Ari Folman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja

Bibbidi bobbidi bookin Laura suositteli moneen kertaan Anne Frankin päiväkirja-sarjakuvaa. Pitihän se sitten lainata. Lauran 5/5 arvion siivittämänä myös puolisoni lukaisi sen heti jälkeeni.

Teini-ikäinen Anne Frank oli juutalaistyttö, joka piilotteli natseja Amsterdamilaisen talon ullakolla tai kuten Anne kutsuu sitä, ”salaisessa siivessä”, perheensä ja muutaman muun ihmisen kanssa. Anne oli saanut ennen piiloutumistaan kolmetoistavuotissyntymäpäivälahjaksi päiväkirjan, johon alkoi purkaa tuntojaan. Hauskaa olikin, että hän osoittaa kirjoituksensa Kittylle ja allekirjoitaa kirjoituksesi ”sinun Annesi” kuin kirjeet.

Salaisen siiven piilottelijat löydettiin sodan loppupuolella. Anne isää, Otto Frankia, lukuunottamatta kaikki kuolivat keskitysleirillä. Otto Frank löysi Amsterdamiin palattuaan Annen päiväkirjan ja julkaisi sen nimellä Nuoren tytön päiväkirja. Luinkin sen ollessani itse suunnilleen Annen ikäinen.

Anne Frankin päiväkirja-sarjakuvan lopussa kerrotaan, että Anne Frank-säätiöstä otettiin yhteyttä Ari Folmaniin ja ehdotettiin animaation ja sarjakuvan tekemistä. Folman kehuu Annea kypsäksi kirjoittajaksi ja kertoo sarjakuvanteko prosessista. Mikäli hän olisi käyttänyt kaiken Nuoren tytön päiväkirjassa olleen materiaalin, olisi sarjakuvaan tullut 3500 sivua ja aikaa kulunut vuosikymmen. Siksipä sarjakuvassa on osaltaan myös Folmanin omaa tulkintaa.

Satunnainen sivu sarjakuvasta

Välillä tekstiä on enemmän, välillä vähemmän. Sarjakuva nostaa esiin eteenkin Annen ja hänen Margot-sisarensa suhdetta, joka on muistaakseni kirjassa lähinnä sivujuonne.

Aivan kuten Nuoren tytön päiväkirjakin, Anne Frankin päiväkirjakin on mielestäni yleissivistykseen kuuluva opus. Tosin sarjakuvaversioon voi olla helpompi niidenkin paneutua, jotka eivät ole kirjojen ystäviä. Näin joskus vuosi sitten kirjasta myös pariosaisen minisarjasovituksen, joka jatkoi kirjaa pidemmälle ja näytti myös Anne kärsimyksiä keskitysleirillä.

Tämä kirja saa minut haluamaan yhä enemmän Amsterdamiin tutustumaan Salaiseen siipeen.

Tämän sarjakuvan kautta pääsen kirjallisessa maailmanvalloituksessani Alankomaihin ja ruksaan Helmet2020-haasteesta kohdat 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella, 16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli ja 19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa.

Loppuvuoden luetut

Käyn tässä lyhyesti läpi tämän vuoden lopulla luettuja kirjoja ja lukusuunnitelmiani. 

Olen viime aikoina pohtinut kirjablogimaailman vaihtumista kirjainstamaailmaan. Lukeminen on kyllä sujunut viime aikoina, mutta ajatusten kirjoittaminen paperille on ollut tahmeaa, koska olen halunnut jo tarttua seuraavaan kirjaan. Olen ajatellut alkaa kirjoittamaan pidempiä arvioita paperiseen lukupäiväkirjaan ja Goodreadsiin.

Kirjagramiksi kutsutussa kirjainstaajien maailmassa on kauniita kuvia ja blogitekstin mittaisi (melkein) ajatuksia kirjoista. Itse olen kuitenkin huono ottamaan kuvia ja vielä huonompi kirjoittamaan nakkisormillani instaan pitkiä tekstejä. Kuitenkin näyttää siltä, että kirjat ovat yhä enemmän menossa instaan. Mitä mieltä te olette? Pitäisikö minun kokeilla enemmän kirjagramia?

Noora Vaarala & Anton Vanha-Majamaa (toim.): Television lapset

Näin tämän esseekokoelman kuvan jossain päin somea ja varasin sen heti itselleni kirjastosta. Kiinnostukseni heräsi, kun kirjassa oli essee Pasila-animaatiosta. Luin innolla miltei kaikki kokoelman kaksitoista esseetä. Iloa minulle tuotti somessa seuraamani Tiia Rantasen Ei tartte auttaa-Kummeliessee. Mikäli kaipaat ilolla tuotettua esseetä elämääsi tartu tähän!

Plus-sized Elf 3&4

Olen kirjoittanut aiemmin tästä ilahduttavasta haaremimangasta täällä. Sarjan kolmas ja neljäs osa jatkavat samaa kohellusta. Mukavaa kevyttä lukemista ennen nukahtamista.

Mari Veitola: Toisinpäin

Olen tänä vuonna kuunnellut äänikirjoja enemmän kuin koskaan. Etsin kirjoja nimenomaan kirjailijan itsensä tai jonkun muun hyvän lukijan lukemana. Veitola lukee itse toisen kirjansa, jossa hän normaalista poiketen vastaa hänelle osoitettuihin kysymyksiin. Tämä on siis kuin pitkä ystävänkirja ääneenluettuna. En tiedä miten toimisi normaalisti luettuna.

Sita Salminen: Lupa

Kuten olette varmaan jo tottuneet selitykseeni: luen asioita, joita minulle suositellaan somessa. Seuraamani somepersoona, Sita Salminen, julkaisi marraskuun lopussa eroottisen novellikokoelman. Kirjoitin tästä pitkän artikkelin Lumooja-lehteen. Novellit ovat jakaneet mielipiteitä, mutta minä tykkäsin. Kirjassa on paljon monimuotoisuutta ja se antaa kaikille luvan nauttia.

Goodreadsin lukuseurannan mukaan olen lukenut tänä vuonna 82 kirjaa. Tavoitteena oli lukea kirja viikossa, joten olen päässyt hyvin tavoitteeseeni. Todellisuudessa olen lukenut paljon enemmän, sillä olen tänä vuonna ollut Sarjakuva-Finlandian esiraadissa. En ole merkinnyt Goodreadsiin tätä tehtävää varten lukemiani kirjoja, sillä koen sen jotenkin spoilaavan tehtävääni. Tällä hetkellä sarjakuvia on minulle lähetetty noin viisikymmentä.

Enkä edes ala laskemaan ammattikirjallisuutta.

Mitä sitten ensi vuonna. Viime vuonna otin normaalia pienemmän lukutavoitteen, koska halusin lukea pakottamatta. Koska määrä täyttyi noinkin helposti, voisin aloittaa uuden vuosikymmenen ottamalla tavoitteeksi sata kirjaa, aivan kuten viime vuonnakin.

Mamory Hosudo, Yu: Susilapset

Wolf Children Tukholman SF Bokhandelissa

Näin elokuuussa Tukholman Vanhan kaupungin SF Bokhandelissa Wolf children-mangan, jonka piirostyyli mielytti silmääni. Kolmiosainen manga löytyikin myöhemmin Turun kaupunginkirjastosta suomenkielisenä. En usko, että suomenkielistä löytyy kaupoista enää, koska se on julkaistu 2016, mutta englanninkielistä löytyy ainakin Fantasiapeleistä.

Yliopistossa opiskellessaan Hana rakastuu kohtaamaansa mieheen, joka paljastuu ihmissudeksi. Kaikesta huolimatta he aloittavat yhteisen elämän. Hanan odottaessa toista lasta, lasten isä kuolee ja Hana joutuu selviytymään kasvavien susilasten kanssa yksin.

Kuva: Yöpöydän kirjat

Lapset yrittävät parhaansa mukaan hillitä villiä puoltaan , mutta naapurien valittaessa koiran ulvomisesta, Hana päättää perheineen maalle. Lasten kasvaessa he joutuvat päättämään haluavatko kuulua enemmän ihmisten vai susien maailmaan.

Kuten sanottua piirosjälki mielytti silmääni ja tarina veti mukaansa. Manga perustuu elokuvaan, jonka todellakin haluaisin saada käsiini!

Janne Kukkone: Voro

Työkaverini suositteli Voro-sarjakuvaa. Hän oli syventynyt jo kahden osan verran ilmestyneeseen sarjakuvaan unohtaen ympäröivän maailman. Tilasinkin sitten molemmat osat vahvan suosituksen saanutta Voroa.

Lilja on kymmenenvuotias voro, jonka mentorina toimii Seamus-vanhus. Kaupungissa on myös varkaiden kilta, jolle Seamus ja Lilja ovat periaatteessa tilivelvollisia. Lilja päätyy vohkimaan uurnan, josta löytyy salaperäinen avain. Muita aivaimia jahdetessa Lilja päätyy suureen seikkailuun. Liljan tunnuslause tuntuukin olevan vaikeuksiin joutuessa: ”Voi räkä.”

Vaikka hahmoja ei olekaan piirretty realistisiksi, herää Voron maailma henkiin Kukkosen pieteetillä piirretyssä taustassa. Tuntuu kuin taustallakin toljaileville hahmoillekin olisi kirjoitettu taustatarina.

Ja tottahan tarina imi mukanaan. Valtakunnassa tapahtuu suuria, armeijat marssivat ja Lilja ja Seamus sotkeutuvat suuriin tapahtumiin, vaikka koittavatkin pysyä poissa jaloista.

Luin paksut sarjakuvat saman viikonlopun aikana. 5/5 vahva suositus.

Voro voitti myös vuonna 2016 Sarjakuva-Finlandia. Tässä Aamulehden juttu siitä. Teos on myyty myöhemmin muun muassa Ranskaan, Italiaan ja Yhdysvaltoihin.

Nagata Kabi: My Lesbian Experience with Loneliness

Nagata Kabin omaelämänkerrallinen sarjakuva My Lesbian Experince with Loneliness alkaa kiusallisesta tilanteesta, jossa 28-vuotias Kabi on love hotellissa naispuolisen escortin kanssa tarkoituksenaan saada edes vähän kokemusta seksin saralla. Tarina palaa nopeasti taaksepäin, jossa Kabi kertoo miten tähän on tultu.

Kabi eli mukavaa elämää lukion loppuun saakka. Lopetettuaan yliopiston kuuden kuukauden jälkeen, hän masentui. Vähitellen olo meni yhä ahdistuneemmaksi ja hän päätyi asumaan vanhempiensa luokse, tekemään työtä, josta ei pitänyt ja haaveilemaan sarjakuvapiirtäjän urasta.

Kabi osaa kuvata ahdistuksen ja masennuksen oireet hyvin muun muassa itsensä huolehtimisen unohtamisen ja läheisyyden kaipuun kautta. Sarjakuvan nimen perusteella odotin, että olisi ollut enemmän sitä lesbian osuutta, mutta teos koostuukin enemmän siitä loneliness osudesta.

Viime vuosina on ilmestynyt paljon mielenterveyden haasteista kertovia kirjoja ja sarjakuvia ja kirjoja. Hyvinä esimerkkeinä muun muassa Rikki-projekti ja Error-kirja. Näin vähitellen poistetaan stigmaa, tarjotaan vertaistukea ja tietoa.

Synecdoche: Plus-sized elf vol.1

”Tämä on niin outo, et sun pitää lukea tää,” puolisoni sanoi. Plus-sized elf eli plussakoon haltia. Tämä onkin niin outoa, että pakko tsekata. Only in Japan.

Naoe Tomoatsu on tavallinen terveysalalla työskentelevä mies, jonka vastaanotolle sattuu ihka oikea Elfudu-san eli haltia. Haltia ei pääse omaan maailmaansa, sillä maailmojen välisestä portaalista voi palata vain, jos on samanpainoinen kuin tullessa. Elfudu-san on tykästynyt ihmisten maailmassa herkutteluun, varsinkin ranskalaisiin perunoihin.

Elfudu-san ei laihdukkaan ihan helpolla ja vähitellen Tomoatsu saa tutustua muihinkin toisesta maailmasta tulleisiin tyttöihin. Sinänsä tämä muistuttaa perinteistä haaremimangaa kuten esimerkiksi Monster Musume. Sen sijaan, että tämä olisi vauhdikas kuten Love Hina, tässä edetään verkkaisesti ja keskitytään jokaisen tytön terveysongelmaan. Näin lukijakin saa ehkäpä joitain terveysvinkkejä.

Plus-sized elfiä on julkaistu useampi osa, mutta enpä tiedä kantaako idea yhtä osaa pidemmälle.

Junji Ito’s cat diary Yon & Mu

Eipä olisi tullut tähänkään helmeen tutustuttua, jollei puolisoni antanut minulle sitä lahjaksi. Tykkään kissoista ja mangasta, joten mikä voisi mennä pieleen?

Junji Ito on tunnettu kauhugenren mangapiirtäjänä. Tässä sarjakuvassa hän kuitenkin kertoo, kuinka heidän kotiinsa tuli kissoja. Ensin taloon tulee Iton vanhempien kotoa Yon-kissa ja sitten sen kaveriksi otetaan Mu.

Iton tausta kauhusarjojen piirtäjänä näkyy muun muassa hänen tavassaan luoda tiheää tunnelmaa epävarmaan kissoihin tutustumiseen. Aluksi Ito tosiaan epäröi kissojen aikeita ja pitää niitä jopa kirottuina, mutta vähitellen ne kietovat hänet tassujensa ympärille.

Ito piirtää myöskin vaimonsa pupillittomaksi. Vaimon olemus on myöskin kissojen kanssa puuhatessa kuin kauhusarjasta.

Kaiken kaikkiaan tässä on oiva kissasarjakuva, jossa ei ole niinkään söpöstelyä.