Piia Leino: Taivas

Piia Leinon Taivas-dystopia vie meidät vuoden 2058 Helsinkiin tai Valoon, kuten sitä silloin kutsutaan. Sisällissodan jälkeen johtoon on astunut äärioikeisto, joka on karkottanut kantasuomalaisista poikkeavat. Kaikki on harmaata, ihmiset flegmaattisia ja ruoka koostuu sirkoista ja pienriistasta. Todellisuutta paetaan Taivas-nimiseen virtuaalitodellisuuteen, johon saa lisää käyttöaikaa joko työstä palkkana tai jonkun elättinä. Siinä missä etuoikeutetut viettävät aikaa Taivaassa, parveilee Hakaniemen torilla kerjäläisiä. Muun maailman elosta vain arvaillaan, sillä internet on jo aikaa sitten kaatunut.

Akseli toimii tutkijana yliopistolla. Hän saa työpaikaltaan outoja pillereitä, joiden käytöstä tulisi raportoida. Pillerien vaikutuksessa Akseli ostaa värikkäät lenkkarit ja kokeilee juoksemista. Harmaudesta pistävät väriläiskät ja juokseminen ei hetkauta ympärillä arjessa puskevia Valon kansalaisia.

Akseli tapaa Taivaassa Iinan, jonka aiemmasta poiketen haluaa tapana livenä. Iina saa Akselin tarjoamista pillereistä enemmänkin irti ja alkaa kyseenalaistaa Taivaassa käymisen.

Kirjan dystopia oli mielenkiintoinen. Olisinkin halunnut lukea enemmänkin, siitä miten Suomi oli mennyt raiteiltaan. Muutaman kerran kirjassa oli tarinaan sopimattomia kuvauksia, jotka häiritsivät minua. Tosin Akselin ympäröivästä maailmasta piittaamattomuus ja Taivaaseen koukuttuminen oli hyvin kuvattu. Piittaamattomuudesta kertoo muun muassa syntyvyyden lasku, joka johtuu seksuaalisuuden kiinnostuksen katoamisesta

Kirjan pohjavire on surumielinen. Suosittelen tähän teokseen tutustumista. Taivas voitti S&S:n maailman laita-kirjoituskilpailun jossa etsittiin teosta, joka katsoo eteenpäin ja ulospäin, vastaa kysymykseen, mitä on olla ihminen muuttuvassa maailmassa.

Colleen A.F Venable & Ellen T. Crenshaw: Kiss number 8

Bongasin tämän sarjakuvan Todella vaiheessa-blogista. Tätä ei ole suomennettu ja sainkin englanninkielisen version kirjastosta odotettuani sitä kirjastojen ollessa suljettuna. Mutta vihdoinkin se on täällä! Ahmin kolmisensataa sivuisen opuksen kerralla.

Amanda, tai Mads, joksi häntä kutsutaan, kokee olevansa normaali teini vuonna 2004, joka sattuu käymään katolista koulua. Hän on läheinen isänsä kanssa, jonka kanssa hän käy sunnuntaisin katsomassa urheilua ja katsoo arkisin tv:tä. Ystävinä hänellä on riehakas Cat ja rauhallisempi Laura. Lauran veli Adam on ihastunut Amandaan, joka on hänestä hiukan kiusallista.

Amanda huomaa isänsä salailevan jotakin. Ei kai hän petä Amandan äitiä? Lisäksi roskakorista löytyy vanha valokuva ja Amandan nimiin laitettu iso shekki. Samaan aikaan, kun Amanda selvittää arvoitusta, Cat yrittää saada häntä pahoille teille. Pian huhut alkavat kiertää eikä Amanda itsekään ole varma tunteistaan.

Sarjakuvan nimi viittaa Amandan elämän ensimmäiseen pusuun, jotka kerrataankin kirjan alussa. Kirjan lopuksi paljastetaan ne loput.

Pidän paljon sarjakuvan piirostyylistä, jossa hahmojen elekieli kuvastaa heidän luonteita ja tunteita. Catilla tuntui olevan huoleton kehonkieli ja Lauralla taas vetäytyvämpi.

Virkistävää oli tässä se, ettei kaikki sujunut suunnitelmien mukaan. Ihmiset eivät automaattisesti hyväksyneet erilaisuutta. Lisäksi Amandan perhe käy kirkossa, jota en ole huomannut nuortenkirjoissa. Sisältövaroituksena huomautettakoon, että kirja sisältää homo- ja transfoobisia hahmoja.

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Luulin rehellisesti lainanneeni tietokirjan, sillä olen lukenut Matt Haigilta aiemmin tietokirjat Syitä pysytellä heingissä ja Huomioita neuroottiselta planeetalta, joista pidin paljon. Millaisen romaanin olinkaan lainannut! Ahmin sen kolmisensataa sivua kahdessa pyräyksessä ja sen jälkeen tyrkytin puolisolleni.

Tom on nelikymppisen näköinen historianopettaja Lontoossaa. Tosin hän on vain nelikymppisen näköinen, sillä oikeasti hän on syntynyt 1500-luvulla. Murrosiässä hänen ikääntymisensä alkoi hidastua radikaalisti. Hän koki suuren rakkauden 1500- ja 1600-luvun taitteessa. Tuosta avioliitosta syntynyt Marion, on Tomin tietojen mukaan samanlainen, hitaasti ikääntyvä kuin hän. Hän vain ei tiedä, missä Marion on.

Haig kirjoittaa hyvin siitä, miltä aika saattaa alkaa tuntua sitten, kun sitä on liikaa. Muistot limittyvät toisiinsa ja niiden kasaantuminen aiheuttaa Tomille päänsärkyä. Kun aikaa on paljon, ehtii miettiä moneen kertaan, mitä haluaa elämällään tehdä.

Tomin ongelmaksi muodostuu myös muiden suhtautuminen häneen. Häntä pelotellaan koe-eläimeksi joutumisella ja häntä ja hänen läheisiään epäillään noituudesta. Paljastumisen pelon vuoksi hän ei voi asettua pitkäksi aikaa aloilleen.

Kirja liikkuu vuoroin nykyajassa ja vuoroin menneessä avautuen kuin kukka. Loppua kohden Tom ymmärtää, ettei asiat olekaan kuten hän on luullut.

”Maailmaa ymmärtääksesi katso isoa kuvaa. Älä jumitu yksityiskohtiin tai pintailmiöihin. Mieti, mikä on oikeasti tärkeää,” summaa Kulttuuri kukoistaa- blogi.

”Eniten kiinnosti 1600-luvun haisevan ja kuhisevan Lontoon kuvaus. Shakespearen ajan teatteriesitysten hurjasta älämölöstä oli myös hauska lukea,” kirjoittaa Kirja vieköön!-blogi.

”Iloitsin siitä, että tarina liki vinksahti päälaelleen ja ainakin yllätti edetessään kohti loppua,” kertoo Annelin kirjoissa-blogi.

Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen

”Hikan ennen aamunkoittoa, sumun haihduttua, ensimmäiset linnut nousivat laulamaan. Kuolema heräsi ja kuunteli: ainakin pari kyyhkystä, kauempana aloitti laulurastas.”

Tämänkin kirjan bongasin Bibbidi bobbidi bookin-youtubevideosta. Ja mikä kirja se olikaan! Taattua ahmintakirjallisuutta.

On sotavuosi 1943 ja helsinkiläisen Lydian isä saa sukulaiselta kirjeen, jossa ehdotetaan, että Lydia tulisi maalle työvoimaksi sotaa pakoon. Lydia muuttaa asumaan lapsuudenkotiinsa pieneen kylään asuintoverinaan eläväinen Anna. Naapuritalon matriarkka Gunhildin pojat ovat rintamalla ja toisen niistä on Anna kihlannut. Anna järjestää myös Lydialle kirjekaverin rintamalta. Gunhild on myös rakentanut mänennyppylälle tornin, josta kunkin kyläläisen on vuorollaan kiikaroitava viholliskoneita.

Aluksi kirja tuntui olevan vain Annan ja Lydian tarinaa pula-ajassa selvitytymisestä, kunnes kirjassa sattui käänne. Sen enempiä paljastamatta Lydian ja Annan elämän tulee salaisuuksia. Lopun tapahtumat tulivat hiukan yllättäen, mutta viimeiselle sivulle päästyäni huomaan palasten loksahtaneen paikoilleen.

Kirjan kauniista kielestä tulee mieleeni Pauliina Nivukosken Nopeasti piirretyt pilvet. Luvut olivat sopivan pituisia. Vielä yksi!

Lukumaratonin fiiliksiä

Parvekkeella rentoutumassa

Helatorstai oli sopiva aika Aamilukumaratonin alkamiseksi. Torstaista lauantaihin lueskelin parvekkeella, mutta sunnuntaina satoi, joten pesiydyin lukunojatuoliini. Tavoitteenani oli kuunnella äänikirjaa viisi tuntia ja lukea perinteistä kirjaa viisisataa sivua. Vauhtia lukemiseen sai Aamin järjestämiltä lukusprinteiltä Instagramissa lauantai- ja sunnnuntai-iltana.

Ensimmäiseksi luin Tuisku Hiltusen Kuutamo ja muita kertomuksia kokoelman, jossa oli kolme sarjakuvanovellia rakkauden kaipuusta. Hiltusen piirrosjälki miellyttää silmääni ja tarinat olivat koskettavia.

Olen yrittänyt päästä mukaan säeromaanihypeen. Luin Sarah Crossanin Yhden ja Kirsti Kurosen Merikin. Ne eivät kuitenkaan kolahtaneet kuten J.S Meresmaan Dodo. Dodo sai minut kaipaamaan rantasaunaa ja nuoruuden loppumattomia kesiä.

Säeromaaneihin tutustuminen on matalan kynnyksen lukemista, sillä ne ovat nopea- ja helppolukuisia. Niitä voi lukea säkeitä makustellen tai normaaliin tapaan kuin romaania.

Lukumaratonin aikana luin myös yhden hyllynlämmittäjän. Petteri Pietikäinen pureutuu tietokirjassa Hulluuden historia mielisairauksiin kaukaa historiasta nykypäivän. On järkyttävä lukea, millaisia erilaisia tapoja on ollut hoitaa mielisairaita insuliinsokeista lobotomiaan. Lobotomian kehittäjä sai muuten Nobelin 1940-luvulla. Lisäksi kirjassa käydään läpi, kuinka mieleltään sairaisiin on suhtauduttu eri aikoina. 1900-luvulla pakkosterilosoisiitin kymmeniätuhansia eugeniikan oppien innostamana.

Lukumaratonin ajan kuuntelin Harry Potter ja liekehtivä pikari-kirjaa Stephen Fryn lukemana käydessäni kävelyllä. Ihan maratonin loppupuolella ehdin aloittaa Anna-Kaisa Linna-Ahon Paperijoutsenta, joka on ensimmäisen 85:n sivun perusteella todella hyvä.

Yhteensä kuuntelin maratonin aikana neljä tuntia Potteria ja luin 750 sivua perinteisiä kirjoja. Hyvin sujunut maraton mielestäni.

Enni Mustonen: Paimentyttö

Enpä tiedä olisinko tähänkään tarttunut, jollen olisi etsinyt jotain (fyysisesti) kevyttä luettavaa, mieluiten hyllynlämmittäjää. Olin ostanut tämän vuonna 2012 julkaistun Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan avausosan joskus pokkarina. Minulle oli sanottu aiemmin, ettei tämä olisi minun kirjani.

Vielä mitä! 5/5! Ahmintavaara!

Kolmetoistavuotias paimentyttö Ida jää orvoksi ja päätyy aluksi navettatöihin kartanoon. Kirja kattaa muutaman vuoden jakson Idan elämästä. On virkistävää lukea työläisen näkökulmaa, kun suurin osa historiallisesta fiktiosta kertoo ylempiluokkaisten elämästä, josta toki onkin enemmän lähteitä.

Ida työskentelee yhden Suomen 1800-luvun kansallisaatteen luojan, Topeliuksen, perheessä. Tällöin hän seuraa syrjästä Topeliuksen vaikutusta, vaikkakin Topeliuksen elämä alkoi tuossa vaiheessa olla jo ehtoopuolella.

Ida on melkein raivostuttavan kiltti ja nöyrä. Kun hänellä on aikaa, hän ikävöi työntekoa,vaikka hän tekeekin pitkää päivää väsyksiin asti. Onko tämä yksi tapa glorifioida raskaan työn tekijöitä?

En ole aiemmin välittänyt historiallisista romaaneista. Suomen historiaa opiskellut ystäväni sanoi, ettei ole äkkiseltään löytänyt sarjasta virheitä.

Hyllynlämmittäjiä olen lukenut tänä vuonna jo 3/10. Paras suoritus koskaan!

Tove Jansson: Farlig midsommar

Tämä kirja on todellinen hyllynlämmittäjä! Goodreadsin mukaan Tove Janssonin Farlig Midsommar eli Vaarallinen juhannus on ollut minulla kesken jo vuodesta 2016. Siksipä jouduin aloittamaan kirjan heti uudelleen. Varmastikin yksi syy taukoon on ollut ruotsinkieli, mutta myös se, että yhdessä vaiheessa kirja oli kadoksissa pitkään ja löytyi lopulta Jyväskylästä!

Muumilaakso hautautuu hyökyaallon alle ja Muumiperhe löytää itsensä teatterista, josta on pitänyt huolta teatterirotta Emma. Muumipeikko ja Niiskuneti joutuvat muista erilleen vietettyään yön puun oksilla ja Pikku Myy ajelehtii korissa pois. Kaikki kääntyy kuitenkin lopulta hyväksi, kuten kaikissa Muumitarinoissa.

Kirjaa lukiessani pohdin, miltä juhannustaiat ja -kokko ovat vaikuttaneet ulkomaisista lukijoista. Ovatko ne näyttäytyneet yhtenä Muumien hassutuksena?

En todellakaan ymmärtänyt kaikkea lukemaani, mutta pysyin kärryillä juonesta ja tunnelmassa. Onkin sääli, että olen kirjoittanut aikanaan ihan OK arvosanan ruotsista ja lukenut yliopistoaikana ruotsinkielisiä tenttikirjoja ja nyt kieli on näin ruosteessa. Suosittelenkin ruotsin preppaajille matkaa tuttuihin Muumi-tarinoihin.

Joillekkin Muumi-kirjat voivat mennä Helmet-lukuhaasteen kohtaan 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa.

Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata

Bongasin blogistaniasta tämän kevään uutuuskirjan ja laitoin sen kuunteluun. Lyhyet kappaleet sopivat hyvin kuuneltavaksi niin pitkille kuin lyhyillekkin matkoille.

Klaara ja Ilmari elävtä vakiintuneessa parisuhteessa perhe-elämää, jossa seksielämä on nuupahtanut. Klaaraa ei kiinnosta ollenkaan ja hän tuntee häpeää haluttomuudestaan. Koska Klaara on kokenut saman nuupahtamisen edellisissäkin parisuhteissaan, hän kokeaa ongelman olevan hänessä itsestään: kun vakiinnutaan ei enää kiinnosta.

Klaara uskaltautuu ehdottamaan Ilmarille vapaata suhdetta, jossa he saavat harrastaa seksiä muiden kanssa luvan kanssa. Samalla syttyy myös heidän kahden välinenkin seksielämänsä liekkeihin.

Kirja kertookin pitkälti Klaaran kokemuksista parisuhteessa ja seksiseuraa etsimässä. Väliin on kirjoitettu pohdintoja parisuhteen odotuksista yhteiskunnassa ja kulttuurissa.

Kyllähän kirja on keskustelunavaus aiheesta, jota voitaisiin ravistella enemmänkin. Kuitenkin on tylsää nähdä taas yksi keskiluokkainen kuvaus, kun mielenkiintoisempaa olisi ollut saada näkökulmaa Kehäkolmosen ulkopuolelta.

”Suhteellisen vapaata on aikalaisteos aikamme pakonomaisesta suorittamisesta ja täydellisyyden tavoittelusta,” toteaa Amman kirjablogi. Yhden hänen mielipiteeseensä myös siitä, että Klaara on ärsyttävä valittaja. Hammasta purren kuuntelin kirjan loppuun, vaikka hahmo oli niin ärsyttävä.

Suhteellisen vapaata on hankalasti luokiteltava. Siinä on ainakin päällisin puolin chick lit -aineksia, mutta luettuani kirjan kyllä tulkitsin nämä viittaukset lähinnä ironisiksi silmäniskuiksi,” kirjoittaa Kirsin kirjablogi. Chick lit-romaanit voivat olla höttöistä luettavaa, mutta tämän teoksen tavoitteena on ravistella lukijaa.

”Lukemisen edetessä ärsyyntyminen siirtyi suoraan Klaaran persoonaan ja aloin pohdiskella, että onkohan takana jotain kirjailijan henkilökohtaisia kokemuksia, koska Parisuhteen toiminnan kommentointi alkoi enemmän ja enemmän muistuttaa katkeroituneen ihmisen vahvasti yleistävää ja normittavaa avautumista,” pohtii Älä ota sitä niin vakavasti-blogi. Kirjoitaja on saattanut ajatella tämän kumouksellisiksi ajatuksenherättelyksi, mutta minua nämä osiot ärsyttivät. Tuntui rautalangan vääntämiseltä.

Voisin suositella kirjaa, niille joilla ei ole monimuotoisista suhteista kokemusta lähipiirissä. He saattaisivat saada uusia ajatuksia. Muutoin tämä on nopealukuinen viihderomaani.

Miten meni Stay Home Reading Rush?

Bongasin Bibbidi bobbidi bookin videosta kansainvälisen Stay Home Reading Rushin, joka tapahtui 16.-19.4.2020. Torstaista sunnuntaihin sai lukea haasteeseen sopivia kirjoja, osallistua IG-liveen ja kuvahaasteisiin. Voit lukea lisää Reading Rushin virallisilta sivuilta.

Julkaisin instassa lukusuunnitelmani. Tarkoituksena oli siis lukea kirja, jonka kannessa on talo (Arthur C. Clarke: The City and the Stars), kirja, joka sijoittuu paikkaan, jossa haluat vierailla (Tove Jansson: Farlig midsommar), kirja, joka saa sinut hymyilemään (Tarja Kulho: räkkärimarketin kassa) sekä kirja kokonaan samassa huoneessa (toivottavasti parvekkella joku näistä!).

Miten haaste sitten sujui omalta osaltani? Kuuntelin Tarja Kulho-kirjaa puoleen väliin torstaina. Unohdin kuitenkin maksaa BookBeatin, joten loppuviikon kuuntelin lenkillä podcasteja. Farlig Midsommaria luin aika paljon parvekkeella, mutten kuitenkaan kokonaan. The City and the Starsia luin useamman luvun Reading Rushin IG-livejen aikana, mutta sekin jäi. Viikonloppuuni kuului lukemisen sijaan useampi elokuva sekä monen tunnin etälautapelisessio ystävien kanssa.

Bibbidi bobbidi book teki Stay Home Reading Tagin videolla, jolla julkaisi Reading Rushin kirjansa. Ohessa vastaukseni kysymyksiin:

1. Miten lukuneminen on sujunut kotona oleskelun aikana?

Luulin, että lukisin enemmän kuin normaalisti, mutta loppujen lopuksi tekemistä on ollut niin paljon, että lukeminen on sujunut suunnilleen samassa rytmissä kuin normaalistikin.

2. Missä paikoissa olet lukenut kotonasi?

Parvkepesässäni, olohuoneen nojatuolissa ja sängyssä.

3. Paras kirja, jonka olet lukenut eristyksen aikana?

Aloitin viime viikolla Enni Mustosen Paimentytön, josta Syrjästäkatsojan tarina-sarja alkaa. Vaikken olekaan saanut sitä vielä loppuun, rohkenen pisteyttää sen 5/5 kirjaksi.

4. Mikä on suosikkisi hyvänmielenkirja?

Jojo Moyesin kirjat ovat iloisia ja kepeitä kirjoja.

5. Minkä kirjan haluaisit ostaa tai lainata kirjastosta?

Lisää Syrjästäkatsojan tarinaa!

6. Kenelle kirjailijalle haluat lähettää kiitokset tänä aikana?

Toistan itseäni, mutta Enni Mustoselle 😀

7. Mikä on lukulistasi Reading Rush -päiviä varten?

Siellä ne minun keskenjääneet kirjani ovatkin ylhäällä.

Seuraava Reading Rush olisi 22.-28.7.2020. Sitä odotellessa!

Bronnie Ware: Viisi viimeistä toivetta – elä, älä kadu!

Luin enemmänkin self help-kirjallisuutta nuorempana, mutta viime vuosina se on jäänyt. Tähän kirjaan tartuin suosituksesta ja jo päästyäni alkumetreille, aloin suositella sitä eteenpäin.

Australialainen Bronnie Ware on elänyt yhdeksästä viiteen-elämää, kunnes päättää alkaa toteuttaa unelmiaan. Unelmiin kuuluu muun muassa kaiken turhan karsiminen elämästä ja luovan toiminnan lisääminen. Britanniassa asuessaan hän työskentelee aluksi baarimikkona, mutta ajautuu sitten hoiva-alalle. Palattuaan Australiaan hän alkaa työskennellä saattohoitopotilaiden parissa. Karsittuaan omaisuutensa minimiin, hän majoittaa itsensä muiden asuntoihin toimimalla talovahtina.

Mistä ne viisi toivetta sitten tulevat? No, niiltä kuolevilta tietenkin. Ware käy paljon keskusteluja kuolevien kanssa, jotka katuvat jotain ja viisi asiaa toistuvat:

  1. Olisipa minulla ollut rohkeutta elää uskollisena itselleni eikä muiden odotusten mukaan.
  2. Kunpa en olisi tehnyt niin paljon töitä.
  3. Olisipa minulla ollut rohkeutta ilmaista tunteeni.
  4. Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini.
  5. Olisinpa antanut itselleni luvan olla onnellinen.

Toiveiden paljastaminen näin blogitekstissä ei ole mielestäni spoilaamista, sillä ne ovat nähtävillä jo sisällysluettelossa. Ware tietenkin lupaa kuoleville noudattaa näitä elämänohjeita ja kertoo sitten lisää omasta elämästään ja muista mieleen jääneistä kuolevista.

Jossain kohden kirja alkoi toistaa itseään. Voi olla myös omaa tylsyyttäni, mutta jossain vaiheessa alkoi jo tympäistä, kun Ware on koko ajan kyynelissä. Suuri kritiikin paikka on myöskin, kun hän kertoo kirjan loppupuolella parantuneensa vakavasta sairaudesta meditoimalla.

Kirja on ihan ok lukukokemus, joka tosin ei tuonut juuri minulle uusia ajatuksia. Olen jo hyväksynyt sen, että elän materian keskellä.