Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide

Kävin muutama viikko sitten HAMissa Ellen Thesleff-näyttelyssä, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Olin aiemmin lukenut Thesleffistä Hesarin kuukausiliitteestä. Niinpä hain kirjastosta Hanna-Reetta Schreckin Thesleff-kirjan. Schreck tekee väitöskirjaa Thesleffiin liittyen ja on perehtynyt hänen kirjeenvaihtoonsa, joten asiantuntemusta kyllä löytyy.

Jokaisen luvun avaa taideanalyysi. Kirjassa on myös useita värikuvia Thesleffin teoksista, vaikkakin ne pääsevät oikeuksiinsa vasta livenä nähtynä. Oli miten oli, taideanalyysit tuovat Thesleffin työt lähemmäksi ja nostavat hänen ammattitaitonsa esiin.’

Ellen Thesleff syntyi 1865 suomenruotsalaiseen perheeseen. Ajalleen erikoista oli, että hänen perheensä kannusti häntä pyrkimyksissä ruveta ammattitaiteilijaksi. Tuohon aikaan säätyläismiehet tekivät nk. grand tourin Euroopassa nähdäkseen maailmaa ja sivistääkseen itseään. Kertookin paljon Thesleffin perheestä, että isä vei 17-vuotiaan Ellenin grand tourille.

Ellen matkusti paljon ja oli oikea kosmopoliitti. Siinä missä Suomessa jämähdettiin kansallisromanttiseen taiteeseen, matkasi Ellen eteenpäin ja haisteli uusia tuulia Euroopassa. Erityisen tärkeä kohde hänelle oli Italian Firenze ja Muroleen kesäkoti Suomessa.

Naiseus ja ruotsinkielisyys toivat omat haasteensa Ellen Thesleffille. Monesti hänen taidettaan selitettiin naiseuden kautta ja usein suomenkielinen krittiikki oli kovempaa kuin ruotsinkielinen. Voidaan vain arvailla, miten Thesleff olisi otettu vastaan, mikäli hänen näyttelynsä olisi matkannut Amerikkaan.

Ellen Thesleff-näyttely HAMissa 26.1.2020 saakka.

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Rakastan Mia Kankimäen esikoista Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, jossa hän tutki Heian-kauden japanilaisessa hovissa eläneen ja runoilleen naisen Sei Shonagonin elämää. Olinkin innoissani uutuuskirjasta Naiset joita ajattelen öisin. Aluksi jaksoin keikkua pitkänpitkässä kirjaston varausjonossa, jossa kyllästyin odottamaan ja pian ostinkin kirjan itselleni. Lueskelin kirjaa iltaisin. Pidän Kankimäen tyylistä niin paljon, etten olisi halunnut kirjan loppuvan koskaan ja siksi makustelinkin sitä pienissä paloissa.

Kankimäki on nelikymppinen, perheetön ja oravanpyörästä hypännyt. Hän ajattelee öisin ennen nukahtamistaan esikuvinaan pitämiä naisia, joista hän saa voimaa. Hän päättää lähteä kulkemaan yönaistensa jalanjäljissä, ensin Afrikkaan, sitten Italiaan ja Japaniin.

Vaikka kirja tuntuukin kaikin puolin ihanalta ja voimauttavalta lukukokemukselta, suosittelen lukemaan Nelli Ruotsalaisen kirjoituksen, jossa hän kyseenalaistaa Kankimäen retken, etenkin kolonialistisen katseen piirtämän Afrikka-osuuden. Villi Afrikka ei ole länsimaisia unelmia varten.

Annoin Goodreadsissa Yönaisille viisi tähteä. Luettua Ruosalaisen kirjoituksen, aloin pohtia, pitäisikö minun lukea kirja uudelleen kyseenalaistaen enemmän Kankimäen tapaa eksotisoida kohteitaan. Miten pitkälle voi mennä voimautumisen nimissä?

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Tämä kirja oli poltellut hyllyssäni jo useamman vuoden. Halusin jonkun pokkarin iltalukemisiksi ja tämä valikoitui käsiini.

Ja mitä luinkaan!

Amy Chua on toisen polven amerikankiinalainen, joka on avioitunut maallistuneen amerikanjuutalaisen miehen kanssa. He päättävät kasvattaa kaksi tytärtään kiinalaisin kasvatusmenetelmin juutalaiseen uskoon.

Tässä on muutamia asioita, joita tyttäreni Sophia ja Louisa eivät koskaan saaneet tehdä:

– käydä yökylässä
– kutsua leikkikavereita kotiin
– osallistua koulunäytelmään
– valittaa siitä, että jäivät koulunäytelmän ulkopuolelle
– katsoa televisiota tai pelata tietokonepelejä
– valita itse harrastuksiaan
– tuoda koulusta kymppiä huonompia arvosanoja

Chua valitsee tyttärille soittimet, joiden soittoa he harjoittelevat tunteja jokaisena viikonpäivänä. Vanhempi tytär, Sophia, nielee äitinsä ankarat kasvatusmetodit mukisematta, kun taas nuoremman, Louisan, kanssa Chua joutuu taistelemaan.

Vaikka olenkin itse ”hiukan” rennompien kasvatusmetodien kannalla, ahmin Chuan tekstiä nälkäisenä. Kirja oli taitavasti kirjoitettu ja se tarjosi kurkistusikkunan erilaiseen maailmaan. Chua ja hänen miehensä ovat molemmat juristeja, joten heidän tulotasonsakin tarjosi heille mahdollisuuden kustantaa tyttärilleen yksityisopettajia.

Kuitenkin Chua itsepäisyydessään oli kaikkein mielenkiintoisin. Hän uhrasi paljon aikaa omien töidensä lisäksi vahtiakseen tytärtensä koulu- ja soittoläksyjen tekoa. Mikään ei tuntunut riittävän ja hän uskoi lastensa kiittävän häntä uhrauksista. Miten tässä käy? Sen saat tietää, mikäli luet tämän kirjan loppuun.

Jenni Holma, Veera Järvenpää, Apila Pepita Miettinen, Kimmo Lusta & Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli – Ei-binäärisiä ihmisiä

Sain viimein käsiini vuonna 2017 ilmestyneen Näkymätön sukupuoli-teoksen. Kirjassa käsitellään muunsukupuolista eli sitä, kun ihminen ei koe olevansa nainen eikä mies vaan jotain muuta.

Kirja alkaa Tarja Halosen esipuheella. Sen jälkeen seuraa sanasto, josta tosiaan on hyötyä henkilökuvia lukiessa. Mutta ennen niitä on sarjakuvia, jotka valoittavat hyvin muunsukupuolisten arkea. Yhdessä niistä Kimmo Lust kertoo arjestaan muunsukupuolisena äitinä.

Kirja on avaa hyvin sukupuolen moninaisuutta, mutta jään miettimään, lukeeko kirjaa jo valmiiksi avarakatseiset ihmiset. Varmastikaan ne, jotka oppisivat siitä eniten, eivät tartu kirjaan. Sääli sinänsä.

Reader, why did I marry him-blogin Omppu Martin, ehdottaa, että Näkymätön sukupuoli tulisi lukea koulun terveystiedon tunnilla.  

Kirjanurkkaus-blogissa nostetaan esiin kirjan yhteiskunnallinen aspeksti. Translaki kuntoon!

Mitä luimme kerran-blogissa pohditaan cis-heteronaisen kohtaamaa sukupuoleen liittyvää kamppailua ja todetaan, ettei se ole niin paha kuin muunsukupuolisilla.

Annastiina Heikkilä: Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa

9789515246110.jpg

Olen törmännyt aika ajoin teoksiin, joissa esitellään ranskalaisten naisten erinomaisuutta. Milloin ranskattaret eivät liho, kasvattavat täydelliset bebet tai ovat tyyli-ikoneita. Annastiina Heikkilä on Yle:n Ranskan kirjeenvaihtaja, joka kurkistaa myytin taakse.

Kirjan kaksisataaviisikymmentä sivua täyttyvät artikkeleista, joissa pohditaan muun muassa #metoo-liikettä, uskonvapautta, ulkonäköä ja tasa-arvoa. Vaikka Ranska onkin olevinaan edistyksellinen demokratia, on naisen raskasta elää siellä täyttä elämää. Ongelmat lakaistaan pois silmistä.  Ihmetellään, missä ovat kaikki ylipainoiset ranskattaret. Lähiöissä näkymättömissä, sillä heitä syrjitään työnhaussa ja he joutuvat elämään puolinaista elämää. Samoin käy huivia tai muuta uskonnollista tunnusta käyttävälle.

Ainoa positiivinen viesti, jonka löysin kirjasta oli se, ettei äitiys nähdä suorittamisena ja paineena, kuten muualla. Tosin lapsentahtista kasvatusta ei Ranskassa ole vaan laitetaan päiväkotiin jo äidin palatessa töihin muutaman kuukauden kuluttua synnytyksestä. Eletään vanhempien, ei lasten ehdoilla.

Ranska pitää kynsin hampain kiinni ranskalaisuuden mielikuvasta, johon kuuluu niin tyyli kuin leikkisä flirtti. Jotenkin tuntuikin ”vain Ranskassa” – jutulta, se että #metoosta suivaantunet etuoikeutetut ylempään luokkaan kuuluvat naiset tekivät manifestin, jossa puolusteltiin ahdistelijoita ja sekoitettiin flirtti ja seksuaalinen ahdistelu.

Kirja oli hyvin ja pilke silmäkulmassa kirjoitettu. Minulle tuli kuitenkin sellainen kuva Ranskasta, ettei tekisi mieli ensinkään asua siellä rakenteisiin pesiytyneen syrjinnän takia.

Jussi Ahlroth, Mike Pohjola: Westerosin kirjeenvaihtaja

9789511325819.jpg

Ainoa kirja Helsingin kirjamessuilta, josta maksoin täyden hinnan ja sain vielä signeerauksenkin oli spekulaatio-opus liittyen Game of Thrones-sarjaan. Näin Jussi Ahlrothin ja Mike Pohjolan kertovan kirjasta ja juttelevan sarjasta messuilla ja innostuin. Kotiin palattuani luin kirjan miltei yhdeltä istumalta. Kirja keskittyy siis Game of Thrones-tv-sarjaan eikä suinkaan Tulen ja jään laulu-kirjansarjaan, johon tv-sarja perustuu.

Jussi Ahlroth on pitänyt tv-sarjan neljännen kauden ajoista lähtien Helsingin sanomien nettisivuilla Westerosin kirjeenvaihtaja-blogia, jossa hän on analysoinut ja spekuloinut sarjan käänteitä. Kustantamon puolelta tuli idea kirjasta, jotta faneilla olisi jotain viimeistä, kahdeksatta kautta odotellessa.

Kirja koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa kerrataan jo nähtyjen seitsemän kauden tapahtumia. Toisessa osassa on artikkeleita muun muassa sarjan linnoituksista ja sukupuolen reprensentaatioista sarjassa. Kolmas osa, noin viisikymmentä sivua, on omistettu viimeisen kauden spekulaatioille.

Kirja on pieteetillä tehty ja mukaan on otettu fanitkin. Kirjoittajat kysyivät Game of Thrones Suomi- facebookryhmässä fanien lempi- ja inhokkijaksoja ja -kohtauksia. Kirja ei tarkastele myöskään sarjaa kritiikittömästi vaan pohtii sarjan kohokohtia ja aallonpohjia.

Sarjan kahdeksannen tuotantokauden jaksot on kuvattu, muttei esitysajasta ole muuta tieto, kuin että se olisi vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla. Sitä odottaessa suosittelen faneille tätä kirjaa.

Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)

IMG_20181015_164457.jpg

Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) on saanut innoituksena viime vuonna ilmestyneestä Iltasatuja kapinallisille tytöille-kirjasta, jossa kerrottiin sadun muodossa eri maalaisista naisista. Suomalaista versiota kaivattiin ja sen tuottamiseksi järjestettiin varainkeruukampanja. Kirjaa on ollut tekemässä suomalaisia kirjoittaja- ja kuvittajanaisia.

IMG_20181015_164508.jpg

Kirjassa kerrotaan tunnetuista ja vähemmän tunnetuista omaa polkuaan kulkeneista naisista sadun muodossa. Osaa on haastateltu kirjaa varten, osaa varten on sukellettu arkistoihin. Tämä kirja osoittaa, että suomalainenkin tyttö voi olla halutessaan, mitä vain, kunhan on periksantamaton ja uskoo itseensä.

 

 

Ken Mogi: Löydä oma ikigai

loyda-oma-ikigai.jpg

Varsinkin näin kaamoksen kurkkiessa nurkan takaa, on aika käpertyä viltin alle lukemaan. Kun ei huvita mennä ulos myrskyyn tai suorittaa mitään, haluan lukea yhä uudelleen hyvinvointioppaita, joissa todetaan eri sanankääntein ”sinä riität” ja ”kulje omaa polkuasi”.

Japanilainen ikigai kuuluu samantapaiseen hyvinvointijargoniin kuin tanskalainen hygge (kirjoitin hyggestä täällä), tosin japanilaisen twistillä. Molemmat esittelevät maansa hyvinvointifilosofiaa pureutuen samalla maanmiestensä mielenlaatuun.

37793368_245062552782828_9173459594842734592_n.jpg

Tiivistettynä ikigai on syy nousta sängystä ylös. Sekä kirjan alussa että lopussa esitellään ikigain viisi pilaria:

  1. Aloita pienesti
  2. Vapauta itsesi
  3. Harmonia ja kestävyys
  4. Iloitse pienistä
  5. Ole läsnä tässä ja nyt

Alun ja lopun väliin mahtuukin sitten paljon esimerkkejä japanilaisen kulttuurin kautta niin salarymanien kuin sumopainijoidenkin kautta. Juuri esimerkkeihin pureutuminen tekee lukukokemuksesta soljuvan.

Karolina Kouvola: Soturit Assasiineista samuraihin

36146095.jpg

Soturikulttuureja tutkineen Karolina Kouvolan kirja Soturit on ilahduttavaa luettavaa. Vaikka kirjan keskiössä onkin eri aikoina ja eri kulttuureissa eläneet soturit, kertoo Kouvola samalla paljon muutakin kunkin aikalaissoturin maailmasta.

Mukaan on valikoitunut viikingit, assasiinit, temppeliherrat, samurait, lakotot sekä intialaiset tugeeni-kuristajat. Kirjaa olisi lukenut pidemmällekin. Mukana olisi voinut olla vaikka Suomen sisällisosdan jääkärit.

Mitä lähemmäs nykyaikaa kirjassa tullaan nykyaikaa, sitä runsaammaksi teksti muuttuu lähteiden varmentuessa ja monipuolistuessa. Tarinoissa viikinki-berserkeistä on mukana paljon legendaa, kun taas samurai- ja lakoto-kappaleissa on jo valokuvia.

Tämä kirja ei sopinut kassi-kirjaksi eli pätkissä luettavaksi vaan vaatii keskittymistä. Siis käpertykää lukunurkkauksiinne ja lukekaa sotureista.

Huhtikuun lopun pikaiset

Lukujumi on hellittänyt, mutta blogijumi on edelleen. Siksipä kirjoitan lukemistani kirjoista lyhyesti, jos se vaikka avaisi tulpan.

mitamattitarkoittaa-web.jpg

Silmäilin tätä kirjaa useampana vuosia kirjamessuilla Savukeitaan pisteellä ennen kuin ostin sen. Nyt sain viimein sen luettuakin. Benita Heiskasen toimittamassa esseekokoelmassa kulttuurintutkijat pohtivat Matti-ilmiötä sankaruuden ja antisankaruuden tematiikkaa sivuten. Kirja oli miellyttävä luettava ja suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat Matista muutakin kuin keltaisen lehdistön pintaraapaisun.

lataus

Chimanda Ngozi Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä on ohut pamfletti, joka puhuu tasa-arvon puolesta. Minulle kirjassa oli uutta lähinnä naisten asema Nigeriassa. Ymmärtääkseni teksti pohjautuu Adichien TEDxEustonissa pitämään puheeseen.  Tämä on jaettu jokin aika sitten kaikille yhdeksäsluokkalaisille. Toivottavasti kirja avasi monille heistä uusia maailmoja ja antoi ajattelemisen aihetta.

6182.jpg

Markku Ojasen Onnellisuuksien oivaltaja pureuttuu onnellisuuteen tieteen näkökulmasta. Kirjassa määritellään onnellisuutta ja pohditaan mitkä tekijät edistävät onnellisuutta. Vaikka kirja onkin populaaritiedekatsaus on teksti paikoin raskasta luettavaa kaikenmoisten tilastotietojen keskellä. Päädyin hyppimään lukiessani ja lukemaan lähinnä kunkin kappaleen loppukaneetit.

Tälläistä tällä kertaa.  Kohti vapun odotusta!