista nautti Kasoittain kirjoja-blogi.

Siinä, missä Islantilainen voittaa aina kertoi Rämön matkan Islantiin, keskittyy Islantilainen kodinonni siihen, miten islaintilainen lapsiperhe-elämä eroaa suomalaisesta. Muutamat asiat toistetaan useaan kertaan molemmissa kirjoissa kuten maan turvallisuus sekä sukunimettömyys. Toisto tuntui turhalta.

Rämön tekstissä pysyy äänikirjan kuuntelijakin. Teksti on soljuvaa ja sitä on mukava kuunnella. Koska molemmat kirjat ovat alle kahdensadan sivun mittaisia, uskon että saisin luettua yhden yhdeltä istumalta.

Rämön kirjoitustyylistä piti myös Hemulin kirjahylly. Mutkattomiin islantilaisiin ihastui Kirja vieköön! Luettua ja maistettua moittii kumpaakin kirjaa kovasta yleistämisestä.

Näin saan matkattua kirjallisella maailmanvalloituksellani Islantiin. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin: 10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa ja 25. Kirjassa ollaan saarella.