Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina ja Islantilainen kodinonni

Satu Rämö on varmastikin monelle tuttu hänen Salamatkustaja-blogistaan, jossa hän kertoo elämästään Islannissa. Lisäksi hän on julkaissut muun muassa Unelmahommissa-kirjan yhdessä Lähiömutsi-blogin Hanna Valtarin kanssa. BookBeatista bongasinkin pitkään lukulistallani olleen Rämön vuonna 2015 ilmestyneen Islantilainen voittaa aina kirjan sekä vuonna 2018 ilmestyneen Islantilainen kodinonni.

Koska kuuntelin molemmat kirjat putkeen ja ne olivat pitkälti sisarkirjoja, kirjoitan niistä yhteisen postauksen. Molemmat kirjat luki loistavasti Sanna Majuri.

Islantilainen voittaa aina-kirjassa Rämö aloittaa opiskeluajoistaan, jolloin ensimmäisen kerran kohtasi islantilaisia työskennellessään Kreetalla. He tekivät Rämöön vaikutuksen, joten hän päätti hakea vaihto-opiskelijaksi Islantiin. Nykyään Rämö asuu Islannissa islantilaisen miehensä sekä lastensa kanssa.

Kirjasta on blogannut pitkästi P.S Rakastan kirjoja. Kirjaa suosittelee Lintusen kirjablogi. Islantilaisen ja suomalaisen kohtaamista sattumista nautti Kasoittain kirjoja-blogi.

Siinä, missä Islantilainen voittaa aina kertoi Rämön matkan Islantiin, keskittyy Islantilainen kodinonni siihen, miten islaintilainen lapsiperhe-elämä eroaa suomalaisesta. Muutamat asiat toistetaan useaan kertaan molemmissa kirjoissa kuten maan turvallisuus sekä sukunimettömyys. Toisto tuntui turhalta.

Rämön tekstissä pysyy äänikirjan kuuntelijakin. Teksti on soljuvaa ja sitä on mukava kuunnella. Koska molemmat kirjat ovat alle kahdensadan sivun mittaisia, uskon että saisin luettua yhden yhdeltä istumalta.

Rämön kirjoitustyylistä piti myös Hemulin kirjahylly. Mutkattomiin islantilaisiin ihastui Kirja vieköön! Luettua ja maistettua moittii kumpaakin kirjaa kovasta yleistämisestä.

Näin saan matkattua kirjallisella maailmanvalloituksellani Islantiin. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin: 10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa ja 25. Kirjassa ollaan saarella.

Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa

Välillä kirjastossa en kulje päätä pahkaa varaushyllylle vaan jään käymään läpi uutuuskirjojen ja palautettujen hyllyjän. Toissa vuonna julkaistu Vuosi tavaratalossa kirjan kansi kiehtoi minua ja sehän lähtikin sitten mukaan.

Franz viettää nimeltä mainitsemattomassa tavaratalossa, joka muistuttaa paljon Stockmania, vuoden harjoittelijana eri osastoilla. Joka kuussa työsopimus uusitaan ja osasto vaihtuu. Tavaratalossa tolkutetaan, että jokaisen tulisi olla parempi versio itsestä ja paineet ovat talouden painuessa miinukselle kovat.

Vähitellen kerrotaan myös Franzin menneisyydesä. Autokouluopettajana työskennellessään Franzin kemiat kohtasivat Syksyn kanssa. Mitä sitten tapahtuu, kun Syksy ilmestyykin jouluapulaiseksi tavarataloon?

Vuosi tavaratalossa on sujuva lukuromaani, jonka loppupuolella on myös häivähdys scifiä. Vaikka Franz on aika surullinen hahmo, koen että hän olisi edes hitusen enemmän kasassa kirjan lopussa.

Kirja on luettu myös blogeissa myös Kirjanmerkkinä lentolippu ja Luetut kirjat.

Ari Folman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja

Bibbidi bobbidi bookin Laura suositteli moneen kertaan Anne Frankin päiväkirja-sarjakuvaa. Pitihän se sitten lainata. Lauran 5/5 arvion siivittämänä myös puolisoni lukaisi sen heti jälkeeni.

Teini-ikäinen Anne Frank oli juutalaistyttö, joka piilotteli natseja Amsterdamilaisen talon ullakolla tai kuten Anne kutsuu sitä, ”salaisessa siivessä”, perheensä ja muutaman muun ihmisen kanssa. Anne oli saanut ennen piiloutumistaan kolmetoistavuotissyntymäpäivälahjaksi päiväkirjan, johon alkoi purkaa tuntojaan. Hauskaa olikin, että hän osoittaa kirjoituksensa Kittylle ja allekirjoitaa kirjoituksesi ”sinun Annesi” kuin kirjeet.

Salaisen siiven piilottelijat löydettiin sodan loppupuolella. Anne isää, Otto Frankia, lukuunottamatta kaikki kuolivat keskitysleirillä. Otto Frank löysi Amsterdamiin palattuaan Annen päiväkirjan ja julkaisi sen nimellä Nuoren tytön päiväkirja. Luinkin sen ollessani itse suunnilleen Annen ikäinen.

Anne Frankin päiväkirja-sarjakuvan lopussa kerrotaan, että Anne Frank-säätiöstä otettiin yhteyttä Ari Folmaniin ja ehdotettiin animaation ja sarjakuvan tekemistä. Folman kehuu Annea kypsäksi kirjoittajaksi ja kertoo sarjakuvanteko prosessista. Mikäli hän olisi käyttänyt kaiken Nuoren tytön päiväkirjassa olleen materiaalin, olisi sarjakuvaan tullut 3500 sivua ja aikaa kulunut vuosikymmen. Siksipä sarjakuvassa on osaltaan myös Folmanin omaa tulkintaa.

Satunnainen sivu sarjakuvasta

Välillä tekstiä on enemmän, välillä vähemmän. Sarjakuva nostaa esiin eteenkin Annen ja hänen Margot-sisarensa suhdetta, joka on muistaakseni kirjassa lähinnä sivujuonne.

Aivan kuten Nuoren tytön päiväkirjakin, Anne Frankin päiväkirjakin on mielestäni yleissivistykseen kuuluva opus. Tosin sarjakuvaversioon voi olla helpompi niidenkin paneutua, jotka eivät ole kirjojen ystäviä. Näin joskus vuosi sitten kirjasta myös pariosaisen minisarjasovituksen, joka jatkoi kirjaa pidemmälle ja näytti myös Anne kärsimyksiä keskitysleirillä.

Tämä kirja saa minut haluamaan yhä enemmän Amsterdamiin tutustumaan Salaiseen siipeen.

Tämän sarjakuvan kautta pääsen kirjallisessa maailmanvalloituksessani Alankomaihin ja ruksaan Helmet2020-haasteesta kohdat 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella, 16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli ja 19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa.

Kevin Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset

Kävimme puolisoni kanssa loppuvuodesta Singaporessa ja Malesiassa. Päästäksemme tunnelmaan halusimme katsoa Singaporeen sijoittuvan elokuvan. Netflixistä löytyi sopivasti Crazy Rich Asians, joka oli sopivaa hömppää viikonloppuun. Traileri on alempana.

Löysin Ökyrikkaat aasialaiset-äänikirjan Bookbeatista ja pistin kuunnellen sen viidentoista tunnin verran. Fyysisessä kirjassa on 512 sivua.

New Yorkissa asuvan Rachel Chun poikaystävä Nick pyytää häntä kesäksi kotikaupunkiinsa Singaporeen lomailemaan ja ystävänsä häihin. Eipä tiennyt Rachel, millaiseen myllytykseen joutuu. Vaatimattomaan elämään tottunut Rachel temmataan yksityislentokoneiden, palvelijoiden ja merkkivaatteiden maailmaan. Nick kuuluu superrikkaaseen Youngien sukuun, jotka eivät halua joukkoonsa pyrkyreitä tai ABC-tyttöjä. Kaikkein eniten kapuloita rattaisiin laittaa Nickin äiti Eleanor.

Kirjassa olisi ollut aineksia pelkän elokuvan sijaan vähintäänkin minisarjaan, sillä hahmoja ja tapahtumia oli niin paljon. Itse elokuva näyttää hiukan Singaporen matkailumainokselta.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin kirjasta neljän tähden verran. Ennemmänkin olisin tähtiä antanut, mutta minua häiritsi moniin romcomeihin liitettävä ulkonäkökeskeisyys ja brändeillä leveileminen. Toisaalta se ilmeisesti kuuluukin kuvattavien henkilöiden elämään.

Kirja sopii kahteen Helmet-lukuhaasteen kohtaan: 25. Kirjassa ollaan saarella ja 42. Kirjassa on isovanhempi.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa Kirjarouvan elämää, Kirjat kertovat ja Nenä kirjassa.

Hyllynlämmittäjät 2020

Olen aiemminkin yrittänyt hyllynlämmittäjät-haastetta siinä karvaasti epäonnistuen. Nyt minulla on kuitenkin hyvä lukuvire ja puhkun uuden vuoden intoa.

Bibbidi bobbidi bookin Lauran innoittamana (video täällä) katsahdin siis hyllyyni. Ja kylläpä luettavaa löytyikin nopeasti.

Seuraavassa esittelen siis tämän vuoden hyllynlämmittäjä-TBR:ni.

Hyllynlämmittäjiä valitessa koitin miettiä, mitkä ovat olleet kauan jo kesken ja mitkä sopisivat jonkin muun haasteen kohtaan.

Jhumpa Lahirin Tulvaniitty on istunut hyllyssäni jo vuosia. Ostin sen joskus Turun kirjamessuilta ajatuksena, että Keltaisen kirjaston kirjat ovat aina hyviä. Tämä sopii myös Helmet lukuhaasteen kohtaan 43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja.

Minulla on ollut jo useamman vuoden tarkoituksena lukea kaikki kaunokirjallisuuden Finlandian voittaneet kirjat. No, ei tule onnistumaan, koska vihasin Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät-kirjaa niin paljon, että jätin sen kesken sekä äänikirjana että perinteisenä kirjana. Yritän silti lukea muut voittajat. Hyllyäni on lämmittänyt vuosia Rosa Liksomin Hytti nro 6, joka myös paksuutensa puolesta sopii luettavaksi.

Tänä vuonna en edes yritä osallistua tietokirjahaasteeseen. Siltikin mahdutin hyllynlämmitäjiin yhden tietokirjan eli Hulluuden historian.

Minulla on vuosien ajan ollut projektina kirjallinen mailmanvalloitus. Kerroin muutama vuosi sitten tästä eräälle ystävälleni, joka antoi minulle muutaman islantilaisen kirjan. Auður Ava Ólafsdóttirin Butterflies in November viekin minut ennenkokemattomaan Islantiin. Tämä sopiikin Helmet-lukuhaasteen kohtaan 10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa.

Seuraavat neljä kirjaa valitsin mukaan ihan sen perusteella, että ne ovat minulla kesken. Luettuani kirjat saan pitkään kaipaamani kirjanmerkit muiden kirjojen väliin.

Luin kymmenisin vuotta sitten paljon Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvia dekkareita. Tummempi taivas on kirjoitettu yhdessä Ruben Eliassenin kanssa ja sijoittuu Gotlannin sijaan Kanarialle. Tämän nimenomaisen kirjan ostin muutama vuosi sitten Helsingin Kirjamessuilla ja se on jopa signeerattu. Ainakin saan ruksittua kirjallisesta maailmanmatkastani Espanjan!

Tiina Piilolan Taivaanmerkit-kirjan sain muutama vuosi sitten kustantamon tapahtumasta. Odotan vetävää hömppää.

Ymmärtääkseni Revoluationary road luetaan amerikkalaisiin klassikoihin. Siitä on tehty Leonardo DiCaprion ja Kate Winsletin tähdittämä elokuva. En ole sitä nähnyt, mutta ehkä kirjan luettua korjaan asian.

Sain Witi Ihimaeran Valasratsastajan joskus kauan sitten bookcrossingin kautta. En ole aiemmin lukenut Tyynenmeren saarille sijoittuvaa kirjaa.

Aioin muutama vuosi sitten harjoitella ruostunutta ruotsiani lukemalla ruotsinkielisiä kirjoja. Farlig midsommar onkin ollut pitkään kesken. Toivottavasti saan sen ennen juhannusta luettua.

Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia on odottanut hyllyssä lukuinspiraatiota. No, nyt onkin lisäsyitä lukea se, sillä ystäväni käski lukea Statovicin aiemmat kirjat ennne Finlandian voittanutta Bollaa.

Sinuhe egyptiläisen valitsin ensi kesän klassikohaastetta silmällä pitäen. Koska sain viime kesän klassikkohaasteseen luettua järkälemäisen Täällä Pohjantähden alla-trilogian, uskon mahdollisuuksiini Sinuhen selättämisessä. Jollei muuten onnistu, niin menen taas kotikotiin järveä tuijottamaan.

Olinkin jo viime päivinä kirjasomea selatessani päässyt miettimään, että pitäisikö minunkin tutustua Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita sarjaan. Olinkin yllättänyt löytäessäni sarjan ensimmäisen osan, Paimentyttö, hyllystäni. Pokkariversio onkin varmasti sopiva laukkukirja.

Tässä ovat siis tämän vuoden hyllynlämmittäjäni. Oletko sinä lukenut jonkin näistä?

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija

Kuuntelinpa äänikirjana todella raadollisen kirjan. Puolalainen Lale Sokolov päätyy toisen maailmansodan alkumetreillä Auschwitz-Birkenauleirille tatuoimaan numeroita muiden vankien käsiin. Leirille joutuessaan hän päättää selvitä koettelumuksesta hengissä.

Sokolov rakastuu leirillä Gitaan. Rakkaus osaltaan pitää hänet hengissä. Osansa on myös tuurilla, mutta myös Sokolovin usko ihmisiin ja halu auttaa pelastavat hänet pulasta useaan otteeseen.

Kirja perustuu tositapahtumiin. Australiassa asuva Uusi-Seelantilainen Heather Morris haastatteli Sokolovia ennen tämän kuolemaa. Alunperin oli tarkoitus tehdä elokuvakäsikirjoitus. Se näkyykin kirjan kohtauksissa, joissa maalataan elokuvamaisia maisemia. Lisäksi se näkyy myös puutteena – juoni on ehkä liiankin juonivetoinen romaaniksi. Tosin siksi se ehkä juuri toimiikin äänikirjana.

Ei turhaan Turun Kirjamessuilla kehuttu, että tässä on yksi Bookbeatin kuunnelluimmista kirjoista. Synkästä aiheesta huolimatta kehotan tarttumaan tähän. Sitten äänikirjana tai perinteisenä.

Kirjanmerkkinä lentolippu kuvailee kirjaa aiheeseensa nähden kevyeksi ja keskeneräisenoloiseksi. Hän oli myös löytänyt Guardianin artikkelin, jossa oli huomautettu monista kirjan virheistä, kuten penisiliinin käytöstä. Mutta jos tarkoituksena on olla tositapahtumiin perustuva romaani, niin sallitaanko silloin mutkien vetäminen suoriksi?

Kirjoihin kadonnut toteaa kyseessä olevan yksi holokaustiselvitymistarina muiden joukossa.

Lukupinossa tietää kertoa Morrisilta tulevan jatkoa kirjaan sekä TV-sarja, jonka avulla juhlistetaan tänä vuonna Auschwitzin vapautumisen 75-vuotisjuhlaa.

Loppuvuoden luetut

Käyn tässä lyhyesti läpi tämän vuoden lopulla luettuja kirjoja ja lukusuunnitelmiani. 

Olen viime aikoina pohtinut kirjablogimaailman vaihtumista kirjainstamaailmaan. Lukeminen on kyllä sujunut viime aikoina, mutta ajatusten kirjoittaminen paperille on ollut tahmeaa, koska olen halunnut jo tarttua seuraavaan kirjaan. Olen ajatellut alkaa kirjoittamaan pidempiä arvioita paperiseen lukupäiväkirjaan ja Goodreadsiin.

Kirjagramiksi kutsutussa kirjainstaajien maailmassa on kauniita kuvia ja blogitekstin mittaisi (melkein) ajatuksia kirjoista. Itse olen kuitenkin huono ottamaan kuvia ja vielä huonompi kirjoittamaan nakkisormillani instaan pitkiä tekstejä. Kuitenkin näyttää siltä, että kirjat ovat yhä enemmän menossa instaan. Mitä mieltä te olette? Pitäisikö minun kokeilla enemmän kirjagramia?

Noora Vaarala & Anton Vanha-Majamaa (toim.): Television lapset

Näin tämän esseekokoelman kuvan jossain päin somea ja varasin sen heti itselleni kirjastosta. Kiinnostukseni heräsi, kun kirjassa oli essee Pasila-animaatiosta. Luin innolla miltei kaikki kokoelman kaksitoista esseetä. Iloa minulle tuotti somessa seuraamani Tiia Rantasen Ei tartte auttaa-Kummeliessee. Mikäli kaipaat ilolla tuotettua esseetä elämääsi tartu tähän!

Plus-sized Elf 3&4

Olen kirjoittanut aiemmin tästä ilahduttavasta haaremimangasta täällä. Sarjan kolmas ja neljäs osa jatkavat samaa kohellusta. Mukavaa kevyttä lukemista ennen nukahtamista.

Mari Veitola: Toisinpäin

Olen tänä vuonna kuunnellut äänikirjoja enemmän kuin koskaan. Etsin kirjoja nimenomaan kirjailijan itsensä tai jonkun muun hyvän lukijan lukemana. Veitola lukee itse toisen kirjansa, jossa hän normaalista poiketen vastaa hänelle osoitettuihin kysymyksiin. Tämä on siis kuin pitkä ystävänkirja ääneenluettuna. En tiedä miten toimisi normaalisti luettuna.

Sita Salminen: Lupa

Kuten olette varmaan jo tottuneet selitykseeni: luen asioita, joita minulle suositellaan somessa. Seuraamani somepersoona, Sita Salminen, julkaisi marraskuun lopussa eroottisen novellikokoelman. Kirjoitin tästä pitkän artikkelin Lumooja-lehteen. Novellit ovat jakaneet mielipiteitä, mutta minä tykkäsin. Kirjassa on paljon monimuotoisuutta ja se antaa kaikille luvan nauttia.

Goodreadsin lukuseurannan mukaan olen lukenut tänä vuonna 82 kirjaa. Tavoitteena oli lukea kirja viikossa, joten olen päässyt hyvin tavoitteeseeni. Todellisuudessa olen lukenut paljon enemmän, sillä olen tänä vuonna ollut Sarjakuva-Finlandian esiraadissa. En ole merkinnyt Goodreadsiin tätä tehtävää varten lukemiani kirjoja, sillä koen sen jotenkin spoilaavan tehtävääni. Tällä hetkellä sarjakuvia on minulle lähetetty noin viisikymmentä.

Enkä edes ala laskemaan ammattikirjallisuutta.

Mitä sitten ensi vuonna. Viime vuonna otin normaalia pienemmän lukutavoitteen, koska halusin lukea pakottamatta. Koska määrä täyttyi noinkin helposti, voisin aloittaa uuden vuosikymmenen ottamalla tavoitteeksi sata kirjaa, aivan kuten viime vuonnakin.