Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Ilman kirjabloggaajien klassikkohaastetta en tuskin tarttuisi klassikoihin puolivuosittaisin. Uudemmissakin kirjoissa on niin paljon luettavaa, että vanhemmat kirjat meinaavat jäädä niiden jalkoihin. Vähitellen klassikot eivät ole enää tuntuneet niin pelottavilta.

Suomen satavuotisjuhlavuonna WSOY julkaisi kerran kuussa klassikkoteoksen. Tämän myötä hyllyyni kertyi muun muassa sekä Tuntematon sotilas että Täällä Pohjantähden alla ja Edith Södergranin runoja. Eräs ystäväni kiusoitteli minua vuosia siitä, että olen olevinani lukutoukka, mutten lukenut Sinuhea (ei kylllä hänkään). Siksi päätin omistaa tämän klassikkohaasteen 970 sivuiselle opukselle.

Sinuhe löydetään vauvana ajelehtimasta kaislaveneestä Thebassa 14. vuosisadalla ennen ajanlaskua. Sinuhe päätyy seuraamaan kasvatti-isäänsä lääkärin ammattiin. Sinuhen värikkääseen elämään kuuluu muun muassa matkustelua Syyriaan, Babyloniin ja Kreetalle, joista kussakin hän ottaa oppia paikallisilta lääkäreiltä. Hän hoitaa niin köyhiä kuin ylhäisiäkin kunkin maksukyvyn mukaan. Ehkä pitkäikäisin ystävä hänelle ja kirjan värikkäin hahmo on Kaptah, joka on alunperin Sinuhen orja, mutta jonka Sinuhe vapauttaa. Kaptah on selkeästi tarkoitettu tunnelmaa keventäväksi koomiseksi hahmoksi.

Kirjassa on paljon mielenkiintoisia sanavalintoja. Seksistä puhuttaessa ”iloitaan naisen kanssa”. Kun Sinuhe ryyppää Babylonissa, hän ”iloitsee maksansa kanssa”. Aikanaan seksin kuvausta onkin Wikipedia-artikkelin mukaan kauhisteltu.

Osoittaa olevansa aikansa tuote, sillä Niilin eteläpuolella asuvat neekerit, jotka kuvataan villeinä, joista monet ovat noitia. Vaikka kirjassa puhutaan paljon tasa-arvosta ja orjien vapauttamisesta, ovat orjat ja muut alemman yhteiskuntaluokan ihmiset siinä tyytyväisiä osaansa, joka vaikuttaa minusta päälleliimatulta.

Sinuhe egyptiläistä pidetään Waltarin pääteoksena, se käännetty 41 kielelle ja siitä on tehty vuonna 1954 Hollywood-elokuva. Panu Rajalan kirjoittaman Unio mystica, Mika Waltari-elämänkerran mukaan Waltari kirjoitti Sinuhen mökissä muutamassa kuukaudessa.

Tämän kesän klassikkohaastetta emännöi Kirjan jos toisenkin Jane. Käy täältä kurkkaamassa lisätietoja ja muut haasteeseen osallistuneet.

Koska Sinuhe on kirjassa muistelija, sopii kirja Helmet-lukuhaasteen kohtaan 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja.

Panu Rajala: Unio Mystica

rajala_unio_mystica

Välillä minulle tulee ihmeellisiä fiksaatioita lukea tietystä aiheesta. Koska Mika Waltarilla oli sama sairaus kuin minulla halusin lukea hänen elämänkertansa. Etsin kirjan käsiini kirjastosta. En ole ennen lukenut Panu Rajalan kirjoja, mutta minua epäilytti viime vuotisen Finlandia- ja aiemman Katri Helena-kohun takia.

Ei kuitenkaan pitäisi antaa kohujen häiritä. Vaikka kirjassa on 832 sivua, teksti soljui paljon helpommin kuin elämänkerroissa yleensä. Olen suositellut kirjaa ympäriinsä varsinkin, koska Waltarin elämän oli mielenkiintoinen muutenkin kuin hänen kirjallisen tuottavuutensa takia.

Waltari saattoi kirjoittaa vauhdilla, mutta tarvita luovuutensa käynnistämiseksi ihastumisen tunteen. Hän saattoi uupua ja viettää aikaa ”kammiossa”. Alkoholia kului ja hän saattoi löytää itsensä eri puolelta Eurooppaa, jossa oli illalla ollut.

Mielenkiintoista on myös mielen sairauksien hoitomuotojen muuttuminen. Waltaria ei ilmeisesti pidetty vakavasti sairaana, koska hän kykeni suurimmaksi osaksi työhön. Hän pyysi lääkkeeksi insuliinia, jonka avulla nukkui useamman vuorokauden.

Suosittelen kirjaa elämänkertojen ystävien lisäksi, kirjallisuuden ystäville sekä niille, joita kiinnostaa, kuinka mielen sairauksia on hoidettu 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla.