Nagata Kabi: My Lesbian Experience with Loneliness

Nagata Kabin omaelämänkerrallinen sarjakuva My Lesbian Experince with Loneliness alkaa kiusallisesta tilanteesta, jossa 28-vuotias Kabi on love hotellissa naispuolisen escortin kanssa tarkoituksenaan saada edes vähän kokemusta seksin saralla. Tarina palaa nopeasti taaksepäin, jossa Kabi kertoo miten tähän on tultu.

Kabi eli mukavaa elämää lukion loppuun saakka. Lopetettuaan yliopiston kuuden kuukauden jälkeen, hän masentui. Vähitellen olo meni yhä ahdistuneemmaksi ja hän päätyi asumaan vanhempiensa luokse, tekemään työtä, josta ei pitänyt ja haaveilemaan sarjakuvapiirtäjän urasta.

Kabi osaa kuvata ahdistuksen ja masennuksen oireet hyvin muun muassa itsensä huolehtimisen unohtamisen ja läheisyyden kaipuun kautta. Sarjakuvan nimen perusteella odotin, että olisi ollut enemmän sitä lesbian osuutta, mutta teos koostuukin enemmän siitä loneliness osudesta.

Viime vuosina on ilmestynyt paljon mielenterveyden haasteista kertovia kirjoja ja sarjakuvia ja kirjoja. Hyvinä esimerkkeinä muun muassa Rikki-projekti ja Error-kirja. Näin vähitellen poistetaan stigmaa, tarjotaan vertaistukea ja tietoa.

Mainokset

Synecdoche: Plus-sized elf vol.1

”Tämä on niin outo, et sun pitää lukea tää,” puolisoni sanoi. Plus-sized elf eli plussakoon haltia. Tämä onkin niin outoa, että pakko tsekata. Only in Japan.

Naoe Tomoatsu on tavallinen terveysalalla työskentelevä mies, jonka vastaanotolle sattuu ihka oikea Elfudu-san eli haltia. Haltia ei pääse omaan maailmaansa, sillä maailmojen välisestä portaalista voi palata vain, jos on samanpainoinen kuin tullessa. Elfudu-san on tykästynyt ihmisten maailmassa herkutteluun, varsinkin ranskalaisiin perunoihin.

Elfudu-san ei laihdukkaan ihan helpolla ja vähitellen Tomoatsu saa tutustua muihinkin toisesta maailmasta tulleisiin tyttöihin. Sinänsä tämä muistuttaa perinteistä haaremimangaa kuten esimerkiksi Monster Musume. Sen sijaan, että tämä olisi vauhdikas kuten Love Hina, tässä edetään verkkaisesti ja keskitytään jokaisen tytön terveysongelmaan. Näin lukijakin saa ehkäpä joitain terveysvinkkejä.

Plus-sized elfiä on julkaistu useampi osa, mutta enpä tiedä kantaako idea yhtä osaa pidemmälle.

Junji Ito’s cat diary Yon & Mu

Eipä olisi tullut tähänkään helmeen tutustuttua, jollei puolisoni antanut minulle sitä lahjaksi. Tykkään kissoista ja mangasta, joten mikä voisi mennä pieleen?

Junji Ito on tunnettu kauhugenren mangapiirtäjänä. Tässä sarjakuvassa hän kuitenkin kertoo, kuinka heidän kotiinsa tuli kissoja. Ensin taloon tulee Iton vanhempien kotoa Yon-kissa ja sitten sen kaveriksi otetaan Mu.

Iton tausta kauhusarjojen piirtäjänä näkyy muun muassa hänen tavassaan luoda tiheää tunnelmaa epävarmaan kissoihin tutustumiseen. Aluksi Ito tosiaan epäröi kissojen aikeita ja pitää niitä jopa kirottuina, mutta vähitellen ne kietovat hänet tassujensa ympärille.

Ito piirtää myöskin vaimonsa pupillittomaksi. Vaimon olemus on myöskin kissojen kanssa puuhatessa kuin kauhusarjasta.

Kaiken kaikkiaan tässä on oiva kissasarjakuva, jossa ei ole niinkään söpöstelyä.

Pääsiäisen lukumaraton 2019

20.4 14.41 Aloitan lukumaratonin kolmelta. Ennen sitä yritän saada kokattua eilisen karitsanpaistin karitsarisottoa. Periaatteessa rupesin pari viikkoa sitten kasvissyöjäksi, mutta aika paljon olen lipsunut muun muassa pääsiäisen ja pakastimen tyhjennyksen myötä. Tärkeintä on kuitenkin lisätä kasvisruuan määrää ruokavaliossa.

Kokatessa katson Youtubesta Lukutiloissa-kanavaa, jotta pääsisin lukumaraton fiilikseen.

15.00 Aloitan lukumaratonin perinteisesti Iisan Maraton-kappaleella.

Kai tääkin maraton on tavallaan tää jolta mä juuri palailen

Niin koville se otti et vieläkään itseni ole en

Sun reittis kulkee nelkytkaksi kilsaa keskellä saaristomaisemaa

Mun omani mun pään sisällä, sinne mutkia laittaa saa”

15.50 Luin Maisa Virtasen (nyk. Lyyra Virtanen) Epätodellisuusä-runokokoelman. Kirja on omistettu muun muassa koulukiusaajille ja kaikille niille vahemmille, jotka lyövät lapsiaan. Runot ovat proosamuodossa ja niitä oli ilo makustella. Aiheena oli niin mielisairaudet, sukupuoli, kiusaaminen kuin köyhyyskin.

täytän kyselyä kissanruoan ostamistottumuksistani

ensimmäinen kysymys: sukupuolesi on…?

vaihtoehdot on minulle valmiiksi päätetty

mies, nainen,

joku muu, mikä?

ympyröin kohdan: mikä?

Epätodellisuus 73 sivua

nor

18.05 Luin miltei yhdeltä istumalta Alan Mooren ja Melinda Gebbien eroottisen sarjakuvakirjan Lost girls. Kehystarinassa itävaltalaisessa hotellissa asuvat naiset löytävät toisensa ja alkavat kertoa toisilleen tarinoita lihallisen iloittelun lomassa. Naisilla on selkeät inpiraationlähteensä kirjallisuudesta: on Ihmemaan Ozin Dorythy Kansasista, Peter Panin Wendy sekä Ihmemaan Liisa.

Kirjan värimaailma on värikylläinen ja omalla tavallaan toi mieleeni toisen fiktiivisen eurooppalaisen hotellin elokuvasta Grand Budapest Hotel.

Lost Girls 320 sivua

nor

20.32 Ostin jo joitakin vuosia sitten Turun kirjamessuilta paikallisen scfi-seuran pisteeltä Mirka Ulannon Hämärä teehetki-kokoelman Spin-lehdessä ilmestyneistä holittomista kolumneista. Ulanto asui muutamia vuosia Britannian Cambridgessä keräämässä työkokemusta kääntäjänä opiskelujen jälkeen ja piti yhteyttä Turun nörttiyhteisöön kolumniensa kautta. Kolumneihin mahtuu nörttteilyn lisäksi populaaria tiedettä ja käännöstyön valoittamista.

Hämärä teehetki 162 sivua.

Kirjastojen maa-kirjan kansiteksti on keksiliäs.

21.4 11.15 Heräsin juuri ja juon nyt aamukahvia. Luin eilen suunnilleen yhteentoista jo aikoja sitten aloittamaani Kirjastojen maa-kirjaa. Palaankin pian sen kirjan pariin.

15.02 Lukumaraton on ohi! Viimeisenä luin tosiaan Mikko Lahtisen Kirjastojen maan, jossa Lahtinen käy melkein kaikissa Suomen kirjastoissa. Kirja on bibliofiilille ja kirjastojen ystävälle mieluisaa luettavaa. Jossain vaiheessa kirja tietenkin toistaa hiukan itseään, mutta siitä saa kattavan kuvan, millainen Suomen kirjastokenttä on ollut vuosituhannen ensimmäisen vuoden lopussa.

Olisin tosin kaivannut kirjaan lopputekstiä, joka olisi summannut Kirjastojen miehen reissun.

Kirjastojen maa 388 sivua.

Kaiken kaikkiaan oli onnistunut lukumaraton. Luettuja kirjoja kertyi neljä ja sivuja 943.

Yusuke Murata: One punch man

Katsoimme jokin aika sitten Netflixistä One punch man-animen ensimmäisen kauden. Pitihän se mangakin lukea. Ja suosittelen tosiaan sitä kaikille sarjakuvien ystäville.

Saitama on sankari, joka päihittää kenet tahansa yhdellä iskulla. Sankariksi hän on ruvennut huvin vuoksi ja treenasi, kunnes tukka lähti. Vastustajien helppo voittaminen on kuitenkin tylsää. Sarjan edetessä mukaan tulee muitakin sankareita, jotka tuovat oman mausteensa Saitaman elämään.

Manga etenee samalla tavalla kuin anime, joten ei ole mitenkään pakollista katsastaa molempia.

Guy Delisle: Pjonjang, Merkintöjä Burmasta ja Merkintöjä Jerusalemista

merkintöjä-jerusalemistamerkintöjä-burmasta.jpgpjongjang.jpeg

Törmäsin kirjaston lukuvinkkilistalla Guy Delislen sarjakuviin. Lainasin kaikki kolme listalla ollut ja luin ne parissa illassa.

Kronologisesti ensimmäisessä kirjassa, Pjongjang, Delisle menee Pohjois-Koreaan tekemään animaatioyhteistyötä paikallisten kanssa. Merkintöjä Burmasta ja Merkintöjä Jerusalemista ovat sinällään sisarteoksia, että niissä molemmissa Delisle on perheensä kanssa ekpatrina. Delislen vaimo työskentelee Lääkärit ilman rajoja-avustusjärjestössä ja perhe reissaa mukana sinne missä komennus kulloinkin on.

Delisletekee teräviä huomioita paikallisista oloista oli sitten kyseessä Pjonjangin kulissit, Burman sotilasjuntan hallitsema maa tai monikulttuurinen Jerusalem. Itse asiassa juurikin Merkintöjä Jerusalemista voitti parhaan albumin palkinnon Angoulémen sarjakuvafestivaaleilla 2012.

Toinen dokumentaarista sarjakuvaa tekevä piirtäjä, Joe Sacco, ei miellytä silmääni yhtä lailla kuin Delisle.

Guy Delislen sarjakuvia ovat lukeneet myös Kirjanurkkaus, Mari A:n kirjablogi ja Aamuvirkku yksisarvinen

Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne

prinssi-charlesin-tunne

Äkkäsin Liv Strömquistin viime vuoden alkupuolella Voima-lehdestä. Pian lainasinkin kirjastosta juuri suomennetun Strömquistin Kielletty hedelmä-sarjakuva-albumin. Strömquistin kollaasimainen tyyli ja aiheeseen perehtyneisyys tekivät minuun vaikutuksen.

Sammakko-kustannus julkaisi jo viime vuoden lopussa useamman muun Strömquistin aiemman albumin. Viime viikolla kirjastossa sain näpperihini Strömquistin Prinssi Charlesin tunne-albumin, jonka lukaisinkin sitten pikaisesti.

Strömquist jatkaa samaa feminististä aatostaa kuin Kielletyssä hedelmässäkin. Hän muun muassa nostaa esiin sen, miksi nainen on usein se joka uhrautuu esimerkiksi ryhtymällä omaishoitajaksi. Hän nimeää mieskoomikkopoppoon (Charlie Sheen, Tim Allen, Jerry Seinfield ja Ray Romano) neljän koplaksi, joiden vitsit pohjautuvat samaan naisten vähättelyyn. Kun kulttuurimme tuotteissa painetaan alas naisten asemaa ja tunteiden näyttämistä, alkaa yhä useampi uskoa vitsiin.

Strömquistin sarjakuvat ovat oivaltavia. Niille tekisi mieli nauraa, jolleivat ne osuisi niin naulan kantaan ja olisi todenperäisiä.