Kirjoitin aiemmin juttua Kirjablogistit ja 101 kirjaa-projektiin liittyen Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia– kirjasta. Tuolloin koin päähenkilöön, joka oli elämäänsä kyllästynyt kotirouva, samaistumisen vaikeaksi. Ei olisi pitänyt valittaa silloin…
Joel Lehtonen tunnetaan parhaiten hänen 1920 ilmestyneestä Putkinotko-kirjastaan. Opintojeni alussa minulle sanottiin, että kansatieteilijän tulisi lukea kyseinen teos sen maaseudun kuvauksen vuoksi. Lehteiltyäni tiiliskivea, totesin ettei ole minun kirjani.
Luin muutamia vuosia sitten Edward Belamyn vuonna 2000-kirjan. Jostain kumman syystä tämä Lehtosen kirja muistutti tavallaan tuota 1902 julkaistua amerikkalaista opusta. Belamyn kirjassa päähenkilö herää sata vuotta myöhemmin kovin kommunistista utopiaa muistuttavassa ajassa. Suurin osa kirjasta on utopiaan tutustumista.
Henkien taistelussa on pitkälti kyse siitä, millaisena kirjan paholainen esittelee maailman ja eritoten Suomen päähenkilölle. Aivan kuten Belamynkin teoksessa yhteiskuntakritiikki on puettu tarinan asuun. Henkien taistossa näpäytyksiä saa niin suomalainen juomakulttuuri kuin Lapuan liikekkin.
Molemmat kirjat on luettava historia mielessä pitäen. Tuohon aikaa vallitsi tosiaan kiletolaki Suomessa. Päähenkilö Kleophas Leanteri Sampila iloitsee elämästä teoksen alussa Pariisissa, jossa monet tuon ajan suomalaistaiteilijat vierailivat Tulenkantajia myöten.
Henkien taistelu jäi Lehtosen viimeiseksi teokseksi, jollei lasketa hänen postyymeja julkaisujaan. Haluaisin olla sen verran sivistynyt, jotta voisin verrata kyseistä kirjaa muuhun ajan kirjallisuuteen, mutta pettymyksekseni olen lukenut lähinnä uudempaa kirjallisuutta.
Tätä lukiessa lukijalla on oltava motivaatiota, sillä kirja on yli kuusisataa sivua pitkä ja kerrontatyyli kovin erilaista nykyiseen verrattuna.
Lisää Joel Lehtosesta Wikipediasta.
Kirjan voi lukea sähköisenä Yle tunnusten avulla. Lue lisää täältä.