Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi

mielensapahoittajan-suomi.jpg

Tuomas Kyrö iski kultasuoneen keksiessään Mielensäpahoittaja-hahmon. Laskujeni mukaan Mielensäpahoittajan Suomi on seitsemäs kirja sarjassaan.

Idea on varmaan tunnettu, mutta kerrataan silti: Sysi-Suomessa asuu rintamamiestalossaan vanhempi mies, joka pahoittaa mielensä erilaisista asioista. Kyseessä on karikatyyri niistä vanhan kansan joukoista, jotka hiihtivät kesät talvet kouluun ja selvisivät kaikesta sisulla. Ja heidän tulee valistaa näitä nykyisiä pullamössösukupolvia.

Seitsemännessä Mielensäpahoittaja-kirjassa päähenkilön luona on käymässä lapsenlapsi, joka lukee ylioppilaskirjoituksiin. Mielensäpahoittaja muistelee Likan apuna Suomen sataa vuotta ja sitoo tapahtumat omaan elämäänsä, vaikkei olekaan kaikkien niiden vuosien aikana elänyt.

Pelkkää hekotusta kirja ei ole. Ensimmäisessä kirjassa selvisi, että päähenkilön rouva on muistisairaiden osastolla eikä tunnista enää miestään. Se on tuonut omanlaisensa surullisen vireen jokaisen kirjaan. On pitänyt opetella selviämään ilman toista niin kodinhoidollisesti kuin muutenkin.

Kultasuoni tosiaan. Äitini luki kirjan jälkeeni ja hekotti ääneen Kyrön oivalluksille.

Mainokset

Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, mielensänpahoittaja

                                                         Kuva osoitteesta http://www.kirja.fi

Tartuin suurin odotuksin viime vuonna ilmestyneeseen viimeiseen Mielensäpahoittaja-kirjaan. Kirja on paljon muita sarjan kirjoja paksumpi. Jotenkin sitä lukiessa kävi selväksi, ettei tätä ole tehty niinkään lyhyinä pätkinä kuunneltavaksi, kuten aiemmat kirjat, vaan ihan kunnolla luettavaksi.

Mielensäpahoittaja valmistelee hautajaisiaan, koska kuka muukaan sen tekisi. Arkku on valmis, muistokirjoitus rustattu, mutta testamentin kirjoittamista varten tarvitaan mustepullo. Tällä retkellä kurkistetaan elämän alkuun ja pohditaan taas maailman menoa.

Kirja ei naurata ja liikuta yhtä paljoa kuin edeltäjänsä, mutta sen parissa viihtyy hyvin. Taattua Tuomas Kyröä siis.

Kirja on selkeästi viimeinen sarjassaan, sillä loppuun Kyrö on kirjoittanut loppusanat, joissa kiittelee Yleä kuunnelman teko mahdollisuudesta ja Antti Litjaa äänen antamisesta Mielensäpahoittajalle.

Mielensäpahoittaja on ollut menestystarina, jota olisi voinut tahkoa loputtomasti, mutta olen tyytyväinen, että Kyrö päätti lopettaa sarjan ennen kuin se hyppäsi hain yli.