Juno Dawson: Mallikappale

Jana Novak on huvipuistossa, kun hänet bongaa mallitoimiston kykyjenetsijä. Tilanne tuntuu vitsiltä. 17-vuotias Jana ei tunne itseään kaunottareksi. Päinvastoin. Muotitoimisto ihastuu Janan pituuteen ja luo hänelle androgyynin tyylin. Pian häntä viedään ympäri maailmaa. Vaikka Jana ei rakasta mallin työtä, hän haluaa hankkia rahaa yliopistoa varten. Ja kyllä hän myöntää saavansa mielihyvää ollessaan catwalkilla huomion keskipisteenä.

Mallikappale paljastaa muotimaailman raadollisuuden. Kirjan englanninkielinen nimi Meat market kuvastaa hyvin mallien elämää muotiluomusten hengareina. Olen katsonut aikanaan toistakymmentä kautta Huippumalli haussa- realityä, joten nautin kirjan aihepiiristä. Kirjan ote on feministinen ja tuleehan se metoo- osuuskin esiin.

Kirja on nopealukuinen ja viihdyin sen parissa hyvin. Lukujen välissä on pätkiä Janan haastattelusta, joka enteilee tulevaa. Nykynuorten kirjoissa tuttua moninaisuutta esiintyy hyvin. En kuitenkaan malta olla miettimättä, josko kirjan loppu olisi vähemmän onnellinen, mikäli se olisi aikuisten romaani.

J.R.R Tolkien: Kuninkaan paluu

Siitä on jo pari viikkoa, kun luin loppuun Kuninkaan paluun sekä Taru Sormusten herrasta- opuksen lopussa olevat liitteet. Siinä missä luin kahtan edellistä, Sormusten ritareita ja Kahta tornia, luku kerrallaan makustellen, rykäisin trilogian viimeisen osa kahdessa illassa.

Kirjan ensimmäinen puolikas eli viides kirja seurataan Legolasta, Aragornia, Gandalfia, Gilmiä sekä Merriä ja Pippiniä Gondoriin. Mordorin örkit ovat liittolaisineen valtakunnan porteilla ja sota vaikuttaa epätoivoiselta. Samaan aikaan Sam ja Frodo taivaltavat kohti Tuomiovuorta mahtisormus painonaan.

Vaikka Kuninkaan paluu kahmi elokuvana kasan Oscareita, on se mielestäni trilogian heikoin lenkki. Sekä kirjassa että elokuvassa lähinnä kurotaan tarinan polkuja yhteen ja tarinalle nähdään monta loppua. Elokuvassa ei käy selväksi, että tapahtumat ulottuvat miltei vuoden ajanjaksolle. Paluu matkallakin hobitit viettivät aikaa Rivendellissä. Frodo ei koskaan palautunut matkasta ja se käy hyvin ilmi kirjassa.

Kimppakyyti Mordoriin- lukupiirin keskustelussa nousi esiin Aragornin messiaaniset vibat. Hän tuli Gondoriin kuin pelastamaan ja linnanpihan valkoinen puu alkoi taas kukkimaan. Elokuvassa Aragorn käy myös kuoleman rajamailla. Ylhäissyntyisistä puhuttaessa kirjassa muistetaan mainita ylväs ryhti ja arvokas ulkomuoto.

Myös Eowynin hahmo puhutti. Rohanin neito ei haluaisi tyytyä perinteiseen naisen muottiin. Hän matkaakin taistelemaan yhdessä Merrin kanssa ja tappaakin lopulta Angmarin noitakuninkaan. Lukijoiden pettymykseksi hän tutustuu parantolassa Faramiriiin ja tyytyy lopulta vaimon osaan.

Tolkienin suuri urakka tulee näkyviin liitteissä, joissa on muun muassa Keskimaan eri kansojen aakkosia, historiaa ja taruja. Seuraavaksi luemme lukupiirissä Silmarillionin. Se jäikin minulta kesken lukioiässä, joten odotan mielenkiinnolla, millainen kirja sieltä paljastuu.

J.R.R: Tolkien: Kaksi tornia

ÄLÄ LUE TÄTÄ POSTAUSTA, MIKÄLI ET HALUA JUONIPALJASTUKSIA SORMUSTEN HERRASTA

Sormusten saattue on hajonnut. Kahden tornin ensimmäisessä kirjassa (eli trilogian kolmannessa kirjassa) seurataan Aragornia, Gimliä ja Legolasta ja toisessa Samia ja Frodoa. Tällä lukukerralla rakastun yhä enemmän trilogiaan. Lukupiirissämme on ollut puhetta, että lukisimme seuraavaksi Silmarillionin. Sitä en olekaan aiemmin lukenut.

Elokuvassa on painotettu eri asioita kuin kirjassa. Joitain kohtauksia on siirretty elokuvasta toiseen. Esimerkiksi kirjassa Sam ja Frodo kohtaavat Lukitarin jo nyt, elokuvassa vasta Kuninkaan paluussa. Kaksi tornia-elokuva painottaa taisteluita. Helmin syvänteen taistelu on lyhyt pätkä kirjassa, mutta elokuvassa se kestää yli tunnin. Elokuvaan on myös lisätty kohtaaminen örkkien ja ahmojen kanssa, jolloin Aragorn joutuu eroon muista ja häntä luullaan kuolleeksi.

Parasta kirjassa mielestäni olivat Merri ja Pippin sekä entit. Lempikohtaukseni oli, kun Legolas, Aragorn ja Gimli tulivat Rautapihaan löytäen hobitit polttelemasta piippukessua ja herkuttelemasta. Elokuvassa tämä on nopeasi ohitettu, mutta kirjassa makustellaan pitkään ystävysten kohtaamisella.

Monen mielestä Frodon ja Samin osuus oli tylsintä kirjassa. Siksi olikin hyvä, että Faramirin kohtaaminen oli elokuvaversiota pidempi ja Lukitar kohdattiin jo Kahdessa tornissa. Kaksi tornia-äänikirja on kuulema äänitetty 90-luvun alussa ja lukija lukee Klonkun osuudet ylinäytellen, joka ärsyttää kuulijoita. Olisiko aika äänittää Sormusten herra uudelleen?

Olen pohtinut paljon Frodon ja Samin suhdetta. Moni näkee siinä romanttisia piirteitä. Sam kuitenkin tuntuu olevan alisteisessa asemassa Frodoon, kutsuen tätä herra Frodoksi ja itseään palvelijaksi. Tolkienin on sanottu pohjanneen Frodon ja Samin suhteen omaan suhteeseensa sotilaspalvelijaansa ensimmäisessä maailmansodassa. Britanniassa on edelleen selkeämpi luokkayhteiskunta kuin Suomessa. Tolkienin aikaan tämä jako on ollut suurempi. Tosin uskon Frodon ja Samin olevan ennemminkin ihanne siitä, millainen palvelijan ja isännän suhde voi olla.

Oletko sinä lukenut Sormusten herraa tai nähnyt Kaksi tornia-elokuvan?

Julia Quinn: The Duke and I

Loppuvuodesta Netflixiin tuli vuoteen 1813 sijoittuva Bridgerton-sarja. Ahmimme sen puolisoni kanssa oitis. Sarja perustuu Julia Quinnin kirjasarjaan, jonka kuuntelin nyt englanninkielisenä äänikirjana. Mikäli englanti ei luonnistu, on kirja ilmestynyt suomeksi juuri Tammelta nimellä Salainen sopimus.

Kirjan keskiössä on suurperheen nuorin tytär Daphne Bridgerton. Hänellä on kolmas kausi seurapiireissä meneillään eikä hän ole vielä päässyt naimisiin. Kirjassa Daphnea ei kuvata kauniiksi, mitä hän toki sarjassa on.

Jokaisen luvun aloittaa ote Lady Whistledownin juorulehtisestä. Whistledown tuntuu olevan hyvin perillä kaikesta ja kaikista. Juorulehteä luetaan ja paheksutaan. Komean herttuan palattua kaupunkiin, Daphne keksii juonen. Mikäli herttua heilasteli hänen kanssaan, kiinnostus häneen voisi herätä muillakkin kosioilla ja herttua pääsisi innokkaista anoppikokelaista eroon. Sopimus purettaisiin, kunhan Daphne saisi sopivan kosijan. Mutta miksi herttua ei suinsurminkaan halua naimisiin?

Tällä kertaa joudun sanomaan, että sarja on parempi, vaikkakin siinä on otettu paljon vapauksia historian tulkinnassa. Bridgertonin puvustuksesta on tehnyt hyvän videon muun muassa Karolina Zebrovska. Toisaalta sarjan todellisuuteen voi suhtautua samoin kuin räjähdyksiin scifi-leffoissa.

Sarjassa on paljon tummaihoisia ja muita ei-valkoisia aattelisina ja jopa kuningattarena. Kirjassa sinisilmäiseksi kuvattu herttua on sarjassa musta. Tämä sopii hyvin sarjan tuottanee Shonda Rhimesin linjaan. Rhimes on tuottanut muun muassa Greyn anatomia- ja Scandal-sarjat, joissa on monimuotoinen näyttelijäkaarti. Sarjaa katsoessa minua aluksi häiritsi tämä räikeä epähistoriallisuus, mutta totuttuani nautin utopiasta.

Sarjaa on muokattu kirjaa paremmaksi. Henkilöitä ja tapahtumia on enemmän. Kirjassa juoni paljastetaan jo alussa Daphnen vanhimmalle veljelle, joka oli minusta hiukan tylsää. Kirjassa kaikki miehet tuntuvat olevan tarpeettoman agressiivisia. Se ei kuitenkaan ollut yhtä ärsyttävää kuin englanninkielisen lukijan eri hahmojen näytteleminen.

Erikoismaininta sarjan musiikille, jota olen kuunnellut paljon töitä tehdessä. Joitakin on ärsyttänyt nykymusiikin, esimerkiksi Billie Eilishin Bad guyn, soittaminen klassisina versioina sarjassa. Itse sain suurta iloa arvaillessani biisejä jaksoissa.

Kaiken kaikkiaan suosittelen nimenomaan sarjan ahmimista Netflixistä. Ihanaa vaaleanpunaista hömppää.

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin

Klassikkojen lukeminen kirjallisuustieteiden kurssille ja lukupiireihin tekevät sen, että mieleni tekee lukea yhä enemmän hömppää. Tämä kirja vaikutti sellaiselta, joten tartui siihen.

Danielle on kunnianhimoinen newyorkilainen asianaja, jolla on elämä raiteillaan. David-avopuoliskin kosii juuri ajallaan. Danielle näkee kuitenkin hyvin todentuntuista unta, jossa hän elää ihan eri alueella eri miehen kanssa viisi vuotta myöhemmin. Aluksi hän pelästyy tulevaisuutta, mutta unohtaa unen neljäksi ja puoleksi vuodeksi. Sitten unen mies kävelee hänen elämäänsä.

Hiukan pilaan lukukokemusta kertomalla, ettei kirja koske pelkästään romanttista rakkautta vaan myös väkevää ystävyyttä. Ahmin kirjaa pitkissä pätkissä ennen nukkumaanmenoa. Tähdet laskivat viidestä neljään loppuratkaisun ollessa liian pikainen ja hutaistun oloinen.

Kirja sopii Helmet lukuhaasteen kohtiin 6. Kirja kertoo rakkaudesta ja 10. Kirjan nimessä on numero.

J.R.R Tolkien: Sormusten ritarit

Miten saa IG-kuvalle tykkäyksiä? Kissalla tietenkin!

Instagramin kautta löytyi Kimppakyyti Mordoriin-lukukyyti, jossa luetaan Taru Sormusten herrasta kirja kerrallaan tammi-maaliskuun aikana välillä keskustellen. Päätin kuitenkin kirjata ajatuksiani lukumatkallani. 

Luin Sormusten herran lukioikäisenä nähtyäni Sormuksen ritarit-elokuvan. Elokuvat tulivat teattereihin joulun aikoihin jokaisena lukiovuotenani ja seuraavana vuonna sain extended edition dvd:t syntymäpäivälahjaksi. Ensimmäisellä lukukerralla pidin teosta tylsänä. Enemmän pidin lopun liitteistä. 

Lyhykäisyydessään teos kertoo hobitista, joka saa tehtäväkseen mahtisormuksen tuhoamisen. Hän lähtee matkalle läpi Keskimaan yhdessä haltian, ihmisten ja kääpiön sekä muutaman muun hobitin. Ollaan sodassa örkkejä ja hiisiä vastaan, joten matka on kivinen. Kirja on jatkoa aiemmin ilmestyneeseen Hobitti-kirjaan ja siitä on tehty elokuvatrilogia 2000-luvun alussa.

Nyt toisella lukukerralla olen yllättynyt positiivisesti. Olen lukenut suunnilleen yhden luvun päivässä pitäen välillä välipäiviä. Kerronta soljuu niin, että mieli tekisi lukea enemmänkin. 

Aika paljonkin häiritsee monesti nähtyjen leffojen kuvat ja maisemat mielessä. Paljon on poistettu: Tom Bombadil, lauleskelut, Radagast… Hobitit myös ratsastavat alkumatkan. Minulle on jäänyt mielikuva ratsastavasta hobitista lähinnä Merri kömpelönä Eowynin kyydissä Kuninkaan paluu-elokuvassa.

Leffassa myöskin edetään paljon nopeammin kuin kirjassa. Frodo lähti matkaan vasta vuosia Bilbon katoamisen jälkeen. Elokuvassa näytti, että Elrondin neuvonpitoon oli tultu tarkoituksella. Tosiasiassa osallistujat sattuivat olemaan Rivendellissä muissa asioissa ja pääsivät siten päättämään suurista asioista. Elokuvassa saattue kootaan dramaattisesti Elrondin neuvonpidossa, kirjassa se sovitaan muussa tilanteessa keskustelun lomassa. Sormuksen saattue viettää aikaa Rivendellissä kaksi kuukautta ennen lähtöä, vaikka ajat kiristyvät

En tiedä onko se 1900-luvun alun ajankuvaa vai kuuluuko se aikakauden kirjallisuuteen, mutta ylempiluokkaisista puhutaan kunnioittavasti. Frodo on selkeästi valta suhteessa Samiin. Kun Elrondin neuvonpidossa puhutaan ylhäiseen sukuun kuuluvasta Boromirista, mainitaan hänen ylevä ulkonäkönsä. Pidetäänkin outona, miten rähjääntynyt Konkari on Isildurin jälkeläinen. 

Elijah Woodin Frodo tuntuu ainakin näin alussa vässykämmältä kuin kirjan Frodo. Hahmoja kehitetään hiljalleen. Elokuvassa Gimli, Merri ja Pippin ovat koomisia hahmoja. Kirjassa Merri kuvataan varakkaana hobittina, joka ei edes asu Konnussa vaan Rankkivuossa. Hän ja Pippin eivät tunnu samanlaiselta paita ja peppu-koheltajakaksikolta.

Kirjassa Boromir on ärsyttävämpi hahmo kuin leffoissa. Hän muistuttaa moneen kertaan, että Gondoriin pitäisi mennä ja haluaa kovemmin Sormuksen ihmisten “hyvään” käyttöön. 

Silmään pisti hyvien hahmojen kaunis ulkonäkö ja rumien örkkien pahuus. Näkyykö pahuus siis päällepäin? 

Tänään aloitan lukemaan Kahta tornia. Toivottakaa minulle hyvää matkaa.

Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Louisa Clarkin tarina jatkuu. Älä siis lue tätä eteenpäin, mikäli et ole lukenut aiempia osia Kerro minulle jotain hyvää tai Jos olisit tässä. Aiemmin hän hoiti neliraajahalvaantunutta Williä, löysi ensihoitajapoikaystävän Lontoosta, nyt Louisa lähtee kokeilemaan siipiään New Yorkissa. Will on yhä mielessä ja hän haluaa elää rohkeasti, kuten Will häntä kehoitti.

Louisa saa työpaikan rikkaan rouvan assistenttina, joka pitää sisällään kaikkea lenkkiseurana juoksemisesta ja asioiden hoitamisesta ihan seuraneitinä istumiseen. Louisa ei kotiudukaan heti New Yorkiin eikä kaukosuhdekaan ole yhtä helppo kuin olisi luullut.

Moyes kirjoittaa varmaa hyvänmielen chick litiä, joka muistuttaa oman sydämen kuuntelemisen tärkeydestä. Sarjan ensimmäinen osa koukutti niin, että luin sitä yötä myöten. Kaksi seuraavaa ovat olleet tasalaatuisen hyviä. Kuuntelin tämän Bookbeatista Heli Naskin lukemana, jonka rauhallinen ääni on vienyt minut aiemminkin saman tyylilajin seikkailuihin.

”…sai minut pohtimaan maailmaa ja identiteettiä, mutta ennen kaikkea romaani on hyvän mielen tuoja, joka sopi täydellisesti flunssalukemiseksi,” summaa Tuntematon lukija.

”Elä rohkeasti ei ole maailmankirjallisuuden merkkiteos, mutta piru vieköön, se on juuri sellainen kirja, jonka kanssa on mukava uppoutua torkkupeiton alle tuntikausiksi ja jonka luettuaan on hyvällä tuulella, ehkäpä ihmisenä vähän eheämpikin,” kirjoittaa Amman lukuhetki.

”Loun aitous suhteessa ulkonäköön perustuvaan jenkkiväkeen päälleliimataan, ja juoni kulkee ennalta-arvattavien käänteiden varassa,” kritisoi Tuijata.

David Attenborough: Yksi elämä, yksi planeetta

David Attenborough on tunnettu luonto-ohjelmien juontaja jo BBC:n alkuajoilta 1950-luvulta. Vuonna 2020 hänen nimissään julkaistiin samaan aikaan Life on Earth-dokumentti Netflixiin ja Yksi elämä, yksi planeetta-kirja. Muutamaan kertaan ihmettelin, kuinka 94-vuotias Attenborough on pysynyt kunnossa, jotta voi esitellä meille maailman ihmeitä.

Paljastan heti alkuun, että kirja ja dokumentti kulkevat samoja polkuja. Niissä on miltei samat asiat. Kirja oli myös todella nopea lukuinen. Siinä oli paljon kuvia ja taitto oli väljä.

Kirja alkaa todistajanlausunnolla: Attenborough on nähnyt elämänsä aikana luonnon monimuotoisuuden vähenemisen ja ollut mukana tuomassa luontoa kansan olohuoneisiin. Pysäyttäviä lukuja ovat lukujen alussa maapallon asukasluku, hiiltä ilmakehässä sekä koskematonta luontoa jäljellä.

Seuraavaksi kirjassa kerrotaan, mitä on edessä sekä maalataan tulevaisuuden visio. Attenboroughilla on konkteettisia keinoja ja esimerkkejä, kuinka maapallon tilaa saadaan parannettua. Suurin osa keinoista on isomman skaalan toimia, mutta ainakin yksi on jokaisen toteuttettavissa. Jokainen voi vähentää eläinkunnan tuotteiden kulutusta.

Sijoitin kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa. Annoin kirjalle viisi tähteä.

Jeff Smith: Bone

Luin teininä Luupäät-sarjakuvaa, mutten päässyt ihan loppuun asti. Päätin korjata asian hankkimalla sarjan kaikki osat käsittävän noin 1300 sivuisen järkäleen alukuperäiskielellä. Tätä ei lueta ennen nukahtamista sängyssä. Kirjan kanssa piti asettautua nojatuoliin ja perehtyä teokseen.

Fone, Smiley ja Phoney Bone saapuvat Bonevillestä laaksoon. Bone-nimi viittaa heidän luumaiseen olemukseensa. Kunnollinen Fone on Smileyn ja Phoneyn serkku. Kolmikko on ajettu kotoaan Phoneyn konnankoukkujen takia. Laaksossa he tutustuvat Thorn-tyttöön ja hänen Rose-mummoonsa. Fone vähän ihastuukin Thorniin.

Laakson ihmisten ja rottaolioiden aselepo järkkyy ja petoja nähdään yhä enemmän laaksossa. Thorn näkee kummallisia unia. Luupäiset serkukset ajautuvat seikkailuun, josta ei käänteitä ja lohikäärmeitä puutu. Tarina alkaa kepemmin, mutta synkkenee asteittain.

Piirrosjälki miellyttää silmää eikä huumoriakaan puutu. Mitä muuta sarjakuvalta voisi toivoa? Suosittelen kaikkia sarjakuvan ystäviä tarttumaan tähän järkäleeseen! Viiden tähden lukukokemus!

Enpä tiennyt sarjan monista palkinnoista ennen kuin vilkaisin kirjan takasivua. Huomattavin näistä toki on sarjakuvien Oscariksikin tituleerattu Eisner-palkinto. Ja ansaitusti!

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

Noran elämä on täynnä pettymystä. Kun työelämä runtelee ja kissa kuolee, hän kokee maailman liian painavana. Hän päättää tappaa itsensä. Kuoleman sijaan hän astuukin Keskiyön kirjastoon, jossa häntä tervehtii lapsuuden kirjastosta tuttu Rouva Rouva Elm kehottaa Noraa selaamaan Katumuksen kirjaa, johon on kirjattu kaikki pienet ja suuret katumuksen aiheet Noran elämästä.

Mitä, jos olisinkin jäänyt siihen suhteeseen? Tai tavoitellut erilaista uraa? Näitä Nora pohtii selatessaan Katumusten kirjaa. Rouva Elm ojentaa Noralle kirjan kirjastosta, jonka maailmaan Nora imeytyy. Siellä hän saa kokeilla, mitä jos-elämäänsä. Heti kun hän huomaa pettyvänsä siihen, hän palaa Keskiyön kirjastoon. Mutta Keskiyön kirjasto on olemassa vain keskiyöllä.

Kirja on nopealukuinen ja luvut ovat sopivan pituisia. Vaikka masennus onkin rankka aihe sopii kirja kassikirjaksi eli kirjaksi, jota luetaan pala kerrallaan vaikkapa apteekin jonossa tai ennen nukkumaanmenoa.

Kesällä parvekkeella ahmimani Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään oli viiden tähden lukukokemus. Odotukset Keskiyön kirjaston kohdalla olivat siis kovat. Vaikka kirja olikin hyvä, ei se ollut samalla lailla ahmimiskamaa. Selkeä neljän tähden kirja kuitenkin.

”Pidän Matt Haigin tavasta kirjoittaa kevyehköjä kirjoja aiheista, joissa olisi ainesta paljon raskassoutuisempiinkin kirjoihin,” kirjoittaa Kirjojen keskellä.

”Lukijalle selitettiin mielestäni liian helpoksi kaikki, mitään ei jätetty arvailujen varaan. Päähenkilön kokemat opetukset olivat suhteellisen yllätyksettömiä ja alleviivaavia – lukiessa tietää kyllä miten kirja päättyy, ja näin se oikeastaan tekeekin,” kritisoi Lukutuulia.

”Masennus ja itsemurhat eivät ole mitään leikkisiä aiheita, ja niistä voisi tulla myös hyvin äkkiä synkkiä ja surullisia kirjoja. Elävässä elämässä näin on aina. Matt Haig on miettinyt ja käsitellyt aihetta eri tavalla fantasian kautta,” pohtii Kirjasähkökäyrä.