Juno Dawson: Mallikappale

Jana Novak on huvipuistossa, kun hänet bongaa mallitoimiston kykyjenetsijä. Tilanne tuntuu vitsiltä. 17-vuotias Jana ei tunne itseään kaunottareksi. Päinvastoin. Muotitoimisto ihastuu Janan pituuteen ja luo hänelle androgyynin tyylin. Pian häntä viedään ympäri maailmaa. Vaikka Jana ei rakasta mallin työtä, hän haluaa hankkia rahaa yliopistoa varten. Ja kyllä hän myöntää saavansa mielihyvää ollessaan catwalkilla huomion keskipisteenä.

Mallikappale paljastaa muotimaailman raadollisuuden. Kirjan englanninkielinen nimi Meat market kuvastaa hyvin mallien elämää muotiluomusten hengareina. Olen katsonut aikanaan toistakymmentä kautta Huippumalli haussa- realityä, joten nautin kirjan aihepiiristä. Kirjan ote on feministinen ja tuleehan se metoo- osuuskin esiin.

Kirja on nopealukuinen ja viihdyin sen parissa hyvin. Lukujen välissä on pätkiä Janan haastattelusta, joka enteilee tulevaa. Nykynuorten kirjoissa tuttua moninaisuutta esiintyy hyvin. En kuitenkaan malta olla miettimättä, josko kirjan loppu olisi vähemmän onnellinen, mikäli se olisi aikuisten romaani.

Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Louisa Clarkin tarina jatkuu. Älä siis lue tätä eteenpäin, mikäli et ole lukenut aiempia osia Kerro minulle jotain hyvää tai Jos olisit tässä. Aiemmin hän hoiti neliraajahalvaantunutta Williä, löysi ensihoitajapoikaystävän Lontoosta, nyt Louisa lähtee kokeilemaan siipiään New Yorkissa. Will on yhä mielessä ja hän haluaa elää rohkeasti, kuten Will häntä kehoitti.

Louisa saa työpaikan rikkaan rouvan assistenttina, joka pitää sisällään kaikkea lenkkiseurana juoksemisesta ja asioiden hoitamisesta ihan seuraneitinä istumiseen. Louisa ei kotiudukaan heti New Yorkiin eikä kaukosuhdekaan ole yhtä helppo kuin olisi luullut.

Moyes kirjoittaa varmaa hyvänmielen chick litiä, joka muistuttaa oman sydämen kuuntelemisen tärkeydestä. Sarjan ensimmäinen osa koukutti niin, että luin sitä yötä myöten. Kaksi seuraavaa ovat olleet tasalaatuisen hyviä. Kuuntelin tämän Bookbeatista Heli Naskin lukemana, jonka rauhallinen ääni on vienyt minut aiemminkin saman tyylilajin seikkailuihin.

”…sai minut pohtimaan maailmaa ja identiteettiä, mutta ennen kaikkea romaani on hyvän mielen tuoja, joka sopi täydellisesti flunssalukemiseksi,” summaa Tuntematon lukija.

”Elä rohkeasti ei ole maailmankirjallisuuden merkkiteos, mutta piru vieköön, se on juuri sellainen kirja, jonka kanssa on mukava uppoutua torkkupeiton alle tuntikausiksi ja jonka luettuaan on hyvällä tuulella, ehkäpä ihmisenä vähän eheämpikin,” kirjoittaa Amman lukuhetki.

”Loun aitous suhteessa ulkonäköön perustuvaan jenkkiväkeen päälleliimataan, ja juoni kulkee ennalta-arvattavien käänteiden varassa,” kritisoi Tuijata.

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt

Törmäsin kaveriin liikennevaloissa. Kysyin mitä kuuluu.

”Mä oon sellainen ihan kuiviin nuupahtanut viherkasvi joka pitäis viedä suihkuun ja istuttaa uuteen ruukkuun,” vastasi kaveri.

”Joo tiedän tasan tarkkaan. Olispa ihmisille sellanen kovalevyn resetointi. Tai et asennettais kokonaan uus kovalevy. Menisin siihen heti”, sanoin.

Kaverini nauroi. ”Aina kun me nähään, mä oon hajoamassa työstressiin ja sä oot burnoutissa.”

Eeva Kolu kirjoitti kymmenisin vuotta suosittua lifestyle-blogia. Nyt häneltä on ilmestynyt kirja, joka summaa ikäisieni, milleniaalien, uupumusta. Milloin väsymyksestä tuli uusi normaali? Oliko ennen kaikki paremmin?

Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä koostuu roomalaisin numeroin erotelluista osioista, joissa on eripituisia pohdiskelevia tekstejä. Olisin kaivannut numeroinnin sijaan osioille otsikointia, jotain millä sitoa tekstit yhteen. Jokaisessa tekstissä oli punainen lanka, vaikken kaikista sitä äkkiseltään löytänyt.

Kirja resenoi vahvasti minulle, tietotyötä tekevälle milleniaalille, joka on vasta viime vuosina oppinut sanomaan ei sekä armollisuutta itseä kohtaan. Joskus olen Kolun tavoin yrittänyt suorittaa palautumista ja rentotutumista ja manannut, miksi nukkumiseenkin tarvitsee käyttää aikaa. Kirjaa lukiessani nyökyttelin monelle ajatukselle. Pohdin myös pitäisikö hankkia kirja omaan hyllyyn. En kuitenkaan tiedä kestääkö tämä kirja useampaa lukukertaa, vaikka siinä on paljon samaistumispintaa minulle.

Omaan elämääni haluan ottaa ajatuksen siitä, ettei koko ajan tarvitse olla tavoitettavissa. Kuulumiset on kivempi kertoa kasvotusten. Tärkein kaikista on sen hyväksyminen, ettemme koskaan tule olemaan perillä.

Olin pettynyt, kun en löytänyt enempää bloggauksia tästä kirjasta. Nyt lukemaan tätä tai ainakin kuuntelemaan äänikirjaa.

”Tosi herättelevä ja omaan elämäntilanteeseen osuva teos,” summaa Sunnuntai Ajatuksia.

”oisin poimia kirjasta satamäärin lainauksia, jotka ovat mielestäni valtavan osuvia. Ja samoin voisin osoittaa sieltä usempia kohtia, jotka melkein saivat minut itkemään, itkemään sitä, miksi (minäkin) olen itselleni niin hirveän ankara, miten minäkin koen lähestulkoon aina olleeni jotenkin vääränlainen, huonompi kuin muut ja miten se on edesauttanut sitä, että maailma on toisinaan aivan liian uuvuttava paikka,” 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä-blogin Mari.

”Kolun vahvuus on mielestäni kyvyssä tarkastella omia tuntemuksiaan ja tavoittaa elettyjä hetkiä, mutta tässä kirjassa hän tuntuu etsivän jonkinlaista yleispätevyyttä, joka kuitenkin jää tavoittamatta,” kritisoi Luetut, lukemattomat-blogin Liisa.

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta (2015) odotti hyllyssäni miltei puoli vuosikymmentä ennen kuin tartuin siihen. Ja hyvä, että tartuinkin, sillä kirja oli mukaansatempaava. Se sai Kalevi Jäntin ja Tulenkantajien palkinnon sekä oli ehdolla Euroopan Unionin kirjallisuus-, Toisinkoinen- ja Helmet-palkintoen saajaksi.

Vaikka kirjan nimi on raflaava Seksistä ja matematiikasta, on siinä paljon muutakin. Päähenkilö on Erika, joka viihtyy matematiikan maailmassa. Häntä voisi luonnehtia miltei a-seksuaaliksi. Matematiikka ja järki tuovat Erikalle rauhaa ja inhimillisyys kauhistuttaa häntä. Vanhempiensa ja kehitysvammaisen Emilia-siskonsa sijaan hän on läheinen Rehtoriksi kutsutun isoisänsä kanssa, joka jo varhain huomasi hänen matemaattiset kykynsä.

Välillä huomio kiinnittyy miltei toiseksi päähenkilöksi nousevaan Tuoviin, joka potee ilmastoahdistusta. Aika ajoin kirjassa otetaankin esiin luonnonkatastrofit ja Tuovi käy puhdistamassa öljyn tahrimia lintuja. Tuovista on vaikea sanoa, onko tämä lintu vai kala. Sivumennen lukijalle selviää, että tämä on korjannut sukupuolensa naisesta mieheksi, mutta siitä ei tehdä numeroa.

Emilia näkee oudon koirapojan, jonka Erika kuittaa hallusinaatioksi. Kun Erikakin alkaa nähdä näkyjä, alan pohtia onko kirja sittenkin maagista realismia.

Tykkäsin todella paljon tästä kirjasta. Selattuani muutamia muita bloggauksia kirjasta, useat suosittelivat erityisesti Rauman esikoiskirjaa Katoamisten kirjaa. Tartun siihen varmaan sitten loman jälkeen.

Erityisplussat vielä miellyttävästä kansimateriaalista!

Naomi Alderman:Voima

Olin nähnyt joitain lehtijuttuja tänä keväänä suomeksi julkaistusta Naomi Aldermanin Voimasta ja muistan lukeneeni Margaret Atwoodin suositelleen kirjaa. Onnekseni sain kirjan käsiini kirjaston samana päivänä palautettujen hyllystä. Pian en malttanutkaan laskea tätä käsistäni.

Tytöille ympäri maailmaa ilmestyy kyky tuottaa sähköä käsiinsä. Vähitellen voimasuhteet miesten hallitsemassa maailmassa alkavat kääntyä. Kirjassa seurataan kymmenen vuoden ajan ennen mullistusta muun muassa amerikkalaisen kaupungin pormestaria Margotia, sijaiskodissa pompoteltua Allieta, nigerialaista toimittajamiestä Tundea sekä brittiläistä alamaamaailman tuntemaa Roxya.

Sinänsä kirja muistuttaa Margaret Atwoodin 1980-luvulla julkaistua Orjattaresi-teosta, ettei alistamisen keinot ole keksittyjä. Tässä kirjassa niitä vain käyttävät naiset. Yrittääkö Voima kertoa, etteivät naiset ole sen parempia, mikäli olisivat fyysisesti voimakkaampia kuin miehet? Fyysinen voima siis korruptoi.

Kirjassa ei ole sankareita, vaikkakin Tunde osoittautuukin symppikseksi. Jokainen voi siis ajautua pahuuden polulle.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa Anneli, Amma ja Suketus.

Jojo Moyes: Ne jotka ymmärtävät kauneutta

Ne_jotka_ymmärtävät_kauneutta.jpg

Alan pitää jo Jojo Moyesin kirjoja varmana nakkina, kepeinä lukuelämyksinä romantiikan saralla, vaikkakaan miehen nappaaminen ei ole naisen tärkein motiivi. Ne, jotka ymmärtävät kauneutta lähti kuitenkin tahmeasti liikkeelle, eikä lukemiseen tullut samankaltaista ahmimista kuin aiemmin Moyesin kirjoja lukiessa.

Sophie elää ensimmäisen maailmansodan aikaisessa miehitetyssä Ranskassa. Ainoana muistona rintamalle lähteneestä miehestään hänellä on taulu, jonka mies maalasi hänestä heilastelun alkuaikoina. ”Tyttö, jonka jätit taaksesi”-taulun ympärille kietoutuu koko kirjan tarina.

Sophie joutuu kestitsemään saksalaisia joukkoja ja sietämään komentajaa, joka ihailee taulua ja sen naista. Toisaalla vuonna 2006 Englannissa Liv Hallstonin seinällä riippuu juuri tuo taulu. Vaikka hän onkin melkein vararikossa, hän puolustaa käräjillä oikeuttaan omistaa taulu, jonka nainen antaa hänelle katseellaan voimaa.

Moyesin taito on kirjoittaa kaksi erilaista tarinaa ja sitoa tarinat yhteen muutenkin kuin taulun kautta. Välillä minua ärsytti lukiessa päähenkilöiden itsepäisyys. Toisaalta hyvä, että kirja nostattaa esiin tunteita.

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

parillisia-ja-parittomia

Yksinhuoltaja Jess Thomasin arkeen kuuluu rahasta ja lapsista huolehtimista. Töitä on tehtävä niin paljon, ettei lasten kanssa ehdi viettää tarpeeksi aikaa. Tanzie-tytär saa mahdollisuuden osallistua matematiikkaolympialaisiin, mutta miten matka taitetaan toiselle puolelle maata?

Ed Nicholls on it-velho, joka onnistuu sössimään sekä avioliittonsa että uransa. Hän huomaa Jessin perheineen tien poskessa ja tarjoutuu kuskaamaan heidät aavistamatta, millaiseksi kyseinen road trippi osoittautuu.

Jojo Moyesin chick litt vei taas mukanaan. Olen pohtinut, mikä erottaa Moyesin kirjat muusta romcom-kirjallisuudesta. Sanoisin, että ehdottomasti elämänmyönteisyys. Lisäksi tuntuu, etteivät hahmot ole tyhjäpäitä, joiden elämäntarkoitus on löytää rakkautta. Näiden hahmojen mukana haluaa oikeasti viettää aikaa.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat jo luovuttaneet chick litin suhteen.

Erkka Mykkänen (toim.): Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista.

Jatkuu07118.jpg

Luin aikana pian Toinen tuntematon-kokoelman jälkeen Jatkuu!- novellikokoelman. Pakostakin jäin vertailemaan kokoelmien eroja. Siinä missä Toinen tuntematon keskittyy ammentamaan Tuntemattomasta sotilaasta, on Jatkuu! ottanut kohteekseen useampia suomalaisia klassikoita.

Verrattuna Toiseen tuntemattomaan Jatkuu!-teoksen eduksi on nähtävä kirjoittajien esittely tekstien alussa. Jokainen kirjoittaja valoittaa suhdettaan valitsemaansa klassikkoon, joka syventää lukukokemusta.

Varmastikin olisin saanut enemmän irti teoksesta, mikäli olisin lukenut aiemmin lähtökohtana toimineet klassikot. Nyt kirjan tekstit näyttäytyivät minulle itsenäisinä teoksina, joiden viiittauksia en ymmärtänyt. Tosin mielenkiintoinen tulkinta sai minut kiinnostumaan useammastakin klassikosta. Mikäli tälläinen antologia saa edes yhden tarttumaan alkuperäiseen klassikkoon, on se mielestäni tehnyt tehtävänsä ja onnistunut.

Pakko vielä mainita, että kirja on tehty erityisen käsiin hyvälle tuntuvasta materiaalista. Sellaisesta, jota bibliofiili tykkää silitellä ja haistella.

Joel Williams: 101 very Finnish Problems

101_Very_Finnish_Problems07507.jpg

Tässäpä loistava joululahjaidea joko sille ulkosuomalaiselle ystävälle tai sille ulkomaalaiselle, joka on erehtynyt tänne muuttamaan.

Moni varmaan tietää niin kutsutut ensimmäisen maailman ongelmat, turhasta valittamisen. Joel Williams alkoi laittaa Very Finnish Problems – sivulleVery Finnish Problems – sivulle samalla tyylillä ongelmia helmikuussa 2016.

lataus.jpg

Äkkiseltään tulee mieleen Karoliina Korhosen piirtämä Finnish Nightmares-sarjakuva, jossa seikkailee Matti-niminen introvertti suomalaismies. Finnish Nightmares-sarjakuvaa on ilmestynyt jo kaksi kirjaa ja sitä on tuotteistettu muun muassa Matti-siiderin ja -heijastimen muotoon.

Very-Finnish-Problems-sauna-5-1.jpg

Siinä, missä Williamsin suomalaiset ongelmat esiintyvät feisbuuk-sivulla kuvamuodossa, kuten meemit yleensäkin, avaa hän kirjassaan suomalaisia stereotypioita ilman kuvia. Miksi suomalaiset pakenevat juhannuksena kaupungista? Mikä on Viron viinaralli? Kun feisbuuk-sivu on lähinnä hauskaa ajanvietettä, rakentaa Williams suomalaista kuvaa kirjallaan ulospäin.

Mutta missä on Suomi100-tarra kannesta?

 

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

taivaslaulu91287.jpg

Mulla oli jo kertaalleen tämä kirja lainassa kirjastosta lukupiiriä varten. Palautin kuitenkin sen, koska en ehtinyt lukea sitä ennen kokoontumista. Onneksi kuitenkin Twitterissä mainittiin, että kannattaa sittenkin lukea tämä. Ja niin minä hain sen uudelleen kirjastosta.

Viime vuosina on nostettu esiin yhä enemmän ihmiskohtaloita, joihin on vaikuttanut uskontojen liian tiukat dogmit. Tämän kirjan keskiössä ovat Aleksi ja Vilja, joiden lestadiolaisperheeseen on syntymässä taas kerran lisää suita ruokittavaksi. Molemmat ovat kasvaneet uskoon, mutta tiukat määäräykset herättävät kysymyksiä. Aleksi pohtii niitä anonyyminä blogissaan ja joutuu muiden kuulusteltavaksi kritiikkinsä takia.

Kirjassa kuljetetaan vuorotellen nykyhetkeä Viljan näkökulmasta, mennyttä Aleksin, blogitekstejä sekä nukkeleikkiä. ”Sit ne menis seuroille ja näkis ne paljon kauniimmat barbit…”. Ihmettelin aluksi nukkeleikin tarpeellisuutta. Sen tarkoituksena oli ilmeisesti päästä enemmän Viljan pään sisälle.

Parhaiten teksti kulki Viljan ja Aleksin kertomuksissa, mutta kaksi muuta tyylilajia iskivät minua joka kerta saapuessaan palleaan. Ne tuntuivat välillä irrallisilta ja niitä lukiessani kaipasin jo takaisin soljuvampaan tekstiin. Blogiteksti-pätkiin on sisällytetty myös tekstien kommentteja, jotka avaavat sitä, kuinka kritiikkiin suhtaudutaan lestadioilaisten kesken.

Vaikka uskontojen uhreja on noussut viime vuosina yhä enemmän esiin tuo kaunokirjallinen teos aiheesta uusia näkökulmia.