Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Tommi Kinnunen on luotettavasti jukaissut kirjan parin vuoden välein. Mikäli Kirjamessuja olisi tänä vuonna pidetty, olisi Kinnusta viety. Uskon kuitenkin, että messujen puutteesta huolimatta Ei kertonut katuvansa löytää lukijansa.

Eletään toisen maailmansodan loppua Pohjois-Norjassa. Saksalaisten varuskunnassa herätään uuteen aamuun. Kahviloita, toimistoja, sairaaloita ja pesuloita pyörittävät naiset ihmettelevät, kun miehet eivät tule töihin. Pian naisia kyyditetään parakeihin, joissa heidän hiuksensa keritään, pidetään nälässä ja hauskutaan saksanlaisten huoraksi.

Kirjan keskiössä on kuitenkin vaellus, joka alkaa kun sudensilmäinen mies kuljettaa lavallisen suomalaisnaisia parakeilta käsivarren Lappiin ja jättää selviytymään. Irene, Aila, Veera, Katri ja Siiri lähtevät tarpomaan loputonta matkaa kohti kotia, osan porukasta jäädessä rajavartiomiehen telttaan odottamaan.

Kirjassa kuvataan luonnon muutosta vuodenajan muuttuessa ja matkan edetessä. Luulen, että olisin saanut tästä enemmän irti, mikäli olisin käynyt Lapissa. Rakot syntyvät, vatsa kouristelee ja päivät toistuvat samanlaisina. Kaikki sanottava on sanottu.

Kerityt päät paljastivat kulkijat saksalaisten huoriksi. Sydänalassa alkoi kasvaa pelko siitä, millainen vastaanotto perillä olisi. Raskaudesta huolimatta matkan ei enää halunnutkaan loppuvan.

Ei Lopotti eikä Pintti yltänyt Neljäntienristeyksen tasalle, mutta Ei kertonut katuvansa pääsee lähelle. Neljäntienristeys vavisutti. Ei kertonut katuvansa- kirja ahmnaistaan ja ihmeteltiin sitten mitä tapahtui.

”Kinnunen on armottoman hyvä ihmiskuvaaja ja mikä parasta, hän kuuluu niihin harvoihin suomalaiskirjailijoihin, jotka osaavat kirjoittaa naisen mielen, pelot, halut, paot, katkeruuden kuin ilonkin,” toteaa Leena Lumi.

”Kohtaukset piirtyivät eteeni elävinä ja todentuntuisina, kuin olisin elokuvaa katsellut,” maalataan Kirja vieköön!-blogissa.

Ei kertonut katuvansa kietoo historialliseen romaaniin ajattoman ihmis- ja maailmankuvan, jossa päätekijänä on sattumanvaraisuus ja muutos sekä ihmisen ihmeellinen kyky sopeutua, jättää taakseen käsittämätöntä, tehdä pahaa, ehkä joskus hyvää ja irrottautua mustavalkoisuudesta,” pohtii Tuijata.

Fredrik Backman: Kiekkokaupunki

Helmet-haasteen urheiluun liittyvä kirja-kohta aiheutti harmaita hiuksia. Muistan lukeneeni joskus Karo Hämäläisen Yksin-kirjan, joka oli fiktiivinen elämänkerta Paavo Nurmesta. Urheilua oli siinä makuuni aivan liikaa. Onneksi Lappe lukee-youtubekanavalla mainittiin Fredrik Backamin Kiekkokaupunki-kirja, joka olisi urheilukirja, mutta myös paljon muutakin.

Onneksi en muistanut, että olen aiemmin yrittänyt lukea Backmanilta kirjaa Britt-Marie kävi täällä, joka oli mielestäni ihan kamala. Kirja jäi kesken. Onneksi on blogi, jotta voi muistella huonojakin lukukokemuksia.

Piskuinen Björnstad elää ja hengittää jääkiekkoa. Se tuo jotain iloa kuolevaan, kylmään ja pimeään pohjoisen kaupunkiin. Ne, jotka eivät pääse jääkiekon avulla kaupungista, päätyvät kaupungin tehtaaseen töihin. Mikäli juoniorijoukkue voittaisi mestaruuden, voisi kaupunki saada jääkiekkolukion ja nousta jaloilleen. 

Keskiössä on Anderssonin perhe, jonka isä Peter on palannut kaupunkiin NHL-uransa jälkeen johtamaan kotikaupunkinsa jääkiekkoseuraa. Peterin vaimo Mira on asianajaja, poika Leo pelaa jääkiekkoa ja tytär Maya soittaa kitaraa. Mayan paras ystävä Ana on Mayan toinen puolisko. Kirjassa tutustutaan myös juniorijoukkueen tähtipelaaja Keviniin, Boboon ja Benjiin, joka käykin aikamoisen kasvun kirjan aikana.

Jokaisella kaupunkilaisella tuntuu olevan jokin suhde jääkiekkoon, kunnes tapahtuu jotain, joka pakottaa jokaisen kaupunkilaisen valitsemaan puolensa. Kenen sanaan voi uskoa? Onko seura tärkeämpi kuin yksilön hyvinvointi?

Kiekkokaupunki ei kerro pelkästään jääkiekosta vaan myös ystävyydestä ja uskollisuudesta. Se nostaa tapetille myös pukuhuonepuheen, joka minulle naisena nostaa niskakarvat pystyyn. 

Viiden tähden lukukirja, jonka sivut kääntyivät kuin itsestään. 

HBO:lle on tulossa lähiaikoina kirjaan perustuva TV-sarja.

Sopii Helmet 2020-lukuhaasteeseen kohtaan 14. Urheiluun liittyvä kirja.

Maria Pettersson: Historian jännät naiset

Olin mukana tykkäilemässä ja seuraamassa Maria Petterssonin twiittejä viime vuonna, kun hän kertoi historian jännistä naisista. Moni kehotti tuolloin laajentamaan aihetta postaussarjasta kirjaksi. Kevättalvella julkaistiin menestyksekäs mesenaatti-kampanja ja muutama viikko sitten Historian jännät naiset-kirja julkaistiin Atenan kustantamana. Oman kappaleeni lui kustantajalta saatuna e-kirjana.

Esipuheesaan Pettersson kertoo esittelevänsä nimenomaan jänniä naisia. Naisia, jotka eivät pakosta ole toimineet moraalisesti oikein vaan mielenkiintoisia tarinoita. Kirjassa on nimenomaan historian jänniä naisia, joten elossa olevia ei ole mahtunut mukaan. Myöskään suomalaisia naisia ei kirjasta löydy. Lieköhän historian jännille naisille olisi tulossa jatkoa?

Kirjasta löytyy siis niin tutkijoita, urheilijoita, kansalaisaktivisteja kuin merirosvojakin. Minulle aiemmin tuttuja joukossa oli vain muutama. Esimerkiksi Josephine Barker oli sata vuotta sitten kuuluisa tanssija ja vaudeville-tähti, joka tuli tunnetuksi pukeutumalla esityksessään pelkkiin banaaneihin. Tässä näkyi ajalle tyypillinen mustan esiintyjän eksotisointi. Barker viettikin suuren osan elämästään Euroopassa, sillä mustien sorto hänen kotimaassaan Yhdysvalloissa oli niin räikeää.

Historian jännät naiset sopii niin uppoutumiseen kuin välipalaksikin. Luvut ovat juuri sopivan ahmittavan pituisia. Ainoana miinuspuolena minulle henkilökohtaisesti oli se, että sisällysluettelo oli kirjan lopussa eikä alussa.

Elokuun luetut 2020

Ajattelin vihdoin tehdä koontipostauksia kuukauden luetuista. Aiemmin pidin niitä hiukan turhina, koska bloggasin kuitenkin niin paljon. Nyt kuitenkin luen enemmän kuin bloggaan, eikä kaikista kirjoista ole sanottavaa kokonaisen bloggauksen verran. Pelkään että lyhyemmät arviot hukkuvat FB-sivulleni. Siksipä teen koontipostauksen, jossa käyn läpi koko elokuun luetut. 

Salla Simukka: Lukitut

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen

Totta kai tähän Potterieni lukuun kuului, että luin Potterien suomentajan kirjan, jossa hän kertoo niiden suomentamisesta. Kirja vastasi moneen kysymykseen, muttei siihen, miksi Proffessor Grubblyplank on Matoisalankku. Tiedän ainakin yhden, joka haki opiskelemaan kääntämistä Kapari-Jatan kirjan luettuaan

Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Meik Wiking: Lykke

Olen aiemmin lukenut Wikingiltä kirjan Hygge, jossa perehdyttiin tanskalaiseen versioon kotoilusta. Lykke kertoo, siitä millä eväillä Tanska on noussut yhdeksi maailman onnellisimmaksi maista. Wiking johtaa Kööpenhaminassa onnellisuutta tutkivaa instituuttia. Tuntuikin hassulta lukea tätä kirjaa, kun Suomi on rankattu kuitenkin onnellisuudessa Tanskan edelle. Kirjaa lukiessa ei siltä kyllä tunnu.

Niilas Holmberg: Jos itseni pelastan itseltäni

Helmet-lukuhaasteeseen piti saada saamelaisen kirja. Bibbidi bobbidi bookin Laura suositteli videossaan Holmbergin uudempaa runokirjaa, mutta sitä ei löytynyt kirjastosta. Annoin tälle neljä tähteä. Monia hauskoja ideoita, mutta luulen että osa runoista meni ohi ihan vain koska en ole käynyt Lapissa enkä ymmärrä paikallista kulttuuria.

Juha Pihkala & Esko Valtaoja: Nurkkaan ajettu Jumala?

Tämä kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan kirjeenvaihto. Tampereen piispa ja tähtitietelijä Esko Valtaoja kirjoittivat 2003-2004 toisilleen kirjeitä, joissa pohtivat elämää ja uskontoja. Mieleeni jäi ajatusleikki siitä mitä, jos Jeesus olisi kuollutkin 2000-luvulla Texasissa sähkötuoliin. Kristinuskon puuttuessa olisiko buddhalaisuudesta tullut isompi?

Paula Mononen: Aihe vapaa: vauva.fi keskustelujen parhaat

Tämä kirja on sitä mitä nimikin sanoo eli maineikkaan Vauva.fi-keskustelupalstan helmiä muun muassa jauhenlihasta. Kirja on jaoteltu aihepiirien mukaan, joista yksi on omistettu provoille. Tosin uskon, että sitä provoa on enemmänkin, kuin osioon valitut provot.

Alo Valter: Kaikki meni

Kaikki meni-nimisilä Instagram-tilille julkaistaa kuvia kiiltokuvista, joissa on puhekuplia kommentoimassa maailmanmenoa. Ihan mukava välipalakirja, joka tuotti muutaman hymähdyksen. 

Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Pumpkinheds

Rainbow Rowell on suosittu YA-kirjailija. Hänen ja sarjakuvataitelija Faith Erin Hicksin kynästä on juuri suomennettu Viimeinen ilta (engl. Pumpkinheads).

Deja ja Josiah ovat työskennelleet koko high schoolinsa ajan syksyisin kurpitsatilalla, joka on oikea syksyn ihmemaa! Viimeisenä iltana he tajuavat menevänsä seuraavana vuonna todennäköisesti collegeen eivätkä siis ehkä näe enää. He päättävät tarttua hetkeen ja etsiä Josiahin ihastuksen fudgekojun tytön.

Tämä on viiden tähden sarjakuvan, jollaisia toivoisin olevan enemmänkin.

Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni.

Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, tämä sarjakuva kertoo enemmänkin Bechdelin ja hänen isänsä suhteesta. Tämä oli ikävystyttävä ja taistelin sen pakolla loppuun.

Alice Oseman: Heartstopper #1

Neljän tähden sarjakuva kahdesta lukioikäisestä pojasta, jotka rakastuvat. Tätä lisää!

Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Pottereista koontipostaus.

Becky Albertalli: Sydänsurujen kääntöpuoli

Molly on sarjaihastuja, muttei ole tehnyt ikinä mitään ihastustensa suhteen. Hänen kaksoissiskonsa alkaa parittaa häntä tyttöystävänsä kaverille. Kolmen tähden nuortenkirja, jonka parissa viihtyi.

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Maddy on allerginen kaikelle ja elää eristyksissä kotonaan seuranaan vain äitinsä ja hoitajansa Carla. Naapuriin muuttaa parkour-poika Olly, joka järisyttää Maddyn maailmaa. Tästä on tehty myös elokuva.

Tuomas Kokko: Tosi kivat juhlat

Lukaisin tämän kirjan126 sivuisen kirjan yhdeltä istumalta iltana eräänä. Mutta eipä siitä oikein mitään jäänyt mieleen muuta kuin , että päähenkilö on masentunut ja juo liikaa. Jos haluat nopeasti luettavan välipala kirjan, joka ei paljoa liikuta, tämä on kirjasi.

Kevin Kwan: Ökyrikas tyttöystävä

Tämä on jatkoa vuoden vaihteessa kuuntelemalleni Ökyrikkaille aasialaisille, jossa kiinalaisamerikkalainen nainen Rachel menee Singaporeen tapaamaan poikaystävänsä Nickin satumaisen rikkaita sukulaisia. Jatko-osassa etsitään Rachelin isää ja ökyrikkaiden tuhlaaminen saa uusia kierroksia. Ihmettelin kuunnellessani, miten jokainen Rachelin syömä ateria voi olla hänen elämänsä paras.

Taylor Jenkins Reid: The Seven Husbands of Evelyn Hugo

Kim Liggett: Armonvuosi

Newt Scamander: Fantastic beasts and where to find them

BookBeatista löytyi Ihmeotukset ja niiden olinpaikat englanninkielisenä Eddie Redmaynen lukemana. Toteutus oli hyvä ja pidin alun selityksistä, joissa kerrottiin, miten velhomaailmassa suhtaudutaan taikaolentoihin. Loppukirja olikin eri taikaolentojen luettelointia, mikä ei ollut niin mielenkiintoista.

Irene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut

Tätä kirjaa mainostetaan kannessa Irene Naakan Mutsie-blogin 20 000:n seuraajan mukaan. Kirjassa hän valottaa blogia enemmän raskauden aikaista pahoinvointiaan ja synnytyksen jälkeistä masennustaan. Kirjalla on paikkansa tabujen murtajana ja vertaistuen tarjoajana.

Tälläisiä kirjoa tässä kuussa. Millainen lukukuukausi teillä oli?

Leffa vai kirja: Baby Jane

Vuonna 2005 ilmestynyt Sofi Oksasen Baby Jane oli tuoreeltaan minulle monestakin syystä tärkeä. Siksi olinkin innoissani, kun valkokankaalle tuli viime vuonna kirjan elokuvasovitus. Katsoin sen vasta nyt. Odottaessani DVD-varauksen saapumista kirjastoon, luin kirjan uudelleen. Olihan se edelleen viiden tähden arvoinen.

Kirjan kertoja rakastuu Pikiin. Tulevaisuuden Linnanmäki-reissuista haaveileva naispari hioutuu yhteen. Vähitellen kertojalle kuitenkin selviää, ettei Piki pysty poistumaan kotoaan selvinpäin paniikkihäiriön takia. Hänen eksänsä, Bossa, tulee avaimillaan Pikin asuntoon, vie roskat, pyykkää ja käy kaupassa. Edes yhdessä aloitettu bisnes ei auta paria lipumasta erilleen.

Entä sitten elokuva? Se seurasi kirjaa lisäten siihen muutamia mausteita. Kirja on edelleen elokuvaa parempi vaikkei teosta oltukaan loputtomasti tuhottu. Kirjan sijoittuessa 90-luvulle, oli Pikillä selkeää tekosyy istua kotona odottamassa lankapuhelimen äärellä bisnespuheluita. Näyttelijät tekivät oikein hyvää työtä. Kirjaa lukematon puolisoni sanoi elokuvan olevan outo. Ehkä sen sisään pääsisi paremmin kirjan luettuaan.

Siihen nähden, kuinka suuri merkitys Baby Janella on minulle, onkin hassua etten ole saanut luettua Finlandiankin voittanutta Puhdistusta. Ehkä johonkin lukuhaasteeseen saan sen luettua.

Yle: Sofi Oksasen Baby Jane nähdään nyt valkokankaalla: ”Naiset puhuvat harvoin keskenään elokuvissa – varsinkaan muusta kuin miehistä”

”Oksanen tavoittaa kirjassaan todella hienosti irrallisuuden ja yhteiskunnan normien ulkopuolella olemisen  tunteen, ja vaikken aihetta omakohtaisesti tunnekaan, kirjassa kuvataan taidokkaasti myös mielen herkkyyttä ja sen järkkymistä,” kirjoitetaan Oksan hyllyltä-blogissa.

”Vahva lukukokemus..!” julistaa Mrs.Karlsson.

”Baby Jane ei ole rakkausromaani. Se on intohimoromaani,” toteaa Anneli.

Kim Liggett: Armonvuosi

Tierney elää piirikunnassa, jossa hirttotuomio tulee unien näkemisestä. Hän on nähnyt unia pienestä tytöstä ja punaisesta kukasta. Pian tulee aika, jolloin hänen valkoinen hiusnauhansa vaihdetaan punaiseen ja vartijat saattavat hänet ja monet muut tytöt kauas metsään viettämään armonvuotta. Armonvuotta, jonka aikana tyttöjen on päästävä eroon taikavoimistaan.

Armonvuodesta ei ole ollut lupa puhua piirikunnassa, mutta sen rankkuudesta on kielinyt palaavien tyttöjen huono kunto. Yksitellen tytöt kääntyvät toisiaan vastaan. Heidän leirinsä ulkopuolella vaanivat saalistajat, jotka nylkevät tyttöjä elävältä.

Tämä kirja on yhdistelmä Handsmaid’s talea ja Kärpästen herraa. Se pitää otteeseen loppuun asti. Olisin antanut teokselle viisi tähteä, mikäli se olisi osattu lopettaa noin kymmenen sivua aiemmin. Muutoin annan vahvan suosituksen tämän kirjan lukemiseen.

”Mitään iloista kevytmielistä kesälukemista tämä kirja ei ole,” todetaan Siniset helmet-blogissa.

”Kun pääsin tarinaan kiinni, en malttanut lopettaa lukemista!” hehkuttaa Kirjoihin kadonnut.

”Näin kirjaa lukiessani tämän elokuvana, ja pikaisella googlettelullahan selvisikin, että Universal on ostanut kirjan elokuvaoikeudet,” tietää Kirjapöllön huhuiluja.

Suuri Potter-pohdinta

Yläasteella piti lukea Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Minä ja ystäväni innostuimme kirjasta ja ahmaisimme sen muita nopeammin. Äidinkielenopettajamme kaivoi kaapeistaan uuden kirjan: Harry Potter ja Viisasten kivi. Ensimmäiset neljä kirjaa luin suomeksi, mutta sen jälkeen en enää jaksanut odottaa käännöksia. 

Varoitus. Seuraavaksi tulee pitkä postaus, jossa koitan selvittää ajatuksiani Harry Potter-sarjasta.

Bibbidi bobbidi book-blogi polkaisi vuoden alussa käyntiin Harry Potter-lukumaratonin. Kaikki seitsemän kirjaa jaettiin pienempiin viikkoannoksiin. Viikottain Bibbidi bobbidi bookin Instagram-tilillä ilmestyi keskustelunavauksia, välillä  blogin Laura avasi tuntojaan kirjoista YouTubessa ja muutaman kerran blogin Laura ja Minna juttelivat kirjoista Instagram livessä. Lue lisää täältä.

Olen lukenut Potterit vain kertaalleen silloin, kun ne ilmestyivät, eikä minulla ole niitä hyllyssä. En ole koskaan kirjautunut Wizardin worldiin (ent. Pottermore), enkä siis tiedä, mihin tupaan kuuluisin tai millainen suojelius minulla olisi. 

Samaan aikaan, kun olen kuunnellut Pottereita englanniksi Stephen Fryn lukemana, olen katsonut elokuvia ystäväni kanssa, joka on myös niinikään kuunnellut Potterit vasta. Elokuvat ovat huonoja. Se selittää, miksi mielikuvissani kirjatkaan eivät olleet niin hyviä. Näiden mielikuvien saattelemana aloin kuuntelemaan Pottereita helmikuussa. Yllätyin. 

Jollet ole ollut tynnyrissä viimeistä kahtakymmentä vuotta, niin Harry Potterin tarina on sinulle varmastikin tuttu. Harry Potter asuu portaiden alla sukulaistensa luona ja saa yksitoista vuotta täytettyään kirjeen velhojen ja noitien koulusta Tylypahkasta. Hän saa tietää, ettei hänen vanhempana kuolleetkaan auto-onnettomuudessa vaan pahan velhon Voldemortin toimesta. Yrittäessään tappaa Harrya Voldemort kuoli ja Harrylle jäi salamanmuotoinen arpi otsaan. Kirjasarjassa seurataan Harryn ja hänen ystäviensä kasvua ja Voldemortin uutta valtaan nousua.

Kahdessa ensimmäisessä kirjassa, Viisasten kivessä ja Salaisuuksien kammiossa, tutustutaan vasta velhomaailmaan. Oma lempparini on Azkabanin vanki, jossa pimeyden voimilta suojautumisen opettajana toimii Remus Lupin, eikä meno ole käynyt vielä liian teiniksi tai synkäksi. Lappe lukee- Youtubekanavalla suositeltiin aloittamaan Azkabanin vangista, sillä siinä vielä ohjataan sisään maailmaan kirjan alussa. Aiempiin kirjoihin voi kyllä palata, mikäli innostus heräsi.

Bibbidi bobbidi bookin Laura on postauksissaan ja vlogeissaan huomioinut muun muassa Pottereiden aikuiset. Miten lasten annetaan pelata niinkin vaarallista peliä kuin huispaus? Miksei koulua suljettu, kun Salaisuuksien kammio oli aukaistu? Miksi Sirius ei pääse yli siitä, ettei Harry ole isänsä James? Miksei Kalkaros pääse yli Harryn Lily-äidistä ja kanavoi vihaansa Jamesia kohtaan kiusaamalla Harrya? Hyviä mietteitä muun muassa Molly Weasleystä ja Kalkaroksesta löytyy Bibbidi bobbidi bookin Lauran postauksessa täällä.

Minullekin on noussut monia kysymyksiä sarjaa lukiessa. Mikäli velholapset eivät ole ennen Tylypahkaan menoa jästisyntyisiä, käyvätkö he mitään koulua ensin? Miten he oppivat lukemaan ja laskemaan? Miksi juuri 11 on raja velhokouluun pääsemiselle? (Ilmeisesti siksi, että niihin aikoihin jästitkin menevät sisäoppilaitokseen) Onko velhoilla ammattikouluja Tylypahkan jälkeen vai oppivatko he ammatin oppisopimustylisesti?

Näin kahden Ihmeotukset-elokuvan jälkeen olikin mielenkiintoista, että viimeisessä kirjassa, Harry Potter ja Kuoleman varjelukset, kerrottiin niin paljon Grindewaldista. Mielestäni Grindewald vaikuttaa kiinnostavammalta pahikselta kuin Voldemort, joka on enemmän tunteidensa vietävänä. 

Pottereita on tutkittu paljon toteaa Bibbidi bobbidi bookin Minna (tässä). Tutkimuksissa on noussut esiin, että Pottereita lukemalla suvaitsevaisuus lisääntyy. Tämä on mielenkiintoista huomioiden Rowlingin viime vuosien ulostulot sukupuolivähemmistöjen kyseenalaistajana. Jotkut ovat menneet niin pitkälle, että haluavat hankkiutua eroon jo hankituista Potter-tuotteistaan. En tiedä onko boikotista tässä kohtaa hyötyä, sillä Rowling on jo rikastunut. Mieleeni tulee Michael Jackson, jonka musiikkia moni kuuntelee, vaikka itse laulaja syyllistyi lasten hyväksikäyttöön.

Toivon kovasti, että Pottereista tehtäisiin TV-sarja Game of Thronesin budjetilla. Leffoissa Kalkaros, Lupin ja Sirius ovat liian vanhoja ja ohjaajien vaihtuessa leffoihin on tullut epätasaisuutta. Uskoisin myös, että TV-sarja houkutelisi myös uusia nuoria Potter-kirjojen pariin. 

Onkin sääli, että puolisoni ei ole lukenut kirjoja vaan on nähnyt vain elokuvat, jotka ovat vain pintaraapaisu velhomaailmaan. Ehdottomasti aina lue kirja äläkä tyydy pelkkään elokuvaan. 

En edelleenkään suhtaudu intohimoisesti Pottereihin enkä usko, että kirjautuisin Pottermoreen. Läimin kuitenkin Goodreadsissä Pottereille neljää, viittä tähteä. Ensimmäisestä kirjasta huomaa, että se on ensimmäinen eikä Rowling ole varmaan tiennyt, näytetäänkö vihreää valoa jatkolle. Feeniksin kilta on ylipitkä ja se olisi kaivannut karsimista. Pidän kuitenkin paljon siitä, kuinka lukija voi kasvaa päähenkilöiden kanssa. Minua ei haitannut Harryn teiniraivoaminen ensimmäisellä lukukerralla, koska kirjoja lukiessani olin itsekin teini ja samaistuin angsteihin ja ihastumisiin. Pidän siitä, kuinka kaksi kirjaa ovat niin selkeästi lastenkirjoja sävyn tummuessa loppua kohti. Viimeisen kirjan epilogi on kuitenkin minusta turha ja myötähäpeää aiheuttava. 

Oletko sinä lukenut Pottereita? Entä jotain nuoruudenkirjaa uudelleen aikuisena? 

Taylor Jenkins Reid: The Seven Husbands of Evelyn Hugo

Kirjasomessa on pompannut useamman kerran silmiini Taylor Jenkins Reidin The Seven Husbands of Evelyn Hugo-kirjan ylistystä. Kuultuani siitä tarpeeksi hehkutusta, oli minunkin pakko käydä hakemassa tämä helmi kirjastosta.

Monique saa pomoltaan jymyuutisen: vanhan Hollywoodin tähti Evelyn Hugo haluaa antaa haastattelun juuri hänelle. Paikalle päästyään Hugo kuitenkin kertoo hänelle, että Moniquen olisi kirjoitettava elämänkerta hänestä.

Kirja jakaantuu siis kehyskertomukseen, jossa Hugo kertoo elämäntarinaansa ja seitsemään osioon Hugon aviomiesten mukaan. Mutta kuka oli Evelyn Hugon elämänrakkaus?

Enempää paljastamatta kerron, että kyseessä on suuria tunteita, oma edun tavoittelua ja ryysyistä rikkauksiin tarina. Valitettavasti tätä kirjaa ei ole vielä suomennettu.

Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Tässä teille viiden tähden kirja. Säeromaani, jossa on intohimoa ja jota ei halua laskea käsistään. Vaikka loppu tulikin liian pian uskallankin suositella tätä kaikille, jotka eivät ole vielä säeromaaneihin tai runoihin tarttuneet.

Teini-ikäinen Xiomara taistelee äitinsä uskonnollisuutta vastaan ja yrittää löytää omaa ääntään. Kaksoisveljen ei tarvitse tehdä kotitöitä kuten hänen eikä varoa poikien katseita. Äiti vie Xiomaraa päivittäin messuun ja pian olisi aika uskon vahvistuksen (ymmärtääkseni meikäläisen rippikoulun).

Kaksonen antaa Xiomaralle syntymäpäivälahjaksi muistikirjan, johon hän alkaa kirjoittaa runoja. Äidinkielenopettajan mainostama lavarunouskurssi kiinnostaa, mutta se on Isä Seanin pitämien vahvistustuntien kanssa samaan aikaan.

Esimerkiksi Syyslukija mainitsi videollaan, että häntä häiritsi aika ajoin käytetty espanja. Mielestäni se kuitenkin kuvastaa sitä, kuinka eri vaiheissa Yhdysvaltoihin kotoutumista Xiomara ja hänen äitinsä ovat.

Englanninkielinen alkuperäisteos Poet X on ainakin BookBeatissa kuunneltavissa kirjailijan itsensä lukemana. Kuuntelin aluksi sitä, mutta keskittymiseni ei ollut parasta laatua, joten lainasin painetun kirjan kirjastosta.

Runoilija X on kovin aidon ja vilpittömän oloinen nuoren naisen kasvutarina,” kirjoittaa Marika Oksa Oksan hyllyltä-blogissa.

Runoilija X on hienoa ja koskettavaa luettavaa. Xiomara on elävä, uskottava romaanihenkilö, johon lukija kiintyy ja jonka puolella haluaa olla,” ylistää Eniten minua kiinnostaa tie-blogin Suketus.

”Voisin kuvitella, että tähän kirjaan tarttuvat herkemmin sellaisetkin nuoret, joille normaalin romaanin lukeminen on haastavaa, koska tällainen rivitys muistuttaa paljon laululyriikoita,” pohtii Yöpöydän kirjojen Niina.

Loppuvuoden lukusuunnitelmia

Monet ovat tehneet puolen vuoden katsauksia siitä miten eri lukuhaasteissa on mennyt ja mitä aikoo lukea loppuvuoden. Jotenkin kesä vei mennessään ja ehdin pohtimaan loppuvuoden lukusuunnitelmia vasta nyt.

Olen osallistunut muutamaan eri lukumaratoniin ja eri lukuhaasteisiin vaihtelevin menestyksin. Viimeisinpänä Muumilaakson lukuhaaste, joka meni omalta osaltani loistavasti.

Helmet-lukuhaaste on mennyt hyvin. Olen ruksinut viidestäkymmenestä kohdasta 27. Tosin muutaman kirjan olen merkinnyt useampaan kohtaan. Jotkut tekevät haasteen kahteen kertaan sekä printtikirjoilla että äänikirjoilla, mutta minusta ei taida olla siihen. Ehkä ensi vuonna yritän sitä, että laitan kunkin kirjan listaan vain kertaalleen.

Esittelin vuoden hyllynlämmittäjiäni loppiaisena tässä postauksessa. Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka monta hylläriä olen jo lukenut: 5/12! Tiina Piilolan Taivaanmerkit jäi kesken ja kirjan laitoinkin jo kiertoon. Luettuani Rosa Liksomin Hytti nro 6 (bloggaus täällä), tulin siihen tulokseen, ettei ehkä Finlandia voittajien tavoitteellinen lukeminen ole minun juttu. Muumikirjan lukeminen ruotsiksi nosti vieraskielisten kirjojen lukuintoa. Ehkä kuitenkin preppaan vielä jonkin aikaa ruotsiani Muumikirjoilla.

Bibbidi bobbidi Book-blogi polkaisi käyntiin keväällä Harry Potter-maratoonin, jolla luetaan yhdessä kaikki Potterit. Kullakin viikolla on oma luettava pätkänsä. Olen kuunnellut Pottereita englanniksi Stephen Fryn lukemana, enkä voisikaan kuvitella parempaa lukijaa Pottereille. Lisäksi olen katsonut kesän aikana Potter-elokuvia ystäväni kanssa. Voisin kirjoittaa jonkinlaista koostetta Potter-maratonista, kun se loppuu ensi viikon jälkeen.

Varsinkin nyt, kun olen tänä vuonna seurannut enemmän kirjatubea, mieleni on alkanut tehdä taas tubeen videoita. Ongelma on, ettei minulla ole kunnon kalustoa eikä Chromebookiini saa kunnon editointiohjelmaa. Jätetäänpä siis se haave joksikin aikaa.

Kirjatubevideoiden katselussa on se huono puoli, että samalla tulee varattua kirjastosta yhä lisää kirjoja. Varausjononi on kasvanut kolmeenkymmeneen ja lainojakin 13. Tämän vuoksi en ehdi uppoutua kirjahyllyjeni aarteisiin niin paljoa kuin haluaisin. Voisinkin harkita ensi vuotta vain oman hyllyn kirjoille omistautumisen vuodeksi.