Lokakuun luetut 2021

Lokakuu oli kirjaisa kuukausi! Kuuntelin äänikirjoja ja luin paljon. Lisäksi kävin sekä Turun että Helsigin kirjamessuilla, vaikka alunperin ei ollutkaan tarkoitus. Tapasin muita kirjojen ystäviä ja vinkkasin kirjoja. Odotan marraskuulta samanlaista kirjoihin syventymisen aikaa.

Kirjamessuilla tuli myös puheeksi kirjamediat. Monet bloggaajat ovat siirtyneet vallan tekemään pelkästään kirjagramia. Osa porukasta keskittyy edelleen blogiin. Mielestäni kaikille medioille on paikkansa. On kiva huomata, että ihmiset löytävät lukuvinkkejä eri alustoilta – oli se sitten perinteine blogi tai some. Blogissa on kuitenkin enemmän työtä ja somen nopeus ja vuorovaikutus houkuttavat lyhyempään julkaisuun. Mitä mieltä sinä olet?

Ritva Kylli: Suomen ruokahistoria

Kattava katsaus suomalaiseen ruokahistoriaan. Tiesitkö esimerkiksi, että jo 1800- luvulla valitettiin marjojen jäävän keräämättä? Toivon tämän kirjan päätyvän vähintäänkin Tieto- Finlandiaehdokkaaksi.

Tiitu Takalo: Rakkaus on köyhän rikkaus

Kokoelma Takalon lyhyitä sarjakuvia. Marginaalissa taiteilijan huomioita niistä. 

Juri Nummelin: Suomalaisen kirjallisuuden lyhyt historia

Suomalaisesta kirjallisuudesta on kirjoitettu useampiakin kirjoja. Tämä tosin on hyvin yleistajuinen teos. Kirjasta oli myös mukava poimia lukuideoita loppumattomalle TBR-listalle.

Markius Zusak: Kirjavaras

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt

Yksi tämän syksyn sarjakuvatapauksista on feministinen Tympeät tytöt. Teos muistuttaa osin Liv Strömqvistin teoksia. Tosin tekstiä oli ajoittain vaikea lukea. Minulle kirjan aiheet olivat tuttuja, mutta voiko feminististä sarjakuvaa olla liikaa?

Kyohiko Azuma: Yotsuba 1- 15

Paras mangasarja ikinä. Luen aina uudelleen, kun saan uuden osan. Viisivuotias Yotsuba ihmettelee maailmaa. Tarinaa saadaan muun muassa rannalla käymisestä ja kastanjoiden poimimisesta.

Laura Pörsti: Viimeinen vuosi. Muistiinpanoja muutamista vaatekaapeista

Toimittaja muuttaa 97-vuotiaan mummonsa luo ja pohtii vaatteiden merkityksen muutosta järjestellessään mummon vaatekaappeja. Mukavan verkkainen tyyli.

Laura Friman: Tauko – Jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin.

Vihakuuntelin tämän kirjan, sillä Friman oli tässä todella ärsyttävä. Mietin, olikohan se osaltaan tehokeino. Kuka sanoo elokuvia yleisesti tylsiksi ja pitää vaatteita käyttökelpoisina lähinnä parin ensimmäisen käyttökerran aikana? Suuri kontrasti Pörstin kirjaan, vaikka molemmissa käsiteltiinkin vaatteiden ostolakkoa.

Mikko Knuuttila: Suuri harppaus huipulle – Kiinan tie urheilun supervallaksi

Kirja keskittyy Kiinan tasavallan aikaan. Se miten lapsia lähetetään urheilukouluun mahdollisemman paremman toimeentulon toivossa, muistuttaa korealaisten nuorten pyrkimyksiä poptähdiksi: kovaa työtä, joka ei välttämättä kanna hedelmää. Kirja avasi myös silmiä urheilun roolista politiikassa.

Yumi Sakugawa: I think I am in Friend-Love with you

Söpö kirja, jonka voi lahjoittaa vaikkapa tyypille, jonka kanssa haluaa ystävystyä.

Jonás Aguilar: 7 vidas

“Minäpä luen nyt espanjankielistä sarjakuvaa,” sanoi hän ja lainasi kirjan, jossa ei ollut tekstiä nimeksikään. Kertomus kissan elämistä eri omistajien matkassa.

Nanna Johansson: Vitsaa säästämättä

Sammakko kustannus on kunnostautunut ruotsalaisen sarjakuvan kustantajana. Puolet kirjan jutuista aiheuttivat hymähdyksen, osa myötähäpeää ja osan jätin kesken. 

Elisa Macellari: Papaya salad

Thaimaalainen isoisä muistelee nuoruuttaan 1930- ja 1940-luvulla. Pidin piirrostyylistä, mutta tarinasta puuttui jokin.

L.M Montgomery: Annan nuoruusvuodet

Netflixin Anna-sarja on katsottu, joten kuuntelen Anna-kirjat ensimmäisen kerran sitten nuoruuden. Sarja mielessäni, olin kuitenkin hämmentynyt, kun nuoruutta on vain yksi kirja. Vanhoille sisaruksille adoptoitu Anna joutuu kommelluksiin 1900-luvun alun (?) Prinnssi Edwardin saarella. Suurella mielikuvituksella siunattu tyttö rauhoittuu kasvaessaan. 

Briitta Hepo-Oja: Suomea lohikäärmeille

Vaihtoehtotodellisuuteen sijoittuva nuorten aikuisten kirja, jossa Etelä-Suomi on kuningaskunta ja kansanusko voimissaan. Lohikäärmettä olisi voinut olla enemmän ja ihmissuhdesotkuja vähemmän. Sen verran jännään kohtaan kuitenkin jäi, että kuuntelin jatko-osan heti perään. 

Syyskuun luetut 2021

J.S Meresmaa: Khimaira

Viiden tähden säeromaanii suomenvenäläisestä Sarasta. Tämän hankin itselleni.

Adebayo, Ayobami: Älä mene pois

Janne Kukkonen: Voro 3

Viiden tähden päätös loistavalle sarjakuvatrilogialle. (luin toki uudelleen myös sarjan aiemmat osat)

Jenni Hendricks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu

Tillie Walden: I love this part

Suloinen sarjakuva nuoresta tyttörakkaudesta

Timo Ronkainen: Ankkamestarin salaisuus: näkökulmia Carl Barksin tuotantoon

Minja Mäkilä: K-pop – Unelma huomisesta

Suurena K-popfanina luin toki tämän kirjan. Kirjasta paljastuu raastava todellisuus K-popin taustalla. Vähän tekee pahaa tämän jälkeen tukea K-popteollisuutta tämän raastavan kirjan jälkeen. 

Marianne Boucher: Talking to Strangers. A Memoir of My Escape from A Cult.

Sarjakuvan nimikin sen kertoo. Omakohtainen kertominen nuoren Mariannen ajautumisesta kulttiin, aivopesusta ja poispääsystä.

Tille Walden: The end of Summer

Varmaan olette huomanneet, että olen ihastunut Waldenin piirrokseen ja tarinankerrontaan? Tässä kirjassa odotettiin vuosi vuodelta kevättä suuressa linnassa. Pysähtynyt tunnelma. Jotenkin kuitenkin aistin, ettei tämä esikoisteos olisi palkintoja voittanut. Pidin tosin ajatuksesta jättikissalla ratsastamisesta.

Aino Huilaja: Pakumatkalla

Kuutelin omakohtaisen kertomuksen oravanpyörästä jättäytymisestä, pakettiautoon muuttamisesta ja reissaamisesta. Kesken Euroopanmatkan korona iskee. Jotenkin tuli mieleen, ettei tälläinenkään minimalistinen elämä ja oranvanpyörästä hyppääminen ole kaikille mahdollista. On siitä kuitenkin mukava lukea.

Riina Katajavuori & Martin Baltscheit: Oravien sota

Oravien välisen sodan voi lukea myös vertauskuvana Suomen sisällissodalle. Jännä ajatus: lastenkirja sisällissodasta.

Stjepan Sevic: Sunstone Vol. 1-5.

Lukaisin päivässä tarinan Lisasta ja Allystä, dommesta ja subista, jotka löytävät toisensa internetistä. Sarjakuvassa korostettiin luottamuksen tärkeyttä kinkyissä suhteissa. Silti draaman keskeisenä sytykkeenä on se, etteivät naiset puhu tunteistaan. Argh! Muuten hyvä. Sarjaa olisi vielä kaksi osaa, mikäli löydän ne jostain hyllystäni. Allyn ja Lisan tarina käsitellään viidessä osassa. Viimeisissä osissa kerrotaan sivuhenkilöiden tarinaa.

Timo Ronkainen: Carl Barks – ankkamestarin salaisuus

Suomalaisten on vuosia sanottu oppineen lukemaan Aku Ankkaa tavaten. Monille onkin siis tuttuja Carl Barksin (1901 – 2000) sarjakuvat. Barksin kynästä ovat myös monet tunnetut hahmot Roopea Ankasta Pelle Pelottomaan. Tartuinkin suurella mielenkiinnolla Timo Ronkaisen pieteetillä kirjoittamaan teokseen.

Ronkaisen kirja ei ole elämänkerta vaan peilaa Barksin sarjakuvia hänen elämäänsä ja yhteiskuntaan. Barksin tarinoissa oli alusta asti enemmän syvyyttä kuin muissa funny animal-sarjakuvissa ja piirretyissä. Ronkaisen mukaan Barksin tausta animaattorina näkyy hänen piirrosjäljessään. Kirjasta voi lukea myös alan muutoksen: Barksin uran alussa yhtiöillä oli aikaa palautekeskusteluihin ja palkollistensa työhyvinvoinnista huolehtimaan, kun myöhemmin yhteydenpito typistyi ja päätöksiä sarjakuvien sisällöstä saatettiin tehdä taiteilijalta kysymättä.

Barksin aikaan vaikutti sarjakuvien comic code (luen tästä lisää), jonka tarkoituksena oli siivota sarjakuvista liika väkivalta ja seksuaalisuus. Comic codesta ei ollut lakia, mutta käytännössä suurin osa sarjakuvien julkaisijoista noudatti sitä. Tämä kertoo siitä, kuinka sarjakuvien pitkään ajateltiin olevan lasten viihdettä. Olikin mielenkiintoista lukea, miten se vaikutti Barksin työhön, varsinkin kun hänen julkaisijansa Western Publishing noudatti vieläkin tiukempaa linjaa.

Muina aiheina kirjassa ovat muun muassa Barksin naishahmot, eksoottiset lokaatiot sekä joulutarinat. Vaikka Barks ei ilmeisesti välittänyt joulusta, ovat hänen joulutarinansa erityisen väkeviä, esiteltiinhän Roopekin alunperin joulutarinassa!

Kirjan kirjoittanut Timo Ronkainen on ansioitunut ankisti ja sarjakuvaneuvos, joka on päätoimittanut yli 20 vuoden ajan Ankkalinnan pamaus-zineä. Disney-maailmaan ja erityisesti Barksiin keskittyvä julkaisu palkittiin amerikkalaisen Carl Barks Fan Clubin myöntämällä Goose Egg Nugget Award -palkinnolla 2005. Ronkaisen kirjoitustyyli on juuri sopivasti asiallisen tietokirjailijan ja paneutuneen ankistin välillä. Tekstiä rytmittävät Barksin ruudut sekä englannin- että suomenkielisellä tekstauksella.

Mikä on sinun lempparisi Barksin luomista ankkahahmoista? Omani on Milla Magia.

Arvostelukappale saatu Arktiselta banaanilta. Kiitos.

A.J Jacobs: Raamatullinen vuosi

Kirjan koko nimi kertookin oleellisen: Raamatullinen vuosi: Yhden miehen nöyrä yritys noudattaa Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti. Kirja sijoittuu vuosiin 2005- 2006, jolloin toimittaja A.J Jacobs päättää kokeilla elää noudattaen mahdollisimman monia Raamatun käskyjä. Hän on aiemmin kirjoittanut kirjan projektistaan lukea koko Encyclopedia Britannica- tietosanakirjasarja, joten pitkät projektit eivät ole hänelle tuntemattomia. Valitettavasti sitä kirjaa ei ole suomennettu.

Jacobs alkaa muun muassa käyttämään valkoisia vaatteita, tupsuja vaatteissa sekä kasvattaa parran. Raamatusta löytyviä sääntöjä on niin paljon, että hän päätyy keskittymään tiettyihin tiettyyn aikaan ja joihinkin enemmän. Hän esimerkiksi alkaa rukoilemaan kolmesti päivässä. Olen kertaalleen lukenut Raamatun, silti kirjassa tulleet oudot Raamatun säännöt tulivat yllätyksenä.

Jacobs kokeili kaikkea avoimesti ja tutustui projektinsa erilaisiin Raamattua noudattaviin ryhmiin. Hän vieraili esimerkiksi kreationismia käsittelevässä museossa ja homoseksuaalien raamattupiirissä. Myös muiden reaktioista hänen projektiaan kohtaan oli mielenkiintoista lukea.

Taustaltaan Jacobs on agnostikko juutalainen. Suurin osa kirjasta käsitteleekin vanhaa testamenttia, jonka perkaamiseen hän saa apua monilta juutalaisoppineilta. Viimeiset kolme kuukautta Jacobs keskittyy Uuteen testamenttiin, mutta sen käsittelyssä ei mennä valitettavasti yhtä syvälle kuin Vanha testamentin käsittelyssä.

Jacobsin kirjaa oli mukava lukea ja odotin aina iltaa, jotta pääsisin tarttumaan kirjaan ennen nukkumaanmenoa. Itse en vastaavaan projektiin ryhtyisi, mutta poimisin siitä opiksi kiitollisuuden jokapäiväiseen elämään.

David Attenborough: Yksi elämä, yksi planeetta

David Attenborough on tunnettu luonto-ohjelmien juontaja jo BBC:n alkuajoilta 1950-luvulta. Vuonna 2020 hänen nimissään julkaistiin samaan aikaan Life on Earth-dokumentti Netflixiin ja Yksi elämä, yksi planeetta-kirja. Muutamaan kertaan ihmettelin, kuinka 94-vuotias Attenborough on pysynyt kunnossa, jotta voi esitellä meille maailman ihmeitä.

Paljastan heti alkuun, että kirja ja dokumentti kulkevat samoja polkuja. Niissä on miltei samat asiat. Kirja oli myös todella nopea lukuinen. Siinä oli paljon kuvia ja taitto oli väljä.

Kirja alkaa todistajanlausunnolla: Attenborough on nähnyt elämänsä aikana luonnon monimuotoisuuden vähenemisen ja ollut mukana tuomassa luontoa kansan olohuoneisiin. Pysäyttäviä lukuja ovat lukujen alussa maapallon asukasluku, hiiltä ilmakehässä sekä koskematonta luontoa jäljellä.

Seuraavaksi kirjassa kerrotaan, mitä on edessä sekä maalataan tulevaisuuden visio. Attenboroughilla on konkteettisia keinoja ja esimerkkejä, kuinka maapallon tilaa saadaan parannettua. Suurin osa keinoista on isomman skaalan toimia, mutta ainakin yksi on jokaisen toteuttettavissa. Jokainen voi vähentää eläinkunnan tuotteiden kulutusta.

Sijoitin kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa. Annoin kirjalle viisi tähteä.

Riku Rantala & Tuomas Milonoff: Mad Spirit. Täydellisen juhlimisen opas

Tämä kirja odotti iloisesti. Odotin lähinnä hedonismin ylistystä ja viinan huuruisia seikkailuja, mutta sainkin jotain muuta. Yllätyksekseni ahmaisin kirja parisssa illassa.

Madventures-matkailusarjasta tutut Riku ja Tunna ovat Docventures-dokumenttiohjelman ja Madcook-ruokaohjelman lisäksi kunnostautuneet kirjoittamalla kirjoja muun muassa reissuissa selviytymisestä sekä musiikista. Katsottuani vanhoja Madventures-pätkiä Youtubesta, mieleni teki lukea Rikun ja Tunnan kirjoittamia kirjoja. Olen aiemmin lukenut Maailman selityksen ja hyllyäni lämmittä Mad success, joten en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

Mad Spirit-kirja johdattaa sivistyneisiin juominkeihin, joihin kuuluu sosiaalinen kanssakäyminen ja ruoka. Kirja jokaisessa luvussa esitellään jokin juomakultttuuriin liittyvä asia kuten esimerkiksi viini tai krapulan olemus. Lisäksi luvun on reseptejä muun muassa etkoilla ja jatkoilla nautittaviin ruokiin sekä erilaisiin drinkkeihin.

Kirja nimenomaan korostaa sivistynyttä juomakulttuuria, jolloin juhlijan pää on selkeä eikä seuraavan päivän dagen efteristä olekaan tietoa. Muistutetaan myöskin alkoholin huonoista puolista sekä siitä, ettei se sovi kaikille.

Kaiken kaikkiaan mainio kirja, jota oli ilo ahmia. Harkitsen jopa kirjan hankkimista kotikirjastooni hyvin reseptien vuoksi.

Maria Pettersson: Historian jännät naiset

Olin mukana tykkäilemässä ja seuraamassa Maria Petterssonin twiittejä viime vuonna, kun hän kertoi historian jännistä naisista. Moni kehotti tuolloin laajentamaan aihetta postaussarjasta kirjaksi. Kevättalvella julkaistiin menestyksekäs mesenaatti-kampanja ja muutama viikko sitten Historian jännät naiset-kirja julkaistiin Atenan kustantamana. Oman kappaleeni lui kustantajalta saatuna e-kirjana.

Esipuheesaan Pettersson kertoo esittelevänsä nimenomaan jänniä naisia. Naisia, jotka eivät pakosta ole toimineet moraalisesti oikein vaan mielenkiintoisia tarinoita. Kirjassa on nimenomaan historian jänniä naisia, joten elossa olevia ei ole mahtunut mukaan. Myöskään suomalaisia naisia ei kirjasta löydy. Lieköhän historian jännille naisille olisi tulossa jatkoa?

Kirjasta löytyy siis niin tutkijoita, urheilijoita, kansalaisaktivisteja kuin merirosvojakin. Minulle aiemmin tuttuja joukossa oli vain muutama. Esimerkiksi Josephine Barker oli sata vuotta sitten kuuluisa tanssija ja vaudeville-tähti, joka tuli tunnetuksi pukeutumalla esityksessään pelkkiin banaaneihin. Tässä näkyi ajalle tyypillinen mustan esiintyjän eksotisointi. Barker viettikin suuren osan elämästään Euroopassa, sillä mustien sorto hänen kotimaassaan Yhdysvalloissa oli niin räikeää.

Historian jännät naiset sopii niin uppoutumiseen kuin välipalaksikin. Luvut ovat juuri sopivan ahmittavan pituisia. Ainoana miinuspuolena minulle henkilökohtaisesti oli se, että sisällysluettelo oli kirjan lopussa eikä alussa.

Lukumaratonin fiiliksiä

Parvekkeella rentoutumassa

Helatorstai oli sopiva aika Aamilukumaratonin alkamiseksi. Torstaista lauantaihin lueskelin parvekkeella, mutta sunnuntaina satoi, joten pesiydyin lukunojatuoliini. Tavoitteenani oli kuunnella äänikirjaa viisi tuntia ja lukea perinteistä kirjaa viisisataa sivua. Vauhtia lukemiseen sai Aamin järjestämiltä lukusprinteiltä Instagramissa lauantai- ja sunnnuntai-iltana.

Ensimmäiseksi luin Tuisku Hiltusen Kuutamo ja muita kertomuksia kokoelman, jossa oli kolme sarjakuvanovellia rakkauden kaipuusta. Hiltusen piirrosjälki miellyttää silmääni ja tarinat olivat koskettavia.

Olen yrittänyt päästä mukaan säeromaanihypeen. Luin Sarah Crossanin Yhden ja Kirsti Kurosen Merikin. Ne eivät kuitenkaan kolahtaneet kuten J.S Meresmaan Dodo. Dodo sai minut kaipaamaan rantasaunaa ja nuoruuden loppumattomia kesiä.

Säeromaaneihin tutustuminen on matalan kynnyksen lukemista, sillä ne ovat nopea- ja helppolukuisia. Niitä voi lukea säkeitä makustellen tai normaaliin tapaan kuin romaania.

Lukumaratonin aikana luin myös yhden hyllynlämmittäjän. Petteri Pietikäinen pureutuu tietokirjassa Hulluuden historia mielisairauksiin kaukaa historiasta nykypäivän. On järkyttävä lukea, millaisia erilaisia tapoja on ollut hoitaa mielisairaita insuliinsokeista lobotomiaan. Lobotomian kehittäjä sai muuten Nobelin 1940-luvulla. Lisäksi kirjassa käydään läpi, kuinka mieleltään sairaisiin on suhtauduttu eri aikoina. 1900-luvulla pakkosterilosoisiitin kymmeniätuhansia eugeniikan oppien innostamana.

Lukumaratonin ajan kuuntelin Harry Potter ja liekehtivä pikari-kirjaa Stephen Fryn lukemana käydessäni kävelyllä. Ihan maratonin loppupuolella ehdin aloittaa Anna-Kaisa Linna-Ahon Paperijoutsenta, joka on ensimmäisen 85:n sivun perusteella todella hyvä.

Yhteensä kuuntelin maratonin aikana neljä tuntia Potteria ja luin 750 sivua perinteisiä kirjoja. Hyvin sujunut maraton mielestäni.

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina ja Islantilainen kodinonni

Satu Rämö on varmastikin monelle tuttu hänen Salamatkustaja-blogistaan, jossa hän kertoo elämästään Islannissa. Lisäksi hän on julkaissut muun muassa Unelmahommissa-kirjan yhdessä Lähiömutsi-blogin Hanna Valtarin kanssa. BookBeatista bongasinkin pitkään lukulistallani olleen Rämön vuonna 2015 ilmestyneen Islantilainen voittaa aina kirjan sekä vuonna 2018 ilmestyneen Islantilainen kodinonni.

Koska kuuntelin molemmat kirjat putkeen ja ne olivat pitkälti sisarkirjoja, kirjoitan niistä yhteisen postauksen. Molemmat kirjat luki loistavasti Sanna Majuri.

Islantilainen voittaa aina-kirjassa Rämö aloittaa opiskeluajoistaan, jolloin ensimmäisen kerran kohtasi islantilaisia työskennellessään Kreetalla. He tekivät Rämöön vaikutuksen, joten hän päätti hakea vaihto-opiskelijaksi Islantiin. Nykyään Rämö asuu Islannissa islantilaisen miehensä sekä lastensa kanssa.

Kirjasta on blogannut pitkästi P.S Rakastan kirjoja. Kirjaa suosittelee Lintusen kirjablogi. Islantilaisen ja suomalaisen kohtaamista sattumista nautti Kasoittain kirjoja-blogi.

Siinä, missä Islantilainen voittaa aina kertoi Rämön matkan Islantiin, keskittyy Islantilainen kodinonni siihen, miten islaintilainen lapsiperhe-elämä eroaa suomalaisesta. Muutamat asiat toistetaan useaan kertaan molemmissa kirjoissa kuten maan turvallisuus sekä sukunimettömyys. Toisto tuntui turhalta.

Rämön tekstissä pysyy äänikirjan kuuntelijakin. Teksti on soljuvaa ja sitä on mukava kuunnella. Koska molemmat kirjat ovat alle kahdensadan sivun mittaisia, uskon että saisin luettua yhden yhdeltä istumalta.

Rämön kirjoitustyylistä piti myös Hemulin kirjahylly. Mutkattomiin islantilaisiin ihastui Kirja vieköön! Luettua ja maistettua moittii kumpaakin kirjaa kovasta yleistämisestä.

Näin saan matkattua kirjallisella maailmanvalloituksellani Islantiin. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin: 10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa ja 25. Kirjassa ollaan saarella.

Maria Laakso, Johanna Rojola: Taltuta klassikko

Innostuin Pirjo Heikkilästä äänikirjan lukijana. Niinpä etsin Bookbeatiltä muitakin hänen lukemiaan kirjoja. Törmäsin Maria Laakson Taltuta klassikko-kirjaan, josta sain kuulla syksyllä Turun kirjamessuilla.

Taltuta klassikko on kullanarvoinen teos yläaste- ja lukioikäiselle, jonka tarvitsee koulua varten lukea jokin klassikko. Sen lisäksi, että kirjasta saa jonkin verran valmiita vastauksia, opettaa se lukijansa analysoimaan kirjallisuutta ja tarkastelemaan suomalaista kirjallisuutta historiaansa vasten.

Kirjassa taltutetaan kahdeksan suomalaista klassikkoa kuten Kalevala ja Työmiehen vaimo ja luetellaan vielä innostuneille lopussa viisikymmentä klassikkoa lisää. Koko kirja on yhtä juonipaljastusta, mutta lisäksi pureudutaan klassikon taustoihin, vastaanottoon ja siihen, mikä tekee klassikosta klassikon.

Kirja on nopeatempoinen ja siinä viljellään paljon nuorisokieltä. Juuri nuorekas kieli saakin pohtimaan, miten kirja kestää aikaa. Esimerkiksi maininta nuorisoidoli Robinista Louhimiehen Tuntemattomassa saattaa olla kymmenen vuoden päästä kirjaa tavaavalle nuorelle outo.

Teos sijoittui nuorten sarjan toiselle sijalle Ihan totta -tietokirjakilpailussa 2017. Olisin kuitenkin toivonut myös, että useampi bloggaaja olisi tarttunut tähän teokseen. Jollei muuten, niin ainakin Heikkilän riemastuttavan luennan mukana.