J.R.R Tolkien: Kuninkaan paluu

Siitä on jo pari viikkoa, kun luin loppuun Kuninkaan paluun sekä Taru Sormusten herrasta- opuksen lopussa olevat liitteet. Siinä missä luin kahtan edellistä, Sormusten ritareita ja Kahta tornia, luku kerrallaan makustellen, rykäisin trilogian viimeisen osa kahdessa illassa.

Kirjan ensimmäinen puolikas eli viides kirja seurataan Legolasta, Aragornia, Gandalfia, Gilmiä sekä Merriä ja Pippiniä Gondoriin. Mordorin örkit ovat liittolaisineen valtakunnan porteilla ja sota vaikuttaa epätoivoiselta. Samaan aikaan Sam ja Frodo taivaltavat kohti Tuomiovuorta mahtisormus painonaan.

Vaikka Kuninkaan paluu kahmi elokuvana kasan Oscareita, on se mielestäni trilogian heikoin lenkki. Sekä kirjassa että elokuvassa lähinnä kurotaan tarinan polkuja yhteen ja tarinalle nähdään monta loppua. Elokuvassa ei käy selväksi, että tapahtumat ulottuvat miltei vuoden ajanjaksolle. Paluu matkallakin hobitit viettivät aikaa Rivendellissä. Frodo ei koskaan palautunut matkasta ja se käy hyvin ilmi kirjassa.

Kimppakyyti Mordoriin- lukupiirin keskustelussa nousi esiin Aragornin messiaaniset vibat. Hän tuli Gondoriin kuin pelastamaan ja linnanpihan valkoinen puu alkoi taas kukkimaan. Elokuvassa Aragorn käy myös kuoleman rajamailla. Ylhäissyntyisistä puhuttaessa kirjassa muistetaan mainita ylväs ryhti ja arvokas ulkomuoto.

Myös Eowynin hahmo puhutti. Rohanin neito ei haluaisi tyytyä perinteiseen naisen muottiin. Hän matkaakin taistelemaan yhdessä Merrin kanssa ja tappaakin lopulta Angmarin noitakuninkaan. Lukijoiden pettymykseksi hän tutustuu parantolassa Faramiriiin ja tyytyy lopulta vaimon osaan.

Tolkienin suuri urakka tulee näkyviin liitteissä, joissa on muun muassa Keskimaan eri kansojen aakkosia, historiaa ja taruja. Seuraavaksi luemme lukupiirissä Silmarillionin. Se jäikin minulta kesken lukioiässä, joten odotan mielenkiinnolla, millainen kirja sieltä paljastuu.

J.R.R: Tolkien: Kaksi tornia

ÄLÄ LUE TÄTÄ POSTAUSTA, MIKÄLI ET HALUA JUONIPALJASTUKSIA SORMUSTEN HERRASTA

Sormusten saattue on hajonnut. Kahden tornin ensimmäisessä kirjassa (eli trilogian kolmannessa kirjassa) seurataan Aragornia, Gimliä ja Legolasta ja toisessa Samia ja Frodoa. Tällä lukukerralla rakastun yhä enemmän trilogiaan. Lukupiirissämme on ollut puhetta, että lukisimme seuraavaksi Silmarillionin. Sitä en olekaan aiemmin lukenut.

Elokuvassa on painotettu eri asioita kuin kirjassa. Joitain kohtauksia on siirretty elokuvasta toiseen. Esimerkiksi kirjassa Sam ja Frodo kohtaavat Lukitarin jo nyt, elokuvassa vasta Kuninkaan paluussa. Kaksi tornia-elokuva painottaa taisteluita. Helmin syvänteen taistelu on lyhyt pätkä kirjassa, mutta elokuvassa se kestää yli tunnin. Elokuvaan on myös lisätty kohtaaminen örkkien ja ahmojen kanssa, jolloin Aragorn joutuu eroon muista ja häntä luullaan kuolleeksi.

Parasta kirjassa mielestäni olivat Merri ja Pippin sekä entit. Lempikohtaukseni oli, kun Legolas, Aragorn ja Gimli tulivat Rautapihaan löytäen hobitit polttelemasta piippukessua ja herkuttelemasta. Elokuvassa tämä on nopeasi ohitettu, mutta kirjassa makustellaan pitkään ystävysten kohtaamisella.

Monen mielestä Frodon ja Samin osuus oli tylsintä kirjassa. Siksi olikin hyvä, että Faramirin kohtaaminen oli elokuvaversiota pidempi ja Lukitar kohdattiin jo Kahdessa tornissa. Kaksi tornia-äänikirja on kuulema äänitetty 90-luvun alussa ja lukija lukee Klonkun osuudet ylinäytellen, joka ärsyttää kuulijoita. Olisiko aika äänittää Sormusten herra uudelleen?

Olen pohtinut paljon Frodon ja Samin suhdetta. Moni näkee siinä romanttisia piirteitä. Sam kuitenkin tuntuu olevan alisteisessa asemassa Frodoon, kutsuen tätä herra Frodoksi ja itseään palvelijaksi. Tolkienin on sanottu pohjanneen Frodon ja Samin suhteen omaan suhteeseensa sotilaspalvelijaansa ensimmäisessä maailmansodassa. Britanniassa on edelleen selkeämpi luokkayhteiskunta kuin Suomessa. Tolkienin aikaan tämä jako on ollut suurempi. Tosin uskon Frodon ja Samin olevan ennemminkin ihanne siitä, millainen palvelijan ja isännän suhde voi olla.

Oletko sinä lukenut Sormusten herraa tai nähnyt Kaksi tornia-elokuvan?

J.R.R Tolkien: Sormusten ritarit

Miten saa IG-kuvalle tykkäyksiä? Kissalla tietenkin!

Instagramin kautta löytyi Kimppakyyti Mordoriin-lukukyyti, jossa luetaan Taru Sormusten herrasta kirja kerrallaan tammi-maaliskuun aikana välillä keskustellen. Päätin kuitenkin kirjata ajatuksiani lukumatkallani. 

Luin Sormusten herran lukioikäisenä nähtyäni Sormuksen ritarit-elokuvan. Elokuvat tulivat teattereihin joulun aikoihin jokaisena lukiovuotenani ja seuraavana vuonna sain extended edition dvd:t syntymäpäivälahjaksi. Ensimmäisellä lukukerralla pidin teosta tylsänä. Enemmän pidin lopun liitteistä. 

Lyhykäisyydessään teos kertoo hobitista, joka saa tehtäväkseen mahtisormuksen tuhoamisen. Hän lähtee matkalle läpi Keskimaan yhdessä haltian, ihmisten ja kääpiön sekä muutaman muun hobitin. Ollaan sodassa örkkejä ja hiisiä vastaan, joten matka on kivinen. Kirja on jatkoa aiemmin ilmestyneeseen Hobitti-kirjaan ja siitä on tehty elokuvatrilogia 2000-luvun alussa.

Nyt toisella lukukerralla olen yllättynyt positiivisesti. Olen lukenut suunnilleen yhden luvun päivässä pitäen välillä välipäiviä. Kerronta soljuu niin, että mieli tekisi lukea enemmänkin. 

Aika paljonkin häiritsee monesti nähtyjen leffojen kuvat ja maisemat mielessä. Paljon on poistettu: Tom Bombadil, lauleskelut, Radagast… Hobitit myös ratsastavat alkumatkan. Minulle on jäänyt mielikuva ratsastavasta hobitista lähinnä Merri kömpelönä Eowynin kyydissä Kuninkaan paluu-elokuvassa.

Leffassa myöskin edetään paljon nopeammin kuin kirjassa. Frodo lähti matkaan vasta vuosia Bilbon katoamisen jälkeen. Elokuvassa näytti, että Elrondin neuvonpitoon oli tultu tarkoituksella. Tosiasiassa osallistujat sattuivat olemaan Rivendellissä muissa asioissa ja pääsivät siten päättämään suurista asioista. Elokuvassa saattue kootaan dramaattisesti Elrondin neuvonpidossa, kirjassa se sovitaan muussa tilanteessa keskustelun lomassa. Sormuksen saattue viettää aikaa Rivendellissä kaksi kuukautta ennen lähtöä, vaikka ajat kiristyvät

En tiedä onko se 1900-luvun alun ajankuvaa vai kuuluuko se aikakauden kirjallisuuteen, mutta ylempiluokkaisista puhutaan kunnioittavasti. Frodo on selkeästi valta suhteessa Samiin. Kun Elrondin neuvonpidossa puhutaan ylhäiseen sukuun kuuluvasta Boromirista, mainitaan hänen ylevä ulkonäkönsä. Pidetäänkin outona, miten rähjääntynyt Konkari on Isildurin jälkeläinen. 

Elijah Woodin Frodo tuntuu ainakin näin alussa vässykämmältä kuin kirjan Frodo. Hahmoja kehitetään hiljalleen. Elokuvassa Gimli, Merri ja Pippin ovat koomisia hahmoja. Kirjassa Merri kuvataan varakkaana hobittina, joka ei edes asu Konnussa vaan Rankkivuossa. Hän ja Pippin eivät tunnu samanlaiselta paita ja peppu-koheltajakaksikolta.

Kirjassa Boromir on ärsyttävämpi hahmo kuin leffoissa. Hän muistuttaa moneen kertaan, että Gondoriin pitäisi mennä ja haluaa kovemmin Sormuksen ihmisten “hyvään” käyttöön. 

Silmään pisti hyvien hahmojen kaunis ulkonäkö ja rumien örkkien pahuus. Näkyykö pahuus siis päällepäin? 

Tänään aloitan lukemaan Kahta tornia. Toivottakaa minulle hyvää matkaa.

J.K Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi

Bibbidi bobbidi bookin Lauralla ja Minnalla oli loistava idea: luetaan Harry Potterit yhdessä tämän vuoden aikana. Tässä postauksessa he käyvät läpi aikataulun. Viikottain luetaan muutama luku ja niistä sitten keskustellaan instassa.

Olin yläasteella, kun Häräntappoase piti lukea. Lukaisin sen nopeasti. Opettajan piti keksiä minulle jotain luettavaa ja hän kaivoi kaapista uutuuden, Harry Potter ja Viisasten kiven. Olen siis lukenut kirjat suunnilleen sitä tahtia kuin ne ovat ilmestyneet. En kuitenkaan koe olevani mikään Potterhead enkä ole koskaan päässyt mukaan ”mihin tupaan kuulut?”- hypetykseen.

Kaikkihan tietävät Potterin tarinan: hän kasvoi sukulaisperheensä luona portaiden alla otsassa salaman muotoinen arpi. Yhdennentoista syntymäpäivänsä paikkeilla hän sai Tylypahkasta kirjeen, jossa selvisi, että hän on velho ja hän pääsisi opiskelemaan taikuutta muiden velhojen ja noitien kanssa. Hänen opiskeluaan varjostaa kuitenkin velhomaailman pahiksen Voldemortin varjo.

Päätin kuunnella Potterit BookBeatista englanninkielisenä Stephen Fryn lukemana. Ja kuinka upea kokemus se olikaan! Tosin Fry luki eläytyen, joka ei varmastikaan kaikille kuuntelijoille sovi.

Ensimmäinen kirja on lämmittelyä, johdatus velhojen maailmaan. Kuunnellessani kirjaa mieleeni tuli muutama juttu. Ensimmäinen Potter-kirja ilmestyi 1997. Sen jälkeen teknologia on kehittynyt melkoisesti. Miten se vaikuttaa velhomaailmaan? Mitä lajitteluhattu tekee silloin, kun se ei lajittele? Se on selkeästi tietoinen esine, joten onko väärin pitää sitä haudattuna jonnekkin kaapin perällle? Miksi Harry ja muut matkaavat Tylypahkaan junalla, kun myöhemmissä kirjoissa esitellään nopeampiakin matkustustapoja?

Näihin tunnelmiin jään odottamaan ensi viikkoa ja Harry Potter ja Salaisuuksien kammio-kirjan aloittamista. Mikä on sinun suhteesi Pottereihin?

Kirjamuisto: Dragonlance

kirjalitta_logokuva2

Tampereella järjestetään tänä viikonloppuna (16.-18.10.2015) Kirjalitta eli lasten- ja nuortenkirjallisuusfestivaali. Vaikken pääsekään Kirjalitan ohjelmaan pääset tutustumaan täällä.

Itse en Kirjalittaan pääse paikalle, mutta innostuin muistelemaan nuoruuteni lempikirjoja. Esittelen tässä kirjasarjan, joka innosti minua eniten varsinkin yläasteaikana. Kyseessä on Tracy Hickmanin ja Margaret Weisin luoma Dragonlance.

SyyshämäränLohikäärmeet

Dragonlance-sarjan aloittaa Kronikat-trilogia, joka pohjautuu Weisin ja Hickmanin Dungeon & Dragons-pöytäroolipeli-istuntoihin. Tarina sijoittuu Krynnin fantasiamaailmaan, jota sekalainen seurakunta puolihaltioineen, ihmisineen ja kenttineen lähtee pelastamaan. Kronikat ovat ilmestyneet 1990-luvun alussa eivätkä ne ole tarinankerronnallisesti mitään loistavia. Kertomustyylistä näkee, että kirjoittajat ovat pohjanneet tarinan pöytäroolipeliseikkailuun, jossa on paljon taisteluja ja nopan heittelyä. Mutta kuten näette kirjastani, olen lukenut sitä huolella teinivuosinani.

Vuosina 1993-1996 ilmestyi Legendat-sarja, joka oli paljon tarinavetoisempi. Keskiössä ovat varsinkin kolmessa ensimmäisessä kirjassa kaksoset Raistlin ja Caramon Majere. Caramon on vahva ja eikä kovinkaan paljoa älynlahjoilla siunattu. Raistlin on taas sitäkin älykkäämpi, mutta sairaanoloinen velho, joka kääntyy kirjasarjan aikana hyvästä pahaksi.

HengenMiekka

Raistlin olikin lempihahmoni, joten olin innoissani, kun vuosituhannen vaihteessa ilmestyi hänen taustojaan valottava kirja Hengen Miekka. Tämä kirja on ylivoimaisesti lempikirjani Dragonlance-kirjoista.

Kaveripiirimme innostuksesta Dragonlance-maailmaan saattaa kertoa, että kirjoitimme yhdessä siihen perustuvaa Kolme viisasta-jatkotarinaa, jossa seikkaili kolme velhoa. Ja minun velhoni nimi olikin Raistlin.

Dragonlancesta on tehty kökkö animaatio, johon on saatu mukaan muun muassa Kiefer Shutherland ja Lucy Lawless.

Dragonlance-kirjoja on ilmestynyt paljon, mutta oma innostukseni lopahti lukion kynnyksellä. Lisää Dragonlancesta voit lukea muun muassa tästä Wikipedia-artikkelista. Mitä mieltä olette? Pitäisikö koettaa lukea Dragonlancea nyt kaksi kertaa vanhempana?