Makoto Shinkai & Ranmaru Kotome: Your name

51HZogek5eL._SX331_BO1,204,203,200_.jpg

Vaikken olekaan nähnyt Your name-animea, tartuin silti odottavin mielin samannimiseen kolmiosaiseen mangaan. Ensimmäisessä osassa maaseudulla asuva Mitsuha ja Tokiossa asuva Taki huomaavat vaihtavansa kehoja. Siitä kuinka tyttö ja poika vaihtavat kehoja olisi voinut toki repiä pidemmältikin huumoria, mutta asian käsittely jää ensimmäiseen osaan.

Toisessa osassa nimittäin selviää, joten joka laittaa pakan sekaisin. Taki huomaakin, että häntä tarvitaan pelastamaan kylällinen ihmisiä. Taki ja Mitsuha haluaisivat kohdata, mutta helpommin sanottu kuin tehty.

Your name-mangan piirrostyyli miellyttää ainakin minun silmääni. Senkin vuoksi tarina on nopeasti luettu. Seuraavaksi tarkoituksena on tutustua itse elokuvaan.

Mainokset

Stephen King: Revolverimies

9789513150945_frontcover_final_original.jpg

Stephen Kingiä on kehuttu paljon. Kysyin viime vuoden puolella Twitterissä listaa must read Kingin kirjoista. Listaahan tuli, kuten myös aloittamisen lykkäämistä. Puolisoni on ahminut Kingin Musta Torni-sarjan ja pitihän meidän käydä se katsomassakin leffateatterissa. Yritin saada puolisoa kirjoittamaan postauksen tänne leffan jäljiltä, mutta se jäi

Anyway. Tartuin siis suosituksesta Musta torni-sarjan ensimmäiseen osaan. King taitaa kuvailevan tyylin ja kirjaa olisi ollut hauska lukija, mikäli olisin välittänyt hahmoista tai edes western-genrestä.

Kirjan ytimessä oli Revolverimies, joka yritti saavuttaa edellään kulkevaa Mustiin pukeutuvaa miestä. Missään kohtaa ei kerrota, miksi he ovat vihollisia. Matkan aikana mukaan tarttuu jostain toisesta maailmasta tullut poika, joka mielestäni on kitisevä maanvaiva.

Sain kahlattua kirjan loppuun. Kingin kirjaksi se onkin ohut, vain 244 sivua. Kun totesin puolisolleni, ettei minua kiinnosta lukea enempää Musta torni- sarjaa, hän muistutti, että King oli kirjoittanut ensimmäisen osan nuorena tarkoituksena jättää sen yhteen osaan. Seuraavat osat olisivat täyttä timanttia.

En ole varma jatkanko siis jossain vaiheesa Musta Torni-sarjan kanssa painimista vai kokeilenko jotain muuta Kingin kirjaa. Vaikken välittänytkään Revolverimiehen tarinasta, oli Kingin tekstiä kuitenkin miellyttävä lukea.

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

parillisia-ja-parittomia

Yksinhuoltaja Jess Thomasin arkeen kuuluu rahasta ja lapsista huolehtimista. Töitä on tehtävä niin paljon, ettei lasten kanssa ehdi viettää tarpeeksi aikaa. Tanzie-tytär saa mahdollisuuden osallistua matematiikkaolympialaisiin, mutta miten matka taitetaan toiselle puolelle maata?

Ed Nicholls on it-velho, joka onnistuu sössimään sekä avioliittonsa että uransa. Hän huomaa Jessin perheineen tien poskessa ja tarjoutuu kuskaamaan heidät aavistamatta, millaiseksi kyseinen road trippi osoittautuu.

Jojo Moyesin chick litt vei taas mukanaan. Olen pohtinut, mikä erottaa Moyesin kirjat muusta romcom-kirjallisuudesta. Sanoisin, että ehdottomasti elämänmyönteisyys. Lisäksi tuntuu, etteivät hahmot ole tyhjäpäitä, joiden elämäntarkoitus on löytää rakkautta. Näiden hahmojen mukana haluaa oikeasti viettää aikaa.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat jo luovuttaneet chick litin suhteen.

Kei Sanbe: Erased

9780316468459_manga-erased-volume-3-hardcover-primary

Tämä ei ole välipalasarjakuva. Sen verran paksusta mangasta ja tukevasta tarinasta on kyse. Viimeinen sarjan neljäs osa juuri ilmestynyt englanninkielisenä ja Netflixistä voi katsoa näytellyn tv-sarjaversion.

Satoru on parikymppinen pizzakuski, joka yrittää lyödä läpi mangapiirtäjänä. Hänellä on kyky, jonka avulla hän pääsee ajassa taaksepäin ja voi korjata tapahtumia. Esimerkiksi voi estää kuorma-autoa ajamasta lapsen päälle.

4ba0fe6d72e68cfdae9a368191ce0724._SX1280_QL80_TTD_.jpg

Yhtäkkiä Satoru tempautuukin lapsuuteensa 1980-luvun lopulle. Hän alkaa selvittää sarjamurhaajan tapausta, jonka kohteena ovat hänen luokkalaisensa. Lapsena on vaikeampi selvittää rikosta kuin aikuisena, sillä käytävänä on peruskoulu uudelleen.

Piirosjälki ei ollut ihan mieleistäni, mutta pääsin siitä yli uppoutuessani tarinaan.

Mangan pohjalta on tehty sekä anime että näytelty sarja, josta jälkimmäisen voi katsoa Netflixistä.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

9789513179472_frontcover_final_original.jpg

Haruki Murakami kuuluu lempikirjailijoihini, enkä epäillyt hetkeäkään huomatessani tämän kirjan kirjaston palautettujen kirjojen-hyllyssä. Tällä kertaa en ahminut kirjaa hetkessä, kuten yleensä vaan pidin sitä pitkään niin kutsuttuna kassikirjana eli se kulki mukanani kassissa ja luin sitä aina joutessani. Se sopikin siihen tarkoitukseen erinomaisesti, sillä juoni eteni verkkaisesti enkä kokenut tippuneeni kärryiltä, vaikka lukeminen oli pätkittäistä.

Tsukuru on tokiolainen rautatieasemien suunnittelija. Häntä kuitenkin vaivaa lukioaikaisen kaveriporukan rikkoutuminen. Hänen tyttöystävänsä kehottaa häntä selvittämään, miksi kaveriporukka torjui hänet toistakymmentä vuotta sitten. Tätä selvittäessä Tsukuru matkaa muun muassa Suomeen saakka (torillle!)

Murakamin kirjoissa toistuu nostalgiannälkä ja taustalla soi jazz tai klassinen. Niin tässäkin. Murakami maalaa haikean kuvan miehestä, joka yrittää selvittää menneisyytensä päästäkseen eteenpäin elämässään.

Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen

9789513196233_frontcover_final_original.jpg

Minusta tuli Murakami-fani kerta heitolla, kun luin päälle kymmenen vuotta sitten Norwegian Woodsin. Siksipä otin riemuiten vastaan Tammen Keltaisessa kirjastossa syksyllä suomennetun vuonna 1992 alunperin ilmestyneen Rajasta etelään, Auringosta länteen.

Murakamille  on tyypillistä menneen nostalgisointi ja jazzia kuuntelevat hahmot. Tässäkin kirjassa päähenkilö, Hajime, pyörittää menestyviä ravintoloita ja elää onnellista perhe-elämää, mutta kaipaa lapsuuteensa, jolloin istui kuuntelemassa jazzia naapurin tytön kanssa. Tuon muiston jahtaaminen saa hänet miltei luopumaan kaikesta.

Murakamin teokset eivät ole niille, jotka haluavat onnellisen lopun tai edes jonkinlaisen. Aivan kuten oikeakin elämä ei Murakamin hahmojen elämäntarinat saa kunnollista pistettä iin päälle. Se vain jatkuu kuin joki, joka virtaa sillan alla.

Osa lukemistani arvosteluista on pitänyt tätä kirjaa heikompana Murakamin kirjana. Itse en lue Murakamia tarinan vaan tunnelman takia.

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

9789515239693.jpg

Tämä kirja on ollut häpeäpilkkuna lukupinossani. Sain tämän arvostelukappaleen jo tammikuussa, mutta sain kirjan luettua loppuun vasta marraskuun puolella. Sillä välin kirjasta on ilmestynyt arvosteluja niin painetussa mediassa kuin blogistaniassakin.

Tom Malmquist kirjoittaa omasta kokemuksestaan terapeuttisen kirjan. Hänen Karin- vaimonsa on viimeisillään raskaana ja joutuu sairaalaan. Koittelemusten jälkeen sairaalasta palaakin kotiin vain lapsi isänsä kanssa.

Vertasin aiemmin Tuomas Juntusen Tuntematon lapsi-kirjaa tähän teokseen. Juntusen kirjassa lapsi kuolee ja Juntunen käsittelee suruaan kirjoittamalla kirjan. Malmquist jää yksin lapsen kanssa ja kirjan loppuvaiheilla hän menettää vielä isänsäkin.

Menetys on niin kova, että tekstiä lukiessa hengästyy. Eikä vähiten sen takia, että kappaleet ovat yhtä pötköä monen aukeaman verran.

Miksikö minulla jäi kirja kesken niin pitkäksi aikaa? Luin sukkelaan kuvauksen Karinin sairaalaan joutumisesta hänen kuolemaansa. Toinen puoliso kirjasta on ennemminkin puolison kuoleman käsittelyä, johon kuuluu ihmeen vähän lapseen tutustumista ja ihmeen paljon arkipäiväistä keskustelua sukulaisten kanssa, byrokratiaa ja arkea. Pakko se on tunnustaa: samaan aikaan, kun kirjailija menetti puolisonsa, kirja menetti imunsa.

Siksipä juuri takakannen ylisanat hämäävät. Virtuoosimainen? Uskommattoman kaunis? Totta sekin, mutta editoida olisi mielestäni saanut reippaammin.