A.J Jacobs: Raamatullinen vuosi

Kirjan koko nimi kertookin oleellisen: Raamatullinen vuosi: Yhden miehen nöyrä yritys noudattaa Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti. Kirja sijoittuu vuosiin 2005- 2006, jolloin toimittaja A.J Jacobs päättää kokeilla elää noudattaen mahdollisimman monia Raamatun käskyjä. Hän on aiemmin kirjoittanut kirjan projektistaan lukea koko Encyclopedia Britannica- tietosanakirjasarja, joten pitkät projektit eivät ole hänelle tuntemattomia. Valitettavasti sitä kirjaa ei ole suomennettu.

Jacobs alkaa muun muassa käyttämään valkoisia vaatteita, tupsuja vaatteissa sekä kasvattaa parran. Raamatusta löytyviä sääntöjä on niin paljon, että hän päätyy keskittymään tiettyihin tiettyyn aikaan ja joihinkin enemmän. Hän esimerkiksi alkaa rukoilemaan kolmesti päivässä. Olen kertaalleen lukenut Raamatun, silti kirjassa tulleet oudot Raamatun säännöt tulivat yllätyksenä.

Jacobs kokeili kaikkea avoimesti ja tutustui projektinsa erilaisiin Raamattua noudattaviin ryhmiin. Hän vieraili esimerkiksi kreationismia käsittelevässä museossa ja homoseksuaalien raamattupiirissä. Myös muiden reaktioista hänen projektiaan kohtaan oli mielenkiintoista lukea.

Taustaltaan Jacobs on agnostikko juutalainen. Suurin osa kirjasta käsitteleekin vanhaa testamenttia, jonka perkaamiseen hän saa apua monilta juutalaisoppineilta. Viimeiset kolme kuukautta Jacobs keskittyy Uuteen testamenttiin, mutta sen käsittelyssä ei mennä valitettavasti yhtä syvälle kuin Vanha testamentin käsittelyssä.

Jacobsin kirjaa oli mukava lukea ja odotin aina iltaa, jotta pääsisin tarttumaan kirjaan ennen nukkumaanmenoa. Itse en vastaavaan projektiin ryhtyisi, mutta poimisin siitä opiksi kiitollisuuden jokapäiväiseen elämään.

David Attenborough: Yksi elämä, yksi planeetta

David Attenborough on tunnettu luonto-ohjelmien juontaja jo BBC:n alkuajoilta 1950-luvulta. Vuonna 2020 hänen nimissään julkaistiin samaan aikaan Life on Earth-dokumentti Netflixiin ja Yksi elämä, yksi planeetta-kirja. Muutamaan kertaan ihmettelin, kuinka 94-vuotias Attenborough on pysynyt kunnossa, jotta voi esitellä meille maailman ihmeitä.

Paljastan heti alkuun, että kirja ja dokumentti kulkevat samoja polkuja. Niissä on miltei samat asiat. Kirja oli myös todella nopea lukuinen. Siinä oli paljon kuvia ja taitto oli väljä.

Kirja alkaa todistajanlausunnolla: Attenborough on nähnyt elämänsä aikana luonnon monimuotoisuuden vähenemisen ja ollut mukana tuomassa luontoa kansan olohuoneisiin. Pysäyttäviä lukuja ovat lukujen alussa maapallon asukasluku, hiiltä ilmakehässä sekä koskematonta luontoa jäljellä.

Seuraavaksi kirjassa kerrotaan, mitä on edessä sekä maalataan tulevaisuuden visio. Attenboroughilla on konkteettisia keinoja ja esimerkkejä, kuinka maapallon tilaa saadaan parannettua. Suurin osa keinoista on isomman skaalan toimia, mutta ainakin yksi on jokaisen toteuttettavissa. Jokainen voi vähentää eläinkunnan tuotteiden kulutusta.

Sijoitin kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa. Annoin kirjalle viisi tähteä.

Riku Rantala & Tuomas Milonoff: Mad Spirit. Täydellisen juhlimisen opas

Tämä kirja odotti iloisesti. Odotin lähinnä hedonismin ylistystä ja viinan huuruisia seikkailuja, mutta sainkin jotain muuta. Yllätyksekseni ahmaisin kirja parisssa illassa.

Madventures-matkailusarjasta tutut Riku ja Tunna ovat Docventures-dokumenttiohjelman ja Madcook-ruokaohjelman lisäksi kunnostautuneet kirjoittamalla kirjoja muun muassa reissuissa selviytymisestä sekä musiikista. Katsottuani vanhoja Madventures-pätkiä Youtubesta, mieleni teki lukea Rikun ja Tunnan kirjoittamia kirjoja. Olen aiemmin lukenut Maailman selityksen ja hyllyäni lämmittä Mad success, joten en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

Mad Spirit-kirja johdattaa sivistyneisiin juominkeihin, joihin kuuluu sosiaalinen kanssakäyminen ja ruoka. Kirja jokaisessa luvussa esitellään jokin juomakultttuuriin liittyvä asia kuten esimerkiksi viini tai krapulan olemus. Lisäksi luvun on reseptejä muun muassa etkoilla ja jatkoilla nautittaviin ruokiin sekä erilaisiin drinkkeihin.

Kirja nimenomaan korostaa sivistynyttä juomakulttuuria, jolloin juhlijan pää on selkeä eikä seuraavan päivän dagen efteristä olekaan tietoa. Muistutetaan myöskin alkoholin huonoista puolista sekä siitä, ettei se sovi kaikille.

Kaiken kaikkiaan mainio kirja, jota oli ilo ahmia. Harkitsen jopa kirjan hankkimista kotikirjastooni hyvin reseptien vuoksi.

Maria Pettersson: Historian jännät naiset

Olin mukana tykkäilemässä ja seuraamassa Maria Petterssonin twiittejä viime vuonna, kun hän kertoi historian jännistä naisista. Moni kehotti tuolloin laajentamaan aihetta postaussarjasta kirjaksi. Kevättalvella julkaistiin menestyksekäs mesenaatti-kampanja ja muutama viikko sitten Historian jännät naiset-kirja julkaistiin Atenan kustantamana. Oman kappaleeni lui kustantajalta saatuna e-kirjana.

Esipuheesaan Pettersson kertoo esittelevänsä nimenomaan jänniä naisia. Naisia, jotka eivät pakosta ole toimineet moraalisesti oikein vaan mielenkiintoisia tarinoita. Kirjassa on nimenomaan historian jänniä naisia, joten elossa olevia ei ole mahtunut mukaan. Myöskään suomalaisia naisia ei kirjasta löydy. Lieköhän historian jännille naisille olisi tulossa jatkoa?

Kirjasta löytyy siis niin tutkijoita, urheilijoita, kansalaisaktivisteja kuin merirosvojakin. Minulle aiemmin tuttuja joukossa oli vain muutama. Esimerkiksi Josephine Barker oli sata vuotta sitten kuuluisa tanssija ja vaudeville-tähti, joka tuli tunnetuksi pukeutumalla esityksessään pelkkiin banaaneihin. Tässä näkyi ajalle tyypillinen mustan esiintyjän eksotisointi. Barker viettikin suuren osan elämästään Euroopassa, sillä mustien sorto hänen kotimaassaan Yhdysvalloissa oli niin räikeää.

Historian jännät naiset sopii niin uppoutumiseen kuin välipalaksikin. Luvut ovat juuri sopivan ahmittavan pituisia. Ainoana miinuspuolena minulle henkilökohtaisesti oli se, että sisällysluettelo oli kirjan lopussa eikä alussa.

Lukumaratonin fiiliksiä

Parvekkeella rentoutumassa

Helatorstai oli sopiva aika Aamilukumaratonin alkamiseksi. Torstaista lauantaihin lueskelin parvekkeella, mutta sunnuntaina satoi, joten pesiydyin lukunojatuoliini. Tavoitteenani oli kuunnella äänikirjaa viisi tuntia ja lukea perinteistä kirjaa viisisataa sivua. Vauhtia lukemiseen sai Aamin järjestämiltä lukusprinteiltä Instagramissa lauantai- ja sunnnuntai-iltana.

Ensimmäiseksi luin Tuisku Hiltusen Kuutamo ja muita kertomuksia kokoelman, jossa oli kolme sarjakuvanovellia rakkauden kaipuusta. Hiltusen piirrosjälki miellyttää silmääni ja tarinat olivat koskettavia.

Olen yrittänyt päästä mukaan säeromaanihypeen. Luin Sarah Crossanin Yhden ja Kirsti Kurosen Merikin. Ne eivät kuitenkaan kolahtaneet kuten J.S Meresmaan Dodo. Dodo sai minut kaipaamaan rantasaunaa ja nuoruuden loppumattomia kesiä.

Säeromaaneihin tutustuminen on matalan kynnyksen lukemista, sillä ne ovat nopea- ja helppolukuisia. Niitä voi lukea säkeitä makustellen tai normaaliin tapaan kuin romaania.

Lukumaratonin aikana luin myös yhden hyllynlämmittäjän. Petteri Pietikäinen pureutuu tietokirjassa Hulluuden historia mielisairauksiin kaukaa historiasta nykypäivän. On järkyttävä lukea, millaisia erilaisia tapoja on ollut hoitaa mielisairaita insuliinsokeista lobotomiaan. Lobotomian kehittäjä sai muuten Nobelin 1940-luvulla. Lisäksi kirjassa käydään läpi, kuinka mieleltään sairaisiin on suhtauduttu eri aikoina. 1900-luvulla pakkosterilosoisiitin kymmeniätuhansia eugeniikan oppien innostamana.

Lukumaratonin ajan kuuntelin Harry Potter ja liekehtivä pikari-kirjaa Stephen Fryn lukemana käydessäni kävelyllä. Ihan maratonin loppupuolella ehdin aloittaa Anna-Kaisa Linna-Ahon Paperijoutsenta, joka on ensimmäisen 85:n sivun perusteella todella hyvä.

Yhteensä kuuntelin maratonin aikana neljä tuntia Potteria ja luin 750 sivua perinteisiä kirjoja. Hyvin sujunut maraton mielestäni.

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina ja Islantilainen kodinonni

Satu Rämö on varmastikin monelle tuttu hänen Salamatkustaja-blogistaan, jossa hän kertoo elämästään Islannissa. Lisäksi hän on julkaissut muun muassa Unelmahommissa-kirjan yhdessä Lähiömutsi-blogin Hanna Valtarin kanssa. BookBeatista bongasinkin pitkään lukulistallani olleen Rämön vuonna 2015 ilmestyneen Islantilainen voittaa aina kirjan sekä vuonna 2018 ilmestyneen Islantilainen kodinonni.

Koska kuuntelin molemmat kirjat putkeen ja ne olivat pitkälti sisarkirjoja, kirjoitan niistä yhteisen postauksen. Molemmat kirjat luki loistavasti Sanna Majuri.

Islantilainen voittaa aina-kirjassa Rämö aloittaa opiskeluajoistaan, jolloin ensimmäisen kerran kohtasi islantilaisia työskennellessään Kreetalla. He tekivät Rämöön vaikutuksen, joten hän päätti hakea vaihto-opiskelijaksi Islantiin. Nykyään Rämö asuu Islannissa islantilaisen miehensä sekä lastensa kanssa.

Kirjasta on blogannut pitkästi P.S Rakastan kirjoja. Kirjaa suosittelee Lintusen kirjablogi. Islantilaisen ja suomalaisen kohtaamista sattumista nautti Kasoittain kirjoja-blogi.

Siinä, missä Islantilainen voittaa aina kertoi Rämön matkan Islantiin, keskittyy Islantilainen kodinonni siihen, miten islaintilainen lapsiperhe-elämä eroaa suomalaisesta. Muutamat asiat toistetaan useaan kertaan molemmissa kirjoissa kuten maan turvallisuus sekä sukunimettömyys. Toisto tuntui turhalta.

Rämön tekstissä pysyy äänikirjan kuuntelijakin. Teksti on soljuvaa ja sitä on mukava kuunnella. Koska molemmat kirjat ovat alle kahdensadan sivun mittaisia, uskon että saisin luettua yhden yhdeltä istumalta.

Rämön kirjoitustyylistä piti myös Hemulin kirjahylly. Mutkattomiin islantilaisiin ihastui Kirja vieköön! Luettua ja maistettua moittii kumpaakin kirjaa kovasta yleistämisestä.

Näin saan matkattua kirjallisella maailmanvalloituksellani Islantiin. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin: 10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa ja 25. Kirjassa ollaan saarella.

Maria Laakso, Johanna Rojola: Taltuta klassikko

Innostuin Pirjo Heikkilästä äänikirjan lukijana. Niinpä etsin Bookbeatiltä muitakin hänen lukemiaan kirjoja. Törmäsin Maria Laakson Taltuta klassikko-kirjaan, josta sain kuulla syksyllä Turun kirjamessuilla.

Taltuta klassikko on kullanarvoinen teos yläaste- ja lukioikäiselle, jonka tarvitsee koulua varten lukea jokin klassikko. Sen lisäksi, että kirjasta saa jonkin verran valmiita vastauksia, opettaa se lukijansa analysoimaan kirjallisuutta ja tarkastelemaan suomalaista kirjallisuutta historiaansa vasten.

Kirjassa taltutetaan kahdeksan suomalaista klassikkoa kuten Kalevala ja Työmiehen vaimo ja luetellaan vielä innostuneille lopussa viisikymmentä klassikkoa lisää. Koko kirja on yhtä juonipaljastusta, mutta lisäksi pureudutaan klassikon taustoihin, vastaanottoon ja siihen, mikä tekee klassikosta klassikon.

Kirja on nopeatempoinen ja siinä viljellään paljon nuorisokieltä. Juuri nuorekas kieli saakin pohtimaan, miten kirja kestää aikaa. Esimerkiksi maininta nuorisoidoli Robinista Louhimiehen Tuntemattomassa saattaa olla kymmenen vuoden päästä kirjaa tavaavalle nuorelle outo.

Teos sijoittui nuorten sarjan toiselle sijalle Ihan totta -tietokirjakilpailussa 2017. Olisin kuitenkin toivonut myös, että useampi bloggaaja olisi tarttunut tähän teokseen. Jollei muuten, niin ainakin Heikkilän riemastuttavan luennan mukana.

Suvi Auvinen: Lihan loppu

Anarkistiksi itseään tituleeraava journalisti Suvi Auvinen dokumentoi Lihan loppu-kirjansa edistymistä Twitterissä. Kiinnostuin kirjasta jo tuossa vaiheessa ja pyysinkin kustantajalta kirjan e-kirjana lomamatkalla luettavaksi.

Vaikka Auvinen itse onkin vegaani, käsittelee hän lihansyöntiä ja -tuotantoa kirjassaan puolueettomasti muun muassa historian ja filosofian kautta. Läpi kirjan lukijalle tulee olo, että vaikka asiat ovat nyt huonosti, tulee vielä aika, jolloin elämme harmoniassa muunlajisten kanssa ja lihansyönti on muisto vain. Aivan kuten tupakkalaissakin on kohta, jonka mukaan tavoitteena on savuton Suomi, tulisi samaa Auvisen mukaan soveltaa lihaan.

Ruoka on henkilökohtaista. Vai miksi muuten olisi noussut kohu, kun opiskelijaravintola lopetti nauhdanlihan tarjoamisen valmistamissaan aterioissa? Auvinen nostaa kirjassaan muun muassa Valion mainoskamppanjan, jossa lehmät käyskentelivät idyllisessä ympäristössä. Onko maito tarkoitettu ihmiselle vai vasikalle?

Luin kirjan lomaillessani Singaporessa ja Malesiassa. Varsinkin Malesiassa tunsin pahaa oloa. Olin poissa omasta kuplastani, jossa kierrätetään ja suositaan kasvisruokaa maassa, jossa joukkoliikenteen suosimisen sijaan tukitaan liikennettä autolla tai muulla moottoriajoneuvolla. Kierrättämisen sijaan roskat viskataan samaan roskiin tai tienpientareille.

Kun yritin tehdä seitsemän vuotta sitten jouluksi seitanpaistia, jouduin metsästämään aineksia useasta eri kaupasta. Nyt Vegekaupasta ja Ruohonjuuresta saa seitanainekset, joihin tarvitsee lisätä vain vesi. Fleksaaminen on yhä helpompaa. Auvinen kertoo, että vegeburgerin ilmestyminen Mäkkäriin oli ennenkuulumatonta. Onko siis hänen visionsakin toteutuminen mahdollinen?

Tämä kirja sopii mainiosti Helmet-lukuhaasteen kohtaan 22. ilmastonmuutosta käsittelevä kirja.

Kirja on luettu myös seuraavissa: Mika Auvinen, Bibidi bobidi book ja Helmi Kekkonen.

Eino Nurmisto: Homopojan opas

Olen seurannut Tämän kylän homopoika-blogia vuosia. Eino Nurmisto alkoi kirjoittaa blogiaan asuessaan vielä pienellä paikkakunnalla ja tuntiessaan olevansa kylän ainoa homo. Vähitellen bloggaaminen on kasvanut somevaikuttamiseksi ja Nurmisto on ristinyt itsensä valtakunnan ykköshomoksi.

Nurmisto kirjoitti homopojan oppaan, koska kaipasi itse sellaista nuorena. Pelkäsin opasta lukiessani olevani väärää kohderyhmää ja leimautuvani tirkistelijäksi. Nurmisto torppasi kuitenkin Instagramissa kohderyhmäajattelun ja vakuutti kirjan toimivan kaikille.

Kirjassa on seitsemän osiota, jotka vastaavat hyvin aiheesta kiinnostuneen kysymyksiin. Aiheina on muun muassa homohistoria, seksi, seuranhakusovellukset, homoyhteisö ja luku- ja katseluvinkit. Lisäksi Nurmisto laittaa itsensä likoon kertomalla omakohtaisia kokemuksia.

Mikäli ei halua lukea koko opusta, suosittelen tutustumaan ainakin vanhemmille ja muille aikuisille suunnattuun lukuun, joka pyrkiin vastaamaan yleisimpiin heränneisiin kysymyksiin. Tärkeintä on kuitenkin olla läsnä ja kohdata ihminen ihmisenä.

Siinä missä meillä on Jari Sillanpää, Jorma Uotinen sekä muita julkihomoja, miksei meillä ole julkilesboja? Tarvitaanko sellaisia? Minulle nousikin ihmetys, miksi lesboille ole samalla tavalla näkyviä esikuvia Suomessa tai omaa opaskirjaa? Miten lesbo- ja homokulttuuri eroaa toisistaan?

Joiltain osin Nurmiston kirja vastaa myös muidenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kysymyksiin esimerkiksi kaapistatulopohdintoihin. Olisi kuitenkin mielenkiintoista lukea kaikille queereille suunnattu opas. Siltikin vahva peukku ja suositus Homopojan oppaan lukemiseen.

Mariela Sarkima: Make up bible

Viime aikoina minulle on syntynyt halu opetella uudelleen meikkaamaan. Onneksi Youtube ja Instagram ovat täynnä tutorialeja. Harjoittelun lisäksi minulle suositeltiin myös kasvonpiirteisiin ynnä muihin lainalaisuuksiin perehtymistä.

Löysin onnekseni kirjahyllystäni vuonna 2012 ilmestyneen suomalaisen Make up Biblen. Kuvat eivät tunnu liikaa vanhentuneilta, mutta instan ja youtuben perusteella markkinoille on tullut paljon voiteita ja muita meikkituotteita, jotka pitäisi hallita.

Make up Bible on perusteellinen. Se käy läpi yksitellen kasvot, pohjan, posket, silmät, kulmat, huulet, kynnet sekä muutamia muita yksityiskohtia kuten hää- tai työmeikin. Se antaa vinkkejä, miten meikata eri muotoiset kasvot ja eriväriset silmät.

Meikkausohjeaukeamien ohessa on KÄÄK-laatikko, jossa on sama meikki virheellisesti tehtynä. Sudenkuopat olisi helpompi tunnistaa, mikäli mallit eivät ilmehtisi niin voimakkaasti kuvissa.

Kaiken kaikkiaan kirja on hyvä perusteos meikkaamaan harjoittelevalle. Yksi parhaista neuvoista, joita sain Twitterissä on kuitenkin: ”meikkaaminen on taidetta, ei tiedettä.”