Haruki Murakami: 1Q84

Aloitin paksuakin paksumman 1Q84-tiiliskiven (yli 1300 sivua!) lukemisen kesähelteillä spefi- lukupiiriin. Olin ostanut tämän opuksen hyllyäni lämmittämään 2017 Berliinistä. Puoliso sanoi kirjakaupassa, että saan ostaa vain yhden kirjan, joten ostin paksun. Kesällä tuli muita lukukiireitä, mutta päätin ahkeroida 1Q84:sen tammikuussa muiden tiiliskivien seuraksi. Kirja on julkaistu trilogiana, mutta koska luin sen yhteisniteenä, puhun tässä nyt kirjasta yksikkönä.

Tengo on tokiolainen preppauskoulun matematiikanopettaja, joka kirjoittaa kolumneja ja haaveilee oman kirjan kirjoittamisesta. Hänen tuttu kustannustoimittaja esittää hänelle tarinanraakileen, joka Tengon tulisi haamukirjoittaa kuntoon kirjoituskilpailua varten. Aomame on salamurhaaja, joka joutuu sattuman kautta vuoden 1984 maailmasta 1Q84 maailmaan. Miten näiden kahden kohtalot kietoutuvat yhteen? Millaisen tapahtumaketjun Tengon kirjoittama kirja saa aikaan?

Ei pidä pelästyä mainintaani spefistä tässä kirjassa, se on hyvin pienessä osassa. 1Q84:n maailma ei eroa paljoa 1984:n maailmasta. Muun muassa taivaalla on kaksi kuuta. Mikäili tämä olisi ollut kovempaa scifiä, kirjassa olisi mietitty, miten kuiden määrä vaikuttaa esimerkiksi vuorovesiin tai muutoin maapallon luontoon.

Kun aloitin tämän kirjan jälkeen lukemaan Valtaistuinpeliä, huomasin kirjojen erot: siinä missä Valtaistuinpelissä on lyhyitä lukuja, joissa tapahtuu paljon, 1Q84:ssä viipyiltiin, kuvailtiin ja kerrottiin myös ihan tylsästä monotonisesta elämästä. Näiden kahden väliltä valitsen Murakamin maailman.

Kesän Kafka rannalla- kimppaluvun yhteydessä moni mainitsi Murakamin ongelmallisen naiskuvan ja niin sanotun mieskatseen. Tässäkin kirjassa se oli esillä. Jäin pohtimaan, olisiko naiskirjailija kirjoittanut kirjan erään teoksen avainkohtauksen eri tavalla. Minä pystyn ohittamaan Murakamin tekstien ongelmallisuudet, koska pidän hänen luomistaan maailmoista niin paljon. Mikäli olette löytäneet vastaavia tarinankerronan taitureita, kertokaa toki minulle!

Tämä kirja sopii Helmet- lukuhaasteen kohtaan 8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua.

Heinäkuun luetut 2021 ja Kafka rannalla

Heinäkuussa luin loppuun harmillisen pienen määrän kirjoja. Uskoakseni tämä johtui siitä, että kirjoitin aktiivisesti tieteellistä artikkelia enkä laske siihen luettuja lähdekirjoja lukusaldooni. Tässä postauskessa siis lyhyesti kahdesta lukemastani kirjasta ja hiukan pidemmin Murakamin teoksesta.

Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua

Kokoelma liikuttavia ja pysäyttäviä tekstejä, joista sain ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa. Paranee teksti tekstiltä! Suosittelen!

A.J Jacobs: The Know it all. One man’s humble quest to become the smartest person in the world.

Olen lukenut aiemmin Jacobsilta kirjat, joissa hän yrittää elää mahdollisimman terveellisesti ja kirjan, jossa hän koettaa elää Raamatun oppien mukaisesti. Tämä on samaa sarjaa. Outoja faktoja ja palasia Jacobsin elämästä.

Haruki Murakami: Kafka rannalla

Vaikka Murakami on yksi lempikirjailijoistani, on hänen kirjojaan ollut vuosia minulla hyllynlämmittäjänä. Onneksi instagramissa potkaistiin käyntiin tänä kesänä Kafkan kanssa rannalla-lukuhaaste, jossa luettiin yhdessä Murakamin Kafka rannalla.

Nimettömäksi jäävä 15-vuotias poika karkaa kotoaan, kulkee nimellä Kafka Tamura ja päätyy työskentelemään kirjastoon. Samaan aikaan yksinkertainen Nakata-vanhus menettää kykynsä jutella kissoille ja lähtee suorittamaan mystistä tehtävää, joka selviää hänelle vähitellen.

Tämä kirja herätti paljon tunteita. Kafka oli hahmona vastenmielinen ja olisin suonut koko kirjan kertovan Nakatasta. Monilla Kafkan ajatukset ja teot laskivat paljonkin lukukokemuksesta annettua pistemäärää. Minusta taas tuntuu, että kirja on hyvä, jos se pystyy nostamaan pintaan erilaisia tunteita – oli sitten osa niistä negatiivisia. 

Murakamin kirjoitustyylissä on jotain lumoavaa. Hänen maailmoissaan on hiukan maagisuutta eikä kaikkea selitetä puhki. Myös popkulttuuri viittaukset ilahduttavat. 

Sitä vain jäin miettimään, että kuljetettiinko walkmaneja tosiaan mukana? Muistelen, että kun minulla oli mukana kulkeva cd-soitin, en tykännyt käyttää sitä esim. kävellessä, kun levy hyppi. 

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa

Olen varmastikin aiemminkin julistanut, että rakastan Haruki Murakamin kirjoja. Kaikki lukemani Murakamit ovat olleet mielestäni ainakin neljän tähden kirjoja. Kaikissa niissä toistuu unenomaisuus, kerronnan kiireettömyys ja kaiken taustalla soi utuinen jazz.

Maailmanloppu ja ihmemaa on Murakamia fantasiaotteella. Läpi viisi ja puolisataasivuisen opuksen seuraamme kahta eri kertojaa kahdessa erilaisessa maailmassa. Toinen on toimeltaan laskija, joka seuraa pulskaa vaaleanpunaiseen kiireestä kantapäähän pukeutunutta neitiä ja ajautuu hengenvaaralliseen seikkailuun. Toinen asustaan varjostaan erotettuna erikoisessa hiljaisessa kaupungissa lukien vanhoja unia kalloista.

Maailmanloppu ja Ihmemaa ilmestyi alunperin vuonna 1985, mutta suomennettiin japanista vasta kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Risingshadow’n arvostelussa kirjaa verrataan päähenkilöidensä osalta Murakamin viisitoista vuotta myöhemmin ilmestyneeseen 1Q84-teokseen, joka minulla polttelee hyllyssä.

Minua ei missään nimessä haitannut kirjan paksuus, päinvastoin: olisin halunnut lukea sen henkilöistä lisääkin. Mitä enemmän kirja eteni, sitä syvemmälle lukija uppoutui sen maailmaan. Ainoana miinuksena tietenkin, että paksua kirjaa on vaikea lukea sängyssä selällään. Onneksi minulla on lukunurkkaus.

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

Nimettömäksi jäävä päähenkilö tempautuu seikkailuun, jossa hänet patistetaan etsimään erikoista lammasta, jolla on tähden kuva selässä. Hän matkustaa tyttöystävänsä kanssa pohjoiseen Hokkaidoon ja yhä syvemmälle maaseudulle. Sitten se tarina vasta oudoksi muuttuukin.

Kirja on julkaistu Japanissa 1982 ja suomennettu 1993. Ja sen kyllä huomaa. Kirja on Murakamin läpimurtoteos ja se on saanut Wikipedian mukaan Noma Literary palkinnon. Suomennoksessa oli joitain hassuuksia, kuten homoseksuelli. Wikipedia tiesi myös kertoa, että kirja kuuluu Rat-trilogiaan, jonka muita osia ei ole suomennettu.

Odotin tältä kirjalta paljon, koska olen aiemminkin pitänyt kaikista lukemistani Murakamin kirjoista. Mukana on jazzia, kuten kaikissa Murakamin kirjoissa, mutta jokin vielä puuttui. Luin kirjan kuitenkin syventyneenä loppuun saakka.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

9789513179472_frontcover_final_original.jpg

Haruki Murakami kuuluu lempikirjailijoihini, enkä epäillyt hetkeäkään huomatessani tämän kirjan kirjaston palautettujen kirjojen-hyllyssä. Tällä kertaa en ahminut kirjaa hetkessä, kuten yleensä vaan pidin sitä pitkään niin kutsuttuna kassikirjana eli se kulki mukanani kassissa ja luin sitä aina joutessani. Se sopikin siihen tarkoitukseen erinomaisesti, sillä juoni eteni verkkaisesti enkä kokenut tippuneeni kärryiltä, vaikka lukeminen oli pätkittäistä.

Tsukuru on tokiolainen rautatieasemien suunnittelija. Häntä kuitenkin vaivaa lukioaikaisen kaveriporukan rikkoutuminen. Hänen tyttöystävänsä kehottaa häntä selvittämään, miksi kaveriporukka torjui hänet toistakymmentä vuotta sitten. Tätä selvittäessä Tsukuru matkaa muun muassa Suomeen saakka (torillle!)

Murakamin kirjoissa toistuu nostalgiannälkä ja taustalla soi jazz tai klassinen. Niin tässäkin. Murakami maalaa haikean kuvan miehestä, joka yrittää selvittää menneisyytensä päästäkseen eteenpäin elämässään.

Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen

9789513196233_frontcover_final_original.jpg

Minusta tuli Murakami-fani kerta heitolla, kun luin päälle kymmenen vuotta sitten Norwegian Woodsin. Siksipä otin riemuiten vastaan Tammen Keltaisessa kirjastossa syksyllä suomennetun vuonna 1992 alunperin ilmestyneen Rajasta etelään, Auringosta länteen.

Murakamille  on tyypillistä menneen nostalgisointi ja jazzia kuuntelevat hahmot. Tässäkin kirjassa päähenkilö, Hajime, pyörittää menestyviä ravintoloita ja elää onnellista perhe-elämää, mutta kaipaa lapsuuteensa, jolloin istui kuuntelemassa jazzia naapurin tytön kanssa. Tuon muiston jahtaaminen saa hänet miltei luopumaan kaikesta.

Murakamin teokset eivät ole niille, jotka haluavat onnellisen lopun tai edes jonkinlaisen. Aivan kuten oikeakin elämä ei Murakamin hahmojen elämäntarinat saa kunnollista pistettä iin päälle. Se vain jatkuu kuin joki, joka virtaa sillan alla.

Osa lukemistani arvosteluista on pitänyt tätä kirjaa heikompana Murakamin kirjana. Itse en lue Murakamia tarinan vaan tunnelman takia.

Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia

9789513190439_frontcover_draft_medium

Rakastuin Harukumi Murakamiin luettuani Norwegian Woodsin kymmenen vuotta sitten. Nyt minua lykästi Iisalmen kirjastossa (siellä tuntuu aina lykästävän), kun käteeni osui vasta suomeksi julkaistu Murakamin novellikokoelma Miehiä ilman naisia.

Murakami kietoo pikkusormensa ympärille. Minun on  vaikea eritellä, mikä hänen tarinoissaan kiehtoo. Tekisi mieleni vain kirjoittaa rakastan rakastan rakastan. Kirjaa oli vaikea laskea käsistä. Halusin lukea vielä yhden tarinan.