Magdalena Hai & Hanna Matilainen (toim.) – ROCKNOMICON

rocknomicon
Kansi: Magdalena Hai

Marraskuussa sähköpostiini kolahti tiedote ja arvostelukappale sähköisessä muodossa Osuuskumman tiedottajalta. Tallensin e-kirjan Google kirjoihini, josta lueskelin sen rauhalliseen tahtiin.

Kirjoittajina antologiassa ovat osuuskummalaiset Maija Haavisto, Jussi Katajala, Tarja Sipiläinen, Juha Jyrkäs, Markus Harju, Magdalena Hai, Janos Honkonen ja Shimo Suntila. Vierailevina tähtinä legendaariset Sari Peltoniemi ja J. Pekka Mäkelä.

Antologian kirjoittajia ovat inspiroineet bändit kuten Peer Günt, Twisted Sister, Eluveitie, Satyricon, Danzig, The Almighty, Annihilator, Strops ja Haeritici7o74.
ROCKNOMICON on kiitos ja kunnianosoitus raskaalle rockille ja heavy metalille.

Kirja on kuin mikä tahansa kunnon rock-keikka alkaen alkujuonnosta päättyne encoreen. Osa biiseistä..tai siis tarinoista ei napannut minua niin paljo. Nostan ohessa muutamia kovimmin iskeneitä novelleja.

Maija Haaviston Perjatai-illan huumaa on kunnianosoitus pitkätukka rockille/heville ja kuvaa ansiokkaasti nuoren mielenmaisemaa. Se kertoo myös siitä, kuinka Alice Cooper muun muassa antoi luvan nuorille cis-pojille ja -miehillekäyttää kajalia menettämättä miehisyyttään.

Parhaiten mieleeni jäi Jussi Katajalan Rock’n roll ei kuole koska, jossa päädytään herättämään henkiin vanhoja rokkareita rakkauden tähden. Kyseinen tarina piti otteessaan tiukasti kuin pahimman glamrockkarin nahkahousut.

Tarinoiden välissä on lyhyitä välispiikkejä. Hauska idea oli myöskin, että kirjan loppuosan kirjoittajaesittelyssä kerrottiin myös heitä innostaneesta musiikista. Varmasti kirjasta saisin enemmän irti, mikäli olisin enemmän musiikki/rockhifistelijä.

Kirjan voi lukea sähköisenä mm. Elisa Kirjassa tai tilata paperisena Osuuskumman verkkosivuilta.

Tätä kirjoittaessa kuuntelin mm. CMX:ää ❤

Leffa vai kirja: Yksin Marssissa

240

Sain eilen luettua Yksin Marssissa Fabulan kautta. Tänään kävimmekin katsomassa leffan ihan leffateatterissa. Yleensä avaruuteen sijoittuvat ison rahan leffat ovat sellaista silmäkarkkia, että ne kannattaakin katsoa teatterissa.

Mark Watney jää Marsiin muun miehistön jättäessä hänet vahingossa hiekkamyrskyn keskelle. Hän päättää selviytyä neuvokkuutensa avulla, kunnes apua lähetettäisiin.

Kirjan alku oli minusta todella tylsä. Watney kuvailee Marsissa olevia teknisiä laitteita ja tekee laskelmia selviytymisestään. Vasta kun päästään maahan, jossa tajutaan Watneyn olevan hengissä tarina muuttuu mielenkiintoiseksi. Minua kiinnosti enemmän muiden ponnistelut Watneyn pelastamiseksi kuin Watneyn yksinäiset höpinät. Ihmeellistä muutenkin, ettei botanisti-insinöörimme tullut mökkihöperöksi. Loppua kohden ahmin kirjaa, Watneyn matkatessa kohti pelastustaan.

Tämä oli ensimmäinen e-kirja, jonka olen koskaan lukenut. Lukukokemus oli erilainen. Huomasin silmäileväni sivuja aivan kuten normaalistikin koneella ollessani. Manuaalista kirjaa lukiessani luen sivut tarkemmin ja saatan jäädä mutustelemaan sanoja ja lauseita. Nyt lukutahti oli paljon nopeampi.

Luin suurimmaksi osaksi tablet-laitteella Fabula-sovelluksella. Olen aiemmin kirjoittanut Fabulasta täällä. Ensiksi luulin, että sivuja käännetään hipaisemalla, mutta sillloin kirja siirtyikin paljon eteenpäin. Lopulta tajusin sivujen kääntyvän kevyellä napautuksella.

Luettuani noin 40% kirjasta, tuli tekninen ongelma. Sovellus heitti minut aina takaisin kirjastoon. Kokeilin nettiyhteydellä ja ilman, käynnistin tabletin uudelleen ja suljin muita ohjelmia. Vasta luettuani kirjaa kännykällä, alkoi sovellus toimia taas tabletillakin. Ilmoitin toki teknisestä ongelmasta Fabulan tuelle.

martian-sits1

Suurimmaksi osaksi paljon kirjoja lukevat ovat sitä mieltä, että kirja on parempi kuin elokuva. Tällä kertaa elokuva oli toteutettu hyvin kirjaa kunnioittaen ja ymmärsin hyvin, miksi muutamat asiat oli jätetty pois. Mielestäni tässä tapauksessa elokuva oli parempi kuin kirja. Vaikkei elokuva ei tavoittanutkaan Watneyn tylsistymistä yksinäisyydessään, se ei sentään tylsistyttänyt katsojaa liialla teknisellä tietoudella. Humanisti approves.

Itse asiassa tällä kertaa liikutuin kyyneliin David Bowien Starmanin soidessa, kun montaasissa henkilöt puhalsivat yhteen hiileen Watneyn pelastamiseksi.

Suosittelen kirjaa tiedenörteille ja kaikille muille elokuvaa.