Paula Nivukoski: Mainingin varjo

Aurinko oli jo noussut, mutta yhä he viipyivät viltin alla, piirtelivät toistensa ääriä. Aika putoili keveinä hiutaleina ja kerääntyi lattianrajaan. Evalina hymyili eikä sanonut paljoakaa.

Muuttaessaan piskuiselle luodolle Anders-kalastajan kanssa Evalina on pappilan tyttö, jonka on unohdettava kelloajat ja opeteltava toimimaan ajallaan ja sytyttämään nuotio. Eletään kesää 1911. Evalinan elämässä on viimeinkin muutakin kuin ristipistot.

Välillä tarinassa palataan aikaan ennen kuin Evalina karkasi kotoa. Pappilassa naiset saivat näkyä mutteivat kuulua. Ankara isä, ohut äiti, kiireinen Maria-piika ja rakas Sofia-sisko, jolle Evalina sommittelee kirjeitä luodolta, ensi-ihastus Maisteri, joka opetti sisaruksia. Pappila näyttäytyy nostalgian hunnun lävitse, kun luodolla ollaan luonnon armoilla, vaikkakin sitten rakkaan Andersin sylissä.

Välillä henkilöiden repliikit ovat ruotsiksi. Ymmärrettävää, kyllä sijoittuuhan kirja ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Miten tämä näyttäytyy niille lukijoille, jotka eivät ymmärrä ruotsia?

Nivukosken ensimmäistä kirjaa, Nopeasti piirretyt pilvet, toivottiin viime vuonna Finlandia-ehdokkaaksi. Minuun se ei kuitenkaan iskenyt yhtä voimakkaasti kuin Mainingin varjo. Vaikka kirjat eivät olekaan tapahtumarikkaita, maalaavat ne kauniita hetkiä. Tätä viiden tähden kirjaa toivon Finlandia-ehdokkaaksi.

”Sanoin Twitterissä kirjan luettuani, että olen sanaton, mutta toisaalta sanoja on liikaakin. Sen tämä tarina minulle teki, kietoutui mieleeni, ei jättänyt kylmäksi,” kirjoittaa Kirjarouva.

”Evalinan ja Andersin tarina tyrmäsi minut, se iski minut sanattomaksi ja hengettömäksi. Se on vaikuttava, suorastaan dramaattinen tarina,” summaa Kirjarikas elämäni.

”Tuntuu  kuin  tapahtumat  kuvattaisiin  tunteiden  ja ajatusten  kautta. Kirja  pääsee  siten  suoraan  lukijan  ihon  alle,” pohtii Jorman lukunurkka.

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

Minun ei ollut tarkoitus ottaa arvostelukappaleita tänä keväänä. Kuitenkin, kun Paula Nivukoski huhuili twitterissä kirja-alan vaikuttajia ja bloggaajia, olin kärppänä paikalla. Nivukosken kirja vaikutti mielenkiintoiselta, joten pyysin arvostelukappaleen.

Eletään 1900-luvun alkua. Liisan isä vannottaa Liisaa kuolinvuoteellaan pitämään tilan suvussa. Lupaus kantaakin Liisaa vaikeinakin aikoina. Siinä missä Liisan sisko, Senni, lähtee kaupunkiin räätälin oppiin ja Liisan mies, Kalle, lopulta Amerikkaan leveämmän leivän perään, pysyy Liisa uskollisesti kotitilallaan.

Liisan kaipaus on tekstissä käsin kosketeltavaa. Vaikka vuodet eivät kohtele aina häntä hellästi, piirtyy tekstistä Liisan rakkaus kotiseutuaan kohtaan. Kotiseutu on rakas pienistä ympyröistään ja kovasta tilan työstään huolimatta.

Liisan osana on hyväksyä kohtalonsa. Omalla tavallaan sekin on onnellinen loppu, vaikka olinkin odottanut erilaista loppua. Teksti imaisee mukaansa.

Erityiskiitokset vielä kauniista kannesta, joka vangitsee tavallaan teoksen maailmaa, sitä kuinka rukin takana kehrätessä ajatus voi lentää kauas.

Kirjasta on blogannut myös muun muassa Kirsin kirjanurkka.