Pirkko Saisio: Spuuki spaidermän ja raju nonna

Jotenkin minusta tuntuu nololta myöntää, etten ole aiemmin lukenut Pirkko Saisiota, mutta ihaillut kumminkin hänen roolityötään elokuvassa Kuutamolla (taas yksi elokuva, joka on mielestäni saanut Imdb:ssä liian vähän pisteitä). Mikäli haluaa tutustua Saision kirjoihin ja tyyliin, on tässä pehmeä lasku.

Lasten suusta-kokoelmat ovat hauskoja, mutta yleensä kirjan kansiiin koottuna ne alkavat käydä nopeasti puuduttaviksi. Saisio on välttänyt tämän. Kirjaan on koottu hänen Facebook-päivityksiään, joissa on kertoo tyttärenpoikansa tekemisistä ja sanomisista. Kerrontaa rytmittävät lapsen piirrokset.

Itse olen pohtinut paljon vanhempien ja sukulaisten ratkaisua julkaista lapsista kuvia internetissä ja sosiaalisessa mediassa. Jenkkilässä (muistaakseni) on jo todistettu aikuiseksi kasvaneen lapsen oikeudenkäyntiä vanhempiaan kohtaan, kun vanhemmat olivat julkaisseet lapsestaan liikaa tietoja somessa.

Saisio väistää nämä sudenkuopat käyttämällä läheisistään pseudonyymejä. Päähenkilö kulkee läpi kirjan nimellä Kolmevuotias, Neljävuotias, Viisivuotias ja viimein Kuusivuotias. Hän oli miettinyt, millä nimillä kutsuisivat itseään lapsenlapsen synnyttyä. Saisiosta tuli Nonna ja hänen puolisosta Rekkari. Ensin luulin Rekkarin tarkoittavan rekkalesboa, sen sijaan se tarkoitti henkilöä, joka eli Nonnan kanssa rekisteröidyssä liitossa. Myöhemmin tyttären perheeseen syntyy Zen-vauva, joka kasvaa aikanaan Yksivuotiaaksi.

Kirja on riemastuttavaa luettavaa. Se kertoo lapsen suhteesta isovanhempiinsa ja molemminpuolisesta kaipuusta, jota koetaan isovanhempien muuttaessa talveksi Madeiralle. Se kertoo myös lapsen kasvaessa irti perheestään kohti kavereitaan ja itsenäisyyttä. Kiinnostavaa on myöskin lapsen persoonan kasvaminen ja mielipiteet.

Kirja on luettu ihmeen harvassa blogissa. Suosittelen kuitenkin tarttumaan siihen ennakkoluulottomasti. Luettu sen kuitenkin blogeissa Ihminen välissä, Kirjat kiehtovat ja Kirjapolkuni.

Riku Korhonen: Emme usko enää pahaan

Kuva: Aamulehti

Taas kerran tartuin kirjaan muiden kirjabloggareiden suosituksesta.  Kirja on ensimmäinen lukemani Riku Korhosen kirjoittama. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Eero asuu perheensä kanssa omakotitalossa ja elämä kulkee omia uomiaan. Vaimon kerrottua kidnappausfantasiasta, alkaa Eero suunnittelemaan vaimonryöstöä avioliitto-onnen pelastukseksi. Mukaan puhutaan opiskeluaikojen kaveri  Lari, joka suostuu kuskiksi vastahakoisesti. Kaikki ei menekään kuten Strömsössä (vaimonryöstöä Strömssössä? Olisi mielenkiintoista!) ja mökille mentäessä matkaan tulee muuttujia. Pelastaako vaimon fantasian toteuttaminen sittenkään avioliittoa?

Kirja on ehdottomasti 5/5 ahmimiskamaa. Itseäni ilahdutti kovasti 13 vuotta Turussa asuneena Turun paikannimien viljely. Oli hauskaa hahmottaa päässään, missä kulloinkin liikuttiin. Tosin ulkopaikkakuntalaisia ja huonomuistisia varten olisi voinut kirjan alussa olla Turun kartta ihan kuin fantasiakirjoissa ikään.

Meillä oli muuten keskustelua puolisoni kanssa, onko kannessa takki vai kummitus. Moni, minä mukaan lukien on takin kannalla, mutta kyllä kummitus-tulkintakin sopii mielestäni kirjaan.

Kirja on luettu myös muun muassa blogeissa Kirja hyllyssä, Kirsin Book Club ja Reader, why did I marry him?

Roxane Gay: Bad feminist

Poikkeuksellisesti aloitan bloggauksen asiaan liittyvällä kuvalla. Jokin aika sitten Areena/Fem esitti vuonna 1968 valmistuneen Barbarella-elokuvan. Itse olen nähnyt elokuvan lukemattomia kertoja ja näytän sen aina uusille ihmisille tilaisuuden tullen. Harmikseni Imdb:n tähtien mukaan elokuva on vain 5,9 tähden arvoinen. Kun Hesarissa oli kyseisen elokuvan arvio, korjasin tähdet. Julkaisin kuvan instassa, jolloin sain kommentin, jossa ihmeteltiin, miten feministi voi tykätä elokuvasta, joka on miesten tekemä elokuva miehille.

Keskutelimme tästä Facebookin Geek Girls Unite (Finland)-ryhmässä, jossa sain paljon sympatiaa. En ole ainoa, joka näkee Barbarellan itsenäisenä naisena, joka nauttii muodista ja seksistä. Sen sijaan, että hän olisi objekti hän taistelee tarinan läpi ja mielestäni myös kehittyy hahmona.

Näissä tunnelmissa avasin Roxane Gayn Bad Feminist-esseekokoelman. Olen kuullut pitkään jämähtäneitä käsityksiä siitä, saako feministi meikata, tuoda feminiinejä piirteitään esiin tai haluta olla kotiäiti. Samoin Gay pohtii, onko hän huono feministi pitäessään naisia halventavasta rap-musiikista, jossa on kuitenkin hyvä biitti.

Tehdäänpä se nyt selväksi: feministi antaa meille luvan olla sellaisia kuin haluamme: feminiinejä, maskuliinisia, angrogyynejä, antaa meidän seurata omia polkujamme ja taistella oikeuksiemme puolesta. Aivan kuten esimerkiksi muslimeita tai keskustan kannattajia, meitä on moneen junaan eikä feministejä ole kahta samanlaista.

Kirjan suomalaisen laitoksen esipuheen ovat kirjoittaneet Ruskeat tytöt-blogistaan, -verkkojulkaisustaan ja –kirjastaan tuttu Koko Hubara ja toimittaja Anu Partanen. He ovat myös suomentaneet kirjan esseet ja poistaneet siitä esseet, jotka avautuvat enemmän amerikallaisille.

Bad Feminist on loistava kokonaisuus eri pituisia esseitä maailmasta feminististen lasien läpi. Kuten aiemmin lukemani Hubaran kirja, se on ei-valkoisen kirjoittama, joka tuo siihen omanlaisensa mausteen. Toisin kuin Hubaran teos, ei Gay kuitenkaan ole kirjoittanut kirjaa pelkästään ei-valkoisille. Hän katsoo maailmaa myös korkeasti koulutetun ei-valkoisen naisen näkökulmasta, varsinkin huomatessaan olevansa harvoja kaltaisiaan luentosalissa.

Kirja on jaettu osiin Minä, Sukupuoli ja seksuaalisuus, Rotu ja viihde, Politiikka, sukupuoli ja rotu sekä takaisin minuun. Gay huomioi esimerkiksi viihteen kuvaa ei-valkoisista, Twitterin voimaa, johon nykyjournalistit eivät enää vastaa ja seksuaalista kielenkäyttöä.

Tämä on taas niitä kirjoja, joita suosittelen kaikille. Itselleni se avasi muun muassa näkemään mustien ongelmallisen kuvaamisen viihdemaailmassa.

Han Kang: Vegetaristi

Kirjabloggaajat ovat kohisseet tänä vuonna Han Kangin Vegetaristi-kirjasta, joka voitti viime vuonna Booker-palkinnon. Taisinkin mainita jo aiemmin fiksaatiostani Itä-Aasiaan, joten tämä kirja pääsi ehdottomasti lukulistalleni.

Kirjan päähenkilö, Yeong-hye, ei pääse paljoa ääneen vaan hänen tarinaansa kertovat omista näkökulmistaan hänen aviomiehensä, lankonsa ja sisarensa. Aviomies vaikuttaa kirjan alussa tyytyväiseltä elämäänsä, kunnes eräänä päivänä hänen vaimonsa kieltäytyy syömästä lihaa ja ryhtyy vegetaristiksi (olisikohan vegaani oikea termi?). Tarina etenee kronologisessa järjestyksessä, jossa saamme seurata Yeong-hyen pakenemista omaan maailmaansa.

Kirja kuvaa hyvin korealaista kulttuuria ja yhteiskuntaa. Aviomies on ylpeä vaimostaan, joka pitää huolta hänestä, kodista ja toimii muutenkin kunnioittavasti. Kuitenkin alkaessaan kieltäytyä lihasta hän aiheuttaa paljon häpeää hänelle, niin paljon että aviomies alkaa epäillä avioliiton mielekkyyttä.

Luin kirjan unettomana yönä yhteen putkeen. Tämä on todellakin viiden tähden ahmittava kirja. Lukija saattaa miettiä, mikä ajaa Yeong-hyen vegaaniksi. Mielestäni syy on helposti luettavissa kirjasta: Yeong-hyeta kohtaa on raskaita odotuksia niin yhteiskunnan kuin yhteisönsäkin puolesta. Jos kadottaa itsensä, on helpompi kontrolloida elämäänsä ruumiinsa kautta. Vegaanius Koreassa on eräänlaista pyristelyä normeista.

Erityismaininta vielä kirjan kauniista kannesta! Risuja kuitenkin siitä, että teos on suomennettu englanninkielisestä versiosta eikä suoraan koreasta. Mitä on kadonnut matkan varrella?

Kirja on luettu myös Luettua elämää- , Kirsin book club– ja Yöpöydän kirjat-blogeissa.

Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs

Siitä on jo useampi vuosi, kun näin Jared Diamond kirjaan Tykit, taudit ja teräs perustuvan dokumenttisarjan. Tuolloin lisäsin mielessäni 1997 ilmestyneen, 2005 suomennetun kirjan lukulistaani.

Savon reissulla sain viimein kirjan luettua. Diamond on taustaltaan biologi ja kiinnostunut historiasta ja kielitieteistä. Kirjassaan hän selittää ihmiskunnan historian viimeiset 13 000 vuotta alle viidessadassa sivussa. Jollei kirja olisi muuten kiinnostanut, niin vähintäänkin tästä syystä.

Yksi kirjan suurimmista kysymyksistä on, miksi kulttuurit ja yhteiskunnat kehittyivät, kuten kehittyivät ja miksi juuri länsimainen kulttuuri on aikanaan valloittanut maailmaa. Lyhyt vastaus on kirjan nimessä, mutta Diamond venyttää vastausta useammalla sadalla sivulla.

Vaikka olin nähnyt dokumenttisarjan ja yleistietoni historian osalta on mielestäni ihan hyvä, löysin kirjasta paljon asioita, joita en ollut aiemmin tiennyt. Historiaan ja kulttuureihin keskittyneenä humanistina myös biologin ja kielitieteilijän näkökulma, vaikkakin jouduin välillä hyppäämään pätkän kirjasta luonnontieteellisen selityksen venyessä.

Kirja on kirjoitettu sopivan populaaristi ja tunkisin sen mielelläni esimerkiksi lukion historian ylioppilaskirjoituksiin pänttäävän kouraan tai miltei kenen tahansa yhteiskunnasta kiinnostuneen näppeihin.

Outi Ampuja: Hyvä hiljaisuus

Postiluukustani tupsahti liiankin pitkä aika sitten arvostelukappale Outi Ampujan kirjasta Hyvä hiljaisuus. FT Outi Ampuja on tutkinut hiljaisuutta ja ääniympäristöjä. Astuinkin siis itselleni tuntemattomalle alueelle, vaikkakin minusta on tullut aikojen saatossa hiljaisuuden ystävä.

Ampujan kirjaa varten käyttämä aineisto perustuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) ja Svenska litteratusälloskapet i Finlandin (SLS) hiljaisuus-aiheiseen keruukilpailuun. Keruuseen vastasi 320 eri-ikäistä suomalaista eri puolilta maata. Kaksi kolmasosaa vastaajista oli suomenkielisiä ja loput ruotsinkielisiä. Vanhin vastaaja oli syntynyt vuonna 1917 ja nuorin 1990-luvun alussa. Suurin osa vastaajista oli naisia ja kaksi kolmasosaa yli viisikymmentävuotiaita.

Ampuja on jakanut kirjan kymmeneen osaan, joissa hän pureutuu hiljaisuuden eri ulottuvuuksiin. Aluksi hän kirjoittaa hiljaisuuden historiasta sekä analysoi hiljaisuutta nelikentän avulla. Hiljaisuus mielletään usein luontoon kuuluvaksi. Kolmannessa luvussa tutkitaankin hiljaisuuden paikkoja. Hiljaisuus on myös voimavara, jota käsitellään neljännessa luvussa. Itsekin olen todennut tarvitsevani säännöllisin väliajoin yksinoloa ja rauhaa. Viidennen luvun, traagiseen hiljaisuuteen, liittyy muun muassa sodan äänet ja vaikenemisen kulttuuri. Muutenkin lukujen nimet kertovat paljon sisällöstään: hiljaisuus on laastari suruihin, elämänmakuinen hiljaisuus, hiljaisuuden tulevaisuus, vaatimaton puuovi ja teoksen summaama äänen viileä sisarpuoli.

Teos on tervetullut kannanotto nykyajan hektiseen elämään, varsinkin hyvinvointikirjallisuuden suosion ollessa kukkeimmillaan. Suomen matkailuvaltti on pitkään ollut luonto. Ulkomailla käydessäni, varsinkin suurkaupungeissa, vierastan vuorokauden ympäri jatkuvaa meteliä ja suuria ihmisjoukkoja. Onkin hyvä muistaa välillä pysähtyä.

Novellihaaste 2

Taas pääsen kokeilemaan, saisinko suoritettua lukuhaasteen.

Ensimmäinen osa on perinteistä kirjanpitoa osallistuneista bloggaajista ja luetuista novelleista. Osallistua voi yksinkertaisesti ilmoittautumalla, eli jättämällä kommentin tähän postaukseen, ja vuoden päästä ilmoittamalla oman koontipostauksen tai listan luetuista novellilukumääristä per kirjailija, koska tällä kertaa selvitämme luetuimmat kirjailijat.

Toinen osa on valinnainen ja keskittyy novelleista kirjoittamiseen. Osallistuja voi kiinnostuksensa ja voimiensa puitteissa peukuttaa novellia osana laajempaa kirja- tai novelliarviota. Peukutus on muusta tekstistä selvästi erotettu lyhyt myönteinen suositus, jonka tarkoitus on kannustaa ja motivoida muita tarttumaan novelliin. Lyhyt tarkoittaa noin kolmea virkettä. Yksi peukutus voi koskea vain yhtä novellia.

Tarkemmat ohjeet voit lukea Nipvet-blogista.

Minulla onkin ollut sopivasti lukupinossa odottamassa Juhani Karilan Omankrotiilin kuolema ja Turun yliopiston Tieteiskulttuurikabinetin novellikokoelma Spekulatiivinen Turku. Uskon myös vakaasti selviäväni tästä haasteesta, koska aikaa on miltei vuosi.