Suomalaisia saunanovelleja

suomalaisia-sananovelleja

Olin onnistunut unohtamaan novellihaasteen.  Onneksi sain arvostelukappaleen Aviadorin syyskuussa ilmestyneestä suomalaisia saunanovelleja-kokoelmasta.  Aivan kuten kirjan kannessakin seisoo kyseessä on saunaan liittyvien novellien kirjo Juhani Ahosta Mikko Rimmiseen. Osa novelleista oli tilaustöitä osa valmiita.

Luin kokoelmaa iltapuhteella. Novellien pituudet olivatkin suurimmaksi osaksi sen pituisia, että sen lukaisi ennen nukahtamista. Muutamia poikkeuksia oli. Hannu Salaman novelli Näkymä kuivaushuoneen ikkunasta oli ylipitkä ja liian suuri osa siitä käsitteli muuta kuin saunomista. Mielestäni onnistunut novelli kiteyttää lyhyeen mittaansa oleellisen.

setting_token_200px.png

Novellihaasteen suhteen pokkaan tästä paikka-osion. Suomalaisia saunanovelleja on hyvä koonti suomalaisille tärkeästä paikasta eli saunasta. Plussaa siitäkin, että kirja on onnistuttu pitämään sopivan kokoisena iltalukemistoksi.

 

Mainokset

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

9789515239693.jpg

Tämä kirja on ollut häpeäpilkkuna lukupinossani. Sain tämän arvostelukappaleen jo tammikuussa, mutta sain kirjan luettua loppuun vasta marraskuun puolella. Sillä välin kirjasta on ilmestynyt arvosteluja niin painetussa mediassa kuin blogistaniassakin.

Tom Malmquist kirjoittaa omasta kokemuksestaan terapeuttisen kirjan. Hänen Karin- vaimonsa on viimeisillään raskaana ja joutuu sairaalaan. Koittelemusten jälkeen sairaalasta palaakin kotiin vain lapsi isänsä kanssa.

Vertasin aiemmin Tuomas Juntusen Tuntematon lapsi-kirjaa tähän teokseen. Juntusen kirjassa lapsi kuolee ja Juntunen käsittelee suruaan kirjoittamalla kirjan. Malmquist jää yksin lapsen kanssa ja kirjan loppuvaiheilla hän menettää vielä isänsäkin.

Menetys on niin kova, että tekstiä lukiessa hengästyy. Eikä vähiten sen takia, että kappaleet ovat yhtä pötköä monen aukeaman verran.

Miksikö minulla jäi kirja kesken niin pitkäksi aikaa? Luin sukkelaan kuvauksen Karinin sairaalaan joutumisesta hänen kuolemaansa. Toinen puoliso kirjasta on ennemminkin puolison kuoleman käsittelyä, johon kuuluu ihmeen vähän lapseen tutustumista ja ihmeen paljon arkipäiväistä keskustelua sukulaisten kanssa, byrokratiaa ja arkea. Pakko se on tunnustaa: samaan aikaan, kun kirjailija menetti puolisonsa, kirja menetti imunsa.

Siksipä juuri takakannen ylisanat hämäävät. Virtuoosimainen? Uskommattoman kaunis? Totta sekin, mutta editoida olisi mielestäni saanut reippaammin.

Chigozie Obioma: Kalamiehet

Kalamiehet.jpg

Tarkoitukseni oli mennä Turun kirjakahvilassa järjestettävään afrikkalaisen kirjallisuuden lukupiiriin. Kun lukupiirin päivä koitti, en ollut saanut luettua kirjaa loppuun. En kehdannut mennä juonipaljastusten pelossa lukupiiriin ollenkaan, vaan jäin kotiin lukemaan kyseisen kirjan loppuun.

Hävettää myöntää, että mielikuvani Afrikasta ovat pitkälti hyväntekeväisyysjärjestöjen rahankeruukuvien muodostamia. Siksi olikin hyvä idea yrittää lukea edes jotain Afrikkalaista. Obioman kirja Kalamiehet on ollut lukuisten kirjallisuuspalkintojen saajaksi muun muassa Bookerin.

Vaikka kirjan nimi on Kalamiehet, ei siinä paljoa kalastella. Kalastelusta kuitenkin lähtevät tapahtumat vyörymään. Veljekset innostuvat kalastamisesta. Yhdellä kalareissulla kuitenkin paikallinen kylähullu ennustaa veljenmurhan. Ennustus aiheuttaa juovan läheisten veljesten välillä ja alkaa tuhota heidän välejään hitaasti mutta varmasti.

Olin odottanut, että kirjassa olisi ollut enemmänkin afrikkalaisia piirteitä, joita en tunnistaisi, lukukokemusta häiritsemässä. Loppujen lopuksi niitä taisi olla lähinnä todennäköisesti todelliset henkilöt, joita mainittiin. Tosin heidät oli kuvattu niin, että heidän suhteensa tarinan kulkuun ymmärsi, vaikkei heitä tuntenutkaan.

Välillä teksti hyppää ajassa varoittamatta, muttei liikaa. Lähinnä menneisyyden muistelot peilaavat taidokkaasti sen hetkiseen tarinan kulkuun. Kirja olikin ahmittaviin lukeutuva. Vahva suositus siis!

Anne Mattsson: Tellervo Koivisto

a4dfa7c62501cd77d93ef0b9d01bb6ba

Ilman Manua ei olisi Tellervoa eikä ilman Tellervoa olisi Manua. Toki Tellervo Kankaanpäästä olisi voinut tulla jotain suurta ilman Manuaan, mutta viimeistään tämä kirja sinetöi ajatuksen siitä, miten Koivistojen suhteessä pienellä naljailullaan tuettiin toisiaan. Ilman Manu-ilmiötä tosin Tellervosta ei olisi kirjoitettu elämänkertaa.

Synnyin Mauno Koiviston presidenttikauden aikaan. Lapset eivät pidä muutoksesta. Siksipä saadessani tietää, että Koivisto ei ole ikuisesti presidentti, itkin. Ilmeisesti Koiviston olemuksessa oli jotain rauhoittavaa lamakauden lapsen mielestä.

Mielikuvissani Tellervo on ollut lähinnä Maunon taustajoukoissa ja pitänyt huolta, että kotona ja heidän maaseutukodissaan Tähtelässä voi Mauno rentoutua. Vaikka Tellervo omistautuikin myös kotirouvana toimimiselle, toimi hän myös hetken niin kansanedustajana kuin kunnallisvaltuutettuna. Hän toimi myös toisen aallon feministisessä ryhmässä yhdistys 9:ssä. Tellervo tuli kansalle tutuksi myös Suomen kuvalehdessä vuosien ajan ilmestyneen pakinansa kautta, jossa hän antoi mahdollisuuden kurkistaa pääministerin rouvan arkeen.

Kiinnostuin Tellervon elämänkerrasta myös senkin takia, että hän on puhunut avoimesti masennuksestaan julkisuudessa. Kuitenkaan Mattsonin elämänkerta ei mässäile maan äidin mielenterveysongelmilla vaan nostaa sen esiin varoen yhtenä osana Tellervon elämää.

Mattsson on tehnyt oivan ratkaisun jättämällä lähdetiedot kirjan loppuun. Viitteiden vilinä tekee monesta elämänkerrasta raskaan lukea. Tellervo Koiviston elämänkerta ilmestyi juuri oikeaan aikaan: rouvan muisti ei vielä ollut haastatteluja tehtäessä liian huonossa kunnossa.

Suosittelen kaikille, jotka nauttivat helppolukuisista elämänkerroista.

Joel Lehtonen: Henkien taistelu

IMG_20171015_122846.jpg

Kirjoitin aiemmin juttua Kirjablogistit ja 101 kirjaa-projektiin liittyen Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia– kirjasta. Tuolloin koin päähenkilöön, joka oli elämäänsä kyllästynyt kotirouva, samaistumisen vaikeaksi. Ei olisi pitänyt valittaa silloin…

Joel Lehtonen tunnetaan parhaiten hänen 1920 ilmestyneestä Putkinotko-kirjastaan. Opintojeni alussa minulle sanottiin, että kansatieteilijän tulisi lukea kyseinen teos sen maaseudun kuvauksen vuoksi. Lehteiltyäni tiiliskivea, totesin ettei ole minun kirjani.

Luin muutamia vuosia sitten Edward Belamyn vuonna 2000-kirjan. Jostain kumman syystä tämä Lehtosen kirja muistutti tavallaan tuota 1902 julkaistua amerikkalaista opusta. Belamyn kirjassa päähenkilö herää sata vuotta myöhemmin kovin kommunistista utopiaa muistuttavassa ajassa. Suurin osa kirjasta on utopiaan tutustumista.

Henkien taistelussa on pitkälti kyse siitä, millaisena kirjan paholainen esittelee maailman ja eritoten Suomen päähenkilölle. Aivan kuten Belamynkin teoksessa yhteiskuntakritiikki on puettu tarinan asuun. Henkien taistossa näpäytyksiä saa niin suomalainen juomakulttuuri kuin Lapuan liikekkin.

Molemmat kirjat on luettava historia mielessä pitäen. Tuohon aikaa vallitsi tosiaan kiletolaki Suomessa. Päähenkilö Kleophas Leanteri Sampila iloitsee elämästä teoksen alussa Pariisissa, jossa monet tuon ajan suomalaistaiteilijat vierailivat Tulenkantajia myöten.

Henkien taistelu jäi Lehtosen viimeiseksi teokseksi, jollei lasketa hänen postyymeja julkaisujaan. Haluaisin olla sen verran sivistynyt, jotta voisin verrata kyseistä kirjaa muuhun ajan kirjallisuuteen, mutta pettymyksekseni olen lukenut lähinnä uudempaa kirjallisuutta.

Tätä lukiessa lukijalla on oltava motivaatiota, sillä kirja on yli kuusisataa sivua pitkä ja kerrontatyyli kovin erilaista nykyiseen verrattuna.

Lisää Joel Lehtosesta Wikipediasta. 

Kirjan voi lukea sähköisenä Yle tunnusten avulla. Lue lisää täältä.

Margaret Atwood: Orjattaresi

atwood_orjattaresi_tammi.jpg

Minua hävettää. Spekulatiivisen fiktion klassikoihin lukeutuva Margaret Atwoodin Orjattaresi julkaistiin jo 1980-luvun puolivälissä. Trumpin valinnan myötä se ponkaisi taas Bestseller-listalle. Ihmettelin jo tuolloin, miksen olen lukenut kirjaa aiemmin. Kesällä HBO Nordicille tuli kirjaan pohjautuva sarja, jonka katsoimme puolisoni kanssa. Löysin Turun kirjakahvilasta kirjan ruotsinkielisenä. Loppujen lopuksi sain sen kuunneltua äänikirjana.

Uskonnolliset fundamentalistit ovat vallanneet Amerikan. Naisilta on kielletty lukeminen ja Vanhasta testamentista on poimittu kohta, jossa Saara antaa Abrahamin maata Raakel–orjattarensa kanssa saadakeen perillisen. Siispä korkea-arvoisemmissa talouksissa Gileadissa sinisiin pukeutuneilla naisilla makaa jalkojen välissä verenpunaiseen pukeutunut orjatar, jota talon isäntä raiskaa siittäen mahdollisen jälkeläisen.  Hedelmälliset naiset on siis alistettu synnytyskoneiksi. Orjattarien ja vaimojen lisäksi Gileadissa on marttoja, joiden tehtävänä on lähinnä kotityöt.

Tein periaatteessa virheen siinä, että katsoin sarjan ennen kuin kuuntelin kirjan. Läpi kuuntelukokemuksen vertasin kuulemaani näkemääni. Äänikirjan luki Susa Saukko, jonka värikäs ääni vei dystopian kauhuihin. Vaikkei tapahtumien suhteen kirjassa ollut mitään uutta TV-sarjaan verrattuna, kirja tuntui raa’emmalta kuin sarja.

Toisin kuin sarjassa, päähenkilön nimeä ei kerrottu. Omalla tavallaan tämä sai hänet tuntumaan kyynisemmältä. Kirjassa kertoja paljasti useaan otteeseen olevansa epäluotettava kertoja ja värittävänsä tarinaa.

Kirjan lopussa oli pitkä osuus jonkin tieteellisen konferenssin puheenvuoroa. Tutkijat olivat löytäneet c-kasetit, jolle Gileadista paennut orjatar oli nauhoittanut kertomuksensa. Konferenssissa pohdittiin kasettiien ja kertomuksen aitoutta. Tämä osuus kirjasta tuntui hiukan turhalta.

Arwoodin mukaan romaanissa ei ole mitään, mikä ei olisi vielä tapahtunut. Mikäli puudutamme itsemme katsomalla lähinnä kevyttä populaarikulttuurin tuotetta, emme näe koko kuvaa kuten esimerkiksi aborttiklinikoiden räjäyttelijöitä.

handmaids-tale-protest-ohio-1497436884.jpg

Yllä oleva kuva on kesäkuulta, kun Yhdysvalloissa kiristettiin jälleen abortinvastaisia lakeja. Lue lisää täältä.

HS:n juttu Orjattaresi-kirjasta 10.2 (voi olla maksumuurin takana).

 

Joel Williams: 101 very Finnish Problems

101_Very_Finnish_Problems07507.jpg

Tässäpä loistava joululahjaidea joko sille ulkosuomalaiselle ystävälle tai sille ulkomaalaiselle, joka on erehtynyt tänne muuttamaan.

Moni varmaan tietää niin kutsutut ensimmäisen maailman ongelmat, turhasta valittamisen. Joel Williams alkoi laittaa Very Finnish Problems – sivulleVery Finnish Problems – sivulle samalla tyylillä ongelmia helmikuussa 2016.

lataus.jpg

Äkkiseltään tulee mieleen Karoliina Korhosen piirtämä Finnish Nightmares-sarjakuva, jossa seikkailee Matti-niminen introvertti suomalaismies. Finnish Nightmares-sarjakuvaa on ilmestynyt jo kaksi kirjaa ja sitä on tuotteistettu muun muassa Matti-siiderin ja -heijastimen muotoon.

Very-Finnish-Problems-sauna-5-1.jpg

Siinä, missä Williamsin suomalaiset ongelmat esiintyvät feisbuuk-sivulla kuvamuodossa, kuten meemit yleensäkin, avaa hän kirjassaan suomalaisia stereotypioita ilman kuvia. Miksi suomalaiset pakenevat juhannuksena kaupungista? Mikä on Viron viinaralli? Kun feisbuuk-sivu on lähinnä hauskaa ajanvietettä, rakentaa Williams suomalaista kuvaa kirjallaan ulospäin.

Mutta missä on Suomi100-tarra kannesta?