Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen

”Hikan ennen aamunkoittoa, sumun haihduttua, ensimmäiset linnut nousivat laulamaan. Kuolema heräsi ja kuunteli: ainakin pari kyyhkystä, kauempana aloitti laulurastas.”

Tämänkin kirjan bongasin Bibbidi bobbidi bookin-youtubevideosta. Ja mikä kirja se olikaan! Taattua ahmintakirjallisuutta.

On sotavuosi 1943 ja helsinkiläisen Lydian isä saa sukulaiselta kirjeen, jossa ehdotetaan, että Lydia tulisi maalle työvoimaksi sotaa pakoon. Lydia muuttaa asumaan lapsuudenkotiinsa pieneen kylään asuintoverinaan eläväinen Anna. Naapuritalon matriarkka Gunhildin pojat ovat rintamalla ja toisen niistä on Anna kihlannut. Anna järjestää myös Lydialle kirjekaverin rintamalta. Gunhild on myös rakentanut mänennyppylälle tornin, josta kunkin kyläläisen on vuorollaan kiikaroitava viholliskoneita.

Aluksi kirja tuntui olevan vain Annan ja Lydian tarinaa pula-ajassa selvitytymisestä, kunnes kirjassa sattui käänne. Sen enempiä paljastamatta Lydian ja Annan elämän tulee salaisuuksia. Lopun tapahtumat tulivat hiukan yllättäen, mutta viimeiselle sivulle päästyäni huomaan palasten loksahtaneen paikoilleen.

Kirjan kauniista kielestä tulee mieleeni Pauliina Nivukosken Nopeasti piirretyt pilvet. Luvut olivat sopivan pituisia. Vielä yksi!

Enni Mustonen: Paimentyttö

Enpä tiedä olisinko tähänkään tarttunut, jollen olisi etsinyt jotain (fyysisesti) kevyttä luettavaa, mieluiten hyllynlämmittäjää. Olin ostanut tämän vuonna 2012 julkaistun Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan avausosan joskus pokkarina. Minulle oli sanottu aiemmin, ettei tämä olisi minun kirjani.

Vielä mitä! 5/5! Ahmintavaara!

Kolmetoistavuotias paimentyttö Ida jää orvoksi ja päätyy aluksi navettatöihin kartanoon. Kirja kattaa muutaman vuoden jakson Idan elämästä. On virkistävää lukea työläisen näkökulmaa, kun suurin osa historiallisesta fiktiosta kertoo ylempiluokkaisten elämästä, josta toki onkin enemmän lähteitä.

Ida työskentelee yhden Suomen 1800-luvun kansallisaatteen luojan, Topeliuksen, perheessä. Tällöin hän seuraa syrjästä Topeliuksen vaikutusta, vaikkakin Topeliuksen elämä alkoi tuossa vaiheessa olla jo ehtoopuolella.

Ida on melkein raivostuttavan kiltti ja nöyrä. Kun hänellä on aikaa, hän ikävöi työntekoa,vaikka hän tekeekin pitkää päivää väsyksiin asti. Onko tämä yksi tapa glorifioida raskaan työn tekijöitä?

En ole aiemmin välittänyt historiallisista romaaneista. Suomen historiaa opiskellut ystäväni sanoi, ettei ole äkkiseltään löytänyt sarjasta virheitä.

Hyllynlämmittäjiä olen lukenut tänä vuonna jo 3/10. Paras suoritus koskaan!

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Tätä kirjaa lukiessa mieleeni muistui Koko Hubaran Ruskeat tytöt-kirjan lukukokemus. Elämäni valkoisena etuoikeutettuna naisena on kuin toisesta maailmasta verrattuna esimerkiksi mustien elämään.

Starr elää perheensä kanssa slummissa isänsä, äitinsä, velipuolensa ja veljensä kanssa. Vanhemmat ovat kuitenkin saaneet lapsensa paremman alueen Williamsonin kouluun , jossa Starr veljineen ovat kiintiömustia. Starr kokeekin, että hänellä on aivan erilainen rooli kotikulmilla ja koulussa.

Eräiden bileiden jälkeen poliisi pysäyttää Starrin ja Khalilin ja päätyy ampumaan Khalilin. Vaikka Starr on ihan rikki tapahtuneesta, joutuu hän moneen kertaan kertaamaan tapahtumaa niin syyttäjälle kuin mediallekin. Kirja on täynnä vihaa, surua, mutta myös rakkautta. Erityisen vaikutuksen minuun teki Starrin ja hänen läheistensä välittäminen ja rakkaus toisiaan kohtaan.

Tässäpä viiden tähden kirja. Todella vetävästi kirjoitettu kurkistus toiseen maailmaan. Aiemmin kaukaiseksi kokemani Black lives matter- liike saa silmissäni lihaa luiden ympärille ja olen askeleen lähempänä ymmärtämistä.

Kirja on luettu muun muassa Ruskeat tytöt-verkkomediassa, Kirja vieköön!– blogissa ja Lukufiiliksessä.

Graeme Simsion: Vauvatesti

Tämän kirjan ilmestymisestä on jo viisi vuotta ja onhan siitä jo näköjään kolme ja puoli vuotta, kun bloggasin edeltäneestä osasta Vaimotestistä. Ensimmäisessä kirjassa sosiaalisesti kyvytön genetiikan professori Don Tillman etsi itselleen vaimoa ja toisessa osassa pariskunnalle on tulossa vauva.

Don ottaa isyyteen valmistautumisen tosissaan muun muassa tarkkailemalla muiden lapsia, pyörittelemällä exceliä ja lukemalla lähdekirjallisuutta. Silti kaikesta yrittämisestä huolimatta hänen vaimonsa etääntyy hänestä. Haluamattaan hän tulee myös kutoneeksi valheiden verkkoa ajatuksenaan suojella vaimoaan stressiltä.

Olin ajatellut Vaimotestin bloggauksessa, että Donilla olisi aspergerin syndrooma, mutta tässä kirjassa hän itse asiassa toteaakin, että hän ei ainakaan itse usko, että sellaista olisi. Tosielämässähän muiden diagnosointi ja varsinkin vajavaisuuksille naureskelu on epäkorrektia. Don on kuitenkin sinut ongelmiensa kanssa, vaikkakin joutuu välillä niiden takia ongelmiin.

Rakkaudesta kirjoihin arvioi Simsionin kirjojen olevan tasokasta chick-littiä.

”Graeme Simsionin Vauvatesti on edeltävän kirjan tavoin hulvaton, älykäs ja riemastuttava, ” kirjoittaa Annelin kirjoissa.

Todella vaiheessa -blogin Retan mielestä kirja on helppolukuista kuin leipää söisi, mutta levähtää loppua kohden.

Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa

Välillä kirjastossa en kulje päätä pahkaa varaushyllylle vaan jään käymään läpi uutuuskirjojen ja palautettujen hyllyjän. Toissa vuonna julkaistu Vuosi tavaratalossa kirjan kansi kiehtoi minua ja sehän lähtikin sitten mukaan.

Franz viettää nimeltä mainitsemattomassa tavaratalossa, joka muistuttaa paljon Stockmania, vuoden harjoittelijana eri osastoilla. Joka kuussa työsopimus uusitaan ja osasto vaihtuu. Tavaratalossa tolkutetaan, että jokaisen tulisi olla parempi versio itsestä ja paineet ovat talouden painuessa miinukselle kovat.

Vähitellen kerrotaan myös Franzin menneisyydesä. Autokouluopettajana työskennellessään Franzin kemiat kohtasivat Syksyn kanssa. Mitä sitten tapahtuu, kun Syksy ilmestyykin jouluapulaiseksi tavarataloon?

Vuosi tavaratalossa on sujuva lukuromaani, jonka loppupuolella on myös häivähdys scifiä. Vaikka Franz on aika surullinen hahmo, koen että hän olisi edes hitusen enemmän kasassa kirjan lopussa.

Kirja on luettu myös blogeissa myös Kirjanmerkkinä lentolippu ja Luetut kirjat.

Kevin Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset

Kävimme puolisoni kanssa loppuvuodesta Singaporessa ja Malesiassa. Päästäksemme tunnelmaan halusimme katsoa Singaporeen sijoittuvan elokuvan. Netflixistä löytyi sopivasti Crazy Rich Asians, joka oli sopivaa hömppää viikonloppuun. Traileri on alempana.

Löysin Ökyrikkaat aasialaiset-äänikirjan Bookbeatista ja pistin kuunnellen sen viidentoista tunnin verran. Fyysisessä kirjassa on 512 sivua.

New Yorkissa asuvan Rachel Chun poikaystävä Nick pyytää häntä kesäksi kotikaupunkiinsa Singaporeen lomailemaan ja ystävänsä häihin. Eipä tiennyt Rachel, millaiseen myllytykseen joutuu. Vaatimattomaan elämään tottunut Rachel temmataan yksityislentokoneiden, palvelijoiden ja merkkivaatteiden maailmaan. Nick kuuluu superrikkaaseen Youngien sukuun, jotka eivät halua joukkoonsa pyrkyreitä tai ABC-tyttöjä. Kaikkein eniten kapuloita rattaisiin laittaa Nickin äiti Eleanor.

Kirjassa olisi ollut aineksia pelkän elokuvan sijaan vähintäänkin minisarjaan, sillä hahmoja ja tapahtumia oli niin paljon. Itse elokuva näyttää hiukan Singaporen matkailumainokselta.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin kirjasta neljän tähden verran. Ennemmänkin olisin tähtiä antanut, mutta minua häiritsi moniin romcomeihin liitettävä ulkonäkökeskeisyys ja brändeillä leveileminen. Toisaalta se ilmeisesti kuuluukin kuvattavien henkilöiden elämään.

Kirja sopii kahteen Helmet-lukuhaasteen kohtaan: 25. Kirjassa ollaan saarella ja 42. Kirjassa on isovanhempi.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa Kirjarouvan elämää, Kirjat kertovat ja Nenä kirjassa.

Henrik Karlsson & Tiina Nevala: Ihan niin kuin me

Varasin tämän kirjan ystäväni suosituksesta. Koska kappaleet olivat lyhyitä, kirja oli oikein sopiva yöpöydän kirjaksi. Siihen palasi mielellään iltaisin.

Kirja seuraa Jensiä ja Liviä. Jens on sukulaisineen Kreetalla, jonne myös Liv on päätynyt parisuhdematkalle Martinan kanssa. Eräänä iltana he päätyvät suutelemaan. Ruotsin kamaralla Jens on kirjakrittiikkejä kirjoittava kirjallisuudentutkija ja Liv kustannustoimittaa viihdekirjallisuutta. Toisistaan tietämättä he päätyvät vastakkaisille puolille kulttuuridebatissa. Jensin ja Livin välillä kipunoi, mutta miten käy, kun matkassa on debatin painolastin lisäksi myös Martina?

Jotain kuitenkin kertoo kirjasta, että nyt viikko kirjan lukemisen jälkeen, minun on vaikea palauttaa mieleen lukemaani. Loppuratkaisua en kuolleksanikaan muista. Hyvää kertakäyttöistä viihdekirjallisuutta siis.

Kirjan on lukenut myös Amma.

Turun Kirjamessut 2019 koonti

Kuva Turun messukeskuksen sivuilta

Olin tänä vuonna Turun Kirjamessuilla perjantaina ja lauantaina. Raportoin messuista ahkerasti instastoreihini ja Twitteriini. Onneksi oli vara-akku mukana! Olin aiemmin tutustunut ohjelmaan Turun Kirjamessujen-internetsivuilla ja myöhemmin vielä painettuna TS Opus-lehtisen avulla. Olen todennut, ettei oman ohjelman kannata olla pilkulleen lukkoon lyöty tai tiukkaan ahdettu. Joskus sali voi olla täynnä ja joutuu keksimään muuta tekemistä. Tärkeää on myös varata aikaa haahuilulle.

Aloitin perjantain kirjamessupäivän puolen päivän jälkeen haahuilulla. Vaikka koululaiset tukkivatkin käytäviä, onnistuin saamaan hyvän yleiskuvan messuhallien tarjonnasta. A-hallissa oli enimmäkseen uutuuskirjoja, B-hallissa muun muassa antikvariaatteja, C-hallissa Ruoka- ja Viinimessut sekä D-hallissa levymessut.

Maria Laakso kertoo vinkkejä klassikoihin tarttumisesta

Kallas-lavan löytäminen oli ihmeen vaikeaa. Aulassa olevassa päiväohjelmassa luki, että lava olisi toisessa kerroksessa. Sen sijaan TS Opus-lehtinen ilmaisi sen olevan jossain Auditorion takana. Viimein löysin aukon A-hallista Haamukustannuksen pisteen läheltä, josta löysin Kallaksen.

Ja onneksi löysinkin! Ensimmäiseksi Otavan edustaja haastatteli kirjallisuudentutkija Maria Laaksoa, joka oli kirjoittanut kirjan Taltuta klassikko! Monella on ennakkoluulo klassikoista puisevina järkäläinä. Tämän harhaluulon Laakso koettaa kumota kirjassaan.

Twitterissä seuraan monia kirjapöhinää nostattavia käyttäjiä. Yksi heistä on erikoiskirjastovirkailija Henriikka Tulivirta. Hänen lisäkseen kirjavinkkejä antoivat kirjastonhoitaja Lauri Seutu sekä Lukuklaani-hankekoordinaattorit Aino-Maria Kangas ja Lotta Luukila. Kangas ja Luukila ovat tunnettuja myös Kirjastokopla-tubekanavastaan.

Kolmas Kallaksessa seuraamani ohjelma oli Runoviikko ry:n järjestämä runokimara. Runoja lausuivat muun muassa Susinukke Kosola ja Jouni Teittinen. Runoviikko järjestetään Turussa 8.-17.11 ja suurin osa tapahtumista on ilmaisia. Lue lisää tästä.

Johanna Vehkoo haastatteli Suvi Auvista.

Ennen kotiinlähtöä kuuntelin Tieto-lavalla kolme eläinten oikeuksia sivuaa ohjelmaa. Ensimmäisessä Kristo Muurimaa, Jari Tamminen ja Laura Gustafssson pohtivat toislajisten eläinten esittämistä taiteen ja aktivismin keinoin. Olen aiemmin lukenut Gustafssonilta luonnon lähelle tuovan Korpisoturi-kirjan. Iso peukku sille.

Koe-eläimet ja etiikka-aiheesta olivat keskustelemassa Elisa Aaltola, Animalia-lehden päätoimittaja Laura Uotila sekä entinen koe-eläinbiologi Paula Hirsjärvi. Mielenkiintoinen näkökulma aiheeseen onkin se, että samat asiat, mitä koe-eläimille tehdään, ovat laittomia lemmikeille. Entisiä koe-eläimiä voi ottaa myös lemmikiksi, joka osaltaan lämmitti sydäntäni.

Olen Twitterissä seurannut Suvi Auvisen prosessi Lihan loppu-kirjan parissa. Olinkin innoissani kuulemassa, kun Johanna Vehkoo haastatteli Auvista. Auvinen koettaa purkaa yleistä ennakkoluuloa kasvissyöjistä sekasyöjiä syyllistävinä, mutta muistutti tosin ettei nykyisenlainen ruokakulttuuri pärjää muuttuvassa ilmastossa.

Kuva Turun Messukeskuksen sivuilta

Messulauantaini altoi Turun Kirjamessujen järjestämällä bloggaajatreffeillä, josta jatkoin Auditorioon, jossa Suomen Kirjailijaliiton edustaja haastatteli runoilijoita. Mukana oli vanhemman polven edustajia: Jukka Itkonen, Aulikki Oksanen ja Olli Sinivaara. Haastattelun aikana pohdittiin, miten ilmastonmuutos vaikuttaa runouteen. Millainen on jälkipolvien luontokokemus?

Millaista on lukea omaa kirjaa ääneen?

Tein oikein hyvän ratkaisun ja pesiydyin toisen kerroksen Onerva-tilaan peräti seitsemän ohjelmanumeron ajaksi. Aktiivisuusranneke ei tykännyt, mutta mikäs siinä, kun oli mielenkiintoista ohjelmaa rauhallisessa tilassa.

Neljä ensimmäistä kuuntelemaani ohjelmaa käsittelivät tavalla tai toisella äänikirjoja. Millaista on lukea äänikirjaa? Miten äänikirja ja podcast eroavat toisistaan? Onko äänikirja portti painettujen kirjojen maailmaan? Puhumassa oli muun muassa äänikirjasovellusten BookBeatin ja Storytellin edustajia, mutta myös ääneenlukijoita.

Kuunneltuani Onervasta lähdettyäni vielä hetken, kun Tuomas Kyrö, Matti Rönkä ja Pajtim Statovci puhuivat kirjailijan ja kustantajan suhteesta, päätin lähteä kohti uusia seikkailuja.

Turun Kirjamessut olivat tänä vuonna menestys: messuilla oli pitkälti yli 23 500 kävijää. Luku on messuhistorian kolmanneksi suurin. Ensi vuonna messujen teemana on musiikki ja vuonna 2021 visuaalinen kulttuuri sisältäen muun muassa elokuvan.

Nura Farah: Aurinkotyttö

Minulla kävi tuuri, kun melkein heti ahmittuani Aavikon tyttäret, törmäsin kirjastossa tänä vuonna julkaistuun uutuuteen.

Khadija on nyt kymmenen lapsen äiti ja hän on alkanut huolehtia lastensa avioitumisesta. Khadijan sijaan tässä kirjassa seurataan hänen vanhinta tytärtään, Shamsua. Shamsu ei haluaisi tyytyä elämään aavikolla vaan haluaisi oppia lukemaan. Isä vaan ei kuitenkaan hyväksy tyttöjen opiskelua.

Siinä missä Aavikon tyttärissä kuvattiin paimentolaiselämää, kurkistetaan Aurinkotytössä myös kaupunkiin. Shamsu joutuu kamppailemaan onnensa vuoksi. Toisin kuin Aavikon tyttäret, ei Aurinkotyttö saa minulta täyttä viittä tähteä. Kirja loppuu mielestäni kuin seinään. Tarinaa olisi pitänyt jatkaa mielestäni vielä muutaman luvun verran.

Nura Farah: Aavikon tyttäret

Tarvitsin kirjan vaan nopeasti iltalukemiseksi. Nappasin jo aikoja sitten ostetun pokkarin kirjahyllystä ja aloin lukea. Enkä sitten osannutkaan lopettaa ennen kuin kirja oli lopussa.

Khadija elää paimentolaiselämää Somalian aavikolla. Hänen Fatima-äitinsä palvoo pikkuveli Abdia. Siinä missä veljen odotetaan kasvavan suureksi soturiksi, jonka kohtalo olisi kostaa isän kuolema, on Khadijan kohtalo päästä hyvään avioon ja synnyttää poikalapsia.

Kirja seuraa Khadijan kasvua nuoresta tytöstä aikuiseksi naiseksi ja äidiksi. Kirjassa ei anneta vuosilukuja, mutta siinä mainitaan Somalian itsenäistyminen, joka tapahtui 1960-luvulla.

Aavikon tyttäret on ensimmäinen Suomen somalin kirjoittama kirja. Farah muutti Suomeen kolmetoistavuotiaana. Aika saavutus oppia kieli niin hyvin, että voi kirjoittaa sillä romaanin!

Tarkoituksenani on ollut tutustua muidenkin kuin länsimaiden kirjallisuuteen. Tämän kirjan mukana pääsinkin tutustumaan somalipaimentolaisten elämään.