Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

parillisia-ja-parittomia

Yksinhuoltaja Jess Thomasin arkeen kuuluu rahasta ja lapsista huolehtimista. Töitä on tehtävä niin paljon, ettei lasten kanssa ehdi viettää tarpeeksi aikaa. Tanzie-tytär saa mahdollisuuden osallistua matematiikkaolympialaisiin, mutta miten matka taitetaan toiselle puolelle maata?

Ed Nicholls on it-velho, joka onnistuu sössimään sekä avioliittonsa että uransa. Hän huomaa Jessin perheineen tien poskessa ja tarjoutuu kuskaamaan heidät aavistamatta, millaiseksi kyseinen road trippi osoittautuu.

Jojo Moyesin chick litt vei taas mukanaan. Olen pohtinut, mikä erottaa Moyesin kirjat muusta romcom-kirjallisuudesta. Sanoisin, että ehdottomasti elämänmyönteisyys. Lisäksi tuntuu, etteivät hahmot ole tyhjäpäitä, joiden elämäntarkoitus on löytää rakkautta. Näiden hahmojen mukana haluaa oikeasti viettää aikaa.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat jo luovuttaneet chick litin suhteen.

Mainokset

Erkka Mykkänen (toim.): Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista.

Jatkuu07118.jpg

Luin aikana pian Toinen tuntematon-kokoelman jälkeen Jatkuu!- novellikokoelman. Pakostakin jäin vertailemaan kokoelmien eroja. Siinä missä Toinen tuntematon keskittyy ammentamaan Tuntemattomasta sotilaasta, on Jatkuu! ottanut kohteekseen useampia suomalaisia klassikoita.

Verrattuna Toiseen tuntemattomaan Jatkuu!-teoksen eduksi on nähtävä kirjoittajien esittely tekstien alussa. Jokainen kirjoittaja valoittaa suhdettaan valitsemaansa klassikkoon, joka syventää lukukokemusta.

Varmastikin olisin saanut enemmän irti teoksesta, mikäli olisin lukenut aiemmin lähtökohtana toimineet klassikot. Nyt kirjan tekstit näyttäytyivät minulle itsenäisinä teoksina, joiden viiittauksia en ymmärtänyt. Tosin mielenkiintoinen tulkinta sai minut kiinnostumaan useammastakin klassikosta. Mikäli tälläinen antologia saa edes yhden tarttumaan alkuperäiseen klassikkoon, on se mielestäni tehnyt tehtävänsä ja onnistunut.

Pakko vielä mainita, että kirja on tehty erityisen käsiin hyvälle tuntuvasta materiaalista. Sellaisesta, jota bibliofiili tykkää silitellä ja haistella.

Joel Williams: 101 very Finnish Problems

101_Very_Finnish_Problems07507.jpg

Tässäpä loistava joululahjaidea joko sille ulkosuomalaiselle ystävälle tai sille ulkomaalaiselle, joka on erehtynyt tänne muuttamaan.

Moni varmaan tietää niin kutsutut ensimmäisen maailman ongelmat, turhasta valittamisen. Joel Williams alkoi laittaa Very Finnish Problems – sivulleVery Finnish Problems – sivulle samalla tyylillä ongelmia helmikuussa 2016.

lataus.jpg

Äkkiseltään tulee mieleen Karoliina Korhosen piirtämä Finnish Nightmares-sarjakuva, jossa seikkailee Matti-niminen introvertti suomalaismies. Finnish Nightmares-sarjakuvaa on ilmestynyt jo kaksi kirjaa ja sitä on tuotteistettu muun muassa Matti-siiderin ja -heijastimen muotoon.

Very-Finnish-Problems-sauna-5-1.jpg

Siinä, missä Williamsin suomalaiset ongelmat esiintyvät feisbuuk-sivulla kuvamuodossa, kuten meemit yleensäkin, avaa hän kirjassaan suomalaisia stereotypioita ilman kuvia. Miksi suomalaiset pakenevat juhannuksena kaupungista? Mikä on Viron viinaralli? Kun feisbuuk-sivu on lähinnä hauskaa ajanvietettä, rakentaa Williams suomalaista kuvaa kirjallaan ulospäin.

Mutta missä on Suomi100-tarra kannesta?

 

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

taivaslaulu91287.jpg

Mulla oli jo kertaalleen tämä kirja lainassa kirjastosta lukupiiriä varten. Palautin kuitenkin sen, koska en ehtinyt lukea sitä ennen kokoontumista. Onneksi kuitenkin Twitterissä mainittiin, että kannattaa sittenkin lukea tämä. Ja niin minä hain sen uudelleen kirjastosta.

Viime vuosina on nostettu esiin yhä enemmän ihmiskohtaloita, joihin on vaikuttanut uskontojen liian tiukat dogmit. Tämän kirjan keskiössä ovat Aleksi ja Vilja, joiden lestadiolaisperheeseen on syntymässä taas kerran lisää suita ruokittavaksi. Molemmat ovat kasvaneet uskoon, mutta tiukat määäräykset herättävät kysymyksiä. Aleksi pohtii niitä anonyyminä blogissaan ja joutuu muiden kuulusteltavaksi kritiikkinsä takia.

Kirjassa kuljetetaan vuorotellen nykyhetkeä Viljan näkökulmasta, mennyttä Aleksin, blogitekstejä sekä nukkeleikkiä. ”Sit ne menis seuroille ja näkis ne paljon kauniimmat barbit…”. Ihmettelin aluksi nukkeleikin tarpeellisuutta. Sen tarkoituksena oli ilmeisesti päästä enemmän Viljan pään sisälle.

Parhaiten teksti kulki Viljan ja Aleksin kertomuksissa, mutta kaksi muuta tyylilajia iskivät minua joka kerta saapuessaan palleaan. Ne tuntuivat välillä irrallisilta ja niitä lukiessani kaipasin jo takaisin soljuvampaan tekstiin. Blogiteksti-pätkiin on sisällytetty myös tekstien kommentteja, jotka avaavat sitä, kuinka kritiikkiin suhtaudutaan lestadioilaisten kesken.

Vaikka uskontojen uhreja on noussut viime vuosina yhä enemmän esiin tuo kaunokirjallinen teos aiheesta uusia näkökulmia.

Han Kang: Vegetaristi

5772064.jpg

Kirjabloggaajat ovat kohisseet tänä vuonna Han Kangin Vegetaristi-kirjasta, joka voitti viime vuonna Booker-palkinnon. Taisinkin mainita jo aiemmin fiksaatiostani Itä-Aasiaan, joten tämä kirja pääsi ehdottomasti lukulistalleni.

Kirjan päähenkilö, Yeong-hye, ei pääse paljoa ääneen vaan hänen tarinaansa kertovat omista näkökulmistaan hänen aviomiehensä, lankonsa ja sisarensa. Aviomies vaikuttaa kirjan alussa tyytyväiseltä elämäänsä, kunnes eräänä päivänä hänen vaimonsa kieltäytyy syömästä lihaa ja ryhtyy vegetaristiksi (olisikohan vegaani oikea termi?). Tarina etenee kronologisessa järjestyksessä, jossa saamme seurata Yeong-hyen pakenemista omaan maailmaansa.

Kirja kuvaa hyvin korealaista kulttuuria ja yhteiskuntaa. Aviomies on ylpeä vaimostaan, joka pitää huolta hänestä, kodista ja toimii muutenkin kunnioittavasti. Kuitenkin alkaessaan kieltäytyä lihasta hän aiheuttaa paljon häpeää hänelle, niin paljon että aviomies alkaa epäillä avioliiton mielekkyyttä.

Luin kirjan unettomana yönä yhteen putkeen. Tämä on todellakin viiden tähden ahmittava kirja. Lukija saattaa miettiä, mikä ajaa Yeong-hyen vegaaniksi. Mielestäni syy on helposti luettavissa kirjasta: Yeong-hyeta kohtaa on raskaita odotuksia niin yhteiskunnan kuin yhteisönsäkin puolesta. Jos kadottaa itsensä, on helpompi kontrolloida elämäänsä ruumiinsa kautta. Vegaanius Koreassa on eräänlaista pyristelyä normeista.

Erityismaininta vielä kirjan kauniista kannesta! Risuja kuitenkin siitä, että teos on suomennettu englanninkielisestä versiosta eikä suoraan koreasta. Mitä on kadonnut matkan varrella?

Kirja on luettu myös Luettua elämää- , Kirsin book club– ja Yöpöydän kirjat-blogeissa.

Minna Rytisalo: Lempi

lempi04346.jpg

Tämä kirja sopisi loistavasti Helmet-lukuhaasteen kohtaan Kirjabloggaajan suosittelema kirja. Itsekin tartuin tähän viime vuonna ilmestyneeseen helmeen juuri kirjablogeissa virranneiden suositusten ansiosta.

Vaikka kirjan nimi onkin Lempi, ei Lempi itse pääse ääneen kirjassa ollenkaan. Lempistä kertovat kirjassa vuorollaan Lempin aviomies, piika ja sisko. Jokaisen kautta piirtyy erilainen kuva seikkailuihin karanneesta naisesta toisen maailmansodan ajan Kainuussa.

Lempi on kouluja käynyt kauppiaan tytär, jota osa kyläläisistä pitää hiukan hemmoteltuna ja nokkavana. Silti maatalon poika rakastuu häneen ja vie ottaa hänet emännäkseen. Jotta Lempi pääsisi oppimaan maatalon töitä, ottaa isäntä hänelle piian.

Aviomiehen kuvauksessa korostuu rakkaus ja intohimo, piian kateus ja siskon sisaruus ja yhdessä kasvaminen. Onkin mielenkiintoista miten erilainen kuva yhdestä ihmisestä piirtyy eri kertojien kautta.

Vaikka loppu onkin puistattava, suosittelen silti tätä kirjaa vahvasti.

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

jos_olisit_tassa02564 (1).jpg

Pidin kovasti Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää-kirjasta ja vihasin siitä tehtyä elokuvaa.  Varmasti kirjan ja elokuvan suosion takia Moyes päätti kirjoittaa jatkoa Louisa Clarkin tarinaan.

Edellisen kirjan lopussa Lou jäi Pariisiin ja alkoi toteuttaa elämäänsä Williltä jääneen perinnön turvin. Siihen olisi ollut hyvä lopettaa. Tämä kirja alkaa siitä, kun Lou on töissä kurjassa työpaikassa ja kipuilee edelleenkin Willin kuoleman kanssa. Olen hiukan pettynyt.

Oman lisälkuvionsa tuo mukaan Loun ovelle ilmestyvä tyttö, joka väittää olevansa Willin tytär. Kyllä tämä lukukokemuksena Sophie Kinsellan ylittää.

Koko kirja kuvaa siis matkaa surun ylipääsemiseksi. Premissi on mielestäni pöljä, koska olisin halunnut Loun vain jatkavan elämäänsä Willin kuolemasta riippumatta ja keskittyvän uusiin kokemuksiin. Moyes on kuitenkin kirjoittanut taas hauskan ja vetävän tarinan, jota oli ilo lukea.

Kirja on luettu myös mm. Kirsin book clubissa, Rakkaudesta kirjoihin ja Tuntematon lukija.