Pirkko Saisio: Spuuki spaidermän ja raju nonna

3f3a4f3c95fc67b335f6669adcd9cae3.jpg

Jotenkin minusta tuntuu nololta myöntää, etten ole aiemmin lukenut Pirkko Saisiota, mutta ihaillut kumminkin hänen roolityötään elokuvassa Kuutamolla (taas yksi elokuva, joka on mielestäni saanut Imdb:ssä liian vähän pisteitä). Mikäli haluaa tutustua Saision kirjoihin ja tyyliin, on tässä pehmeä lasku.

Lasten suusta-kokoelmat ovat hauskoja, mutta yleensä kirjan kansiiin koottuna ne alkavat käydä nopeasti puuduttaviksi. Saisio on välttänyt tämän. Kirjaan on koottu hänen Facebook-päivityksiään, joissa on kertoo tyttärenpoikansa tekemisistä ja sanomisista. Kerrontaa rytmittävät lapsen piirrokset.

Itse olen pohtinut paljon vanhempien ja sukulaisten ratkaisua julkaista lapsista kuvia internetissä ja sosiaalisessa mediassa. Jenkkilässä (muistaakseni) on jo todistettu aikuiseksi kasvaneen lapsen oikeudenkäyntiä vanhempiaan kohtaan, kun vanhemmat olivat julkaisseet lapsestaan liikaa tietoja somessa.

Saisio väistää nämä sudenkuopat käyttämällä läheisistään pseudonyymejä. Päähenkilö kulkee läpi kirjan nimellä Kolmevuotias, Neljävuotias, Viisivuotias ja viimein Kuusivuotias. Hän oli miettinyt, millä nimillä kutsuisivat itseään lapsenlapsen synnyttyä. Saisiosta tuli Nonna ja hänen puolisosta Rekkari. Ensin luulin Rekkarin tarkoittavan rekkalesboa, sen sijaan se tarkoitti henkilöä, joka eli Nonnan kanssa rekisteröidyssä liitossa. Myöhemmin tyttären perheeseen syntyy Zen-vauva, joka kasvaa aikanaan Yksivuotiaaksi.

Kirja on riemastuttavaa luettavaa. Se kertoo lapsen suhteesta isovanhempiinsa ja molemminpuolisesta kaipuusta, jota koetaan isovanhempien muuttaessa talveksi Madeiralle. Se kertoo myös lapsen kasvaessa irti perheestään kohti kavereitaan ja itsenäisyyttä. Kiinnostavaa on myöskin lapsen persoonan kasvaminen ja mielipiteet.

Kirja on luettu ihmeen harvassa blogissa. Suosittelen kuitenkin tarttumaan siihen ennakkoluulottomasti. Luettu sen kuitenkin blogeissa Ihminen välissä, Kirjat kiehtovat ja Kirjapolkuni.

Mainokset

Hyllynlämmittäjät-haaste

2017-01-22 18.30.35.jpg

Hyllynlämmittjät-haastessa on tarkoituksena lukea pitkään lukulistalla kirjahyllyä lämmittäneitä kirjoja. 12 kirjaa. 12 kuukautta. Oheisessa kuvassa siis valikoimani kirjat. Pyrin ottamaan jokaisesta hyllykategoriasta jotain ja mahdollisimman erilaisia kirjoja.

Kathryn Srockett: Piiat. Olen nähnyt tämän elokuvan silloin, kun se ilmestyi. Taisi olla 2011. Siitä asti minulla on ollut tarkoituksenani lukea kirja, johon elokuva perustuu.

Timo Parvela & Virpi Talvitie: Keinulauta. Voitti ilmestymisvuonnan lasten Finlandian.

Sarah Turner: The Unmumsy mum. Ei voi olla kakka kirja, jos ystäväni, joka ei paljoa lue, kehui mulle tätä.

Susan Morgan: Bombay Anna. Ostin tämän 2010 Bangkokin lentokentältä. Olisikohan aika lukea?

Sinikka Nopola: Eilan, Rampen ja Likan parhaat. Vaikka kirjassa on Tampereen murretta, ajattelin ottaa härkää sarvista…

Melissa P. : Sata harjanvetoa ennen nukkumaanmenoa. Eikös tämä ollut kohukirja joskus?

Arthur C. Clarke: A Fall of Moondust. Puolisoni suositteli tätä kirjaa minulle.

Matt Lucas, David Walliams & Boy Hilton: Inside Little Britain. Tämä kirja tekee sitten sen ennätyksen. Lukematta jo vuodesta 2008.

Matti Rönkä: Eino. Koska Matti Rönkä oli niin hauska Kultainen Venla-gaalassa, niin pitäähän hänen ei-dekkarinsakin lukea.

Laura Lindstedt: Oneiron. Paljon kehuttu vuoden 2015 Finlandian voittaja.

Witi Ihimaera: Valasratsastaja. Tämä on tullut joskus minulle bookcrossingin kautta. Sopii muuten sekä Helmet- että Paperilta ruutuun-haasteeseen.

Leena Kirstinä: Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa. Haluan tietää naisesta Tiitiäisen Satupuun takana.


Mielenkiintoista tietää millaisia hyllynlämmittäjiä muilla on, ja saanko listani luettua. Yleensä en rajoita paljoa lukemistoani…

Ilmeeni, kun tajusin syksyn kalenterin täyttyvän…

Ilmeeni, kun tajusin, kuinka täynnä syksyni on.
Ilmeeni, kun tajusin, kuinka täynnä syksyni on.

Syksyn tuoksuja haistellen. Kalenteri täyttyy uhkaavasti. Mikäli tämä blogi tuntuu tyhjältä, niin bloggauksia olen kyllä tehnyt Kirjavinkit-sivustolle.  Lisäksi olen aloittanut väitöskirjatutkimuksen aiheenani Turun yliopiston osakunnat.  Tutkimuskirjallisuutta olen viime aikoina lukenut rutosti, mutta eipä niistä ole blogattavaksi. Vai kiinnostaako teitä etnografia?

Mutta älkäätte huoliko. Bloggauksia kyllä tulossa! Olen menossa sekä Helsingin että Turun kirjamessuille. Ensi viikolla on tulossa Minäkin luen-tempaus. Lainasin juuri Katja Ketun kätilön, jotta voin arvostella sen ja siitä tulevan elokuvan.

Tein siis kaiken kiireen keskellä päätöksen laittaa alas työnhakusivustoni. (Ainakin) seuraavat neljä vuotta arkeni täyttää väitöskirja, lukeminen ja itsestäni huolen pitäminen. Muutin samalla FB-sivustoni nimen ja fokuksen.

Katsoin myös läpi vuoden kirjahaasteet ja totesin, että kaunokirjallisuutta tulee luettua tänä vuonna paljon luulemaani vähemmän 😦 Siksi haasteenani on lähinnä pitää lukutaitoa yllä.

Lukemisiin!

Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä

Facebookissa on hieno tapahtuma nimeltään vaihtoehtoinen juonitiivistelmä.

Kirjojen kansista blokataan muutama kirjain ja keksitään syntyneelle kirjalle uusi juoni. Ja pysytään sitten rohkeasti siinä ihan omassa fiktiossa eikä lähdetä pohtimaan vaikkapa kirjailijoiden persoonaa tai osaamista sen enempää. Sillä lailla hyvän mielen asialla, ikään kuin.
The idea is to create a new book by blocking a few letters from an existing book cover and then inventing a new synopsis for it.

 

Repeilin lahjakkaasti Kirjasfäärin Taikan tuotoksille, joten oli pakko itsekin koettaa. Näin uudenvuodenyön myöhäistunteina iskimme rakkaan aviopuolisoni kanssa viisaat päämme yhteen (au) ja keksimme hienoja vaihtoehtoisia juonitiivistelmiä. Tai siis mies taisi peittämisen ja minä tiivistelyn. Kiitos ja anteeksi.

suu itään

 

”Max Eng paneutuu kirjassaan Suu itään suurruhtinaskunnan aikaan Suomesta itään suuntautuneeseen prostituutioon.”

iinan kultti

”Tauno-Olavi Pertti on pyristellyt vapaaksi henkisesti kuluttavasta Iinan kultista ja kertoo nyt kokemuksiaan pyhää kiinalaista symbolia palvovista iinalaisista ravisuttavassa tarinassaan.”

Viini alla

”Äiti opetti aina, että ennen illallista on nautittava jotain suolaista, jottei sitten nouse viini päähän. Tässä kulinaristisen alan tutkimuksessa selvitetään, mitä käy, kun nautitaankin ensnen illallista pullollinen viiniä alle.”

kotka ilman haavaa

 

”Kotka ilman haavaa on Suomen suurruhtinaskuntaan sijoittuva fennomaaninen agenttitrilleri”

pidävara

”On tunnettu tosi asia, että Koreassa syödään ravitsevaa koiran lihakeittoa. Vähemmän tunnettu tosiasia on, että Lähi-idässä vararavinnoksi tarjotaan hyvin maustettua tujua kissaa. Tämä kirja esittelee tunnetuimmat kissareseptit.”

Huomaa kyllä kellonajan näistä ideoista, mutta toivottavasti jotakuta edes naurattaa (muitakin kuin meitä).