Lukemisen suunnittelua

screenshot

Huomasin, etten ole ehtinyt blogata tänne pariin viikkoon. On ollut milloin äiti kylässä, milloin olen ollut ollut hommissa. Lukenut kyllä olen, mutten ole saanut mitään luettua loppuun.

Koska olen lukenut viime aikoina vähän sieltä, vähän täältä, päätin alkaa tavoitteelliseksi lukijaksi ja käyttää samaa projektinhallintatyökalua lukemisen suunnitteluun kuin, mitä käytän väitöskirjaa väsätessäni. Lisäsin myös kesken olevat kirjat tuonne sivupalkissa olevaan Goodreadsin vimpaimeen.

Lukijan roolissa Riikan kanssa on tarkoitus kokeilla ensi viikolla vloggaamista. Olen aiemmin tehnyt kirjavloggauksia Nörttityttöjen kanssa. Katsotaan saammeko luettua sopimamme kirjat ajoissa 🙂

Blogissa 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä emännöidään kirjabloggaajien kolmatta klassikkohaastetta. Ajattelin saada siis heinäkuun loppuun mennessä lukea sen kuuluisan Bram Stokerin Draculan.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa laajemminkin Yle Areenassa nähtävillä olevasta Sekasin-sarjasta. Aivoni eivät tunnu kuitenkaan toimivan näillä helteillä tarpeeksi hyvin, jotta pystyisin kirjoittamaan sarjasta mitään uutta. Masennus ja muut mielenterveysongelmat ovat aihe, joista pitäisi voida puhua ja stigmtisointi lopettaa. Katsoin sarjan kerralla putkeen. Lyhyitä, mutta oivaltavia jaksoja.

Minun oli tarkoitus myös kirjoittaa uudesta Type&Tell-omakustanne palvelusta.  Oli tarkoitus osallistua dekkariviikkoon lukemalla dekkareita ja lukea Fabulasta e-kirjoja.

Kaikkea ei voi ehtiä eikä jaksaa. Ei edes lukea kaikkia maailman kirjoja 😦

Mainokset

Leffa vai kirja: Yksin Marssissa

240

Sain eilen luettua Yksin Marssissa Fabulan kautta. Tänään kävimmekin katsomassa leffan ihan leffateatterissa. Yleensä avaruuteen sijoittuvat ison rahan leffat ovat sellaista silmäkarkkia, että ne kannattaakin katsoa teatterissa.

Mark Watney jää Marsiin muun miehistön jättäessä hänet vahingossa hiekkamyrskyn keskelle. Hän päättää selviytyä neuvokkuutensa avulla, kunnes apua lähetettäisiin.

Kirjan alku oli minusta todella tylsä. Watney kuvailee Marsissa olevia teknisiä laitteita ja tekee laskelmia selviytymisestään. Vasta kun päästään maahan, jossa tajutaan Watneyn olevan hengissä tarina muuttuu mielenkiintoiseksi. Minua kiinnosti enemmän muiden ponnistelut Watneyn pelastamiseksi kuin Watneyn yksinäiset höpinät. Ihmeellistä muutenkin, ettei botanisti-insinöörimme tullut mökkihöperöksi. Loppua kohden ahmin kirjaa, Watneyn matkatessa kohti pelastustaan.

Tämä oli ensimmäinen e-kirja, jonka olen koskaan lukenut. Lukukokemus oli erilainen. Huomasin silmäileväni sivuja aivan kuten normaalistikin koneella ollessani. Manuaalista kirjaa lukiessani luen sivut tarkemmin ja saatan jäädä mutustelemaan sanoja ja lauseita. Nyt lukutahti oli paljon nopeampi.

Luin suurimmaksi osaksi tablet-laitteella Fabula-sovelluksella. Olen aiemmin kirjoittanut Fabulasta täällä. Ensiksi luulin, että sivuja käännetään hipaisemalla, mutta sillloin kirja siirtyikin paljon eteenpäin. Lopulta tajusin sivujen kääntyvän kevyellä napautuksella.

Luettuani noin 40% kirjasta, tuli tekninen ongelma. Sovellus heitti minut aina takaisin kirjastoon. Kokeilin nettiyhteydellä ja ilman, käynnistin tabletin uudelleen ja suljin muita ohjelmia. Vasta luettuani kirjaa kännykällä, alkoi sovellus toimia taas tabletillakin. Ilmoitin toki teknisestä ongelmasta Fabulan tuelle.

martian-sits1

Suurimmaksi osaksi paljon kirjoja lukevat ovat sitä mieltä, että kirja on parempi kuin elokuva. Tällä kertaa elokuva oli toteutettu hyvin kirjaa kunnioittaen ja ymmärsin hyvin, miksi muutamat asiat oli jätetty pois. Mielestäni tässä tapauksessa elokuva oli parempi kuin kirja. Vaikkei elokuva ei tavoittanutkaan Watneyn tylsistymistä yksinäisyydessään, se ei sentään tylsistyttänyt katsojaa liialla teknisellä tietoudella. Humanisti approves.

Itse asiassa tällä kertaa liikutuin kyyneliin David Bowien Starmanin soidessa, kun montaasissa henkilöt puhalsivat yhteen hiileen Watneyn pelastamiseksi.

Suosittelen kirjaa tiedenörteille ja kaikille muille elokuvaa.

Helsingin Kirjamessut 2015: Lauantai

Ainoa kuvani bloggaajabrunssilta D:
Ainoa kuvani bloggaajabrunssilta D:

Kolmas messupäivä alkoi yhdeksän maissa bloggaajabrunssilla. Olin niin kirjailijoiden pauloissa, etten tajunnut räpsiä kuvia ennen kuin Katja Kettu tuli paikalle kertomaan Yöperhosen taustoista. Pahoitteluni, nyt saatte lukea pelkkää tekstiä.

Blooggabrunssilla olin jo viime vuonna. Kirjoitin siitä Nörttityttöihin (täällä). Tänä vuonna kirjailijoita oli brunssilla jopa kahdeksan, joten aikaa ei riittänyt vapaaseen jutusteluun, signeeraukseen ja kuvien räpsimiseen niin paljoa. Siitäkin syystä koitin kirjoittaa muistiinpanoja kynä sauhuten. Katja Kettua ja Mihail Siskiniä lukuunottamatta kaikki muut olivat esikoiskirjailijoita.

Ensimmäisenä Ella Kanninen haastatteli Simo Hiltusta, jonka esikoiskirja Lampaanvaatteissa on kirja rikollisuudesta ja pahuudesta. Hiltunen on itse toimittaja ja kertoi, että hänen mielestään pahuutta on eri asteista muun muassa puuttumatta jättäminen. Kirjaansa Hiltunen oli työstänyt vuosia. Käsikirjoitus oli kolmas. Kirjan mennessä läpi hän oli ollut ajamassa autolla, joutui pysäyttämään tien sivuun. Reaktio oli välitön: hän huusi äänensä käheäksi ja kädet tärisivät vartin.

Roope Sarvilinnan kirjassa Kateissa on Juntunen ja Höntynen, veljekset, joista toinen katoaa. Sarvilinnan mukaan kyseessä on tarina veljesrakkaudesta.

Vuokka Sajanniemen Pedot -kirja on yksi Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaista. Kirjoittamisprosessi oli Sajaniemen mukaan syvä, jonka jälkeen kaikki sen jälkeen on tuntunut pinnalliselta. Hän oli aloittanut kirjan kirjoittamisen junassa matkalla kotikonnuilleen Helsingistä Joensuuhun. Hän kirjoitti ranskalaisilla viivoilla tunnelmia ja asioita, jotka sitten loppujen lopuksi päätyivät kirjaan. Kirjassa esiintyykin itä-raja, sudet ja ortodoksisuus.

Saara Turunen on myös ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hänen kirjassaan Rakkauden Hirviö on traaginen tarina, joka Kannisen mukaan saa lukijan nauramaan. Kirjan kirjoittamisprosessi oli hidas. Hänellä oli aloittaessaan ollut tiedossa tarinan alku ja loppu, mutta keskiosa muotoutui prosessin aikana.

Kaisa Haatasen kirjassa Meikkipussi pohjalta on kustannustoimittaja, joka listaa elämänsä aakkosia. Haatanen nauraakin kirjansa olevan ohuempi, koska siinä on kuitenkin niin painavaa sanottavaa. Haatasen mukaan 49-vuotiaille ei ole omaa Brigdet Jonesia, joten hän halusi kirjoittaa sellaisen. Lukijakunnan ikähaitari kuitenkin yllätti hänet.

Erkka Mykkäsen Kolme maailmanloppua on novellikokoelma, jonka voi lukea makustelemalla tai nopeasti. Mykkänen itse pitää enemmän absurdeista tarinoista kuin realismista. Hänen mukaansa ne koskettavat häntä enemmän.

Inga Röningin Hippiäisen olen arvostellut aiemmin Kirjavinkkeihin (täällä!). Kirjan päähenkilö Kreeta pamahtaa paksuksi. Kirjan alussa hän on pinnallinen uraihminen, mutta raskauden edetessä hän kohtaa kipupisteensä.

Jussi Seppäsen Kymmenottelu on urheilusta realistisen kuvan antava kirja. Seppänen toivookin, että kirjan lukisivat nekin, jotka eivät normaalisti lue urheilusta. Seppänen tykkää kirjoittaa onnistujien sijaan epäonnistumisista.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, brunssille piipahti myös Katja Kettu, joka keskittyi kertomaan uutuuskirjastaan Yöperhosesta. Eräs bloggaaja oli lukenut tarinaa veijaritarinana. Kettu totesikin, että sitä on luettu niin historiallisena fiktiona kuin maagisena realisminakin.

Idea Yöperhosesta oli tullut jo esikoiskirjan Surujenkerääjän ilmestyttyä Ketun asuessa vielä Turussa. Hänen kämppiksensä oli kansatieteilijä (ilman ännää, muistuttaa allekirjoittanut kansatieteilijä!), joka kävi tekemässä kenttätöitä suomalai-ugrilaisen sukulaiskansamme marilaisten parissa. Kettu halusikin kertoa tarinan vallan ja kielen suhteesta. Toisin kuin monilla muilla suomensukuisten kielten puhujilla, suomea puhuvilla on oikeus käyttää kieltämme.

Kettu kertoi käyneensä intiaanireservaateissa ja kiinnostuneensa saamelaisista ja vähemmistöistä. Myös mikrohistoria kiinnostaa. Ketun isoisä oli loikannut Neuvostoliittoon, joutunut sotaleirille ja yrittänyt Suomeen palattuaan palata kommunismin ihmemaahan. Reissulla oli kuitenkin hevosen jalka katkennut ja lapsia ja isoisää kantanut reki oli jäänyt Suomeen. Kettu pohtikin, olisiko häntä ollut olemassa, mikäli isoisä olisi päässyt takaisin Neuvostoliittoon.

Kettu kertoi, että hänestä on tehnyt kirjailijan sinnikkyys. On kirjoitettava uskoen, että joku haluaa lukea hänen tekstejään. Rovaniemellä asuessaan hän oli käynyt ammatinvalinnanohjaajalla. Kirjailijahaaveet oli tyrmätty. Sen sijaan kirjoittamisesta pitävälle naiselle oli suositeltu sihteerin uraa.

Yöperhonen on saanut hyvän vastaanoton. Sen käännösoikeudet on myyty yhdeksään maahan ja se on saanut hyvää palautetta suomalaiugrilaisilta. Seuraavaksi Yöperhosesta on tulossa näytelmä. Kettu aikoo julkaista myös Fintiaani-kirjan, joka kertoo Amerikansuomalaisten ja intiaanien jälkeläisistä.

Brunssille tuli myös venäläinen kirjailija Mihail Siskin, jolta on suomettu kaksi teosta: Sinun kirjeesi (2012) ja Neidon hius (2015). En jäänyt kuitenkaan kuuntelemaan Siskiniä, sillä minun oli syöksyttävä päivystämään bloggaajapisteelle.

Hanna Hällsten kertoo esikoiskirjastaan Mangojen aika.
Hanna Hällsten kertoo esikoiskirjastaan Mangojen aika.

Päivystysvuoroni jälkeen kuuntelin Louhi-lavalla, kun Kirjakallion oppilaat haastattelivat Hanna Hällsteniä hänen esikoiskirjastaan Mangojen aika. Hällsten on kirjoittamista Oriveden opistossa opiskellut sosionomi. Mangojen aika  kertoo afrikkalaisesta Davidistä, joka ei sopeudu Suomeen.

Hällsten kertoi lähettäneensä käsikirjoituksen muutamaan kustantamoon. Robustos oli valmis tekemään kustannussopimuksen, kunhan käsikirjoitusta vielä hiottaisiin. Hällstenin Afrikan kuvaus on haastattelijoiden mukaan hyvää, vaikkei Hällsten ole käynytkään Afrikassa. Hällsten kertoo ettei ole tehnyt ollenkaan taustatyötä vain kirjoitti tarkastamatta faktoja.

Kokkaava perhe on iloinen perhe?
Kokkaava perhe on iloinen perhe?

Nälkäisenä siirryin ruokamessujen puolelle. Näytöskeittiössä esiteltiin Apukokki maailmalla-kirjaa. Harri Syrjänen juonsi ja kirjan koonnut perhe, johon kuului Miikka Järvinen, Maija Koski sekä Vilho ja Pihla, kokkasivat pasta alfredoa ja mozzarella-kirsikkatomaattitikkuja.

Perhe asui vuoden Kaliforniassa ja tekivät keittokirjan, jonka reseptit ovat tehty lasten kanssa kokattaviksi. Reseptin vaiheet on jaoteltu lasten, aikuisten ja yhteisiin tehtäviin. Kirjassa on sekä amerikkalaisia että etnisiä ruokia. Kokkaillessaan Syrjänen kertoi pastasta ja perhe kertoi kokemuksiaan Amerikassa vietetystä vuodesta.

Näytöksestä jäi mieleen, että lasten kanssa kannattaa kokata, jottei lapsille jää arkuutta ruoanlaittoon. Lapsista ei myöskään tule nirsoja, kun he tietävät, mistä ruoka tulee.  Syrjänen myös muistuttaa, ettei keittokirjaa tulisi lukea kuin piru Raamattua: raaka-aineita voi vaihdella oman mieltymyksensä mukaan ja luovuutta saa käyttää.

Kaunis Mari Jungstedt
Kaunis Mari Jungstedt

En lue paljoa dekkareita, mutta silloin kun luen, luen kaimani Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvaa dekkarisarjaa. Nyt on Jungstedt on aloittanut Kanarian saarille sijoittuvan sarjan, jota hän kirjoittaa norjalaisen sulhasensa, Ruben Eliassenin, kanssa.

Eliasson ja Jungstedt tapasivat Kanarialla ja keskustelivat ensimmäisellä yhteisellä lounaallaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. He nauravat, että luulisi, että kirjan luulisi syntyvän nopeammin kahden kirjailijan voimin. Heillä oli kirjoittaessa post it lapuilla tarinan runko ja he mailailivat edestakaisin toisilleen kirjanlukuja. Jungstedt kirjoittaa ruotsiksi ja Eliasson norjaksi, joten Jungstedt joutui vielä kääntämään tekstin kokonaan ruotsiksi ennen kustantajalle lähettämistä.

Kirja on saamassa jatkoa pian. Päähenkilöinä ovat ”tyypillinen ruotsalaisnainen ja norjalaismies”.

Miesvoittoinen paneeli puhui sähkökirjasta.
Miesvoittoinen paneeli puhui sähkökirjasta.

Viimeisenä päivän ohjelmanani oli paneelikeskustelu, jossa pohdittiin, onko sähkökirjojen tilauspalvelu ratkaisu kirja-alan ahdinkoon. Panelisteina olivat kirjailija/toimittaja Karo Hämäläinen, Myllylahti kustantamon toimistusjohtaja Lassi Junkkari, opettaja ja Image-lehden bloggaaja Vesa Linja-Aho,  kuntantamo Kosmoksen toimitusjohtaja ja bloggaaja Mikko Aarno sekä Fabulan edustajana Aleksi Randell. Paneelin teemoina oli e-kirjan historia, tulevaisuuden kysymykset, yleisön kysymykset ja raha.

Suomessa e-kirjat eivät ole lyöneet läpi, kuten englanninkielisissä maissa. Linja-Aho toteaa, että ulkomainen tietokirja on helppo ostaa Amzonista. Amazon tarjoaakin laite + tuote paketteja. Hämäläinen toteaa, että Suomessa on lähinnä e-kirjoina suomalaista kaunokirjallisuutta, mutta muut e-kirjat eivät näy markkinoilla Amazonin takia. Suomalaisten e-kirjojen lukua on vaikea mitata juuri, koska osa käyttää ulkomaalaisia palveluita. Kotimaisia palveluntarjoajia pitäisi tulla enemmän.

Suomalaisia e-kirja markkinoita on hallinnut Elisan e-kirja, mutta sieltä ostetaan tuote kerrallaan. Elisa toimii myös hyvin kampanjavetoisesti esimerkiksi tabletin ostaja saattaa saada muutaman e-kirjan kaupan päälle tai e-kirja kauppaa hyödynnetään, kun siellä on tarjouksia.

Nyt ihmisillä on tablettilaite hallussa, enää heidät olisi saatava e-kirjojen käyttäjiksi. Linja-Ahon mielestä monien e-kirja palveluiden ongelmana on, että tuotetarjontaa kyllä on, mutta suurin osa on jotain ”nevehööd”-kirjailijoita.

Ennen internetiä kirjoja myytiin paljon, kun tieto oli pakko hakea kirjoista. Tietyt asiat ovat edelleen vain kirjan manuaalisessa formaatissa. Mikko Aarne kertoo, että hänen aiemmin lanseeraamastaan e-kirjapalvelusta oltiin innoissaan, mutta silti se ei ottanut tuulta alleen. Ihmisten on helpompi hyväksyä 20-30€:n hinta manuaaliselle kirjalle toisin kuin 10€:n hinta e-kirjalle. Pohdinnan alle jääkin, voiko e-kirja nousta Fabulan kuukausimaksuisen periaatteen myötä.

Kuukausiveloitteisen kirjapalvelun vahvuutena on, ettei kirjaa tule ostettua sikana säkissä, vaihtaa kirjaa, jollei nappa eikä kirjaa tarvitse lähteä hakemaan kirjastoon tai kirjakauppaan.

Panelistit pohtivat myös muuttuuko lukemis- ja tekstintuottamiskulttuuri, jos e-kirjat yleistyvät. E-kirjoja lukiessa lukeminen on pirstaleisempaa. Ideoitiin eri formaattien sekoittumista. Nykyään on myös Whatpad-tyylistä kirjoittamista, jossa kirjoitetaan kirjaa luku kerrallan ja jatketaan, mikäli se myy.

Lopuksi panelistit pohtivat e-kirjaa taloudelliselta kannalta. Suomessa e-kirjan ongelmana on ALV. Fabula taas maksaa kustantajalle könttäsumman, josta kustantaja maksaa kirjailijalle. Mutta voiko Fabulalle käydä, kuten Spotifylle? Digitalisaatio tekee suosion näkyväksi, kuten kävi Spotifyn kohdalla ja artitstit alkoivat vaatia enemmän rahaa. Kirjailijat uusivat sopimuksen uusien painosten myötä, mutta sähkökirjasta ei uusia painoksia tarvita.

Hiukan turnausväsymystä on ilmassa. Katsotaan jaksanko vielä sunnuntain kokonaan.

Fabula – uhka vai mahdollisuus?

fox_logo_darkbackground

Luin Fabulasta alunperin Vesan Linja-blogista (täältä), jossa tuttuni Vesa Linja-Aho kertoi kirjojen Spotifyn saapuneen Suomeen. Olen ehdoton manuaalisen kirjan ystävä. Se tuoksu ja fiilis käsissä! Mutta selkäni alkaa oireilla, kun kanniskelen joka päivä yhdestä miljoonaan kirjaa lukemisena. Siksipä olen ajatellut opetella lukemaan e-kirjoja. Äänikirjojahan olen jo jonkin aikaa kuunnellut, kuten olette huomanneet, mutta e-kirjat ovat ihan uusi aluevaltaus. Aiemmin olen tulostanut kaikki yli 30 sivua pitkät tekstit.

Linja-Ahon suosituksesta latasinkin Fabulan, katastin hiukan ja twiittailin parannusehdotuksia. Twiitteihin vastattiin nopeasti ja ehdotuksille oltiin avoimia. Aloin kiinnostua.

Helsingin kirjamessuilla päädyin sitten Fabulan kojulle keskustelemaan Fabulasta ja minut pyydettiin Fabulan pressitilaisuuteen.

20151023_170931
Antti Randell esitteli Fabulaa pressitilaisuudessa.

Fabulan toimintaperiaate on siis sama kuin Netflixillä ja Spotifylla: kuukausimaksua vastaan saa lukea niin paljon e-kirjoja kuin sielu sietää. Pressitilaisuus alkoikin pohtimalla, mikä on kirjallisuuden tulevaisuus, kun mahdolliset lukijat karkaavat Netflixin ja Somen maailmaan. Kirjoja luetaan vähemmän, kirjojen ostajia on vähemmän ja sitä myötä kirjoja julkaistaan vähemmän.

Kirjahan on loistava käyttöliittymä. Tosin Somen ja kissavideoiden aikakautena kaikki eivät tajua kirjan arvoa. Fabulan pressitilaisuudessa korostettiinkin ettei tarkoitus ole haastaa manuaalista kirjaa: ei ole joko manuaalinen kirja tai e-kirja. Sen sijaan on tarkoitus tavoittaa ne lukijat, jotka ovat kadonneet muiden viestimien ja tekemisen maailmaan.

Itseäni kiinnostaa e-kirjassa juuri se, että mukanaan on mahdollista kantaa muutaman kirjan sijaan kokonaista kirjastoa. Kun muilla palvelun tarjoajilla kirjat ostetaan kappaleittain, Fabulan vahvuus on juuri se, että käyttöönsä saa koko kirjaston. Ei enää siis virheostoksia ja hampaat irvessä lukemista (tästä, kun on nyt maksettu ärrr…), vaan kirjan voi hyvällä omallatunnolla jättää kesken (mikäli pystyy).

Fabula on perustettu ja kirjoilla Suomessa. Sillä on kolme latvialaista perustajaa ja se lanseerattiinkin ensin Latviaan. Nyt Latviassa on pari tuhatta käyttäjää. Suomessa Fabula lanseerattiin muutama viikko sitten ja palaute on ollut positiivista. Tällä hetkellä Fabulalla on Suomessa pari sataa maksavaa käyttäjää.

Tällä hetkellä Fabulassa on yhdentoista suomalaisen kustantajan kirjaa ja noin 450 nimikettä. Tarkoituksena on lisätä 50 nimikettä per viikko. Fabulan tavoitteena onkin tulla suurimmaksi e-kirjojen tarjoajaksi Suomessa.

Äänikirjat ovat innostaneet nuoria miehiä kirjojen pariin. Nekin Fabula aikoo valloittaa. Fabulan nettisivuille on tulossa myös kirja-arvosteluja ja fiilistelyjä. Tulossa on myös profiilin mukaiset suositukset.

Miten Fabula sitten toimii käytännössä? Palveluun kirjaudutaan Facebookin, Twitterin tai sähköpostin kautta. Kirja ladataan puhelimen tai tabletin välimuistiin, jolloin sitä voi lukea ilman nettiyhteyttäkin. Ohjelma muistaa, mitä kohtaa olet lukemassa, luit sitten tabletilla tai puhelimella. Fonttikokoa ja kirjasinlajia voi muuttaa mielensä mukaan. Kirjoja voi myös olla kesken useampia kerralla. Kirjaa voi hakea kirjan tai kirjailijan nimellä.

Mitä Fabula sitten tarjoaa SOME-kansalle? Mahdollisuuden jakaa omia lukukokemuksia tietenkin! Ihmisiä voi seurata ja omia lukukokemuksiaan voi jakaa. Mistä olen kuitenkin innoissani, on mahdollisuus ottaa lainauksia kirjasta ja siirtää, vaikkapa google driveen tai jakaa kavereille.

Sain pressitilaisuudesta voucherin Fabulaan, jonka lunastettuani voin lukea kirjoja Fabulassa kuukauden ajan. Nyt siis testaan onko minusta e-kirjojen lukijaksi vai olenko ikuinen manuaalisten kirjojen nimeenvannoja.

Helsingin kirjamessut 2015: Perjantai

Susan Abulhawa
Susan Abulhawa

Toinen messupäiväni alkoi kirjailijatapaamisella amerikanpalestiinalaisen Susan Abulhawan kanssa. Abulhawalta on aiemmin ilmestynyt kirja Jemenin aamut. Aiemmassa elämässään hän oli biologi, kunnes alkoi kirjoittaa poliittisia kommentaareja.

Abulhawan vanhemmat ovat palestiinan pakolaisia. Yhdysvaltoihin Abulhawa muutti ollessaan 13. Abulhawa kertoo, ettei hänen tyttärensä puhu paljoa arabiaa, mutta on iän myötä alkanut arvostaa juuriaan.

Abulhawan toinen suomennettu teos Sininen välissä taivaan ja veden kertoo useamman sukupolven palestiinalaisten naisten kohtaloista. Yksi hahmoista perustuu kuulema Abulhawan nuoruuden kokemuksiiin. Abulhawa kertoikin kyseisen hahmon kirjoittamisen olleen varsinainen katharsis.

Abulhawa arvosteli hiukan länsimaisten kapeaa mielikuvaa muslimimaista, vaikka kulttuurista kuin kulttuurista löytyy kaikenlaisten ihmisten kirjo. Kirjoittaessaan uutuuskirjaansa Abulhawan ei ollut tarkoitus rikkoa streotypioita, vaan teki sen tahtomattaan.  Abulhawa kertoo olevansa huono suunnittelemaan eikä hänellä ole kirjoitustyön alussa valmista konseptia tai tarinaa, vaan se muotoutuu kirjoitustyön edetesssä. Alunperin tarinan oli tarkoitus kertoa Khaled-nimisestä pojasta. Abulhawa huomasikin kirjoittaessaan tarinan muotoutuvan naisista Khaledin ympärillä.

Vaikkei kirjan ole tarkoitus olla poliittinen, siinä on poliittiikkaa pakosta tapahtumien sijoittuessa Gazaan. Abulhawa toteaakin, että hänen taustansa vuoksi kaikki, mitä hän kirjoittaa tulkitaan poliittiseksi. ”Literature is so much bigger than politics,” Abulhawa sanoo. Tarina kertoo ihmisistä, jotka vain sattuvat asumaan Gazassa.

Haastattelija kysyi Abulhawalta mielipidettä Palestiinan tilanteeseen. Abulhawan mielestä ketään ei saisi sortaa ja ihmisten tulisi olla tasa-arvoisia. Tällä hetkellä suurin osa palestiinalaisista elää pakolaisleirillä. Abulhawa itse ei enää saa edes turistiviisumia Israelin poliittisen työnsä vuoksi.

Kirjoittamisen lisäksi Abulhawa on kerännyt rahaa perustaakseen leikkipuistoja palestiinalaisille lapsille. Palestiinalaiset lapset joutuvat leikkimään vaaralllisissa paikoissa. Abulhawan mukaan 96% palestiinalaisista lapsista kärsii posttraumaattisen stressin oireista.

Kirjoittaessaan Abulhawa ei ajattele kustantajaa tai lukijoita. Hän on kuitenkin saanut kirjoistaan enimmäkseen positiivista palautetta. Goodreadsissa tosin eräs muslimimies oli kirjoittanut uutuuskirjan loukkaavan häntä siinä esiiintyvän aviorikosten ja raiskausten takia. Abulhawa sanookin, että kirjallisuus antaa meille mahdollisuuden tarkastella uhriutta, pyhimyksiä ja hirviöitä.

Abuhawan tilaisuuden jälkeen pyörin jonkin aikaa messuhallissa Hyllytontun höpinöitä-blogin Tiinan kanssa. Koimme kirjamessueuforiaa, otimme selfietä ja mietimme, mitä viedä kotiinviemisiksi.

Antti Tuomainen, Tua Harno ja Pasi Pekkola.
Antti Tuomainen, Tua Harno ja Pasi Pekkola.

Seuraavaksi oli luvassa toinen kirjailijatapaaminen, jossa Antti Tuomainen, Tua Harno ja Pasi Pekkola kertoivat uutuuskirjoistaan.

Pekkolan toinen teos, Lohikäärmeen värit, kertoo selviytymistarinan kiinalaisesta naisesta, joka rakastuu köyhään mieheen, lähtee Suomeen turvallisemman elämän perässä, mutta palaakin Kiinaan rakastettunsa luokse. Rinnalla kulkee tarina naisen Suomeen jääneestä pojasta, joka lähtee Kiinaan selvittämään juuriaan ja äitinsä kohtaloa.

Pekkola kertoo asuneensa Kiinassa kolme vuotta. Jo saadessaan tietää Kiinaan muutosta, hän alkoi lukea Kiinan historiasta ymmärtääkseen kiinalaisia. Pekkola ei oppinut Kiinassa asuessaan kieltä, koska työskentely oli niin intensiivistä. Hän haastatteli kirjaa varten kulttuurivallankumouksen kokeneita kiinalaisia tulkin välityksellä Kiinassa. Suomessa hän haastatteli kulttuurivallankumousta paenneita kiinalaisia. Hän tunsi, että haastatelluilla oli vahva tarve puhua kokemuksistaan, vaikkeivat kaikki puhuneetkaan suoraan.

Pekkola kertoi, että ensimmäisen kirjan kirjoittaminen oli haave. Toiseen kirjaan idea syntyi orpokodissa Suzhoussa, joka sijaitsee Shanghain lähellä. Kiinassa on tyttölapsilla ollut vuosikymmeniä huonommat olot kuin poikalapsilla. Nykyään Kiinassa on miehiä 24 miljoonaa enemmän kuin naisia. Tämä tieto sai Pekkolan pohtimaan tyttöjen kohtaloa.

Prostituutio on Kiinassa kiellettyä, mutta silti siellä on noin 6 miljoonaa prostituoitua. Liike-elämässä korruption lisäksi on yleistä viihdyttää asiakkaita viemällä heidät tyttöbaareihin. Niissä työskentelee maaseudulta kotoisin olevia tyttöjä. Tytöt ovat lähteneet kaupunkiin paremman elämän toivossa.  Aluksi he ovat saattaneet työskennellä tehtaassa. Tyttöbaarissa kuitenkin ansaitsee paremmin ja tehtaassa on rankat olot. Heidän kokemuksia Pekkola kävi keräämässä. Tulkkia ei tarvittu, koska tyttöbaareissa työskentelevät tytöt oppivat työssään englantia.

Tua Harnon toinen romaani Oranssi maa kertoo 30-vuotiaasta Sannasta, joka on työtön, eronnut ja raskaana. Sanna joutuu muuttamaan takaisin äitinsä luo. Sannan isä tarjoaa Sannalle graduun kaivosaihetta, johon Sanna tarttuu. Australiassa, jossa kyseinen kaivos sijaitsee, on antropologi, joka järjestää retriittejä. Sanna päättää osallistua, jotta saisi elämänsä kuntoon ennen lapsen syntymää.

Harno oli kirjoittanut esikoiskirjansa jälkeen elokuvakäsikirjoituksen (Ollaan vapaita 2015) ja saanut lapsen. Harnon mukaan ensimmäinen kirja on helppo kirjoittaa, kun sen voi ”tehdä salassa” ilman paineita. Esikoisteoksestaan hän oli saanut paljon hyvää palautetta ja pelkäsi, että pettäisi lukijat toisen kirjan ollessa erilainen.

Harnon ensimmäinen kirja sijoittuu Amerikkaan ja häneltä kysyttiinkin, kokeeko hän olevansa maailmankansalainen. Harno kertoi, ettei koe olevansa kirjailija, joka pystyisi kirjoittamaan työhuoneestaan käsin. Hän viittaa Mika Waltariin, joka ei koskaan käynyt Egyptissä. Harno sen sijaan kokee, että hänen olisi tunnettava paikat, joista hän kirjoittaa.

Harno kertoo ajaneensa Australian läpi, jolloin hän pysähtyi kaivoskaupunkiin, jossa oli vahvat western-fibat ja tunne, että jokin olisi vialla.

Antti Tuomisen Kaivos-kirja on hänen viides teoksensa. Pari vuotta sitten Tuominen oli saanut idean kirjoittaa isän ja pojan suhteesta. Kirjassa isä on ollut poissa 30 vuotta ja palaa yllättäen hiukan päälle kolmikymppisen pojan elämään. Jännite on eittämättä suuri. Vaikka viitekehyksenä on kaivos, on kirja ennen kaikkea tarina ihmisistä. Molemmilla on kirjassa elämä pelissä. Tuominen toteaakin, että vaikka kaikki hänen kirjansa vaikuttavat päällisin puolin erilaisilta, on niiden punaisen lankana rakkaus.

Kaikki kolme kirjailijaa toteavat, että on vaikea erottaa taustatyön tekemistä muusta elämästä. Idea voi tulla mistä vain. Tuominen kiitteleekin, että kirjoittajan työssä saa olla todella kiinnostunut jostain asiasta intohimoisesti vuoden päivät, kunnes kirjan julkaisun jälkeen siihen ei tarvitse enää uhrata aikaa. Harno nauraakin, että on vaikea vastata kysymykseen ”mistä kirjoittaa seuraavaksi”, kun kiinnostuksen kohteet ovat niin vaihtuvia.

20151023_163844

Kirjailijatapaamisen jälkeen menin pyörähtämään yläkerrassa ruokamessujen puolella, muttei se puoli innostanut minua yhtä paljon kuin kirjamessujen puoli. Palattuani kirjamessuille, pyörin päämäärättömästi messualueella kirjaeuforiassa. Menin tutustumaan Fabulan pisteelle, josta olin lukenut Vesan linja-blogista (täältä). Olin ladannut jo Fabulan itselleni ja aloittanut lukemaan Yksin Marssissa-kirjaa. Minulle vinkattiinkin Fabulan pisteellä, että pian alkaisi Fabulan pressitilaisuus. Kiirehdin sinne. Siitä tuleekin oma postauksensa!

Antti J. Jokinen, Katja Kettu ja Kalle Kinnunen.
Antti J. Jokinen, Katja Kettu ja Kalle Kinnunen.

Päivän viimeisenä ohjelmanumerona kävin katsomassa, kun Kätilö-elokuvan ohjaaja Antti J. Jokinen ja Katja Kettu olivat Kalle Kinnusen haastateltavina. Antti J. Jokinen kertoi, että kirjassa häntä kiinnosti rakkaus-tarina ja radikaalit ihmiset. Kettu kertoi, että hänen oli vaikea päästää irti kirjastaan. Kuitenkin hän paljasti yhden suurimmista unelmistaan toteutuneen, kun hänen kirjastaan tehtiin elokuva. ”Antti voi tehdä asiat isosti,” hän kehui.

Jokisen mielestä elokuvan teon prosessia mystifioidaan. Hänen mielestään, vaikka hän muutti elokuvan juonta, tarinan sielu jäi elokuvaan. Jokinen toteaa kuitenkin, ettei elokuvaa voi verrata kirjaan, koska kirjat voittavat elokuvan intellektuellisella tasolla.

Kettu kertoo olleensa asennoitunut siihen, ettei elokuva ole hänen hallittavissaan. Kettu kertoo nähneensä elokuvan pressinäytöksessä aamulla kello yhdeksän hermoiltuaan ensin koko yön elokuvaa. Loppujen lopuksi hän ei kehdannut lähteä teatterista, koska oli itkenyt liikutuksesta niin paljon.

Kettu kertoi olleensa iloinen, että kiinnostus kirjaan on elänyt pidempään kuin syksystä jouluun. Mikä minua ärsytti elokuvassa, oli kolttatyttö Mashan pois jättäminen. Kettu kuitenkin kertoo, että hänen mielestään se vei pois groteskiutta tarinasta.

Minun mielipiteeni elokuvasta voi lukea täältä.  

Vaikka nyt oli vasta toinen messupäivä tunnen jo suurta väsymystä. Katsotaan kuinka paljon jaksan heilua messuilla seuraavat kaksi päivää…