Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Ilman kirjabloggaajien klassikkohaastetta en tuskin tarttuisi klassikoihin puolivuosittaisin. Uudemmissakin kirjoissa on niin paljon luettavaa, että vanhemmat kirjat meinaavat jäädä niiden jalkoihin. Vähitellen klassikot eivät ole enää tuntuneet niin pelottavilta.

Suomen satavuotisjuhlavuonna WSOY julkaisi kerran kuussa klassikkoteoksen. Tämän myötä hyllyyni kertyi muun muassa sekä Tuntematon sotilas että Täällä Pohjantähden alla ja Edith Södergranin runoja. Eräs ystäväni kiusoitteli minua vuosia siitä, että olen olevinani lukutoukka, mutten lukenut Sinuhea (ei kylllä hänkään). Siksi päätin omistaa tämän klassikkohaasteen 970 sivuiselle opukselle.

Sinuhe löydetään vauvana ajelehtimasta kaislaveneestä Thebassa 14. vuosisadalla ennen ajanlaskua. Sinuhe päätyy seuraamaan kasvatti-isäänsä lääkärin ammattiin. Sinuhen värikkääseen elämään kuuluu muun muassa matkustelua Syyriaan, Babyloniin ja Kreetalle, joista kussakin hän ottaa oppia paikallisilta lääkäreiltä. Hän hoitaa niin köyhiä kuin ylhäisiäkin kunkin maksukyvyn mukaan. Ehkä pitkäikäisin ystävä hänelle ja kirjan värikkäin hahmo on Kaptah, joka on alunperin Sinuhen orja, mutta jonka Sinuhe vapauttaa. Kaptah on selkeästi tarkoitettu tunnelmaa keventäväksi koomiseksi hahmoksi.

Kirjassa on paljon mielenkiintoisia sanavalintoja. Seksistä puhuttaessa ”iloitaan naisen kanssa”. Kun Sinuhe ryyppää Babylonissa, hän ”iloitsee maksansa kanssa”. Aikanaan seksin kuvausta onkin Wikipedia-artikkelin mukaan kauhisteltu.

Osoittaa olevansa aikansa tuote, sillä Niilin eteläpuolella asuvat neekerit, jotka kuvataan villeinä, joista monet ovat noitia. Vaikka kirjassa puhutaan paljon tasa-arvosta ja orjien vapauttamisesta, ovat orjat ja muut alemman yhteiskuntaluokan ihmiset siinä tyytyväisiä osaansa, joka vaikuttaa minusta päälleliimatulta.

Sinuhe egyptiläistä pidetään Waltarin pääteoksena, se käännetty 41 kielelle ja siitä on tehty vuonna 1954 Hollywood-elokuva. Panu Rajalan kirjoittaman Unio mystica, Mika Waltari-elämänkerran mukaan Waltari kirjoitti Sinuhen mökissä muutamassa kuukaudessa.

Tämän kesän klassikkohaastetta emännöi Kirjan jos toisenkin Jane. Käy täältä kurkkaamassa lisätietoja ja muut haasteeseen osallistuneet.

Koska Sinuhe on kirjassa muistelija, sopii kirja Helmet-lukuhaasteen kohtaan 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja.

Johanna Sinisalo: Vieraat

Bongasin tämän kirjan YleKioskiLit-instagramkanavan Kirjakeskiviikko storysta, jossa erikoiskirjastovirkailija Henriikka Tulivirta suositteli sateenkaarikirjallisuutta. Tässä kirjassa sateenkaarevuus ei ole pääosassa vaan se on jotain arkista.

Essi ja Siiri asuvat lapsineen Tampereella. Kuusivuotias Sissi käy luonnontieteisiin painottuvaa päiväkotia. Masterchefistä tuttu Essi pyörittää vegaanikahvilaa Siirin hoitaessa parivuotiasta Luukasta kotona. Huolta aiheuttavat Essin pitkiksi venyvät työpäivät ja Luukaksen viivästynyt puheen oppiminen. Lähipiiriin kuuluu myös lasten biologinen isä Ville.

Sissillä on salaisuus. Hän kuulee hermohurinaa. Hän huomaa yllättäen Luukaksen reagoivan hänen satuttaessa itseään. Hermohurina lakkaa hetkeksi. Onko tämä sitä empatiaa? Pikkuvanha Sissi alkaa tehdä tieteellisiä kokeitaan.

Kertojina vuorottelevat Siiri, Essi ja Sissi ja välillä tekstin seassa sähköposteja ja lehtijuttuja. Lukija on askeleen edellä muita eikä ole helppoa päättää, kenen puolella olisi.

Kirja voitti Kariston kauhuromaanikilpailun keväällä 2019. Tämä onkin juuri sellaista psykologista jännitystä, josta pidän. Kirja ei kuitenkaan yllä mielestäni vuonna 2013 ilmestyneen Auringon ydin-dystopian tasolle.

Monikerroksisuus on lähes hengästyttävää, ja tunnelma tihenee ikään kuin salakavalasti, kun mukaan tulee kammottavia elementtejä,” kirjoitetaan Kirjat kertovat-blogissa.

”Se, että kirja lokeroidaan kauhugenreen, ei tarkoita, etteikö siitä löytyisi paljon muitakin tasoja ja teemoja kuin pelko ja yliluonnollisuudet,” todetaan Kirjapöllön huhuilja-blogissa.

Se (kerronta) tekee jokaisesta henkilöstä jollain tavalla vastenmielisen, vaikkakin samalla myös syvemmän,” pohditaan Kirjanmerkkkinä lentolippu– blogissa.

Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus

Nähdessäni Witcher-sarjan trailerin Youtubesta (alla) kesällä 2019, en tiennyt, mitä odottaa. Joulukuussa Netflixiin tullut sarja vei kuitenkin mukanaan. Monet ovat lukeneet aiemmin puolalaisen Andrzej Sapkowskin Noituri-kirjasarjaa tai pelanneet siihen perustuvia pelejä. Olin kuullut, että kirjat kuuluu lukea nimenomaan suomeksi (mikäli ei osaa puolaa), sillä suomennokset ovat englanninkäännöksiä parempia. Koronan takia jouduin odottamaan sarjan ensimmäistä osaa Viimeinen toivomus-novellikokoelmaa pitkään.

Noiturit ovat mutaatioon pakotetuttuja, joilla on muun muassa normaaleja ihmisiä paremmat refleksit. He kiertävät maita ja mantuja tappaen hirviöitä maksua vastaan. Vai ketkä lopulta ovatkaan hirviöitä?

Kehyskertomuksena on Järjen ääni- tarina, jonka lomaan eri pituiset novellit on sijoitettu. Noituri, Geralt Rivealainen, lepää temppelissä parannellessaan taisteluhaavojaan ja novellit ovat takaumia tähän tarinaan nähden.

Noiturien ja hirviöiden lisäksi sarjan maailmassa on pitkäikäisiä velhoja ja haltioita sekä pahasuisia kääpiöitä. Geraltin ystävänä muutamassa tarinassa seikkailee bardi Valvatti ja kirjan lopussa mukaan astuu velho Yennefer.

Osa novelleista oli tuttuja tv-sarjasta, vaikkakin sarjaa varten tarinoita oli muutettu. Kaiken kaikkiaan kirja oli ahmintatavaraa ja juuri sitä mitä kaipasin kesäiltaani.

Piia Leino: Taivas

Piia Leinon Taivas-dystopia vie meidät vuoden 2058 Helsinkiin tai Valoon, kuten sitä silloin kutsutaan. Sisällissodan jälkeen johtoon on astunut äärioikeisto, joka on karkottanut kantasuomalaisista poikkeavat. Kaikki on harmaata, ihmiset flegmaattisia ja ruoka koostuu sirkoista ja pienriistasta. Todellisuutta paetaan Taivas-nimiseen virtuaalitodellisuuteen, johon saa lisää käyttöaikaa joko työstä palkkana tai jonkun elättinä. Siinä missä etuoikeutetut viettävät aikaa Taivaassa, parveilee Hakaniemen torilla kerjäläisiä. Muun maailman elosta vain arvaillaan, sillä internet on jo aikaa sitten kaatunut.

Akseli toimii tutkijana yliopistolla. Hän saa työpaikaltaan outoja pillereitä, joiden käytöstä tulisi raportoida. Pillerien vaikutuksessa Akseli ostaa värikkäät lenkkarit ja kokeilee juoksemista. Harmaudesta pistävät väriläiskät ja juokseminen ei hetkauta ympärillä arjessa puskevia Valon kansalaisia.

Akseli tapaa Taivaassa Iinan, jonka aiemmasta poiketen haluaa tapana livenä. Iina saa Akselin tarjoamista pillereistä enemmänkin irti ja alkaa kyseenalaistaa Taivaassa käymisen.

Kirjan dystopia oli mielenkiintoinen. Olisinkin halunnut lukea enemmänkin, siitä miten Suomi oli mennyt raiteiltaan. Muutaman kerran kirjassa oli tarinaan sopimattomia kuvauksia, jotka häiritsivät minua. Tosin Akselin ympäröivästä maailmasta piittaamattomuus ja Taivaaseen koukuttuminen oli hyvin kuvattu. Piittaamattomuudesta kertoo muun muassa syntyvyyden lasku, joka johtuu seksuaalisuuden kiinnostuksen katoamisesta

Kirjan pohjavire on surumielinen. Suosittelen tähän teokseen tutustumista. Taivas voitti S&S:n maailman laita-kirjoituskilpailun jossa etsittiin teosta, joka katsoo eteenpäin ja ulospäin, vastaa kysymykseen, mitä on olla ihminen muuttuvassa maailmassa.

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Luulin rehellisesti lainanneeni tietokirjan, sillä olen lukenut Matt Haigilta aiemmin tietokirjat Syitä pysytellä heingissä ja Huomioita neuroottiselta planeetalta, joista pidin paljon. Millaisen romaanin olinkaan lainannut! Ahmin sen kolmisensataa sivua kahdessa pyräyksessä ja sen jälkeen tyrkytin puolisolleni.

Tom on nelikymppisen näköinen historianopettaja Lontoossaa. Tosin hän on vain nelikymppisen näköinen, sillä oikeasti hän on syntynyt 1500-luvulla. Murrosiässä hänen ikääntymisensä alkoi hidastua radikaalisti. Hän koki suuren rakkauden 1500- ja 1600-luvun taitteessa. Tuosta avioliitosta syntynyt Marion, on Tomin tietojen mukaan samanlainen, hitaasti ikääntyvä kuin hän. Hän vain ei tiedä, missä Marion on.

Haig kirjoittaa hyvin siitä, miltä aika saattaa alkaa tuntua sitten, kun sitä on liikaa. Muistot limittyvät toisiinsa ja niiden kasaantuminen aiheuttaa Tomille päänsärkyä. Kun aikaa on paljon, ehtii miettiä moneen kertaan, mitä haluaa elämällään tehdä.

Tomin ongelmaksi muodostuu myös muiden suhtautuminen häneen. Häntä pelotellaan koe-eläimeksi joutumisella ja häntä ja hänen läheisiään epäillään noituudesta. Paljastumisen pelon vuoksi hän ei voi asettua pitkäksi aikaa aloilleen.

Kirja liikkuu vuoroin nykyajassa ja vuoroin menneessä avautuen kuin kukka. Loppua kohden Tom ymmärtää, ettei asiat olekaan kuten hän on luullut.

”Maailmaa ymmärtääksesi katso isoa kuvaa. Älä jumitu yksityiskohtiin tai pintailmiöihin. Mieti, mikä on oikeasti tärkeää,” summaa Kulttuuri kukoistaa- blogi.

”Eniten kiinnosti 1600-luvun haisevan ja kuhisevan Lontoon kuvaus. Shakespearen ajan teatteriesitysten hurjasta älämölöstä oli myös hauska lukea,” kirjoittaa Kirja vieköön!-blogi.

”Iloitsin siitä, että tarina liki vinksahti päälaelleen ja ainakin yllätti edetessään kohti loppua,” kertoo Annelin kirjoissa-blogi.

Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen

”Hikan ennen aamunkoittoa, sumun haihduttua, ensimmäiset linnut nousivat laulamaan. Kuolema heräsi ja kuunteli: ainakin pari kyyhkystä, kauempana aloitti laulurastas.”

Tämänkin kirjan bongasin Bibbidi bobbidi bookin-youtubevideosta. Ja mikä kirja se olikaan! Taattua ahmintakirjallisuutta.

On sotavuosi 1943 ja helsinkiläisen Lydian isä saa sukulaiselta kirjeen, jossa ehdotetaan, että Lydia tulisi maalle työvoimaksi sotaa pakoon. Lydia muuttaa asumaan lapsuudenkotiinsa pieneen kylään asuintoverinaan eläväinen Anna. Naapuritalon matriarkka Gunhildin pojat ovat rintamalla ja toisen niistä on Anna kihlannut. Anna järjestää myös Lydialle kirjekaverin rintamalta. Gunhild on myös rakentanut mänennyppylälle tornin, josta kunkin kyläläisen on vuorollaan kiikaroitava viholliskoneita.

Aluksi kirja tuntui olevan vain Annan ja Lydian tarinaa pula-ajassa selvitytymisestä, kunnes kirjassa sattui käänne. Sen enempiä paljastamatta Lydian ja Annan elämän tulee salaisuuksia. Lopun tapahtumat tulivat hiukan yllättäen, mutta viimeiselle sivulle päästyäni huomaan palasten loksahtaneen paikoilleen.

Kirjan kauniista kielestä tulee mieleeni Pauliina Nivukosken Nopeasti piirretyt pilvet. Luvut olivat sopivan pituisia. Vielä yksi!

Enni Mustonen: Paimentyttö

Enpä tiedä olisinko tähänkään tarttunut, jollen olisi etsinyt jotain (fyysisesti) kevyttä luettavaa, mieluiten hyllynlämmittäjää. Olin ostanut tämän vuonna 2012 julkaistun Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan avausosan joskus pokkarina. Minulle oli sanottu aiemmin, ettei tämä olisi minun kirjani.

Vielä mitä! 5/5! Ahmintavaara!

Kolmetoistavuotias paimentyttö Ida jää orvoksi ja päätyy aluksi navettatöihin kartanoon. Kirja kattaa muutaman vuoden jakson Idan elämästä. On virkistävää lukea työläisen näkökulmaa, kun suurin osa historiallisesta fiktiosta kertoo ylempiluokkaisten elämästä, josta toki onkin enemmän lähteitä.

Ida työskentelee yhden Suomen 1800-luvun kansallisaatteen luojan, Topeliuksen, perheessä. Tällöin hän seuraa syrjästä Topeliuksen vaikutusta, vaikkakin Topeliuksen elämä alkoi tuossa vaiheessa olla jo ehtoopuolella.

Ida on melkein raivostuttavan kiltti ja nöyrä. Kun hänellä on aikaa, hän ikävöi työntekoa,vaikka hän tekeekin pitkää päivää väsyksiin asti. Onko tämä yksi tapa glorifioida raskaan työn tekijöitä?

En ole aiemmin välittänyt historiallisista romaaneista. Suomen historiaa opiskellut ystäväni sanoi, ettei ole äkkiseltään löytänyt sarjasta virheitä.

Hyllynlämmittäjiä olen lukenut tänä vuonna jo 3/10. Paras suoritus koskaan!

Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata

Bongasin blogistaniasta tämän kevään uutuuskirjan ja laitoin sen kuunteluun. Lyhyet kappaleet sopivat hyvin kuuneltavaksi niin pitkille kuin lyhyillekkin matkoille.

Klaara ja Ilmari elävtä vakiintuneessa parisuhteessa perhe-elämää, jossa seksielämä on nuupahtanut. Klaaraa ei kiinnosta ollenkaan ja hän tuntee häpeää haluttomuudestaan. Koska Klaara on kokenut saman nuupahtamisen edellisissäkin parisuhteissaan, hän kokeaa ongelman olevan hänessä itsestään: kun vakiinnutaan ei enää kiinnosta.

Klaara uskaltautuu ehdottamaan Ilmarille vapaata suhdetta, jossa he saavat harrastaa seksiä muiden kanssa luvan kanssa. Samalla syttyy myös heidän kahden välinenkin seksielämänsä liekkeihin.

Kirja kertookin pitkälti Klaaran kokemuksista parisuhteessa ja seksiseuraa etsimässä. Väliin on kirjoitettu pohdintoja parisuhteen odotuksista yhteiskunnassa ja kulttuurissa.

Kyllähän kirja on keskustelunavaus aiheesta, jota voitaisiin ravistella enemmänkin. Kuitenkin on tylsää nähdä taas yksi keskiluokkainen kuvaus, kun mielenkiintoisempaa olisi ollut saada näkökulmaa Kehäkolmosen ulkopuolelta.

”Suhteellisen vapaata on aikalaisteos aikamme pakonomaisesta suorittamisesta ja täydellisyyden tavoittelusta,” toteaa Amman kirjablogi. Yhden hänen mielipiteeseensä myös siitä, että Klaara on ärsyttävä valittaja. Hammasta purren kuuntelin kirjan loppuun, vaikka hahmo oli niin ärsyttävä.

Suhteellisen vapaata on hankalasti luokiteltava. Siinä on ainakin päällisin puolin chick lit -aineksia, mutta luettuani kirjan kyllä tulkitsin nämä viittaukset lähinnä ironisiksi silmäniskuiksi,” kirjoittaa Kirsin kirjablogi. Chick lit-romaanit voivat olla höttöistä luettavaa, mutta tämän teoksen tavoitteena on ravistella lukijaa.

”Lukemisen edetessä ärsyyntyminen siirtyi suoraan Klaaran persoonaan ja aloin pohdiskella, että onkohan takana jotain kirjailijan henkilökohtaisia kokemuksia, koska Parisuhteen toiminnan kommentointi alkoi enemmän ja enemmän muistuttaa katkeroituneen ihmisen vahvasti yleistävää ja normittavaa avautumista,” pohtii Älä ota sitä niin vakavasti-blogi. Kirjoitaja on saattanut ajatella tämän kumouksellisiksi ajatuksenherättelyksi, mutta minua nämä osiot ärsyttivät. Tuntui rautalangan vääntämiseltä.

Voisin suositella kirjaa, niille joilla ei ole monimuotoisista suhteista kokemusta lähipiirissä. He saattaisivat saada uusia ajatuksia. Muutoin tämä on nopealukuinen viihderomaani.

Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta

Aikana ennen koronaa nappasin kirjastosta norjalaisen Geir Gulliksenin Kertomus eräästä avioliitosta-kirjan. Osa syy kirjan suomentamiseen on varmastikin se, että Gulliksen tunnetaan Klaus Ove Knausgårdin kustannustoimittajana. Knasun tavoin Gulliksenkin luottaa autofiktioon. Sen sijaan, että luin kirjaa pätkissä, kirja olisi selkeästi kaivannut yhdeltä istumalta lukemista.

Kirjan päähenkilö on mies avioeron kynnyksellä. Pariskunta on ollut naimisissä parikymmentä vuotta ja he kokevat olevansa onnellisia ja läheisiä. Paratiisiin kuitenkin hiipii ongelma. Vaimo alkaa tuntea vetoa naapurista löytyneeseen lenkkiseuraansa.

Mies kertoo avioliittonsa tarinaan ja avioeroon johtaneista tapahtumista vaimonsa näkökulmasta. Kyseessä on siis tavallaan epäluotettava kertoja, sillä hän olettaa paljon: mitä vaimo on tuntenut ja mitä on tapahtunut silloin, kun hän ei ole ollut läsnä.

Kirjan loppu oli mielestäni jotenkin groteski. No, lukekaa itse niin tiedätte.

Kirja sopii laadukkaan pohjoismaisen proosan ystävälle, kirjoittaa Kulttuuri kukoistaa-blogi.

”Väliin tuskastun Joniin ihan kokonaan ja kirjoittelen hänestä muistikirjaani vähemmän mairittelevia adjektiiveja,” kertoo Reader, why did I marry him?-blogi

”En voi ajattelematta, kuinka laimeaa on, että maailmanmaineeseen nousseen Knausgårdin ystävä ja editori kopioi menestyneen kirjailijaystävänsä konseptin ja leväyttää oman avioliittonsa kaiken kansan luettavaksi,” toteaa Nannan Kirjakimara-blogi.

Emmi-Liia Sjöblom: Paperilla toinen

Alunperin minun piti lukea Helmet-lukuhaasteen kohtaan ”Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti” Miki Liukkosen O. Sen paksuus, 858 sivua, kuitenkin lannisti minut. Kirjassa ei myöskään tunnu olevan juonta vaan siinä vyörytetään kaikki asia tyylillä, jossa ei tunnu olevan päätä eikä häntää.

Minusta on tullut Bibbidi bobbidi Book-Youtubekanavan seuraaja. Tammikuun luetuissa Laura mainitsi Paperilla toinen-uutuden, joka mässäili seksillä. Ennakko-oletukseni siis tästä kirjasta oli, ettei siinä olisi muuta kuin seksiä. Päätin kuunnella kirjan äänikirjana, jotta mahdollinen huonous olisi pian ohi. Harvinaista kyllä, kuuntelin sen myös hiukan nopeutettuna.

Kirjan punaisena lankana on minä-kertojan kasvu aikuiseksi naiseksi ja äidiksi. Kirja kuitenkin pursuaa seksiä. Voikin pohtia, että kuinka oleellista sillä mässäily on kasvutarinan kuvauksessa. Ilmeisesti kirjan on tarkoitus olla autofiktiota.

Seksiä ei esitetä koko aikaa kirjassa positiivisessa valossa vaan se sattuu, hiertää ja sillä käydään kauppaa. Välillä minä-kertoja saattaa ottaa puolisoltaan suihin, jottei hänen tarvitsisi tehdä kotitöitä. Samaan aikaan minulla on ollut kesken Riitta Suomisen Suhteellisen vapaata, jossa käsitellään haluttomuutta. Kontrasti näiden välillä oli mielenkiintoinen.

Mikäli olisin lukenut kirjan fyysisenä kappaleena olisin luonnehtinut sitä loistavaksi kassikirjaksi. Se on tarpeeksi ohut, luvut ovat lyhyitä ja teksti keveää.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti, 7. Kirjassa rikotaan lakia, 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa, 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja ja 45. Esikoiskirja

Kirja on luettu myös muun muassa blogeissa Aina joku kesken, Kirjanmerkkinä lentolippu ja Avec Sofié.