Miska Karhu: Nimeni on Alex

Alex on kadonnut.

Turun Varissuolle Alexin asuntoon kokoontuvat hänen avopuolisonsa Anssi, Anssin äiti Kerttu sekä Alexin vanhemmat Marjut ja Petri. Alex on kadonnut automatkalla Tampereelta Turkuun. Onko katoaminen tahallinen vai tahaton?

Näkökulma käy jokaisen mainitun läheisen pään sisällä ja välillä Alexinkin. Anssi pohti katoamisin syitä eikä Marjut suostumaan päästämään irti Alexin deadnamesta, Anusta. Olikin mielenkiintoista sukeltaa transmiehen äidin näkökulmaan, jossa surraan menetettyä tytärtä, omia unelmia ja ristiriitaista suhdetaa lapseen.

Esikoiskirjailija Miska Karhu punoo vahvan tarinan Alexin läheisten tuskasta. Pääosassa ei ole etsinnät, vaan se, mitä Alex on merkinnyt kellekin. Kirjan lopussa Alexin löytyminen on toissijaista. Tärkeämpää on, että hän tuli nähdyksi.

Turun kaupungin kirjasto oli luokitellut kirjan jännitys- genreen ilmeisen sateenkaarihyllyn sijaan. Näin turkulaisena oli myös kiva lukea tutuista paikoista. Kaikesta huolimatta oikein mukava lukukokemus, jota kehtaa suositella muillekin.

TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä

Talo taivaansinisellä merellä on pyörinyt tänä vuonna paljon kirjasomessa ja luulen, että minun on vaikea kirjoittaa siitä ilman, että toistaisin jo aiemmin sanottua.

Linus Baker ei nauti elämästään vaan taapertaa päivästä toiseen. Hän toimii sosiaalityöntekijänä lapsille, joilla on maagisia kykyjä. Hän hoitaa työnsä säntillisesti, eikä tunnu haluavan elämältäään ihmeempiä. Eräänä päivän hänet kutsutaan Äärimmäisen korkean johtoportaan puheille. Potkujen sijaan Linus saa kuukauden komennuksen saarelle, jolla olevasta maagisten lasten orpokodista hänen on tehtävä perinpohjainen raportti.

Kirja on todella hyvin kirjoitettu ja tempaa mukaansa. Linus suhtautuu lapsiin, joista yksi on antikristus, lapsina ja avaa sydämensä. Vaikka kirjaa lukiessa arvaakin lopun olevan onnellinen, lukee kirjaa silti mielellään. Hahmojen kanssa haluaisi vietää pidemmänkin aikaa. Linuskin tuntuu oppivan rakastamaan itseään kirjan kuluessa.

Kirjan Goodreads-pisteytys on huimaava 4,49/5. Itse annoin kirjalle neljä tähteä. Minulla oli toki kovemmat odotukset, luettuani paljon hehkutusta siitä. Mielestäni kirja voisi sopia ehkä niille, jotka nauttivat Douglas Addamsin tai Terry Pratchettin huumorista. Tosin minusta tuntui, että huumori väheni loppua kohden. Kaiken kaikkiaan hyvänmielenkirja.

”Kirja on hauska ja liikuttava, ja se on hyvin kirjoitettu. Tarinan maailma on taitavasti rakennettu, ja se saa lukijan uppoamaan itseensä perin juurin,” kirjoittaa Kasoittain kirjoja– blogin Nina.

”Kirjassa on paljon aiheita, jotka puhuttavat nykypäivänä (mm seksuaalinen suuntautuminen, lasten oikeudet, ennakkoluulot, ulkonäköasiat jne.) ja niitä oli käsitelty hienosti,” summaa Yksi luku vielä-blogin Anna.

”Kun pääsin tarinan imuun kiinni, huomasin viehättyväni hahmoista ja tuntevani sympatiaa heitä kohtaan: jopa kuivakka virkamies sai minut ennen pitkää puolelleen,” pohditaan Kirjakaapin kummitus-blogissa.

Kim Liggett: Armonvuosi

Tierney elää piirikunnassa, jossa hirttotuomio tulee unien näkemisestä. Hän on nähnyt unia pienestä tytöstä ja punaisesta kukasta. Pian tulee aika, jolloin hänen valkoinen hiusnauhansa vaihdetaan punaiseen ja vartijat saattavat hänet ja monet muut tytöt kauas metsään viettämään armonvuotta. Armonvuotta, jonka aikana tyttöjen on päästävä eroon taikavoimistaan.

Armonvuodesta ei ole ollut lupa puhua piirikunnassa, mutta sen rankkuudesta on kielinyt palaavien tyttöjen huono kunto. Yksitellen tytöt kääntyvät toisiaan vastaan. Heidän leirinsä ulkopuolella vaanivat saalistajat, jotka nylkevät tyttöjä elävältä.

Tämä kirja on yhdistelmä Handsmaid’s talea ja Kärpästen herraa. Se pitää otteeseen loppuun asti. Olisin antanut teokselle viisi tähteä, mikäli se olisi osattu lopettaa noin kymmenen sivua aiemmin. Muutoin annan vahvan suosituksen tämän kirjan lukemiseen.

”Mitään iloista kevytmielistä kesälukemista tämä kirja ei ole,” todetaan Siniset helmet-blogissa.

”Kun pääsin tarinaan kiinni, en malttanut lopettaa lukemista!” hehkuttaa Kirjoihin kadonnut.

”Näin kirjaa lukiessani tämän elokuvana, ja pikaisella googlettelullahan selvisikin, että Universal on ostanut kirjan elokuvaoikeudet,” tietää Kirjapöllön huhuiluja.

Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Tässä teille viiden tähden kirja. Säeromaani, jossa on intohimoa ja jota ei halua laskea käsistään. Vaikka loppu tulikin liian pian uskallankin suositella tätä kaikille, jotka eivät ole vielä säeromaaneihin tai runoihin tarttuneet.

Teini-ikäinen Xiomara taistelee äitinsä uskonnollisuutta vastaan ja yrittää löytää omaa ääntään. Kaksoisveljen ei tarvitse tehdä kotitöitä kuten hänen eikä varoa poikien katseita. Äiti vie Xiomaraa päivittäin messuun ja pian olisi aika uskon vahvistuksen (ymmärtääkseni meikäläisen rippikoulun).

Kaksonen antaa Xiomaralle syntymäpäivälahjaksi muistikirjan, johon hän alkaa kirjoittaa runoja. Äidinkielenopettajan mainostama lavarunouskurssi kiinnostaa, mutta se on Isä Seanin pitämien vahvistustuntien kanssa samaan aikaan.

Esimerkiksi Syyslukija mainitsi videollaan, että häntä häiritsi aika ajoin käytetty espanja. Mielestäni se kuitenkin kuvastaa sitä, kuinka eri vaiheissa Yhdysvaltoihin kotoutumista Xiomara ja hänen äitinsä ovat.

Englanninkielinen alkuperäisteos Poet X on ainakin BookBeatissa kuunneltavissa kirjailijan itsensä lukemana. Kuuntelin aluksi sitä, mutta keskittymiseni ei ollut parasta laatua, joten lainasin painetun kirjan kirjastosta.

”Runoilija X on kovin aidon ja vilpittömän oloinen nuoren naisen kasvutarina,” kirjoittaa Marika Oksa Oksan hyllyltä-blogissa.

”Runoilija X on hienoa ja koskettavaa luettavaa. Xiomara on elävä, uskottava romaanihenkilö, johon lukija kiintyy ja jonka puolella haluaa olla,” ylistää Eniten minua kiinnostaa tie-blogin Suketus.

”Voisin kuvitella, että tähän kirjaan tarttuvat herkemmin sellaisetkin nuoret, joille normaalin romaanin lukeminen on haastavaa, koska tällainen rivitys muistuttaa paljon laululyriikoita,” pohtii Yöpöydän kirjojen Niina.

Johanna Sinisalo: Vieraat

Bongasin tämän kirjan YleKioskiLit-instagramkanavan Kirjakeskiviikko storysta, jossa erikoiskirjastovirkailija Henriikka Tulivirta suositteli sateenkaarikirjallisuutta. Tässä kirjassa sateenkaarevuus ei ole pääosassa vaan se on jotain arkista.

Essi ja Siiri asuvat lapsineen Tampereella. Kuusivuotias Sissi käy luonnontieteisiin painottuvaa päiväkotia. Masterchefistä tuttu Essi pyörittää vegaanikahvilaa Siirin hoitaessa parivuotiasta Luukasta kotona. Huolta aiheuttavat Essin pitkiksi venyvät työpäivät ja Luukaksen viivästynyt puheen oppiminen. Lähipiiriin kuuluu myös lasten biologinen isä Ville.

Sissillä on salaisuus. Hän kuulee hermohurinaa. Hän huomaa yllättäen Luukaksen reagoivan hänen satuttaessa itseään. Hermohurina lakkaa hetkeksi. Onko tämä sitä empatiaa? Pikkuvanha Sissi alkaa tehdä tieteellisiä kokeitaan.

Kertojina vuorottelevat Siiri, Essi ja Sissi ja välillä tekstin seassa sähköposteja ja lehtijuttuja. Lukija on askeleen edellä muita eikä ole helppoa päättää, kenen puolella olisi.

Kirja voitti Kariston kauhuromaanikilpailun keväällä 2019. Tämä onkin juuri sellaista psykologista jännitystä, josta pidän. Kirja ei kuitenkaan yllä mielestäni vuonna 2013 ilmestyneen Auringon ydin-dystopian tasolle.

”Monikerroksisuus on lähes hengästyttävää, ja tunnelma tihenee ikään kuin salakavalasti, kun mukaan tulee kammottavia elementtejä,” kirjoitetaan Kirjat kertovat-blogissa.

”Se, että kirja lokeroidaan kauhugenreen, ei tarkoita, etteikö siitä löytyisi paljon muitakin tasoja ja teemoja kuin pelko ja yliluonnollisuudet,” todetaan Kirjapöllön huhuilja-blogissa.

”Se (kerronta) tekee jokaisesta henkilöstä jollain tavalla vastenmielisen, vaikkakin samalla myös syvemmän,” pohditaan Kirjanmerkkkinä lentolippu– blogissa.

Lady Lipstick: Lipstick mafia stories

Tämäkin kirja kuuluu niihin, jotka eivät heti iskeneet, mutta vauhtiin päästyäni ahmin sen hetkessä.

Kirjan luvut ovat maistiaisia Lipstick mafia-nimisestä whatsapp-ryhmästä, jossa ruuhkavuosiaan elävä naiskaveriporukka perkaa elämäänsä. Takakansi lupaa 2010-luvun Sinkkuelämää-kirjaa ja sitähän se vähän onkin. Miehistä käytetään salanimiä kuten Myyntiedustaja ja Maisteri. Muistan tuon ajan kaukaisesta nuoruudestani, jolloin ihastuksista ei puhuttu kavereiden kesken oikeilla nimillä vaan keksityillä.

Minulla meni hetki tottua whatsapp-viestein kirjoitettuun formaattiin. Kuitenkin yhdessä kohtaa formaatti pettää, kun viestien sekaan tulee lomalla nähdyn pojan vuorosanoja, vaikka kyseessä on naisten välinen viestiketju eikä normaalikeskustelu.

Hupsua onkin mielestäni, että kirja on kirjoitettu pseudonyymi Lady Lipstick, mutta hänen henkilöllisyytensä paljastetaan kirjan takakannen sisäosassa.

Rosa Meriläinen & Sanna Seiko Salo: Ne Kuukautiskirja

Olen kuullut kritiikkiä kirjan nimestä. Miksei pelkkä Kuukautiskirja? Onhan siinä oma vitsinsä, kun joskus kysellään toisiltamme ”Onks sulla ne?”

Kiinostuin tästä kirjasta, kun Rosa Meriläinen teki tutkimusta kirjaa varten Twitterissä. Silloin ajattelin lukevani kirjan, varisnkin kun olen tähän asti tykännyt Meriläisen tuotannosta.

Kirjahan olisi loistava lahja nuorelle pubertiteetin kynnyksellä olevalle tytölle. Oma kuukautismuistoni on se, kun ”ne” alkoivat niin nuorena, ettei meille oltu kerrottu ”niistä” vielä koulussa. Minulla oli tietenkin sisaruksina vain veljiä eikä äitini ollut ajatellut, että minulla alkaisivat ”ne” vielä niin aikaisin. Olin poissa koulusta sen päivän ja illalla töistä tultuaan äiti kertoi minulle asiasta. Tosin sitä minä en tiennyt, ettei koulussa seuraavani päivänä olisi kannattanut kertoa kaikille poissaolon syytä.

Kirjassa kerrotaan seikkaperäisestä kuukautisten syistä, erilaisista kuukautisista sekä kuukautissuojista. En ollut esimerkiksi koskaan kuullut märkätamponista! Digitalisaatio on tuonut meille myös älytamponin.

Kirjassa erilaiset mensturuoivat ihmiset kertovat kokemuksiaan. Tavoitteena on poistaa kuukautisista puhumiseen liittyvää stigmaa. Parempi, että puhumme asioista, jotta häpeä häipyy ja saamme kullanarvoisia vinkkejä sekä vertaistukea!

Erilaisia oppaita toukan kasvatukseen

Taas on tullut luettua vauvakuumeissa erilaisia oppaita tuohon suureen elämänmuutokseen liittyen, joka tapahtuu raskaaksi tulon ja vauvan syntymän myötä. Kokoan tähän hiukan kommentteja lukemistani kirjoista.

Tämä kirja löytyi Turun pääkirjaston tieto-osastolta. Luettuani kirjan olisin itse luokitellut sen kaunokirjaksi. Omaeämänkerrallisessa kirjassa lasta odottava Minna Kiistala kertaa tuntojaan. Tärkeää hänelle on, ettei äidiksi tuleminen muuta hänen suhdettaan laukkuihin ja kantakaupungissa asumiseen. En nähnyt kirjassa paljoa kasvutarinaa, lähinnä itsereflektiota.

Vauva tilauksessa – kirja oli hyvin informatiivinen paketti hauskoilla kuvilla. Amerikkalaisuus huokui kirjasta, mutta sen sivuutettua tästä kirjasta sai paljon irti.

Isä syntymässä-kirjan lainasin siinä toivossa, jos puolisoni oilsi halunnut lukea aiheesta. Sen sijaan luin kirjan itse ja referoin sen miehelle. Kirjassa on hyviä vinkkejä, kuinka mies voi olla raskaana olevan naisen tukena raskauden ja synnytyksen aikana ja kuinka hän voi luoda suhdetta lapseensa.

Isäntä on sitä mieltä, että meillä käytettäisiin kestovaippoja. Siksipä lainasin kestovaipoista ja niiden käytöstä kertovan kirjan. Asia valottui, mutta uskon meidän tarvitsevan tämän kirjan omaksi, mikäli päädymme kestoilemaan.

Luin myös kaksi Juha T. Hakalan lastenkasvatuskirjaa, Isän kasvatusoppi ja Onnellinen lapsi. Molemmat kirjat olivat samankaltaisia. Kirjoitustyyli vaikutti amerikkalaista self help-kirjallisuutta, joissa kirjoittaja puhuttelee suoraan lukijaa. En tiedä miksi, luin toisenkin Hakalan kirjan, vaikka ensimmäinenkin ärsytti niin paljon.