J.R.R Tolkien: Sormusten ritarit

Miten saa IG-kuvalle tykkäyksiä? Kissalla tietenkin!

Instagramin kautta löytyi Kimppakyyti Mordoriin-lukukyyti, jossa luetaan Taru Sormusten herrasta kirja kerrallaan tammi-maaliskuun aikana välillä keskustellen. Päätin kuitenkin kirjata ajatuksiani lukumatkallani. 

Luin Sormusten herran lukioikäisenä nähtyäni Sormuksen ritarit-elokuvan. Elokuvat tulivat teattereihin joulun aikoihin jokaisena lukiovuotenani ja seuraavana vuonna sain extended edition dvd:t syntymäpäivälahjaksi. Ensimmäisellä lukukerralla pidin teosta tylsänä. Enemmän pidin lopun liitteistä. 

Lyhykäisyydessään teos kertoo hobitista, joka saa tehtäväkseen mahtisormuksen tuhoamisen. Hän lähtee matkalle läpi Keskimaan yhdessä haltian, ihmisten ja kääpiön sekä muutaman muun hobitin. Ollaan sodassa örkkejä ja hiisiä vastaan, joten matka on kivinen. Kirja on jatkoa aiemmin ilmestyneeseen Hobitti-kirjaan ja siitä on tehty elokuvatrilogia 2000-luvun alussa.

Nyt toisella lukukerralla olen yllättynyt positiivisesti. Olen lukenut suunnilleen yhden luvun päivässä pitäen välillä välipäiviä. Kerronta soljuu niin, että mieli tekisi lukea enemmänkin. 

Aika paljonkin häiritsee monesti nähtyjen leffojen kuvat ja maisemat mielessä. Paljon on poistettu: Tom Bombadil, lauleskelut, Radagast… Hobitit myös ratsastavat alkumatkan. Minulle on jäänyt mielikuva ratsastavasta hobitista lähinnä Merri kömpelönä Eowynin kyydissä Kuninkaan paluu-elokuvassa.

Leffassa myöskin edetään paljon nopeammin kuin kirjassa. Frodo lähti matkaan vasta vuosia Bilbon katoamisen jälkeen. Elokuvassa näytti, että Elrondin neuvonpitoon oli tultu tarkoituksella. Tosiasiassa osallistujat sattuivat olemaan Rivendellissä muissa asioissa ja pääsivät siten päättämään suurista asioista. Elokuvassa saattue kootaan dramaattisesti Elrondin neuvonpidossa, kirjassa se sovitaan muussa tilanteessa keskustelun lomassa. Sormuksen saattue viettää aikaa Rivendellissä kaksi kuukautta ennen lähtöä, vaikka ajat kiristyvät

En tiedä onko se 1900-luvun alun ajankuvaa vai kuuluuko se aikakauden kirjallisuuteen, mutta ylempiluokkaisista puhutaan kunnioittavasti. Frodo on selkeästi valta suhteessa Samiin. Kun Elrondin neuvonpidossa puhutaan ylhäiseen sukuun kuuluvasta Boromirista, mainitaan hänen ylevä ulkonäkönsä. Pidetäänkin outona, miten rähjääntynyt Konkari on Isildurin jälkeläinen. 

Elijah Woodin Frodo tuntuu ainakin näin alussa vässykämmältä kuin kirjan Frodo. Hahmoja kehitetään hiljalleen. Elokuvassa Gimli, Merri ja Pippin ovat koomisia hahmoja. Kirjassa Merri kuvataan varakkaana hobittina, joka ei edes asu Konnussa vaan Rankkivuossa. Hän ja Pippin eivät tunnu samanlaiselta paita ja peppu-koheltajakaksikolta.

Kirjassa Boromir on ärsyttävämpi hahmo kuin leffoissa. Hän muistuttaa moneen kertaan, että Gondoriin pitäisi mennä ja haluaa kovemmin Sormuksen ihmisten “hyvään” käyttöön. 

Silmään pisti hyvien hahmojen kaunis ulkonäkö ja rumien örkkien pahuus. Näkyykö pahuus siis päällepäin? 

Tänään aloitan lukemaan Kahta tornia. Toivottakaa minulle hyvää matkaa.

Jojo Moyes: Elä rohkeasti

Louisa Clarkin tarina jatkuu. Älä siis lue tätä eteenpäin, mikäli et ole lukenut aiempia osia Kerro minulle jotain hyvää tai Jos olisit tässä. Aiemmin hän hoiti neliraajahalvaantunutta Williä, löysi ensihoitajapoikaystävän Lontoosta, nyt Louisa lähtee kokeilemaan siipiään New Yorkissa. Will on yhä mielessä ja hän haluaa elää rohkeasti, kuten Will häntä kehoitti.

Louisa saa työpaikan rikkaan rouvan assistenttina, joka pitää sisällään kaikkea lenkkiseurana juoksemisesta ja asioiden hoitamisesta ihan seuraneitinä istumiseen. Louisa ei kotiudukaan heti New Yorkiin eikä kaukosuhdekaan ole yhtä helppo kuin olisi luullut.

Moyes kirjoittaa varmaa hyvänmielen chick litiä, joka muistuttaa oman sydämen kuuntelemisen tärkeydestä. Sarjan ensimmäinen osa koukutti niin, että luin sitä yötä myöten. Kaksi seuraavaa ovat olleet tasalaatuisen hyviä. Kuuntelin tämän Bookbeatista Heli Naskin lukemana, jonka rauhallinen ääni on vienyt minut aiemminkin saman tyylilajin seikkailuihin.

”…sai minut pohtimaan maailmaa ja identiteettiä, mutta ennen kaikkea romaani on hyvän mielen tuoja, joka sopi täydellisesti flunssalukemiseksi,” summaa Tuntematon lukija.

”Elä rohkeasti ei ole maailmankirjallisuuden merkkiteos, mutta piru vieköön, se on juuri sellainen kirja, jonka kanssa on mukava uppoutua torkkupeiton alle tuntikausiksi ja jonka luettuaan on hyvällä tuulella, ehkäpä ihmisenä vähän eheämpikin,” kirjoittaa Amman lukuhetki.

”Loun aitous suhteessa ulkonäköön perustuvaan jenkkiväkeen päälleliimataan, ja juoni kulkee ennalta-arvattavien käänteiden varassa,” kritisoi Tuijata.

David Attenborough: Yksi elämä, yksi planeetta

David Attenborough on tunnettu luonto-ohjelmien juontaja jo BBC:n alkuajoilta 1950-luvulta. Vuonna 2020 hänen nimissään julkaistiin samaan aikaan Life on Earth-dokumentti Netflixiin ja Yksi elämä, yksi planeetta-kirja. Muutamaan kertaan ihmettelin, kuinka 94-vuotias Attenborough on pysynyt kunnossa, jotta voi esitellä meille maailman ihmeitä.

Paljastan heti alkuun, että kirja ja dokumentti kulkevat samoja polkuja. Niissä on miltei samat asiat. Kirja oli myös todella nopea lukuinen. Siinä oli paljon kuvia ja taitto oli väljä.

Kirja alkaa todistajanlausunnolla: Attenborough on nähnyt elämänsä aikana luonnon monimuotoisuuden vähenemisen ja ollut mukana tuomassa luontoa kansan olohuoneisiin. Pysäyttäviä lukuja ovat lukujen alussa maapallon asukasluku, hiiltä ilmakehässä sekä koskematonta luontoa jäljellä.

Seuraavaksi kirjassa kerrotaan, mitä on edessä sekä maalataan tulevaisuuden visio. Attenboroughilla on konkteettisia keinoja ja esimerkkejä, kuinka maapallon tilaa saadaan parannettua. Suurin osa keinoista on isomman skaalan toimia, mutta ainakin yksi on jokaisen toteuttettavissa. Jokainen voi vähentää eläinkunnan tuotteiden kulutusta.

Sijoitin kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa. Annoin kirjalle viisi tähteä.

Jeff Smith: Bone

Luin teininä Luupäät-sarjakuvaa, mutten päässyt ihan loppuun asti. Päätin korjata asian hankkimalla sarjan kaikki osat käsittävän noin 1300 sivuisen järkäleen alukuperäiskielellä. Tätä ei lueta ennen nukahtamista sängyssä. Kirjan kanssa piti asettautua nojatuoliin ja perehtyä teokseen.

Fone, Smiley ja Phoney Bone saapuvat Bonevillestä laaksoon. Bone-nimi viittaa heidän luumaiseen olemukseensa. Kunnollinen Fone on Smileyn ja Phoneyn serkku. Kolmikko on ajettu kotoaan Phoneyn konnankoukkujen takia. Laaksossa he tutustuvat Thorn-tyttöön ja hänen Rose-mummoonsa. Fone vähän ihastuukin Thorniin.

Laakson ihmisten ja rottaolioiden aselepo järkkyy ja petoja nähdään yhä enemmän laaksossa. Thorn näkee kummallisia unia. Luupäiset serkukset ajautuvat seikkailuun, josta ei käänteitä ja lohikäärmeitä puutu. Tarina alkaa kepemmin, mutta synkkenee asteittain.

Piirrosjälki miellyttää silmää eikä huumoriakaan puutu. Mitä muuta sarjakuvalta voisi toivoa? Suosittelen kaikkia sarjakuvan ystäviä tarttumaan tähän järkäleeseen! Viiden tähden lukukokemus!

Enpä tiennyt sarjan monista palkinnoista ennen kuin vilkaisin kirjan takasivua. Huomattavin näistä toki on sarjakuvien Oscariksikin tituleerattu Eisner-palkinto. Ja ansaitusti!

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

Noran elämä on täynnä pettymystä. Kun työelämä runtelee ja kissa kuolee, hän kokee maailman liian painavana. Hän päättää tappaa itsensä. Kuoleman sijaan hän astuukin Keskiyön kirjastoon, jossa häntä tervehtii lapsuuden kirjastosta tuttu Rouva Rouva Elm kehottaa Noraa selaamaan Katumuksen kirjaa, johon on kirjattu kaikki pienet ja suuret katumuksen aiheet Noran elämästä.

Mitä, jos olisinkin jäänyt siihen suhteeseen? Tai tavoitellut erilaista uraa? Näitä Nora pohtii selatessaan Katumusten kirjaa. Rouva Elm ojentaa Noralle kirjan kirjastosta, jonka maailmaan Nora imeytyy. Siellä hän saa kokeilla, mitä jos-elämäänsä. Heti kun hän huomaa pettyvänsä siihen, hän palaa Keskiyön kirjastoon. Mutta Keskiyön kirjasto on olemassa vain keskiyöllä.

Kirja on nopealukuinen ja luvut ovat sopivan pituisia. Vaikka masennus onkin rankka aihe sopii kirja kassikirjaksi eli kirjaksi, jota luetaan pala kerrallaan vaikkapa apteekin jonossa tai ennen nukkumaanmenoa.

Kesällä parvekkeella ahmimani Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään oli viiden tähden lukukokemus. Odotukset Keskiyön kirjaston kohdalla olivat siis kovat. Vaikka kirja olikin hyvä, ei se ollut samalla lailla ahmimiskamaa. Selkeä neljän tähden kirja kuitenkin.

”Pidän Matt Haigin tavasta kirjoittaa kevyehköjä kirjoja aiheista, joissa olisi ainesta paljon raskassoutuisempiinkin kirjoihin,” kirjoittaa Kirjojen keskellä.

”Lukijalle selitettiin mielestäni liian helpoksi kaikki, mitään ei jätetty arvailujen varaan. Päähenkilön kokemat opetukset olivat suhteellisen yllätyksettömiä ja alleviivaavia – lukiessa tietää kyllä miten kirja päättyy, ja näin se oikeastaan tekeekin,” kritisoi Lukutuulia.

”Masennus ja itsemurhat eivät ole mitään leikkisiä aiheita, ja niistä voisi tulla myös hyvin äkkiä synkkiä ja surullisia kirjoja. Elävässä elämässä näin on aina. Matt Haig on miettinyt ja käsitellyt aihetta eri tavalla fantasian kautta,” pohtii Kirjasähkökäyrä.

Tyra Banks: Perfect Is Boring: 10 Things My Crazy, Fierce Mama Taught Me about Beauty, Booty, and Being a Boss

Katsoin aikanaan innoissani Tyra Banksin luotsaamaa Amerikan Huippumalli haussa-realityä. Ystäväni toi minulle jopa Jenkkilässä käydessään t-paidan sarjan logolla. Olin siis innoissani, kun Banksin Perfect is Boring löytyi Audiblen alennuskirjoista.

Banksin tarinan lisäksi kirjassa suitsutetaan kehopositiivisuutta, sisukkuutta ja oman tien etsimistä. Banks ei luopunut ruuasta nauttimisesta ja taipunut mallitoimiston kehotukseen laihduttaa vaan muokkasi uraansa näköisekseen. Hän myös oppi kantapään kautta, milloin on aika luovuttaa.

Äänikirjan lukijoina vuorottelevat kirjan yhdessä kirjoittaneet Banks ja hänen äitinsä Carolyn London. Kirja on niin loistavasti luettu, etten osaa kuvitella sitä perinteisenä kirjana.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille oman tiensä kulkijoille sekä tietenkin Tyra Banksin faneille.

Katharine McGee: Amerikan kuninkaalliset

Halusin kevyttä kuunneltavaa. Vaihtoehtotodellisuuteen sijoittuva Amerikan kuninkaalliset sopi siihen mainiosti.

Kirjan maailmassa Yhdysvalloissa ei ole missään vaiheessa ollut presidenttiä, vaan George Washingtonista oli tullut aikanaan ensimmäinen Amerikan kuningas. Tämä ilmeisesti on vaikuttanut siihen, että muuallakin maailmassa on enemmän monarkeja. Kirjassa mainitaan esimerkiksi Venäjän tsaari.

Kirjassa seurataan neljää nuorta naista. Hallitsevan kuninkaan isä sääti lain, jonka mukaan naisestakin voi tulla Amerikan hallitsija. Kruununprinsessa Beatrice on kunnollinen ja kansan suosikki. Hänen sisaruksensa kaksoset Jefferson ja Samantha sen sijaan päästelevät enemmän höyryjä ja pohtivat, mitä voivat tehdä elämällään kameroiden edessä.

Beatricen ja Samanthan lisäksi kertojina ovat kaksi hyvin erilaista naista: Nina ja Dafne (en ole varma, miten nimi kirjoitetaan, koska kuuntelin kirjan äänikirjan). Nina on Samanthan lapsuudenystävä. Heillä on samanlaiset tatuoinnit ystävyyden merkkinä. Siinä missä, Sam on villi rajojen kokeilija, Nina on järjen ääni. Dafne sen sijaan on entinen Jeffersonin tyttöystävä, jonka elämän tarkoitus on pitää yllä hyvää mainetta ja päästä prinssin puolisoksi.

Kirja vaihtoehtohistoriasta olisi voinut saada enemmänkin irti. Jos kuninkaat istuisivat vallan kahvasssa presidenttien sijaan, mikä olisi demokratian laita? Kirja on kuitenkin puhdasta rakkaushömppää. Kirjassa on useampiakin kiellettyjä rakkauksia.

Kirjan juonikuviot jäivät auki. Seuraava osa ilmestyykin suomeksi ensi keväänä. Kirja on kevyttää kuunneltavaa, jonka juonikuviot ovat arvattavissa. Kirjan amerikkalaiset rakastavat kuningashuonetta varauksettomasti. Olisikin mielenkiintoista lukea jatkossa kuningashuoneen vastoinkäymisistä.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 11 vaihtoehtohistoria.

Margaret Atwood: Viimeisenä pettää sydän

Kyllä tulee selväksi, millä tätä kirjaa markkinoidaan. 1980-luvun puolivälissä ilmestyneen Orjattaresi- kirjan pohjautuneen Handmaid’s tale-TV-sarjan ansiosta viimeistään kuuluisuuteen ampaiseen Margaret Atwoodin sukunimi on tämän teoksen kannessa isommalla kuin kirjan nimi. Takakannessa ei ole juonikuvausta vaan iso kuva kirjailijasta.

Atwoodin sanotaan olevan dystopioiden mestari eikä tämänkään kirjan premissi petä. Yhdysvalloissa on massatyöttömyys. Kotinsa menetäneet Stan ja Charmaine asuvat autossa paeten välillä väkivaltaisuuksia. He kitkuttelevat Charmainen tarjoilijatyön tipeillä. Työpäivänsä lomassa tv:tä katsoessaan Charmaine huomaa mainoksen, jossa luvataan muuttaa heidän elämä.

He muuttavat suljettuun kaupunkiin, joissa asunnot jaetaan toisen pariskunnan kanssa. Vuorokuukausina Stan ja Charmaine ovat hyvin hoidetussa vankilassa. Vuorokuukausina toisen pariskunnan ollessa vankilassa, Charmaine ja Stan asuvat talossaan. Kaikki näyttää aluksi hyvältä. Kailla on töitä ja toimeentulo. Vähitellen kulissit alkavat rapistua.

Suoraan sanottuna Stan on ällöttävä tyyppi. Hän yrittää tehdä naisen vainoamisesta hyväksyttyä, kun Charmaine ei ole halutunlainen sängyssä. Ällötyksen tunteeni Staniä kohtaa muistuttivat inhoa, jonka koin lukiessani Rosa Liksomin Hytti Nro 6:ta. Minun piti ihan kysyä puolisoltani, onko tälläisiä ihmisiä olemassa. Toisaalta, onhan se hieno, että jollaine on taito kirjoittaa hahmoja, jotka herättävät näin vahvoja tunteita.

Kirjassa tapahtuu odotettua enemmän ja silti loppu onnistuu yllättämään. Lopullinen kysymys onkin, valitaanko rakkaus vai vapaus?

Fredrik Backman: Kiekkokaupunki

Helmet-haasteen urheiluun liittyvä kirja-kohta aiheutti harmaita hiuksia. Muistan lukeneeni joskus Karo Hämäläisen Yksin-kirjan, joka oli fiktiivinen elämänkerta Paavo Nurmesta. Urheilua oli siinä makuuni aivan liikaa. Onneksi Lappe lukee-youtubekanavalla mainittiin Fredrik Backamin Kiekkokaupunki-kirja, joka olisi urheilukirja, mutta myös paljon muutakin.

Onneksi en muistanut, että olen aiemmin yrittänyt lukea Backmanilta kirjaa Britt-Marie kävi täällä, joka oli mielestäni ihan kamala. Kirja jäi kesken. Onneksi on blogi, jotta voi muistella huonojakin lukukokemuksia.

Piskuinen Björnstad elää ja hengittää jääkiekkoa. Se tuo jotain iloa kuolevaan, kylmään ja pimeään pohjoisen kaupunkiin. Ne, jotka eivät pääse jääkiekon avulla kaupungista, päätyvät kaupungin tehtaaseen töihin. Mikäli juoniorijoukkue voittaisi mestaruuden, voisi kaupunki saada jääkiekkolukion ja nousta jaloilleen. 

Keskiössä on Anderssonin perhe, jonka isä Peter on palannut kaupunkiin NHL-uransa jälkeen johtamaan kotikaupunkinsa jääkiekkoseuraa. Peterin vaimo Mira on asianajaja, poika Leo pelaa jääkiekkoa ja tytär Maya soittaa kitaraa. Mayan paras ystävä Ana on Mayan toinen puolisko. Kirjassa tutustutaan myös juniorijoukkueen tähtipelaaja Keviniin, Boboon ja Benjiin, joka käykin aikamoisen kasvun kirjan aikana.

Jokaisella kaupunkilaisella tuntuu olevan jokin suhde jääkiekkoon, kunnes tapahtuu jotain, joka pakottaa jokaisen kaupunkilaisen valitsemaan puolensa. Kenen sanaan voi uskoa? Onko seura tärkeämpi kuin yksilön hyvinvointi?

Kiekkokaupunki ei kerro pelkästään jääkiekosta vaan myös ystävyydestä ja uskollisuudesta. Se nostaa tapetille myös pukuhuonepuheen, joka minulle naisena nostaa niskakarvat pystyyn. 

Viiden tähden lukukirja, jonka sivut kääntyivät kuin itsestään. 

HBO:lle on tulossa lähiaikoina kirjaan perustuva TV-sarja.

Sopii Helmet 2020-lukuhaasteeseen kohtaan 14. Urheiluun liittyvä kirja.

Kim Liggett: Armonvuosi

Tierney elää piirikunnassa, jossa hirttotuomio tulee unien näkemisestä. Hän on nähnyt unia pienestä tytöstä ja punaisesta kukasta. Pian tulee aika, jolloin hänen valkoinen hiusnauhansa vaihdetaan punaiseen ja vartijat saattavat hänet ja monet muut tytöt kauas metsään viettämään armonvuotta. Armonvuotta, jonka aikana tyttöjen on päästävä eroon taikavoimistaan.

Armonvuodesta ei ole ollut lupa puhua piirikunnassa, mutta sen rankkuudesta on kielinyt palaavien tyttöjen huono kunto. Yksitellen tytöt kääntyvät toisiaan vastaan. Heidän leirinsä ulkopuolella vaanivat saalistajat, jotka nylkevät tyttöjä elävältä.

Tämä kirja on yhdistelmä Handsmaid’s talea ja Kärpästen herraa. Se pitää otteeseen loppuun asti. Olisin antanut teokselle viisi tähteä, mikäli se olisi osattu lopettaa noin kymmenen sivua aiemmin. Muutoin annan vahvan suosituksen tämän kirjan lukemiseen.

”Mitään iloista kevytmielistä kesälukemista tämä kirja ei ole,” todetaan Siniset helmet-blogissa.

”Kun pääsin tarinaan kiinni, en malttanut lopettaa lukemista!” hehkuttaa Kirjoihin kadonnut.

”Näin kirjaa lukiessani tämän elokuvana, ja pikaisella googlettelullahan selvisikin, että Universal on ostanut kirjan elokuvaoikeudet,” tietää Kirjapöllön huhuiluja.