Pidin kovin Pekka Kytömäen ensimmäisesä runokokoelmasta Ei talvikunnossapitoa. Oli siis pakko saada käsiin myös Kytömäen toinen runokokoelma Valo pilkkoo pimeää. Naurahdin, kun Kytömäki kuvaa itseään kannen sisäsivulla itseään keski-ikäiseksi tamperelaispojaksi. Aikuistuminen on tylsää.
Kokoelman runot ovat lyhyitä aforismimaisia paloja, jotka ahmii miellellään, mutta niitä jää miettimään vielä kirjan suljettuaankin.
Huvituin kovin kokoelman ensimmäisestä runosta:
En suisto jäämään
yhden hudin ihmeeksi.
Olen uusinut kynänkantolupani
ja tähtään ladon seinään.
Kytömäen runoja voi hyvällä mielellä suositelle runojen parissa aloittaville. Niistä tulee kerta kerran jälkeen hyvälle mielelle.
Kirjat rakastavat sinua
ja tietävät sinun
tuntevan samoin.
Runokokoelmasta on myös kirjoitettu mm. blogeissa Kirjojen keskellä, Luettua elämää ja Kirjakaapin avain.
Moi! Kiitos jutusta, mukava kuulla että pidit. Aurinkoista kevättä ja kesää, toivotaan hehkeitä päiviä!