Leffa vai kirja: Syysprinssi

Syysprinssi.jpg

Luin Syysprinssi-kirjan alunperin, koska siinä käsiteltiin kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja koska halusin lukea kirjan ennen elokuvan katsomista. Kirja perustuu Anja Snellman-Kaurasen nuoruuden kokemuksiin. Kirjan lopussa onkin kuva pariskunnasta aikanaan ja Kauranen-Snellmanin esipuheessa kerrotaan esikuvansa kohtalosta.

Kirja ja elokuva sijoittuvat 1980-luvun alun Helsinkiin. Punk-liike nostaa päätään ja kirjallisuuden uudet toivot kohtaavat. Elämää suuremmalta tuntuva rakkaus saa sankarittaremme hylkäämään poikaystävänsä ja syöksymään Syysprinssin kanssa jännittävään seikkailuun.

Suurin ja minua eniten häirinnyt ero kirjan ja elokuvan välillä oli kerronnan muutos. Kirjassa vuorottelee 1980-luvun nuoruuden kerronta ja 1990-luvun, jolloin Syysprinssi on sairaalassa ja kärsii muistinmenetyksestä sähköshokkien jäljiltä. Tässä kohtaa hänelle on kerrottava tarinaa hänen elämänsä rakkaudesta, joka on jo aika päivää sitten lipunut hänen käsistään. Elokuvassa mielisairaalassa käytiin vain alussa ja lopussa. Kyllähän kerronta etenee jouhevammin, kun ei koko ajan palata tulevaisuuden hetkeen, mutta se olisi alleviivannut väistämättömästi lähestyvää kohtaloa.

Kirjassa mainittiin Syysprinssin sairastavan nimenomaan kaksisuuntaista, jolloin hänen omituista käytöstään ei voinut panna pelkästään boheemin taiteilijuuden piikkiin. Sen sijaan elokuvassa puhuttiin depressiosta vasta lopussa sähköshokkien antamisen syynä. Tällöin hullut tempaukset näyttäytyivät hänen luonteeseensa kuuluvina.

Tälläkin kertaa joudun toteamaan, että kyllä kirja vain elokuvan voittaa.

Leffa vai kirja: Marvel Civil War

civil-war-comic-review.jpg
Kuva: The-article.com

Olen lykännyt liian pitkään tämän arvostelun kirjoittamista. Sarjakuvaelokuvia tehdään liukuhihnalta ja ihmiset unohtavat sen tärkeän asian. Kirja on useimmiten parempi kuin elokuva! Jollet jaksa lukea analyysiani, niin kerron heti alkuun. Kyllä, tässäkin tapauksessa Civil war-sarjakuva on parempi kuin Captain America: Civil war – elokuva.

Civil war on vuosina 2006 ja 2007 julkaistu crossover-pläjäys. Captain America ja Ironman asettuvat vastakkain, kun ilmoille heitetään ehdotus supersankareiden rekisteröimisestä ja toimimisesta vain S.H.I.E.L.D:n alaisuudessa. Kumpikin saa asiansa taakse muita supersankareita. Ja kun asiat ei riitele vaan supersankarit, niin sitten mätetään. Lue lisää sarjakuvasta täältä.

Elokuvassa viitataan lähinnä Kostajien tekemiin missioihin, joissa on tullut sivullisia uhreja. Mukana ovat aiemmista Avengers-elokuvista tutut naamat. Sen sijaan, että Hulk ja Thor olisivat olleet mukana painimassa, mukana hääri Ant-Man (hauska tyyppi), Quicksilver (ei yhtä hauska kuin X-menissä), Musta Pantteri ja (jälleen rebootattu) Spiderman.

En väitä, etteikö elokuva olisi viihdyttävä, mutta vertailussa sarjakuvalle se ei pärjää alkuunkaan – ainakaan eeppisyyden mittapuulla. Jostain syystä Kapun ja Ironmanin eripuran ei odotettu kantavan koko elokuvaa, joten siihen oli ympätty sivujuonia, jotka pitkittivät mielestäni elokuvaa ihan turhaan.

Siinä missä, sarjakuva yllätti koko lukemisen ajan, elokuva oli juuri sitä, mitä odotinkin. Eniten haukoin henkeäni huomatessani, miten taitavasti Robert Downey Jr. oli maskeerattu flashback-kohtaukseen.

Suosittelen kuitenkin molempia supersankarien ystäville.

Hyvää ystävänpäivää

IMG_20160213_194030

Otin varaslähdön ystävänpäivään antamalla miehelleni eilen kukkasia. Vaihtariystäväni olivat ihmeissään, kun ostin kukkia miehelle, mutta kerroin ettemme muutenkaan ole kovin perinteikkäitä.

20160214_094952
Hieno poseeraus pallon kanssa.

Heräsin (taas) ennen herätyskelloa. Viimein mieheni herättyä annoin hänelle hienon ilmapallon sekä pari Stephen Kingin kirjaa. Ostiko mieheni mitään minulle? Toki toki. Nimittäin Deadpool-värityskirjan, koska siinä yhdistyy kaksi lempiasiaani.

20160214_132737.jpg

Lähdimme Monarch nimiseen teehuoneeseen Afternoon tealle. Miekkonen ei vieläkään suostunut juomaan teetä, mutta kaffe ja muut herkut toki kelpasivat. Voileipien lisäksi tarjolla oli skonsseja, kakkua, keksiä sekä tietysti kuohuviiniä.

Varmastikin nokkelimmat pokkelimmat arvasittekin, mikä elokuva kruunasi iltamme? Tietenkin uusi Deadpool-pätkä! Deadpool-sarjakuvia olen lukenut ja arvioinut useampaankin kertaa.

Premissi selviää hyvin tuosta trailerista. Olen tyytyväinen, että elokuva on lapsilta kielletty, sillä muutoin leffaan ei olisi saatu samanlaista runnomista ja ruokottomuutta, jota löytyy sarjakuvastakin.

Ainoa, mikä häiritsi elokuvassa oli Deadpoolin kasvot. Niiden olisi pitänyt olla hirveämmät. Vai olenko minä karaistunut?

Kaikesta huolimatta ja senkin takia: Hyvää ystävänpäivää!

20160214_135627.jpg

Ai niin…

Tänään on myös Lukurauhan päivä. Joten nyt, kun isäntä tekkee loppuillan omia juttujaan, voinkin minä vetäytyä teen ja kirjan kera kirjojen ihmeelliseen maailmaan.

 

F. Scott Fitzgerald:The Great Gatzby Kultahattu

250px-Greatgatsby.jpg

Minun on ollut jo pidemmän aikaa pitänyt lukea F.Scott Fitzegeraldin The Great Gatzby. Kuten kerroin David Bowie-postauksessani, kirjabloggaajat muistavat häntä lukien hänen suosikkikirjojaan. Valitsin The Great Gatzbyn, koska olen jo pidemmän aikaa halunnut lukea sen.

Olen nähnyt 2013 Baz Luhrmannin elokuvan, jossa Gatzbya esitti Leonardo DiCaprio. Haluaisin myös nähdä vuoden 1974 filmatisoinnin, jossa Gatzbynä nähdään Robert Redford. Kirjasta on tehty ensimmäinen sovitus jo vuonna 1926, josta on ikävä kyllä säilynyt vain yksi minuutti. Lisäksi 1949 ilmestynyt elokuva ja vuoden 2000 tv-elokuva.

Julkaisunsa aikana The Great Gatzby ei saanut niin innostunutta vastaanottoa. Se saavuttikin suosionsa uudelleen julkaisunsa 1950-luvulla myötä. Nykyään se kuuluu yhdysvaltalaisten lukiolais- ja yliopisto-opiskelijoiden lukulistoille.

Kirjan idean saa hyvin selville tuosta klipistä. Nick muuttaa kesäksi New Yorkiin tavoitellakseen uraa finanssialalla. Naapurirannalla järjestetään juhlia, joihin ajaa joka ilta puoli kaupunkia. Kuka on tämä mystinen herra Gatzby juhlien takana?

Kirjan päähenkilö ei ole suinkaan Nick, joka on kertojana tavallinen tallaaja. Tämä tavallinen tallaaja joutuu ihmeelliseen seikkailuun, jossa toimii lähinnä sivustaseuraajana, kun muut ovat aktiivisia toimijoita.

En ihmettele suinkaan, miksi kirja on säilynyt klassikkona vuodesta toiseen: siinä on paljon symboliikkaa ja monikerroksillisuutta. Suosittelen sekä kirjaa, että vuoden 2013 elokuvaa.

<a href=”http://www.bloglovin.com/blog/13367303/?claim=fhqn2ts2zjz”>Follow my blog with Bloglovin</a>

 

Leffa vai kirja: Mielensäpahoittaja

Kuva: Kurikan kino

 

Niin minä mieleni pahoitin, kun…

Näin alkaa miltei jokainen Mielensäpahoittaja-kuunnelmasarjan osa. Alunperin kuunnelmaksi tarkoitetusta Mielensäpahoittaja-sarjasta sikisi neljä kirjaa, näytelmiä ja elokuvasovitus. Olen lukenut kaikki muut kirjat paitsi Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, jonka kuuntelin Antti Litjan lukemana. Kesällä 2012 näin Antti Litjan Mielensäpahoittajana Aboa Vetuksen teatterissa ja seuraavana kesänä samassa roolissa Miniä-näytelmässä.

Minulla oli suuret odotukset Mielensäpahoittaja-elokuvasta. Menin katsomaan sen kuitenkin vasta, kun se oli rikkonut katsojaennätyksiä. Tuolloinkin äitini kanssa, joka kehui elokuvan maasta taivaisiin.

IMG_20141225_181217
Hobitti-eväät Mielensäpahoittajassa

 

Ja olihan se.  En uskonutkaan. että episodimaisen minä-muotoisen kertomakirjallisuuden olisi helppo kääntää elokuvaksi, mutta koska olin nähnyt jo kaksi näytelmää, minulla oli uskoa.  Elokuva nauratti ja itketti.

Piti ottaa selfie Mielensäpahoittajan jälkeen.
Piti ottaa selfie Mielensäpahoittajan jälkeen.

 

Katsoin suunnilleen kuukausi sitten elokuvan uudelleen mieheni kanssa ja se kestää ehdottomasti useamman katselukerran. Myös mieheni, joka ei ollut lukenut kirjoja piti elokuvasta. Toisella katsomiskerralla en sentään itkenyt…no hiukan niiskutin.

Elokuvassa sekoitetaan useamman kirjan juonta, mutta päällimmäiseksi jää Miniä-kirjan juonipolku. Mielensäpahoittaja loukkaa jalkansa perunakellarissa ja matkaa taksilla isolle kirkolle toipumaan pojan jäädessä kääntämään perunapeltoa. Mielensäpahoittajalle on rankkaa muun muassa se, ettei pojan kotona ole kahvinkeitintä eikä perunakellaria. Mitäs sitten tapahtuu, kun Mielensäpahoittaja on otettava mukaan miniän bisnesneuvotteluihin?

Mielestäni elokuvan roolitus on nappiin osunut, mutta Antti Litja varastaa tietenkin show’n. Mietityttää vain, voiko Litja karistaa enää Mielensäpahoittajan karvalakkia. Ainakin minun mielessäni Litja on Mielensäpahoittaja.

Kirjoitin aiemmin viimeisestä Mielensäpahoittaja-kirjasta, Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja. Lue arvostelu täällä.