Han Kang: Vegetaristi

5772064.jpg

Kirjabloggaajat ovat kohisseet tänä vuonna Han Kangin Vegetaristi-kirjasta, joka voitti viime vuonna Booker-palkinnon. Taisinkin mainita jo aiemmin fiksaatiostani Itä-Aasiaan, joten tämä kirja pääsi ehdottomasti lukulistalleni.

Kirjan päähenkilö, Yeong-hye, ei pääse paljoa ääneen vaan hänen tarinaansa kertovat omista näkökulmistaan hänen aviomiehensä, lankonsa ja sisarensa. Aviomies vaikuttaa kirjan alussa tyytyväiseltä elämäänsä, kunnes eräänä päivänä hänen vaimonsa kieltäytyy syömästä lihaa ja ryhtyy vegetaristiksi (olisikohan vegaani oikea termi?). Tarina etenee kronologisessa järjestyksessä, jossa saamme seurata Yeong-hyen pakenemista omaan maailmaansa.

Kirja kuvaa hyvin korealaista kulttuuria ja yhteiskuntaa. Aviomies on ylpeä vaimostaan, joka pitää huolta hänestä, kodista ja toimii muutenkin kunnioittavasti. Kuitenkin alkaessaan kieltäytyä lihasta hän aiheuttaa paljon häpeää hänelle, niin paljon että aviomies alkaa epäillä avioliiton mielekkyyttä.

Luin kirjan unettomana yönä yhteen putkeen. Tämä on todellakin viiden tähden ahmittava kirja. Lukija saattaa miettiä, mikä ajaa Yeong-hyen vegaaniksi. Mielestäni syy on helposti luettavissa kirjasta: Yeong-hyeta kohtaa on raskaita odotuksia niin yhteiskunnan kuin yhteisönsäkin puolesta. Jos kadottaa itsensä, on helpompi kontrolloida elämäänsä ruumiinsa kautta. Vegaanius Koreassa on eräänlaista pyristelyä normeista.

Erityismaininta vielä kirjan kauniista kannesta! Risuja kuitenkin siitä, että teos on suomennettu englanninkielisestä versiosta eikä suoraan koreasta. Mitä on kadonnut matkan varrella?

Kirja on luettu myös Luettua elämää- , Kirsin book club– ja Yöpöydän kirjat-blogeissa.

Minna Rytisalo: Lempi

lempi04346.jpg

Tämä kirja sopisi loistavasti Helmet-lukuhaasteen kohtaan Kirjabloggaajan suosittelema kirja. Itsekin tartuin tähän viime vuonna ilmestyneeseen helmeen juuri kirjablogeissa virranneiden suositusten ansiosta.

Vaikka kirjan nimi onkin Lempi, ei Lempi itse pääse ääneen kirjassa ollenkaan. Lempistä kertovat kirjassa vuorollaan Lempin aviomies, piika ja sisko. Jokaisen kautta piirtyy erilainen kuva seikkailuihin karanneesta naisesta toisen maailmansodan ajan Kainuussa.

Lempi on kouluja käynyt kauppiaan tytär, jota osa kyläläisistä pitää hiukan hemmoteltuna ja nokkavana. Silti maatalon poika rakastuu häneen ja vie ottaa hänet emännäkseen. Jotta Lempi pääsisi oppimaan maatalon töitä, ottaa isäntä hänelle piian.

Aviomiehen kuvauksessa korostuu rakkaus ja intohimo, piian kateus ja siskon sisaruus ja yhdessä kasvaminen. Onkin mielenkiintoista miten erilainen kuva yhdestä ihmisestä piirtyy eri kertojien kautta.

Vaikka loppu onkin puistattava, suosittelen silti tätä kirjaa vahvasti.

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

jos_olisit_tassa02564 (1).jpg

Pidin kovasti Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää-kirjasta ja vihasin siitä tehtyä elokuvaa.  Varmasti kirjan ja elokuvan suosion takia Moyes päätti kirjoittaa jatkoa Louisa Clarkin tarinaan.

Edellisen kirjan lopussa Lou jäi Pariisiin ja alkoi toteuttaa elämäänsä Williltä jääneen perinnön turvin. Siihen olisi ollut hyvä lopettaa. Tämä kirja alkaa siitä, kun Lou on töissä kurjassa työpaikassa ja kipuilee edelleenkin Willin kuoleman kanssa. Olen hiukan pettynyt.

Oman lisälkuvionsa tuo mukaan Loun ovelle ilmestyvä tyttö, joka väittää olevansa Willin tytär. Kyllä tämä lukukokemuksena Sophie Kinsellan ylittää.

Koko kirja kuvaa siis matkaa surun ylipääsemiseksi. Premissi on mielestäni pöljä, koska olisin halunnut Loun vain jatkavan elämäänsä Willin kuolemasta riippumatta ja keskittyvän uusiin kokemuksiin. Moyes on kuitenkin kirjoittanut taas hauskan ja vetävän tarinan, jota oli ilo lukea.

Kirja on luettu myös mm. Kirsin book clubissa, Rakkaudesta kirjoihin ja Tuntematon lukija.

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

5699916.jpg

Äitini kirjakerhossa Savonmailla luettiin tämä kirja. Moni siellä valitti, ettei ymmärtänyt kirjaa. Äitini alkoi lukea kirjaa ääneen ja mammat melkein kuulema itkivät kielen kauneutta.

Jukka Viikilä voitti viime vuonna Finlandian tällä kirjalla. Kirjan kielestä näkee, että kyseessä on runoilijan kirjoittamaa proosaa. Kirjan kieli on kaunista.

(tässä kohtaa toivon, että olisin kuin ne monet kirjabloggaajat, jotka käyttävät post it-lappuja muistaakseen hyvät kohdat. haluaisin kovasti esitellä enemmän Viikilän kaunista kieltä, mutten vaan nyt jaksa selata kirjaa. Sori siitä.)

Carl Ludwig Engel pestataan 38-vuotiaana suunnittelemaan Venäjän keisarikunnan alaisen Suomen uutta pääkaupunkia. Aiemmin Engel on suunnitellut mm. Tallinnaa ja Pietaria. Vaimolleen hän lupaa, että perhe olisi syrjäisessä pohjoisen kaupungissa korkeintaan kuusi vuotta.

Engel kuvaa tuttuja asioita ulkomaalaisille Suomessa: pimeyttä, kylmyyttä ja kielitaidottoman vastoinkäymisiä. Finlandia-palkitun kirjan valinnut Baba Lybeck kuvaili, kuinka Helsingissä oli hauska kävellä luettuaan sen suunnittelijan (fiktiivisiä) aatoksia.

Lisätessäni kirjaa Goodreadsissa luettujen joukkoon, huomasin jonkun todenneen kirjan liian tapahtuma köyhäksi. Toisaalta kuinka paljon odottaisi kiireisen arkkitehdin kirjoittavan yöpäiväkirjaansa? Varsinkin, kun tuntuu, ettei merkintöjä ole vuotta kohden yhtä paljon kuin normaaleissa päiväkirjoissa.

Kirja on luettu mm. blogeissa P.S Rakastan kirjoja, Kirja vieköön! ja Joklaaja.

Mike Pohjola: 1827

1827_89796.jpg

Kerroin jo sunnuntaina lukeneeni loppuun edellispäivänä Mike Pohjolan Turun palosta kertovan 1827-kirjan ja lupailin blogipostausta jo samalle illalle. Ahmin kirjaa Saksan matkallamme, vaikka olihan päälle viisisataa sivuista kirjaa kurja raahatakin. Milloin opin lukemaan e-kirjoja!?

Tarinan alkaessa Elias Hellman on palaamassa kesän lopulla pitkältä runonkeruumatkalta Itä-Suomesta. Vaikka tarinassa seurataankin useaa henkilöä, Elias nousee kuitenkin tarinamme päähenkilöksi. Hän kasvaa idealistisesta runopojasta aikamieheksi tarinan edessä. Toinen mielenkiintoinen hahmo on Eliaksen rakkauden kohde piika Maria Vass, jota tarinoiden mukaan syytetään Turun palosta.

Suomi on ollut alle kaksikymmentä vuotta keisarillisen Venäjän alaisuudessa ja osa kansalaisista haikailee kuninkaan aikaan tai jopa itsenäisyyteen. Juonia Turun polttamisesta sikiää eri puolilla ja eri syistä.

1800-luvun tarinan lisäksi rinnalla kuljetetaan kirjan syntyyn liittyvää tarinaa nykyajassa, jonka tarpeellisuudesta en oikein saanut selkoa. Mielestäni kirja olisi pärjännyt paljon paremmin ilman välihyppäyksiä nykyaikaan.

Kirjan on kirjoittanut Mike Pohjola, jonka käsialaa oli Turun kulttuuripääkaupunki vuonna esitetty hevimusikaali 1827. Kulttuurihistorian aineopinnot suorittaneeni en hoksannut lukiessani kovin monia häiritseviä virheitä. Vaikka tarvitseeko loppujen lopuksi virheettömyyttä fiktiiviseltä romaanilta vaatiakaan?

Kirja on monien sanomalehtien ym. lisäksi arvosteltu useassa kirjablogissa, kuten Lukuisa, Mari A:n kirjablogi ja Kaisa Reetta T.

Leffa vai kirja: Kerro minulle jotain hyvää

9789512099450_kerro_minulle_jotain_hyvaa_2.0.jpg

Viime vuonna kirjabloggaajat kehuivat paljon Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää- kirjaa. Kesällä kirjan pohjalta tuli leffateattereihin vuoden nyyhkyelokuva. Pitihän minun lukea kirja, ennen leffan katsomista. Onneksi löysin pokkarin kirppikselta eurolla.

Louisa Clarke pestautuu neliraajahalvaantuneen Willin henkilökohtaiseksi avustajaksi. Siinä missä Will on menettänyt elämänilonsa, pulppuaa Louisa sitä. Will on elänyt täysillä ennen onnettomuutta ja ihmettelee, kuinka Louisa ei ole saanut itseään pienestä englantilaisesta kylästä.

Almost-kissing_Featured.jpg

Kannesta arvaa, mhin kategoriaan kirja kuuluu. Netissä puhutaan näistä kansista nimellä White people almost kissing. Yllä lisää esimerkkejä.

Pidin tästä kirjasta paljon. Lukaisin sen nopsaan ja nautin sen keveydestä, vaikka aihe olikin synkkä. Luottavaisin mielin aloin katsoa elokuvaa.

Näyttelijäkaartihan on hyvä muun muassa Game of Thronesista tuttu Emilila ”khaleesi” Clarke, Jenna ”Tohtorin kumppani” Coleman sekä Brendan ”Mr. Bates” Coyle. Elokuva seurasi pitkälti kirjaa. Olisin tosin voinut nauttia elokuvasta enemmän, mikäli musiikkivalintoihin olisi kiinnitetty enemmän huomiota. Ne olivat hirveitä. Sanoin varmasti jokaisen kohtauksen kohdalla, että musiikki etoo.

Suosittelen kirjaa ehdottamasti kaikille hömpän ystäville, jotka haluavat enemmän.

 

Erilaisia oppaita toukan kasvatukseen

Taas on tullut luettua vauvakuumeissa erilaisia oppaita tuohon suureen elämänmuutokseen liittyen, joka tapahtuu raskaaksi tulon ja vauvan syntymän myötä. Kokoan tähän hiukan kommentteja lukemistani kirjoista.

minaenmuutu_kansi_cmyk1-200x288

Tämä kirja löytyi Turun pääkirjaston tieto-osastolta. Luettuani kirjan olisin itse luokitellut sen kaunokirjaksi. Omaeämänkerrallisessa kirjassa lasta odottava Minna Kiistala kertaa tuntojaan. Tärkeää hänelle on, ettei äidiksi tuleminen muuta hänen suhdettaan laukkuihin ja kantakaupungissa asumiseen. En nähnyt kirjassa paljoa kasvutarinaa, lähinnä itsereflektiota.

951_23_4419_X.jpg

Vauva tilauksessa – kirja oli hyvin informatiivinen paketti hauskoilla kuvilla. Amerikkalaisuus huokui kirjasta, mutta sen sivuutettua tästä kirjasta sai paljon irti.

1064_isasyntymassa_2014101013042

Isä syntymässä-kirjan lainasin siinä toivossa, jos puolisoni oilsi halunnut lukea aiheesta. Sen sijaan luin kirjan itse ja referoin sen miehelle. Kirjassa on hyviä vinkkejä, kuinka mies voi olla raskaana olevan naisen tukena raskauden ja synnytyksen aikana ja kuinka hän voi luoda suhdetta lapseensa.

9789516927469.jpg

Isäntä on sitä mieltä, että meillä käytettäisiin kestovaippoja. Siksipä lainasin kestovaipoista ja niiden käytöstä kertovan kirjan. Asia valottui, mutta uskon meidän tarvitsevan tämän kirjan omaksi, mikäli päädymme kestoilemaan.

isan_kasvatusoppi80397.jpg

Luin myös kaksi Juha T. Hakalan lastenkasvatuskirjaa, Isän kasvatusoppi ja Onnellinen lapsi. Molemmat kirjat olivat samankaltaisia. Kirjoitustyyli vaikutti amerikkalaista self help-kirjallisuutta, joissa kirjoittaja puhuttelee suoraan lukijaa. En tiedä miksi, luin toisenkin Hakalan kirjan, vaikka ensimmäinenkin ärsytti niin paljon.