Suomenkirjallisuuden historian kurssin antia

Yliopistossa kirjoilla olemisessa on se hyvä puoli, että voi ottaa ajan salliessa myös mielenkiintoisia kursseja. Otin puolentoista kuukauden pituisen suomalaisen kirjallisuuden historian kurssin, jonka aikana luettiin 12 suomalaista klassikkoa. Käyn läpi tässä postauksessa hiukan kurssin antia ja sen herättämiä ajatuksia. Olen todella tyytyväinen kurssiin, sillä luin kirjoja, joita ei muuten olisi tullut luettua. Voisin kirjoittaa näistä kirjoista enemmänkin, mutta hillitsen itseni postauksen pituuden kurissa pitämiseksi sekä ajatellen tulevia kirjallisuustieteen opiskelijoita, jotka varmaan kopioivat vastauksia tekstistäni. Yritänkin välttää sen, etteivät tämän kurssin käyneet ottaisi tästä mallia ja julkaisen tämän postauksen vasta, kun oppimispäiväkirjan palautuspäivä on mennyt.

Kalevala

Luin Kalevalaa 10 runoa päivässä. Se oli liian nopea tahti. Sitä olisi tullut lukea hitaammin ja mieluiten ääneen. Luennoitsija mainitsi klassikoiden laahuksen, viitaten yleisiin tulkintoihin, jotka ovat jääneet kansan mieleen. Esimerkkinä ajatus Väinämöisestä hyvää tarkoittavana runonlaulajana, vaikka oma tulkintani on hänestä nimenomaan omaa etua ajavana setänä.

Kalevala on aikansa tuote: siitä on karsittu seksuaalisuutta ja se on valjastettu kansallisromanttisen aatteen eepokseksi. Se on kuitenkin sen taustojen tuntijalle ikkuna historiaan. On myös hyvä tiedostaa, kuinka paljon Kalevala on vaikuttanut suomalaiseen kulttuuriin eri adaptaatioiden, arkkityyppien ja sanontojen muodossa. Olisi mielenkiintoista päästä sukeltamaan Lönnrotin alkuperäisiin muistiinpanoihin ja lukea, kuinka paljon hänen valmiista Kalevalasta oli alkuperäistä runonlaulajien tarinaa ja kuinka paljon nimenomaan suomalaisen eepoksen luomista.

Runberg: Vänrikki Stoolin tarinat

Olen lukenut tämän aiemmin lukion klassikkokurssille, mutta siitä on miltei kaksikymmentä vuotta aikaa, joten uudelleenluku oli paikallaan. Teos koostuu balladeista, joiden kehyskertomuksena on Suomen sodan (1808-1809) veteraanin muistelut ylioppilaalle. Siinä missä Kalevalassa oli ehyt kertomus ja toistoa runomitassa, oli tässä toistoa kertomusten sisällössä. Tuntui, että kaikki olivat niin urhoollisia ja taistelivat isänmaan puolesta kyseenalaistamatta. 

Aivan kuten Kalevalakin, on Vänrikki Stoolin tarinat nähtävä osana kansallisen identiteetin rakennusprosessia. Suomen sota oli tappiollisempi kuin teoksessa kuvataan. Tuohon aikaan sodissa kiusana olivat myös kulkutaudit. Teoksessa ei myöskään kuvattu sodan raadollisuutta tai väkivaltaa, joka tulee esiin esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa. 

Kivi: Seitsemän veljestä

Olin lukenut tämän aiemmin viime vuonna selkokirjana. Nyt luin ensimmäisen kerran oikean version sitten yläasteen. Fyysisen kappaleen kirjasta sain someseuraajaltani, kiitos vaan!

Juoni on varmaan jokaiselle tuttu: veljesten tulisi oppia lukemaan, mutta he pakenevat Impivaaraan. Saunakin palaa muutaman kerran. Repliikkien kirjoittaminen draama-tyylillä liittyi varmastikin osaltaan Kiven taustaan näytelmäkirjailijana, mutta myös tapaan esitellä veljeksiä. Veljesten luonteenpiirteitä ei vain luetella tekstissä, vaan lukija voi päätellä ne itse vuoropuhelun kautta.

Kirjassa näkyy suomalaisen kirjallisen kulttuurin muutos oraalisesta kirjalliseen. Kirjan alkuosassa on enemmän lauluja, tarinointia ja lyriikkaa. 1800-luvulla lukutaidon ollessa harvinaisempaa, ääneenluku oli suositumpaa. Muutos yhteisöllisestä lukemisesta yksityiseen voidaan nähdä Veljesten kertomuksessa. Tilaahan Eerokin romaanin lopussa sanomalehteä.

Canth: Työmiehen vaimo

Työmiehen vaimon lukeminen oli tähän mennessä miellyttävin ja  tunteikkain.   Lukija odotti, että Risto olisi saanut rangaistuksen, mutta luulen, ettei tarina olisi ollut yhtä voimakas, mikäli hän vain ei olisi lähtenyt lopussa Anniskeluun. Voit lukea bloggaukseni aiemmasta lukukerrastani täältä.

Vaikka jo Seitsemän veljestä voidaan nähdä realismin tuotteena, on Työmiehen puhtaasti realismia. Siinä on myös vahvana yhteiskunnallinen kantaaottavuus. Canth kirjoitti elinaikanaan paljon lehtiin ja otti muun muassa kantaa keskusteluun naisten oikeuksista ja köyhyydestä. Myös esittämällä viinaan menevä Risto Työmiehen vaimossa pahana hahmona, Canth puhui raittiusliikkeen puolesta.

Leino: Helkavirsiä

Kaverini hehkuttanut Helkavirsiä, joten odotukseni olivat korkealla. Oliko sitten vika lukijassa vai kirjoittajassa, kun en saanut otetta teoksesta. Ajalle tyypillinen karealismi näkyi kalevalamitassa, jota oli tosin kevennetty eikä toistoa ollut Kalevalan tapaa. Kalevalasta poiketen teoksessa ei ollut runoja yhdistävää tarinaa vaan kokoelma itsenäisiä runoja.

Canthin jälkeen oli kuitenkin pettymys lukea kirja, jossa naiset oli häivytetty taka-alalle. Oli otettu askel taakse Välskärin tarinoiden maailmaan, jossa naiset ovat taustalla miesten taistellen kotimaansa puolesta. Miehistä leivottiin sankareita antiikin heeroksien tapaan.

Mielenkiintoista oli myös runoissa toistuva muinaisusko, joka paikoin sekoittui kristinuskoon. Mieleeni jäi parhaiten Lapin shamaanista kertova Kouta. Tosin mieleenjäävyys oli ulkokirjallinen: runo luettiin tutun lapsen ristiäisissä. 

Onerva: Mirdja

Mirdja oli minulle lukukokemuksena vastenmielinen: en pitänyt hahmoista ja kerrontakin tökki. Varmastikin syynä oli, ettei Mirdja ollut juonivetoinen romaani vaan rakentui ennemminkin Mirdjan hahmon ympärille. Mirdja oli itsekeskeinen ja narsistinen. Tosin voikin pohtia, kuinka paljon lukijan mielikuvaaan Mirdjasta vaikutti muiden hahmojen mielipiteet hänestä.  Kirjassa oli myös selkeä jännite Mirdjan julkisen ja yksityisen välillä. Ulospäin hänet nähtiin miestennielijänä, femme fatalena, kun taas yksityisesti hän kaipasi rakkautta ja hyväksyntää.

Södergran: Runoja

Edith Södergranin runokokoelma poikkesi aiemmin lukemistamme Kalevalasta , Helkavirsistä ja Vänrikki Stoolista. Runot eivät olleet loppusoinnullisia ja ne rikkoivat modernismin tapaan perinteistä rytmiä. Niitä oli miellyttävä lukea. Luennoitsija mainitsi luennolla, että modernismin lyriikasta saattoi löytää puhekielisyyttä. Omassa 2017 julkaistussa suomenkielisessä kokoelmassa en havainnut tätä. Ehkäpä puhekielisyys olisi löydettävissä ruotsinkielisistä runoista?

Mielestäni Södergranin tausta tuberkuloosipotilaana näkyi runoissa. Niistä huokui elämän rajallisuus ja hienoinen melankolia. Tuberkuloosipotilaiden hoidossa pidettiin tärkeänä luontoa ja esimerkiksi Paimion parantolassa pidettiin potilaiden raittiin ilman saamista tärkeänä. Onkohan luonnon runsaus Södergranin runoissa peruja parantola ajoilta?

Meriluoto: Lasimaalaus

Minusta tuntui, etten saanut paljoa irti Meriluodon runoista. Ehkä minun olisi pitänyt enemmän aikaa runojen lukuun. Olisiko tässäkin tullut ajan varaamisen lisäksi tullut kyseeseen ääneenluku?

Runoissa näkyy selkeästi sodan vaikutus, mutta toisaalta myös nuoruuden katoavaisuus. Lappalainen mainitsi luennolla, että sota jätti jälkensä 1940-luvun nuorisoon. Kokoelman nimikkoruno ilmentää luentokalvojen mukaan sodanjälkeistä uskoa elämään, positiivista voimaa, luovuutta ja uskoa hyvään ja on luovuuden ylistys. Mielestäni sen voi myös lukea elämän haurautena. Elämä on hauras kuin lasi, mutta siinä on monia värejä. 

Linna: Tuntematon sotilas

Tuntematon sotilas oli lukukokemuksena mahtava! Kirja on vetävästi kirjoitettu, jolloin sivut kääntyivät nopsaan. Koska tarina on tuttu, odotin monia tapahtumia tulevaksi. Olen aiemmin lukenut Täällä Pohjantähden alla-trilogian, joten Koskelan suvun tarina on tuttu. Tämän takia myös Koskelan hahmo Tuntemattomassa aukesi eri tavalla. Tässä vielä linkki aiempaan lukupostaukseeni.

Murteella oli merkityksensä kirjassa. Se erotti hahmot toisistaan, toi niille luonnetta ja toi “koko Suomi taisteli” – mielikuvan. Tuntematonta sotilasta voi myöskin verrata Seitsemään veljekseen: kummassakin teoksessa joukko erilaisia miehiä seikkailee ilman naisia. Siinä missä Seitsemässä veljeksessä tapahtuu positiivista kehitystä, Tuntemattomassa opitaan sodan raadollisuudessa ja siinä voi aistia kyynisyyttä lopussa. Molempien kirjojen kuvaukset suomalaisesta miehestä leimasivat suomalaista taidetta pitkään. 

Manner: Tämä matka

Mannerin runot olivat paikoin liian pitkiä ja polveilevia. Runoissa viitattiin filosofeihin, musiikkitermeihin ja asioihin, jotka olisi pitänyt tietää ymmärtääkseen runon. Yksi ryhmässämme epäili, että eräässä runossa varmastikin viitatttiin Heideggeriin. Kaiken kaikkiaan ne olivat liian vaikeita minulle.

Meri: Manillaköysi

Manillaköysi oli lukukokemuksena positiivinen yllätys. Vaikka sen tematiikka oli pasifistinen, oli se kevyttä luettavaa niin fyysisenä kirjana kuin huumorinkin kautta. Erityisesti minua ilahdutti loppupuolella ollut saksalaisen upseerin resiinaseikkailu, joka sai slapstick-piirteitä. Osio oli kuvattu elokuvamaisesti ja pystyin jopa kuulemaan mielessäni Benny Hillin tunnusmusiikin.

Manillaköyden kehyskertomuksena on Joosen matka lomalle sodasta varastettu manillaköysi ympärilleen vyötettynä. Matkalla muut iskevät tarinaa kukin toistaan paremmin kuin kalevalaisessa runonlaulukilpailussa ikään. Toisin kuin Tuntemattomassa sotilaassa sotilaita ei luonnehdita vaan heidät kuvataan lähinnä sotilasarvollaan ja ulkoisilla merkeillään. Poikkeuksen tekee resiinareissun tekevä saksalainen upseeri ja sähköttäjä, joiden olemus tulee esiin toiminnan kautta.  Ehkä sotilaiden kasvottomuus korostaa heidän korvattavuuttaan sodassa. Mitä lähemmäs kotia tullaan, sitä enemmän henkilöt saavat piirteitä. Kotona vaimo ja lapset nimetään. 

Tärkein anti tällä kurssilla on ollut huomata suomalaisen kirjallisuuden yhteys eurooppalaiseen. Suomalaisille käännetyt kirjat olivat 1800-luvulta erityisen tärkeitä. Käännöksien kautta saatiin kosketus länsimaiseen kirjallisuuteen sekä malleja ja lajikonventioita kotimaiseen kirjallisuuteen. Myös suomalaista kirjallisuutta ruvettiin kääntämään! Myös siitä otettiin otettiin vaikutteita, kuten esimerkiksi aiemmin mainittu Tolkien ja Kalevala.

On ollut myös ilahduttavaa löytää klassikoista tuttuja sanontoja, kuten “moni kakku päältä kaunis” Kalevalasta tai “ellun kanat” Tuntemattomasta. Vaikka klassikkokurssilla olikin paljon haasteita, varsinkin runokirjojen osalta, koen saaneeni ja antaneeni paljon. 

Oli myös ihanaa päästä useamman kerran viikossa juttelemaan lukemistaan kirjoista ja kuulemaan taustoitusta niistä. Mikäli mahdollista haluaisin käydä länsimaisen kirjallisuuden historian-kurssin syksyllä, vaikkakin yhdessä ryhmäkeskustelussa mainittiinkin, ettei sen lukemisto ole monimuotoinen.

Loppiaisen lukumaraton koontipostaus

Ihan hyvin sain nopealla aikataululla lukijoita mukaan loppiaisen lukumaratoniin. Kirjaimia-blogin Laura luki yhteensä 621 sivua ja pääsi vauhtiin aloittamalla urakan Mummo-sarjakuvasta. Kirjanmerkkinä lentolippu-blogin Paula aloitti maratonin kuuntelemalla äänikirjaa. Yhteissaldo maratonista 547 luettua sivua ja 62 kuunneltua minuuttia. Oksan hyllyltä-blogin Marika luki kolmea eri kirjaa yhteensä 664 sivua. Taikakirjaimet-blogin Raija luki yhteensä kolme pienoisromaania ja aloitti yhtä kirjaa, sivusaldonaan 404.

Miten minun kävi?

Kaikenmoisten kulttuurimenojen vuoksi aloitin maratonin vasta sunnuntaina hiukan ennen puoltapäivää. Halusin aloittaa Tuntemattomalla sotilaalla, koska tahdon saada sen luetuksi klassikkohaasteeseen ja se sopii myös moneet Helmet-haasteen kohtaan.

Teksti oli vetävämpää kuin olin kuvitellut. Kuitenkin edellisilta verotti ja nukahdin useammaksi tunniksi sohvalle.

Välipalakirjana luin Jarkko Jokisen runokokoelman Uneni sijaitsevat sammakoiden valtatiellä. Olin saanut kirjan arvostelukappaleena runoilijalta, kun olin kirjoittanut blogiini hänen toisesta teoksestaan Ajatukseni olisivat kaivanneet ripauksen ruususuolaa. 

Jokisen runot olivat yhtä valloittavia kuin aiemminkin. Tällä kertaa runoja säesti Teemu Juhanin piirrokset.

Heiluttelen jalkojani meressä. Kun tarkemmin tuumin, jalkani heiluttelevat merta. Kun lopulta nostan jalkani vedestä, ne eivät ole enää likaiset, mutta varpaista roikkuu levää.

Puolisoni teki loistavaa makkarapataa ja katsoimme Itse ilkimys 3-elokuvan, jonka jälkeen jatkoin Tuntemattoman lukemista.

Tarkoitukseni oli lukea vielä ennen töihin lähtöä maanantaiaamuna, mutta tiedättehän te maaanantaiaamut. Kuuntelin kuitenkin työmatkalla puoli tuntia Michelle Obaman kirjoittamaa ja lukemaa kirjaa Becoming.

Lukumaratonin saldoksi jäi minulla siis 68 sivua runoja ja 183 sivua Tuntematonta sotilasta.

Mikäli oikein laskin kaikki osallistujien lukumaratonin osallistuneiden lukusaldo oli 1866 sivua ja 92 minuttia äänikirjoja.

Kiitoksia kaikille lukumaratoniiin osallistuneille. Mukavaa vuoden alkua!

Jarkko Jokinen: Ajatukseni olisivat kaivanneet ripauksen ruususuolaa

ajatukseni-olisivat-kaivanneet-ripauksen-ruususuolaa

Avasin tämän runokirjan summanmutikassa Turun kirjamessuilla ja silmiini osui runo, joka sai minut ostamaan kyseisen teoksen:

Olin varma, ettei Terminaattori löytäisi minua ainakaan kolmeen päivään tästä pikkukaupungin motellista. Koko olemukseni huokui onnea ja levollisuutta. Terminaattori löysikin, mutta nähdessään minut ei tappanut, sillä ei halunnut pilata olotilaani. Hän kertoi, että oli kyllästynyt ihmisten tappamiseen ja tympääntynyt Skynetin mielivaltaan. Luulin, etteivät terminaattorit käyttäytyisi niin. Olen tainnut myös tässä tapauksessa saada elokuvista ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä.

Tämä on ensikosketukseni proosarunouteen ja pidän siitä. Lueskelin parin illan aikana Jokisen runokokoelman läpi ja mieleni olisi tehnyt tehdä uusi kierros runoja tarkempaan makustellen.

Ronja Westerlund on tehnyt pehmeän kuvituksen kirjaan, jonka pastellinvärinen maailma tukee teoksen mielikuvia.

Jos proosarunous on tätä, haluan sitä lisää.

Turun kirjamessut 2017: Lauantai

bty
Olen näkevinäni kirjailijan kengissä kimallusta ja hyväksyn.

Kaiken marinan päälle, jota olen marissut somessa, haluan todeta heti alkuun: mielestäni Tekstiretriitti on parasta tämän vuoden kirjamessuilla. Tänään oli ainakin aamupäivästä siellä ovi auki ja ihmiset tuntuivat löytävän sinne.

Kuten aiemmin mainitsin, halusin aluttaa päiväni ko. tilasta Varsinaissuomalaisia runoilijoita kuunnellen. Olin ajoissa, joten tulin paikalle, kun Virpi Hämeen-Anttila luki Italiaan sijoittuvaa kirjaansa ääneen. Ihanaa, ääneenlukua!

IMG_20171007_112912.jpg
Hanna Storm esiintyy.

Neljänkymmenenviiden minuutin runokimaraan mahtui seitsemän paikallista runoilijaa. Ystäväni Hanna Stormin lisäksi runoja lausuivat Artemis Kelosaari, Pirkko Soininen, Esa Hirvonen, Jouni Teittinen, Ainhoa Gonzales ja Kalle Talonen. Järjestävänä tahona oli Varsinais-Suomen runoviikko, jost en ollut ennen kuullutkaan. Tänä vuonna runoviikko järjestetään marraskuun alussa. Lue lisää ruonoviikosta täältä. Hanna Storm on kerännyt runoportfoliotaan instaan. Tsekkaa täältä.

Muutamien muuttujien, kuten venähtäneen lounastauon takia, en nähnyt syytä syöksyä suunnitellusti Tieto-lavalle vaan suuntasin Onerva-lavan luo varmistamaan paikkani Esko Valtaojaa katsomaan. Olen nähnyt Valtaojan kerran aiemmin. Maailmanloppua oli ennustettu 22.12.2012, jolloin Martin kirkossa oli myöhään Valtaojan ja srk:n papin keskustelutilaisuus maailmanloppuun liittyen. Muistan kyseisestä tilaisuudesta papin yrittäneen puhua Valtaojaa pussiin.

Tällä kertaa Valtaojaa haastateltiin liittyen hänen uuteen kirjaansa, Maammetaulu, liittyen. Vaikka olenkin utelias ja monesta asiasta samaa mieltä Valtaojan kanssa, en allekirjoita muun muassa hänen väitettään:

”Mikään tietämisen arvoinen ajatus ei mahdu yhteen twiittiin”

Mielestäni twiittien 140 merkkiä opettavat nokkeluutta ja tiivistämisen taitoa. Valtaoja pyrkii nostamaan ihmisiä pessimismistä uudessa teoksestaan ja kutsuu itseään optimistin sijasta realistiksi. Vaikka hän kertaakin monen asian olevan tässä ajassa hyvin ja näkee tulevaisuuden valoisana, on yltiöpositiivisuudella mielestäni varjopuoli: unohtamalla huonot asiat tulee työntäneeksi pään puskaan ja sortuu helposti ”not in my backyard”-ajatteluun.

IMG_20171007_122340.jpg
Virallinen kirjamessujakkuni, joka julistaa kulttuuritäteyttäni. Lisää huulipunaa kehiin!

Eilen olin ollut fiksu ja jättänyt lompakon kotiin. Tänään minulla oli rahaa, mutta käytin suunnattomasti aikaa alueella kiertelyyn ja eri toimijoihin tutustumiseen. Esittelen messusaalistani myöhemmin omassa postauksessaan.

IMG_20171007_142051.jpg
Vuoden 2017 Tohtori tuli kaupunkiin-kuva.

Suuren osan loppuajasta vietin Tekstiretriitti-tilassa. Minä ihan aikuisten oikeasti rakastuin kirjailijoihin, jotka lukivat kuulijoilleen uutta tekstiään.

Huomenna aion ehtiä ainakin seuraaviin:

10.40 – 11.00 Fiore A-Halli

Kata Melander, esikoiskirjalija ja Twitter-kaverini, kertoo tänä vuonna ilmestyneestä kirjastaan. Kirjoitin siitä aiemmin arvostelun (klik!).

11.20-13.00 Onerva 2krs.

Kjell Westö-lukupiiri. Nuff said.

13.40-14.00 Eino 2krs.

Mikä olisi erikoisempi esine kuin kirja? Bibliofiilin must go-ohjelmanumero!

 

 

Pekka Kytömäki: Valo pilkkoo pimeää

Valo.jpg

Pidin kovin Pekka Kytömäen ensimmäisesä runokokoelmasta Ei talvikunnossapitoa. Oli siis pakko saada käsiin myös Kytömäen toinen runokokoelma Valo pilkkoo pimeää. Naurahdin, kun Kytömäki kuvaa itseään kannen sisäsivulla itseään keski-ikäiseksi tamperelaispojaksi. Aikuistuminen on tylsää.

Kokoelman runot ovat lyhyitä aforismimaisia paloja, jotka ahmii miellellään, mutta niitä jää miettimään vielä kirjan suljettuaankin.

Huvituin kovin kokoelman ensimmäisestä runosta:

 

En suisto jäämään

yhden hudin ihmeeksi.

Olen uusinut kynänkantolupani

ja tähtään ladon seinään.

 

Kytömäen runoja voi hyvällä mielellä suositelle runojen parissa aloittaville. Niistä tulee kerta kerran jälkeen hyvälle mielelle.

 

Kirjat rakastavat sinua

ja tietävät sinun

tuntevan samoin.

 

Runokokoelmasta on myös kirjoitettu mm. blogeissa Kirjojen keskellä, Luettua elämää ja Kirjakaapin avain.

Paperi T: Post alfa

IMG_20161001_133136.jpg

Pojatkin lukee-kampanjan myötä päädyin seuraamaan somessa Kalenterikarjua. Siviilielämässään Kalenterikarju toimii Kosmos kustantamon viestintävastaavana, joten ehkä juuri siitä syystä tuntui, että Paperi T:n runokirjaa hypetettiin silmissäni.

Kävin kurkkaamassa Turun kirjamessujen ensimmäisenä päivänä Rosebudin pöydässä ko. kirjaa, mutta 25€ runokirjasta, josta en ollut ihan varma tuntui suolaiselta. Illalla Internet kertoi painoksen olevan loppuunmyyty. Seuraavana päivänä lampsinkin ensimmäiseksi hakemaan ko. kirjan ja tsekkasin sunnuntaina messuista väsyneenä kirjan.

Kirjan ilmestyttä Twitterfeedini täytti myös hashtag teeomapapruruno. Lisää siitä tästä Nyt-liitteen jutusta.

Tätä runokirjaa painaessa ei ole säästelty painomustetta, sillä koko opus on valkoista mustalla. Isoja kirjaimia ja välimerkkejä ei ole ja kansilaipioin esittelytekstin paikalla on pitkän pitkän virke täynnä ajatuksen virtaa.

 

kun saan unen päästä kiinni

puristan

kunnes se muuttuu siniseksi

 

Kirjassa on paljon myös ajankuvaa: asioita ja sanoja, jotka eivät ehkä aukea myöhemmin. Sen takia uskoisinkin tämän  runokirjan olevan sopiva esine aikakapseliin kuvastamaan tätä aikaa.

Ja kyllä! Myös SE nenäkakkaruno löytyy. En kopioi sitä tähän vaan saatte itse etsiä kirjan käteenne ja kokea sen!

Mutta kaiken kaikkiaan. Kaikesta hypestä huolimatta, nautin tästä runokirjasta ja palaan siihen vielä uudelleen.

Stina Niemi & Aino Öhman: Elämäni

20160417_162522.jpg

Jatkan edelleen runojen maailmaan. Sain S&S:ltä arvostelukappaleen Elämäni-runokirjasta, joka sisältää lyriikkaa elämästä, lääkäreiltä potilaille. Kansi on kutsuva ja siitä kävi selväksi, mitä sisältä löytyy.

Neurologi kokeillut kortisonia,

joka subjektiivisesti helpotti näköoiretta.

Tällä hetkellä ei murheita huulien kanssa.

Alkoholia aniharvoin.

Esipuheessa Niemi ja Öhman kertovat työskentelevänsä potilasohjeiden ja terveydenhuollon tekstien kääntäjinä. He alkoivat kerätä pieniä potilasrunoja työhuoneen ovenpieleen, joita muut tulivat ihastelemaan.

Hemmetissä asuva rouva.

Jalat ei kanna yhtään,

henkisesti kuitenkin virkeä ja asiallinen.

Vastaanoton aikana ei halua puhua.

Kirja on siis täynnä anekdootteja terveydenhuollon ja potilaiden elämästä. Ikävä kyllä, minulle eivät nämä runot auenneet. Ajattelin lähettää runokirjan äidilleni äitienpäiväksi, jos entinen sairaanhoitaja saisi tästä jotain irti.

Asiallinen ja huoliteltu rouva.

Ei kaarimaisia oksennuksia.

Potilaalla tai potilaan suvussa ei äkkikuolemia.

 

 

 

 

Onks noloo? Suosituksia kirjan ja ruusun päiväksi.

onks-noloo-kansikuva
Kuva: Kirjan ja ruusun päivä

Ensi viikon lauantaina viettään kirjan ja ruusun päivää. Olen kirjoittanut siitä aiemmin muun muassa täällä. Tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän erikoiskirjan, jonka voi saada kirjakaupoista vain kyseisenä päivänä, näet yllä.

Mutta tämän postauksen ei ollut tarkoitus olla Kirjan ja ruusun- päivän mainostusta, vaan tarkoituksena on listata muutamia kirjasuosituksia, joita voi sitten mennä kirjakaupoista metsästämään. Kannattaa tehdä tosiaan se metsästys Kirjan ja ruusun-päivänä, jotta saa ko. kirjan kaupan päällisiksi 15€:n tai yli ostoksesta.

20160417_133730.jpg

Onks noloo, kun on kirjan päähenkilö, mut kaverit yleensä ovat niitä, joita ilman ei selviäisi? (BTW Ihan hyvä oppi).

20160417_133924.jpg

Onks noloo, kun piiloudun humanistisuuteni taakse, kun en ymmärrä tästä kirjasta hölkäsen pöläystä.

20160417_134017.jpg
Miukunkin mielestä on noloo.

Onks noloo, ettei ole koskaan lukenut Finlandian voittanutta kirjaa? Ne on kuulemma hyviä.

20160417_135014.jpg
Miuku on taas linssilude

Onks noloo, etten ole lukenut kenenkään Nobel-kirjailijan teoksia?

20160417_134048.jpg

Onks noloo, et fanittaa A.W Yrjänää, muttei ymmärrä hänen runoistaan?

20160417_134112 (1).jpg

Onks noloo, ettei saa edes aloitettua Alastalon salissa-kirjaa?

20160417_134146.jpg

Onks noloo, et on niin innostunut sarjakuva Raamatusta, että kuva tärähtää?

Lisäksi muutamia muita nolostelun aiheita:

  • Se, että to be read-listalla on kotiin ostettuna tai saatuna yli sata kirjaa.
  • Se, että kesken on niin monta kirjaa, ettei sitä ole edes Goodreadsiin kehdannut merkitä.

Jollei tullut selväksi, niin suosittelen kaikkia kuvien kirjoja 🙂

 

Viikko 4 lukumaraton koontipostaus

81swIRkFbpL._SL1420_.jpg

25.1.2016

12.51

Perinteisesti aloitan lukumaratonin kuuntelemalla Iisan Maraton-kappaleen.

Niin koville se otti, etten vieläkään itseni ole en.

Sun reittis kulki nelkytkaks kilometriä saaristomaisemaa

Mun omani mun pääni sisällä, sinne mutkia laittaa saa

On lähdettävä kaupungille asioille, mutta otan mukaan mahdollisia odottelu hetkiä varten runokirjan ja romaanin.

18.27

Tulin kaupunkiasioilta. Aloin paistamaan banaaniohukaisia. Paistettuani ohukaiset istuin lukemaan juuri mieheltäni saamia a silent voice-mangan ensimmäistä ja kolmatta osaa. Hiukan nurinkurista lukea ne tässä järjestyksessä.

Ennen nukkumaanmenoa katsoimme vielä vuonna 1951 valmistuneen Katharine Hepburnin ja Humphrey Bogartin tähdittämän The African Queen leffan, joka perustuu C.S Foresterin samannimiseen kirjaan. Nukahdin heti elokuvan jälkeen lukematta yhtään sivua.

 

26.1.

IMG_20151025_115016

07.00

Aloitin päivän lukemisella. Aamutoimien ohella luin Tuomo Jäntin Talven hallava hevosta.

 

18.21

Tulin kotiin kaupunkiasioilla. Olin kaupungilla ollessani lukenut sivuja Tove Janssonin Farlig Midsommarista. Pekka Kytömäen Ei talvikunnossapitoa kirjan sain luettua kokonaan loppuun. Haluan jakaa teille runon, johon samaistun täysin rinnoin

Seinät vuorattu

kirjapinoin maailman

kylmyyttä vastaan.

Ilta venyi yöhön minun selvitellessä mahdollisia kursseja, joita voisin käydä tänä keväänä. Löysin myös uudelleen Coursera-sivuston, jolla voi käydä eri yliopistojen kursseja ilmaiseksi. Valitsin itselleni kiinan alkeet ja Skandinaavisen elokuvan.

Ennen nukahtamista yritin lukea vielä mangaa, mutta mikään niistä ei napannut. Loppujen lopuksi päädyin lukemaan taas Donald Spoton Marilyn Monroen elämäkertaa.

 

27.1

 

09.30

Paistoin pitkästä aikaa aamiaiseksi banaanimunakkaan. Siihen tulee yksi banaani ja kaksi munaa ja sekoituksen jälkeen paistetaan ohukaispannulla. Herkullista!

Lukeminen jäi aamupäivältä, kun jumituin pelaamaan Habitica-peliä, jossa ollaan oman elämänsä antisankareita ja saadaan kokemuspisteitä suorittamalla päivittäisiä asioita.

21.07

*huh* palasin vihdoin kotiin puolitoista tuntia sitten. Kaupungilla kävellessäni kuuntelin äänikirjaa, jossa Lumikki Andersson seikkaili taas. Kävin myös kirjastossa kuuntelemassa esikoiskirjailija Tuomo Jäntin haastattelua.

28.1.2016

Kansi_119

Kuuntelin taas kaupungilla käppäillessäni pitkälti Lumikki-trilogian toista osaa. En tiedä, mitä tästä sanoisi.

Kävin katsomassa mysterielokuvanäytöksessä Carol-elokuvan, joka perustuu 1952 julkaistuun Patricia Highsmithin The Price of Salt-kirjaan. Liikutuin elokuvasta. Suosittelen sitä lämpimästi ja uskon, että jompikumpi pääosan esittäjistä saa oscarin.

29.1.2016

Tulikin välipäivä lukemisesta, kun oli niin paljon muita kiireitä 😦

30.1.2016

Kuuntelin Valkoinen kuin lumi-kirjan loppuun. Kirjassa tunnuttiin olevan koko ajan pulassa tai juoksemassa karkuun. Kyllä minä aion kuunnella viimeisenkin osan sarjasta, mutta odotukset eivät ole kovat. Olenkohan liian vanha nuorten kirjoille?

Katsoimme eilen Viattomuuden aika-elokuvan, joka perustuu samannimiseen 1921 julkaistuun kirjaan. Kirja sopi Helmet-haasteen kohtaan kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Sain luettua sitä 67 sivua ennen kuin alkoi tökkimään. Kirja oli liian siirappinen. Odotin koko elokuvan ajan, milloin päähenkilöt saisivat aikaan kuuman romanssin, mutta ilmeisesti 1870-luvulle sijoittuvassa tarinassa muutama suudelma on jo kuuma romanssi. Totesin, ettei kirja ja elokuva sovi minulle.

31.1.1.2016

20160131_154827.jpg

Tänäkään päivänä en lukenut paljoa. Viimeistelin Barry Keithin 100 Science Fiction Films-kirjan, joka esitteli sata eri aikoina tehdyt scifi-pläjäykset.

Pelasimme useamman tunnin (miltei kuusi!) eri lautapelejä porukalla. Hyvin vietetty sunnuntai siis!

Nyt loppuilta menee varmastikin muissa kuin lukuhommissa. Vaikka minun oli tarkoitus lukea tällä viikolla enemmän, en koe onnistuneeni siinä.

Luettuja sivuja maratonin aikana yhteensä 938.

Helena Anhava: Valoa

Kuva: Finlandia-kirja

 

Viime talvena ystäväni piti ravintolapäivänä runokahvilaa, jossa päätin piipahtaa. Lueskelin seinille ja lattialle teipattuja runoja. viimein otin pinosta käteen summanmutikassa kirjastosta lainatun kirjan.

 

”Haluat punaisen tuvan ja kukkamaan.

Joudut maaorjaksi itsellesi.

 

Kun perustaa nurmikon, on kuin pälvikaljua hoitaisi.

 

Shakespeare-tulppaani lakastui, 

Sarah Bernhardt-pioni puhkeaa juuri,

Mozart-ruusu on nupulla.

Kulttuuri kukkii.”

 

En ole ennen lukenut kokonaista runokirjaa, joten en ole ihan varma, miten tämän arvostelua lähestyisi.  Lukemani runot tekivät minuun kuitenkin vaikutuksen.

Eilen sitten kahvilaa pitänyt ystäväni tuli kylään. Ja mitäpä muuta hän olikaan löytänyt Sodankylän pääkirjaston poistomyynnistä kuin tuon samaisen runokirjan, jota olin tuolloin ravintolapäivänä lukenut. Sain sen myöhästyneeksi nimipäivälahjaksi ja mieluinen lahja se olikin.

 

”Voi miten hän suree.

Veljiä, jotka lähtevät kotoa.

Kavereita, jotka muuttuvat,

kuin pettäisivät.

Lapsuutta, josta on luovuttava.”

 

Wikipedia tietää kertoa, että Helena Anhava (os.Pohjanpää) syntyi 1925 Helsingissä ja toimii runoilijana, kirjailijana ja suomentajana. Häneltä on ilmestynyt runojen lisäksi mm. novelleja, aforismeja ja kuunnelmia. Hän on saanut monia kirjallisuuspalkintoja kuten  Kirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 1980 ja Samuli Paronen palkinto 2006.

Runokokoelman kolme ensimmäistä lukua tarkkailevat luontoa ja ajankulua:

 

”Arki helpottaa

ja kuuntelet vuosia,

hiljaisuutta.

Valoa.

Vitilunta.”

 

Neljäs luku onkin yllättäen kunnianosoitus Kreeta-Liisa Isokorvelle (1874-1913), joka teki mahdolliseksi kansanperinteen kerääjän Samuli Paulaharjun elämäntyön pitämällä kotia pystyssä miehensä keruumatkojen aikana.

 

”Turha hämätä.

Uni tuntee sinut.”

 

Loppukirjan runoja en osaa kategorisoida yhtä selkeästi kuin kokoelma alkuosaa. Nautin kuitenkin kokonaisuudessaan koko runokokoelmasta. Varsinkin alkuosan runot antoivat minulle paljon, mutta tulen palaamaan näihin runoihin vielä tulevaisuudessa.