David Duchovny: Pyhä lehmä

lataus.png

David Duchovny on tunnettu lähinnä roolistaan X-filesin Mulderina sekä monesta muusta sarjasta ja elokuvasta kuten Californicationsista ja Twin Peaksista. Muutama vuosi sitten hän kuitenkin kunnostautui kirjailijana kirjoittamana viihteellisen Pyhä lehmä-kirjan.

Elsie asuu pienellä maatilalla. Eräänä iltana hän saa kuitenkin kuulla tehotuotannosta sekä siitä, mitä lehmille käy, kun ne ”katoavat” tilalta. Hän päättää muuttaa Intiaan, jossa lehmä on pyhä eläin. Mukaan suunnitelmaan tulee Jerry – possu, joka haaveilee Israelista ja Tom-kalkkuna, jonka mielessä on Turkki (Turkey).

Luvut kirjassa ovat lyhyitä ja ne ovat kirjoitettu Elsien muistelmiksi. Itse en tykännyt pätkistä, joissa Elsie kertoi, mitä mieltä kustannustoimittaja oli ollut jostain ratkaisusta. Se rikkoi mielestäni hiukan kirjan illuusiota. Kirja on etupainotteinen. Alussa valmistellaan ja pohditaan pitkään seikkailuun lähtöä, mutta Intiassa viivytäänkin vain parin luvun verran.

Tämä kirja on erinomainen kassi- tai välipalakirja, sillä siitä ei tipu kärryiltä, vaikka lukeminen olisikin pätkittäistä.

 

 

Mainokset

Ken Mogi: Löydä oma ikigai

loyda-oma-ikigai.jpg

Varsinkin näin kaamoksen kurkkiessa nurkan takaa, on aika käpertyä viltin alle lukemaan. Kun ei huvita mennä ulos myrskyyn tai suorittaa mitään, haluan lukea yhä uudelleen hyvinvointioppaita, joissa todetaan eri sanankääntein ”sinä riität” ja ”kulje omaa polkuasi”.

Japanilainen ikigai kuuluu samantapaiseen hyvinvointijargoniin kuin tanskalainen hygge (kirjoitin hyggestä täällä), tosin japanilaisen twistillä. Molemmat esittelevät maansa hyvinvointifilosofiaa pureutuen samalla maanmiestensä mielenlaatuun.

37793368_245062552782828_9173459594842734592_n.jpg

Tiivistettynä ikigai on syy nousta sängystä ylös. Sekä kirjan alussa että lopussa esitellään ikigain viisi pilaria:

  1. Aloita pienesti
  2. Vapauta itsesi
  3. Harmonia ja kestävyys
  4. Iloitse pienistä
  5. Ole läsnä tässä ja nyt

Alun ja lopun väliin mahtuukin sitten paljon esimerkkejä japanilaisen kulttuurin kautta niin salarymanien kuin sumopainijoidenkin kautta. Juuri esimerkkeihin pureutuminen tekee lukukokemuksesta soljuvan.

Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne

prinssi-charlesin-tunne

Äkkäsin Liv Strömquistin viime vuoden alkupuolella Voima-lehdestä. Pian lainasinkin kirjastosta juuri suomennetun Strömquistin Kielletty hedelmä-sarjakuva-albumin. Strömquistin kollaasimainen tyyli ja aiheeseen perehtyneisyys tekivät minuun vaikutuksen.

Sammakko-kustannus julkaisi jo viime vuoden lopussa useamman muun Strömquistin aiemman albumin. Viime viikolla kirjastossa sain näpperihini Strömquistin Prinssi Charlesin tunne-albumin, jonka lukaisinkin sitten pikaisesti.

Strömquist jatkaa samaa feminististä aatostaa kuin Kielletyssä hedelmässäkin. Hän muun muassa nostaa esiin sen, miksi nainen on usein se joka uhrautuu esimerkiksi ryhtymällä omaishoitajaksi. Hän nimeää mieskoomikkopoppoon (Charlie Sheen, Tim Allen, Jerry Seinfield ja Ray Romano) neljän koplaksi, joiden vitsit pohjautuvat samaan naisten vähättelyyn. Kun kulttuurimme tuotteissa painetaan alas naisten asemaa ja tunteiden näyttämistä, alkaa yhä useampi uskoa vitsiin.

Strömquistin sarjakuvat ovat oivaltavia. Niille tekisi mieli nauraa, jolleivat ne osuisi niin naulan kantaan ja olisi todenperäisiä.

Jojo Moyes: Ne jotka ymmärtävät kauneutta

Ne_jotka_ymmärtävät_kauneutta.jpg

Alan pitää jo Jojo Moyesin kirjoja varmana nakkina, kepeinä lukuelämyksinä romantiikan saralla, vaikkakaan miehen nappaaminen ei ole naisen tärkein motiivi. Ne, jotka ymmärtävät kauneutta lähti kuitenkin tahmeasti liikkeelle, eikä lukemiseen tullut samankaltaista ahmimista kuin aiemmin Moyesin kirjoja lukiessa.

Sophie elää ensimmäisen maailmansodan aikaisessa miehitetyssä Ranskassa. Ainoana muistona rintamalle lähteneestä miehestään hänellä on taulu, jonka mies maalasi hänestä heilastelun alkuaikoina. ”Tyttö, jonka jätit taaksesi”-taulun ympärille kietoutuu koko kirjan tarina.

Sophie joutuu kestitsemään saksalaisia joukkoja ja sietämään komentajaa, joka ihailee taulua ja sen naista. Toisaalla vuonna 2006 Englannissa Liv Hallstonin seinällä riippuu juuri tuo taulu. Vaikka hän onkin melkein vararikossa, hän puolustaa käräjillä oikeuttaan omistaa taulu, jonka nainen antaa hänelle katseellaan voimaa.

Moyesin taito on kirjoittaa kaksi erilaista tarinaa ja sitoa tarinat yhteen muutenkin kuin taulun kautta. Välillä minua ärsytti lukiessa päähenkilöiden itsepäisyys. Toisaalta hyvä, että kirja nostattaa esiin tunteita.

Makoto Shinkai & Ranmaru Kotome: Your name

51HZogek5eL._SX331_BO1,204,203,200_.jpg

Vaikken olekaan nähnyt Your name-animea, tartuin silti odottavin mielin samannimiseen kolmiosaiseen mangaan. Ensimmäisessä osassa maaseudulla asuva Mitsuha ja Tokiossa asuva Taki huomaavat vaihtavansa kehoja. Siitä kuinka tyttö ja poika vaihtavat kehoja olisi voinut toki repiä pidemmältikin huumoria, mutta asian käsittely jää ensimmäiseen osaan.

Toisessa osassa nimittäin selviää, joten joka laittaa pakan sekaisin. Taki huomaakin, että häntä tarvitaan pelastamaan kylällinen ihmisiä. Taki ja Mitsuha haluaisivat kohdata, mutta helpommin sanottu kuin tehty.

Your name-mangan piirrostyyli miellyttää ainakin minun silmääni. Senkin vuoksi tarina on nopeasti luettu. Seuraavaksi tarkoituksena on tutustua itse elokuvaan.

Stephen King: Revolverimies

9789513150945_frontcover_final_original.jpg

Stephen Kingiä on kehuttu paljon. Kysyin viime vuoden puolella Twitterissä listaa must read Kingin kirjoista. Listaahan tuli, kuten myös aloittamisen lykkäämistä. Puolisoni on ahminut Kingin Musta Torni-sarjan ja pitihän meidän käydä se katsomassakin leffateatterissa. Yritin saada puolisoa kirjoittamaan postauksen tänne leffan jäljiltä, mutta se jäi

Anyway. Tartuin siis suosituksesta Musta torni-sarjan ensimmäiseen osaan. King taitaa kuvailevan tyylin ja kirjaa olisi ollut hauska lukija, mikäli olisin välittänyt hahmoista tai edes western-genrestä.

Kirjan ytimessä oli Revolverimies, joka yritti saavuttaa edellään kulkevaa Mustiin pukeutuvaa miestä. Missään kohtaa ei kerrota, miksi he ovat vihollisia. Matkan aikana mukaan tarttuu jostain toisesta maailmasta tullut poika, joka mielestäni on kitisevä maanvaiva.

Sain kahlattua kirjan loppuun. Kingin kirjaksi se onkin ohut, vain 244 sivua. Kun totesin puolisolleni, ettei minua kiinnosta lukea enempää Musta torni- sarjaa, hän muistutti, että King oli kirjoittanut ensimmäisen osan nuorena tarkoituksena jättää sen yhteen osaan. Seuraavat osat olisivat täyttä timanttia.

En ole varma jatkanko siis jossain vaiheesa Musta Torni-sarjan kanssa painimista vai kokeilenko jotain muuta Kingin kirjaa. Vaikken välittänytkään Revolverimiehen tarinasta, oli Kingin tekstiä kuitenkin miellyttävä lukea.

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

parillisia-ja-parittomia

Yksinhuoltaja Jess Thomasin arkeen kuuluu rahasta ja lapsista huolehtimista. Töitä on tehtävä niin paljon, ettei lasten kanssa ehdi viettää tarpeeksi aikaa. Tanzie-tytär saa mahdollisuuden osallistua matematiikkaolympialaisiin, mutta miten matka taitetaan toiselle puolelle maata?

Ed Nicholls on it-velho, joka onnistuu sössimään sekä avioliittonsa että uransa. Hän huomaa Jessin perheineen tien poskessa ja tarjoutuu kuskaamaan heidät aavistamatta, millaiseksi kyseinen road trippi osoittautuu.

Jojo Moyesin chick litt vei taas mukanaan. Olen pohtinut, mikä erottaa Moyesin kirjat muusta romcom-kirjallisuudesta. Sanoisin, että ehdottomasti elämänmyönteisyys. Lisäksi tuntuu, etteivät hahmot ole tyhjäpäitä, joiden elämäntarkoitus on löytää rakkautta. Näiden hahmojen mukana haluaa oikeasti viettää aikaa.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat jo luovuttaneet chick litin suhteen.