Naomi Alderman:Voima

Olin nähnyt joitain lehtijuttuja tänä keväänä suomeksi julkaistusta Naomi Aldermanin Voimasta ja muistan lukeneeni Margaret Atwoodin suositelleen kirjaa. Onnekseni sain kirjan käsiini kirjaston samana päivänä palautettujen hyllystä. Pian en malttanutkaan laskea tätä käsistäni.

Tytöille ympäri maailmaa ilmestyy kyky tuottaa sähköä käsiinsä. Vähitellen voimasuhteet miesten hallitsemassa maailmassa alkavat kääntyä. Kirjassa seurataan kymmenen vuoden ajan ennen mullistusta muun muassa amerikkalaisen kaupungin pormestaria Margotia, sijaiskodissa pompoteltua Allieta, nigerialaista toimittajamiestä Tundea sekä brittiläistä alamaamaailman tuntemaa Roxya.

Sinänsä kirja muistuttaa Margaret Atwoodin 1980-luvulla julkaistua Orjattaresi-teosta, ettei alistamisen keinot ole keksittyjä. Tässä kirjassa niitä vain käyttävät naiset. Yrittääkö Voima kertoa, etteivät naiset ole sen parempia, mikäli olisivat fyysisesti voimakkaampia kuin miehet? Fyysinen voima siis korruptoi.

Kirjassa ei ole sankareita, vaikkakin Tunde osoittautuukin symppikseksi. Jokainen voi siis ajautua pahuuden polulle.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa Anneli, Amma ja Suketus.

Mainokset

Margaret Atwood: Orjattaresi

Minua hävettää. Spekulatiivisen fiktion klassikoihin lukeutuva Margaret Atwoodin Orjattaresi julkaistiin jo 1980-luvun puolivälissä. Trumpin valinnan myötä se ponkaisi taas Bestseller-listalle. Ihmettelin jo tuolloin, miksen olen lukenut kirjaa aiemmin. Kesällä HBO Nordicille tuli kirjaan pohjautuva sarja, jonka katsoimme puolisoni kanssa. Löysin Turun kirjakahvilasta kirjan ruotsinkielisenä. Loppujen lopuksi sain sen kuunneltua äänikirjana.

Uskonnolliset fundamentalistit ovat vallanneet Amerikan. Naisilta on kielletty lukeminen ja Vanhasta testamentista on poimittu kohta, jossa Saara antaa Abrahamin maata Raakel–orjattarensa kanssa saadakeen perillisen. Siispä korkea-arvoisemmissa talouksissa Gileadissa sinisiin pukeutuneilla naisilla makaa jalkojen välissä verenpunaiseen pukeutunut orjatar, jota talon isäntä raiskaa siittäen mahdollisen jälkeläisen.  Hedelmälliset naiset on siis alistettu synnytyskoneiksi. Orjattarien ja vaimojen lisäksi Gileadissa on marttoja, joiden tehtävänä on lähinnä kotityöt.

Tein periaatteessa virheen siinä, että katsoin sarjan ennen kuin kuuntelin kirjan. Läpi kuuntelukokemuksen vertasin kuulemaani näkemääni. Äänikirjan luki Susa Saukko, jonka värikäs ääni vei dystopian kauhuihin. Vaikkei tapahtumien suhteen kirjassa ollut mitään uutta TV-sarjaan verrattuna, kirja tuntui raa’emmalta kuin sarja.

Toisin kuin sarjassa, päähenkilön nimeä ei kerrottu. Omalla tavallaan tämä sai hänet tuntumaan kyynisemmältä. Kirjassa kertoja paljasti useaan otteeseen olevansa epäluotettava kertoja ja värittävänsä tarinaa.

Kirjan lopussa oli pitkä osuus jonkin tieteellisen konferenssin puheenvuoroa. Tutkijat olivat löytäneet c-kasetit, jolle Gileadista paennut orjatar oli nauhoittanut kertomuksensa. Konferenssissa pohdittiin kasettiien ja kertomuksen aitoutta. Tämä osuus kirjasta tuntui hiukan turhalta.

Arwoodin mukaan romaanissa ei ole mitään, mikä ei olisi vielä tapahtunut. Mikäli puudutamme itsemme katsomalla lähinnä kevyttä populaarikulttuurin tuotetta, emme näe koko kuvaa kuten esimerkiksi aborttiklinikoiden räjäyttelijöitä.

Yllä oleva kuva on kesäkuulta, kun Yhdysvalloissa kiristettiin jälleen abortinvastaisia lakeja. Lue lisää täältä.

HS:n juttu Orjattaresi-kirjasta 10.2 (voi olla maksumuurin takana).

 

Magdalena Hai & Hanna Matilainen (toim.) – ROCKNOMICON

Kansi: Magdalena Hai

Marraskuussa sähköpostiini kolahti tiedote ja arvostelukappale sähköisessä muodossa Osuuskumman tiedottajalta. Tallensin e-kirjan Google kirjoihini, josta lueskelin sen rauhalliseen tahtiin.

Kirjoittajina antologiassa ovat osuuskummalaiset Maija Haavisto, Jussi Katajala, Tarja Sipiläinen, Juha Jyrkäs, Markus Harju, Magdalena Hai, Janos Honkonen ja Shimo Suntila. Vierailevina tähtinä legendaariset Sari Peltoniemi ja J. Pekka Mäkelä.

Antologian kirjoittajia ovat inspiroineet bändit kuten Peer Günt, Twisted Sister, Eluveitie, Satyricon, Danzig, The Almighty, Annihilator, Strops ja Haeritici7o74.
ROCKNOMICON on kiitos ja kunnianosoitus raskaalle rockille ja heavy metalille.

Kirja on kuin mikä tahansa kunnon rock-keikka alkaen alkujuonnosta päättyne encoreen. Osa biiseistä..tai siis tarinoista ei napannut minua niin paljo. Nostan ohessa muutamia kovimmin iskeneitä novelleja.

Maija Haaviston Perjatai-illan huumaa on kunnianosoitus pitkätukka rockille/heville ja kuvaa ansiokkaasti nuoren mielenmaisemaa. Se kertoo myös siitä, kuinka Alice Cooper muun muassa antoi luvan nuorille cis-pojille ja -miehillekäyttää kajalia menettämättä miehisyyttään.

Parhaiten mieleeni jäi Jussi Katajalan Rock’n roll ei kuole koska, jossa päädytään herättämään henkiin vanhoja rokkareita rakkauden tähden. Kyseinen tarina piti otteessaan tiukasti kuin pahimman glamrockkarin nahkahousut.

Tarinoiden välissä on lyhyitä välispiikkejä. Hauska idea oli myöskin, että kirjan loppuosan kirjoittajaesittelyssä kerrottiin myös heitä innostaneesta musiikista. Varmasti kirjasta saisin enemmän irti, mikäli olisin enemmän musiikki/rockhifistelijä.

Kirjan voi lukea sähköisenä mm. Elisa Kirjassa tai tilata paperisena Osuuskumman verkkosivuilta.

Tätä kirjoittaessa kuuntelin mm. CMX:ää ❤