Douglas Adams: Viisiosainen linnunrata trilogia

On taas joka puolivuotisen kirjabloggaajien klassikkohaasteen aika. Kysyin puolisoltani jo joskus puolisen vuotta sitten, onko hyllyssäni jokin kirja, joka minun pitäisi hänen mielestään lukea. Hän nappasi Douglas Adamsin viisiosaisin Linnunrata-trilogian. Yleisesti tunnetuin osa on vuonna 1979 ilmestynyt Linnunradan käsikirja liftareille, mutta hyllyssämme oli juurikin tuo miltei kahdeksansataa sivuinen järkäle, josta löytyy koko tarina. Sainkin kirjan lukemiseen vauhtia, kun päätin sivistää itseäni lukemalla opuksen klassikkohaasteeseen. Sitä paitsi minua hävettää kutsua itseäni nörtiksi, kun en ole teokseen tutustunut.

Kuten aina aloitan klassikkohaasteen vasta, kun aikaa on enää kuukausi. Paksujen kirjojen kanssa ongelmana on, ettei niitä voi oikein sängyssä lukea. Niinpä minun piti varata erikseen aikaa istuakseni kirjan kanssa lukunurkkauksen nojatuolissani. Tämä oli siis järjestelykysymys, joka nousee taas ajankohtaiseksi, kun alan lukea Sinuhea.

Arthur Dent on teestään nauttiva britti, joka herää aamuun, jolloin hänen talonsa meinataan jyrätä ohitustien tieltä. Hänen läheisin ystävänsä, Ford, vetää hänet mukaan seikkailuun kertomalla, että maailmanloppu tulee kahdentoista minuutin kuluttua. Vogonit tuhoavat maapallon galaktisen ohitustien tieltä. Arthur tempautuu siis intergalaktiseen seikkailuun, jossa mikään ei tunnu olevan kotoisen normaalia.

Sääli sinänsä, että tiesin jostain kummasta osan kirjan vitseistä muun muassa maapallon älykkäimmistä olennoista ja kaiken tarkoituksesta. Silti Adams osasi yllättää yhä uudelleen hauskalla tarinallaan ja juonenkäänteillään. Annan ilomielin kirjalle neljä tähteä. Yksi tähti tippuu, koska en pääse ihan ineen siihen, miksi osa kirjan lukijoista hehkuttaa sitä ylisanoilla. Lisäksi mielestäni kaksi viimeistä kirjaa ei pääse kolmen ensimmäisen tasolle.

Katsoimme tammikuussa vuonna 2005 kirjasarjaan perustuvan elokuvan. Olisin halunnut nähdä muun muassa Maailmanlopun ravintolan, mutta jostain kai sitä on karsittava. Jotenkin tuntui, että leffa on suunnattu niille, jotka eivät ole lukeneet kirjaa eivätkä ehkä aiokaan. Stephen Fry, Helen Mirren, Martin Freeman…näyttelijät olivat loistavia.

Oletko sinä lukenut Linnunrataa tai katsonut elokuvaa?

Kirja sopii Helmet-Lukuhaasteessa kohtiin

1. Kirja on vanhempi kuin sinä

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi

30. Kirjassa pelastetaan ihminen

39. Kirjassa lennetään

Elokuva sopii Helmet-leffahaasteen kohtiin

24. Avaruuteen sijoittuva elokuva

32. Elokuvassa on kertojanääni

Muistakaa pitää pyyhe mukana ja älkää hätäilkö!

Johanna Sinisalo: Renaten tarina

9789510418819_frontcover_final_medium

Tämä helmi olisi mennyt minulta ohitse, mikäli en olisi tajunnut mennä Turun kirjamessuilla Johanna Sinisalon ja Timo Vuorensolan Ironsky-ohjelmaa kuuntelemaan Turun kirjamessuilla. Sain kirjan arvostelukappaleen Johnny Knigalta (kiitos!) ja ahmin kirjan miltei yhdeltä istumalta. Alunperin meinasin kuvata kirjasta arvostelun youtubeen, mutta ramppikuume iski ja päädyinkin kirjoittamaan normaalin bloggauksen.

Vaikka kyseessä onkin Ironsky-leffaan liittyvä kirja, voi kirjan lukea, vaikka leffa olisikin näkemättä. Kirjan päähenkilö Renate valottaa päiväkirjansa ja muistelmiensa kautta elämää natsina Kuussa. Vaikka osa tarinasta olikin minulle tuttua elokuvan kautta, sai se uusia ulottuvuuksia Renaten näkökulman kautta.

Tarina on hyvin vetävä. Olisin lukenut kirjan yhdeltä istumalta, mikäli minulla olisi ollut mahdollisuus. Toisin kuin elokuvassa, kirjassa nousivat esiin aistit. Renate oli hengittänyt koko elämänsä Kuussa keinotekoista ilmaa ja hänen tullessaan maahan hän kohtasi paljon eri tuoksuja ja erilaisen pinnan, jonka päällä kävellä. Kuunatsien ideologia oli hyvin mietitty ja Renaten maassa kohtaamia uusia asioita puhelimista erilaiseen ruokaan oli mielenkiintoista lukea.

Sinisalo oli mukana kirjoittamassa ensimmäistä Ironsky-elokuvaa ja aiheen tarkka tuntemus näkyy kirjassa. Tämä kirja sopiikin hyvin Ironsky-fanille, joka ei malta odottaa tammikuussa ensi-iltansa saavaa uutta Ironsky-elokuvaa.

Leffa vai kirja: Yksin Marssissa

240

Sain eilen luettua Yksin Marssissa Fabulan kautta. Tänään kävimmekin katsomassa leffan ihan leffateatterissa. Yleensä avaruuteen sijoittuvat ison rahan leffat ovat sellaista silmäkarkkia, että ne kannattaakin katsoa teatterissa.

Mark Watney jää Marsiin muun miehistön jättäessä hänet vahingossa hiekkamyrskyn keskelle. Hän päättää selviytyä neuvokkuutensa avulla, kunnes apua lähetettäisiin.

Kirjan alku oli minusta todella tylsä. Watney kuvailee Marsissa olevia teknisiä laitteita ja tekee laskelmia selviytymisestään. Vasta kun päästään maahan, jossa tajutaan Watneyn olevan hengissä tarina muuttuu mielenkiintoiseksi. Minua kiinnosti enemmän muiden ponnistelut Watneyn pelastamiseksi kuin Watneyn yksinäiset höpinät. Ihmeellistä muutenkin, ettei botanisti-insinöörimme tullut mökkihöperöksi. Loppua kohden ahmin kirjaa, Watneyn matkatessa kohti pelastustaan.

Tämä oli ensimmäinen e-kirja, jonka olen koskaan lukenut. Lukukokemus oli erilainen. Huomasin silmäileväni sivuja aivan kuten normaalistikin koneella ollessani. Manuaalista kirjaa lukiessani luen sivut tarkemmin ja saatan jäädä mutustelemaan sanoja ja lauseita. Nyt lukutahti oli paljon nopeampi.

Luin suurimmaksi osaksi tablet-laitteella Fabula-sovelluksella. Olen aiemmin kirjoittanut Fabulasta täällä. Ensiksi luulin, että sivuja käännetään hipaisemalla, mutta sillloin kirja siirtyikin paljon eteenpäin. Lopulta tajusin sivujen kääntyvän kevyellä napautuksella.

Luettuani noin 40% kirjasta, tuli tekninen ongelma. Sovellus heitti minut aina takaisin kirjastoon. Kokeilin nettiyhteydellä ja ilman, käynnistin tabletin uudelleen ja suljin muita ohjelmia. Vasta luettuani kirjaa kännykällä, alkoi sovellus toimia taas tabletillakin. Ilmoitin toki teknisestä ongelmasta Fabulan tuelle.

martian-sits1

Suurimmaksi osaksi paljon kirjoja lukevat ovat sitä mieltä, että kirja on parempi kuin elokuva. Tällä kertaa elokuva oli toteutettu hyvin kirjaa kunnioittaen ja ymmärsin hyvin, miksi muutamat asiat oli jätetty pois. Mielestäni tässä tapauksessa elokuva oli parempi kuin kirja. Vaikkei elokuva ei tavoittanutkaan Watneyn tylsistymistä yksinäisyydessään, se ei sentään tylsistyttänyt katsojaa liialla teknisellä tietoudella. Humanisti approves.

Itse asiassa tällä kertaa liikutuin kyyneliin David Bowien Starmanin soidessa, kun montaasissa henkilöt puhalsivat yhteen hiileen Watneyn pelastamiseksi.

Suosittelen kirjaa tiedenörteille ja kaikille muille elokuvaa.