Julia Quinn: The Duke and I

Loppuvuodesta Netflixiin tuli vuoteen 1813 sijoittuva Bridgerton-sarja. Ahmimme sen puolisoni kanssa oitis. Sarja perustuu Julia Quinnin kirjasarjaan, jonka kuuntelin nyt englanninkielisenä äänikirjana. Mikäli englanti ei luonnistu, on kirja ilmestynyt suomeksi juuri Tammelta nimellä Salainen sopimus.

Kirjan keskiössä on suurperheen nuorin tytär Daphne Bridgerton. Hänellä on kolmas kausi seurapiireissä meneillään eikä hän ole vielä päässyt naimisiin. Kirjassa Daphnea ei kuvata kauniiksi, mitä hän toki sarjassa on.

Jokaisen luvun aloittaa ote Lady Whistledownin juorulehtisestä. Whistledown tuntuu olevan hyvin perillä kaikesta ja kaikista. Juorulehteä luetaan ja paheksutaan. Komean herttuan palattua kaupunkiin, Daphne keksii juonen. Mikäli herttua heilasteli hänen kanssaan, kiinnostus häneen voisi herätä muillakkin kosioilla ja herttua pääsisi innokkaista anoppikokelaista eroon. Sopimus purettaisiin, kunhan Daphne saisi sopivan kosijan. Mutta miksi herttua ei suinsurminkaan halua naimisiin?

Tällä kertaa joudun sanomaan, että sarja on parempi, vaikkakin siinä on otettu paljon vapauksia historian tulkinnassa. Bridgertonin puvustuksesta on tehnyt hyvän videon muun muassa Karolina Zebrovska. Toisaalta sarjan todellisuuteen voi suhtautua samoin kuin räjähdyksiin scifi-leffoissa.

Sarjassa on paljon tummaihoisia ja muita ei-valkoisia aattelisina ja jopa kuningattarena. Kirjassa sinisilmäiseksi kuvattu herttua on sarjassa musta. Tämä sopii hyvin sarjan tuottanee Shonda Rhimesin linjaan. Rhimes on tuottanut muun muassa Greyn anatomia- ja Scandal-sarjat, joissa on monimuotoinen näyttelijäkaarti. Sarjaa katsoessa minua aluksi häiritsi tämä räikeä epähistoriallisuus, mutta totuttuani nautin utopiasta.

Sarjaa on muokattu kirjaa paremmaksi. Henkilöitä ja tapahtumia on enemmän. Kirjassa juoni paljastetaan jo alussa Daphnen vanhimmalle veljelle, joka oli minusta hiukan tylsää. Kirjassa kaikki miehet tuntuvat olevan tarpeettoman agressiivisia. Se ei kuitenkaan ollut yhtä ärsyttävää kuin englanninkielisen lukijan eri hahmojen näytteleminen.

Erikoismaininta sarjan musiikille, jota olen kuunnellut paljon töitä tehdessä. Joitakin on ärsyttänyt nykymusiikin, esimerkiksi Billie Eilishin Bad guyn, soittaminen klassisina versioina sarjassa. Itse sain suurta iloa arvaillessani biisejä jaksoissa.

Kaiken kaikkiaan suosittelen nimenomaan sarjan ahmimista Netflixistä. Ihanaa vaaleanpunaista hömppää.

Blogistania 2020 äänestyspostaus

Kirjabloggaajat,  kirjavloggaajat ja kirjagrammaajat äänestävät vuoden 2020 parhaista kirjoista neljässä eri kategoriassa. Kategoriat ovat:

• Blogistanian Finlandia
• Blogistanian Globalia
• Blogistanian Kuopus
• Blogistanian Tieto

Lue lisää tiedotteesta täältä.

Sitten päästäänkin minun antamiini pisteisiin. Kaikista ei ole täyttä postausta, mutta ne mainitaan esimerkiksi jonkun haasteen koontipostauksessa.

Blogistanian Finlandia

3 pistettä Tiitu Takalo: Memento mori

2 pistettä Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

1 piste Piia Leino:Yliaika

Blogistanian Globalia

3 pistettä Beth O’Leary: Kimppakämppä

2 pistettä Fredrik Backman: Kiekkokaupunki

1 piste Matt Haig: Keskiyön kirjasto

Blogistanian Kuopus

3 pistettä J.S Meresmaa: Dodo

2 pistettä Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta – Pumpkinheads

1 piste Kim Liggett: Armonvuosi

Blogistanian Tieto

3 pistettä Maria Pettersson: Historian jännät naiset

2 pistettä Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin

Klassikkojen lukeminen kirjallisuustieteiden kurssille ja lukupiireihin tekevät sen, että mieleni tekee lukea yhä enemmän hömppää. Tämä kirja vaikutti sellaiselta, joten tartui siihen.

Danielle on kunnianhimoinen newyorkilainen asianaja, jolla on elämä raiteillaan. David-avopuoliskin kosii juuri ajallaan. Danielle näkee kuitenkin hyvin todentuntuista unta, jossa hän elää ihan eri alueella eri miehen kanssa viisi vuotta myöhemmin. Aluksi hän pelästyy tulevaisuutta, mutta unohtaa unen neljäksi ja puoleksi vuodeksi. Sitten unen mies kävelee hänen elämäänsä.

Hiukan pilaan lukukokemusta kertomalla, ettei kirja koske pelkästään romanttista rakkautta vaan myös väkevää ystävyyttä. Ahmin kirjaa pitkissä pätkissä ennen nukkumaanmenoa. Tähdet laskivat viidestä neljään loppuratkaisun ollessa liian pikainen ja hutaistun oloinen.

Kirja sopii Helmet lukuhaasteen kohtiin 6. Kirja kertoo rakkaudesta ja 10. Kirjan nimessä on numero.

J.R.R Tolkien: Sormusten ritarit

Miten saa IG-kuvalle tykkäyksiä? Kissalla tietenkin!

Instagramin kautta löytyi Kimppakyyti Mordoriin-lukukyyti, jossa luetaan Taru Sormusten herrasta kirja kerrallaan tammi-maaliskuun aikana välillä keskustellen. Päätin kuitenkin kirjata ajatuksiani lukumatkallani. 

Luin Sormusten herran lukioikäisenä nähtyäni Sormuksen ritarit-elokuvan. Elokuvat tulivat teattereihin joulun aikoihin jokaisena lukiovuotenani ja seuraavana vuonna sain extended edition dvd:t syntymäpäivälahjaksi. Ensimmäisellä lukukerralla pidin teosta tylsänä. Enemmän pidin lopun liitteistä. 

Lyhykäisyydessään teos kertoo hobitista, joka saa tehtäväkseen mahtisormuksen tuhoamisen. Hän lähtee matkalle läpi Keskimaan yhdessä haltian, ihmisten ja kääpiön sekä muutaman muun hobitin. Ollaan sodassa örkkejä ja hiisiä vastaan, joten matka on kivinen. Kirja on jatkoa aiemmin ilmestyneeseen Hobitti-kirjaan ja siitä on tehty elokuvatrilogia 2000-luvun alussa.

Nyt toisella lukukerralla olen yllättynyt positiivisesti. Olen lukenut suunnilleen yhden luvun päivässä pitäen välillä välipäiviä. Kerronta soljuu niin, että mieli tekisi lukea enemmänkin. 

Aika paljonkin häiritsee monesti nähtyjen leffojen kuvat ja maisemat mielessä. Paljon on poistettu: Tom Bombadil, lauleskelut, Radagast… Hobitit myös ratsastavat alkumatkan. Minulle on jäänyt mielikuva ratsastavasta hobitista lähinnä Merri kömpelönä Eowynin kyydissä Kuninkaan paluu-elokuvassa.

Leffassa myöskin edetään paljon nopeammin kuin kirjassa. Frodo lähti matkaan vasta vuosia Bilbon katoamisen jälkeen. Elokuvassa näytti, että Elrondin neuvonpitoon oli tultu tarkoituksella. Tosiasiassa osallistujat sattuivat olemaan Rivendellissä muissa asioissa ja pääsivät siten päättämään suurista asioista. Elokuvassa saattue kootaan dramaattisesti Elrondin neuvonpidossa, kirjassa se sovitaan muussa tilanteessa keskustelun lomassa. Sormuksen saattue viettää aikaa Rivendellissä kaksi kuukautta ennen lähtöä, vaikka ajat kiristyvät

En tiedä onko se 1900-luvun alun ajankuvaa vai kuuluuko se aikakauden kirjallisuuteen, mutta ylempiluokkaisista puhutaan kunnioittavasti. Frodo on selkeästi valta suhteessa Samiin. Kun Elrondin neuvonpidossa puhutaan ylhäiseen sukuun kuuluvasta Boromirista, mainitaan hänen ylevä ulkonäkönsä. Pidetäänkin outona, miten rähjääntynyt Konkari on Isildurin jälkeläinen. 

Elijah Woodin Frodo tuntuu ainakin näin alussa vässykämmältä kuin kirjan Frodo. Hahmoja kehitetään hiljalleen. Elokuvassa Gimli, Merri ja Pippin ovat koomisia hahmoja. Kirjassa Merri kuvataan varakkaana hobittina, joka ei edes asu Konnussa vaan Rankkivuossa. Hän ja Pippin eivät tunnu samanlaiselta paita ja peppu-koheltajakaksikolta.

Kirjassa Boromir on ärsyttävämpi hahmo kuin leffoissa. Hän muistuttaa moneen kertaan, että Gondoriin pitäisi mennä ja haluaa kovemmin Sormuksen ihmisten “hyvään” käyttöön. 

Silmään pisti hyvien hahmojen kaunis ulkonäkö ja rumien örkkien pahuus. Näkyykö pahuus siis päällepäin? 

Tänään aloitan lukemaan Kahta tornia. Toivottakaa minulle hyvää matkaa.

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Aleksanterinkadulla
Oli valoisaa
Ja mulla oli laukussa
Yksien tyttöjen kirjoituksia

Ulta Bra: Kirjoituksia

Tämän kirjan soundtackinä tosiaan voisi olla Ultra Bran musiikki. Keiju ja Pinja. Pinja ja Keiju. He ovat helsinkiläisiä nuoria, kuin paita ja peppu. Yhdessä he riekkuvat baarissa ja ottavat aurinkoa Tervasaaren rannalla. Molemmilla on taiteellinen sielu, mutta Pinjan vanhemmat ylipuhuvat Pinjan hakemaan kauppakorkeakouluun. Ja Keiju hakee sitten siinä ohessa.

Puuduttavat opinnot vaihtuvat Intian ja Kaakkois-Aasian seikkailuun, jonka aikana tyttöjen luonne-erot tulevat yhä vahvemmin esiin. Keiju on heittäytyjä, äänekäs ja tilan valtaaja. Pinja on varovaisempi, harkitsevampi ja pohdiskelevampi. Matkalla kuitenkin Pinja alkaa kokeilla siipiään, oli kyseessä sitten päihteet tai irtosuhteet. Vähitellen tyttöjen välit alkavat rakoilla.

Kirjan kehyksenä on keski-ikäinen Pinja, joka selaa muistojen laatikkoa käyden läpi kirjeitä ja valokuvia. Itse asiassa odotin koko kirjan ajan isompaa käännettä, joka olisi liittynyt vuonna 2020 muistelevaan Pinjaan.

Sinä päivänä kun synnyin on elämänjanoinen kirja ystävyydestä, nuoruudesta ja irtipäästämisestä. Varsinkin lopun käänne korosti irtipäästämisen tematiikkaa. Rakkauttakin kirjasta löytyy, monen sorttista.

Kirja käy Helmet-lukuhaasteen kohtiin 6. Kirja kertoo rakkaudesta, 8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa, 45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija ja 49. Kirja on julkaistu vuonna 2021.

Tammikuun luetut 2021

Tammikuu oli hyvä lukukuukausi. Osaltaan siihen auttoi Taru sormusten herrasta-lukupiiri ja kirjallisuustieteen Suomalaisen kirjallisuuden historia-kurssi. Kun oli muutenkin ”pakko” lukea, lukuinto kumuloitui ja kasvoi. Tässä kootusti lukemani kirjat. Taru sormusten herrasta-lukupiiriä pääsee seuraamaan Instagramissa #kimppakyytimordoriin tunnisteella.

David Attenborough: Yksi elämä, yksi planeetta

Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi?

Kelpo kirja, jossa Talvitie käy henkilökohtaisen elämäänsä läpi käyden feminismin pointteja. Minulle ei tosin kirjassa ollut paljoa uutta.

Siiri Eloranta: Kesämyrsky

Kertomus kesästä, valehtelusta ja kaveriporukasta. Kesän lämmön ja lapsuuden loppumattomat päivät voi tuntea. Kirjassa on hiukan spekulatiivisen fiktion elementtejä, mutta ne eivät ole pääosassa.

Robin Ha: Almost American girl

Omaelämänkerrallinen sarjakuva tytöstä, joka muuttaa yksinhuoltaäitinsä kanssa Koreasta Alabamaan 1990-luvulla. Kulttuurishokki on melkoinen ja Robin joutuu ummikkona kouluun. 

Tagame Gengoroh: My brorther’s husband vol. 2

Yaichi on yh-isä, jonka ovelle ilmestyy kanadalainen Mike. Mike kertoo olevansa Yaichin edesmenneen veljen aviomies. Sarjassa Yaichi joutuu kohtaamaan omat ja muiden ennakkoluulot. 

Kalevala

Luin tämän Suomen kirjallisuuden historian kurssia varten. Hyvä, että tuli luettua, vaikka 8 runoa päivässä oli kova tahti. Kalevala on parhaimmillaan hitaasti luettuna. 

Jojo Moeys: Elä rohkeasti

J.L Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinoita

Ei olisi tullut luettua ilman kirjallisuustieteen kurssia. Kansallisromantiikan hengessä runoiltu teos lähinnä Suomen sodan sankareista.

Heike Reinecke & Andreas Schlieper: Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä

Yöpöydän kirjaksi tai välipalaksi sopiva kirja, jossa nimensä mukaan kerrotaan kuuluisuuksista ja heidän kissoistaan. Mukana ovat muun muassa Ernest Hemingway, Isaac Newton ja Winston Churchill, mutta myös paljon tuntemattomampia nimiä. 

Sofi Oksanen: Puhdistus

Jari Hanska, Minea Koskinen, Emilia Mäenmaa, Tuija Siltamäki: Saamattomat – Millainen Suomi meille jää?

Kokoelma journalistisia kirjoituksia Suomesta, jollainen milleniaaleille jää suurten ikäluokkien jälkeen. Muutamia hyviä pointtejakin löytyi. Esimerkiksi useimmiten puhutaan työuran ja perheen yhdistämisestä, mutta entä työttömyyden ja perheen yhdistäminen.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

Luin tämän kijallisuustieteen kurssille. Luin selkokirja version viime vuonna. Bloggaus siitä tässä.

Minna Canth: Työmiehen vaimo

Tämänkin nyt, kurssille lukemani kirja, on aiemmin blogattu. 

Eino Leino: Helkavirsiä I-II

Tätäkään ei olisi tullut luettua, jollen olisi kirjallisuustieteen kurssilla. Kalevalamitan uudistusta ja Suomi-kuvan rakennusta 1900-luvun alussa.

Sofi Oksanen: Puhdistus

Tällä kertaa valitsin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen modernimman teoksen. WSOY:lta ilmestyi vuonna 2017 Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi kuukausittain klassikko. Klassikkolista oli yleisöäänestyksen tulos. Uusin teos listalla oli Sofi Oksasen Puhdistus. Voikin olla montaa mieltä siitä, miten Viron historiasta kertovat teos sopii suomalaisten klassikoiden listaan.

Olen aiemmin yrittänyt lukea Puhdistuksen kesälaiturilla 2012. Jotenkin Puhdistuksen karu maailma ei sopinut. Koska kirja on lämmittänyt hyllyäni jo muutaman vuoden, päätin tarttua siihen.

Vuonna 1992 Länsi-Virossa asuu vanha Aliide Truu. Hänen pihaansa ilmestyy nuori kaltoinkohdeltu Zara revenneissä sukkahousuissaan. Puolin ja toisin on vaikea aluksi luottaa. Onko Zara syötti?  

1936 Aliide on sisarensa kanssa silmäilemässä poikia kirkon jälkeen. Se ainoa, jonka Aliide haluaisi, iskee silmänsä Aliiden Ingel-siskoon. Suhde siskoon on muutenkin vaikea. Siskolla tuntuu onnistuvan kaikki sukkien parsimisesta ruoanlaittoon. 

Alkaa vuosien katkeruus. En osaa sanoa ovatko Aliiden tunteet Hansia kohtaan rakkautta, pakkomiellettä vai jotain muuta. Aliiden paha olo vie hänet äärimmäisiin tekoihin. 

Puhdistus on väkevä romaani, jossa haisee sipuli, etikka ja tunkkainen ruokakomero. Alunperin se on kirjoitettu näytelmäksi, jonka proosaversio voitti Finlandian 2008. 

Katsoin myös Puhdistus-elokuvan vuodelta 2012. Näyttelijöinä olivat muun muassa Kristan Kosoonen (Ingel), Laura Birn (nuori Aliide) ja Peter Franzen (Hans). Kirja oli tietenkin parempi kuin elokuva, vaikkei elokuvassa sinänsä paljoa vikaa ollut. Mietin, miten elokuva näyttäytyi kirjaa lukemattoman silmissä. Vuosiluvut ja paikat olisi ehdottomasti pitänyt mainita kuten kirjassa. 

Koko kirjan pointti oli mielestäni Aliiden katkeruus Ingeä kohtaan. Miten sisko oli kaikessa parempi ja sai vielä sen ainoan miehen, joka häntä kiinnosti. Tämä ei tullut mielestäni elokuvassa tarpeeksi esille.

Kirja sopii Helmet-lukuhaastee kohtiin 3. Historiallinen romaani, 6. Kirja kertoo rakkaudesta, 13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin, 14. Kirja on osa kirjasarjaa ja 22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä.

Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Louisa Clarkin tarina jatkuu. Älä siis lue tätä eteenpäin, mikäli et ole lukenut aiempia osia Kerro minulle jotain hyvää tai Jos olisit tässä. Aiemmin hän hoiti neliraajahalvaantunutta Williä, löysi ensihoitajapoikaystävän Lontoosta, nyt Louisa lähtee kokeilemaan siipiään New Yorkissa. Will on yhä mielessä ja hän haluaa elää rohkeasti, kuten Will häntä kehoitti.

Louisa saa työpaikan rikkaan rouvan assistenttina, joka pitää sisällään kaikkea lenkkiseurana juoksemisesta ja asioiden hoitamisesta ihan seuraneitinä istumiseen. Louisa ei kotiudukaan heti New Yorkiin eikä kaukosuhdekaan ole yhtä helppo kuin olisi luullut.

Moyes kirjoittaa varmaa hyvänmielen chick litiä, joka muistuttaa oman sydämen kuuntelemisen tärkeydestä. Sarjan ensimmäinen osa koukutti niin, että luin sitä yötä myöten. Kaksi seuraavaa ovat olleet tasalaatuisen hyviä. Kuuntelin tämän Bookbeatista Heli Naskin lukemana, jonka rauhallinen ääni on vienyt minut aiemminkin saman tyylilajin seikkailuihin.

”…sai minut pohtimaan maailmaa ja identiteettiä, mutta ennen kaikkea romaani on hyvän mielen tuoja, joka sopi täydellisesti flunssalukemiseksi,” summaa Tuntematon lukija.

”Elä rohkeasti ei ole maailmankirjallisuuden merkkiteos, mutta piru vieköön, se on juuri sellainen kirja, jonka kanssa on mukava uppoutua torkkupeiton alle tuntikausiksi ja jonka luettuaan on hyvällä tuulella, ehkäpä ihmisenä vähän eheämpikin,” kirjoittaa Amman lukuhetki.

”Loun aitous suhteessa ulkonäköön perustuvaan jenkkiväkeen päälleliimataan, ja juoni kulkee ennalta-arvattavien käänteiden varassa,” kritisoi Tuijata.

David Attenborough: Yksi elämä, yksi planeetta

David Attenborough on tunnettu luonto-ohjelmien juontaja jo BBC:n alkuajoilta 1950-luvulta. Vuonna 2020 hänen nimissään julkaistiin samaan aikaan Life on Earth-dokumentti Netflixiin ja Yksi elämä, yksi planeetta-kirja. Muutamaan kertaan ihmettelin, kuinka 94-vuotias Attenborough on pysynyt kunnossa, jotta voi esitellä meille maailman ihmeitä.

Paljastan heti alkuun, että kirja ja dokumentti kulkevat samoja polkuja. Niissä on miltei samat asiat. Kirja oli myös todella nopea lukuinen. Siinä oli paljon kuvia ja taitto oli väljä.

Kirja alkaa todistajanlausunnolla: Attenborough on nähnyt elämänsä aikana luonnon monimuotoisuuden vähenemisen ja ollut mukana tuomassa luontoa kansan olohuoneisiin. Pysäyttäviä lukuja ovat lukujen alussa maapallon asukasluku, hiiltä ilmakehässä sekä koskematonta luontoa jäljellä.

Seuraavaksi kirjassa kerrotaan, mitä on edessä sekä maalataan tulevaisuuden visio. Attenboroughilla on konkteettisia keinoja ja esimerkkejä, kuinka maapallon tilaa saadaan parannettua. Suurin osa keinoista on isomman skaalan toimia, mutta ainakin yksi on jokaisen toteuttettavissa. Jokainen voi vähentää eläinkunnan tuotteiden kulutusta.

Sijoitin kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa. Annoin kirjalle viisi tähteä.

Lukuvuoden 2020 summaus ja joulukuun 2020 luetut

On aika lukuvuoden 2020 summauksen. Koko vuoden ajan minusta tuntui, että haluaisin lukea enemmän ja mielenkiintoisia kirjoja oli yhä enemmän. Osaltaan tämä voi johtua siitä, että seurasin kirjatubea ja kirjagramia yhä enemmän. Ehkä se on myös osaltaan huijarisyndroomaa, etten pidä itseäni ”kunnon lukijana”, vaikka luin vuonna 2020 159 kirjaa. Osaltaan tähän määriin päästiin huonon työtilanteen takia.

Merkitsin Instagramiin viiden tähden kirjani vuodelta 2020. Tässäpä niitä:

J.K Rowling: Harry Potter-sarja (varsinkin Stephen Fryn lukemana!!!)

Jeff Smith: Bone

Yuval Harari: Sapiens: Ihmiskunnan synty. Osa 1.

Riku Rantala & Tuomas Milonoff: Mad Spirit

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt

Beth O’Leary: Kimppakämppä

J.S Meresmaa: Dodo

Jari Saxell (toim.): Parasta katseluaikaa

Paula Nivukoski: Mainingin varjo

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Brian K. Vaughan, Cliff Chiang, Matthew Wilson: Paper girls

Fredrik Backman: Kiekkokaupunki

Maria Pettersson: Historian jännät naiset

Taylor Jenkins Reed: The seven husbands of Evelyn Hugo

Rainbow Rowell: Pumpkinheads

Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Sarah Crossan: Kuunnousu

Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus

Helena Kulmala: Turku kaupunkiopas

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Kaiken kaikkiaan oli siis hyvä kirjavuosi. Osallistuin myös useampaan lukumaratoniin, Muumilaakson lukuhaasteeseen sekä kahteen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen (Sinuhe ja Linnunradan käsikirja).

Aloin myös lukea enemmän oman hyllyn kirjoja. Poistin hetkellisesti kirjaston varaukset. Tein TBR-purkin, johon pudotin kirjahyllyni lukemattomien kirjojen nimet. Niitä oli yli 200! Loppuvuodesta sorruin kuitenkin taas kirjastosta varailuun..

Vuonna 2021 aion jatkaa hyllynlämmittäjieni lukemista. Osallistun ehdottomasti taas kirjabloggaajien klassikkohaasteisiin, joista ensimmäinen kolkutteleekin jo ovella. Lisäksi haluan kehittyä kirjagrammaajana.

Lopuksi vielä joulukuun 2020 luetut. Joulukuussa oli ilmassa hiukan lukujumia ja lukupino kasvoi kasvamistaan.

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

Neil Gaiman & Terry Pratchett: Good Omens

Minulla oli todella suuret odotukset, sillä puolisoni oli ylistänyt tätä. Good Omensista on myös suosittu sarja Amazon Primellä. Tarvoin kuitenkin tämän kirjan parissa miltei kuukauden peläten lukujumia. Ensimmäiset sata sivua olivat tuskaa. Vasta kolmensadan sivun jälkeen alkoi tapahtua kunnolla. Minut sai jaksamaan ajatus, että kirjan saa kahteen Helmet-lukuhaasteen kohtaan: Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa ja 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja. Lopulta annoin kirjalle kolme tähteä. 

Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu – Kovaa menoa kiskoilla

Tatu ja Patu saavat kutsun Simo-sedän luo Hääppölään. Matkaan lähdetään junalla, jolla kumpikaan ei ole aiemmin matkustanut. Mitä otetaan evääksi? Millainen on ravintolavaunu? Kirja on samantyylistä koheltamita kuin aiemmatkin Tatu ja Patu-kirjat, nyt sarjakuvamuodossa. Muutamat naurut tästä sain.

Mariko Tamaki & Jillian Tamaki: This one summer

Eisner-palkittu sarjakuvaromaani teini-ikäisen Rosen kesästä perheen kesämökillä. Juonta ei ole paljoa, mutta tunnelma voitti puolelleen. Piirrostyyli miellytti silmääni. 

Synecdoche: Plus-Sized Elf, Vol. 5 & 6

Haaremimanga, jonka keskiössä on ihmisten maailmaan eksynyt Elfuda-haltia, joka on mieltynyt ranskalaisiin perunoihin. Mikäli painaa enemmän kuin ihmisten maailmaan tullessaan, ei voi palata kotimaailmaansa. Siksi koko kirjasarjan ajan Elfuda kamppailee painonsa kanssa.

Kirsi Hiilamo & Heli Pruuki: Aina tytär, aina äiti

Sain tämän kirjan kirjastosta paketoituna, joten en tiennyt kirjasta, sitä lainatessani. Kirja kertoo äitien ja tytärten suhteesta. Oli kyllä jotenkin pettymys. Meinasin nukahtaa useamman kerran sitä lukiessani. Lopun kirjeet äideille pelasti yhdestä tähdestä kahteen.

Anssi Vieruaho & Karoliina Korhonen (toim.): Katkenneita lankoja. 

Mukiinmenevä sarjakuvakokoelma loppuunpalamisesta. Mukana muun muassa Milla Paloniemi ja Avi Heikkinen. 

Jeff Smith: Bone

Mika Waltari: Joulutarinoita

Kokoelma Mika Waltarin eri julkaisuihin kirjoittamista joulutarinoista enimmäkseen 1930- ja 1940-luvuilta. Jossain vaiheessa tarinat alkoivat toistaa itseään. 

Miltä sinun kirjavuosi 2020 näytti? Millaisia lukusuunnitelmia sinulla on vuodelle 2021?