J.R.R Tolkien: Kuninkaan paluu

Siitä on jo pari viikkoa, kun luin loppuun Kuninkaan paluun sekä Taru Sormusten herrasta- opuksen lopussa olevat liitteet. Siinä missä luin kahtan edellistä, Sormusten ritareita ja Kahta tornia, luku kerrallaan makustellen, rykäisin trilogian viimeisen osa kahdessa illassa.

Kirjan ensimmäinen puolikas eli viides kirja seurataan Legolasta, Aragornia, Gandalfia, Gilmiä sekä Merriä ja Pippiniä Gondoriin. Mordorin örkit ovat liittolaisineen valtakunnan porteilla ja sota vaikuttaa epätoivoiselta. Samaan aikaan Sam ja Frodo taivaltavat kohti Tuomiovuorta mahtisormus painonaan.

Vaikka Kuninkaan paluu kahmi elokuvana kasan Oscareita, on se mielestäni trilogian heikoin lenkki. Sekä kirjassa että elokuvassa lähinnä kurotaan tarinan polkuja yhteen ja tarinalle nähdään monta loppua. Elokuvassa ei käy selväksi, että tapahtumat ulottuvat miltei vuoden ajanjaksolle. Paluu matkallakin hobitit viettivät aikaa Rivendellissä. Frodo ei koskaan palautunut matkasta ja se käy hyvin ilmi kirjassa.

Kimppakyyti Mordoriin- lukupiirin keskustelussa nousi esiin Aragornin messiaaniset vibat. Hän tuli Gondoriin kuin pelastamaan ja linnanpihan valkoinen puu alkoi taas kukkimaan. Elokuvassa Aragorn käy myös kuoleman rajamailla. Ylhäissyntyisistä puhuttaessa kirjassa muistetaan mainita ylväs ryhti ja arvokas ulkomuoto.

Myös Eowynin hahmo puhutti. Rohanin neito ei haluaisi tyytyä perinteiseen naisen muottiin. Hän matkaakin taistelemaan yhdessä Merrin kanssa ja tappaakin lopulta Angmarin noitakuninkaan. Lukijoiden pettymykseksi hän tutustuu parantolassa Faramiriiin ja tyytyy lopulta vaimon osaan.

Tolkienin suuri urakka tulee näkyviin liitteissä, joissa on muun muassa Keskimaan eri kansojen aakkosia, historiaa ja taruja. Seuraavaksi luemme lukupiirissä Silmarillionin. Se jäikin minulta kesken lukioiässä, joten odotan mielenkiinnolla, millainen kirja sieltä paljastuu.

Maaliskuun luetut 2021

Ina Mikkola: Runkkarin käsikirja – kasvata pornolukutaitoasi ja seksuaalista älykkyysosamäärääsi.

Tykkäsin tästä! Mikkola oli ammentanut tietoutta aiemmasta Ina Mikkola ❤ Porno- ohjelman teosta, asiantuntijoilta sekä “runkkuringeiltä”, jotka koostuivat monimuotoisista WhatsApp-ryhmistä. Soisin jokaisen lukevan tämän kirjan ja laajentavan mielikuvaansa seksuaalisuudesta. Kirja on saanut kritiikkiä Mikkolan persoonallisesta kielenkäytöstä sekä lihavien ihmisten puutteesta kuvituksessa.

Kaisa Paasto: Anni – Kaverinkesyttäjä

Mukava tarina 10-vuotiaasta Annista, jonka bestis on muuttanut Amerikkaan. Kesyttäessään lemmikkipossua, Anni keksii kokeilla samoja kikkoja uuden kaverin hankkimiseen.

Anja Portin: Radio Popov

J.R.R Tolkien: Taru Sormusten herrasta

Luin tämän lukupiiriä varten. Olen kirjoittanut Sormusten ritareista ja Kahdesta tornista aiemmin ja kirjoitan pian myös tuntemuksia Kuninkaan paluusta.

Anu Kaaja: Katie-Kate

Skandinaavi Katie-Kate ajautuu Lontoossa esittämään Kate Middletonin kaksoisolentoa. Raisu tarina, jossa päähenkilön mukana kulkevat Dianan, Middletonin ja glamour-malli Katie Pricen tarinat. Arvoin tälle mielessäni tähtiä yhden ja viiden välillä. Päädyin neljään, koska tarina jäi mieleen.

Edith Hammar: Homo line

Homoseksuaalisuutta pohtiva sarjakuva, jonka luin saadakseni luettua kaikki Sarjakuva- Finlandia finalistit. Ei uponnut.

David Wallace-Wells: Asumiskelvoton planeetta

Luin tämän masentavan ilmastokriisistä kertovan kirjan kirjoittaakseni siitä arvostelun Spin- lehteen. Kirjan käy läpi, millaiseksi maailma muuttuu ilmastonmuutoksen myötä, muttei esitä ollenkaan ratkaisuja. 

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema

Joel on abi, kun hänen Linnea pikkusisarensa muuttaa takaisin Ruotsista. Lupaava balettiura oli katkennut loukkaantumiseen. Kaikki perheessä tuntuvat voivan huonosti. Joel yrittää ottaa selvää sulkeutuneesta siskostaan. Pidin kirjasta, mutta loppu hämmensi.

Suoritin tämän myötä Helmet-lukuhaasteen kohdan, jossa piti lukea kaksi samasta aiheesta kertovaa kirjaa. Toinen oli Viivi Rintasen Sarjakuvaterapiaa-sarjakuva. 

A.J Jacobs: Raamatullinen vuosi

Mariko Tamaki & Jilliam Tamaki: Skim

Taas minä yritin lukea ruotsinkielistä sarjakuvaa! Tässä sarjakuvassa oli jo sen verran verran tekstiä, että minun ruotsintaidon puutteeni häiritsi tarinan ymmärtämistä. Skim nimellä kutsuttu tyttö elää 90-luvulla ja on kiinnostunut wiccalaisuudesta. Toinen kirjaa liikuttava piirre on tutun poikaystävän itsemurha. Kannen kuva Skimistä toi mieleeni vanhat japanilaiset kuvat hovinaisista.

Tuija Sorjanen & Anniina Vainio: Milleniaalit: uuden vuosituhannen tekijät

Kokoelma tekstejä milleniaaleista, jotka pohjautuvat ikäluokkaan kuuluvien vaikuttajien haastatteluihin. Mukana on eri nuorijärjestöjen puheenjohtajia sekä taiteilijoita. Minua olisi kiinnostanut, mitä ajattelee väliinpudonnut milleniaali.

Molly Ostertag: The Midwinter Witch

Näin tämän sarjakuvan jossain kirjasomessa. Vähän matkaa luettuani tajusin, että kyseessä on kolmas osa Witch Boy-sarjaa. Kyllähän tämän luki, mutta olisin saanut varmasti enemmän irti, jos olisin lukenut aiemmat osat. Nuorten noitien maailmaan olisi kuitenkin mukava palata myöhemminkin.

Teijo Makkonen: Kustannustoimittajan kirja

Luin mielenkiinnosta kirjan kustannustoimittamisesta. Kirja oli julkaistu vuonna 2004, joten olisi mielenkiintoista tietää miten kustannusala on muuttunut vuosien saatossa.

A.J Jacobs: Raamatullinen vuosi

Kirjan koko nimi kertookin oleellisen: Raamatullinen vuosi: Yhden miehen nöyrä yritys noudattaa Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti. Kirja sijoittuu vuosiin 2005- 2006, jolloin toimittaja A.J Jacobs päättää kokeilla elää noudattaen mahdollisimman monia Raamatun käskyjä. Hän on aiemmin kirjoittanut kirjan projektistaan lukea koko Encyclopedia Britannica- tietosanakirjasarja, joten pitkät projektit eivät ole hänelle tuntemattomia. Valitettavasti sitä kirjaa ei ole suomennettu.

Jacobs alkaa muun muassa käyttämään valkoisia vaatteita, tupsuja vaatteissa sekä kasvattaa parran. Raamatusta löytyviä sääntöjä on niin paljon, että hän päätyy keskittymään tiettyihin tiettyyn aikaan ja joihinkin enemmän. Hän esimerkiksi alkaa rukoilemaan kolmesti päivässä. Olen kertaalleen lukenut Raamatun, silti kirjassa tulleet oudot Raamatun säännöt tulivat yllätyksenä.

Jacobs kokeili kaikkea avoimesti ja tutustui projektinsa erilaisiin Raamattua noudattaviin ryhmiin. Hän vieraili esimerkiksi kreationismia käsittelevässä museossa ja homoseksuaalien raamattupiirissä. Myös muiden reaktioista hänen projektiaan kohtaan oli mielenkiintoista lukea.

Taustaltaan Jacobs on agnostikko juutalainen. Suurin osa kirjasta käsitteleekin vanhaa testamenttia, jonka perkaamiseen hän saa apua monilta juutalaisoppineilta. Viimeiset kolme kuukautta Jacobs keskittyy Uuteen testamenttiin, mutta sen käsittelyssä ei mennä valitettavasti yhtä syvälle kuin Vanha testamentin käsittelyssä.

Jacobsin kirjaa oli mukava lukea ja odotin aina iltaa, jotta pääsisin tarttumaan kirjaan ennen nukkumaanmenoa. Itse en vastaavaan projektiin ryhtyisi, mutta poimisin siitä opiksi kiitollisuuden jokapäiväiseen elämään.

Sarjakuva Finlandia ehdokkaat 2021

Sarjakuvataiteilija Avi Heikkinen peräänkuulutti Twitterissä kirjabloggaajia nostamaan esiin tämän vuoden Sarjakuva-Finlandian ehdokkaita. Oma taustani on muutaman vuoden työkokemus Turun Sarjakuvakerho ry:n tuottajana, esiraatilaisena toimiminen vuoden 2019 Sarjakuva-Finlandiassa sekä tietenkin elämänmittainen sarjakuvien ahmimminen. 

Luovuuden asiamies Markku ”Mato” Valtonen valitsee vuoden 2021 Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinnon saajan valintaraadin asettamasta kärkikymmeniköstä. Valinta julkistetaan maaliskuun 2021 lopussa.

Suurimman osan ehdokkaista luin jo viime vuoden puolella, mutta osa piti varata kirjastosta. Kaiken kaikkiaan vuoden ehdokkaat ovat monipuolinen kattaus erilaisia suomalaisia sarjakuvia.

Edith Hammar: Homo Line (Förlaget)

“Kulttuuri-identiteettejä, sukupuolta ja seksuaalisuutta käsittelevä omaelämäkerrallinen teos haastaa sekä konservatiiviset asenteet että sarjakuvailmaisun konventiot,” sanotaan Homo Linen kuvauksessa Sarjakuva Finlandian sivuilla. Minä näin tässä taidetta, joka ei avautunut minulle. Monelle voi myös olla kynnyskysymys lähteä lukemaan ruotsinkielistä sarjakuvaa, vaikkei tekstiä olisikaan paljoa. 

Aino Havukainen – Sami Toivonen: Tatu ja Patu – kovaa menoa kiskoilla (Otava)

Tatu ja Patu seikkailivat alunperin Veera-lastenkirjoissa, saivat sitten oman kirjasarjansa (sekä elokuvan!) ja nyt he matkustavat junalla ensimmäistä kertaa sukuloimaan. Vauhdikas tarina tarjoaa paljon hauskaa sekä lapsille että vanhemmillekin lukijoille. Lapsille saisi mielestäni julkaista sarjakuvaa enemmänkin Suomessa!

Tuisku Hiltunen: Kuutamo ja muita kertomuksia (Suuri Kurpitsa)

Tämän luin kesällä 2020 riippumatossa. Ja sinne sen kolme keveää ja elämänläheistä sarjakuvanovellia miellänkin. Kokoelman niminovelli on mielestäni paras ja laadukkain. Kahdessa muussa näkyy, että ne on piirretty eri aikoina. 

Pauli Kallio ja 22 muuta tekijää: Ammatti: käsikirjoittaja (Suuri Kurpitsa)

Teos on läpileikkaus Kallion pitkästä urasta sarjakuvakäsikirjoittajana. Kirja esittelee Kallion kanssa yhteistyötä tehneitä kuvittajia sekä antaa makupaloja eri aikojen sarjakuvista Kallion ja kuvittajan kommentein. Vaikkakin otsikko hämää, luulin nimittäin itse, että kirja olisi täynnä jaarittelua käsikirjoittamisesta, kehotan tarttumaan siihen. Teos oli täynnä monipuolista ja oivaltavaa sarjakuvaa.

Karoliina Korhonen – Anssi Vieruaho (toim.) ja 9 sarjakuvantekijää: Katkenneita lankoja (Atena)

Luin tämän sarjakuvakokoelman loppuvuodesta. Teos tuo lukijalle lähelle loppuunpalamisen tarinoita. Osa tarinoista iski lujaa, osa ei niinkään. Juuri sen epätasaisuuden vuoksi en veikkaisi sitä Sarjakuva-Finlandian voittajaksi.  Kirjassa on Tuisku Hiltusen, Emmi Niemisen, Sami Nyyssölän, Niko-Petteri Nivan, Mari Ahokoivun, Milla Paloniemen, Henri Tervapuron, Avi Heikkisen ja Anssi Vieruahon sarjakuvatarinat.

Kari Korolainen: Marjatta & Ilman Kinna (Kirjokansi)

Kauaksi kotoa joutunut piika Marjatta ja linnunkoipijalkineinen kulkumies Kinna Ilma kohtaavat kyläkäräjillä, jotka on kutsuttu kokoon metsästä löytyneen salaperäisen laukun arvoituksen selvittämiseksi. Sarjakuva Finlandian esiraati kuvaili tätä jouhevasti eteneväksija piirrostyyliä lennokkkaaksi. Itse en tälle lämmennyt. Piirrostyyli ei ollut mieleeni ja hahmotkin lähinnä ärsyttivät.

Timo Mäkelä: Korpit ja muita kertomuksia (täysi KÄSI oy ja Arktinen Banaani)

Kahdeksan lyhyttä kertomusta vievät lukijan läpi taiteen historian. Idea on hyvä, mutta mielestäni kaikki kertomukset eivät ole yhtä mukaansatempaavia. Kannen Van Gogh vetää puoleensa.

Viivi Rintanen: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta (Suuri Kurpitsa)

Rintanen on piirtänyt ihmisten lähettämiä tarinoita mielenterveyden haasteista sarjakuvablogiinsa. Kirjaan on kerätty 12 kertomusta ja niiden kehyskertomuksena on Rintasen oma tarina. Memento morin ohella finalistien parhaimmistoa.

Samson: Musta hevonen: Vuokrakolmio Bermudalla (Egmont kustannus)

Olen lukenut jo vuosia Mustaa hevosta netistä. Pelkistetty piirrosjälki toimii ja strippien ideat ovat oivaltavia. Esimerkiksi jos törmää huutomerkkiin, siitä voi tulla kysymysmerkki. Hörähtelin Mustaa hevosta lukiessani useampaan kertaan. 

Tiitu Takalo: Memento Mori (WSOY)

Yritin äänestää Blogistanian Finlandiaan parhaana kotimaisena, mutta ääntäni ei laskettu, koska olin unohtanut arvostella kirjan! Autofiktiivinen kirja kertoo, kuinka Takalo saa aivoverenvuotokohtauksen. Kirja toi minulle vähemmän tuttua sairautta lähemmäs. Piirrosjälki on taattua Takalon laatua.

Lue lisää Sarjakuva-Finlandiasta

https://www.sarjakuvafinlandia.fi/

Ja lukekaa Avi Heikkisen 2019 ilmestynyt Valotusaika-sarjakuva! Mielestäni se olisi ansainnut Sarjakuva-Finlandian.

Anja Portin: Radio Popov

Yhdeksänvuotias Alfred on unohdettu lapsi. Hän asuu isänsä kanssa, muttei isä ole koskaan läsnä. Hän on joko työmatkalla tai pötköttää sohvalla antamatta huomiotaan pojalleen. Nytkin isä on matkalla, unohtanut jättää ruokarahaa, ruokaa tai maksaa sähkölaskua. Kaiken lisäksi Alfred on uneton.

Eräänä yönä Alfred asettuu eteisen lattiaallee tavoittelemaan unta. Sanomalehden mukana tipahtaakin omena ja villasukat. Kuka ne tiputti? Sitä selvittäessään Alfred ajautuu uuteen, alkaa lähettää radiolähetyksiä ja tutustuu sanomalehdenjakaja Amandaan. Sympaattinen tarina kertoo unohdetetuista lapsista. Surullista tässä onkin, että heitä oikeastikin on, muttei heillä ole omaa Amandaa auttamassa.

Kirjan lasten ja nuorten Finlandia palkinto on ansaittu. Kieli on sujuvaa, tarina koskettava ja liikutti minua. En muista milloin olisin viimeksi itkenyt kirjan parissa. Iso suositus tälle kirjalle.

Laitoin kirjat Helmet-lukuhaasteen kohtaan 37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa.

Suomenkirjallisuuden historian kurssin antia

Yliopistossa kirjoilla olemisessa on se hyvä puoli, että voi ottaa ajan salliessa myös mielenkiintoisia kursseja. Otin puolentoista kuukauden pituisen suomalaisen kirjallisuuden historian kurssin, jonka aikana luettiin 12 suomalaista klassikkoa. Käyn läpi tässä postauksessa hiukan kurssin antia ja sen herättämiä ajatuksia. Olen todella tyytyväinen kurssiin, sillä luin kirjoja, joita ei muuten olisi tullut luettua. Voisin kirjoittaa näistä kirjoista enemmänkin, mutta hillitsen itseni postauksen pituuden kurissa pitämiseksi sekä ajatellen tulevia kirjallisuustieteen opiskelijoita, jotka varmaan kopioivat vastauksia tekstistäni. Yritänkin välttää sen, etteivät tämän kurssin käyneet ottaisi tästä mallia ja julkaisen tämän postauksen vasta, kun oppimispäiväkirjan palautuspäivä on mennyt.

Kalevala

Luin Kalevalaa 10 runoa päivässä. Se oli liian nopea tahti. Sitä olisi tullut lukea hitaammin ja mieluiten ääneen. Luennoitsija mainitsi klassikoiden laahuksen, viitaten yleisiin tulkintoihin, jotka ovat jääneet kansan mieleen. Esimerkkinä ajatus Väinämöisestä hyvää tarkoittavana runonlaulajana, vaikka oma tulkintani on hänestä nimenomaan omaa etua ajavana setänä.

Kalevala on aikansa tuote: siitä on karsittu seksuaalisuutta ja se on valjastettu kansallisromanttisen aatteen eepokseksi. Se on kuitenkin sen taustojen tuntijalle ikkuna historiaan. On myös hyvä tiedostaa, kuinka paljon Kalevala on vaikuttanut suomalaiseen kulttuuriin eri adaptaatioiden, arkkityyppien ja sanontojen muodossa. Olisi mielenkiintoista päästä sukeltamaan Lönnrotin alkuperäisiin muistiinpanoihin ja lukea, kuinka paljon hänen valmiista Kalevalasta oli alkuperäistä runonlaulajien tarinaa ja kuinka paljon nimenomaan suomalaisen eepoksen luomista.

Runberg: Vänrikki Stoolin tarinat

Olen lukenut tämän aiemmin lukion klassikkokurssille, mutta siitä on miltei kaksikymmentä vuotta aikaa, joten uudelleenluku oli paikallaan. Teos koostuu balladeista, joiden kehyskertomuksena on Suomen sodan (1808-1809) veteraanin muistelut ylioppilaalle. Siinä missä Kalevalassa oli ehyt kertomus ja toistoa runomitassa, oli tässä toistoa kertomusten sisällössä. Tuntui, että kaikki olivat niin urhoollisia ja taistelivat isänmaan puolesta kyseenalaistamatta. 

Aivan kuten Kalevalakin, on Vänrikki Stoolin tarinat nähtävä osana kansallisen identiteetin rakennusprosessia. Suomen sota oli tappiollisempi kuin teoksessa kuvataan. Tuohon aikaan sodissa kiusana olivat myös kulkutaudit. Teoksessa ei myöskään kuvattu sodan raadollisuutta tai väkivaltaa, joka tulee esiin esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa. 

Kivi: Seitsemän veljestä

Olin lukenut tämän aiemmin viime vuonna selkokirjana. Nyt luin ensimmäisen kerran oikean version sitten yläasteen. Fyysisen kappaleen kirjasta sain someseuraajaltani, kiitos vaan!

Juoni on varmaan jokaiselle tuttu: veljesten tulisi oppia lukemaan, mutta he pakenevat Impivaaraan. Saunakin palaa muutaman kerran. Repliikkien kirjoittaminen draama-tyylillä liittyi varmastikin osaltaan Kiven taustaan näytelmäkirjailijana, mutta myös tapaan esitellä veljeksiä. Veljesten luonteenpiirteitä ei vain luetella tekstissä, vaan lukija voi päätellä ne itse vuoropuhelun kautta.

Kirjassa näkyy suomalaisen kirjallisen kulttuurin muutos oraalisesta kirjalliseen. Kirjan alkuosassa on enemmän lauluja, tarinointia ja lyriikkaa. 1800-luvulla lukutaidon ollessa harvinaisempaa, ääneenluku oli suositumpaa. Muutos yhteisöllisestä lukemisesta yksityiseen voidaan nähdä Veljesten kertomuksessa. Tilaahan Eerokin romaanin lopussa sanomalehteä.

Canth: Työmiehen vaimo

Työmiehen vaimon lukeminen oli tähän mennessä miellyttävin ja  tunteikkain.   Lukija odotti, että Risto olisi saanut rangaistuksen, mutta luulen, ettei tarina olisi ollut yhtä voimakas, mikäli hän vain ei olisi lähtenyt lopussa Anniskeluun. Voit lukea bloggaukseni aiemmasta lukukerrastani täältä.

Vaikka jo Seitsemän veljestä voidaan nähdä realismin tuotteena, on Työmiehen puhtaasti realismia. Siinä on myös vahvana yhteiskunnallinen kantaaottavuus. Canth kirjoitti elinaikanaan paljon lehtiin ja otti muun muassa kantaa keskusteluun naisten oikeuksista ja köyhyydestä. Myös esittämällä viinaan menevä Risto Työmiehen vaimossa pahana hahmona, Canth puhui raittiusliikkeen puolesta.

Leino: Helkavirsiä

Kaverini hehkuttanut Helkavirsiä, joten odotukseni olivat korkealla. Oliko sitten vika lukijassa vai kirjoittajassa, kun en saanut otetta teoksesta. Ajalle tyypillinen karealismi näkyi kalevalamitassa, jota oli tosin kevennetty eikä toistoa ollut Kalevalan tapaa. Kalevalasta poiketen teoksessa ei ollut runoja yhdistävää tarinaa vaan kokoelma itsenäisiä runoja.

Canthin jälkeen oli kuitenkin pettymys lukea kirja, jossa naiset oli häivytetty taka-alalle. Oli otettu askel taakse Välskärin tarinoiden maailmaan, jossa naiset ovat taustalla miesten taistellen kotimaansa puolesta. Miehistä leivottiin sankareita antiikin heeroksien tapaan.

Mielenkiintoista oli myös runoissa toistuva muinaisusko, joka paikoin sekoittui kristinuskoon. Mieleeni jäi parhaiten Lapin shamaanista kertova Kouta. Tosin mieleenjäävyys oli ulkokirjallinen: runo luettiin tutun lapsen ristiäisissä. 

Onerva: Mirdja

Mirdja oli minulle lukukokemuksena vastenmielinen: en pitänyt hahmoista ja kerrontakin tökki. Varmastikin syynä oli, ettei Mirdja ollut juonivetoinen romaani vaan rakentui ennemminkin Mirdjan hahmon ympärille. Mirdja oli itsekeskeinen ja narsistinen. Tosin voikin pohtia, kuinka paljon lukijan mielikuvaaan Mirdjasta vaikutti muiden hahmojen mielipiteet hänestä.  Kirjassa oli myös selkeä jännite Mirdjan julkisen ja yksityisen välillä. Ulospäin hänet nähtiin miestennielijänä, femme fatalena, kun taas yksityisesti hän kaipasi rakkautta ja hyväksyntää.

Södergran: Runoja

Edith Södergranin runokokoelma poikkesi aiemmin lukemistamme Kalevalasta , Helkavirsistä ja Vänrikki Stoolista. Runot eivät olleet loppusoinnullisia ja ne rikkoivat modernismin tapaan perinteistä rytmiä. Niitä oli miellyttävä lukea. Luennoitsija mainitsi luennolla, että modernismin lyriikasta saattoi löytää puhekielisyyttä. Omassa 2017 julkaistussa suomenkielisessä kokoelmassa en havainnut tätä. Ehkäpä puhekielisyys olisi löydettävissä ruotsinkielisistä runoista?

Mielestäni Södergranin tausta tuberkuloosipotilaana näkyi runoissa. Niistä huokui elämän rajallisuus ja hienoinen melankolia. Tuberkuloosipotilaiden hoidossa pidettiin tärkeänä luontoa ja esimerkiksi Paimion parantolassa pidettiin potilaiden raittiin ilman saamista tärkeänä. Onkohan luonnon runsaus Södergranin runoissa peruja parantola ajoilta?

Meriluoto: Lasimaalaus

Minusta tuntui, etten saanut paljoa irti Meriluodon runoista. Ehkä minun olisi pitänyt enemmän aikaa runojen lukuun. Olisiko tässäkin tullut ajan varaamisen lisäksi tullut kyseeseen ääneenluku?

Runoissa näkyy selkeästi sodan vaikutus, mutta toisaalta myös nuoruuden katoavaisuus. Lappalainen mainitsi luennolla, että sota jätti jälkensä 1940-luvun nuorisoon. Kokoelman nimikkoruno ilmentää luentokalvojen mukaan sodanjälkeistä uskoa elämään, positiivista voimaa, luovuutta ja uskoa hyvään ja on luovuuden ylistys. Mielestäni sen voi myös lukea elämän haurautena. Elämä on hauras kuin lasi, mutta siinä on monia värejä. 

Linna: Tuntematon sotilas

Tuntematon sotilas oli lukukokemuksena mahtava! Kirja on vetävästi kirjoitettu, jolloin sivut kääntyivät nopsaan. Koska tarina on tuttu, odotin monia tapahtumia tulevaksi. Olen aiemmin lukenut Täällä Pohjantähden alla-trilogian, joten Koskelan suvun tarina on tuttu. Tämän takia myös Koskelan hahmo Tuntemattomassa aukesi eri tavalla. Tässä vielä linkki aiempaan lukupostaukseeni.

Murteella oli merkityksensä kirjassa. Se erotti hahmot toisistaan, toi niille luonnetta ja toi “koko Suomi taisteli” – mielikuvan. Tuntematonta sotilasta voi myöskin verrata Seitsemään veljekseen: kummassakin teoksessa joukko erilaisia miehiä seikkailee ilman naisia. Siinä missä Seitsemässä veljeksessä tapahtuu positiivista kehitystä, Tuntemattomassa opitaan sodan raadollisuudessa ja siinä voi aistia kyynisyyttä lopussa. Molempien kirjojen kuvaukset suomalaisesta miehestä leimasivat suomalaista taidetta pitkään. 

Manner: Tämä matka

Mannerin runot olivat paikoin liian pitkiä ja polveilevia. Runoissa viitattiin filosofeihin, musiikkitermeihin ja asioihin, jotka olisi pitänyt tietää ymmärtääkseen runon. Yksi ryhmässämme epäili, että eräässä runossa varmastikin viitatttiin Heideggeriin. Kaiken kaikkiaan ne olivat liian vaikeita minulle.

Meri: Manillaköysi

Manillaköysi oli lukukokemuksena positiivinen yllätys. Vaikka sen tematiikka oli pasifistinen, oli se kevyttä luettavaa niin fyysisenä kirjana kuin huumorinkin kautta. Erityisesti minua ilahdutti loppupuolella ollut saksalaisen upseerin resiinaseikkailu, joka sai slapstick-piirteitä. Osio oli kuvattu elokuvamaisesti ja pystyin jopa kuulemaan mielessäni Benny Hillin tunnusmusiikin.

Manillaköyden kehyskertomuksena on Joosen matka lomalle sodasta varastettu manillaköysi ympärilleen vyötettynä. Matkalla muut iskevät tarinaa kukin toistaan paremmin kuin kalevalaisessa runonlaulukilpailussa ikään. Toisin kuin Tuntemattomassa sotilaassa sotilaita ei luonnehdita vaan heidät kuvataan lähinnä sotilasarvollaan ja ulkoisilla merkeillään. Poikkeuksen tekee resiinareissun tekevä saksalainen upseeri ja sähköttäjä, joiden olemus tulee esiin toiminnan kautta.  Ehkä sotilaiden kasvottomuus korostaa heidän korvattavuuttaan sodassa. Mitä lähemmäs kotia tullaan, sitä enemmän henkilöt saavat piirteitä. Kotona vaimo ja lapset nimetään. 

Tärkein anti tällä kurssilla on ollut huomata suomalaisen kirjallisuuden yhteys eurooppalaiseen. Suomalaisille käännetyt kirjat olivat 1800-luvulta erityisen tärkeitä. Käännöksien kautta saatiin kosketus länsimaiseen kirjallisuuteen sekä malleja ja lajikonventioita kotimaiseen kirjallisuuteen. Myös suomalaista kirjallisuutta ruvettiin kääntämään! Myös siitä otettiin otettiin vaikutteita, kuten esimerkiksi aiemmin mainittu Tolkien ja Kalevala.

On ollut myös ilahduttavaa löytää klassikoista tuttuja sanontoja, kuten “moni kakku päältä kaunis” Kalevalasta tai “ellun kanat” Tuntemattomasta. Vaikka klassikkokurssilla olikin paljon haasteita, varsinkin runokirjojen osalta, koen saaneeni ja antaneeni paljon. 

Oli myös ihanaa päästä useamman kerran viikossa juttelemaan lukemistaan kirjoista ja kuulemaan taustoitusta niistä. Mikäli mahdollista haluaisin käydä länsimaisen kirjallisuuden historian-kurssin syksyllä, vaikkakin yhdessä ryhmäkeskustelussa mainittiinkin, ettei sen lukemisto ole monimuotoinen.

J.R.R: Tolkien: Kaksi tornia

ÄLÄ LUE TÄTÄ POSTAUSTA, MIKÄLI ET HALUA JUONIPALJASTUKSIA SORMUSTEN HERRASTA

Sormusten saattue on hajonnut. Kahden tornin ensimmäisessä kirjassa (eli trilogian kolmannessa kirjassa) seurataan Aragornia, Gimliä ja Legolasta ja toisessa Samia ja Frodoa. Tällä lukukerralla rakastun yhä enemmän trilogiaan. Lukupiirissämme on ollut puhetta, että lukisimme seuraavaksi Silmarillionin. Sitä en olekaan aiemmin lukenut.

Elokuvassa on painotettu eri asioita kuin kirjassa. Joitain kohtauksia on siirretty elokuvasta toiseen. Esimerkiksi kirjassa Sam ja Frodo kohtaavat Lukitarin jo nyt, elokuvassa vasta Kuninkaan paluussa. Kaksi tornia-elokuva painottaa taisteluita. Helmin syvänteen taistelu on lyhyt pätkä kirjassa, mutta elokuvassa se kestää yli tunnin. Elokuvaan on myös lisätty kohtaaminen örkkien ja ahmojen kanssa, jolloin Aragorn joutuu eroon muista ja häntä luullaan kuolleeksi.

Parasta kirjassa mielestäni olivat Merri ja Pippin sekä entit. Lempikohtaukseni oli, kun Legolas, Aragorn ja Gimli tulivat Rautapihaan löytäen hobitit polttelemasta piippukessua ja herkuttelemasta. Elokuvassa tämä on nopeasi ohitettu, mutta kirjassa makustellaan pitkään ystävysten kohtaamisella.

Monen mielestä Frodon ja Samin osuus oli tylsintä kirjassa. Siksi olikin hyvä, että Faramirin kohtaaminen oli elokuvaversiota pidempi ja Lukitar kohdattiin jo Kahdessa tornissa. Kaksi tornia-äänikirja on kuulema äänitetty 90-luvun alussa ja lukija lukee Klonkun osuudet ylinäytellen, joka ärsyttää kuulijoita. Olisiko aika äänittää Sormusten herra uudelleen?

Olen pohtinut paljon Frodon ja Samin suhdetta. Moni näkee siinä romanttisia piirteitä. Sam kuitenkin tuntuu olevan alisteisessa asemassa Frodoon, kutsuen tätä herra Frodoksi ja itseään palvelijaksi. Tolkienin on sanottu pohjanneen Frodon ja Samin suhteen omaan suhteeseensa sotilaspalvelijaansa ensimmäisessä maailmansodassa. Britanniassa on edelleen selkeämpi luokkayhteiskunta kuin Suomessa. Tolkienin aikaan tämä jako on ollut suurempi. Tosin uskon Frodon ja Samin olevan ennemminkin ihanne siitä, millainen palvelijan ja isännän suhde voi olla.

Oletko sinä lukenut Sormusten herraa tai nähnyt Kaksi tornia-elokuvan?

Helmikuun luetut 2021

Syytetäänkö vaiks koronaa, etten jaksanut meikata tai kuivata hiuksia tätä kuvaa varten?

Luin helmikuussa yli kaksikymmentä kirjaa, joista suurin osa oli klassikoita tai sarjakuvia. Ensi viikolla julkaisen postauksen käymäni klassikkokurssin annista. Yritin lukea lukupiirissä Humisevaa harjua, mutta sekä kirja että elokuva jäivät kesken. Koin tarinan vastenmielisenä. Maaliskuussa pysyn, Sormusten herraa lukuunottamatta, klassikoista erossa.

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

L.Onerva: Mirdja

1900-luvun dekadenssia pursuava kirja, jossa itsekeskeinen Mirdja halveksuu poroporvarillisuutta. Kesken jättäminen oli lähellä. En oikein löytänyt teoksesta tarttumapintaa ja hahmot olivat vastenmielisiä.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

Luin nyt tämän koko version, kun viime vuonna luin selkokielisen. Siitä voit lukea täältä.

Haruki Murakami: Blind willow, Sleeping woman

Murakamin novellikokoelma ei säväyttänyt, kuten Murakamin tuotanto yleensä. Ehkä vika oli juuri muodossa. En ole novellien ystävä.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja teot.

Viiden tähden lastenkirja kirjailija ja naisasianaisesta Minna Canthista.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit.

Viiden tähden lastenkirja taidemaalari Ellen Thesleffistä.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Eeva! Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat.

Tästä en saanut yhtä paljon kuin kahdesta edellisestä. Siltikin neljä tähteä. Toivon, että sarjassa ilmestyisi vielä kirja Tove Janssonista.

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin

Tillie Walden: Spinning

Omaelämänkerrallinen sarjakuva luistelua harrastavasta nuoresta. Onko aikaiset aamut ja myöhät illat luistelun parissa sittenkään niin kivoja?

Solja Järvenpää (toim.): Päivän sarjakuva

Viisitoista sarjakuvataiteilijaa tallensi aprillipäivän 2020 sarjakuvamuotoon. Mielenkiintoinen kokoelma sarjakuvia pandemian alusta.

Marko Raassina: Kalevala

Humoristinen sarjakuva kansalliseeppoksestamme.

Edith Södergran: Runoja

WSOY:n vuonna 2017 julkaisemaan runokokoelmaan on sisälletytty Södegranin runokokoelmat. Mielestäni runoista voi aistia tuberkuloosia sairastaneen Södergranin huomiot elämän rajallisuudesta.

Aila Meriluoto: Lasimaalaus

Kirjoituskilpailun jatkosodan jälkeen voittanut runokokoelma, jossa näkyy nuoruus sodan varjossa.

Tuuli Hypén ja Vesa Kataisto: Karu kissakirja

Viiden tähden kuvakirja, jossa riimitellään kissoista ihanuuksineen ja kamaluuksineen. 

Julia Quinn: The Duke and I 

Jani Toivola: Kirja tytölleni

Jani Toivola pohtii isyyttään mustana homomiehenä Suomessa. Sympaattinen teos.

Seija Aunila & Juha-Pekka Heiskanen: Äkkilähtöjä menneisyyteen: 175 välähdystä ajasta, jota ei enää ole

Välipalakirja, johon on koottu lehti-ilmoituksia ja valokuvia 1900-luvun ensimmäiseltä puoliskolta. Nauroin usemman kerran

Veijo Meri: Manillaköysi

Kirjallisuustieteen kurssille luettu teos, jossa Joose matkaa manillaköysi ympärillään lomille jatkosodan aikaan muiden sotilaiden iskiessä juttua.

Lisäksi luin seuraavat sarjakuvat tulevaan postaukseen Sarjakuva Finlandian ehdokkaista:

Kari Korolainen: Marjatta & Ilman Kinna

Timo Mäkelä: Korpit ja muita kertomuksia

Viivi Rintanen: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta

Samson: Musta hevonen: Vuokrakolmio Bermudalla

Julia Quinn: The Duke and I

Loppuvuodesta Netflixiin tuli vuoteen 1813 sijoittuva Bridgerton-sarja. Ahmimme sen puolisoni kanssa oitis. Sarja perustuu Julia Quinnin kirjasarjaan, jonka kuuntelin nyt englanninkielisenä äänikirjana. Mikäli englanti ei luonnistu, on kirja ilmestynyt suomeksi juuri Tammelta nimellä Salainen sopimus.

Kirjan keskiössä on suurperheen nuorin tytär Daphne Bridgerton. Hänellä on kolmas kausi seurapiireissä meneillään eikä hän ole vielä päässyt naimisiin. Kirjassa Daphnea ei kuvata kauniiksi, mitä hän toki sarjassa on.

Jokaisen luvun aloittaa ote Lady Whistledownin juorulehtisestä. Whistledown tuntuu olevan hyvin perillä kaikesta ja kaikista. Juorulehteä luetaan ja paheksutaan. Komean herttuan palattua kaupunkiin, Daphne keksii juonen. Mikäli herttua heilasteli hänen kanssaan, kiinnostus häneen voisi herätä muillakkin kosioilla ja herttua pääsisi innokkaista anoppikokelaista eroon. Sopimus purettaisiin, kunhan Daphne saisi sopivan kosijan. Mutta miksi herttua ei suinsurminkaan halua naimisiin?

Tällä kertaa joudun sanomaan, että sarja on parempi, vaikkakin siinä on otettu paljon vapauksia historian tulkinnassa. Bridgertonin puvustuksesta on tehnyt hyvän videon muun muassa Karolina Zebrovska. Toisaalta sarjan todellisuuteen voi suhtautua samoin kuin räjähdyksiin scifi-leffoissa.

Sarjassa on paljon tummaihoisia ja muita ei-valkoisia aattelisina ja jopa kuningattarena. Kirjassa sinisilmäiseksi kuvattu herttua on sarjassa musta. Tämä sopii hyvin sarjan tuottanee Shonda Rhimesin linjaan. Rhimes on tuottanut muun muassa Greyn anatomia- ja Scandal-sarjat, joissa on monimuotoinen näyttelijäkaarti. Sarjaa katsoessa minua aluksi häiritsi tämä räikeä epähistoriallisuus, mutta totuttuani nautin utopiasta.

Sarjaa on muokattu kirjaa paremmaksi. Henkilöitä ja tapahtumia on enemmän. Kirjassa juoni paljastetaan jo alussa Daphnen vanhimmalle veljelle, joka oli minusta hiukan tylsää. Kirjassa kaikki miehet tuntuvat olevan tarpeettoman agressiivisia. Se ei kuitenkaan ollut yhtä ärsyttävää kuin englanninkielisen lukijan eri hahmojen näytteleminen.

Erikoismaininta sarjan musiikille, jota olen kuunnellut paljon töitä tehdessä. Joitakin on ärsyttänyt nykymusiikin, esimerkiksi Billie Eilishin Bad guyn, soittaminen klassisina versioina sarjassa. Itse sain suurta iloa arvaillessani biisejä jaksoissa.

Kaiken kaikkiaan suosittelen nimenomaan sarjan ahmimista Netflixistä. Ihanaa vaaleanpunaista hömppää.

Blogistania 2020 äänestyspostaus

Kirjabloggaajat,  kirjavloggaajat ja kirjagrammaajat äänestävät vuoden 2020 parhaista kirjoista neljässä eri kategoriassa. Kategoriat ovat:

  • Blogistanian Finlandia
  • Blogistanian Globalia
  • Blogistanian Kuopus
  • Blogistanian Tieto

Lue lisää tiedotteesta täältä.

Sitten päästäänkin minun antamiini pisteisiin. Kaikista ei ole täyttä postausta, mutta ne mainitaan esimerkiksi jonkun haasteen koontipostauksessa.

Blogistanian Finlandia

3 pistettä Tiitu Takalo: Memento mori

2 pistettä Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

1 piste Piia Leino:Yliaika

Blogistanian Globalia

3 pistettä Beth O’Leary: Kimppakämppä

2 pistettä Fredrik Backman: Kiekkokaupunki

1 piste Matt Haig: Keskiyön kirjasto

Blogistanian Kuopus

3 pistettä J.S Meresmaa: Dodo

2 pistettä Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta – Pumpkinheads

1 piste Kim Liggett: Armonvuosi

Blogistanian Tieto

3 pistettä Maria Pettersson: Historian jännät naiset

2 pistettä Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt