Kei Sanbe: Erased

9780316468459_manga-erased-volume-3-hardcover-primary

Tämä ei ole välipalasarjakuva. Sen verran paksusta mangasta ja tukevasta tarinasta on kyse. Viimeinen sarjan neljäs osa juuri ilmestynyt englanninkielisenä ja Netflixistä voi katsoa näytellyn tv-sarjaversion.

Satoru on parikymppinen pizzakuski, joka yrittää lyödä läpi mangapiirtäjänä. Hänellä on kyky, jonka avulla hän pääsee ajassa taaksepäin ja voi korjata tapahtumia. Esimerkiksi voi estää kuorma-autoa ajamasta lapsen päälle.

4ba0fe6d72e68cfdae9a368191ce0724._SX1280_QL80_TTD_.jpg

Yhtäkkiä Satoru tempautuukin lapsuuteensa 1980-luvun lopulle. Hän alkaa selvittää sarjamurhaajan tapausta, jonka kohteena ovat hänen luokkalaisensa. Lapsena on vaikeampi selvittää rikosta kuin aikuisena, sillä käytävänä on peruskoulu uudelleen.

Piirosjälki ei ollut ihan mieleistäni, mutta pääsin siitä yli uppoutuessani tarinaan.

Mangan pohjalta on tehty sekä anime että näytelty sarja, josta jälkimmäisen voi katsoa Netflixistä.

Leffa vai kirja: Death note

SNote.jpg

Siitä on melkein kymmenen vuotta, kun lukaisin englanninkielisen käännöksen Death Note-mangasta. Sarja oli jo tuolloin tullut päätökseensä. Kaksitoista osaa on sopiva manga. Varsinkin, jos vertaa toiseen pojille suunnattuun suosittuun mangaan, Narutoon, josta on mennyt maku sen jatkuessa yhä vaan.

Light Yagami on lukioikäinen pojankloppi, kun hänen eteensä tippuu muistikirja. Ryuk- shinigami, kuoleman jumala, on omistanut sen aiemmin ja seuraa tapahtumia puolueettomani, hieman toki huvittuneena, kun Light ymmärtää pitävänsä käsissään Death Notea. Mikäli kirjaa hallussava pitävä tietää kohteensa nimen ja kasvot, voi hän kirjoittaa tämän nimen muistikirjaan. Jollei kuolintapaa määritellä tarkemmin, kuolee kohde sydänkohtaukseen parin minuutin kuluessa.

Light näkee tässä mahdollisuuden oman käden oikeuteen. Pian rikolliset alkavat kuolla sitä mukaa kuin heistä kerrotaan mediassa. Osa ihmisistä on tyytyväisiä, että joku ottaa oikeuden omiin käsiinsä hitaan oikeuslaitoksen sijaan. Kaikki eivät kuitenkaan yhdy Kiran, Lightin keksimän alter egon, oikeuskäsitykseen. Niinpä juttua alkaa selvittää ryhmä poliiseja ja agentteja, muun muassa Lightin isä sekä eksentrinen Lightin ikätoveri, L.

Lue lisää Death Note-mangasta täältä.

Totta kai manga sovitettiin animeksi. Lisäsin ylös ikonisen kohtauksen, jossa Light onnistuu naruttamaan Kiran jahtaajia näyttäen syyttömänä.

Usein animeversiot manga-sarjoista noudattavat pitkälti mangan polkua ja tarinan kulkua. Samoihin aikoihin Japanissa tuli myös live action elokuvatrilogia Death Notesta.

Miksi kirjoitan tästä nyt tänään? Katsoimme eilen Netflixistä jenkkiversion Death Notesta. Olin kuullut tästä versiosta paljon huonoa, mutta halusin katsoa sen silti, koska haluan nähdä aina eri versioita samasta tarinasta. Esimerkiksi Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas-filmatisointien vertailu on hauskaa.

Useimmiten on käynyt niin, että pidän eniten alkuperäisestä tuotteesta oli se sitten kirja tai elokuva. Jotkut uudelleenfilmatisoinnit eivät satu niin paljoa kuin tämä Death Note. Esimerkiksi vuonna 2001 Tom Cruisen tähdittämä Vanilla Sky pohjautuu 1997 ilmestyneeseen espanjalaiseen Abre los ojos-elokuvaan. Penelope Cruz näyttelee molemmissa elokuvissa samaa hahmoa, joka huvittaa minua suuresti. Hollywood versio on suunnilleen sama tarina isommalla rahalla.

Jenkkiversio Death Notesta on sen sijaan selkeästi haluttu kääntää nykyistä amerikkalaista nuorisoa miellyttäväksi. Premissi on sama, mutta mitä pidemmälle elokuva etenee se erilaisemmaksi se muuttuu mangaan verraten. Huomasin kysyvänä usein elokuvan aikana: MIKSI?

Minua kiinnostaisi nähdä enemmänkin japanilaisten kommentteja jenkkien versioista heidän elokuvistaan. Japanilainen ja amerikkalainen kauhu ovat erilaisia. Jenkkiversioissa on paljon enemmän säikyttelyä, kun taas japanilaiset rakentavat tunnelmaa hitaasti ja taitavasti. Myös juurikin tässä Death Note-filmatisoinnissa minua häiritsi Lightin ja hänen tyttöystävänsä suhde. Toisaalta, jos he olisivat käyttäytyneet kuten japanilaiset nuoret, ei elokuva olisi ollut uskottava jenkeille.

Lopuksi haluan mainita guilty pleasure-artististani. Taylor Swiftin kolme vuotta sitten ilmestyneen Blank space-biisin musiikki video oli jo silloin mielestäni viittaus muun muassa juurikin Death Note-sarjakuvaan. Lisää pohdintaa tästä viittauksesta voitte lukea muun muassa täältä.

 

Leffa vai kirja: Syysprinssi

Syysprinssi.jpg

Luin Syysprinssi-kirjan alunperin, koska siinä käsiteltiin kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja koska halusin lukea kirjan ennen elokuvan katsomista. Kirja perustuu Anja Snellman-Kaurasen nuoruuden kokemuksiin. Kirjan lopussa onkin kuva pariskunnasta aikanaan ja Kauranen-Snellmanin esipuheessa kerrotaan esikuvansa kohtalosta.

Kirja ja elokuva sijoittuvat 1980-luvun alun Helsinkiin. Punk-liike nostaa päätään ja kirjallisuuden uudet toivot kohtaavat. Elämää suuremmalta tuntuva rakkaus saa sankarittaremme hylkäämään poikaystävänsä ja syöksymään Syysprinssin kanssa jännittävään seikkailuun.

Suurin ja minua eniten häirinnyt ero kirjan ja elokuvan välillä oli kerronnan muutos. Kirjassa vuorottelee 1980-luvun nuoruuden kerronta ja 1990-luvun, jolloin Syysprinssi on sairaalassa ja kärsii muistinmenetyksestä sähköshokkien jäljiltä. Tässä kohtaa hänelle on kerrottava tarinaa hänen elämänsä rakkaudesta, joka on jo aika päivää sitten lipunut hänen käsistään. Elokuvassa mielisairaalassa käytiin vain alussa ja lopussa. Kyllähän kerronta etenee jouhevammin, kun ei koko ajan palata tulevaisuuden hetkeen, mutta se olisi alleviivannut väistämättömästi lähestyvää kohtaloa.

Kirjassa mainittiin Syysprinssin sairastavan nimenomaan kaksisuuntaista, jolloin hänen omituista käytöstään ei voinut panna pelkästään boheemin taiteilijuuden piikkiin. Sen sijaan elokuvassa puhuttiin depressiosta vasta lopussa sähköshokkien antamisen syynä. Tällöin hullut tempaukset näyttäytyivät hänen luonteeseensa kuuluvina.

Tälläkin kertaa joudun toteamaan, että kyllä kirja vain elokuvan voittaa.

Peffateatterissa: Tatu ja Patu

20161110_161358.jpg

Olen jotenkin jälkijunassa tässä Tatu ja Patu-hullutuksessa. Ollessani viime keväänä lasten kirjallisuustapahtumassa vapaaehtoisena pääsin haastattelemaan Aino Havukaista ja Sami Havukaista. Otin vasta silloin selvää Tatusta ja Patusta. Syksymällä luin Syömään, Tatu ja Patu-kirjan ja nauroin niin paljon, että… pistin myös useamman ihmisen lukemaan ko. kirjan.

Oli siis ihan pakko päästä katsomaan Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu-leffa. Leffassa Tatu ja Patu tulevat Outolasta Veeraa tapaamaan ja kaikkea hassua tietenkin sattuu. Tämä elokuva on mielestäni vuoden paras elokuva. Tai sitten Arrival. Molemmat ovat todella hyviä.

Juonesta on vaikea kertoa ilman, että spoilaa. Parasta elokuvassa on slapstick-huumori ja kaunis Helsinki. Mietimme ystävättäreni kanssa, oliko kyseessä Helsingin matkailumainos. Ainakin Käpylän omakotitalojen hinnat nousivat.

Lukupiiri: Palatkaa perhoset

20161030_160428.jpg

Olen hautonut pitkään kahden kirjan arviota. Kun minulta kysyttiin mihin lukupiiriin haluaisin bloggaajana osallistua, valitsin Juha Itkosen Palatkaa perhoset-lukupiirin. Vasta saatuani kirjan, tajusin sen olevan jatko-osa Anna minun rakastaa enemmän-kirjalle. Kirjoitan tässä nyt siis molemmista, koska molempia myös käsiteltiin lukupiirissä.

Anna minun rakastaa enemmän on julkaistu vuonna 2005. Se alkaa 1990-luvulta jääkiekkokaupungista, jossa Suvi Vahtera ja Antti Salokoski kokevat ensirakkauden huuman. Muutettuaan Helsinkiin opiskelemaan he keikkailevat bändin kanssa, mutta rakkauden hiipuessa Suvi jättää bändin tullen sooloartisti Summer Mapleksi. Kirjassa kuvataan vuorotellen Antin ja Suvin äidin näkökulmaa.

Tänä vuonna julkaistu Palatkaa perhoset viittaa Suvin luovuuden metsästämiseen. Edelleen tarinaa kuvataan Antin ja Suvin äidin näkökulmasta lukuun ottamatta toiseksi viimeistä lukua, jossa Suvi pääsee itse ääneen.

Itkonen kertoi lukupiirissä muun muassa, ettei hänen tarvinnut tehdä taustatutkimusta kirjaa varten. Hän on musiikin suurkuluttaja ja musiikkiviittaukset tulivat kirjoihin kuin itsestään. Hän ei myöskään sulkenut pois mahdollisuutta julkaista kymmenen vuoden kuluttua kolmatta osaa tarinaan.

Kirjat olivat ahmittavia. Mielenkiintoisinta niissä oli nähdä Itkosen kirjoitustaidon kehittyminen kymmenen vuoden aikana. Anna minun rakastaa enemmän oli kuitenkin hänen toinen kirjansa, jonka jälkeen hän on julkaissut neljä muuta romaania ja työskennellyt kirjoittamisen parissa.

Varsinkin musiikkiharrastajille nämä kirjat antavat varmasti kosolti ennemmän kuin minulle. Niitä on sanottu myös 40-vuotiaiden suomalaisten sukupolviromaaneiksi. Odottelen, milloin löydän oman sukupolviromaanini.

Leffa vai kirja: Marvel Civil War

civil-war-comic-review.jpg
Kuva: The-article.com

Olen lykännyt liian pitkään tämän arvostelun kirjoittamista. Sarjakuvaelokuvia tehdään liukuhihnalta ja ihmiset unohtavat sen tärkeän asian. Kirja on useimmiten parempi kuin elokuva! Jollet jaksa lukea analyysiani, niin kerron heti alkuun. Kyllä, tässäkin tapauksessa Civil war-sarjakuva on parempi kuin Captain America: Civil war – elokuva.

Civil war on vuosina 2006 ja 2007 julkaistu crossover-pläjäys. Captain America ja Ironman asettuvat vastakkain, kun ilmoille heitetään ehdotus supersankareiden rekisteröimisestä ja toimimisesta vain S.H.I.E.L.D:n alaisuudessa. Kumpikin saa asiansa taakse muita supersankareita. Ja kun asiat ei riitele vaan supersankarit, niin sitten mätetään. Lue lisää sarjakuvasta täältä.

Elokuvassa viitataan lähinnä Kostajien tekemiin missioihin, joissa on tullut sivullisia uhreja. Mukana ovat aiemmista Avengers-elokuvista tutut naamat. Sen sijaan, että Hulk ja Thor olisivat olleet mukana painimassa, mukana hääri Ant-Man (hauska tyyppi), Quicksilver (ei yhtä hauska kuin X-menissä), Musta Pantteri ja (jälleen rebootattu) Spiderman.

En väitä, etteikö elokuva olisi viihdyttävä, mutta vertailussa sarjakuvalle se ei pärjää alkuunkaan – ainakaan eeppisyyden mittapuulla. Jostain syystä Kapun ja Ironmanin eripuran ei odotettu kantavan koko elokuvaa, joten siihen oli ympätty sivujuonia, jotka pitkittivät mielestäni elokuvaa ihan turhaan.

Siinä missä, sarjakuva yllätti koko lukemisen ajan, elokuva oli juuri sitä, mitä odotinkin. Eniten haukoin henkeäni huomatessani, miten taitavasti Robert Downey Jr. oli maskeerattu flashback-kohtaukseen.

Suosittelen kuitenkin molempia supersankarien ystäville.

Hyvää ystävänpäivää

IMG_20160213_194030

Otin varaslähdön ystävänpäivään antamalla miehelleni eilen kukkasia. Vaihtariystäväni olivat ihmeissään, kun ostin kukkia miehelle, mutta kerroin ettemme muutenkaan ole kovin perinteikkäitä.

20160214_094952
Hieno poseeraus pallon kanssa.

Heräsin (taas) ennen herätyskelloa. Viimein mieheni herättyä annoin hänelle hienon ilmapallon sekä pari Stephen Kingin kirjaa. Ostiko mieheni mitään minulle? Toki toki. Nimittäin Deadpool-värityskirjan, koska siinä yhdistyy kaksi lempiasiaani.

20160214_132737.jpg

Lähdimme Monarch nimiseen teehuoneeseen Afternoon tealle. Miekkonen ei vieläkään suostunut juomaan teetä, mutta kaffe ja muut herkut toki kelpasivat. Voileipien lisäksi tarjolla oli skonsseja, kakkua, keksiä sekä tietysti kuohuviiniä.

Varmastikin nokkelimmat pokkelimmat arvasittekin, mikä elokuva kruunasi iltamme? Tietenkin uusi Deadpool-pätkä! Deadpool-sarjakuvia olen lukenut ja arvioinut useampaankin kertaa.

Premissi selviää hyvin tuosta trailerista. Olen tyytyväinen, että elokuva on lapsilta kielletty, sillä muutoin leffaan ei olisi saatu samanlaista runnomista ja ruokottomuutta, jota löytyy sarjakuvastakin.

Ainoa, mikä häiritsi elokuvassa oli Deadpoolin kasvot. Niiden olisi pitänyt olla hirveämmät. Vai olenko minä karaistunut?

Kaikesta huolimatta ja senkin takia: Hyvää ystävänpäivää!

20160214_135627.jpg

Ai niin…

Tänään on myös Lukurauhan päivä. Joten nyt, kun isäntä tekkee loppuillan omia juttujaan, voinkin minä vetäytyä teen ja kirjan kera kirjojen ihmeelliseen maailmaan.

 

Viikko 4 lukumaraton koontipostaus

81swIRkFbpL._SL1420_.jpg

25.1.2016

12.51

Perinteisesti aloitan lukumaratonin kuuntelemalla Iisan Maraton-kappaleen.

Niin koville se otti, etten vieläkään itseni ole en.

Sun reittis kulki nelkytkaks kilometriä saaristomaisemaa

Mun omani mun pääni sisällä, sinne mutkia laittaa saa

On lähdettävä kaupungille asioille, mutta otan mukaan mahdollisia odottelu hetkiä varten runokirjan ja romaanin.

18.27

Tulin kaupunkiasioilta. Aloin paistamaan banaaniohukaisia. Paistettuani ohukaiset istuin lukemaan juuri mieheltäni saamia a silent voice-mangan ensimmäistä ja kolmatta osaa. Hiukan nurinkurista lukea ne tässä järjestyksessä.

Ennen nukkumaanmenoa katsoimme vielä vuonna 1951 valmistuneen Katharine Hepburnin ja Humphrey Bogartin tähdittämän The African Queen leffan, joka perustuu C.S Foresterin samannimiseen kirjaan. Nukahdin heti elokuvan jälkeen lukematta yhtään sivua.

 

26.1.

IMG_20151025_115016

07.00

Aloitin päivän lukemisella. Aamutoimien ohella luin Tuomo Jäntin Talven hallava hevosta.

 

18.21

Tulin kotiin kaupunkiasioilla. Olin kaupungilla ollessani lukenut sivuja Tove Janssonin Farlig Midsommarista. Pekka Kytömäen Ei talvikunnossapitoa kirjan sain luettua kokonaan loppuun. Haluan jakaa teille runon, johon samaistun täysin rinnoin

Seinät vuorattu

kirjapinoin maailman

kylmyyttä vastaan.

Ilta venyi yöhön minun selvitellessä mahdollisia kursseja, joita voisin käydä tänä keväänä. Löysin myös uudelleen Coursera-sivuston, jolla voi käydä eri yliopistojen kursseja ilmaiseksi. Valitsin itselleni kiinan alkeet ja Skandinaavisen elokuvan.

Ennen nukahtamista yritin lukea vielä mangaa, mutta mikään niistä ei napannut. Loppujen lopuksi päädyin lukemaan taas Donald Spoton Marilyn Monroen elämäkertaa.

 

27.1

 

09.30

Paistoin pitkästä aikaa aamiaiseksi banaanimunakkaan. Siihen tulee yksi banaani ja kaksi munaa ja sekoituksen jälkeen paistetaan ohukaispannulla. Herkullista!

Lukeminen jäi aamupäivältä, kun jumituin pelaamaan Habitica-peliä, jossa ollaan oman elämänsä antisankareita ja saadaan kokemuspisteitä suorittamalla päivittäisiä asioita.

21.07

*huh* palasin vihdoin kotiin puolitoista tuntia sitten. Kaupungilla kävellessäni kuuntelin äänikirjaa, jossa Lumikki Andersson seikkaili taas. Kävin myös kirjastossa kuuntelemassa esikoiskirjailija Tuomo Jäntin haastattelua.

28.1.2016

Kansi_119

Kuuntelin taas kaupungilla käppäillessäni pitkälti Lumikki-trilogian toista osaa. En tiedä, mitä tästä sanoisi.

Kävin katsomassa mysterielokuvanäytöksessä Carol-elokuvan, joka perustuu 1952 julkaistuun Patricia Highsmithin The Price of Salt-kirjaan. Liikutuin elokuvasta. Suosittelen sitä lämpimästi ja uskon, että jompikumpi pääosan esittäjistä saa oscarin.

29.1.2016

Tulikin välipäivä lukemisesta, kun oli niin paljon muita kiireitä 😦

30.1.2016

Kuuntelin Valkoinen kuin lumi-kirjan loppuun. Kirjassa tunnuttiin olevan koko ajan pulassa tai juoksemassa karkuun. Kyllä minä aion kuunnella viimeisenkin osan sarjasta, mutta odotukset eivät ole kovat. Olenkohan liian vanha nuorten kirjoille?

Katsoimme eilen Viattomuuden aika-elokuvan, joka perustuu samannimiseen 1921 julkaistuun kirjaan. Kirja sopi Helmet-haasteen kohtaan kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Sain luettua sitä 67 sivua ennen kuin alkoi tökkimään. Kirja oli liian siirappinen. Odotin koko elokuvan ajan, milloin päähenkilöt saisivat aikaan kuuman romanssin, mutta ilmeisesti 1870-luvulle sijoittuvassa tarinassa muutama suudelma on jo kuuma romanssi. Totesin, ettei kirja ja elokuva sovi minulle.

31.1.1.2016

20160131_154827.jpg

Tänäkään päivänä en lukenut paljoa. Viimeistelin Barry Keithin 100 Science Fiction Films-kirjan, joka esitteli sata eri aikoina tehdyt scifi-pläjäykset.

Pelasimme useamman tunnin (miltei kuusi!) eri lautapelejä porukalla. Hyvin vietetty sunnuntai siis!

Nyt loppuilta menee varmastikin muissa kuin lukuhommissa. Vaikka minun oli tarkoitus lukea tällä viikolla enemmän, en koe onnistuneeni siinä.

Luettuja sivuja maratonin aikana yhteensä 938.

Leffa vai kirja: Yksin Marssissa

240

Sain eilen luettua Yksin Marssissa Fabulan kautta. Tänään kävimmekin katsomassa leffan ihan leffateatterissa. Yleensä avaruuteen sijoittuvat ison rahan leffat ovat sellaista silmäkarkkia, että ne kannattaakin katsoa teatterissa.

Mark Watney jää Marsiin muun miehistön jättäessä hänet vahingossa hiekkamyrskyn keskelle. Hän päättää selviytyä neuvokkuutensa avulla, kunnes apua lähetettäisiin.

Kirjan alku oli minusta todella tylsä. Watney kuvailee Marsissa olevia teknisiä laitteita ja tekee laskelmia selviytymisestään. Vasta kun päästään maahan, jossa tajutaan Watneyn olevan hengissä tarina muuttuu mielenkiintoiseksi. Minua kiinnosti enemmän muiden ponnistelut Watneyn pelastamiseksi kuin Watneyn yksinäiset höpinät. Ihmeellistä muutenkin, ettei botanisti-insinöörimme tullut mökkihöperöksi. Loppua kohden ahmin kirjaa, Watneyn matkatessa kohti pelastustaan.

Tämä oli ensimmäinen e-kirja, jonka olen koskaan lukenut. Lukukokemus oli erilainen. Huomasin silmäileväni sivuja aivan kuten normaalistikin koneella ollessani. Manuaalista kirjaa lukiessani luen sivut tarkemmin ja saatan jäädä mutustelemaan sanoja ja lauseita. Nyt lukutahti oli paljon nopeampi.

Luin suurimmaksi osaksi tablet-laitteella Fabula-sovelluksella. Olen aiemmin kirjoittanut Fabulasta täällä. Ensiksi luulin, että sivuja käännetään hipaisemalla, mutta sillloin kirja siirtyikin paljon eteenpäin. Lopulta tajusin sivujen kääntyvän kevyellä napautuksella.

Luettuani noin 40% kirjasta, tuli tekninen ongelma. Sovellus heitti minut aina takaisin kirjastoon. Kokeilin nettiyhteydellä ja ilman, käynnistin tabletin uudelleen ja suljin muita ohjelmia. Vasta luettuani kirjaa kännykällä, alkoi sovellus toimia taas tabletillakin. Ilmoitin toki teknisestä ongelmasta Fabulan tuelle.

martian-sits1

Suurimmaksi osaksi paljon kirjoja lukevat ovat sitä mieltä, että kirja on parempi kuin elokuva. Tällä kertaa elokuva oli toteutettu hyvin kirjaa kunnioittaen ja ymmärsin hyvin, miksi muutamat asiat oli jätetty pois. Mielestäni tässä tapauksessa elokuva oli parempi kuin kirja. Vaikkei elokuva ei tavoittanutkaan Watneyn tylsistymistä yksinäisyydessään, se ei sentään tylsistyttänyt katsojaa liialla teknisellä tietoudella. Humanisti approves.

Itse asiassa tällä kertaa liikutuin kyyneliin David Bowien Starmanin soidessa, kun montaasissa henkilöt puhalsivat yhteen hiileen Watneyn pelastamiseksi.

Suosittelen kirjaa tiedenörteille ja kaikille muille elokuvaa.

Leffa vai kirja: Kätilö

Kuva: Mtv.fi

Kuten aiemmin uhkasinkin, Kätilö-elokuvaa on selkeästi tarkasteltava erillisenä teoksenaan.  Kätilö-kirja haisi, tuoksui ja eli ja tunnelma oli tiivis. En osaa sanoa, miltä elokuva näyttää, jollei ole kirjaa lukenut, mutta itse etsin koko ajan eroavaisuuksia.

Esimerkiksi kirjassa Kätilöllä oli suojattina pieni kolttatyttö. Nyt kolttatyttö kyllä vilahtaa, muttei Kätilö saa häntä pelastettua. Loppukin on erilainen, jotenkin antikliimaksinen kirjaan verrattuna.

Suurena erona on sekin, että elokuva kulkee kronologisesti. Elokuva olisi ollut toki hiukan vaikeampi, mutta ehkä rakentunut moniulotteisemmaksi, jos juoni olisi kulkenut samaa polkua kuin kirjassa, pomppien aikatasoilla.

Juttelin äitini kanssa elokuvasta ja häntä tuntui häirinneen eniten se, että Krista Kososesta oli niin paljon lähikuvia elokuvassa. Minunkin mielestäni hän oli liian kaunis Kätilöksi. Odotin hahmolta kunnon villiä silmää ja tekohampaita. Oliko ohjaaja Antti Jokinen niin rakastunut Krista Kososeen, että halusi kuvata tämän tähtiroolissa mahdollisimman kauniina?

Kuva: Finnkino

Itseäni häiritsi se, että olin kuvitellut Johanneksen miehekkäänä ja elämää nähneenä. Sen sijaan hänkin oli kaunis ja hiukan poikamainen.

Oli elokuvassa hyvääkin. Pirkka-Pekka Petelius oli ilmetty trokari Jouni ja naureskeli huonoilla hampaillaan menemään. Sen sijaan, että olisin liikuttunut Kätilön ja Johanneksen tarinasta, liikutuin, kun Jouni sai Hetansa.

Siinä, missä kirjassa kieli on suuressa osassa, nähtiin elokuvassa kauniita maisemia ja herkkää rakkautta. Siitä kuitenkin puuttui se elämän maku ja mukaansa tempaavuus, joka kirjasta huokui.

Olisi kiva kuulla sellaisenkin mielipide elokuvasta, joka ei ole kirjaa lukenut. Ilmoitelkaa itsestänne.