Sarjakuva Finlandia ehdokkaat 2021

Sarjakuvataiteilija Avi Heikkinen peräänkuulutti Twitterissä kirjabloggaajia nostamaan esiin tämän vuoden Sarjakuva-Finlandian ehdokkaita. Oma taustani on muutaman vuoden työkokemus Turun Sarjakuvakerho ry:n tuottajana, esiraatilaisena toimiminen vuoden 2019 Sarjakuva-Finlandiassa sekä tietenkin elämänmittainen sarjakuvien ahmimminen. 

Luovuuden asiamies Markku ”Mato” Valtonen valitsee vuoden 2021 Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinnon saajan valintaraadin asettamasta kärkikymmeniköstä. Valinta julkistetaan maaliskuun 2021 lopussa.

Suurimman osan ehdokkaista luin jo viime vuoden puolella, mutta osa piti varata kirjastosta. Kaiken kaikkiaan vuoden ehdokkaat ovat monipuolinen kattaus erilaisia suomalaisia sarjakuvia.

Edith Hammar: Homo Line (Förlaget)

“Kulttuuri-identiteettejä, sukupuolta ja seksuaalisuutta käsittelevä omaelämäkerrallinen teos haastaa sekä konservatiiviset asenteet että sarjakuvailmaisun konventiot,” sanotaan Homo Linen kuvauksessa Sarjakuva Finlandian sivuilla. Minä näin tässä taidetta, joka ei avautunut minulle. Monelle voi myös olla kynnyskysymys lähteä lukemaan ruotsinkielistä sarjakuvaa, vaikkei tekstiä olisikaan paljoa. 

Aino Havukainen – Sami Toivonen: Tatu ja Patu – kovaa menoa kiskoilla (Otava)

Tatu ja Patu seikkailivat alunperin Veera-lastenkirjoissa, saivat sitten oman kirjasarjansa (sekä elokuvan!) ja nyt he matkustavat junalla ensimmäistä kertaa sukuloimaan. Vauhdikas tarina tarjoaa paljon hauskaa sekä lapsille että vanhemmillekin lukijoille. Lapsille saisi mielestäni julkaista sarjakuvaa enemmänkin Suomessa!

Tuisku Hiltunen: Kuutamo ja muita kertomuksia (Suuri Kurpitsa)

Tämän luin kesällä 2020 riippumatossa. Ja sinne sen kolme keveää ja elämänläheistä sarjakuvanovellia miellänkin. Kokoelman niminovelli on mielestäni paras ja laadukkain. Kahdessa muussa näkyy, että ne on piirretty eri aikoina. 

Pauli Kallio ja 22 muuta tekijää: Ammatti: käsikirjoittaja (Suuri Kurpitsa)

Teos on läpileikkaus Kallion pitkästä urasta sarjakuvakäsikirjoittajana. Kirja esittelee Kallion kanssa yhteistyötä tehneitä kuvittajia sekä antaa makupaloja eri aikojen sarjakuvista Kallion ja kuvittajan kommentein. Vaikkakin otsikko hämää, luulin nimittäin itse, että kirja olisi täynnä jaarittelua käsikirjoittamisesta, kehotan tarttumaan siihen. Teos oli täynnä monipuolista ja oivaltavaa sarjakuvaa.

Karoliina Korhonen – Anssi Vieruaho (toim.) ja 9 sarjakuvantekijää: Katkenneita lankoja (Atena)

Luin tämän sarjakuvakokoelman loppuvuodesta. Teos tuo lukijalle lähelle loppuunpalamisen tarinoita. Osa tarinoista iski lujaa, osa ei niinkään. Juuri sen epätasaisuuden vuoksi en veikkaisi sitä Sarjakuva-Finlandian voittajaksi.  Kirjassa on Tuisku Hiltusen, Emmi Niemisen, Sami Nyyssölän, Niko-Petteri Nivan, Mari Ahokoivun, Milla Paloniemen, Henri Tervapuron, Avi Heikkisen ja Anssi Vieruahon sarjakuvatarinat.

Kari Korolainen: Marjatta & Ilman Kinna (Kirjokansi)

Kauaksi kotoa joutunut piika Marjatta ja linnunkoipijalkineinen kulkumies Kinna Ilma kohtaavat kyläkäräjillä, jotka on kutsuttu kokoon metsästä löytyneen salaperäisen laukun arvoituksen selvittämiseksi. Sarjakuva Finlandian esiraati kuvaili tätä jouhevasti eteneväksija piirrostyyliä lennokkkaaksi. Itse en tälle lämmennyt. Piirrostyyli ei ollut mieleeni ja hahmotkin lähinnä ärsyttivät.

Timo Mäkelä: Korpit ja muita kertomuksia (täysi KÄSI oy ja Arktinen Banaani)

Kahdeksan lyhyttä kertomusta vievät lukijan läpi taiteen historian. Idea on hyvä, mutta mielestäni kaikki kertomukset eivät ole yhtä mukaansatempaavia. Kannen Van Gogh vetää puoleensa.

Viivi Rintanen: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta (Suuri Kurpitsa)

Rintanen on piirtänyt ihmisten lähettämiä tarinoita mielenterveyden haasteista sarjakuvablogiinsa. Kirjaan on kerätty 12 kertomusta ja niiden kehyskertomuksena on Rintasen oma tarina. Memento morin ohella finalistien parhaimmistoa.

Samson: Musta hevonen: Vuokrakolmio Bermudalla (Egmont kustannus)

Olen lukenut jo vuosia Mustaa hevosta netistä. Pelkistetty piirrosjälki toimii ja strippien ideat ovat oivaltavia. Esimerkiksi jos törmää huutomerkkiin, siitä voi tulla kysymysmerkki. Hörähtelin Mustaa hevosta lukiessani useampaan kertaan. 

Tiitu Takalo: Memento Mori (WSOY)

Yritin äänestää Blogistanian Finlandiaan parhaana kotimaisena, mutta ääntäni ei laskettu, koska olin unohtanut arvostella kirjan! Autofiktiivinen kirja kertoo, kuinka Takalo saa aivoverenvuotokohtauksen. Kirja toi minulle vähemmän tuttua sairautta lähemmäs. Piirrosjälki on taattua Takalon laatua.

Lue lisää Sarjakuva-Finlandiasta

https://www.sarjakuvafinlandia.fi/

Ja lukekaa Avi Heikkisen 2019 ilmestynyt Valotusaika-sarjakuva! Mielestäni se olisi ansainnut Sarjakuva-Finlandian.

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin

Klassikkojen lukeminen kirjallisuustieteiden kurssille ja lukupiireihin tekevät sen, että mieleni tekee lukea yhä enemmän hömppää. Tämä kirja vaikutti sellaiselta, joten tartui siihen.

Danielle on kunnianhimoinen newyorkilainen asianaja, jolla on elämä raiteillaan. David-avopuoliskin kosii juuri ajallaan. Danielle näkee kuitenkin hyvin todentuntuista unta, jossa hän elää ihan eri alueella eri miehen kanssa viisi vuotta myöhemmin. Aluksi hän pelästyy tulevaisuutta, mutta unohtaa unen neljäksi ja puoleksi vuodeksi. Sitten unen mies kävelee hänen elämäänsä.

Hiukan pilaan lukukokemusta kertomalla, ettei kirja koske pelkästään romanttista rakkautta vaan myös väkevää ystävyyttä. Ahmin kirjaa pitkissä pätkissä ennen nukkumaanmenoa. Tähdet laskivat viidestä neljään loppuratkaisun ollessa liian pikainen ja hutaistun oloinen.

Kirja sopii Helmet lukuhaasteen kohtiin 6. Kirja kertoo rakkaudesta ja 10. Kirjan nimessä on numero.

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Aleksanterinkadulla
Oli valoisaa
Ja mulla oli laukussa
Yksien tyttöjen kirjoituksia

Ulta Bra: Kirjoituksia

Tämän kirjan soundtackinä tosiaan voisi olla Ultra Bran musiikki. Keiju ja Pinja. Pinja ja Keiju. He ovat helsinkiläisiä nuoria, kuin paita ja peppu. Yhdessä he riekkuvat baarissa ja ottavat aurinkoa Tervasaaren rannalla. Molemmilla on taiteellinen sielu, mutta Pinjan vanhemmat ylipuhuvat Pinjan hakemaan kauppakorkeakouluun. Ja Keiju hakee sitten siinä ohessa.

Puuduttavat opinnot vaihtuvat Intian ja Kaakkois-Aasian seikkailuun, jonka aikana tyttöjen luonne-erot tulevat yhä vahvemmin esiin. Keiju on heittäytyjä, äänekäs ja tilan valtaaja. Pinja on varovaisempi, harkitsevampi ja pohdiskelevampi. Matkalla kuitenkin Pinja alkaa kokeilla siipiään, oli kyseessä sitten päihteet tai irtosuhteet. Vähitellen tyttöjen välit alkavat rakoilla.

Kirjan kehyksenä on keski-ikäinen Pinja, joka selaa muistojen laatikkoa käyden läpi kirjeitä ja valokuvia. Itse asiassa odotin koko kirjan ajan isompaa käännettä, joka olisi liittynyt vuonna 2020 muistelevaan Pinjaan.

Sinä päivänä kun synnyin on elämänjanoinen kirja ystävyydestä, nuoruudesta ja irtipäästämisestä. Varsinkin lopun käänne korosti irtipäästämisen tematiikkaa. Rakkauttakin kirjasta löytyy, monen sorttista.

Kirja käy Helmet-lukuhaasteen kohtiin 6. Kirja kertoo rakkaudesta, 8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa, 45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija ja 49. Kirja on julkaistu vuonna 2021.

Katharine McGee: Amerikan kuninkaalliset

Halusin kevyttä kuunneltavaa. Vaihtoehtotodellisuuteen sijoittuva Amerikan kuninkaalliset sopi siihen mainiosti.

Kirjan maailmassa Yhdysvalloissa ei ole missään vaiheessa ollut presidenttiä, vaan George Washingtonista oli tullut aikanaan ensimmäinen Amerikan kuningas. Tämä ilmeisesti on vaikuttanut siihen, että muuallakin maailmassa on enemmän monarkeja. Kirjassa mainitaan esimerkiksi Venäjän tsaari.

Kirjassa seurataan neljää nuorta naista. Hallitsevan kuninkaan isä sääti lain, jonka mukaan naisestakin voi tulla Amerikan hallitsija. Kruununprinsessa Beatrice on kunnollinen ja kansan suosikki. Hänen sisaruksensa kaksoset Jefferson ja Samantha sen sijaan päästelevät enemmän höyryjä ja pohtivat, mitä voivat tehdä elämällään kameroiden edessä.

Beatricen ja Samanthan lisäksi kertojina ovat kaksi hyvin erilaista naista: Nina ja Dafne (en ole varma, miten nimi kirjoitetaan, koska kuuntelin kirjan äänikirjan). Nina on Samanthan lapsuudenystävä. Heillä on samanlaiset tatuoinnit ystävyyden merkkinä. Siinä missä, Sam on villi rajojen kokeilija, Nina on järjen ääni. Dafne sen sijaan on entinen Jeffersonin tyttöystävä, jonka elämän tarkoitus on pitää yllä hyvää mainetta ja päästä prinssin puolisoksi.

Kirja vaihtoehtohistoriasta olisi voinut saada enemmänkin irti. Jos kuninkaat istuisivat vallan kahvasssa presidenttien sijaan, mikä olisi demokratian laita? Kirja on kuitenkin puhdasta rakkaushömppää. Kirjassa on useampiakin kiellettyjä rakkauksia.

Kirjan juonikuviot jäivät auki. Seuraava osa ilmestyykin suomeksi ensi keväänä. Kirja on kevyttää kuunneltavaa, jonka juonikuviot ovat arvattavissa. Kirjan amerikkalaiset rakastavat kuningashuonetta varauksettomasti. Olisikin mielenkiintoista lukea jatkossa kuningashuoneen vastoinkäymisistä.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 11 vaihtoehtohistoria.

Margaret Atwood: Viimeisenä pettää sydän

Kyllä tulee selväksi, millä tätä kirjaa markkinoidaan. 1980-luvun puolivälissä ilmestyneen Orjattaresi- kirjan pohjautuneen Handmaid’s tale-TV-sarjan ansiosta viimeistään kuuluisuuteen ampaiseen Margaret Atwoodin sukunimi on tämän teoksen kannessa isommalla kuin kirjan nimi. Takakannessa ei ole juonikuvausta vaan iso kuva kirjailijasta.

Atwoodin sanotaan olevan dystopioiden mestari eikä tämänkään kirjan premissi petä. Yhdysvalloissa on massatyöttömyys. Kotinsa menetäneet Stan ja Charmaine asuvat autossa paeten välillä väkivaltaisuuksia. He kitkuttelevat Charmainen tarjoilijatyön tipeillä. Työpäivänsä lomassa tv:tä katsoessaan Charmaine huomaa mainoksen, jossa luvataan muuttaa heidän elämä.

He muuttavat suljettuun kaupunkiin, joissa asunnot jaetaan toisen pariskunnan kanssa. Vuorokuukausina Stan ja Charmaine ovat hyvin hoidetussa vankilassa. Vuorokuukausina toisen pariskunnan ollessa vankilassa, Charmaine ja Stan asuvat talossaan. Kaikki näyttää aluksi hyvältä. Kailla on töitä ja toimeentulo. Vähitellen kulissit alkavat rapistua.

Suoraan sanottuna Stan on ällöttävä tyyppi. Hän yrittää tehdä naisen vainoamisesta hyväksyttyä, kun Charmaine ei ole halutunlainen sängyssä. Ällötyksen tunteeni Staniä kohtaa muistuttivat inhoa, jonka koin lukiessani Rosa Liksomin Hytti Nro 6:ta. Minun piti ihan kysyä puolisoltani, onko tälläisiä ihmisiä olemassa. Toisaalta, onhan se hieno, että jollaine on taito kirjoittaa hahmoja, jotka herättävät näin vahvoja tunteita.

Kirjassa tapahtuu odotettua enemmän ja silti loppu onnistuu yllättämään. Lopullinen kysymys onkin, valitaanko rakkaus vai vapaus?

Paula Nivukoski: Mainingin varjo

Aurinko oli jo noussut, mutta yhä he viipyivät viltin alla, piirtelivät toistensa ääriä. Aika putoili keveinä hiutaleina ja kerääntyi lattianrajaan. Evalina hymyili eikä sanonut paljoakaa.

Muuttaessaan piskuiselle luodolle Anders-kalastajan kanssa Evalina on pappilan tyttö, jonka on unohdettava kelloajat ja opeteltava toimimaan ajallaan ja sytyttämään nuotio. Eletään kesää 1911. Evalinan elämässä on viimeinkin muutakin kuin ristipistot.

Välillä tarinassa palataan aikaan ennen kuin Evalina karkasi kotoa. Pappilassa naiset saivat näkyä mutteivat kuulua. Ankara isä, ohut äiti, kiireinen Maria-piika ja rakas Sofia-sisko, jolle Evalina sommittelee kirjeitä luodolta, ensi-ihastus Maisteri, joka opetti sisaruksia. Pappila näyttäytyy nostalgian hunnun lävitse, kun luodolla ollaan luonnon armoilla, vaikkakin sitten rakkaan Andersin sylissä.

Välillä henkilöiden repliikit ovat ruotsiksi. Ymmärrettävää, kyllä sijoittuuhan kirja ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Miten tämä näyttäytyy niille lukijoille, jotka eivät ymmärrä ruotsia?

Nivukosken ensimmäistä kirjaa, Nopeasti piirretyt pilvet, toivottiin viime vuonna Finlandia-ehdokkaaksi. Minuun se ei kuitenkaan iskenyt yhtä voimakkaasti kuin Mainingin varjo. Vaikka kirjat eivät olekaan tapahtumarikkaita, maalaavat ne kauniita hetkiä. Tätä viiden tähden kirjaa toivon Finlandia-ehdokkaaksi.

”Sanoin Twitterissä kirjan luettuani, että olen sanaton, mutta toisaalta sanoja on liikaakin. Sen tämä tarina minulle teki, kietoutui mieleeni, ei jättänyt kylmäksi,” kirjoittaa Kirjarouva.

”Evalinan ja Andersin tarina tyrmäsi minut, se iski minut sanattomaksi ja hengettömäksi. Se on vaikuttava, suorastaan dramaattinen tarina,” summaa Kirjarikas elämäni.

”Tuntuu  kuin  tapahtumat  kuvattaisiin  tunteiden  ja ajatusten  kautta. Kirja  pääsee  siten  suoraan  lukijan  ihon  alle,” pohtii Jorman lukunurkka.

Fredrik Backman: Kiekkokaupunki

Helmet-haasteen urheiluun liittyvä kirja-kohta aiheutti harmaita hiuksia. Muistan lukeneeni joskus Karo Hämäläisen Yksin-kirjan, joka oli fiktiivinen elämänkerta Paavo Nurmesta. Urheilua oli siinä makuuni aivan liikaa. Onneksi Lappe lukee-youtubekanavalla mainittiin Fredrik Backamin Kiekkokaupunki-kirja, joka olisi urheilukirja, mutta myös paljon muutakin.

Onneksi en muistanut, että olen aiemmin yrittänyt lukea Backmanilta kirjaa Britt-Marie kävi täällä, joka oli mielestäni ihan kamala. Kirja jäi kesken. Onneksi on blogi, jotta voi muistella huonojakin lukukokemuksia.

Piskuinen Björnstad elää ja hengittää jääkiekkoa. Se tuo jotain iloa kuolevaan, kylmään ja pimeään pohjoisen kaupunkiin. Ne, jotka eivät pääse jääkiekon avulla kaupungista, päätyvät kaupungin tehtaaseen töihin. Mikäli juoniorijoukkue voittaisi mestaruuden, voisi kaupunki saada jääkiekkolukion ja nousta jaloilleen. 

Keskiössä on Anderssonin perhe, jonka isä Peter on palannut kaupunkiin NHL-uransa jälkeen johtamaan kotikaupunkinsa jääkiekkoseuraa. Peterin vaimo Mira on asianajaja, poika Leo pelaa jääkiekkoa ja tytär Maya soittaa kitaraa. Mayan paras ystävä Ana on Mayan toinen puolisko. Kirjassa tutustutaan myös juniorijoukkueen tähtipelaaja Keviniin, Boboon ja Benjiin, joka käykin aikamoisen kasvun kirjan aikana.

Jokaisella kaupunkilaisella tuntuu olevan jokin suhde jääkiekkoon, kunnes tapahtuu jotain, joka pakottaa jokaisen kaupunkilaisen valitsemaan puolensa. Kenen sanaan voi uskoa? Onko seura tärkeämpi kuin yksilön hyvinvointi?

Kiekkokaupunki ei kerro pelkästään jääkiekosta vaan myös ystävyydestä ja uskollisuudesta. Se nostaa tapetille myös pukuhuonepuheen, joka minulle naisena nostaa niskakarvat pystyyn. 

Viiden tähden lukukirja, jonka sivut kääntyivät kuin itsestään. 

HBO:lle on tulossa lähiaikoina kirjaan perustuva TV-sarja.

Sopii Helmet 2020-lukuhaasteeseen kohtaan 14. Urheiluun liittyvä kirja.

Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen

”Hikan ennen aamunkoittoa, sumun haihduttua, ensimmäiset linnut nousivat laulamaan. Kuolema heräsi ja kuunteli: ainakin pari kyyhkystä, kauempana aloitti laulurastas.”

Tämänkin kirjan bongasin Bibbidi bobbidi bookin-youtubevideosta. Ja mikä kirja se olikaan! Taattua ahmintakirjallisuutta.

On sotavuosi 1943 ja helsinkiläisen Lydian isä saa sukulaiselta kirjeen, jossa ehdotetaan, että Lydia tulisi maalle työvoimaksi sotaa pakoon. Lydia muuttaa asumaan lapsuudenkotiinsa pieneen kylään asuintoverinaan eläväinen Anna. Naapuritalon matriarkka Gunhildin pojat ovat rintamalla ja toisen niistä on Anna kihlannut. Anna järjestää myös Lydialle kirjekaverin rintamalta. Gunhild on myös rakentanut mänennyppylälle tornin, josta kunkin kyläläisen on vuorollaan kiikaroitava viholliskoneita.

Aluksi kirja tuntui olevan vain Annan ja Lydian tarinaa pula-ajassa selvitytymisestä, kunnes kirjassa sattui käänne. Sen enempiä paljastamatta Lydian ja Annan elämän tulee salaisuuksia. Lopun tapahtumat tulivat hiukan yllättäen, mutta viimeiselle sivulle päästyäni huomaan palasten loksahtaneen paikoilleen.

Kirjan kauniista kielestä tulee mieleeni Pauliina Nivukosken Nopeasti piirretyt pilvet. Luvut olivat sopivan pituisia. Vielä yksi!

Enni Mustonen: Paimentyttö

Enpä tiedä olisinko tähänkään tarttunut, jollen olisi etsinyt jotain (fyysisesti) kevyttä luettavaa, mieluiten hyllynlämmittäjää. Olin ostanut tämän vuonna 2012 julkaistun Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan avausosan joskus pokkarina. Minulle oli sanottu aiemmin, ettei tämä olisi minun kirjani.

Vielä mitä! 5/5! Ahmintavaara!

Kolmetoistavuotias paimentyttö Ida jää orvoksi ja päätyy aluksi navettatöihin kartanoon. Kirja kattaa muutaman vuoden jakson Idan elämästä. On virkistävää lukea työläisen näkökulmaa, kun suurin osa historiallisesta fiktiosta kertoo ylempiluokkaisten elämästä, josta toki onkin enemmän lähteitä.

Ida työskentelee yhden Suomen 1800-luvun kansallisaatteen luojan, Topeliuksen, perheessä. Tällöin hän seuraa syrjästä Topeliuksen vaikutusta, vaikkakin Topeliuksen elämä alkoi tuossa vaiheessa olla jo ehtoopuolella.

Ida on melkein raivostuttavan kiltti ja nöyrä. Kun hänellä on aikaa, hän ikävöi työntekoa,vaikka hän tekeekin pitkää päivää väsyksiin asti. Onko tämä yksi tapa glorifioida raskaan työn tekijöitä?

En ole aiemmin välittänyt historiallisista romaaneista. Suomen historiaa opiskellut ystäväni sanoi, ettei ole äkkiseltään löytänyt sarjasta virheitä.

Hyllynlämmittäjiä olen lukenut tänä vuonna jo 3/10. Paras suoritus koskaan!

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Tätä kirjaa lukiessa mieleeni muistui Koko Hubaran Ruskeat tytöt-kirjan lukukokemus. Elämäni valkoisena etuoikeutettuna naisena on kuin toisesta maailmasta verrattuna esimerkiksi mustien elämään.

Starr elää perheensä kanssa slummissa isänsä, äitinsä, velipuolensa ja veljensä kanssa. Vanhemmat ovat kuitenkin saaneet lapsensa paremman alueen Williamsonin kouluun , jossa Starr veljineen ovat kiintiömustia. Starr kokeekin, että hänellä on aivan erilainen rooli kotikulmilla ja koulussa.

Eräiden bileiden jälkeen poliisi pysäyttää Starrin ja Khalilin ja päätyy ampumaan Khalilin. Vaikka Starr on ihan rikki tapahtuneesta, joutuu hän moneen kertaan kertaamaan tapahtumaa niin syyttäjälle kuin mediallekin. Kirja on täynnä vihaa, surua, mutta myös rakkautta. Erityisen vaikutuksen minuun teki Starrin ja hänen läheistensä välittäminen ja rakkaus toisiaan kohtaan.

Tässäpä viiden tähden kirja. Todella vetävästi kirjoitettu kurkistus toiseen maailmaan. Aiemmin kaukaiseksi kokemani Black lives matter- liike saa silmissäni lihaa luiden ympärille ja olen askeleen lähempänä ymmärtämistä.

Kirja on luettu muun muassa Ruskeat tytöt-verkkomediassa, Kirja vieköön!– blogissa ja Lukufiiliksessä.