Minna Canth: Työmiehen vaimo

9789510425398_frontcover_final.jpg

Viime kesänä kävin katsomassa Minna Canthin Työmiehen vaimo-näytelmän Jyrkän kesäteatterissa. Kirjoitin siitä täällä. Päätinkin lukea ensimmäiseen tämän vuoden klassikkihaasteeseen juurikin tuon Canthin näytelmän.

Olen aiemmin luullut, että näytelmien lukeminen olisi jotenkin vaikempaa kuin romaanien. Näytelmä tempaisikin minut mukaansa ja luin 142 sivuisen kirjan yhdeltä istumalta.

Kirjan työmiehen vaimo, Johanna menee naimisiin Riston kanssa, joka tuon aikaisen lain mukaan saa haltuunsa Johannan ennen avioliittoa hankkimat säästöt. Vuodessa rahat on juotu ja Johanna joutuu elämään kädestä suuhun. Siinä missä Johanna vaikuttaa kohtaloonsa alistuneelta, Riston entinen rakastettu, romanityttö Homsantuu on tulta ja tappuraa yrittäessään pistä Ristolle kampoihin.

Canth on ollut tekstissään vuonna 1885 ollut edistyksellinen kohdistaessaan huomion naisten oikeuksiin, mutta myös siinä, että hän nostaa romanin yhtäläiseksi henkilöhahmoksi muiden kanssa. Näytelmässä on mukana myös Vappu, joka kommentoi tapahtumia kuin olisi Canthin ääni.

Olisi mielenkiintoista lukea, millaisen vastaanoton edistyksellinen näytelmä on saanut aikanaan. Näytelmän avulla Canth on osallistunut aikanaan poliittiseen keskusteluun.

Mainokset

Juhani Aho: Rautatie

IMG_20180131_160840.jpg

Minua nolottaa hiukan, etten ole aiemmin lukenut Juhani Ahon tuotantoa. Olen kotoisin Iisalmesta, jonka Kirkkopuistossa on Juhani Ahon patsas ja Mansikkaniemellä Juhani Ahon museo. Kävin koulua Juhani Ahon yläasteella. Minulla on hämärä muistikuva, että olisin nähnyt pätkiä Rautatien elokuvasovituksesta.

WSOY julkaisi viime vuonna 12 klassikkoa, joista yksi oli Juhani Ahon Rautatie. Rautatie oli myöskin helppo valinta, sillä pienoisromaanin pituus on vain 142 sivua. Kauniista kannen maalauksesta on vastuussa Susanne Gottberg. Arvostan muutenkin teoksen materiaalia, joka tuntuu karhealta kädessä sekä kirjanmerkkinauhaa.

Mutta itse tarinaan.

Matti ja Liisa asustavat korvessa jossain päin Ylä-Savoa. Matti saa kuulla rovastin luona käydessään, että Lapinlahdelle on tullut rautatie. Matti ja Liisa eivät voi käsittää, miksi tie on tehty raudasta ja miksi sillä kulkeva hevonen syö halkoja. Pitäähän sitä mennä katsomaan.

Rautatie on alunperin julkaistu 1884, jolloin Savon rata oli vasta suunnitteluasteella. Kuopio-Iisalmi rataosuus avattiin vasta 1902. Kirjassa kuvataan muutosta, jonka rautatie on tuonut ja miten niin kutsuttu rahvas ymmärtää uuden menopelin tulon. Kirjasta saa väläyksen siitä, millaista oli asua korvessa 1800-luvun lopulla.

Vaikka yleensä vanhempien teosten lukeminen on minulle hankalaa vanhemman tyylisen kerronnan ja kielen takia, luin Rautatien miltei yhdeltä istumalta. Sillä onkin hyvä aloittaa suomalaisiin klassikoihin tutustuminen.

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

9789510364154_frontcover_final_original.jpg

Tartuin klassikkohaasteeseen, kun haasteen loppumiseen on enää alle kaksi viikkoa. Tarkoitukseni oli lukea keskeneräisenä kotona lojuva Tove Jansssonin Farlig midsommar ja harjoitella ruotsia, mutta kirja oli karannut jonnekin. Siispä kirjastoon ja lainasin sieltä Tove Janssonin Muumipappa ja meri, jonka nimi vie kummasti Hemigwayn Vanhus ja meri-kirjaan, jota en surukseni ole lukenut.

Muumipappaa vaivaa levottomuus, joka ei meinaa lakata. Koko perhe seilaa Seikkailu-veneellä saarelle, jonka majakanvartijaksi Muumipappa ryhtyy. Mammaa vaivaa koti-ikävä, mutta hän koittaa peittää sen papalta. Muumipeikko kokeilee hetken asua ulkona poissa vanhempiensa jaloista ja käy öisin katsomassa myrskylyhdyn loistessa merihevosia ja Mörköä. Pikku Myy tuntuu sopeutuvan joka paikkaan.

Kirjan teeman luulisi äkkiseltään olevan keski-ikäisen miehen levottomuus ja se, että koti tuntuu enemmän kodiltaa vasta, kun on käynyt kaukana. Kuitenkin mielestäni Muumipeikon yölliset seikkailut ansaitsevat tulla tarkastelluiksi. Mörköä karsastetaan jo kirjan alusta saakka. Möröllä ei ole koskaan ollut ystäviä. Oman teoriani mukaan Mörkö yrittää hymyillä, mutta hänen hymynsä näyttää ennemminkin irvistykseltä. Muumipeikkoa kiehtoo kauniit merihevoset, jotka kuitenkin tuntuvat pilkkaavan häntä. Vasta kirjan lopussa Muumipeikko ymmärtää, ettei Mörkö tule hänen luokseen myrskylyhden takia, vaan ystävyyden.

Annoin kirjalle Goodreadsissä viisi tähteä, sillä mielestäni tämä on ajaton klassikko. Kirja sopii myös Helmet-lukuhaasteen kohtiin Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta, käännöskirja, suomalainen klassikkokirja ja kirja, jossa kukaan ei kuole.

Jokken kirjanurkka vertaa merihevosia Niiskuneitiin.

Lukutoukan kulttuuriblogin Krista pelkäsi pienenä kalastajaa. 

Ei vain mustaa valkoisella-blogissa Tiina näkee kirjan melankolisena ja filosofisena.

 

Charlotte Bronte 200

brontehaaste

Tänään tulee kuluneeksi 200 vu0tta Charlotte Bronten syntymästä. Sen kunniaksi Sheferijim polkaisi blogissaan käyntiin haasteen, jossa tuli lukea jotain Charlotte Bronteen liittyvää ja kirjoittaa lukemastaan 200 sanalla. Täältä siis pesee.

charlotte_bronte_quote.jpg

Charlotte Bronte (s. 21.4.1816) oli yksi niin kutsutuista Bronten kirjailijasisarista, joihin kuului hänen lisäkseen Anne ja Emily. Charlotte kirjoitti yhteensä kolme romaania sekä sisariensa kanssa yhteisen runokirjan.

Charlotte syntyi Englannin Yorkshiressä anglikaanipapin tyttärenä. Sisarten kerrotaan olleen yksinäisiä ja leikkineen yhdessä mielikuvitusleikkejä ja sepittäneen tarinoita. Charlotte kävi kirkonmiesten tyttärien sisäoppilaitosta, mutta palasi kotiin vuonna 1824. Hän kuvaa kovia kokemuksiaan sisäoppilaitoksessa esikoisteoksessaan Kotiopettajattaren romaani. Vuonna 1842 Charlotte matkusti siskonsa Emilyn kanssa Brysseliin opiskelemaan ranskaa ja saksaa. Hänen tarkoituksenaan oli myöskin perustaa pieni tyttökoulu.

20160418_095037.jpg

Charlotte oli omana aikanaan suosituin kolmesta Bronten kirjailijasisaresta. Hän julkaisi kolme kirjaa: Kotiopettajattaren romaanin, Shirleyn sekä Syrjästäkatsojan tarinan. Koska Helmet-lukuhaasteessa mainitaan, että tulisi lukea joko Charlotte Bronten tai Roald Dahlin kirja, päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Niinpä lähdin lukemaan Brontea.

Lainasin kirjastosta Syrjästäkatsojan tarinan. Kirja on vahvasti omakerrallinen tarina Lucy Snowesta, joka löytää opettajattaren paikan belgialaisesta tyttökoulusta Villetten kaupungissa. Kirjaa on kuvattu synkemmäksi ja kypsemmäksi kuin Kotiopettajattaren romaania ja analyysiksi yksinäisyydestä ja epätoivoisesta rakkaudesta.

En ole ollut koskaan hyvä lukemaan ennen 1900-lukua kirjoitettuja klassikoita. Sain luettua Syrjästäkatsojan tarinaa suunnileen sata sivua. Tarina ei lähtenyt vetämään ja turhauduin. Palautin kirjan kirjastoon ja päätin unohtaa koko haasteen.

Ystäväni on muuttamassa Helsinkiin ja pääsin tunkemaan hänen poistokirapinoaan. Löysin sieltä Jane Eyren (Kotiopettajattaren romaanin). Päätin siis yrittää lukea sitäkin. Jospa se olisi helpompaa. Kirjassa Jane Eyre menee rikkaaseen kartanoon kotiopettajattareksi. Kirjassa Bronte arvostelee rikkaiden suhtautumista köyhempiin, mutta sivistyneisiin naisiin. Teemoina on niin luokkien kuin sukupuoltenkin väliset erot.

Tästäkin syystä avasin kirjan intoa puhkuen. Ja kappas, tämäkin jäi kesken. Lukujumi iski ja sitä olikin sitten hoidettava sarjakuvilla ja äänikirjoilla.

Häpeäkseni minun on siis myönnettävä, ettei minusta ainakaan vielä saa Bronten lukijaa. Säästän kuitenkin Jane Eyre-kirjan, jos vaikkapa joku päivä hurjistun ja lukaisen sen.

Lue lisää Charlotte Brontesta.