Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Louisa Clarkin tarina jatkuu. Älä siis lue tätä eteenpäin, mikäli et ole lukenut aiempia osia Kerro minulle jotain hyvää tai Jos olisit tässä. Aiemmin hän hoiti neliraajahalvaantunutta Williä, löysi ensihoitajapoikaystävän Lontoosta, nyt Louisa lähtee kokeilemaan siipiään New Yorkissa. Will on yhä mielessä ja hän haluaa elää rohkeasti, kuten Will häntä kehoitti.

Louisa saa työpaikan rikkaan rouvan assistenttina, joka pitää sisällään kaikkea lenkkiseurana juoksemisesta ja asioiden hoitamisesta ihan seuraneitinä istumiseen. Louisa ei kotiudukaan heti New Yorkiin eikä kaukosuhdekaan ole yhtä helppo kuin olisi luullut.

Moyes kirjoittaa varmaa hyvänmielen chick litiä, joka muistuttaa oman sydämen kuuntelemisen tärkeydestä. Sarjan ensimmäinen osa koukutti niin, että luin sitä yötä myöten. Kaksi seuraavaa ovat olleet tasalaatuisen hyviä. Kuuntelin tämän Bookbeatista Heli Naskin lukemana, jonka rauhallinen ääni on vienyt minut aiemminkin saman tyylilajin seikkailuihin.

”…sai minut pohtimaan maailmaa ja identiteettiä, mutta ennen kaikkea romaani on hyvän mielen tuoja, joka sopi täydellisesti flunssalukemiseksi,” summaa Tuntematon lukija.

”Elä rohkeasti ei ole maailmankirjallisuuden merkkiteos, mutta piru vieköön, se on juuri sellainen kirja, jonka kanssa on mukava uppoutua torkkupeiton alle tuntikausiksi ja jonka luettuaan on hyvällä tuulella, ehkäpä ihmisenä vähän eheämpikin,” kirjoittaa Amman lukuhetki.

”Loun aitous suhteessa ulkonäköön perustuvaan jenkkiväkeen päälleliimataan, ja juoni kulkee ennalta-arvattavien käänteiden varassa,” kritisoi Tuijata.

Jojo Moyes: Ne jotka ymmärtävät kauneutta

Alan pitää jo Jojo Moyesin kirjoja varmana nakkina, kepeinä lukuelämyksinä romantiikan saralla, vaikkakaan miehen nappaaminen ei ole naisen tärkein motiivi. Ne, jotka ymmärtävät kauneutta lähti kuitenkin tahmeasti liikkeelle, eikä lukemiseen tullut samankaltaista ahmimista kuin aiemmin Moyesin kirjoja lukiessa.

Sophie elää ensimmäisen maailmansodan aikaisessa miehitetyssä Ranskassa. Ainoana muistona rintamalle lähteneestä miehestään hänellä on taulu, jonka mies maalasi hänestä heilastelun alkuaikoina. ”Tyttö, jonka jätit taaksesi”-taulun ympärille kietoutuu koko kirjan tarina.

Sophie joutuu kestitsemään saksalaisia joukkoja ja sietämään komentajaa, joka ihailee taulua ja sen naista. Toisaalla vuonna 2006 Englannissa Liv Hallstonin seinällä riippuu juuri tuo taulu. Vaikka hän onkin melkein vararikossa, hän puolustaa käräjillä oikeuttaan omistaa taulu, jonka nainen antaa hänelle katseellaan voimaa.

Moyesin taito on kirjoittaa kaksi erilaista tarinaa ja sitoa tarinat yhteen muutenkin kuin taulun kautta. Välillä minua ärsytti lukiessa päähenkilöiden itsepäisyys. Toisaalta hyvä, että kirja nostattaa esiin tunteita.

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

Yksinhuoltaja Jess Thomasin arkeen kuuluu rahasta ja lapsista huolehtimista. Töitä on tehtävä niin paljon, ettei lasten kanssa ehdi viettää tarpeeksi aikaa. Tanzie-tytär saa mahdollisuuden osallistua matematiikkaolympialaisiin, mutta miten matka taitetaan toiselle puolelle maata?

Ed Nicholls on it-velho, joka onnistuu sössimään sekä avioliittonsa että uransa. Hän huomaa Jessin perheineen tien poskessa ja tarjoutuu kuskaamaan heidät aavistamatta, millaiseksi kyseinen road trippi osoittautuu.

Jojo Moyesin chick litt vei taas mukanaan. Olen pohtinut, mikä erottaa Moyesin kirjat muusta romcom-kirjallisuudesta. Sanoisin, että ehdottomasti elämänmyönteisyys. Lisäksi tuntuu, etteivät hahmot ole tyhjäpäitä, joiden elämäntarkoitus on löytää rakkautta. Näiden hahmojen mukana haluaa oikeasti viettää aikaa.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat jo luovuttaneet chick litin suhteen.

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

Pidin kovasti Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää-kirjasta ja vihasin siitä tehtyä elokuvaa.  Varmasti kirjan ja elokuvan suosion takia Moyes päätti kirjoittaa jatkoa Louisa Clarkin tarinaan.

Edellisen kirjan lopussa Lou jäi Pariisiin ja alkoi toteuttaa elämäänsä Williltä jääneen perinnön turvin. Siihen olisi ollut hyvä lopettaa. Tämä kirja alkaa siitä, kun Lou on töissä kurjassa työpaikassa ja kipuilee edelleenkin Willin kuoleman kanssa. Olen hiukan pettynyt.

Oman lisälkuvionsa tuo mukaan Loun ovelle ilmestyvä tyttö, joka väittää olevansa Willin tytär. Kyllä tämä lukukokemuksena Sophie Kinsellan ylittää.

Koko kirja kuvaa siis matkaa surun ylipääsemiseksi. Premissi on mielestäni pöljä, koska olisin halunnut Loun vain jatkavan elämäänsä Willin kuolemasta riippumatta ja keskittyvän uusiin kokemuksiin. Moyes on kuitenkin kirjoittanut taas hauskan ja vetävän tarinan, jota oli ilo lukea.

Kirja on luettu myös mm. Kirsin book clubissa, Rakkaudesta kirjoihin ja Tuntematon lukija.

Leffa vai kirja: Kerro minulle jotain hyvää

Viime vuonna kirjabloggaajat kehuivat paljon Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää- kirjaa. Kesällä kirjan pohjalta tuli leffateattereihin vuoden nyyhkyelokuva. Pitihän minun lukea kirja, ennen leffan katsomista. Onneksi löysin pokkarin kirppikselta eurolla.

Louisa Clarke pestautuu neliraajahalvaantuneen Willin henkilökohtaiseksi avustajaksi. Siinä missä Will on menettänyt elämänilonsa, pulppuaa Louisa sitä. Will on elänyt täysillä ennen onnettomuutta ja ihmettelee, kuinka Louisa ei ole saanut itseään pienestä englantilaisesta kylästä.

Kannesta arvaa, mhin kategoriaan kirja kuuluu. Netissä puhutaan näistä kansista nimellä White people almost kissing. Yllä lisää esimerkkejä.

Pidin tästä kirjasta paljon. Lukaisin sen nopsaan ja nautin sen keveydestä, vaikka aihe olikin synkkä. Luottavaisin mielin aloin katsoa elokuvaa.

Näyttelijäkaartihan on hyvä muun muassa Game of Thronesista tuttu Emilila ”khaleesi” Clarke, Jenna ”Tohtorin kumppani” Coleman sekä Brendan ”Mr. Bates” Coyle. Elokuva seurasi pitkälti kirjaa. Olisin tosin voinut nauttia elokuvasta enemmän, mikäli musiikkivalintoihin olisi kiinnitetty enemmän huomiota. Ne olivat hirveitä. Sanoin varmasti jokaisen kohtauksen kohdalla, että musiikki etoo.

Suosittelen kirjaa ehdottamasti kaikille hömpän ystäville, jotka haluavat enemmän.