Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

Nimettömäksi jäävä päähenkilö tempautuu seikkailuun, jossa hänet patistetaan etsimään erikoista lammasta, jolla on tähden kuva selässä. Hän matkustaa tyttöystävänsä kanssa pohjoiseen Hokkaidoon ja yhä syvemmälle maaseudulle. Sitten se tarina vasta oudoksi muuttuukin.

Kirja on julkaistu Japanissa 1982 ja suomennettu 1993. Ja sen kyllä huomaa. Kirja on Murakamin läpimurtoteos ja se on saanut Wikipedian mukaan Noma Literary palkinnon. Suomennoksessa oli joitain hassuuksia, kuten homoseksuelli. Wikipedia tiesi myös kertoa, että kirja kuuluu Rat-trilogiaan, jonka muita osia ei ole suomennettu.

Odotin tältä kirjalta paljon, koska olen aiemminkin pitänyt kaikista lukemistani Murakamin kirjoista. Mukana on jazzia, kuten kaikissa Murakamin kirjoissa, mutta jokin vielä puuttui. Luin kirjan kuitenkin syventyneenä loppuun saakka.

Mainokset

Michelle Obama: Becoming

Olen jo pitkään halunnut aloittaa uudelleen äänikirjojen kuuntelun. Tilaisuus tulikin, kun uudenvuodenpippaloissa frendi suositteli Audible-äänikirjapalvelua. Sieltä löysin Michelle Obaman marraskuussa julkaiseman omaelämänkerran Becoming hänen itsensä lukemana.

Obaman rauhallinen ääni vie kuulijan Chigagon eteläpuolelle sekä läpi päämäärätietoisen nuoren naisen elämän kohti maan äidin roolia. Tarina ei ole pelkästään omasta polusta kertomista vaan myös afroamerikkalaisten aseman Yhdysvalloissa esille tuomista. Myös ennakkoluulot omien keskuudessa. Joidenkin mielestä Obama puhui kuin valkoinen ja Barack Obama ei ole tarpeeksi musta.

Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Becoming me-osassa käydään läpi Obaman lapsuutta ja nuoruutta. Becoming us-osassa Michelle Robinsson tapaa Barack Obaman ja kuulemme heidän yhteiselonsa alusta. Viimeisessä osassa, Becoming more, tutustumme presidenttikampanjan ja presidentin rouvana olon haasteisiin.

Pakko kehua Obaman rauhallista lukutapaa. Kuuntelin myös vähän aikaa sitten Tina Feyn Bossypantsin, jota lukiessa Feyllä oli tapana mutista hiljaisella äänellä punchlinet. Tähän verrattuna Obaman kirjaa oli todella miellyttävä kuunnella.

Stephen King: Julma leikki

1206_Image_(1133)_300x455_2254

Näin vähän aikaan sitten Nostalgia criticin videon, jossa hän listasi top 11 Stephen kingin romaaneihin perustuvaa elokuvaa. Julma leikki herätti mielenkiintoni, mutta kyseistä elokuvaa ei löytynyt kirjastosta. Niinpä lainasin sen kirjana.

Keski-ikäinen pariskunta ajaa mökilleen. Mies, Gerald Burlingame sitoo vaimonsa, Jessien, käsiraudoilla sänkyyn eroottisia leikkejä varten. Gerald saa kuitenkin sydänkohtauksen ja kuolee. Jessie on jumissa sängyssä ajatustensa ja pelkojensa kanssa.

Premissi on yksinkertainen, mutta siitä on saatu aikaaan hyytävä tarina. Aluksi kirja oli kassikirjanani, kunne sen jännitys kävi niin käsin kosketeltavaksi, että minun oli ahmittava se loppuun kerralla.

Tämä oli nyt toinen lukemani Kingin romaani ja se peittosi kirkkaasti aiemmin tänä vuonna lukemani Mustan torni-sarjan aloitusosan. King osaa pitää lukijan varpaillaan ja yllättää lukijan yhä uudelleen. Jäin tosin miettimään, olisiko loppu ollut tehokkaampi muutama kymmen sivua aiemmin.

Guy Delisle: Pjonjang, Merkintöjä Burmasta ja Merkintöjä Jerusalemista

merkintöjä-jerusalemistamerkintöjä-burmasta.jpgpjongjang.jpeg

Törmäsin kirjaston lukuvinkkilistalla Guy Delislen sarjakuviin. Lainasin kaikki kolme listalla ollut ja luin ne parissa illassa.

Kronologisesti ensimmäisessä kirjassa, Pjongjang, Delisle menee Pohjois-Koreaan tekemään animaatioyhteistyötä paikallisten kanssa. Merkintöjä Burmasta ja Merkintöjä Jerusalemista ovat sinällään sisarteoksia, että niissä molemmissa Delisle on perheensä kanssa ekpatrina. Delislen vaimo työskentelee Lääkärit ilman rajoja-avustusjärjestössä ja perhe reissaa mukana sinne missä komennus kulloinkin on.

Delisletekee teräviä huomioita paikallisista oloista oli sitten kyseessä Pjonjangin kulissit, Burman sotilasjuntan hallitsema maa tai monikulttuurinen Jerusalem. Itse asiassa juurikin Merkintöjä Jerusalemista voitti parhaan albumin palkinnon Angoulémen sarjakuvafestivaaleilla 2012.

Toinen dokumentaarista sarjakuvaa tekevä piirtäjä, Joe Sacco, ei miellytä silmääni yhtä lailla kuin Delisle.

Guy Delislen sarjakuvia ovat lukeneet myös Kirjanurkkaus, Mari A:n kirjablogi ja Aamuvirkku yksisarvinen

David Duchovny: Pyhä lehmä

lataus.png

David Duchovny on tunnettu lähinnä roolistaan X-filesin Mulderina sekä monesta muusta sarjasta ja elokuvasta kuten Californicationsista ja Twin Peaksista. Muutama vuosi sitten hän kuitenkin kunnostautui kirjailijana kirjoittamana viihteellisen Pyhä lehmä-kirjan.

Elsie asuu pienellä maatilalla. Eräänä iltana hän saa kuitenkin kuulla tehotuotannosta sekä siitä, mitä lehmille käy, kun ne ”katoavat” tilalta. Hän päättää muuttaa Intiaan, jossa lehmä on pyhä eläin. Mukaan suunnitelmaan tulee Jerry – possu, joka haaveilee Israelista ja Tom-kalkkuna, jonka mielessä on Turkki (Turkey).

Luvut kirjassa ovat lyhyitä ja ne ovat kirjoitettu Elsien muistelmiksi. Itse en tykännyt pätkistä, joissa Elsie kertoi, mitä mieltä kustannustoimittaja oli ollut jostain ratkaisusta. Se rikkoi mielestäni hiukan kirjan illuusiota. Kirja on etupainotteinen. Alussa valmistellaan ja pohditaan pitkään seikkailuun lähtöä, mutta Intiassa viivytäänkin vain parin luvun verran.

Tämä kirja on erinomainen kassi- tai välipalakirja, sillä siitä ei tipu kärryiltä, vaikka lukeminen olisikin pätkittäistä.

 

 

Ken Mogi: Löydä oma ikigai

loyda-oma-ikigai.jpg

Varsinkin näin kaamoksen kurkkiessa nurkan takaa, on aika käpertyä viltin alle lukemaan. Kun ei huvita mennä ulos myrskyyn tai suorittaa mitään, haluan lukea yhä uudelleen hyvinvointioppaita, joissa todetaan eri sanankääntein ”sinä riität” ja ”kulje omaa polkuasi”.

Japanilainen ikigai kuuluu samantapaiseen hyvinvointijargoniin kuin tanskalainen hygge (kirjoitin hyggestä täällä), tosin japanilaisen twistillä. Molemmat esittelevät maansa hyvinvointifilosofiaa pureutuen samalla maanmiestensä mielenlaatuun.

37793368_245062552782828_9173459594842734592_n.jpg

Tiivistettynä ikigai on syy nousta sängystä ylös. Sekä kirjan alussa että lopussa esitellään ikigain viisi pilaria:

  1. Aloita pienesti
  2. Vapauta itsesi
  3. Harmonia ja kestävyys
  4. Iloitse pienistä
  5. Ole läsnä tässä ja nyt

Alun ja lopun väliin mahtuukin sitten paljon esimerkkejä japanilaisen kulttuurin kautta niin salarymanien kuin sumopainijoidenkin kautta. Juuri esimerkkeihin pureutuminen tekee lukukokemuksesta soljuvan.

Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne

prinssi-charlesin-tunne

Äkkäsin Liv Strömquistin viime vuoden alkupuolella Voima-lehdestä. Pian lainasinkin kirjastosta juuri suomennetun Strömquistin Kielletty hedelmä-sarjakuva-albumin. Strömquistin kollaasimainen tyyli ja aiheeseen perehtyneisyys tekivät minuun vaikutuksen.

Sammakko-kustannus julkaisi jo viime vuoden lopussa useamman muun Strömquistin aiemman albumin. Viime viikolla kirjastossa sain näpperihini Strömquistin Prinssi Charlesin tunne-albumin, jonka lukaisinkin sitten pikaisesti.

Strömquist jatkaa samaa feminististä aatostaa kuin Kielletyssä hedelmässäkin. Hän muun muassa nostaa esiin sen, miksi nainen on usein se joka uhrautuu esimerkiksi ryhtymällä omaishoitajaksi. Hän nimeää mieskoomikkopoppoon (Charlie Sheen, Tim Allen, Jerry Seinfield ja Ray Romano) neljän koplaksi, joiden vitsit pohjautuvat samaan naisten vähättelyyn. Kun kulttuurimme tuotteissa painetaan alas naisten asemaa ja tunteiden näyttämistä, alkaa yhä useampi uskoa vitsiin.

Strömquistin sarjakuvat ovat oivaltavia. Niille tekisi mieli nauraa, jolleivat ne osuisi niin naulan kantaan ja olisi todenperäisiä.