Eve Hietamies: Hammaskeiju

hammaskeiju

Tätä on odotettu. Eve Hietamiehen Hammaskeiju ilmestyi jo keväällä. Ahmittuani aiemmat osat Yösyötön ja Tarhapäivän, varasin kolmannen osan Antti ja Paavo Pasasen seikkailuja. Elokuussa ollessani Iisalmessa luin osan kirjaa paikallisesta kirjastosta lainaamaani kappaletta. Kirja jäi kesken ja viimein saadessani kirjan noin viikko sitten Turun kirjastosta sain lukea kirjan uudelleen alusta alkaen. Uudelleen lukeminen ei haitannut yhtään, sillä Pasasten seikkailuja on ilo lukea ja teksti vie mukanaan.

Ensimmäisessä kirjassa Paavo oli vastasyntynyt, toisessa tarhaikäinen ja kolmannessa meni jo kouluun. Isä-Antti manailee ekaluokkalaisen koulupäivän pituutta. Miksi keväällä eskarilaisen ei oletettu osaavan läheskään niin paljoa kuin syksyllä koululaisen?

Kommelluksien lisäksi kirjassa on myös vakavampia aiheita. Edellisessä kirjassa raitiovaunun alle jäänyt Enni ei meinaa suostua leuan korjausleikkaukseen ja Antin kehitysvammainen veli on tulossa isäksi.

Ikävä kyllä tässä kirjassa vauhti alkaa hyytyä loppua kohti. Matka on silti onnistunut. Tämä kuuluu ehdottomasti niihin kirjoihin, jotka haluaa lukea nopeasti loppuun, muttei halua loppuvan.

Mainokset

Maikki Harjanne: Ilmaiset monot

IMG_20171225_112047.jpg

Tänä vuonna sain joululahjaksi kaksi kirjaa, joista toisen luin melkein samantien. Muun muassa Minttu-kirjoistaan tuttu Maikki Harjanteen omaelämänkerrallinen Ilmaiset monot on kevyt joulun välipalakirja, jonka ahmaisi nopeaan.

bty

Kirjan kuvitus on tuttua Harjanteen tyyliä. Tarinat ovat koko elämän pituudelta kaivettuja sattumuksia. Tyyliltään ne tuovat mieleeni Kaisa Haatasen Meikkipussin pohjalta– ja Ylipainolisämaksu-kirjat, vaikkakin Haastasen kirjat ovatkin fiktiota.

Ystäväni oli löytänyt tämän kirjan kirjaston poistomyynnistä ja oli kirjoittanut omistuskirjoitukseen: ”jotenkin tuli mieleen, että tämä kirja kuuluu sinulle”. Totta tosiaan mielihyvin otan tämän kotikirjastooni ja luen kerran jos toisenkin.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

9789511272502

Olin odottanut pitkään, että saisin aikaiseksi lukea tämän kirjan. Pitkään yöpöydälläni odottanut kirja pääsi mukaan Savon reissulleni. Savon reissun aikaan sijoittavaa kesäkuun lukumaratonia varten olin varannut jäätävän pinon kirjoja, mutta muun muassa äitini tarve kehitellä ohjelmaa vierailuni ajaksi häiritsi kovasta maratonia. Tavoistani poiketen sain luettua vain tämän kirjan.

Olen ollut kiinnostunut Itä-Aasian kulttuureista niin kauan kuin muistan. Japani oli isompi juttu minulle 15-20 vuotiaana, mutta vähitellen olen laajentanut kiinnostustani koko Itä-Aasian alueeseen.

Kenties tunnetuin Heian-kauden teos on Murasakin Genjin tarina, joka on myös aikanaan suomennettu (voisi laittaakin senkin lukulistalle). Sen sijaan hovineitona toimineen Sei Shonagonin Tyynynaluskirja on vähemmän tunnettu. Se selviää muun muassa tässä kirjassa Kankimäen etsiessä tietoa Shonagonista ja törmäävänsä yhä uudelleen Murasakia koskeviin kirjoituksiin. Tyynynaluskirja on ilmestynyt suomeksi keväällä 2016 Teos-kustantomolta.

Kankimäki kirjoittaa päätöksestään irtisanoutua vakityöstään ja lähteä tutkimaan Sei Shonagania Kiotoon päämääränään julkaista aiheesta kirja. Tutkimus ei käykään niin helposti kuin Kankimäki oli olettanut. Aluksi aika Kiotossa kuluu kulttuuriiin tutustuessa, ihastellessa paikallisia nähtävyyksiä ja nauttiessa japanilaisista herkuista. Vihdoin hän käy töihin ja toteaakin sen odotettua haastavammaksi.

Ahmin Kankimäen kirjan nopeaan tahtiin. Tekstiä rytmittävät Shonaganin tekstit ja Kankimäen kuvaus yrittäessään tutustua idoliinsa. Hän pohtii, miksi naiskirjailijoita oli Heian-kauden Japanissa aiemmin kuin länsimaissa ja millaista oli tuon ajan hovielämä.

Lisää Sei Shonagonista voit lukea mm. tästä englanninkielisestä Wikipedia-artikkelista.

Kirja on luettu muun muassa P.S Rakastan kirjoja– , Kirsin kirjanurkka– ja Mari A:n kirjablogissa.

Eve Hietamies: Tarhapäivä

9789511259282.jpg

Nautittuani kovin Antti ja Paavo Pasanen-sarjan ensimmäisestä osasta, Yösyöttö, varasin oitis sarjan toisen osan, Tarhapäivän. Paavo on jo viisivuotias uhmakas tenava, Antti on palannut töihin ja elämä on asettunut omiin uomiinsa. Edellisen kirjan lopussa Antin ex-vaimo ilmestyi takaisin ja Antti yrittää parhaansa mukaan tyydyttää Paavon halua tavata äitiään, vaikkakaan Piia ei pysty aina huolehtimaan itsestäänkään.

Antin läheiseksi äitikaveriksi muodostui jo Yösyötössä Enni, jolla on Paavon ikäinen Terttu-tytär. Eräänä päivänä kuitenkin  Tertun päiväkodista soitetaan. Enni ei ole tullut hakemaan Terttua ja Antti rientää apuun. Kun Enni ei pystykään vähään aikaan hoitamaan tytärtään, joutuu Antti uuden eteen: miten selvitä arjesta kahden lapsen kanssa ja varsinkin tytön kanssa, jolle ei poikien kuumelääke kelpaa?

Tarina oli vetävä, kuten edellisessäkin kirjassa – selkeää ahmimisainesta. Vaikka muutamassa lukemassani blogissa, joissa oli luettu tämä kirja, löydettiin kritiikin kohteita, en itse jaksanut niistä välittää. Minulla oli pitkään ongelmana, etten kyennyt katsomaan historiallisia elokuvia, koska historiaa opiskelleena ja nuorena liikaakin lukeneena, pienet virheet pistivät silmään ja häiritsivät katselukokemusta. Kun viimein pystyin suhtautumaan fiktiivisiin teoksiin viihteenä, kykenin viimein katsomaan historiallisiakin elokuvia ärsyyntymättä. Uskon, että esimerkiksi tämän kirjan sukupuolistereotypioita lukevat vertaavat lukemaansa liikaa tietämäänsä. Tieto lisää tuskaa ja vaikeuttaa ilonpitoa.

Kirja on luettu myös muun muassa blogeissa Mari A:n kirjablogi, Kirjoihin kadonnut ja Kirjojen keskellä.

Eve Hietamies: Yösyöttö

yosyotto

 

Antti Pasaselle käy köpelösti. Juuri synnyttänyt vaimo nostaa kytkintä ja jättää miehensä yksin vauvan kanssa. Uraorientoitunut Antti joutuukin vanhempainvapaalle ja selviytymään vanhemmuuden viidakossa.

Annoin tälle kirjalle Goodreadsissä viisi tähteä, koska kirja oli sujuva ja nauroin moneen kertaan sitä lukiessani. Välillä kirjaa lukiessani tuli sama olo kuin Sinkkuelämää-leffaa katsoessani: kuinka monilta ongelmilta olisi selvitty, jos ihmiset osaisivat puhua ja tehdä kompromisseja!

Sarjaan on ilmestynyt myös kaksi jatko-osaa: Tarhapäivä ja Hammaskeiju. Kirjan pohjalta tehty elokuva tulee teattereihin lokakuussa.

Kirja on arvioitu ainakin myös blogeissa Lukukokemuksia ja vähän muutakin, Kirjoihin kadonnut ja Kirjakko.

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

bookcover_9789511305675.jpg

Olen tykännyt jokaisesta lukemastani Riikka Pulkkisen kirjasta, eikä tämäkään ole poikkeus.  Pulkkinen kirjoittaa kaunista kieltä ja kietoo lukijansa pikkusormensa ympärille. Juteltuani kuitenkin äitini kanssa tästä kirjasta, kuulin erilaisen mielipiteen. Siinä missä minä olin ahminut kirjan miltei kerralla, oli äiti jättänyt kirjan kesken.

Berliinin murtumisen päivänä syntynyt Aurelia on työstämässä näytelmää, jossa kuvataan muurin murtumiseen johtaneita tapahtumia. Samaan aikaan hänen äitinsä kertoo hänen ja Aurelian isän rakkaustarinaa. Aurelian isä makaa saattohoito-osastolla ja hän oli juuri ennen sairaalaan joutumistaan ollut aikeissa kertoa tyttärelleen jotain tärkeää.

Olen aiemmin valittanut, etten osaa seurata muuttuvia kertoja, mikäli kertojaa ei nimetä luvun alussa. Pulkkinen kirjoitti kuitenkin kertojan muutoksen niin taitavasti, ettei minulle tullut ollenkaan vaikeuksia seurata tarinaa.

Aivan kuten aiemmin lukemissani kirjoissa Neljäntienristeyksessä ja Olimme ihan suunniltamme, suuri käänne tapahtuu kirjan puolivälin paikkeilla. Jos aluksi lukeminen on ollut vain kivaa, niin käänteen jälkeen se muuttuu mielenkiintoiseksi.

Kirjasta ovat bloganneet myös mm. Lumiomena, Mari A:n kirjablogi ja Oksan hyllyltä.

Nadja Sumanen: Rambo

9789511292029.jpg

Olen tarttunut yhä enemmän Finlandian voittaneisiin tai ehdokkaina olleisiin kirjoihin. Tällä kertaa vuorossa oli Nadja Sumasen vuonna 2015 Finlandia juniorin voittanut Rambo.

12-vuotiaan Rambon äiti sairastaa masennusta ja Rambolla on todettu ADHD.  Äiti nukkuu lähinnä. Tällä hetkellä äidillä on kierroksessa poikaystävä, jota Rambo kutsuu mielessään Rotaksi. Kesäloma alkaa ja porukka lähtee Rotan vanhempien mökille. Rambo saa vatsansa kerrankin täyteen Rotan äidin keitoksia ja kala- ja saunakaverikseen Rotan isän. Mutta miten sitten käy, kun Rotta joutuu lähtemään viemään Rambon äiti sairaalaan ja Rotan sisko jättää mökille Rambon ikäisen tyttärensä Liinan?

Vaikka minusta tuntuu, että ADHD-nuorista on rakennettu häirikkömäinen kuva, ei Rambo tahallaan menetä keskittymistään. Hän on oikeudentuntoinen ja utelias ja päätyy mökilläänkin lomaillessaan muutamiin seikkailuihin.

En muista, milloin olisin lukenut nuortenkirjaa, jossa nuorella ja/tai hänen vanhemmallaan olisi diagnoosi. Kirjassa käsiteltiin myös eriarvoisuutta. Rambo ihmetteli, kun koulussa terkkari kertoi, että nuoren kuuluisi syödä viisi ateriaa päivässä. Liina oli mökillä kiinni älypuhelimessa, kun Rambolla ei ollut puhelinta, eikä ystäviä jotka siihen olisivat soittaneet.

Kirjasta on kirjoitettu muun muassa blogeissa Suomi lukee ja Luettua elämää.  Oli hauska huomata, että Luettua elämää-blogin Elinallakin oli tullut mieleen 1980-luvulla ilmestynyt Anna-Leena Härkösen klassikko Häräntappoase.