Leffa vai kirja: Death note

SNote.jpg

Siitä on melkein kymmenen vuotta, kun lukaisin englanninkielisen käännöksen Death Note-mangasta. Sarja oli jo tuolloin tullut päätökseensä. Kaksitoista osaa on sopiva manga. Varsinkin, jos vertaa toiseen pojille suunnattuun suosittuun mangaan, Narutoon, josta on mennyt maku sen jatkuessa yhä vaan.

Light Yagami on lukioikäinen pojankloppi, kun hänen eteensä tippuu muistikirja. Ryuk- shinigami, kuoleman jumala, on omistanut sen aiemmin ja seuraa tapahtumia puolueettomani, hieman toki huvittuneena, kun Light ymmärtää pitävänsä käsissään Death Notea. Mikäli kirjaa hallussava pitävä tietää kohteensa nimen ja kasvot, voi hän kirjoittaa tämän nimen muistikirjaan. Jollei kuolintapaa määritellä tarkemmin, kuolee kohde sydänkohtaukseen parin minuutin kuluessa.

Light näkee tässä mahdollisuuden oman käden oikeuteen. Pian rikolliset alkavat kuolla sitä mukaa kuin heistä kerrotaan mediassa. Osa ihmisistä on tyytyväisiä, että joku ottaa oikeuden omiin käsiinsä hitaan oikeuslaitoksen sijaan. Kaikki eivät kuitenkaan yhdy Kiran, Lightin keksimän alter egon, oikeuskäsitykseen. Niinpä juttua alkaa selvittää ryhmä poliiseja ja agentteja, muun muassa Lightin isä sekä eksentrinen Lightin ikätoveri, L.

Lue lisää Death Note-mangasta täältä.

Totta kai manga sovitettiin animeksi. Lisäsin ylös ikonisen kohtauksen, jossa Light onnistuu naruttamaan Kiran jahtaajia näyttäen syyttömänä.

Usein animeversiot manga-sarjoista noudattavat pitkälti mangan polkua ja tarinan kulkua. Samoihin aikoihin Japanissa tuli myös live action elokuvatrilogia Death Notesta.

Miksi kirjoitan tästä nyt tänään? Katsoimme eilen Netflixistä jenkkiversion Death Notesta. Olin kuullut tästä versiosta paljon huonoa, mutta halusin katsoa sen silti, koska haluan nähdä aina eri versioita samasta tarinasta. Esimerkiksi Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas-filmatisointien vertailu on hauskaa.

Useimmiten on käynyt niin, että pidän eniten alkuperäisestä tuotteesta oli se sitten kirja tai elokuva. Jotkut uudelleenfilmatisoinnit eivät satu niin paljoa kuin tämä Death Note. Esimerkiksi vuonna 2001 Tom Cruisen tähdittämä Vanilla Sky pohjautuu 1997 ilmestyneeseen espanjalaiseen Abre los ojos-elokuvaan. Penelope Cruz näyttelee molemmissa elokuvissa samaa hahmoa, joka huvittaa minua suuresti. Hollywood versio on suunnilleen sama tarina isommalla rahalla.

Jenkkiversio Death Notesta on sen sijaan selkeästi haluttu kääntää nykyistä amerikkalaista nuorisoa miellyttäväksi. Premissi on sama, mutta mitä pidemmälle elokuva etenee se erilaisemmaksi se muuttuu mangaan verraten. Huomasin kysyvänä usein elokuvan aikana: MIKSI?

Minua kiinnostaisi nähdä enemmänkin japanilaisten kommentteja jenkkien versioista heidän elokuvistaan. Japanilainen ja amerikkalainen kauhu ovat erilaisia. Jenkkiversioissa on paljon enemmän säikyttelyä, kun taas japanilaiset rakentavat tunnelmaa hitaasti ja taitavasti. Myös juurikin tässä Death Note-filmatisoinnissa minua häiritsi Lightin ja hänen tyttöystävänsä suhde. Toisaalta, jos he olisivat käyttäytyneet kuten japanilaiset nuoret, ei elokuva olisi ollut uskottava jenkeille.

Lopuksi haluan mainita guilty pleasure-artististani. Taylor Swiftin kolme vuotta sitten ilmestyneen Blank space-biisin musiikki video oli jo silloin mielestäni viittaus muun muassa juurikin Death Note-sarjakuvaan. Lisää pohdintaa tästä viittauksesta voitte lukea muun muassa täältä.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s