Siitä on jo pari viikkoa, kun luin loppuun Kuninkaan paluun sekä Taru Sormusten herrasta- opuksen lopussa olevat liitteet. Siinä missä luin kahtan edellistä, Sormusten ritareita ja Kahta tornia, luku kerrallaan makustellen, rykäisin trilogian viimeisen osa kahdessa illassa.
Kirjan ensimmäinen puolikas eli viides kirja seurataan Legolasta, Aragornia, Gandalfia, Gilmiä sekä Merriä ja Pippiniä Gondoriin. Mordorin örkit ovat liittolaisineen valtakunnan porteilla ja sota vaikuttaa epätoivoiselta. Samaan aikaan Sam ja Frodo taivaltavat kohti Tuomiovuorta mahtisormus painonaan.
Vaikka Kuninkaan paluu kahmi elokuvana kasan Oscareita, on se mielestäni trilogian heikoin lenkki. Sekä kirjassa että elokuvassa lähinnä kurotaan tarinan polkuja yhteen ja tarinalle nähdään monta loppua. Elokuvassa ei käy selväksi, että tapahtumat ulottuvat miltei vuoden ajanjaksolle. Paluu matkallakin hobitit viettivät aikaa Rivendellissä. Frodo ei koskaan palautunut matkasta ja se käy hyvin ilmi kirjassa.
Kimppakyyti Mordoriin- lukupiirin keskustelussa nousi esiin Aragornin messiaaniset vibat. Hän tuli Gondoriin kuin pelastamaan ja linnanpihan valkoinen puu alkoi taas kukkimaan. Elokuvassa Aragorn käy myös kuoleman rajamailla. Ylhäissyntyisistä puhuttaessa kirjassa muistetaan mainita ylväs ryhti ja arvokas ulkomuoto.
Myös Eowynin hahmo puhutti. Rohanin neito ei haluaisi tyytyä perinteiseen naisen muottiin. Hän matkaakin taistelemaan yhdessä Merrin kanssa ja tappaakin lopulta Angmarin noitakuninkaan. Lukijoiden pettymykseksi hän tutustuu parantolassa Faramiriiin ja tyytyy lopulta vaimon osaan.
Tolkienin suuri urakka tulee näkyviin liitteissä, joissa on muun muassa Keskimaan eri kansojen aakkosia, historiaa ja taruja. Seuraavaksi luemme lukupiirissä Silmarillionin. Se jäikin minulta kesken lukioiässä, joten odotan mielenkiinnolla, millainen kirja sieltä paljastuu.