Henrik Karlsson & Tiina Nevala: Ihan niin kuin me

Varasin tämän kirjan ystäväni suosituksesta. Koska kappaleet olivat lyhyitä, kirja oli oikein sopiva yöpöydän kirjaksi. Siihen palasi mielellään iltaisin.

Kirja seuraa Jensiä ja Liviä. Jens on sukulaisineen Kreetalla, jonne myös Liv on päätynyt parisuhdematkalle Martinan kanssa. Eräänä iltana he päätyvät suutelemaan. Ruotsin kamaralla Jens on kirjakrittiikkejä kirjoittava kirjallisuudentutkija ja Liv kustannustoimittaa viihdekirjallisuutta. Toisistaan tietämättä he päätyvät vastakkaisille puolille kulttuuridebatissa. Jensin ja Livin välillä kipunoi, mutta miten käy, kun matkassa on debatin painolastin lisäksi myös Martina?

Jotain kuitenkin kertoo kirjasta, että nyt viikko kirjan lukemisen jälkeen, minun on vaikea palauttaa mieleen lukemaani. Loppuratkaisua en kuolleksanikaan muista. Hyvää kertakäyttöistä viihdekirjallisuutta siis.

Kirjan on lukenut myös Amma.

Turun Kirjamessut 2019 koonti

Kuva Turun messukeskuksen sivuilta

Olin tänä vuonna Turun Kirjamessuilla perjantaina ja lauantaina. Raportoin messuista ahkerasti instastoreihini ja Twitteriini. Onneksi oli vara-akku mukana! Olin aiemmin tutustunut ohjelmaan Turun Kirjamessujen-internetsivuilla ja myöhemmin vielä painettuna TS Opus-lehtisen avulla. Olen todennut, ettei oman ohjelman kannata olla pilkulleen lukkoon lyöty tai tiukkaan ahdettu. Joskus sali voi olla täynnä ja joutuu keksimään muuta tekemistä. Tärkeää on myös varata aikaa haahuilulle.

Aloitin perjantain kirjamessupäivän puolen päivän jälkeen haahuilulla. Vaikka koululaiset tukkivatkin käytäviä, onnistuin saamaan hyvän yleiskuvan messuhallien tarjonnasta. A-hallissa oli enimmäkseen uutuuskirjoja, B-hallissa muun muassa antikvariaatteja, C-hallissa Ruoka- ja Viinimessut sekä D-hallissa levymessut.

Maria Laakso kertoo vinkkejä klassikoihin tarttumisesta

Kallas-lavan löytäminen oli ihmeen vaikeaa. Aulassa olevassa päiväohjelmassa luki, että lava olisi toisessa kerroksessa. Sen sijaan TS Opus-lehtinen ilmaisi sen olevan jossain Auditorion takana. Viimein löysin aukon A-hallista Haamukustannuksen pisteen läheltä, josta löysin Kallaksen.

Ja onneksi löysinkin! Ensimmäiseksi Otavan edustaja haastatteli kirjallisuudentutkija Maria Laaksoa, joka oli kirjoittanut kirjan Taltuta klassikko! Monella on ennakkoluulo klassikoista puisevina järkäläinä. Tämän harhaluulon Laakso koettaa kumota kirjassaan.

Twitterissä seuraan monia kirjapöhinää nostattavia käyttäjiä. Yksi heistä on erikoiskirjastovirkailija Henriikka Tulivirta. Hänen lisäkseen kirjavinkkejä antoivat kirjastonhoitaja Lauri Seutu sekä Lukuklaani-hankekoordinaattorit Aino-Maria Kangas ja Lotta Luukila. Kangas ja Luukila ovat tunnettuja myös Kirjastokopla-tubekanavastaan.

Kolmas Kallaksessa seuraamani ohjelma oli Runoviikko ry:n järjestämä runokimara. Runoja lausuivat muun muassa Susinukke Kosola ja Jouni Teittinen. Runoviikko järjestetään Turussa 8.-17.11 ja suurin osa tapahtumista on ilmaisia. Lue lisää tästä.

Johanna Vehkoo haastatteli Suvi Auvista.

Ennen kotiinlähtöä kuuntelin Tieto-lavalla kolme eläinten oikeuksia sivuaa ohjelmaa. Ensimmäisessä Kristo Muurimaa, Jari Tamminen ja Laura Gustafssson pohtivat toislajisten eläinten esittämistä taiteen ja aktivismin keinoin. Olen aiemmin lukenut Gustafssonilta luonnon lähelle tuovan Korpisoturi-kirjan. Iso peukku sille.

Koe-eläimet ja etiikka-aiheesta olivat keskustelemassa Elisa Aaltola, Animalia-lehden päätoimittaja Laura Uotila sekä entinen koe-eläinbiologi Paula Hirsjärvi. Mielenkiintoinen näkökulma aiheeseen onkin se, että samat asiat, mitä koe-eläimille tehdään, ovat laittomia lemmikeille. Entisiä koe-eläimiä voi ottaa myös lemmikiksi, joka osaltaan lämmitti sydäntäni.

Olen Twitterissä seurannut Suvi Auvisen prosessi Lihan loppu-kirjan parissa. Olinkin innoissani kuulemassa, kun Johanna Vehkoo haastatteli Auvista. Auvinen koettaa purkaa yleistä ennakkoluuloa kasvissyöjistä sekasyöjiä syyllistävinä, mutta muistutti tosin ettei nykyisenlainen ruokakulttuuri pärjää muuttuvassa ilmastossa.

Kuva Turun Messukeskuksen sivuilta

Messulauantaini altoi Turun Kirjamessujen järjestämällä bloggaajatreffeillä, josta jatkoin Auditorioon, jossa Suomen Kirjailijaliiton edustaja haastatteli runoilijoita. Mukana oli vanhemman polven edustajia: Jukka Itkonen, Aulikki Oksanen ja Olli Sinivaara. Haastattelun aikana pohdittiin, miten ilmastonmuutos vaikuttaa runouteen. Millainen on jälkipolvien luontokokemus?

Millaista on lukea omaa kirjaa ääneen?

Tein oikein hyvän ratkaisun ja pesiydyin toisen kerroksen Onerva-tilaan peräti seitsemän ohjelmanumeron ajaksi. Aktiivisuusranneke ei tykännyt, mutta mikäs siinä, kun oli mielenkiintoista ohjelmaa rauhallisessa tilassa.

Neljä ensimmäistä kuuntelemaani ohjelmaa käsittelivät tavalla tai toisella äänikirjoja. Millaista on lukea äänikirjaa? Miten äänikirja ja podcast eroavat toisistaan? Onko äänikirja portti painettujen kirjojen maailmaan? Puhumassa oli muun muassa äänikirjasovellusten BookBeatin ja Storytellin edustajia, mutta myös ääneenlukijoita.

Kuunneltuani Onervasta lähdettyäni vielä hetken, kun Tuomas Kyrö, Matti Rönkä ja Pajtim Statovci puhuivat kirjailijan ja kustantajan suhteesta, päätin lähteä kohti uusia seikkailuja.

Turun Kirjamessut olivat tänä vuonna menestys: messuilla oli pitkälti yli 23 500 kävijää. Luku on messuhistorian kolmanneksi suurin. Ensi vuonna messujen teemana on musiikki ja vuonna 2021 visuaalinen kulttuuri sisältäen muun muassa elokuvan.

Nura Farah: Aurinkotyttö

Minulla kävi tuuri, kun melkein heti ahmittuani Aavikon tyttäret, törmäsin kirjastossa tänä vuonna julkaistuun uutuuteen.

Khadija on nyt kymmenen lapsen äiti ja hän on alkanut huolehtia lastensa avioitumisesta. Khadijan sijaan tässä kirjassa seurataan hänen vanhinta tytärtään, Shamsua. Shamsu ei haluaisi tyytyä elämään aavikolla vaan haluaisi oppia lukemaan. Isä vaan ei kuitenkaan hyväksy tyttöjen opiskelua.

Siinä missä Aavikon tyttärissä kuvattiin paimentolaiselämää, kurkistetaan Aurinkotytössä myös kaupunkiin. Shamsu joutuu kamppailemaan onnensa vuoksi. Toisin kuin Aavikon tyttäret, ei Aurinkotyttö saa minulta täyttä viittä tähteä. Kirja loppuu mielestäni kuin seinään. Tarinaa olisi pitänyt jatkaa mielestäni vielä muutaman luvun verran.

Nura Farah: Aavikon tyttäret

Tarvitsin kirjan vaan nopeasti iltalukemiseksi. Nappasin jo aikoja sitten ostetun pokkarin kirjahyllystä ja aloin lukea. Enkä sitten osannutkaan lopettaa ennen kuin kirja oli lopussa.

Khadija elää paimentolaiselämää Somalian aavikolla. Hänen Fatima-äitinsä palvoo pikkuveli Abdia. Siinä missä veljen odotetaan kasvavan suureksi soturiksi, jonka kohtalo olisi kostaa isän kuolema, on Khadijan kohtalo päästä hyvään avioon ja synnyttää poikalapsia.

Kirja seuraa Khadijan kasvua nuoresta tytöstä aikuiseksi naiseksi ja äidiksi. Kirjassa ei anneta vuosilukuja, mutta siinä mainitaan Somalian itsenäistyminen, joka tapahtui 1960-luvulla.

Aavikon tyttäret on ensimmäinen Suomen somalin kirjoittama kirja. Farah muutti Suomeen kolmetoistavuotiaana. Aika saavutus oppia kieli niin hyvin, että voi kirjoittaa sillä romaanin!

Tarkoituksenani on ollut tutustua muidenkin kuin länsimaiden kirjallisuuteen. Tämän kirjan mukana pääsinkin tutustumaan somalipaimentolaisten elämään.

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Rakastan Mia Kankimäen esikoista Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, jossa hän tutki Heian-kauden japanilaisessa hovissa eläneen ja runoilleen naisen Sei Shonagonin elämää. Olinkin innoissani uutuuskirjasta Naiset joita ajattelen öisin. Aluksi jaksoin keikkua pitkänpitkässä kirjaston varausjonossa, jossa kyllästyin odottamaan ja pian ostinkin kirjan itselleni. Lueskelin kirjaa iltaisin. Pidän Kankimäen tyylistä niin paljon, etten olisi halunnut kirjan loppuvan koskaan ja siksi makustelinkin sitä pienissä paloissa.

Kankimäki on nelikymppinen, perheetön ja oravanpyörästä hypännyt. Hän ajattelee öisin ennen nukahtamistaan esikuvinaan pitämiä naisia, joista hän saa voimaa. Hän päättää lähteä kulkemaan yönaistensa jalanjäljissä, ensin Afrikkaan, sitten Italiaan ja Japaniin.

Vaikka kirja tuntuukin kaikin puolin ihanalta ja voimauttavalta lukukokemukselta, suosittelen lukemaan Nelli Ruotsalaisen kirjoituksen, jossa hän kyseenalaistaa Kankimäen retken, etenkin kolonialistisen katseen piirtämän Afrikka-osuuden. Villi Afrikka ei ole länsimaisia unelmia varten.

Annoin Goodreadsissa Yönaisille viisi tähteä. Luettua Ruosalaisen kirjoituksen, aloin pohtia, pitäisikö minun lukea kirja uudelleen kyseenalaistaen enemmän Kankimäen tapaa eksotisoida kohteitaan. Miten pitkälle voi mennä voimautumisen nimissä?

Kati Tervo: Rapsuta minua ja muita kirjoituksia

Kuten aiemminkin olen maininnut, saan paljon lukuideoita somen kautta. Seuraan kirjailija Kati Tervoa Twitterissä ja päädyin viime vuoden Turun kirjamessuilla tilaisuuteen, jossa hän esitteli vastikään ilmestynyttä tekstikokoelmaa Rapsuta minua ja muita kirjoituksia.

Lukiessani Tervon kirjoituksia pääsen kurkistamaan itseäni parikymmentä vuotta vanhemman keskiluokkaisen naisen sielunelämään. Joillekkin huomioille nyökyttelen ymmärtävästi, osa on minulle uusia oivalluksia.

Kirja on kevyttä luettavaa. Sopiva siis välipalakirjaksi, kassikirjaksi tai yhdeksi hotkaisuksi lukumaratonin aikana.

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

Minun ei ollut tarkoitus ottaa arvostelukappaleita tänä keväänä. Kuitenkin, kun Paula Nivukoski huhuili twitterissä kirja-alan vaikuttajia ja bloggaajia, olin kärppänä paikalla. Nivukosken kirja vaikutti mielenkiintoiselta, joten pyysin arvostelukappaleen.

Eletään 1900-luvun alkua. Liisan isä vannottaa Liisaa kuolinvuoteellaan pitämään tilan suvussa. Lupaus kantaakin Liisaa vaikeinakin aikoina. Siinä missä Liisan sisko, Senni, lähtee kaupunkiin räätälin oppiin ja Liisan mies, Kalle, lopulta Amerikkaan leveämmän leivän perään, pysyy Liisa uskollisesti kotitilallaan.

Liisan kaipaus on tekstissä käsin kosketeltavaa. Vaikka vuodet eivät kohtele aina häntä hellästi, piirtyy tekstistä Liisan rakkaus kotiseutuaan kohtaan. Kotiseutu on rakas pienistä ympyröistään ja kovasta tilan työstään huolimatta.

Liisan osana on hyväksyä kohtalonsa. Omalla tavallaan sekin on onnellinen loppu, vaikka olinkin odottanut erilaista loppua. Teksti imaisee mukaansa.

Erityiskiitokset vielä kauniista kannesta, joka vangitsee tavallaan teoksen maailmaa, sitä kuinka rukin takana kehrätessä ajatus voi lentää kauas.

Kirjasta on blogannut myös muun muassa Kirsin kirjanurkka.