Joel Lehtonen: Henkien taistelu

IMG_20171015_122846.jpg

Kirjoitin aiemmin juttua Kirjablogistit ja 101 kirjaa-projektiin liittyen Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia– kirjasta. Tuolloin koin päähenkilöön, joka oli elämäänsä kyllästynyt kotirouva, samaistumisen vaikeaksi. Ei olisi pitänyt valittaa silloin…

Joel Lehtonen tunnetaan parhaiten hänen 1920 ilmestyneestä Putkinotko-kirjastaan. Opintojeni alussa minulle sanottiin, että kansatieteilijän tulisi lukea kyseinen teos sen maaseudun kuvauksen vuoksi. Lehteiltyäni tiiliskivea, totesin ettei ole minun kirjani.

Luin muutamia vuosia sitten Edward Belamyn vuonna 2000-kirjan. Jostain kumman syystä tämä Lehtosen kirja muistutti tavallaan tuota 1902 julkaistua amerikkalaista opusta. Belamyn kirjassa päähenkilö herää sata vuotta myöhemmin kovin kommunistista utopiaa muistuttavassa ajassa. Suurin osa kirjasta on utopiaan tutustumista.

Henkien taistelussa on pitkälti kyse siitä, millaisena kirjan paholainen esittelee maailman ja eritoten Suomen päähenkilölle. Aivan kuten Belamynkin teoksessa yhteiskuntakritiikki on puettu tarinan asuun. Henkien taistossa näpäytyksiä saa niin suomalainen juomakulttuuri kuin Lapuan liikekkin.

Molemmat kirjat on luettava historia mielessä pitäen. Tuohon aikaa vallitsi tosiaan kiletolaki Suomessa. Päähenkilö Kleophas Leanteri Sampila iloitsee elämästä teoksen alussa Pariisissa, jossa monet tuon ajan suomalaistaiteilijat vierailivat Tulenkantajia myöten.

Henkien taistelu jäi Lehtosen viimeiseksi teokseksi, jollei lasketa hänen postyymeja julkaisujaan. Haluaisin olla sen verran sivistynyt, jotta voisin verrata kyseistä kirjaa muuhun ajan kirjallisuuteen, mutta pettymyksekseni olen lukenut lähinnä uudempaa kirjallisuutta.

Tätä lukiessa lukijalla on oltava motivaatiota, sillä kirja on yli kuusisataa sivua pitkä ja kerrontatyyli kovin erilaista nykyiseen verrattuna.

Lisää Joel Lehtosesta Wikipediasta. 

Kirjan voi lukea sähköisenä Yle tunnusten avulla. Lue lisää täältä.

Mainokset

Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia

img_20170106_192959

Minulle arvottiin Ylen kirjojen Suomi-hankkeen tiimoilta vuonna 1960-luvulla julkaistu Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia. Tammikuussa kirjastosta lainaamani painos on Teoksen kustantama.

Vuonna 1985 syntyneen on vaikea kuvitella millaista olisi olla kotirouva 1950-luvun lopulla. Ymmärtääkseni päähenkilö rouva Pyy on suunnilleen ikäiseni, joka kirjan alussa muuttaa perheineen kaupunkiin. Perheeseen kuuluu työssäkäyvä mies, kaksi tytärtä ja poika sekä anoppi. Kaikki tapahtuu kirjassa rouva Pyyn kautta. Henkilöiden nimiä tuskin mainitaan, ennemminkin heidän suhteensa rouva Pyyhyn.

Rouva Pyyn elämän keskus on koti, jonka taloutta hän hoitaa miehen tuodessa leivän pöytään. Ymmärrän suuresti rouva Pyytä; kodinhoito ei tunnu riittävän elämän sisällöksi, joten hän tuntuu kirjan aikana tekevän paljon turhautuneena kärpäsestä härkästä hänen miehensä suhtautuen hänen asiaansa hössötyksenä.

Miltä teos näyttää 57 vuotta myöhemmin? Itse olen todennäköisesti rouva Pyy:n ikäinen rouva, mutta minä en ole samalla lailla sidottu puolisooni eikä minun tarvitse pyytää häneltä lupaa rahan käyttöön. Eniten kuitenkin silmiin hyppäsi kulissien ylläpito. Rouva Pyy käy kävelyllä, jolla katselee, miltä oma koti näyttää ulkoapäin.

Marja-Liisa Vartio on eli 1924-1966 ja häntä pidetään kotimaisen proosan uudistajana. Hän julkaisu aluksi kaksi runokokoelmaa, jonka jälkeen hän siirtyi proosaan. Haavikko-säätiö on jakanut 1990- ja 2000-luvuilla Marja-Liisa Vartio palkinnon, jonka arvo on ollut aluksi 25 000 markkaa sitten 5000 euroa.

Lue kirja täältä (tarvitset Yle-tunnukset).

Lue lisää Marja-Liisa Vartiosta Wikipediasta.