Juhani Aho: Rautatie

IMG_20180131_160840.jpg

Minua nolottaa hiukan, etten ole aiemmin lukenut Juhani Ahon tuotantoa. Olen kotoisin Iisalmesta, jonka Kirkkopuistossa on Juhani Ahon patsas ja Mansikkaniemellä Juhani Ahon museo. Kävin koulua Juhani Ahon yläasteella. Minulla on hämärä muistikuva, että olisin nähnyt pätkiä Rautatien elokuvasovituksesta.

WSOY julkaisi viime vuonna 12 klassikkoa, joista yksi oli Juhani Ahon Rautatie. Rautatie oli myöskin helppo valinta, sillä pienoisromaanin pituus on vain 142 sivua. Kauniista kannen maalauksesta on vastuussa Susanne Gottberg. Arvostan muutenkin teoksen materiaalia, joka tuntuu karhealta kädessä sekä kirjanmerkkinauhaa.

Mutta itse tarinaan.

Matti ja Liisa asustavat korvessa jossain päin Ylä-Savoa. Matti saa kuulla rovastin luona käydessään, että Lapinlahdelle on tullut rautatie. Matti ja Liisa eivät voi käsittää, miksi tie on tehty raudasta ja miksi sillä kulkeva hevonen syö halkoja. Pitäähän sitä mennä katsomaan.

Rautatie on alunperin julkaistu 1884, jolloin Savon rata oli vasta suunnitteluasteella. Kuopio-Iisalmi rataosuus avattiin vasta 1902. Kirjassa kuvataan muutosta, jonka rautatie on tuonut ja miten niin kutsuttu rahvas ymmärtää uuden menopelin tulon. Kirjasta saa väläyksen siitä, millaista oli asua korvessa 1800-luvun lopulla.

Vaikka yleensä vanhempien teosten lukeminen on minulle hankalaa vanhemman tyylisen kerronnan ja kielen takia, luin Rautatien miltei yhdeltä istumalta. Sillä onkin hyvä aloittaa suomalaisiin klassikoihin tutustuminen.

Mainokset

Satu Rämö & Hanne Valtari: Unelmahommissa. Tee itsellesi työ siitä mistä pidät

9789510419359_frontcover_final_original.jpg

Sain tämän kirjan käsiini jo kesällä. Lukeminen lähti ensin nopsaan käyntiin, mutta pysähtyi sitten kokonaan, kunnes sain luettua tämän viime viikolla loppuun. Mikä mätti?

Satu Rämö ja Hanne Valtari ovat minulle tuttuja alunperin blogimaailmasta, jonne molemmat ovat naputelleet lapsiperhearjestaan. Rämö on kirjoittanut myös aiemmin kaksi Vuoden mutsi-kirjaa Katja Lahden kanssa. Nyt hän tsemppaa lukijoita löytämään kutsumuksensa Hanne Valtarin kanssa.

Unelmahommissa-kirjassa kerrotaan, miten Rämö ja Valtari ovat tehneet bloggaamisesta työn. Molemmilla on toki muitakin työprojekteja, mutta bloggaaminen on molempien vakituinen tulonlähde. Kirja avaa ikkunan siis bloggaajan arkeen siloteltujen kulissien taakse. Kirjan neuvoja voi soveltaa muunkinlaisen työn tavoitteluun kuin bloggaamiseen. Vinkkejä saa niin luovan työn tekijät kuin kivijalkakaupasta haaveileva.

Lukujumini syy oli nimenomaan yrittäjyyden hehkuttaminen. Itseäni korpeaa yhteiskunnan tapa puhua yrittäjyydestä ongelmien ratkaisuna työttömille. Onneksi kirjassa kerrotaan myös siitä, kuinka paljon luovalla alalla varsinkin menestyminen vaatii. Mutta silti pitäisi muistaa mainita, ettei yrittäminen sovi kaikille. Vaikka kyse onkin unelmahommasta, ei se joka päivä maistu.

Kirjan suurena plussana on jokaisen luvun lopussa olevat tehtävät, jotka kannustavat lukijaa pohtimaan suuntaansa. Mikäli lukee kirjan ajatuksella saa varmasti vinkkejä tulevaa elämäänsä ajatellen.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi

mielensapahoittajan-suomi.jpg

Tuomas Kyrö iski kultasuoneen keksiessään Mielensäpahoittaja-hahmon. Laskujeni mukaan Mielensäpahoittajan Suomi on seitsemäs kirja sarjassaan.

Idea on varmaan tunnettu, mutta kerrataan silti: Sysi-Suomessa asuu rintamamiestalossaan vanhempi mies, joka pahoittaa mielensä erilaisista asioista. Kyseessä on karikatyyri niistä vanhan kansan joukoista, jotka hiihtivät kesät talvet kouluun ja selvisivät kaikesta sisulla. Ja heidän tulee valistaa näitä nykyisiä pullamössösukupolvia.

Seitsemännessä Mielensäpahoittaja-kirjassa päähenkilön luona on käymässä lapsenlapsi, joka lukee ylioppilaskirjoituksiin. Mielensäpahoittaja muistelee Likan apuna Suomen sataa vuotta ja sitoo tapahtumat omaan elämäänsä, vaikkei olekaan kaikkien niiden vuosien aikana elänyt.

Pelkkää hekotusta kirja ei ole. Ensimmäisessä kirjassa selvisi, että päähenkilön rouva on muistisairaiden osastolla eikä tunnista enää miestään. Se on tuonut omanlaisensa surullisen vireen jokaisen kirjaan. On pitänyt opetella selviämään ilman toista niin kodinhoidollisesti kuin muutenkin.

Kultasuoni tosiaan. Äitini luki kirjan jälkeeni ja hekotti ääneen Kyrön oivalluksille.

Toinen tuntematon

toinen-tuntematon

WSOY ja viestintätoimisto Ellun kanat tekivät Suomi100-teon ja kutsuivat joukon kirjailijoita kirjoittamaan lihaa luiden ympärille Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa mainituille naisille. Syntyi 22 kirjailijan kynäilemä kudelma vahvoista naisista sodan melskeessä.

Ikäväkseni kirjan luettuani luin myös Parnasso-lehdessä olleen arvostelun. Julia Pajusen arvostelu on niin tarkka, etten usko itse saamaan yhtä monitahoista tulkintaa puristettua itsestäni. Pajunen huomauttaa muun muassa, että vaikka kirja haluaakin tuoda Linnan teokseen naisnäkökulmaa, ei se läpäisisi Bechdelin testiä. Jokaisessa tarinassa naiset puhuvat, ajattelevat tai toimivat mielesssään sukulainen, rakastettu tai joku muu sodan keskellä. Tuntuu kuin naisten toimintaa rytmittäisi suhde tuohon sotaan hukkuneeseen mieheen.

Pian novelleja lukiessa oppii pastorin käynnin tarkoittavan läheisen kaatumista. Joiltain osin novellit toistavat itseään, vaikka läheisen kaipaus ja ikävöinti olivat varmastikin monilla päällimmäisinä tunteina sodan aikaan.

Pajusen mielestä kaikkein rohkein avaus on Hanna Weseliuksen kaksiosainen novelli, jonka kuvaukseen on otettu mukaan lapsenlapsen kuvaus nykyhetkessä. Tunnen itseni tyhmäksi, sillä en tajunnut novellin ideaa ennen kuin luin Pajusen kiitokset siitä.

pov_token_200px

Tämä novellikokoelma sopii novellihaasteennovellihaasteen näkökulma-kohtaan, sillä se tuo uutta näkökulmaa Tuntemattoman sotilaan tarkasteluun. Aina suhde Linnan hahmoihin ei ole positiivinen. Muun muassa Katja Kettu kuvaa novellissaan tapahtumia valloitettujen näkökulmasta.

Haluaisinkin nähdä tämän teoksen oheislukemisena kouluissa alkuperäisen Tuntematton sotilaan ohella.

J.P Ahonen: Pelinavaus

IMG_20170811_125209_BURST001_COVER (1).jpg

Kyllä olen niin tyytyväinen itseeni ja keksintööni. Nimittäin kun keksin, mitä teota J.P Ahosen Villimpi Pohjola-sarjakuvan kansi mukailee. Plussaa vielä siitä, että tajusin mennä Turun Taidemuseoon, jossa oli esillä tuolloin juuri se Robert Doisneun teos, sain napattua kuvan ja postattua someen.

Kyllähän minä myös ahmin tämän sarjakuvan. En muista milloin luin ensimmäisen kerran Ukon, Muusan, Minnan ja kumppaneiden seikkailuista ensimmäisen kerran. En muistaakseni ollut edes yliopistossa silloin ja silti samaistumisen tunne iski minuun.  Kun nyt verestin muistoja Pelinavaus-kokoelmaa lukiessani, totesin etten toki ole samanlainen lusmu kuin kirjan henkilöt, mutta silti jokin heissä kolahtaa.

Pääosassa on siis ikuisuusopiskelijoista koostuva kaveriporukkaa. Puolisoni luki kirjan myös ja häntäkin häiritsi, missä kaupungissa porukka opiskelee. Johtolankoja on muutamia. Osa heistä opiskelee humanistisia aloja ja jossain kohtaa mainitaan etelään muuttaminen. Vaikka J.P Ahonen asuu ainakin WSOY:n tietojen mukaan Tampereella, sijoittaisin tarinan vähintäänkin Jyväskylän korkeudelle.

Koska nykyään opiskeluaikaa on rajoitettu, pohdin miten tulevaisuuden sarjakuvien ahmijat ymmärtävät ikuisuusopiskelijat. Vaikka itse valmistuin tavoiteajassa, niin samaistun asioiden välttelyyn ja nuoren aikuisen ihmissuhdekiemuroihin.

Tämä kirjan heikkoutena on se, ettei se ole sinänsä uusinta uutta vaan kokoelma aiemmin julkaistuja ja muuta uusi. Mikäli ymmärsin oikein aiemmat albumit on myyty loppuun, jonka takia koettiin tarpeelliseksi julkaista best of-kokoelma.

Käy toki tykkäämässä Villimpi Pohjola-feisbuuksivusta.

Loppuvuoden lukusuunnitelmia

FB_IMG_1503952900046.jpg
SPOILER: Näin loppuu Game of Thrones

Mistä tietää, että olen sairas? En saa luettua. Siinä missä normaali lukutahtini on päätä huimaava, sain elokuussa luettua säälittävät kolme kirjaa. Kun vihdoin alan palautua, voisin hiukan kertoa loppuvuoden lukusuunnitelmista. Niitähän on paljon.

klassikkohaaste6

Olen innoissani siitä, että klassikkohaaste jatkaa porskutustaan. Olen todella innoissani, että sain alkuvuoden klassikkohaasteen kunnialla suoritettua. Ilmoittaudun toki tälläkin kertaa mukaan, mutta hyväksyn sen, että suunnitelmat voivat muuttua useampaan otteeseen.

Tällä kertaa haastetta emännöi Heidi P. Kirjapöllön huhuiluja-blogista. Alle kopioin haasteen säännöt. Tarkemmin voit tutustua haasteeseen täällä.

  1. Valitse joku klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Jos et vielä keksi, ei haittaa. Voit ilmoittaa pelkästään osallistumisestasi haasteeseen, klassikon voit päättää myöhemmin.)
  2. Lue valitsemasi klassikko.
  3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.1.2018. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani 30.1.2018.
  4. Kehu itseäsi: selätit klassikon – ja ehkä jopa nautit siitä!
  5. Toista kohta neljä, useasti.

Kirjahamsteri minussa heräsi keräämään WSOY:n Suomen juhlavuoden kunniaksi julkaisemia klassikoita, joita ilmestyy joka kuukausi yksi. Klassikkohaasteeseen haluaisin lukea niistä Juhani Ahon Rautatien. Kävinhän yläasteen Juhani Ahon koulussa.

superlukuhaaste

Minua ärsytti kovasti, että jokaisen kesän lukumaratoonin aikana minulla oli jotain muuta tekemistä. Siksipä olen innoissani, että Carry on reading- ja Vino pino kirjoja- blogit emännöivät superlukumaratonia. Lukumaratonia vietetään siis loppuvuoden ajan jokaisen kuun viimeisenä sunnuntaina sekä vuoden viimeisellä viikolla. Lue lisää maratonista täältä.

lukupiiri.jpg

Olen osallistumassa nyt loppuvuodesta myös useampaan lukupiiriin. Turun seudun kalevalaisten lukupiiri kokoontuu kuun ensimmäisenä maanantaina klo 16.30 Elvina Cafe:ssa. Ohessa tulevat kirjat:

2.10. Ilona Rauhala: Taivaslaulu
6.11. Helen McDonald: H, niin kuin Haukka
4.12. Petri Tamminen: Meriromaani

Joka tapaamisella luetaan myös Kalevalaa!

Lisätietoa Kalevalaisten toiminnasta täältä.

Kirjis.jpg

Lisäksi osallistun Turun kirjakahvilassa järjestettävään afrikkalaisen kirjallisuuden lukupiiriin. Lukupiiri kokoontuu siis Vanhan Suurtorin tuntumassa Brinkkalan sisäpihalla klo 19.

Syksyn lukemisto:
ma 11.9. Yaa Gyasi: Matkalla kotiin
Homegoing (2016), suom. Sari Karhulahti
Otava 2017

ma 9.10. Juan Tomas Ávila Laurel: Yössä vuori roihuaa
Arde el monte de noche (2008), suom. Laura Vesanto
Fabriikki Kustannus 2017

ma 6.11. Chigozie Obioma: Kalamiehet
The Fishermen (2015), suom. Heli Naski
Atena 2016

ma 11.12. Sembene Ousmane: Jumalan puupalikat
Les bouts de bois de Dieu (1960), suom. Leena Jokinen
Tammi 1973

Tässä tapahtuman FB-event.

kirjamessut_2017_logo.jpg

Totta kai olen osallistumassa sekä Turun että Helsingin kirjamessuille. Turussa ei ole kirjabloggaajien kokoontumisajoja tarpeeksi usein, joten olen osaltani myös innoissani bloggaajakavereiden näkemisestä. Lisää hypeä kirjamessuista tulossa piakkoin.

autumnreading.jpg

Tässäpä jonkin verran lukusuunnitelmiani loppuvuodelle. Suunnitelmat toki elävät. Hyvää syksyä ja ruskan aikaa kaikille lukioilleni.

Lisa Genova: Edelleen Alice

Still_Alice

Katsoin muutama vuosi sitten tämän kirjan pohjalta tehdyn elokuva, josta Julianne Moore voitti mm. parhaan naisosan esittäjän oscarin. Elokuvan innoittamana laitoin kirjankin lukulistaani ja sainkin sen viimein luettua.

Alice työskentelee yliopistolla professorina, hänellä on ihana perhe ja aviomies. Hän alkaa kuitenkin vähitellen unohtaa asioita: tutun lenkkipolun ja työssä oleellisia asioita. Hänellä todetaan varhainen alzheimer. Alice yrittää taistella tautia vastaan erilaisin harjoituksin. Hän toivoisin enemmän aikaa ja pelkää, milloin menettää minuutensa.

Yleensä joko kirja tai elokuva on toista parempi (useimmiten kirja), mutta tällä kertaa molemmat versiot olivat yhtä lailla loistavia. Ikävää, ettei tarinassa ole onnellista loppua.

Kirja on luettu mm. blogeissa Kirjasfääri, Tarinoiden syvyydet ja Koko lailla kirjallisesti.