Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Louisa Clarkin tarina jatkuu. Älä siis lue tätä eteenpäin, mikäli et ole lukenut aiempia osia Kerro minulle jotain hyvää tai Jos olisit tässä. Aiemmin hän hoiti neliraajahalvaantunutta Williä, löysi ensihoitajapoikaystävän Lontoosta, nyt Louisa lähtee kokeilemaan siipiään New Yorkissa. Will on yhä mielessä ja hän haluaa elää rohkeasti, kuten Will häntä kehoitti.

Louisa saa työpaikan rikkaan rouvan assistenttina, joka pitää sisällään kaikkea lenkkiseurana juoksemisesta ja asioiden hoitamisesta ihan seuraneitinä istumiseen. Louisa ei kotiudukaan heti New Yorkiin eikä kaukosuhdekaan ole yhtä helppo kuin olisi luullut.

Moyes kirjoittaa varmaa hyvänmielen chick litiä, joka muistuttaa oman sydämen kuuntelemisen tärkeydestä. Sarjan ensimmäinen osa koukutti niin, että luin sitä yötä myöten. Kaksi seuraavaa ovat olleet tasalaatuisen hyviä. Kuuntelin tämän Bookbeatista Heli Naskin lukemana, jonka rauhallinen ääni on vienyt minut aiemminkin saman tyylilajin seikkailuihin.

”…sai minut pohtimaan maailmaa ja identiteettiä, mutta ennen kaikkea romaani on hyvän mielen tuoja, joka sopi täydellisesti flunssalukemiseksi,” summaa Tuntematon lukija.

”Elä rohkeasti ei ole maailmankirjallisuuden merkkiteos, mutta piru vieköön, se on juuri sellainen kirja, jonka kanssa on mukava uppoutua torkkupeiton alle tuntikausiksi ja jonka luettuaan on hyvällä tuulella, ehkäpä ihmisenä vähän eheämpikin,” kirjoittaa Amman lukuhetki.

”Loun aitous suhteessa ulkonäköön perustuvaan jenkkiväkeen päälleliimataan, ja juoni kulkee ennalta-arvattavien käänteiden varassa,” kritisoi Tuijata.

Sophie Kinsella: Hääyöaie

haayoaie-kinsella_sophie-25583080-1458273631-frntl

Suunnilleen vuosi sitten kerroin saaneeni pahan lukujumin Sophie Kinsellan Hääyöaie-kirjasta. Nyt kuitenkin latasin kirjan Elisa Kirjasta ja sen kuuntelu meni kuin huomaamatta.

Lottie odottaa pitkäaikaisen poikaystävänsä Rickhardin kosintaa. Petyttyään karvaasti hän pistää välit, poikki (kaikki tai ei mitään) ja menee pikaisesti naimisiin nuoruuden heilansa kanssa. Lottien sisko Flis on kauhuissaan ja haluaa estää avioliiton täyttöönpanon (eli seksin harrastamisen). Pariskunta on kuitenkin matkustanut jo Kreikkaan, joten ennen kuin Fliss pääsee paikan päälle, on kiusanteko tehtävä etänä.

Onhan tarina yliampuva, mutta niin chicklitissä kuuluukin. Kirjassa ollaan pinnallisia ja materialistisia. Esimerkiksi kaikkea luksusta kuvaillaan ylisanoin. Mutta toisaalta naisten päiväuniahan tässä luetaan.

En ehkä sittenkään ole ”kasvanut yli” chicklitistä, kuten viime vuonna kirjoitin vaan pikemminkin chicklit sopii nyt paremmin äänikirjaksi ja kevyeksi välipalaksi. Kaikelle on oma aikansa ja paikkansa…

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Kuva: ts.fi

Latasin ensimmäisen äänikirjani talvella. Ajattelin haluavani jotain kevyttä, mutta taatusti laadukasta.  Halvalla lähti Elisa Kirjasta kuunneltavaksi Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän.  Nyt flunssan kourissa oli hyvin aikaa kuunnella uudelleen Leena Pöystin oivasti kertoma romaani.

Arvostelin jokin aikaa sitten Pulkkisen esikoisteoksen Raja (täällä). Tämä kirja ei ollut läheskään niin paljoa sellainen, että olisi pitänyt ahmia kaikki kerralla. Sen sijaan se sopi hyvin kuunneltavaksi bussia odotellessa tai paikasta toiseen kävellessä.

Iiris Lempivaara on seurustellut miehensä kanssa 7 vuotta, kun ykskaks jonain päivänä mies sanoo ettei enää rakasta. Aluksi Iiris ei osaa päästää irti. Hän varjostaa miestä ja pohtii, onko tällä uusi nainen. Myöhemmin hän onnistuu jatkamaan eteenpäin ja jakamaan oppejaan koulupsykologina oppilaillekkin. Matkalla auttavat niin Kauniit ja Rohkeat kuin siskon vauvakin.

Helsingin Sanomien arvostelu (täällä) tietää kertoa, että tarina on ilmestynyt alunperin jatkokertomuksena Kauneus&Terveys- lehdessä. Se selittää lukujen episodimaisuuden ja tietynlaiset koukut.

Pulkkinen todistaa tällä kirjallaan osaavansa kirjoittaa niin kevyttä kuin vakavaakin proosaa. Suomalaista chick-litiä etsiville tämä on must!

Kirjan ovat arvostelleet aiemmin muun muassa Lumiomena, Elina ja Kirjasfääri.

Näytteen kirjasta voit kuunnella myös youtubessa