Mariela Sarkima: Make up bible

Viime aikoina minulle on syntynyt halu opetella uudelleen meikkaamaan. Onneksi Youtube ja Instagram ovat täynnä tutorialeja. Harjoittelun lisäksi minulle suositeltiin myös kasvonpiirteisiin ynnä muihin lainalaisuuksiin perehtymistä.

Löysin onnekseni kirjahyllystäni vuonna 2012 ilmestyneen suomalaisen Make up Biblen. Kuvat eivät tunnu liikaa vanhentuneilta, mutta instan ja youtuben perusteella markkinoille on tullut paljon voiteita ja muita meikkituotteita, jotka pitäisi hallita.

Make up Bible on perusteellinen. Se käy läpi yksitellen kasvot, pohjan, posket, silmät, kulmat, huulet, kynnet sekä muutamia muita yksityiskohtia kuten hää- tai työmeikin. Se antaa vinkkejä, miten meikata eri muotoiset kasvot ja eriväriset silmät.

Meikkausohjeaukeamien ohessa on KÄÄK-laatikko, jossa on sama meikki virheellisesti tehtynä. Sudenkuopat olisi helpompi tunnistaa, mikäli mallit eivät ilmehtisi niin voimakkaasti kuvissa.

Kaiken kaikkiaan kirja on hyvä perusteos meikkaamaan harjoittelevalle. Yksi parhaista neuvoista, joita sain Twitterissä on kuitenkin: ”meikkaaminen on taidetta, ei tiedettä.”

Mainokset

Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide

Kävin muutama viikko sitten HAMissa Ellen Thesleff-näyttelyssä, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Olin aiemmin lukenut Thesleffistä Hesarin kuukausiliitteestä. Niinpä hain kirjastosta Hanna-Reetta Schreckin Thesleff-kirjan. Schreck tekee väitöskirjaa Thesleffiin liittyen ja on perehtynyt hänen kirjeenvaihtoonsa, joten asiantuntemusta kyllä löytyy.

Jokaisen luvun avaa taideanalyysi. Kirjassa on myös useita värikuvia Thesleffin teoksista, vaikkakin ne pääsevät oikeuksiinsa vasta livenä nähtynä. Oli miten oli, taideanalyysit tuovat Thesleffin työt lähemmäksi ja nostavat hänen ammattitaitonsa esiin.’

Ellen Thesleff syntyi 1865 suomenruotsalaiseen perheeseen. Ajalleen erikoista oli, että hänen perheensä kannusti häntä pyrkimyksissä ruveta ammattitaiteilijaksi. Tuohon aikaan säätyläismiehet tekivät nk. grand tourin Euroopassa nähdäkseen maailmaa ja sivistääkseen itseään. Kertookin paljon Thesleffin perheestä, että isä vei 17-vuotiaan Ellenin grand tourille.

Ellen matkusti paljon ja oli oikea kosmopoliitti. Siinä missä Suomessa jämähdettiin kansallisromanttiseen taiteeseen, matkasi Ellen eteenpäin ja haisteli uusia tuulia Euroopassa. Erityisen tärkeä kohde hänelle oli Italian Firenze ja Muroleen kesäkoti Suomessa.

Naiseus ja ruotsinkielisyys toivat omat haasteensa Ellen Thesleffille. Monesti hänen taidettaan selitettiin naiseuden kautta ja usein suomenkielinen krittiikki oli kovempaa kuin ruotsinkielinen. Voidaan vain arvailla, miten Thesleff olisi otettu vastaan, mikäli hänen näyttelynsä olisi matkannut Amerikkaan.

Ellen Thesleff-näyttely HAMissa 26.1.2020 saakka.

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Rakastan Mia Kankimäen esikoista Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, jossa hän tutki Heian-kauden japanilaisessa hovissa eläneen ja runoilleen naisen Sei Shonagonin elämää. Olinkin innoissani uutuuskirjasta Naiset joita ajattelen öisin. Aluksi jaksoin keikkua pitkänpitkässä kirjaston varausjonossa, jossa kyllästyin odottamaan ja pian ostinkin kirjan itselleni. Lueskelin kirjaa iltaisin. Pidän Kankimäen tyylistä niin paljon, etten olisi halunnut kirjan loppuvan koskaan ja siksi makustelinkin sitä pienissä paloissa.

Kankimäki on nelikymppinen, perheetön ja oravanpyörästä hypännyt. Hän ajattelee öisin ennen nukahtamistaan esikuvinaan pitämiä naisia, joista hän saa voimaa. Hän päättää lähteä kulkemaan yönaistensa jalanjäljissä, ensin Afrikkaan, sitten Italiaan ja Japaniin.

Vaikka kirja tuntuukin kaikin puolin ihanalta ja voimauttavalta lukukokemukselta, suosittelen lukemaan Nelli Ruotsalaisen kirjoituksen, jossa hän kyseenalaistaa Kankimäen retken, etenkin kolonialistisen katseen piirtämän Afrikka-osuuden. Villi Afrikka ei ole länsimaisia unelmia varten.

Annoin Goodreadsissa Yönaisille viisi tähteä. Luettua Ruosalaisen kirjoituksen, aloin pohtia, pitäisikö minun lukea kirja uudelleen kyseenalaistaen enemmän Kankimäen tapaa eksotisoida kohteitaan. Miten pitkälle voi mennä voimautumisen nimissä?

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Tämä kirja oli poltellut hyllyssäni jo useamman vuoden. Halusin jonkun pokkarin iltalukemisiksi ja tämä valikoitui käsiini.

Ja mitä luinkaan!

Amy Chua on toisen polven amerikankiinalainen, joka on avioitunut maallistuneen amerikanjuutalaisen miehen kanssa. He päättävät kasvattaa kaksi tytärtään kiinalaisin kasvatusmenetelmin juutalaiseen uskoon.

Tässä on muutamia asioita, joita tyttäreni Sophia ja Louisa eivät koskaan saaneet tehdä:

– käydä yökylässä
– kutsua leikkikavereita kotiin
– osallistua koulunäytelmään
– valittaa siitä, että jäivät koulunäytelmän ulkopuolelle
– katsoa televisiota tai pelata tietokonepelejä
– valita itse harrastuksiaan
– tuoda koulusta kymppiä huonompia arvosanoja

Chua valitsee tyttärille soittimet, joiden soittoa he harjoittelevat tunteja jokaisena viikonpäivänä. Vanhempi tytär, Sophia, nielee äitinsä ankarat kasvatusmetodit mukisematta, kun taas nuoremman, Louisan, kanssa Chua joutuu taistelemaan.

Vaikka olenkin itse ”hiukan” rennompien kasvatusmetodien kannalla, ahmin Chuan tekstiä nälkäisenä. Kirja oli taitavasti kirjoitettu ja se tarjosi kurkistusikkunan erilaiseen maailmaan. Chua ja hänen miehensä ovat molemmat juristeja, joten heidän tulotasonsakin tarjosi heille mahdollisuuden kustantaa tyttärilleen yksityisopettajia.

Kuitenkin Chua itsepäisyydessään oli kaikkein mielenkiintoisin. Hän uhrasi paljon aikaa omien töidensä lisäksi vahtiakseen tytärtensä koulu- ja soittoläksyjen tekoa. Mikään ei tuntunut riittävän ja hän uskoi lastensa kiittävän häntä uhrauksista. Miten tässä käy? Sen saat tietää, mikäli luet tämän kirjan loppuun.

Jenni Holma, Veera Järvenpää, Apila Pepita Miettinen, Kimmo Lusta & Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli – Ei-binäärisiä ihmisiä

Sain viimein käsiini vuonna 2017 ilmestyneen Näkymätön sukupuoli-teoksen. Kirjassa käsitellään muunsukupuolista eli sitä, kun ihminen ei koe olevansa nainen eikä mies vaan jotain muuta.

Kirja alkaa Tarja Halosen esipuheella. Sen jälkeen seuraa sanasto, josta tosiaan on hyötyä henkilökuvia lukiessa. Mutta ennen niitä on sarjakuvia, jotka valoittavat hyvin muunsukupuolisten arkea. Yhdessä niistä Kimmo Lust kertoo arjestaan muunsukupuolisena äitinä.

Kirja on avaa hyvin sukupuolen moninaisuutta, mutta jään miettimään, lukeeko kirjaa jo valmiiksi avarakatseiset ihmiset. Varmastikaan ne, jotka oppisivat siitä eniten, eivät tartu kirjaan. Sääli sinänsä.

Reader, why did I marry him-blogin Omppu Martin, ehdottaa, että Näkymätön sukupuoli tulisi lukea koulun terveystiedon tunnilla.  

Kirjanurkkaus-blogissa nostetaan esiin kirjan yhteiskunnallinen aspeksti. Translaki kuntoon!

Mitä luimme kerran-blogissa pohditaan cis-heteronaisen kohtaamaa sukupuoleen liittyvää kamppailua ja todetaan, ettei se ole niin paha kuin muunsukupuolisilla.

Annastiina Heikkilä: Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa

9789515246110.jpg

Olen törmännyt aika ajoin teoksiin, joissa esitellään ranskalaisten naisten erinomaisuutta. Milloin ranskattaret eivät liho, kasvattavat täydelliset bebet tai ovat tyyli-ikoneita. Annastiina Heikkilä on Yle:n Ranskan kirjeenvaihtaja, joka kurkistaa myytin taakse.

Kirjan kaksisataaviisikymmentä sivua täyttyvät artikkeleista, joissa pohditaan muun muassa #metoo-liikettä, uskonvapautta, ulkonäköä ja tasa-arvoa. Vaikka Ranska onkin olevinaan edistyksellinen demokratia, on naisen raskasta elää siellä täyttä elämää. Ongelmat lakaistaan pois silmistä.  Ihmetellään, missä ovat kaikki ylipainoiset ranskattaret. Lähiöissä näkymättömissä, sillä heitä syrjitään työnhaussa ja he joutuvat elämään puolinaista elämää. Samoin käy huivia tai muuta uskonnollista tunnusta käyttävälle.

Ainoa positiivinen viesti, jonka löysin kirjasta oli se, ettei äitiys nähdä suorittamisena ja paineena, kuten muualla. Tosin lapsentahtista kasvatusta ei Ranskassa ole vaan laitetaan päiväkotiin jo äidin palatessa töihin muutaman kuukauden kuluttua synnytyksestä. Eletään vanhempien, ei lasten ehdoilla.

Ranska pitää kynsin hampain kiinni ranskalaisuuden mielikuvasta, johon kuuluu niin tyyli kuin leikkisä flirtti. Jotenkin tuntuikin ”vain Ranskassa” – jutulta, se että #metoosta suivaantunet etuoikeutetut ylempään luokkaan kuuluvat naiset tekivät manifestin, jossa puolusteltiin ahdistelijoita ja sekoitettiin flirtti ja seksuaalinen ahdistelu.

Kirja oli hyvin ja pilke silmäkulmassa kirjoitettu. Minulle tuli kuitenkin sellainen kuva Ranskasta, ettei tekisi mieli ensinkään asua siellä rakenteisiin pesiytyneen syrjinnän takia.

Jussi Ahlroth, Mike Pohjola: Westerosin kirjeenvaihtaja

9789511325819.jpg

Ainoa kirja Helsingin kirjamessuilta, josta maksoin täyden hinnan ja sain vielä signeerauksenkin oli spekulaatio-opus liittyen Game of Thrones-sarjaan. Näin Jussi Ahlrothin ja Mike Pohjolan kertovan kirjasta ja juttelevan sarjasta messuilla ja innostuin. Kotiin palattuani luin kirjan miltei yhdeltä istumalta. Kirja keskittyy siis Game of Thrones-tv-sarjaan eikä suinkaan Tulen ja jään laulu-kirjansarjaan, johon tv-sarja perustuu.

Jussi Ahlroth on pitänyt tv-sarjan neljännen kauden ajoista lähtien Helsingin sanomien nettisivuilla Westerosin kirjeenvaihtaja-blogia, jossa hän on analysoinut ja spekuloinut sarjan käänteitä. Kustantamon puolelta tuli idea kirjasta, jotta faneilla olisi jotain viimeistä, kahdeksatta kautta odotellessa.

Kirja koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa kerrataan jo nähtyjen seitsemän kauden tapahtumia. Toisessa osassa on artikkeleita muun muassa sarjan linnoituksista ja sukupuolen reprensentaatioista sarjassa. Kolmas osa, noin viisikymmentä sivua, on omistettu viimeisen kauden spekulaatioille.

Kirja on pieteetillä tehty ja mukaan on otettu fanitkin. Kirjoittajat kysyivät Game of Thrones Suomi- facebookryhmässä fanien lempi- ja inhokkijaksoja ja -kohtauksia. Kirja ei tarkastele myöskään sarjaa kritiikittömästi vaan pohtii sarjan kohokohtia ja aallonpohjia.

Sarjan kahdeksannen tuotantokauden jaksot on kuvattu, muttei esitysajasta ole muuta tieto, kuin että se olisi vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla. Sitä odottaessa suosittelen faneille tätä kirjaa.