Karolina Kouvola: Soturit Assasiineista samuraihin

Soturikulttuureja tutkineen Karolina Kouvolan kirja Soturit on ilahduttavaa luettavaa. Vaikka kirjan keskiössä onkin eri aikoina ja eri kulttuureissa eläneet soturit, kertoo Kouvola samalla paljon muutakin kunkin aikalaissoturin maailmasta.

Mukaan on valikoitunut viikingit, assasiinit, temppeliherrat, samurait, lakotot sekä intialaiset tugeeni-kuristajat. Kirjaa olisi lukenut pidemmällekin. Mukana olisi voinut olla vaikka Suomen sisällisosdan jääkärit.

Mitä lähemmäs nykyaikaa kirjassa tullaan nykyaikaa, sitä runsaammaksi teksti muuttuu lähteiden varmentuessa ja monipuolistuessa. Tarinoissa viikinki-berserkeistä on mukana paljon legendaa, kun taas samurai- ja lakoto-kappaleissa on jo valokuvia.

Tämä kirja ei sopinut kassi-kirjaksi eli pätkissä luettavaksi vaan vaatii keskittymistä. Siis käpertykää lukunurkkauksiinne ja lukekaa sotureista.

Mainokset

Matti Rönkä: Eino

Minulla on mennyt hiukan pilalle koko hyllynlämmittäjähaaste. Viime vuonna valitut hyllyä lämmittäneet kirjat olisi pitänyt lukea viime vuoden puolella. No, sain luettua ensimmäisen hyllynlämmittäjistä vasta huhtikuussa.

Matti Rönkä on tuttu dekkareistaan sekä YLE:n uutisankkurina. Jostain minulle oli kuitenkin etsiytynyt Röngän kirja Eino, joka ei ole dekkari.

Jostain syystä sen jälkeen, kun luin Mielensäpahoittaja-kirjoja, olen alkanut verrata kaikkia kirjoja, joissa on vanhuksia Mielensäpahoittajaan. Einolla pätkii hiukan muisti, muttei hän ole mielensäpahoittaja. Pikemminkin hän on iloinen, kun pojanpoikaa kiinnostavat hänen juttunsa.

Eino liikkuu kahdessa aikatasossa. Nykyajassa Eino on vanha ja hänen pojanpoikanssa selvittää Einon menneisyyttä. Menneisyydessä Eino lähtee sodan jälkeen vielä kerran Neuvostoliittoon, tällä kertaa vakoiluretkelle.

Tätä kirja olisi voinut lukea pidempäänkin. Ehkäpä tartun jossain vaiheessa myös Röngän dekkareihin.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Haruki Murakami kuuluu lempikirjailijoihini, enkä epäillyt hetkeäkään huomatessani tämän kirjan kirjaston palautettujen kirjojen-hyllyssä. Tällä kertaa en ahminut kirjaa hetkessä, kuten yleensä vaan pidin sitä pitkään niin kutsuttuna kassikirjana eli se kulki mukanani kassissa ja luin sitä aina joutessani. Se sopikin siihen tarkoitukseen erinomaisesti, sillä juoni eteni verkkaisesti enkä kokenut tippuneeni kärryiltä, vaikka lukeminen oli pätkittäistä.

Tsukuru on tokiolainen rautatieasemien suunnittelija. Häntä kuitenkin vaivaa lukioaikaisen kaveriporukan rikkoutuminen. Hänen tyttöystävänsä kehottaa häntä selvittämään, miksi kaveriporukka torjui hänet toistakymmentä vuotta sitten. Tätä selvittäessä Tsukuru matkaa muun muassa Suomeen saakka (torillle!)

Murakamin kirjoissa toistuu nostalgiannälkä ja taustalla soi jazz tai klassinen. Niin tässäkin. Murakami maalaa haikean kuvan miehestä, joka yrittää selvittää menneisyytensä päästäkseen eteenpäin elämässään.

Lady Lipstick: Lipstick mafia stories

Tämäkin kirja kuuluu niihin, jotka eivät heti iskeneet, mutta vauhtiin päästyäni ahmin sen hetkessä.

Kirjan luvut ovat maistiaisia Lipstick mafia-nimisestä whatsapp-ryhmästä, jossa ruuhkavuosiaan elävä naiskaveriporukka perkaa elämäänsä. Takakansi lupaa 2010-luvun Sinkkuelämää-kirjaa ja sitähän se vähän onkin. Miehistä käytetään salanimiä kuten Myyntiedustaja ja Maisteri. Muistan tuon ajan kaukaisesta nuoruudestani, jolloin ihastuksista ei puhuttu kavereiden kesken oikeilla nimillä vaan keksityillä.

Minulla meni hetki tottua whatsapp-viestein kirjoitettuun formaattiin. Kuitenkin yhdessä kohtaa formaatti pettää, kun viestien sekaan tulee lomalla nähdyn pojan vuorosanoja, vaikka kyseessä on naisten välinen viestiketju eikä normaalikeskustelu.

Hupsua onkin mielestäni, että kirja on kirjoitettu pseudonyymi Lady Lipstick, mutta hänen henkilöllisyytensä paljastetaan kirjan takakannen sisäosassa.

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita

Aloitin tämän kirjan lukemisen jo kauan sitten, muttei se lähtenyt rullaamaan. Laskin sen käsistäni kuukausiksi, kunnes avasin sen taas uudelleen eilen. Sitten luinkin sen kokonaan yhdeltä istumalta.

Mielikuvituspoikaystävä alkaa siitä, kun minä-kertojan pitkä parisuhde loppuu. Hän on ollut nuoruudenrakkudensa, Nallekarhun, kanssa seitsemän vuotta eikä ole elänyt sinkkuna ollenkaan aikuisiällä. Sinkkuelämän kiemuroissa riittääkin sitten opettelemista.

Kirja on selkeä kasvutarina. En spoilaa paljoa kertomalla, että lopussa kirjoittaja ymmärtää, että tärkeintä on hyväksyä itsensä ja rakastaa itseään, sen sijaan että hakisi rakkautta epätoivoisesti muualta. Sinkkuelämä ei ole tietenkään niin hohdokasta kuin Sikkuelämää-tvsarja antaa ymmärtää.

Henriikka Rönkkönen pitää IRL Sinkkublogia. Voinkin vain pohtia missä määrin tämä roisi kirjanen on autofiktiota ja missä määrin keksittyä. Häneltä on juuri ilmestynyt toinen kirja Bikinirajatapaus.

Huhtikuun lopun pikaiset

Lukujumi on hellittänyt, mutta blogijumi on edelleen. Siksipä kirjoitan lukemistani kirjoista lyhyesti, jos se vaikka avaisi tulpan.

Silmäilin tätä kirjaa useampana vuosia kirjamessuilla Savukeitaan pisteellä ennen kuin ostin sen. Nyt sain viimein sen luettuakin. Benita Heiskasen toimittamassa esseekokoelmassa kulttuurintutkijat pohtivat Matti-ilmiötä sankaruuden ja antisankaruuden tematiikkaa sivuten. Kirja oli miellyttävä luettava ja suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat Matista muutakin kuin keltaisen lehdistön pintaraapaisun.

Chimanda Ngozi Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä on ohut pamfletti, joka puhuu tasa-arvon puolesta. Minulle kirjassa oli uutta lähinnä naisten asema Nigeriassa. Ymmärtääkseni teksti pohjautuu Adichien TEDxEustonissa pitämään puheeseen.  Tämä on jaettu jokin aika sitten kaikille yhdeksäsluokkalaisille. Toivottavasti kirja avasi monille heistä uusia maailmoja ja antoi ajattelemisen aihetta.

Markku Ojasen Onnellisuuksien oivaltaja pureuttuu onnellisuuteen tieteen näkökulmasta. Kirjassa määritellään onnellisuutta ja pohditaan mitkä tekijät edistävät onnellisuutta. Vaikka kirja onkin populaaritiedekatsaus on teksti paikoin raskasta luettavaa kaikenmoisten tilastotietojen keskellä. Päädyin hyppimään lukiessani ja lukemaan lähinnä kunkin kappaleen loppukaneetit.

Tälläistä tällä kertaa.  Kohti vapun odotusta!

Ville Lindgren: Vuodet tekivät päivän

Joskus haluaisi tykätä kirjasta, muttei kykene siihen. Sain arvostelukappaleen uudelta Kelmee-kustantamolta. Nyt lukemisen jälkeen olen pyöritellyt monta päivää päässäni, miten saisin kirjoitettua kirjasta mahdollisimman diplomaattisesti.

Päähenkilö Sauli on vastenmielinen henkilö. Hän työskentelee linja-autokuskina ja hänellä on kotona vaimo ja pyörätuolilla liikkuva poika. Kotijoukot eivät ole mielessä, kun hän ahdistelee seksuaalisesti firman naishenkilöstöä tai ryyppää räkälöissä. Yleensä jätän kirjan kesken, mikäli en pidä päähenkilöstä, mutta halusin antaa Saulille mahdollisuuden. Ikävä kyllä vastenmielisyys vain kasvoi kirjan edetessä.

Mielenkiintoista olikin, että muistellessaan Saulin ensitapaamista Petra-vaimo muistaa kohteliaan ja kiltin miehen, jollainen hän ei enää ole. Kiinnostamaan jäi, mitä tapahtui.

Kesken kirjan on useamman aukeaman pätkä Saulin ja Petran lapsen kirjoittamaa tarinaa, jolla ei tunnu olevan mitään syytä olla mukana kirjassa.

Juonta avataan moneen tarinaan. Kuitenkin loppu sutastaan äkkiseltään ja juonilangat jäävät sitomatta. Olisin halunnut tietää muun muassa, pelastuvat kadonneet vanhukset. Ihan kirjan lopussa mukaan tulee maagista realismia, jonka luettuani toivoin jonkun hahmoista heräävän unilta.

Olisin lukenut kirjaa mielelläni vielä sata sivua, mikäli silloin olisi kirjoitettu juoni paremmin kiinni.