Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta (2015) odotti hyllyssäni miltei puoli vuosikymmentä ennen kuin tartuin siihen. Ja hyvä, että tartuinkin, sillä kirja oli mukaansatempaava. Se sai Kalevi Jäntin ja Tulenkantajien palkinnon sekä oli ehdolla Euroopan Unionin kirjallisuus-, Toisinkoinen- ja Helmet-palkintoen saajaksi.

Vaikka kirjan nimi on raflaava Seksistä ja matematiikasta, on siinä paljon muutakin. Päähenkilö on Erika, joka viihtyy matematiikan maailmassa. Häntä voisi luonnehtia miltei a-seksuaaliksi. Matematiikka ja järki tuovat Erikalle rauhaa ja inhimillisyys kauhistuttaa häntä. Vanhempiensa ja kehitysvammaisen Emilia-siskonsa sijaan hän on läheinen Rehtoriksi kutsutun isoisänsä kanssa, joka jo varhain huomasi hänen matemaattiset kykynsä.

Välillä huomio kiinnittyy miltei toiseksi päähenkilöksi nousevaan Tuoviin, joka potee ilmastoahdistusta. Aika ajoin kirjassa otetaankin esiin luonnonkatastrofit ja Tuovi käy puhdistamassa öljyn tahrimia lintuja. Tuovista on vaikea sanoa, onko tämä lintu vai kala. Sivumennen lukijalle selviää, että tämä on korjannut sukupuolensa naisesta mieheksi, mutta siitä ei tehdä numeroa.

Emilia näkee oudon koirapojan, jonka Erika kuittaa hallusinaatioksi. Kun Erikakin alkaa nähdä näkyjä, alan pohtia onko kirja sittenkin maagista realismia.

Tykkäsin todella paljon tästä kirjasta. Selattuani muutamia muita bloggauksia kirjasta, useat suosittelivat erityisesti Rauman esikoiskirjaa Katoamisten kirjaa. Tartun siihen varmaan sitten loman jälkeen.

Erityisplussat vielä miellyttävästä kansimateriaalista!

Naomi Alderman:Voima

Olin nähnyt joitain lehtijuttuja tänä keväänä suomeksi julkaistusta Naomi Aldermanin Voimasta ja muistan lukeneeni Margaret Atwoodin suositelleen kirjaa. Onnekseni sain kirjan käsiini kirjaston samana päivänä palautettujen hyllystä. Pian en malttanutkaan laskea tätä käsistäni.

Tytöille ympäri maailmaa ilmestyy kyky tuottaa sähköä käsiinsä. Vähitellen voimasuhteet miesten hallitsemassa maailmassa alkavat kääntyä. Kirjassa seurataan kymmenen vuoden ajan ennen mullistusta muun muassa amerikkalaisen kaupungin pormestaria Margotia, sijaiskodissa pompoteltua Allieta, nigerialaista toimittajamiestä Tundea sekä brittiläistä alamaamaailman tuntemaa Roxya.

Sinänsä kirja muistuttaa Margaret Atwoodin 1980-luvulla julkaistua Orjattaresi-teosta, ettei alistamisen keinot ole keksittyjä. Tässä kirjassa niitä vain käyttävät naiset. Yrittääkö Voima kertoa, etteivät naiset ole sen parempia, mikäli olisivat fyysisesti voimakkaampia kuin miehet? Fyysinen voima siis korruptoi.

Kirjassa ei ole sankareita, vaikkakin Tunde osoittautuukin symppikseksi. Jokainen voi siis ajautua pahuuden polulle.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa Anneli, Amma ja Suketus.

Jojo Moyes: Ne jotka ymmärtävät kauneutta

Ne_jotka_ymmärtävät_kauneutta.jpg

Alan pitää jo Jojo Moyesin kirjoja varmana nakkina, kepeinä lukuelämyksinä romantiikan saralla, vaikkakaan miehen nappaaminen ei ole naisen tärkein motiivi. Ne, jotka ymmärtävät kauneutta lähti kuitenkin tahmeasti liikkeelle, eikä lukemiseen tullut samankaltaista ahmimista kuin aiemmin Moyesin kirjoja lukiessa.

Sophie elää ensimmäisen maailmansodan aikaisessa miehitetyssä Ranskassa. Ainoana muistona rintamalle lähteneestä miehestään hänellä on taulu, jonka mies maalasi hänestä heilastelun alkuaikoina. ”Tyttö, jonka jätit taaksesi”-taulun ympärille kietoutuu koko kirjan tarina.

Sophie joutuu kestitsemään saksalaisia joukkoja ja sietämään komentajaa, joka ihailee taulua ja sen naista. Toisaalla vuonna 2006 Englannissa Liv Hallstonin seinällä riippuu juuri tuo taulu. Vaikka hän onkin melkein vararikossa, hän puolustaa käräjillä oikeuttaan omistaa taulu, jonka nainen antaa hänelle katseellaan voimaa.

Moyesin taito on kirjoittaa kaksi erilaista tarinaa ja sitoa tarinat yhteen muutenkin kuin taulun kautta. Välillä minua ärsytti lukiessa päähenkilöiden itsepäisyys. Toisaalta hyvä, että kirja nostattaa esiin tunteita.

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

parillisia-ja-parittomia

Yksinhuoltaja Jess Thomasin arkeen kuuluu rahasta ja lapsista huolehtimista. Töitä on tehtävä niin paljon, ettei lasten kanssa ehdi viettää tarpeeksi aikaa. Tanzie-tytär saa mahdollisuuden osallistua matematiikkaolympialaisiin, mutta miten matka taitetaan toiselle puolelle maata?

Ed Nicholls on it-velho, joka onnistuu sössimään sekä avioliittonsa että uransa. Hän huomaa Jessin perheineen tien poskessa ja tarjoutuu kuskaamaan heidät aavistamatta, millaiseksi kyseinen road trippi osoittautuu.

Jojo Moyesin chick litt vei taas mukanaan. Olen pohtinut, mikä erottaa Moyesin kirjat muusta romcom-kirjallisuudesta. Sanoisin, että ehdottomasti elämänmyönteisyys. Lisäksi tuntuu, etteivät hahmot ole tyhjäpäitä, joiden elämäntarkoitus on löytää rakkautta. Näiden hahmojen mukana haluaa oikeasti viettää aikaa.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat jo luovuttaneet chick litin suhteen.

Erkka Mykkänen (toim.): Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista.

Jatkuu07118.jpg

Luin aikana pian Toinen tuntematon-kokoelman jälkeen Jatkuu!- novellikokoelman. Pakostakin jäin vertailemaan kokoelmien eroja. Siinä missä Toinen tuntematon keskittyy ammentamaan Tuntemattomasta sotilaasta, on Jatkuu! ottanut kohteekseen useampia suomalaisia klassikoita.

Verrattuna Toiseen tuntemattomaan Jatkuu!-teoksen eduksi on nähtävä kirjoittajien esittely tekstien alussa. Jokainen kirjoittaja valoittaa suhdettaan valitsemaansa klassikkoon, joka syventää lukukokemusta.

Varmastikin olisin saanut enemmän irti teoksesta, mikäli olisin lukenut aiemmin lähtökohtana toimineet klassikot. Nyt kirjan tekstit näyttäytyivät minulle itsenäisinä teoksina, joiden viiittauksia en ymmärtänyt. Tosin mielenkiintoinen tulkinta sai minut kiinnostumaan useammastakin klassikosta. Mikäli tälläinen antologia saa edes yhden tarttumaan alkuperäiseen klassikkoon, on se mielestäni tehnyt tehtävänsä ja onnistunut.

Pakko vielä mainita, että kirja on tehty erityisen käsiin hyvälle tuntuvasta materiaalista. Sellaisesta, jota bibliofiili tykkää silitellä ja haistella.

Joel Williams: 101 very Finnish Problems

101_Very_Finnish_Problems07507.jpg

Tässäpä loistava joululahjaidea joko sille ulkosuomalaiselle ystävälle tai sille ulkomaalaiselle, joka on erehtynyt tänne muuttamaan.

Moni varmaan tietää niin kutsutut ensimmäisen maailman ongelmat, turhasta valittamisen. Joel Williams alkoi laittaa Very Finnish Problems – sivulleVery Finnish Problems – sivulle samalla tyylillä ongelmia helmikuussa 2016.

lataus.jpg

Äkkiseltään tulee mieleen Karoliina Korhosen piirtämä Finnish Nightmares-sarjakuva, jossa seikkailee Matti-niminen introvertti suomalaismies. Finnish Nightmares-sarjakuvaa on ilmestynyt jo kaksi kirjaa ja sitä on tuotteistettu muun muassa Matti-siiderin ja -heijastimen muotoon.

Very-Finnish-Problems-sauna-5-1.jpg

Siinä, missä Williamsin suomalaiset ongelmat esiintyvät feisbuuk-sivulla kuvamuodossa, kuten meemit yleensäkin, avaa hän kirjassaan suomalaisia stereotypioita ilman kuvia. Miksi suomalaiset pakenevat juhannuksena kaupungista? Mikä on Viron viinaralli? Kun feisbuuk-sivu on lähinnä hauskaa ajanvietettä, rakentaa Williams suomalaista kuvaa kirjallaan ulospäin.

Mutta missä on Suomi100-tarra kannesta?

 

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

taivaslaulu91287.jpg

Mulla oli jo kertaalleen tämä kirja lainassa kirjastosta lukupiiriä varten. Palautin kuitenkin sen, koska en ehtinyt lukea sitä ennen kokoontumista. Onneksi kuitenkin Twitterissä mainittiin, että kannattaa sittenkin lukea tämä. Ja niin minä hain sen uudelleen kirjastosta.

Viime vuosina on nostettu esiin yhä enemmän ihmiskohtaloita, joihin on vaikuttanut uskontojen liian tiukat dogmit. Tämän kirjan keskiössä ovat Aleksi ja Vilja, joiden lestadiolaisperheeseen on syntymässä taas kerran lisää suita ruokittavaksi. Molemmat ovat kasvaneet uskoon, mutta tiukat määäräykset herättävät kysymyksiä. Aleksi pohtii niitä anonyyminä blogissaan ja joutuu muiden kuulusteltavaksi kritiikkinsä takia.

Kirjassa kuljetetaan vuorotellen nykyhetkeä Viljan näkökulmasta, mennyttä Aleksin, blogitekstejä sekä nukkeleikkiä. ”Sit ne menis seuroille ja näkis ne paljon kauniimmat barbit…”. Ihmettelin aluksi nukkeleikin tarpeellisuutta. Sen tarkoituksena oli ilmeisesti päästä enemmän Viljan pään sisälle.

Parhaiten teksti kulki Viljan ja Aleksin kertomuksissa, mutta kaksi muuta tyylilajia iskivät minua joka kerta saapuessaan palleaan. Ne tuntuivat välillä irrallisilta ja niitä lukiessani kaipasin jo takaisin soljuvampaan tekstiin. Blogiteksti-pätkiin on sisällytetty myös tekstien kommentteja, jotka avaavat sitä, kuinka kritiikkiin suhtaudutaan lestadioilaisten kesken.

Vaikka uskontojen uhreja on noussut viime vuosina yhä enemmän esiin tuo kaunokirjallinen teos aiheesta uusia näkökulmia.