Syyskuun lukumaraton

superlukuhaaste

Kuten someseuraajani ja muut kirjabloggaajat tietävät, oli eilen lukumaraton. Tarkoitukseni oli alunperin aloittaa jo lauantaina. Sitten sunnuntaina aamupäivällä. Lopulta monien muuttujien takia, aloitin vasta viiden aikaan iltapäivällä sunnuntaina. Periaatteessa maanantaitani sulostuttavat muutamat lukemiseen suotavat tunnit ennen kuin maraton loppuu viideltä.

Olen todella huono suunnittelemaan lukemistani. Kuten lukijani ovatkin jo aiemmin huomanneet, tipun monista haasteista jo alkumetreillä. Tämä takia en julkaise kauniita kuvia lukumaratonia varten valkatusta kirjapinosta vaan menen virran mukana.

IMG_20170924_160851.jpg
Somessa jakamani kuva halusi kertoa kiireistäni.

Luin lukumaratonini aikana siellä täällä Kjel Westön uusinta, Rikinkeltaista taivasta. En kirjoita sen enempää kirjan herättämistä ajatuksista, sillä tarkoituksenani on osallistua Turun kirjamessuilla Westön lukupiiriin ja kirjoittaa siitä enemmänkin ajatuksia.

Luin selailemalla useamman graduoppaan. En viitsi merkitä niiden sivumääriä tähän, koska kyseessä oli nimenomaan selailevaa lukemista. En suinkaan ole tekemässä gradua. Olen antamassa epävirallista graduohjausta ystävälleni ja halusin poimia vinkkejä ohjaukseen.

viidakon_valtiaan_kansi

Olin aiemmin kesällä lukenut Osamu Tezukan Viidakon valtias-sarjan ensimmäisen osan. Nyt luin toisen. Tämä sarjakuva herätti niin paljon ajatuksia, että teen siitä ihan oman postauksensa.


Kirjoitin tuon yllä olevan tekstin aamupäivällä ja olin suunnitellut, että ihan varmasti luen vielä. No, enpä ehtinyt lukea.

Yleensä lukumaratonin lopuksi lesoillaan luetuilla sivumäärillä. En laske nyt mukaan niitä graduoppaita, joita selailin, koska en oikein laske sitä oikeaksi lukemiseksi.

Luettu siis:

Viidakon valtias 2: 272 sivua

Rikinkeltainen taivas alle puolivälin 187 sivua.

Yhteensä: 459 sivua

Mainokset

Kesän lukusuunnitelmia

IMG_20170525_114545.jpg
Kesän ämpärilista bujossani

Tehdessäni bullet journaliini kesän ämpärilistaa, mietin samalla lukusuunnitelmiani. Yleensäkin minulle tulee huono omatunto, jos vietän liikaa aikaa nätillä ilmalla sisällä. Huonossa kesäilmassa olisi sekin hyvä puoli, että ehtisin lukea kaikki kirjat lukujonosta ja katsoa uutuussarjat (Twin Peaks! Game of Thrones!).

kirjabloggaajienklassikkohaaste (1).jpg

Kuten ämpärilistasta voi lukea, on siellä lukemiseen liittyen lähinnä tavoite lukea klassikko. Olen moneen kertaan uhonnut osallistuvani kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Tällä kertaa olen saanut aikaiseksi jopa lainata ko. kirjan kirjastosta. Katsotaan miten käy!

Haastessa isännöi tällä kertaa Tekstiluola-blogi. Ohjeet ovat yksinkertaiset:

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:

  1. Valitse joku klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään.
  2. Lue valitsemasi klassikko.
  3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2017. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani samaisena päivänä.
  4. Kehu itseäsi: selätit klassikon – ja ehkä jopa nautit siitä!
  5. Toista kohta neljä, useasti.

Kohdan tämä postaus = Tekstiluola linkin postaus.

BFF:ni koijasi kerran minua väittämällä lukeneensa Sinuhen. Hassua tässä oli, ettei hän siihen aikaan (vielä) lukenut paljoa. Viimeksi kuukausi sitten hän ihmetteli, kun en ole vieläkään saanut Sinuhea luettua. Jollei Danten lukeminen luonnistu, niin kokeilen Sinuhea.

kesalukumaratonit2017.jpg

Lukumaratoneista minä pidän! Merkitsinkin innoissani kaikkien kolmen lukumaratonin päivät kalenteriin. Kesäkuun maraton osoittautuu hankalaksi, koska silloin olen äidin luona Iisalmessa käymässä ja äipällä on kuulema to do-lista minulle.

Kesäkuun maratonia emännöi Kirjokansi-blogi. Tässä vielä lukumaratonin ohjeet:

  1. Mukaan ilmoittaudutaan tämän postauksen kommenttiosiossa. Jos sinulla on blogi, kerro myös sen osoite.
  2. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan.
  3. Maratoonaamisen voi aloittaa perjantain 16.6. puolella tai sitä voi jatkaa sunnuntaina 18.6., kunhan osa lukemisesta tapahtuu lauantaina. Yhteensä aikaa on joka tapauksessa se 24 tuntia (esim. pe klo 17 -> la klo 17).
  4. Maratonaikaan saa sisältyä taukoja (nukkua ja syödä saa ja varmaan kannattaa), mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.
  5. Maratonista voi blogata halutessaan etukäteen, sen kuluessa ja jälkikäteen. Lopuksi joka tapauksessa lasketaan luettu sivumäärä, ilmoitetaan se blogissa ja linkitetään tuo tulospostaus minun blogiini, erilliseen lähtölaukauspostaukseen, jonka julkaisen juuri ennen maratonin alkua. Kirjaa mahdollisuuksien mukaan myös luetut kirjat.
  6. Mukaan voi tulla, vaikkei olisi omaa blogia. Tällöin maratonilla luetut sivut voi käydä raportoimassa minun lähtölaukauspostaukseni kommentteihin, jos haluaa, että ne lasketaan mukaan maratonin aikana luettuun kimppasivumäärään, jonka julkaisen koostepostauksessani maratonin jälkeen.
  7. Maratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton. (Yllä olevaa kuvaa saa myös käyttää vapaasti.)

koko-nayton-kaappaus-5-10-2016-131153-001

Varmasti saan myös ideoita Uudelleen luettua-lukuhaasteen tiimoilta. Mietin myös vakavasti, josko jättäisin kirjastossa käymisen vähemmälle. Varausmaksujen poistuttua kirjastosta lainaaminen on ”hiukan” ryöstäytynyt käsistä enkä enää ehdi lukea omia kirjoja.

Kesän tavoitteena onkin välttää kirjastoa (paitsi, jos jokin pitkään jonottamani kirja vapautuu minulle viimein) ja ahmia kirjoja omasta hyllystä. Samalla pääsen pureutumaan pitkästä aikaan myöskin hyllynlämmittäjät-haasteeseen.

Päivittyvä postaus: Ystävänpäivän lukumaraton 2017

Ystävänpäivä-logo 1.jpg

Kaikkien näiden vuosien jälkeen!

Olen aina luullut, että lukumaratonia voi käydä vain niinä päivinä, jotka haasteessa on mainittu. Nyt sainkin kuulla, että kunhan se alkaa tai loppuu määrättyinä päivinä on kaikki ok. Mutta eihän lukumaratoneissa yleensäkään nipoteta.

Tällä kertaa ystävänpäivän lukumaratonia emännöi Tuntematon lukija. Voit lukea lisää lukumaratonista täältä.

  • Lukumaratonin pituus on 24 tuntia. Maratonin voi aloittaa mihin kellonaikaan vain, myös ensimmäistä päivää edeltävänä päivänä, kunhan osa suorituksesta osuu jollekin varsinaisista maratonpäivistä. Voit esimerkiksi aloittaa jo 10.2.2017 klo 12:00, jolloin maraton loppuu osaltasi 11.2.2017 klo 12:00. HUOMIO: maraton ei kestä yhden henkilön osalta neljää päivää, vaan saat valita parhaiten itsellesi sopivan 24 tunnin jakson maratonin ajankohdalta.
  • Jaloittelu-, ruoka- ja lepotaukoja saa pitää tarpeen mukaan, mutta niihin käytetty aika lasketaan mukaan kokonaissuoritusaikaan.
  • Voit halutessasi kirjoittaa blogissasi päivittyvää postausta maratonkuulumisistasi, mutta riittää, jos kirjoitat maratonistasi koontipostauksen. Kirjaa ylös lukemasi sivumäärä ja teoslistasi ja ilmoita ne julkisesti blogissasi. Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit ilmoittaa lukemasi sivumäärän ja halutessasi myös kirjat tämän postauksen kommenttikenttään. Haasteen emäntä tekee koosteen, johon kirjataan kaikki osallistuneet blogit ja yhteinen luettu sivumäärä.
  • Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten vain! Luetpa siis esimerkiksi sarjakuvaa bussissa lukulaitteella tai kivikovaa klassikkoa kotisohvalla, ovat kaikki tyylit vapaita.
  • Lukumaratonin edistymistä voi raportoida myös somessa. Maratonin hashtagina on käytössä perinteinen #lukumaraton

Olen sairastanut kolmatta päivää ärhäkkää flunssaa. Järjestin Twitterissä kyselyn, että mitäs sitä seuraavaksi nuhanenänä tekisi. Kysely ei varmaan olisi ollut niin tasainen, mikäli olisin antanut enemmän aikaa…

Nyt kuitenkin päätin aloittaa lukumaratonin 10.2 klo 17. En ole paljoa suunnitellut, mitä lukisin, mutta todennäköisesti taputtelen loppuun muutamia keskeneräisiä kirjoja. Aloitin kuuntelemalla Iisan Maraton-kappaleen. Käytin kohtuuttoman paljon lukuaikaa etsiessäni youtubesta ko. biisiä. Tässä kuitenkin Spotify-linkki.


20.45

Suunnilleen kolme ja puoli tuntia lukemista takana ja hyytymistä alkaa olla havaittavissa. Uskoisin sen johtuvan enimmäkseen sitkeästä flunssasta.

IMG_20170210_172239.jpg

Ensimmäisenä luin S&S:ltä tilaamani Luovaa tekstausta-kirjan. Heti tuli hirveä himo hankkia kunnon mustekynä ja alkaa harjoittelemaan.

20170210_175544.jpg

Eräs rouva Turusta (minä) kokeili tälläisiä fontteja bullet journaliinsa. Suosittelen Luovaa tekstausta-kirjaa kalligrafiasta kiinnostuneille sekä bullet journalista innostuneelle, sillä bujon sivuja on aina kiva koristaa erilaisilla fonteilla.

144 sivua

51KHqdomSpL._AC_UL320_SR214,320_.jpg

A Silent voice-mangasta olen aiemmin kirjoittanut ainakin täällä. Sain loputkin osat sarjasta puolisolta ja päätin ahmaista tähän väliin neljännen osan. Suosittelen kaikille, joilla on jonkinlaista kokemusta kiusaamisesta ja/tai erilaisuudesta.

192 sivua

IMG_20170210_184439.jpg

Kuten aiemmin mainitsin, minulta jäi kesken Tuutikki Tolosen Mörkövahti, kun Bookbeat-palvelun tilaus päättyi. Kummia tapahtuu, kun äiti voittaa matkan Lappiin ja lapsia tulee vahtimaan mörkö. Neuvokkaat lapset Hilla, Kaapo ja Maikki näyttävät neuvokkuutensa. Mutta ketkä ovat puhuva kylpytakki ja näkymätön ääni?

Kirja jäi niin jännään kohtaan, että minun on pikimmiten etsittävä käsiini sarjan toinen osa Mörköreitti.

304 sivua

IMG_20170210_202610_678.jpg

Seuraavaksi tarkoituksenani on lukea loppuun Tommi Malmquistin Joka heti olemme yhä elossa.


11.2. 17.21

IMG_20170211_093340.jpg

Niin se flunssa hyydytti tätä lukumaratoniin osallistujaa. En jaksanut lukea Malmquistin kirjaa kovin montaa kymmentä sivua, kun jo nukhadin istualtani.

Ennen nukkumaanmenoa luin Leena Kirstinän kirjoittamaa Kirsi Kunnaksen elämänkertaa. noin 50 sivua.

Tänä aamuna oli ihan mökkihöperöolo, kun en ollut käynyt ulkona lääkärireissua lukuunottamatta sitten tiistain. Siispä lähdin kirjastossa käymään. Mukaan tarttui Mörkövahti-kirjan jatko-osa, Mörköreitti.

Päivällä luin 6o sivua Laura Gustafssonin Korpisoturi-kirjaa. Kuka muuten arvaa, mihin kohtaan Helmet-lukuhaastetta se sopii?

 

Sitten rupesimmekin leipomaan pullaa. Ruuanlaitossaja ja leipomisessa hurahtikin tovi ja sitten olikin lukumaraton ohi.

Mitä lukumaratonista siis jäi käteen?

Luettuja sivuja kokonaisuudessaan 770.

Kirjoja kokonaan luettu kolme.

Kesken jäi neljä.

Mitä opin tällä kertaa lukumaratonista?

Lukumaratonia varten kannattaa tehdä lukusuunnitelma. Välillä kannattaa lukea jotain kevyempää kuten sarjakuvia. Kirjastossa käyminen ja pullan leipominen sekä flunssa ovat kuitenkin hyviä syitä unohtua lukemasta.

Seuratkaa toki vielä muiden lukumaratoneja #lukumaraton

Talvi-iltain maraton

talvi-iltain

12 -13

Tällä kertaa en aloittanut lukumaratoniani Iisan Maraton-kappaleella, sillä minulla oli kiire lenkille. Kävellessäni kuuntelin 41 minuuttia Miika Nousiaisen Juurihoito-äänikirjaa. Kirjan päähenkilö tempautuu mennessään hampaiden juurihoitoon ihan sukujuurihoitoon.

13-16.00

kansi_762

Tsekkasin bolognese-reseptin Hanna Gullichsenin ja Joonas Laurilan 400g Parhaat jauhelihareseptit kirjasta. Resepti on loistava, sillä siihen tulee jauhelihan lisäksi mm. kasviksia, punaviiniä ja pekonia. Puolet kastikkeesta menee seuraavana päivänä lasagneen.

16-20

maamme.jpg

Lukaisin kaksi ohutta kirjaa adoptiosta, jonka jälkeen pureuduin Itsenäisen Suomen kulttuurihistoriaan. Löysin kirjasta myös paljon omaan tutkimukseeni sopivia lähteitä ja tietoa. Kirja sopii tietokirjalukuhaasteen kohtaan yksi suomalainen tietokirja ja Helmet-lukuhaasteen kohtaan Suomen historiasta kertova kirja. Tämä kirja oli myös Finlandia-ehdokkaana viime vuonna.

9789523212084.JPG

Sanna Wickströmin kirja Hyvän elämän reseptit sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan kirja lisää hyvinvointiasi. Kirjoitin muistiin muutamia ajatuksia, joita se herätti:

  • Elämme suurimman osan elämästämme arjessa.
  • Se ruoho on vihreämpää, jota kastelet.
  • Totuutta ei voi vangita yhdeksi.

20-22.30

Sitten tulikin muutama kaveri käymään sunnuntai-illan ratoksi ja ennen nukkumaan menoa katsoimme puolisoni kanssa Ashens-youtube kanavan hassuuksia. Tässä yksi videoista, joita katsoimme.

Ehdin aloittaa ennen nukkumaan menoa sängyssä Miia Kankimäen Asioista, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin-kirjaa. Se sopii mielestäni useampaankin kohtaa Helmet-lukuhaastetta, mutta siitä lisää myöhemmin.

9.44

Nyt on aamu jo pitkällä ja totesin, että minun on pakko tehdä hommia. Mutta tehdäänpä kuitenkin koonti lukumaratonista:

Luetut kirjat:

Maarit Peltoniemi-Ojala: Oma lapsi – vihdoinkin 136 sivua

Pelastakaa lapset ry: Matkalla perheeksi – opas adoptiovanhemmille 77 sivua

Kaartinen, Salmi & Tuominen: Maamme – itsenäisen Suomen kulttuurihistoria. 494 sivua

Sanna Wickström: Hyvän elämän reseptit. 295 sivua

Miia Kankimäki: Asioita, jotka saavat sydämen lyömänn nopeammin. 38 sivua.

Yhteensä 1040 sivua.

Kesän 2016 lukumaraton

lukumaraton2016

Kesän lukumaraton on täällä. Tämä postaus tiivistettynä: Pro tip: älä lupaa osallistua lukumaratonille, mikäli olet reissussa.

IMG_20160709_112741.jpg

Olen siis Tartossa kesäkoulussa. Viikonloppu on toki vapaa, niin ajattelin pyhittää lauantain lukumaratonille. En ollut ottanut ollenkaan kirjoja mukaan tälle kahden viikon reissulle vaan ladannut luettavaa tabletille. Aloin kuitenkin kaipaamaan perinteistä kirjaa. Tasku ostoskeskuksessa on todella mukava Rahva Raamatud – kirjakauppa, josta löysin Liane Moriartyn Big Little lies-kirjan, joka on julkaistu suomeksi nimellä Mustat valkeat valheet.

20160709_123613.jpg

Tarkoituksenani oli pyhittää päivä lukemiselle. Mutta sitten tapahtui panimokierros.Olin paikalla ajoissa, niin ehdin lukea ensimmäiset 50 sivua Liane Moriartya.  A le coqin panimokierroksella tutustuttii muun muassa oluen valmistukseen, panimon historiaan (iisalmelainen Olvi on osaomistaja. Torilla tavataan!).

13644088_10153861412669891_1583979512_n

Panimokierroksen jälkeen päädyimme nälissämme Pussirohukeller-ravintolaan. Heti kun olin saanut litran oluttuopin, saimme tietää, että odotusaika pääruualle olisi tunti. Kyllähän se sen oluen kanssa sujui, mutta aika oli poissa lukemisesta. Kuvassa on Pussirohukellerin erikoisuus: sienikeittoa leivän sisällä.

Kämpille palattuani luin vielä tabletilta yhden Longplay-artikkelin Marjanpoimijoista. On aina ilo lukea laatujournalismia.

On tässä vielä onneksi aikaa muutama tunti lukea ennen kuin maratonaika loppuu. Raportoin illemmalla siitä, mitä sain aikaan.


 

9789513188825_frontcover_final_original.jpg

Viimeisillä voimillani kuin vielä 50 sivua Inga Röningin Unisammakko-kirjaa. Ihanaa mustaa huumoria vauva-arjesta. Hykertelin enkä meinannut päästä nukkumaan, kun kirja oli niin mukaansatempaava.

Opimmepaha, ettei reissussa kannata alkaa lukumaratoonaamaan, kun kuitenkin paljon muutakin koettavaa. Ensi kerralla paremmin!

Lisää kesän lukusuunnitelmia

lukumaraton2016.jpg

Kerroin kesän alussa lukusuunnitelmistani täällä.  Mitäs suunnitelmilleni kuuluu? Vloggausta en sitten saanut tehtyä Riikan kanssa, mutta omaa settiä on tulossa. Draculaa en ole vielä aloittanutkaan. Muutoin olen ihan mennyt suunnitelmien mukaan, vaikkakin kirjaston kirjat ovat ”hiukan” myöhässä.

Tarkoituksenani on osallistua 10.7 kesälukumaratoniin, jota emännöi Ja kaikkea muuta – blogi.

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin. 

2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan tahansa ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että eimmäisaika on 24h. (Esim. aloitus 10.7. klo 18:00 -> ja lopetus 11.7. klo 18:00) Maratonin saa aloittaa halutessaan myös jo 9.7., kunhan osa maratonista luetaan 10. päivän puolella. Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo-, yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan. 

3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa (tai lukumaratonin lähtölaukauspostauksen kommenteissa) Kirjataan mielellään myös luetut kirjat.

4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa! 

5. Lukumaratonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratonin kuluessa. Varsinkin tulosartikkeli linkitetään lukumaratonin lähtölaukauspostaukseen, mutta muutkin toki saa.

6. Lukumaratonin hashtagina somessa on #lukumaraton 

Olen maratonin aikana Tartossa seminaarissa, mutta onneksi viikonloppuna on vapaa-aikaa lukea.

 

kesäbingo

Lisää haastetta kesälukemiseen tuo Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingo. Ruksin bingoruudukosta jo lukemani kirjat. Dystopia oli Salla Simukan Jäljellä-kirja, Menneisyyteen sijoittuva kirja oli osittain ainakin Tuomo Jäntin Talven Hallava Hevonen, Lasten kirja Onks Noloo? ja Mielisairaalan kesätyttö- kirjan kannessa oli nainen. Marvelin Civil War – sarjakuvakirjaan perustuva elokuva oli loppukevään hitti.

Tälläisiä haasteita tällä kertaa.

 

Vappulukuhaasteen koonti

20160429_160431.jpg

Monet tuntuivat jo torstaina ja perjantaina postaavan instassa Vapun lukuhaasteen kirjapinojaan. Itse tajusin torstaina munkkeja leipoessa, että hemmetti sehän on vappu. Kun ei ole enää kiinni opiskelijamenossa ja -meiningissä, en ainakaan vielä osaa päästä samalla tavalla tunnelmaan.

Perjantaina luin lähinnä koulutuksessa ollut kirjallisuutta yrittäjyydestä, enkä ehtinyt aloittamaan itse lukuhaastetta. Koulutuksen jälkeen suuntasin kampuksen parhaaseen opiskelija-anniskeluravinteliin, Proffan kellariin, joka vietti vappuaattona viimeistä iltaansa. Ajattelin hyvästellä paikan ennen suurta loppuryntäystä. En saanut luettua loppuillasta oikein muuta kuin Hesaria.

IMG_20160430_141015.jpg

Lauantaina paniikkisiivouksen jälkeen kunnostauduin. Luin alkupalaksi loppuun Marvelin Civil Warin (208 s.), josta kirjoittelen lisää, kunhan olen nähnyt sen pohjalta tehdyn elokuvan.

Seuraavaksi luin Mia Jokinivan  Stressin luomuhoito-kirjan (173 s.), jossa pureuduttiin stresin fysiikkaan ja sen lievittämiseen joogan ja meditaatioharjoitusten avulla.

Tämän jälkeen en oikein saanut mistään kirjasta kiinni. Aloitin monen kirjan lukemista, mutta lopetin kesken. Sitten tulikin vappuaaton lautapelien pelaajat. Tarkoituksenani oli lukea vappupäivän pelien jälkeen, mutta siellä venähtikin pitkäksi.

Luettuja sivuja tuli ainakin sen 381.

Miten muilla sitten meni?

Evaria olikin ahkeroinut oikein urakalla. Luettuja sivuja oli kertynyt yhdestätoista eri kirjasta yhteensä 2151!

Hurja hassu lukija-blogin Jassu oli lukenut klassikoita ja saanut kokoon yhteensä 451 sivua.

Ullan luetut kirjat- blogin Ulla lueskeli ulkona yhteensä 571 sivua.

Serentis Madonluvut-blogista luki Uuno Turhapuro – Elämäni – kirjan. 258 sivua.

Timo oli lukenut mökin sohvalla useamman kirjan. Sivuja yhteensä 1126.

Muut eivät olleetkaan vielä tehneetkään koontipostausta lukemistaan kirjoista.

Yhteensä luettuja sivuja on tämän hetkisen laskun mukaan 5074.