Huhtikuun lopun pikaiset

Lukujumi on hellittänyt, mutta blogijumi on edelleen. Siksipä kirjoitan lukemistani kirjoista lyhyesti, jos se vaikka avaisi tulpan.

mitamattitarkoittaa-web.jpg

Silmäilin tätä kirjaa useampana vuosia kirjamessuilla Savukeitaan pisteellä ennen kuin ostin sen. Nyt sain viimein sen luettuakin. Benita Heiskasen toimittamassa esseekokoelmassa kulttuurintutkijat pohtivat Matti-ilmiötä sankaruuden ja antisankaruuden tematiikkaa sivuten. Kirja oli miellyttävä luettava ja suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat Matista muutakin kuin keltaisen lehdistön pintaraapaisun.

lataus

Chimanda Ngozi Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä on ohut pamfletti, joka puhuu tasa-arvon puolesta. Minulle kirjassa oli uutta lähinnä naisten asema Nigeriassa. Ymmärtääkseni teksti pohjautuu Adichien TEDxEustonissa pitämään puheeseen.  Tämä on jaettu jokin aika sitten kaikille yhdeksäsluokkalaisille. Toivottavasti kirja avasi monille heistä uusia maailmoja ja antoi ajattelemisen aihetta.

6182.jpg

Markku Ojasen Onnellisuuksien oivaltaja pureuttuu onnellisuuteen tieteen näkökulmasta. Kirjassa määritellään onnellisuutta ja pohditaan mitkä tekijät edistävät onnellisuutta. Vaikka kirja onkin populaaritiedekatsaus on teksti paikoin raskasta luettavaa kaikenmoisten tilastotietojen keskellä. Päädyin hyppimään lukiessani ja lukemaan lähinnä kunkin kappaleen loppukaneetit.

Tälläistä tällä kertaa.  Kohti vapun odotusta!

Roxane Gay: Bad feminist

IMG_20170614_214818

Poikkeuksellisesti aloitan bloggauksen asiaan liittyvällä kuvalla. Jokin aika sitten Areena/Fem esitti vuonna 1968 valmistuneen Barbarella-elokuvan. Itse olen nähnyt elokuvan lukemattomia kertoja ja näytän sen aina uusille ihmisille tilaisuuden tullen. Harmikseni Imdb:n tähtien mukaan elokuva on vain 5,9 tähden arvoinen. Kun Hesarissa oli kyseisen elokuvan arvio, korjasin tähdet. Julkaisin kuvan instassa, jolloin sain kommentin, jossa ihmeteltiin, miten feministi voi tykätä elokuvasta, joka on miesten tekemä elokuva miehille.

Keskutelimme tästä Facebookin Geek Girls Unite (Finland)-ryhmässä, jossa sain paljon sympatiaa. En ole ainoa, joka näkee Barbarellan itsenäisenä naisena, joka nauttii muodista ja seksistä. Sen sijaan, että hän olisi objekti hän taistelee tarinan läpi ja mielestäni myös kehittyy hahmona.

Näissä tunnelmissa avasin Roxane Gayn Bad Feminist-esseekokoelman. Olen kuullut pitkään jämähtäneitä käsityksiä siitä, saako feministi meikata, tuoda feminiinejä piirteitään esiin tai haluta olla kotiäiti. Samoin Gay pohtii, onko hän huono feministi pitäessään naisia halventavasta rap-musiikista, jossa on kuitenkin hyvä biitti.

Tehdäänpä se nyt selväksi: feministi antaa meille luvan olla sellaisia kuin haluamme: feminiinejä, maskuliinisia, angrogyynejä, antaa meidän seurata omia polkujamme ja taistella oikeuksiemme puolesta. Aivan kuten esimerkiksi muslimeita tai keskustan kannattajia, meitä on moneen junaan eikä feministejä ole kahta samanlaista.

Kirjan suomalaisen laitoksen esipuheen ovat kirjoittaneet Ruskeat tytöt-blogistaan, -verkkojulkaisustaan ja –kirjastaan tuttu Koko Hubara ja toimittaja Anu Partanen. He ovat myös suomentaneet kirjan esseet ja poistaneet siitä esseet, jotka avautuvat enemmän amerikallaisille.

Bad Feminist on loistava kokonaisuus eri pituisia esseitä maailmasta feminististen lasien läpi. Kuten aiemmin lukemani Hubaran kirja, se on ei-valkoisen kirjoittama, joka tuo siihen omanlaisensa mausteen. Toisin kuin Hubaran teos, ei Gay kuitenkaan ole kirjoittanut kirjaa pelkästään ei-valkoisille. Hän katsoo maailmaa myös korkeasti koulutetun ei-valkoisen naisen näkökulmasta, varsinkin huomatessaan olevansa harvoja kaltaisiaan luentosalissa.

Kirja on jaettu osiin Minä, Sukupuoli ja seksuaalisuus, Rotu ja viihde, Politiikka, sukupuoli ja rotu sekä takaisin minuun. Gay huomioi esimerkiksi viihteen kuvaa ei-valkoisista, Twitterin voimaa, johon nykyjournalistit eivät enää vastaa ja seksuaalista kielenkäyttöä.

Tämä on taas niitä kirjoja, joita suosittelen kaikille. Itselleni se avasi muun muassa näkemään mustien ongelmallisen kuvaamisen viihdemaailmassa.

Koko Hubara: Ruskeat tytöt

Ruskeat_Tytot-768x1107

Muutama vuosi sitten kuplassani kohistiin: ”Oletko lukenut, mitä Koko Hubara on kirjoittanut?” Hubara oli aloittanut Ruskeat tytöt-blogin, joka oli hänen, suomalaisen jemeniläistaustaisen kirjoituskokoelma, muille itsensä ruskeaksi tytöksi kokeville. Sittemmin Hubara on perustanut Ruskeat tytöt-verkkomedian ja koonnut bloginsa tekstejä esseekokoelmaksi, jonka nyt luin.

Aluksi Hubara määrittelee ruskean tytön: ei-valkoinen tytöksi itsensä kokeva ihminen. Ongelmana on, että Suomessa kasvaneella Hubara ei ole nähnyt samaistuttavia henkilöitä mediassa. Yksi kirjoituksista koskee hänen rakkauttaan hiphop-musiikkiin, vaikkakin hiphopin naiskuva on ongelmallinen.

Nykyään ei Suomessa voi kutsua ei-valkoisia ihmisiä maahanmuuttajiksi. Nykyään ei voi tietää, onko henkilö syntynyt Suomessa ja mikä hänen kokemuksensa hänen kotimaastaan on. Hubaran juuret ovat Jemenissä, mutta hän toteaa, että sen lisäksi ettei ole koskaan käynyt siellä, ovat hänen tietonsa maasta hatarat.

Luin tämän kirjan suuren uteliaisuuden vallassa. Monessa kohtaa Hubara puhuttelee lukijaa ”Sinä ruskea tyttö”, jolloin tiedän, ettei tämä ole minun kirjani. Sain pienen kurkistusikkunan siihen, miltä ruskeista tytöistä tuntuu jokapäiväisessä elämässä Suomessa ja haluan tätä lisää.