Jojo Moyes: Ne jotka ymmärtävät kauneutta

Ne_jotka_ymmärtävät_kauneutta.jpg

Alan pitää jo Jojo Moyesin kirjoja varmana nakkina, kepeinä lukuelämyksinä romantiikan saralla, vaikkakaan miehen nappaaminen ei ole naisen tärkein motiivi. Ne, jotka ymmärtävät kauneutta lähti kuitenkin tahmeasti liikkeelle, eikä lukemiseen tullut samankaltaista ahmimista kuin aiemmin Moyesin kirjoja lukiessa.

Sophie elää ensimmäisen maailmansodan aikaisessa miehitetyssä Ranskassa. Ainoana muistona rintamalle lähteneestä miehestään hänellä on taulu, jonka mies maalasi hänestä heilastelun alkuaikoina. ”Tyttö, jonka jätit taaksesi”-taulun ympärille kietoutuu koko kirjan tarina.

Sophie joutuu kestitsemään saksalaisia joukkoja ja sietämään komentajaa, joka ihailee taulua ja sen naista. Toisaalla vuonna 2006 Englannissa Liv Hallstonin seinällä riippuu juuri tuo taulu. Vaikka hän onkin melkein vararikossa, hän puolustaa käräjillä oikeuttaan omistaa taulu, jonka nainen antaa hänelle katseellaan voimaa.

Moyesin taito on kirjoittaa kaksi erilaista tarinaa ja sitoa tarinat yhteen muutenkin kuin taulun kautta. Välillä minua ärsytti lukiessa päähenkilöiden itsepäisyys. Toisaalta hyvä, että kirja nostattaa esiin tunteita.

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

parillisia-ja-parittomia

Yksinhuoltaja Jess Thomasin arkeen kuuluu rahasta ja lapsista huolehtimista. Töitä on tehtävä niin paljon, ettei lasten kanssa ehdi viettää tarpeeksi aikaa. Tanzie-tytär saa mahdollisuuden osallistua matematiikkaolympialaisiin, mutta miten matka taitetaan toiselle puolelle maata?

Ed Nicholls on it-velho, joka onnistuu sössimään sekä avioliittonsa että uransa. Hän huomaa Jessin perheineen tien poskessa ja tarjoutuu kuskaamaan heidät aavistamatta, millaiseksi kyseinen road trippi osoittautuu.

Jojo Moyesin chick litt vei taas mukanaan. Olen pohtinut, mikä erottaa Moyesin kirjat muusta romcom-kirjallisuudesta. Sanoisin, että ehdottomasti elämänmyönteisyys. Lisäksi tuntuu, etteivät hahmot ole tyhjäpäitä, joiden elämäntarkoitus on löytää rakkautta. Näiden hahmojen mukana haluaa oikeasti viettää aikaa.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat jo luovuttaneet chick litin suhteen.

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

jos_olisit_tassa02564 (1).jpg

Pidin kovasti Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää-kirjasta ja vihasin siitä tehtyä elokuvaa.  Varmasti kirjan ja elokuvan suosion takia Moyes päätti kirjoittaa jatkoa Louisa Clarkin tarinaan.

Edellisen kirjan lopussa Lou jäi Pariisiin ja alkoi toteuttaa elämäänsä Williltä jääneen perinnön turvin. Siihen olisi ollut hyvä lopettaa. Tämä kirja alkaa siitä, kun Lou on töissä kurjassa työpaikassa ja kipuilee edelleenkin Willin kuoleman kanssa. Olen hiukan pettynyt.

Oman lisälkuvionsa tuo mukaan Loun ovelle ilmestyvä tyttö, joka väittää olevansa Willin tytär. Kyllä tämä lukukokemuksena Sophie Kinsellan ylittää.

Koko kirja kuvaa siis matkaa surun ylipääsemiseksi. Premissi on mielestäni pöljä, koska olisin halunnut Loun vain jatkavan elämäänsä Willin kuolemasta riippumatta ja keskittyvän uusiin kokemuksiin. Moyes on kuitenkin kirjoittanut taas hauskan ja vetävän tarinan, jota oli ilo lukea.

Kirja on luettu myös mm. Kirsin book clubissa, Rakkaudesta kirjoihin ja Tuntematon lukija.

Leffa vai kirja: Kerro minulle jotain hyvää

9789512099450_kerro_minulle_jotain_hyvaa_2.0.jpg

Viime vuonna kirjabloggaajat kehuivat paljon Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää- kirjaa. Kesällä kirjan pohjalta tuli leffateattereihin vuoden nyyhkyelokuva. Pitihän minun lukea kirja, ennen leffan katsomista. Onneksi löysin pokkarin kirppikselta eurolla.

Louisa Clarke pestautuu neliraajahalvaantuneen Willin henkilökohtaiseksi avustajaksi. Siinä missä Will on menettänyt elämänilonsa, pulppuaa Louisa sitä. Will on elänyt täysillä ennen onnettomuutta ja ihmettelee, kuinka Louisa ei ole saanut itseään pienestä englantilaisesta kylästä.

Almost-kissing_Featured.jpg

Kannesta arvaa, mhin kategoriaan kirja kuuluu. Netissä puhutaan näistä kansista nimellä White people almost kissing. Yllä lisää esimerkkejä.

Pidin tästä kirjasta paljon. Lukaisin sen nopsaan ja nautin sen keveydestä, vaikka aihe olikin synkkä. Luottavaisin mielin aloin katsoa elokuvaa.

Näyttelijäkaartihan on hyvä muun muassa Game of Thronesista tuttu Emilila ”khaleesi” Clarke, Jenna ”Tohtorin kumppani” Coleman sekä Brendan ”Mr. Bates” Coyle. Elokuva seurasi pitkälti kirjaa. Olisin tosin voinut nauttia elokuvasta enemmän, mikäli musiikkivalintoihin olisi kiinnitetty enemmän huomiota. Ne olivat hirveitä. Sanoin varmasti jokaisen kohtauksen kohdalla, että musiikki etoo.

Suosittelen kirjaa ehdottamasti kaikille hömpän ystäville, jotka haluavat enemmän.