Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

bookcover_9789511305675.jpg

Olen tykännyt jokaisesta lukemastani Riikka Pulkkisen kirjasta, eikä tämäkään ole poikkeus.  Pulkkinen kirjoittaa kaunista kieltä ja kietoo lukijansa pikkusormensa ympärille. Juteltuani kuitenkin äitini kanssa tästä kirjasta, kuulin erilaisen mielipiteen. Siinä missä minä olin ahminut kirjan miltei kerralla, oli äiti jättänyt kirjan kesken.

Berliinin murtumisen päivänä syntynyt Aurelia on työstämässä näytelmää, jossa kuvataan muurin murtumiseen johtaneita tapahtumia. Samaan aikaan hänen äitinsä kertoo hänen ja Aurelian isän rakkaustarinaa. Aurelian isä makaa saattohoito-osastolla ja hän oli juuri ennen sairaalaan joutumistaan ollut aikeissa kertoa tyttärelleen jotain tärkeää.

Olen aiemmin valittanut, etten osaa seurata muuttuvia kertoja, mikäli kertojaa ei nimetä luvun alussa. Pulkkinen kirjoitti kuitenkin kertojan muutoksen niin taitavasti, ettei minulle tullut ollenkaan vaikeuksia seurata tarinaa.

Aivan kuten aiemmin lukemissani kirjoissa Neljäntienristeyksessä ja Olimme ihan suunniltamme, suuri käänne tapahtuu kirjan puolivälin paikkeilla. Jos aluksi lukeminen on ollut vain kivaa, niin käänteen jälkeen se muuttuu mielenkiintoiseksi.

Kirjasta ovat bloganneet myös mm. Lumiomena, Mari A:n kirjablogi ja Oksan hyllyltä.

Turun kirjamessut 2015: Lauantai

Turun kirjamessujen yksi teema oli  Saamenmaa
Turun kirjamessujen yksi teema oli Saamenmaa

Tänään oli ensimmäinen päiväni Turun kirjamessuilla tältä vuodelta. Aiemmin olen ollut vain yhden päivän, mutta tällä kertaa päiviä kertyykin kaksi. Saavuttuani messukeskuksen eteen yhdentoista aikaan huomioni kiinnitti saamelaiskota.  Messukeskuksen salossakin liehui Saamenmaan lippu. Olisin toki halunnut seurata kodankin ohjelmaa, mutta se olisi vaatinut messualueelta poistumista, jolloin en olisi voinut enää sinne palata.

Hannele Huovi lukee Urpoa ja Turpoa
Hannele Huovi lukee Urpoa ja Turpoa

Ensimmäiseksi suuntasin Fiore-lavalle.  Satuin puoliväliin ohjelmaa, jossa Tittamari Marttinen haastatteli Hannele Huovia, joka on tunnettu Urpo ja Turpo kirjoistaan. Olin lapsena katsonut Urpo ja Turpo-animaatiota, mutta ääneen luettuna tarina kuulosti mielestäni paljon hauskemmalta. Huovi kertoi, että suuri osa hänen ideoistaan on tullut omilta lapsilta.

Tiina on aina Tiina
Tiina on aina Tiina

Seuraavaksi Kirsti Kuronen jutteli Netta Walldénin ja Anu Holopaisen kanssa Tiina-kirjoista. Kuten aiemmin kirjoitin, Tiina-kirjojen kirjoittajan Anni Polvan syntymästä kulunut 100 vuotta. Tiina on kirjoissa reipas ja oikeudentuntoinen tyttö, joka rankaisi itseään virkkaamalla tai tekemällä joitain muita inhottavia askareita. Keskustelussa pohdittiin, onko Tiina-kirjat kestäneet vuosikymmeniä ja olisiko sarja ollut yhtä pitkäikäinen, mikäli Tiinan nimi olisi ollut Annuli.

Pelottava nukketeatterin nukke
Pelottava nukketeatterin nukke

Kierrellessäni messuilla pelästyin teatteria mainostavaa nukketeatterin nukkea. Kaikki tuollaiset nuket ja ihmiset esim. Risto Räppääjä-puvuissa ovat jotenkin pelottavia. Nukke suositteli minulle ÅST:n Myrskyluodon Maijaa.

Kirste Palto ja Niklas Holmberg
Kirste Palto ja Niklas Holmberg

Seuraavaksi palasin Fiore-lavan luo, jossa saamelainen kirjailija Kirste Palto ja runoilija Niklas Holmberg kertoivat saamelaisen taiteilijan elämästä. Mielestäni tässä kohtaa haastattelija Tuula-Liina Varis oli liikaa äänessa ja johdatteli hiukan kysymyksillään. Molemmat antoivat terveisiä, että saaamelaisten asema olisi tunnustettava Suomessa. Lopuksi Holmberg luki suomennettuja runojaan.

Riikka Pulkkinen lukee Ali Smithin Satunnainen-kirjasta otteen.
Riikka Pulkkinen lukee Ali Smithin Satunnainen-kirjasta otteen. Sormikin halusi kuvaan.

Seuraavana Fiore-lavalle astui Riikka Pulkkinen, joka keskusteli lempikirjoistaan Marjo Heiskasen kanssa. Mukaan oli valikoituneet Ali Smithin Satunnainen, W.G Sebaldin Austerliz sekä Linn Ullmanin Ennen unta. Pulkkinen kertoi lukevansa mielellään suomenkielistä kirjallisuutta, vaikka osasikin monia kieliä, koska monet käännökset ovat niin taitavia. Kirjailijana hän saa muiden kirjoista ahaa-elämyksiä omaan työhönsä. Kuten kuvasta näkyy tämä esitys tulkattiin viittomakielelle.

Runo-Kaarinan kekseliäs pöydän jalka.
Runo-Kaarinan kekseliäs pöydän jalka.

Tämän jälkeen kiertelin suurimman osan alueesta. Jumituin pitkäksi aikaa Teehetki-yrityksen pisteelle, josta lähti totta kai mukaan teetä.

Kuisti-lavalla oli tunnelmaa ja puhetta väkevistä.
Kuisti-lavalla oli tunnelmaa ja puhetta väkevistä.

Jumiinnuin Kuisti-lavan tuntumaan, jolla Ari Turunen ja H.J Vilkuna esittelivät teoksiaan Mika Rönkön johdolla. Turunen oli kirjoittanut Humalan henki-kirjan ja Vilkuna oli kirjoittanut Juomareiden valtakunta-teoksen, jossa käydään läpi suomalaista alkoholikulttuuria 1500-luvulta 1850-luvulle. 1500-luvulla juotiin olutta, siinä missä vahvemmat olivat lääkkeeksi tarkoitettu.

Milla Paloniemi kertoo Kiroilevasta Siilistä.
Milla Paloniemi kertoo Kiroilevasta Siilistä.

Seppo Lahtinen haastatteli seuraavaksi Milla Paloniemeä. Paloniemi on pitänyt taukoa Siilin piirtämisestä. Siinä missä Paloniemi oli aiemmin sisäänpäinkääntynyt ja Siili räiskyvä, on siili pehmentynyt ja Paloniemestä tullut ärhäkämpi. Paloniemi kertoi, että kaikista tunnetiloista voi tehdä taidetta. Seuraamani Paloniemen En vaan osaa-sarjakuvablogi toimii kuulema terapiablogina, vaikkei hän ei sinne kaikkea vuodatakaan.

Pieni söpö Aviador-kustantamo
Pieni söpö Aviador-kustantamo

Istuin tämän jälkeen pitkän tovin Turun scifi-seuran pisteellä juomassa kahvia ja lärpättämässä kavereiden kanssa. Etsiessäni Vihreiden ständiä, jolla minulla oli loppupäivästä päivystysvuoro, törmäsin pienen Aviador-kustantamon ständiin.  Kustantamolla on vain verkkokauppa, mutta tarjonta vaikutti kiinnostavalta. Mukana oli runoutta, musiikki-kirjallisuutta ja jalkapalloaiheisten novellien kokoelma. (Itseäni aktiivisena pitävänä) lukijana ja kirjabloggaaja olenkin ihmeissäni, etten ollut kuullut aiemmin kyseisestä kustantamosta. Toivottavasti kuulemme vielä paljon toisistamme!

saalis
Ensimmäisen päivän kirjasaalis

Tehtyäni päivystysvuoron Vihreiden pisteellä suuntasin kotiin. Oli aika käydä kassit läpi, mitä oli tarttunut mukaan. Vaikka kassit olivat painavat, mukaan oli tarttunut vain (!) neljä kirjaa ja kasa muuta materiaalia.

Pysähdyin Osuuskumman pisteelle nähdessäni sinihiuksisen kirjailija Magdaleena Hain.  Hän suostutteli minulle Anni Nupposen Joen Jumala-kirjaa. Ensimmäisellä kerralla en vielä sortunut. Kun Morre oli mainostanut somessa olevansa Osuuskumman pisteellä neljän aikoihin, saavuin paikalle. ”Kun luet Nupposen nyt, niin Helsingin kirjamessuihin mennessä ilmestyy toinen osa,” Morre puhui. Samaan syssyyn mukaan lähti ruotsalaisten scifistien Surupukki-antologia.

Vihreiden pisteellä ennen vuoroni alkua Andrei Sergejeff koitti puhua minulle, että Gaudeamuksen pisteellä myytäisiin hänen kirjoittamiaan kirjoja mm. Aikamme monta islamia. Pelästyin kuitenkin kirjan hintaa ja vaikka olisinkin saanut Sergejeffin omistuskirjoituksen, aloin silmäillä halvempia opuksia. Mukaan lähti Mikko Lahtisen Kirjastojen maa ja Caitlin Moranin Naisena olemisen taito.

Huomenna taas uusi messupäivä. En voi ymmärtää, minulla tulee kirjamessuilla aina onnellinen ja taivaissa leijaileva olo. Vähän niin kuin hääpäivänä.  Tämän saa sentään kokea useammin kuin hääpäivän.

Lopuksi mainostan Turun Art Cafessa kerran kuukaudessa kokoontuvaa Vihreää lukupiiriä. Lukupiirin FB-sivut ovat täällä.

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Kuva: ts.fi

Latasin ensimmäisen äänikirjani talvella. Ajattelin haluavani jotain kevyttä, mutta taatusti laadukasta.  Halvalla lähti Elisa Kirjasta kuunneltavaksi Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän.  Nyt flunssan kourissa oli hyvin aikaa kuunnella uudelleen Leena Pöystin oivasti kertoma romaani.

Arvostelin jokin aikaa sitten Pulkkisen esikoisteoksen Raja (täällä). Tämä kirja ei ollut läheskään niin paljoa sellainen, että olisi pitänyt ahmia kaikki kerralla. Sen sijaan se sopi hyvin kuunneltavaksi bussia odotellessa tai paikasta toiseen kävellessä.

Iiris Lempivaara on seurustellut miehensä kanssa 7 vuotta, kun ykskaks jonain päivänä mies sanoo ettei enää rakasta. Aluksi Iiris ei osaa päästää irti. Hän varjostaa miestä ja pohtii, onko tällä uusi nainen. Myöhemmin hän onnistuu jatkamaan eteenpäin ja jakamaan oppejaan koulupsykologina oppilaillekkin. Matkalla auttavat niin Kauniit ja Rohkeat kuin siskon vauvakin.

Helsingin Sanomien arvostelu (täällä) tietää kertoa, että tarina on ilmestynyt alunperin jatkokertomuksena Kauneus&Terveys- lehdessä. Se selittää lukujen episodimaisuuden ja tietynlaiset koukut.

Pulkkinen todistaa tällä kirjallaan osaavansa kirjoittaa niin kevyttä kuin vakavaakin proosaa. Suomalaista chick-litiä etsiville tämä on must!

Kirjan ovat arvostelleet aiemmin muun muassa Lumiomena, Elina ja Kirjasfääri.

Näytteen kirjasta voit kuunnella myös youtubessa

Riikka Pulkkinen: Raja

Kuva: Gummerus

Luin Riikka Pulkkisen kirjan Vieras vuosi sitten talvella. Kun on täysin läsnä, ei muistijälkeä jää. Kuten Raja teoksesssa Julian toteaa. Ahmin kirjan silloin, mutten muista siitä muuta kuin papin Brooklynissa.

Rajaan törmäsin ensimmäisen kerran kolmiosaisena minisarjana TV:ssä. Koska minun on nykyään vaikea olla tiettyyn aikaan TV:n edessä, katsoin sarjan Areenasta. Mieleen jäi vahva tarina ja halu lukea kirja.

Pari viikkoa sitten istuin kirjastossa odottamassa miestäni. Liu’utin käsiäni kirjaston hyllyriveillä, kunnes löysin Rajan. Ehdin lukea kuusikymmentä sivua ennen kuin mieheni saapui. Toissasunnuntaina sitten löysin Rajan viimein kirpparilta. Mieheni myhäili tyytyväisenä, kun osasi ostaa minulle mieluisan lahjan.

Luin Rajan melkein kerta rysäyksellä loppuun tänään. Uppouduttuaan lähes kolmensadan sivun verran taidokkaasti kirjoitettuun tarinaan, on tarinan loputtua olo epätodellinen. Tuntuu väärältä palata tutkimuskirjallisuuden pariin.

Kirja alkaa viisikymppisen Anja Aropellon kuoleman suunnittelusta. Hän on menettänyt miehensä Alzheimerin taudille. Ja silti, vaikka Anja tuntee itsensä yksinäiseksi kirjan aikana ja hakee lohtua toisaalta, hän kokee olevan miehensä. Kaikki ne kolmekymmentä vuotta.

Samaan aikaan Anjan sisarentytär, lukiota ensimmäistä vuotta tarpova Mari viiltelee itseään, jotta saisi olla läsnä hetkessä edes joskus. Mari haluaisi olla kuin kaunis ystvättärensä Tinka, joka vaikuttaa kaikkitietävältä aikuisuudesta ja naiselta.

Marin äidinkielenopettaja Julian näkee tytössä runollisuutta ja hetken pakotien hänen uraantuneesta avioliitosta. Syntyy epäsovinnainen suhde, jossa ääriviivat piirretään, mutta jäljelle jää vain onttous.

Kirjan kieli on ihanan runollista. Jo kymmenenellä sivulla ihastelin lausetta: ruusut tuntuivat huokaavan saadessaaan vettä.  Kirjassa toistuu myös hetken todellisuus ja eri asioiden raja. Missä menee esimerkiksi halun ja väkivallan raja?

Kirjasta ovat kirjoittaneet muun muassa Kirjakummitus, Kuutar ja Morre.