Syyskuun luetut 2021

J.S Meresmaa: Khimaira

Viiden tähden säeromaanii suomenvenäläisestä Sarasta. Tämän hankin itselleni.

Adebayo, Ayobami: Älä mene pois

Janne Kukkonen: Voro 3

Viiden tähden päätös loistavalle sarjakuvatrilogialle. (luin toki uudelleen myös sarjan aiemmat osat)

Jenni Hendricks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu

Tillie Walden: I love this part

Suloinen sarjakuva nuoresta tyttörakkaudesta

Timo Ronkainen: Ankkamestarin salaisuus: näkökulmia Carl Barksin tuotantoon

Minja Mäkilä: K-pop – Unelma huomisesta

Suurena K-popfanina luin toki tämän kirjan. Kirjasta paljastuu raastava todellisuus K-popin taustalla. Vähän tekee pahaa tämän jälkeen tukea K-popteollisuutta tämän raastavan kirjan jälkeen. 

Marianne Boucher: Talking to Strangers. A Memoir of My Escape from A Cult.

Sarjakuvan nimikin sen kertoo. Omakohtainen kertominen nuoren Mariannen ajautumisesta kulttiin, aivopesusta ja poispääsystä.

Tille Walden: The end of Summer

Varmaan olette huomanneet, että olen ihastunut Waldenin piirrokseen ja tarinankerrontaan? Tässä kirjassa odotettiin vuosi vuodelta kevättä suuressa linnassa. Pysähtynyt tunnelma. Jotenkin kuitenkin aistin, ettei tämä esikoisteos olisi palkintoja voittanut. Pidin tosin ajatuksesta jättikissalla ratsastamisesta.

Aino Huilaja: Pakumatkalla

Kuutelin omakohtaisen kertomuksen oravanpyörästä jättäytymisestä, pakettiautoon muuttamisesta ja reissaamisesta. Kesken Euroopanmatkan korona iskee. Jotenkin tuli mieleen, ettei tälläinenkään minimalistinen elämä ja oranvanpyörästä hyppääminen ole kaikille mahdollista. On siitä kuitenkin mukava lukea.

Riina Katajavuori & Martin Baltscheit: Oravien sota

Oravien välisen sodan voi lukea myös vertauskuvana Suomen sisällissodalle. Jännä ajatus: lastenkirja sisällissodasta.

Stjepan Sevic: Sunstone Vol. 1-5.

Lukaisin päivässä tarinan Lisasta ja Allystä, dommesta ja subista, jotka löytävät toisensa internetistä. Sarjakuvassa korostettiin luottamuksen tärkeyttä kinkyissä suhteissa. Silti draaman keskeisenä sytykkeenä on se, etteivät naiset puhu tunteistaan. Argh! Muuten hyvä. Sarjaa olisi vielä kaksi osaa, mikäli löydän ne jostain hyllystäni. Allyn ja Lisan tarina käsitellään viidessä osassa. Viimeisissä osissa kerrotaan sivuhenkilöiden tarinaa.

Sarjakuva Finlandia ehdokkaat 2021

Sarjakuvataiteilija Avi Heikkinen peräänkuulutti Twitterissä kirjabloggaajia nostamaan esiin tämän vuoden Sarjakuva-Finlandian ehdokkaita. Oma taustani on muutaman vuoden työkokemus Turun Sarjakuvakerho ry:n tuottajana, esiraatilaisena toimiminen vuoden 2019 Sarjakuva-Finlandiassa sekä tietenkin elämänmittainen sarjakuvien ahmimminen. 

Luovuuden asiamies Markku ”Mato” Valtonen valitsee vuoden 2021 Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinnon saajan valintaraadin asettamasta kärkikymmeniköstä. Valinta julkistetaan maaliskuun 2021 lopussa.

Suurimman osan ehdokkaista luin jo viime vuoden puolella, mutta osa piti varata kirjastosta. Kaiken kaikkiaan vuoden ehdokkaat ovat monipuolinen kattaus erilaisia suomalaisia sarjakuvia.

Edith Hammar: Homo Line (Förlaget)

“Kulttuuri-identiteettejä, sukupuolta ja seksuaalisuutta käsittelevä omaelämäkerrallinen teos haastaa sekä konservatiiviset asenteet että sarjakuvailmaisun konventiot,” sanotaan Homo Linen kuvauksessa Sarjakuva Finlandian sivuilla. Minä näin tässä taidetta, joka ei avautunut minulle. Monelle voi myös olla kynnyskysymys lähteä lukemaan ruotsinkielistä sarjakuvaa, vaikkei tekstiä olisikaan paljoa. 

Aino Havukainen – Sami Toivonen: Tatu ja Patu – kovaa menoa kiskoilla (Otava)

Tatu ja Patu seikkailivat alunperin Veera-lastenkirjoissa, saivat sitten oman kirjasarjansa (sekä elokuvan!) ja nyt he matkustavat junalla ensimmäistä kertaa sukuloimaan. Vauhdikas tarina tarjoaa paljon hauskaa sekä lapsille että vanhemmillekin lukijoille. Lapsille saisi mielestäni julkaista sarjakuvaa enemmänkin Suomessa!

Tuisku Hiltunen: Kuutamo ja muita kertomuksia (Suuri Kurpitsa)

Tämän luin kesällä 2020 riippumatossa. Ja sinne sen kolme keveää ja elämänläheistä sarjakuvanovellia miellänkin. Kokoelman niminovelli on mielestäni paras ja laadukkain. Kahdessa muussa näkyy, että ne on piirretty eri aikoina. 

Pauli Kallio ja 22 muuta tekijää: Ammatti: käsikirjoittaja (Suuri Kurpitsa)

Teos on läpileikkaus Kallion pitkästä urasta sarjakuvakäsikirjoittajana. Kirja esittelee Kallion kanssa yhteistyötä tehneitä kuvittajia sekä antaa makupaloja eri aikojen sarjakuvista Kallion ja kuvittajan kommentein. Vaikkakin otsikko hämää, luulin nimittäin itse, että kirja olisi täynnä jaarittelua käsikirjoittamisesta, kehotan tarttumaan siihen. Teos oli täynnä monipuolista ja oivaltavaa sarjakuvaa.

Karoliina Korhonen – Anssi Vieruaho (toim.) ja 9 sarjakuvantekijää: Katkenneita lankoja (Atena)

Luin tämän sarjakuvakokoelman loppuvuodesta. Teos tuo lukijalle lähelle loppuunpalamisen tarinoita. Osa tarinoista iski lujaa, osa ei niinkään. Juuri sen epätasaisuuden vuoksi en veikkaisi sitä Sarjakuva-Finlandian voittajaksi.  Kirjassa on Tuisku Hiltusen, Emmi Niemisen, Sami Nyyssölän, Niko-Petteri Nivan, Mari Ahokoivun, Milla Paloniemen, Henri Tervapuron, Avi Heikkisen ja Anssi Vieruahon sarjakuvatarinat.

Kari Korolainen: Marjatta & Ilman Kinna (Kirjokansi)

Kauaksi kotoa joutunut piika Marjatta ja linnunkoipijalkineinen kulkumies Kinna Ilma kohtaavat kyläkäräjillä, jotka on kutsuttu kokoon metsästä löytyneen salaperäisen laukun arvoituksen selvittämiseksi. Sarjakuva Finlandian esiraati kuvaili tätä jouhevasti eteneväksija piirrostyyliä lennokkkaaksi. Itse en tälle lämmennyt. Piirrostyyli ei ollut mieleeni ja hahmotkin lähinnä ärsyttivät.

Timo Mäkelä: Korpit ja muita kertomuksia (täysi KÄSI oy ja Arktinen Banaani)

Kahdeksan lyhyttä kertomusta vievät lukijan läpi taiteen historian. Idea on hyvä, mutta mielestäni kaikki kertomukset eivät ole yhtä mukaansatempaavia. Kannen Van Gogh vetää puoleensa.

Viivi Rintanen: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta (Suuri Kurpitsa)

Rintanen on piirtänyt ihmisten lähettämiä tarinoita mielenterveyden haasteista sarjakuvablogiinsa. Kirjaan on kerätty 12 kertomusta ja niiden kehyskertomuksena on Rintasen oma tarina. Memento morin ohella finalistien parhaimmistoa.

Samson: Musta hevonen: Vuokrakolmio Bermudalla (Egmont kustannus)

Olen lukenut jo vuosia Mustaa hevosta netistä. Pelkistetty piirrosjälki toimii ja strippien ideat ovat oivaltavia. Esimerkiksi jos törmää huutomerkkiin, siitä voi tulla kysymysmerkki. Hörähtelin Mustaa hevosta lukiessani useampaan kertaan. 

Tiitu Takalo: Memento Mori (WSOY)

Yritin äänestää Blogistanian Finlandiaan parhaana kotimaisena, mutta ääntäni ei laskettu, koska olin unohtanut arvostella kirjan! Autofiktiivinen kirja kertoo, kuinka Takalo saa aivoverenvuotokohtauksen. Kirja toi minulle vähemmän tuttua sairautta lähemmäs. Piirrosjälki on taattua Takalon laatua.

Lue lisää Sarjakuva-Finlandiasta

https://www.sarjakuvafinlandia.fi/

Ja lukekaa Avi Heikkisen 2019 ilmestynyt Valotusaika-sarjakuva! Mielestäni se olisi ansainnut Sarjakuva-Finlandian.

Helmikuun luetut 2021

Syytetäänkö vaiks koronaa, etten jaksanut meikata tai kuivata hiuksia tätä kuvaa varten?

Luin helmikuussa yli kaksikymmentä kirjaa, joista suurin osa oli klassikoita tai sarjakuvia. Ensi viikolla julkaisen postauksen käymäni klassikkokurssin annista. Yritin lukea lukupiirissä Humisevaa harjua, mutta sekä kirja että elokuva jäivät kesken. Koin tarinan vastenmielisenä. Maaliskuussa pysyn, Sormusten herraa lukuunottamatta, klassikoista erossa.

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

L.Onerva: Mirdja

1900-luvun dekadenssia pursuava kirja, jossa itsekeskeinen Mirdja halveksuu poroporvarillisuutta. Kesken jättäminen oli lähellä. En oikein löytänyt teoksesta tarttumapintaa ja hahmot olivat vastenmielisiä.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

Luin nyt tämän koko version, kun viime vuonna luin selkokielisen. Siitä voit lukea täältä.

Haruki Murakami: Blind willow, Sleeping woman

Murakamin novellikokoelma ei säväyttänyt, kuten Murakamin tuotanto yleensä. Ehkä vika oli juuri muodossa. En ole novellien ystävä.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja teot.

Viiden tähden lastenkirja kirjailija ja naisasianaisesta Minna Canthista.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit.

Viiden tähden lastenkirja taidemaalari Ellen Thesleffistä.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Eeva! Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat.

Tästä en saanut yhtä paljon kuin kahdesta edellisestä. Siltikin neljä tähteä. Toivon, että sarjassa ilmestyisi vielä kirja Tove Janssonista.

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin

Tillie Walden: Spinning

Omaelämänkerrallinen sarjakuva luistelua harrastavasta nuoresta. Onko aikaiset aamut ja myöhät illat luistelun parissa sittenkään niin kivoja?

Solja Järvenpää (toim.): Päivän sarjakuva

Viisitoista sarjakuvataiteilijaa tallensi aprillipäivän 2020 sarjakuvamuotoon. Mielenkiintoinen kokoelma sarjakuvia pandemian alusta.

Marko Raassina: Kalevala

Humoristinen sarjakuva kansalliseeppoksestamme.

Edith Södergran: Runoja

WSOY:n vuonna 2017 julkaisemaan runokokoelmaan on sisälletytty Södegranin runokokoelmat. Mielestäni runoista voi aistia tuberkuloosia sairastaneen Södergranin huomiot elämän rajallisuudesta.

Aila Meriluoto: Lasimaalaus

Kirjoituskilpailun jatkosodan jälkeen voittanut runokokoelma, jossa näkyy nuoruus sodan varjossa.

Tuuli Hypén ja Vesa Kataisto: Karu kissakirja

Viiden tähden kuvakirja, jossa riimitellään kissoista ihanuuksineen ja kamaluuksineen. 

Julia Quinn: The Duke and I 

Jani Toivola: Kirja tytölleni

Jani Toivola pohtii isyyttään mustana homomiehenä Suomessa. Sympaattinen teos.

Seija Aunila & Juha-Pekka Heiskanen: Äkkilähtöjä menneisyyteen: 175 välähdystä ajasta, jota ei enää ole

Välipalakirja, johon on koottu lehti-ilmoituksia ja valokuvia 1900-luvun ensimmäiseltä puoliskolta. Nauroin usemman kerran

Veijo Meri: Manillaköysi

Kirjallisuustieteen kurssille luettu teos, jossa Joose matkaa manillaköysi ympärillään lomille jatkosodan aikaan muiden sotilaiden iskiessä juttua.

Lisäksi luin seuraavat sarjakuvat tulevaan postaukseen Sarjakuva Finlandian ehdokkaista:

Kari Korolainen: Marjatta & Ilman Kinna

Timo Mäkelä: Korpit ja muita kertomuksia

Viivi Rintanen: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta

Samson: Musta hevonen: Vuokrakolmio Bermudalla

Jeff Smith: Bone

Luin teininä Luupäät-sarjakuvaa, mutten päässyt ihan loppuun asti. Päätin korjata asian hankkimalla sarjan kaikki osat käsittävän noin 1300 sivuisen järkäleen alukuperäiskielellä. Tätä ei lueta ennen nukahtamista sängyssä. Kirjan kanssa piti asettautua nojatuoliin ja perehtyä teokseen.

Fone, Smiley ja Phoney Bone saapuvat Bonevillestä laaksoon. Bone-nimi viittaa heidän luumaiseen olemukseensa. Kunnollinen Fone on Smileyn ja Phoneyn serkku. Kolmikko on ajettu kotoaan Phoneyn konnankoukkujen takia. Laaksossa he tutustuvat Thorn-tyttöön ja hänen Rose-mummoonsa. Fone vähän ihastuukin Thorniin.

Laakson ihmisten ja rottaolioiden aselepo järkkyy ja petoja nähdään yhä enemmän laaksossa. Thorn näkee kummallisia unia. Luupäiset serkukset ajautuvat seikkailuun, josta ei käänteitä ja lohikäärmeitä puutu. Tarina alkaa kepemmin, mutta synkkenee asteittain.

Piirrosjälki miellyttää silmää eikä huumoriakaan puutu. Mitä muuta sarjakuvalta voisi toivoa? Suosittelen kaikkia sarjakuvan ystäviä tarttumaan tähän järkäleeseen! Viiden tähden lukukokemus!

Enpä tiennyt sarjan monista palkinnoista ennen kuin vilkaisin kirjan takasivua. Huomattavin näistä toki on sarjakuvien Oscariksikin tituleerattu Eisner-palkinto. Ja ansaitusti!

Colleen A.F Venable & Ellen T. Crenshaw: Kiss number 8

Bongasin tämän sarjakuvan Todella vaiheessa-blogista. Tätä ei ole suomennettu ja sainkin englanninkielisen version kirjastosta odotettuani sitä kirjastojen ollessa suljettuna. Mutta vihdoinkin se on täällä! Ahmin kolmisensataa sivuisen opuksen kerralla.

Amanda, tai Mads, joksi häntä kutsutaan, kokee olevansa normaali teini vuonna 2004, joka sattuu käymään katolista koulua. Hän on läheinen isänsä kanssa, jonka kanssa hän käy sunnuntaisin katsomassa urheilua ja katsoo arkisin tv:tä. Ystävinä hänellä on riehakas Cat ja rauhallisempi Laura. Lauran veli Adam on ihastunut Amandaan, joka on hänestä hiukan kiusallista.

Amanda huomaa isänsä salailevan jotakin. Ei kai hän petä Amandan äitiä? Lisäksi roskakorista löytyy vanha valokuva ja Amandan nimiin laitettu iso shekki. Samaan aikaan, kun Amanda selvittää arvoitusta, Cat yrittää saada häntä pahoille teille. Pian huhut alkavat kiertää eikä Amanda itsekään ole varma tunteistaan.

Sarjakuvan nimi viittaa Amandan elämän ensimmäiseen pusuun, jotka kerrataankin kirjan alussa. Kirjan lopuksi paljastetaan ne loput.

Pidän paljon sarjakuvan piirostyylistä, jossa hahmojen elekieli kuvastaa heidän luonteita ja tunteita. Catilla tuntui olevan huoleton kehonkieli ja Lauralla taas vetäytyvämpi.

Virkistävää oli tässä se, ettei kaikki sujunut suunnitelmien mukaan. Ihmiset eivät automaattisesti hyväksyneet erilaisuutta. Lisäksi Amandan perhe käy kirkossa, jota en ole huomannut nuortenkirjoissa. Sisältövaroituksena huomautettakoon, että kirja sisältää homo- ja transfoobisia hahmoja.

Lukumaratonin fiiliksiä

Parvekkeella rentoutumassa

Helatorstai oli sopiva aika Aamilukumaratonin alkamiseksi. Torstaista lauantaihin lueskelin parvekkeella, mutta sunnuntaina satoi, joten pesiydyin lukunojatuoliini. Tavoitteenani oli kuunnella äänikirjaa viisi tuntia ja lukea perinteistä kirjaa viisisataa sivua. Vauhtia lukemiseen sai Aamin järjestämiltä lukusprinteiltä Instagramissa lauantai- ja sunnnuntai-iltana.

Ensimmäiseksi luin Tuisku Hiltusen Kuutamo ja muita kertomuksia kokoelman, jossa oli kolme sarjakuvanovellia rakkauden kaipuusta. Hiltusen piirrosjälki miellyttää silmääni ja tarinat olivat koskettavia.

Olen yrittänyt päästä mukaan säeromaanihypeen. Luin Sarah Crossanin Yhden ja Kirsti Kurosen Merikin. Ne eivät kuitenkaan kolahtaneet kuten J.S Meresmaan Dodo. Dodo sai minut kaipaamaan rantasaunaa ja nuoruuden loppumattomia kesiä.

Säeromaaneihin tutustuminen on matalan kynnyksen lukemista, sillä ne ovat nopea- ja helppolukuisia. Niitä voi lukea säkeitä makustellen tai normaaliin tapaan kuin romaania.

Lukumaratonin aikana luin myös yhden hyllynlämmittäjän. Petteri Pietikäinen pureutuu tietokirjassa Hulluuden historia mielisairauksiin kaukaa historiasta nykypäivän. On järkyttävä lukea, millaisia erilaisia tapoja on ollut hoitaa mielisairaita insuliinsokeista lobotomiaan. Lobotomian kehittäjä sai muuten Nobelin 1940-luvulla. Lisäksi kirjassa käydään läpi, kuinka mieleltään sairaisiin on suhtauduttu eri aikoina. 1900-luvulla pakkosterilosoisiitin kymmeniätuhansia eugeniikan oppien innostamana.

Lukumaratonin ajan kuuntelin Harry Potter ja liekehtivä pikari-kirjaa Stephen Fryn lukemana käydessäni kävelyllä. Ihan maratonin loppupuolella ehdin aloittaa Anna-Kaisa Linna-Ahon Paperijoutsenta, joka on ensimmäisen 85:n sivun perusteella todella hyvä.

Yhteensä kuuntelin maratonin aikana neljä tuntia Potteria ja luin 750 sivua perinteisiä kirjoja. Hyvin sujunut maraton mielestäni.

Ari Folman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja

Bibbidi bobbidi bookin Laura suositteli moneen kertaan Anne Frankin päiväkirja-sarjakuvaa. Pitihän se sitten lainata. Lauran 5/5 arvion siivittämänä myös puolisoni lukaisi sen heti jälkeeni.

Teini-ikäinen Anne Frank oli juutalaistyttö, joka piilotteli natseja Amsterdamilaisen talon ullakolla tai kuten Anne kutsuu sitä, ”salaisessa siivessä”, perheensä ja muutaman muun ihmisen kanssa. Anne oli saanut ennen piiloutumistaan kolmetoistavuotissyntymäpäivälahjaksi päiväkirjan, johon alkoi purkaa tuntojaan. Hauskaa olikin, että hän osoittaa kirjoituksensa Kittylle ja allekirjoitaa kirjoituksesi ”sinun Annesi” kuin kirjeet.

Salaisen siiven piilottelijat löydettiin sodan loppupuolella. Anne isää, Otto Frankia, lukuunottamatta kaikki kuolivat keskitysleirillä. Otto Frank löysi Amsterdamiin palattuaan Annen päiväkirjan ja julkaisi sen nimellä Nuoren tytön päiväkirja. Luinkin sen ollessani itse suunnilleen Annen ikäinen.

Anne Frankin päiväkirja-sarjakuvan lopussa kerrotaan, että Anne Frank-säätiöstä otettiin yhteyttä Ari Folmaniin ja ehdotettiin animaation ja sarjakuvan tekemistä. Folman kehuu Annea kypsäksi kirjoittajaksi ja kertoo sarjakuvanteko prosessista. Mikäli hän olisi käyttänyt kaiken Nuoren tytön päiväkirjassa olleen materiaalin, olisi sarjakuvaan tullut 3500 sivua ja aikaa kulunut vuosikymmen. Siksipä sarjakuvassa on osaltaan myös Folmanin omaa tulkintaa.

Satunnainen sivu sarjakuvasta

Välillä tekstiä on enemmän, välillä vähemmän. Sarjakuva nostaa esiin eteenkin Annen ja hänen Margot-sisarensa suhdetta, joka on muistaakseni kirjassa lähinnä sivujuonne.

Aivan kuten Nuoren tytön päiväkirjakin, Anne Frankin päiväkirjakin on mielestäni yleissivistykseen kuuluva opus. Tosin sarjakuvaversioon voi olla helpompi niidenkin paneutua, jotka eivät ole kirjojen ystäviä. Näin joskus vuosi sitten kirjasta myös pariosaisen minisarjasovituksen, joka jatkoi kirjaa pidemmälle ja näytti myös Anne kärsimyksiä keskitysleirillä.

Tämä kirja saa minut haluamaan yhä enemmän Amsterdamiin tutustumaan Salaiseen siipeen.

Tämän sarjakuvan kautta pääsen kirjallisessa maailmanvalloituksessani Alankomaihin ja ruksaan Helmet2020-haasteesta kohdat 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella, 16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli ja 19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa.

Loppuvuoden luetut

Käyn tässä lyhyesti läpi tämän vuoden lopulla luettuja kirjoja ja lukusuunnitelmiani. 

Olen viime aikoina pohtinut kirjablogimaailman vaihtumista kirjainstamaailmaan. Lukeminen on kyllä sujunut viime aikoina, mutta ajatusten kirjoittaminen paperille on ollut tahmeaa, koska olen halunnut jo tarttua seuraavaan kirjaan. Olen ajatellut alkaa kirjoittamaan pidempiä arvioita paperiseen lukupäiväkirjaan ja Goodreadsiin.

Kirjagramiksi kutsutussa kirjainstaajien maailmassa on kauniita kuvia ja blogitekstin mittaisi (melkein) ajatuksia kirjoista. Itse olen kuitenkin huono ottamaan kuvia ja vielä huonompi kirjoittamaan nakkisormillani instaan pitkiä tekstejä. Kuitenkin näyttää siltä, että kirjat ovat yhä enemmän menossa instaan. Mitä mieltä te olette? Pitäisikö minun kokeilla enemmän kirjagramia?

Noora Vaarala & Anton Vanha-Majamaa (toim.): Television lapset

Näin tämän esseekokoelman kuvan jossain päin somea ja varasin sen heti itselleni kirjastosta. Kiinnostukseni heräsi, kun kirjassa oli essee Pasila-animaatiosta. Luin innolla miltei kaikki kokoelman kaksitoista esseetä. Iloa minulle tuotti somessa seuraamani Tiia Rantasen Ei tartte auttaa-Kummeliessee. Mikäli kaipaat ilolla tuotettua esseetä elämääsi tartu tähän!

Plus-sized Elf 3&4

Olen kirjoittanut aiemmin tästä ilahduttavasta haaremimangasta täällä. Sarjan kolmas ja neljäs osa jatkavat samaa kohellusta. Mukavaa kevyttä lukemista ennen nukahtamista.

Mari Veitola: Toisinpäin

Olen tänä vuonna kuunnellut äänikirjoja enemmän kuin koskaan. Etsin kirjoja nimenomaan kirjailijan itsensä tai jonkun muun hyvän lukijan lukemana. Veitola lukee itse toisen kirjansa, jossa hän normaalista poiketen vastaa hänelle osoitettuihin kysymyksiin. Tämä on siis kuin pitkä ystävänkirja ääneenluettuna. En tiedä miten toimisi normaalisti luettuna.

Sita Salminen: Lupa

Kuten olette varmaan jo tottuneet selitykseeni: luen asioita, joita minulle suositellaan somessa. Seuraamani somepersoona, Sita Salminen, julkaisi marraskuun lopussa eroottisen novellikokoelman. Kirjoitin tästä pitkän artikkelin Lumooja-lehteen. Novellit ovat jakaneet mielipiteitä, mutta minä tykkäsin. Kirjassa on paljon monimuotoisuutta ja se antaa kaikille luvan nauttia.

Goodreadsin lukuseurannan mukaan olen lukenut tänä vuonna 82 kirjaa. Tavoitteena oli lukea kirja viikossa, joten olen päässyt hyvin tavoitteeseeni. Todellisuudessa olen lukenut paljon enemmän, sillä olen tänä vuonna ollut Sarjakuva-Finlandian esiraadissa. En ole merkinnyt Goodreadsiin tätä tehtävää varten lukemiani kirjoja, sillä koen sen jotenkin spoilaavan tehtävääni. Tällä hetkellä sarjakuvia on minulle lähetetty noin viisikymmentä.

Enkä edes ala laskemaan ammattikirjallisuutta.

Mitä sitten ensi vuonna. Viime vuonna otin normaalia pienemmän lukutavoitteen, koska halusin lukea pakottamatta. Koska määrä täyttyi noinkin helposti, voisin aloittaa uuden vuosikymmenen ottamalla tavoitteeksi sata kirjaa, aivan kuten viime vuonnakin.

Mamory Hosudo, Yu: Susilapset

Wolf Children Tukholman SF Bokhandelissa

Näin elokuuussa Tukholman Vanhan kaupungin SF Bokhandelissa Wolf children-mangan, jonka piirostyyli mielytti silmääni. Kolmiosainen manga löytyikin myöhemmin Turun kaupunginkirjastosta suomenkielisenä. En usko, että suomenkielistä löytyy kaupoista enää, koska se on julkaistu 2016, mutta englanninkielistä löytyy ainakin Fantasiapeleistä.

Yliopistossa opiskellessaan Hana rakastuu kohtaamaansa mieheen, joka paljastuu ihmissudeksi. Kaikesta huolimatta he aloittavat yhteisen elämän. Hanan odottaessa toista lasta, lasten isä kuolee ja Hana joutuu selviytymään kasvavien susilasten kanssa yksin.

Kuva: Yöpöydän kirjat

Lapset yrittävät parhaansa mukaan hillitä villiä puoltaan , mutta naapurien valittaessa koiran ulvomisesta, Hana päättää perheineen maalle. Lasten kasvaessa he joutuvat päättämään haluavatko kuulua enemmän ihmisten vai susien maailmaan.

Kuten sanottua piirosjälki mielytti silmääni ja tarina veti mukaansa. Manga perustuu elokuvaan, jonka todellakin haluaisin saada käsiini!

Janne Kukkone: Voro

Työkaverini suositteli Voro-sarjakuvaa. Hän oli syventynyt jo kahden osan verran ilmestyneeseen sarjakuvaan unohtaen ympäröivän maailman. Tilasinkin sitten molemmat osat vahvan suosituksen saanutta Voroa.

Lilja on kymmenenvuotias voro, jonka mentorina toimii Seamus-vanhus. Kaupungissa on myös varkaiden kilta, jolle Seamus ja Lilja ovat periaatteessa tilivelvollisia. Lilja päätyy vohkimaan uurnan, josta löytyy salaperäinen avain. Muita aivaimia jahdetessa Lilja päätyy suureen seikkailuun. Liljan tunnuslause tuntuukin olevan vaikeuksiin joutuessa: ”Voi räkä.”

Vaikka hahmoja ei olekaan piirretty realistisiksi, herää Voron maailma henkiin Kukkosen pieteetillä piirretyssä taustassa. Tuntuu kuin taustallakin toljaileville hahmoillekin olisi kirjoitettu taustatarina.

Ja tottahan tarina imi mukanaan. Valtakunnassa tapahtuu suuria, armeijat marssivat ja Lilja ja Seamus sotkeutuvat suuriin tapahtumiin, vaikka koittavatkin pysyä poissa jaloista.

Luin paksut sarjakuvat saman viikonlopun aikana. 5/5 vahva suositus.

Voro voitti myös vuonna 2016 Sarjakuva-Finlandia. Tässä Aamulehden juttu siitä. Teos on myyty myöhemmin muun muassa Ranskaan, Italiaan ja Yhdysvaltoihin.