Maria Veitola: Veitola

Maria Veitola on tunnettu muun muassa Yökylässä-sarjastaan ja muutamien vuosien takaisesta talk showstaan. Lisäksi hän on kirjoittanut kolumneja moniin eri aikakausilehteen. Sainkin odottaa tätä kirjaa, sillä kirjaston varausjono oli luvattoman pitkä.

Veitola-kirja kokoaa Veitolan kolumneja eri aihepiirien alle. Kirja ei ole kuitenkaan pelkkä kokoelmateos vaan Veitola kommentoikin kolumnejaan 45-vuotiaan itsensä näkökulmasta kirjan kirjoituksen aikaan 2018. Ja on kirjassa myös muutama ennen julkaisematon teksti.

Tämän kirjan luin ahmien. Monissa kohdissa nyökyttelin Veitolan kokemuksille. Toisaalta oli myös mielenkiintoista sukeltaa Helsinkiin muuttavan musadiggarin elämään. Minulla, kun ei ole koskaan ollut halua muuttaa Helsinkiin ja olen musan sijaan diggaillut kirjallisuutta.

Kirjan on kuunnellut äänikirjana Reader, why did I marry him? -blogin Omppu.

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

ihananäh

Luin aiemmin Anna-Leena Härkösen pakinakokoelman Takanapuhumisen taito, joka oli aikanaan Kirjan ja ruusun-päivän kirja. Ihana nämä! on hyvin samantapainen tekstikokoelma. Kirja sisältää siis pakinamuotoon kirjoitettuja havaintoja maailmanmenosta.

Härkönen puhuu suoraan asioista, jotka ovat jo kaikkien huulilla. Esimerkiksi siitä, kuinka noloa on ratsastaa aasilla, mutta niin tulee tehtyä kuitenkin vaikkei näytäkään Jeesuksen äidiltä, joka olisi matkalla Beetlehemiin.

Kirjan ovat lukeneet myös mm. Kirjakaapin kummitus,  Rakkaudesta kirjoihin ja Kirjavinkkien Kini.