Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat

depressiopaivakirjat.jpg

Anni Saastamoinen aka Saastis on minulle tuttu Twitteristä, jossa hän ihkuttaa norppia ja opettaa kansalle savoa. Kesällä häneltä ilmestyi Ylen Areenaan Depressiopäiväkirjat-podcast. Kuuntelin sen tuoreeltaan läpi. Saastamoinen toimii hyvin sukupolveni äänenä ravisuttamassa normeja ja riisumassa mielenterveysongelmien stigmoja.

Siinä missä podcastit olivat samaistuttavaa kuunneltavaa Turun kirjamessujen aikaan ilmestynyt Depressiopäiväkirjat-kirja ravisteli eri tavalla. Vaikka siinäkin kuvattiin sitä, kuinka masennus vie värit maailmasta, jäi minulle mieleen siitä vihaisuus. Masennus voi ilmentyä myös ärtyneisyytenä. Olen itsekin ollut moneen kertaan vihainen järjestelmälle. Niin paljon masentuneen oletetaan jaksavan sukkuloida byrokratian viidakossa saadakseen itselleen hoitoa.

Yritin kuvitella kirjaa sellaisen kouraan, joka ei ole koskaan ollut masentunut. Sen takia varmastikin kirjassa on masentuneisuutta mittaava BDI-testi ruodittuna sekä vinkkejä, kuinka läheisen masennukseen tulisi suhtautua. Saastamoisen tarinassa huomaa paljon suomalaista sisua, jossa selvitä yritetään vaikka sitten pää kainalossa.

Jollet lue tätä kirjaa, kuuntele edes podcastit. Ne ovat sen verran lyhkäisiä, että ne jaksaa kuunnella vaikkapa putkeen.

Kuuntele Depressiopäiväkirjat podcastit Areenasta.

Mainokset

Meik Wiking: Hygge. Hyvän elämän käsikirja.

hygge.jpg

Tämän kirjan lukemisesta on jo kuukausia. Tarkoituksenani oli alunperin tehdä video youtube-kanavalleni, mutta koska kohtasin paljon vaikeuksia kuvaamisen kanssa, asia vain jäi. Nyt jaan teidän kanssanne muutamia ajatuksia, jotka kirja herätti minussa.

Hyggeily on tanskalainen versio kotoilusta. Kirjasta nousi fiilis, että jokaisella kansalla on oltava se oma juttu. Suomalaisilla on sisu, japanilaisia konmari ja feng shui ja kiinalaiset tiikeriäidit johtavat autoritäärisesti ainokaisten elämää. Tanskalaisten juttu on siis hygge,

Meik Wiking on tutkinut tanskalaisten onnellisuutta ja todennut hyggeilyn olevan yksi syy hyvään sijoittumiseen onnellisuusmittareilla. Siinä missä suomalainen kiroaa räntää, loskaa ja pimeyttä, tanskalainen näkee ikävän kelin mahdollisuutena hidastaa.

Hyggeilyyn kuuluu siis käpertymistä viltin alle kirjan kanssa, pitkään haudutetut ruuat ja peli-illat yhdessä. Kirjaa lukiessa silmä lepää kauniissa kuvissa ja avarassa taitossa. En osaa paikallistaa kirjan materiaalia, mutta se saa bibliofiilin nuuskimaan kirjaa normaalia enemmän.

Taisin mainostaa edellisenkin postauksen kirjaa välipalakirjaksi, mutta niin on tämäkin. Herkullinen luettava ja hyvän mielen teos.

Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti

Aikuisuus-on-myytti.jpg

Olen seurannut Sarah’s Scribbles-sarjakuvaa voimakkaasti samaistuen jo useampia vuosia. Ilahduinkin kovin löydettyäni piirtäjän ensimmäisen kokoelman suomennettuna kirjastosta Sammakon kustantamana.

21587247_1699315263414695_5300134882147875341_o

XKCD- ja Cyanide and Happiness- nettisarjakuvat Sarah’s Scribblesin ohella todentavat sen ettei sarjakuvissa tarvita suurta taiteellisuutta vaan pitkälle päästään huumorilla ja vetävällä idealla. Sarah Anderssen osuu kultasuoneen huomauttaessaan ettei tylsä tiukasti rajattu aikuisuus ole pakosta se tavoittelemisen arvoinen asia. Aikuisuuden voi määritellä itse.

Ainakin itsetunto on asia, joka kuuluu myyttiseen aikuisuuteen. Sivun 29 sarjakuvassa 13-vuotias tuskailee rannalla muutamaa ajamatta jäänyttä ihokarvaansa, kun seuraavan ruudun nykyhetken Sarah antaa kaikkien karvojen rehottaa ja nauttii rantaelämästä. Andersen palvoo myöskin mukavuutta sekä peiton alle käpertymistä kirjan ja kissan kanssa.

Suosittelen tätä erityisesti kaikille hyggeilijöille, jotka kaipaavat välipalakirjaa.

Sarah’s Scribbles Facebook-sivut

Jay Asher: Kolmetoista syytä

kansi_1139.jpg

Jokin aika sitten kuulin suositusta Netflixin sarjasta, joka perustui Kolmetoista syytä-kirjaan. Tottahan ajattelin, että tässä olisi tilaisuus verrata taas kirjaa ja filmatisointia.

Clay Jensen on tavallinen lukiolaispoika, kunnes saa postissa kenkälaatikon täynnä c-kasetteja. Kaseteilta kuuluukin vähän aikaa sitten itsemurhan tehneen Hannah Bakerin ääni. Hän on numeroinut kasetit. 7 kasettia, 13 puolta, joista jokainen kertoo syyn hänen itsemurhaansa. Kasettien on tarkoitus kiertää syyllisillä. Jollei kierto toimi, luotettu taho julkaisee kasetit kaikkine törkyineen.

Katsoin sarjaa ja luin kirjaa limittäin. Suurin ero sarjan ja kirjan välillä on aikajänne. Kirjassa Clay kuuntelee kasetit heti saman illan aikana. Hänen tuskaansa kuvataan hiukan, mutta siihen se jääkin.

Sarjassa sen sijaan nähdään koko yhteisön reaktio Hannahin kuolemaan. Vaikkei hän ollut suosittu koulussa, päinvastoin, tehdään hänelle muistoalttari koulun käytävälle ja puuhataan itsemurhan ehkäisy-kampanjaa. Siinä missä Clay kuuntelee paljoa kyseenalaistamatta kasetit kirjassa, meinaa hän moneen kertaan lopettaa projektin sarjassa. Sarjassa hänet täyttää myös kostonhimo niitä kohtaan, jotka ovat satuttaneet Hannahia.

Harvinaista, mutta mielestäni sarja on paljonkin parempi kuin kirja. Tosin en suosittele sitä herkkänahkaisille. Useammankin jakson alussa on sisältövaroitus liittyen muun muassa itsemurhaan tai raiskaukseen.

Eve Hietamies: Hammaskeiju

hammaskeiju

Tätä on odotettu. Eve Hietamiehen Hammaskeiju ilmestyi jo keväällä. Ahmittuani aiemmat osat Yösyötön ja Tarhapäivän, varasin kolmannen osan Antti ja Paavo Pasasen seikkailuja. Elokuussa ollessani Iisalmessa luin osan kirjaa paikallisesta kirjastosta lainaamaani kappaletta. Kirja jäi kesken ja viimein saadessani kirjan noin viikko sitten Turun kirjastosta sain lukea kirjan uudelleen alusta alkaen. Uudelleen lukeminen ei haitannut yhtään, sillä Pasasten seikkailuja on ilo lukea ja teksti vie mukanaan.

Ensimmäisessä kirjassa Paavo oli vastasyntynyt, toisessa tarhaikäinen ja kolmannessa meni jo kouluun. Isä-Antti manailee ekaluokkalaisen koulupäivän pituutta. Miksi keväällä eskarilaisen ei oletettu osaavan läheskään niin paljoa kuin syksyllä koululaisen?

Kommelluksien lisäksi kirjassa on myös vakavampia aiheita. Edellisessä kirjassa raitiovaunun alle jäänyt Enni ei meinaa suostua leuan korjausleikkaukseen ja Antin kehitysvammainen veli on tulossa isäksi.

Ikävä kyllä tässä kirjassa vauhti alkaa hyytyä loppua kohti. Matka on silti onnistunut. Tämä kuuluu ehdottomasti niihin kirjoihin, jotka haluaa lukea nopeasti loppuun, muttei halua loppuvan.

Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet

vihan-ja-inhon-internet

Alunperin kuulin tästä teoksesta twitterissä. Muutama twitter-tuttuni on mainittu tässä kirjassa, joten kiinnostuin. Olen aiemmin lukenut hiukan Joe Saccon sarjakuvajournalismia. Niemisen ja Vehkoon kirja on tietääkseni ensimmäinen suomalainen sarjakuvajournalistinen teos.

Twitterissä joutuu välillä blockkaamaan trolleja ja muita häiriköitä. Jotkut joutuvat enemmän häirinnän kohteeksi kuin toiset. Itse olen kerran saanut mailia MV-lehdeltä, mutta onneksi heidän palautettaan ei tullut sen enempää. Joillekin häiriköt perustavat muun muassa valetilejä ja uhkaavat internetin ulkopuolella selvittämällä yhteystiedot. Kunnollista lainsäädäntöä ei ole vihapuheelle. Jos joku ”toivoo, että toinen raiskataan kuoliaaksi” ei tappouhkausta pakosta tutkita tarpeeksi.

vihaninhoninternet_juliste_144dpi_rgb

Vihan ja inhon internet on iso kirja kooltaan ja aiheeltaan. Tiputin kirjan kertaalleen kädestä ja kynsi katkesi kirjan osuessa siihen. Pidän Niemisen ilmavasta taiteesta ja Vehkoon perinpohjaisesta tutkivasta journalismista. Kirja ei ole pelkkää tarinaa uhreista, vaan se yrittää ymmärtää myös syyllisiä. Ikävä kyllä esiin nousevat syrjäytyminen ja naisviha.

Moni vihapuhetta ja uhkauksia syytävä perustelee puheitaan sananvapaudella. Viime vuosina on Yhdysvalloissa piilouduttu juuri sananvapauden taakse, kun suusta pomppii sammakoita. Niin täälläkin nykyään. Kuitenkin uhkailu ja vihapuhe saavat kohteensa pelkäämään hyvinvointinsa puolesta. Onneksi on Niemisen ja Vehkoon kirja tekee tätä ilmiötä näkyväksi.

 

Toinen tuntematon

toinen-tuntematon

WSOY ja viestintätoimisto Ellun kanat tekivät Suomi100-teon ja kutsuivat joukon kirjailijoita kirjoittamaan lihaa luiden ympärille Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa mainituille naisille. Syntyi 22 kirjailijan kynäilemä kudelma vahvoista naisista sodan melskeessä.

Ikäväkseni kirjan luettuani luin myös Parnasso-lehdessä olleen arvostelun. Julia Pajusen arvostelu on niin tarkka, etten usko itse saamaan yhtä monitahoista tulkintaa puristettua itsestäni. Pajunen huomauttaa muun muassa, että vaikka kirja haluaakin tuoda Linnan teokseen naisnäkökulmaa, ei se läpäisisi Bechdelin testiä. Jokaisessa tarinassa naiset puhuvat, ajattelevat tai toimivat mielesssään sukulainen, rakastettu tai joku muu sodan keskellä. Tuntuu kuin naisten toimintaa rytmittäisi suhde tuohon sotaan hukkuneeseen mieheen.

Pian novelleja lukiessa oppii pastorin käynnin tarkoittavan läheisen kaatumista. Joiltain osin novellit toistavat itseään, vaikka läheisen kaipaus ja ikävöinti olivat varmastikin monilla päällimmäisinä tunteina sodan aikaan.

Pajusen mielestä kaikkein rohkein avaus on Hanna Weseliuksen kaksiosainen novelli, jonka kuvaukseen on otettu mukaan lapsenlapsen kuvaus nykyhetkessä. Tunnen itseni tyhmäksi, sillä en tajunnut novellin ideaa ennen kuin luin Pajusen kiitokset siitä.

pov_token_200px

Tämä novellikokoelma sopii novellihaasteennovellihaasteen näkökulma-kohtaan, sillä se tuo uutta näkökulmaa Tuntemattoman sotilaan tarkasteluun. Aina suhde Linnan hahmoihin ei ole positiivinen. Muun muassa Katja Kettu kuvaa novellissaan tapahtumia valloitettujen näkökulmasta.

Haluaisinkin nähdä tämän teoksen oheislukemisena kouluissa alkuperäisen Tuntematton sotilaan ohella.