Eppu Nuotio: Anopinhammas

Anopinhammas

Olen koko kesän paahtanut lukien Leena Lehtolaisen Maria Kallio-dekkareita. Hyllyäni lämmittämään oli eksynyt Eppu Nuotion kirjoittama Neiti Marplemainen Anopinhammas, joka on toinen osa Ellen Lähteen tutkimuksia.

Ellen Lähde on kuusikymppinen leski, joka vaikuttaa enemmänkin tarkkailijalta, joka työntää nenänsä eri asioihin. Toisin kuin Maria Kallio-kirjoissa mysteeriä selvitetään verkkaisesti samalla elämästä nauttien milloin itseään peilin edessä kehuen, milloin espanjalaisen rakastajan syleilyssä.

Ellen kutsutaan ex tempore espanjalaissuomalaiseen hääjuhlaan. Mukavan juhlan jälkeen sulhasen äiti kuolee. Monen mutkan kautta Ellen päätyy selvittämään Sulhasen mummon parinkymmenen vuoden takaista epäselvissä tunnelmissa tapahtunutta kuolemaa.

Kirja sopii niille, jotka haluavat välipalalukemista tai niille, jotka eivät kestä muiden dekkarien synkkyyttä.

Mainokset

Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani

9789513172954_frontcover_final_original.jpg

Innostuin tämän vuoden Kirjan ja Ruusun päivän kirjan Turmanluoti  myötä taas dekkareista. Halusin lukea lisää Maria Kallion seikkailuista, joten tartuinkin Lehtolaisen Ensimmäinen murhani-kirjaan.

Maria Kallio on kirjasarajan alussa parikymppinen oikeustieteen opiskelija, jolla on sijaisen pesti poliisilaitoksella. Tähän mennessä hän on selvittänyt lähinnä tappoja ja raiskauksia, mutta kesäisenä sunnuntaina hänet kutsutaan katsomaan kuorolaisten mökkiviikonloppuna sattunut haaveria. Yksi kuorolaisista on saanut kirveestä päähänsä ja Maria pääsee selvittämään ensimmäistä murhaansa.

Maria Kallio kuvataan yhdeksi jätkistä, vaikka hän joutuukin kuulemaan tytöttelyä työympäristössään. Vaikka tiedänkin jo Marian tulevaisuudesta luettuani Turmanluodin, on silti mielenkiintoista lukea hahmon kehityksestä.

Sinänsä huvittavaa, että luin ensimmäisenä Maria Kallio-kirjanani Turmanluodin, jossa siinäkin Marian mies Antti oli epäiltynä. Eli ympäri käydään ja yhteen tullaan.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joille sujuva dekkariviihde on lähellää sydäntä.

Leena Lehtolainen: Turmanluoti

turmanluoti

Sain joku aika sitten taltutettua lukujumini sopivalla välipalakirjalla eli tämän vuoden Kirjan ja Ruusun päivän kirjalla Leena Lehtolaisen Turmanluoti-kirjalla. En ole aiemmin lukenut Leena Lehtolaista. Muistan kuitenkin katsoneeni vuosituhannen alussa Maria Kallio-tv-sarjaa.

Enemmän kuin Maria Kalliosta, tämä kirja kertoo Marian aviomiehestä, Antti Sarkelasta, joka aloittaa metsästysharrastuksen. Metsällä yksi porukasta kuolee. Anttia epäillään. Maria ei saisi tutkia juttua, joka ei hänelle kuulu. Anttia ahdistaa häneen kohdistuneet syytökset.

Ohueen kirjaan mahtuu paljon. Lehtolainen kuljettaa juonta taitavasti. Mikä parasta se laukaisi lukujumini. Kirjan ja ruusun päivän kirjat ovatkin konpaktiudessaan loistavia välipalakirjoja.

Kirjasta on kirjoitettu myös blogeissa Jokken Kirjanurkka, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä sekä Amman lukuhetki.

Anna Jansson: Haudan Takaa

Eräänä kesänä luin paljonkin Gotlantiin sijoittuvia dekkareita. Niin paljon, että vähän aikaan sitten, kun kaverini lähti kyseisellä saarella käymään, pelkäsin, että hänet murhataan.

Uskaltauduin kuitenkin ottamaan pitkästä aikaa kuunteluun Gotlantiin sijoittuvan dekkarin. Latasin siis Anna Janssonin Haudan takaa-teoksen näytttelijä Pinja Flinkin lukemana. Ja miten hän lukikaan kirjan! Jokainen henkilöhahmo heräsi eloon ja artikulaatio oli helposti seurattavaa.

Vaikka kyseessä oli sarjan kolmas osa, ei se haitannut tarinan seuraamista ollenkaan. Tarinan keskiössä oli Mari Wern-poliisi, joka tutki aluksi murhaa, johon alkoi kietoutua nuoren tytön katoaminen ja yhä lisää murhia. Miten Visby by night-larpin pelaajat liittyivät rikosvyyhtiin?

Muun muassa Elisa kirjan arvioissa ja Keskisuomalaisen arvostelussa valiteltiin henkilöhahmojen määrää ja sitä, että larpin takia osa heistä esiintyi kahdella nimellä. Itseäni tämä ei haitannut, mutta toisaalta olen lukenut Game of Thronesia ja pysynyt sen hahmomäärän perässä.

Kirjakaapin kummituksen arvostelussa puhuttiin jo kirjan epäuskottavuudesta päähenkilön ollessa liian yleispätevä. Itseäni ei häirinnyt tämä, koska sijoitin kirjan ”viihde”-kategoriaan, jolloin kaiken ei tarvitse olla niin viimeisen päälle. En enää nykyään häiriinny räjähdyksistä avaruudessa Scifi-leffoissakaan.

Gotlantilainen miljöö tulee esiin larppauksen kautta, muttei yhtä vahvasti kuin esimerkiksi aiemmin lukemieni Mari Jungstedtin kirjoissa. Tämä kirja on kuitenkin must jokaiselle ruotsalaisten dekkarien ystävälle.

Silti en tiedä uskaltaisinko Gotlantiin reissulle..

Kuva: Adlibris.