Saako Finlandia-kirjan jättää kesken?

20161230_122514.jpg

Vuonna 2014 ilmestyneistä kirjoista suosikkejani ovat ehdottomasti Tommi Kinnusen Neljäntienristeys (Finlandiaehdokas) ja Katja Ketun Kätilö. Koska kumpikaan ei voittanut Finlandiaa, minua kiinnosti lukea kyseisen vuoden voittaja Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja paljon kehuttu vuoden 2014 ehdokus Sirpa Kähkösen Graniittimies.

Suomen kirjasäätiö on jakanut Finlandia-palkinnon vuodesta 1984. Alunperin se myönnettiin mille tahansa kaunokirjalliselle teokselle, mutta vuodesta 1992 (ikävä kyllä) vain romaanille. Finlandia-ehdokkaat ja -voittajat ovat oman vuotensa myyntimenestyksiä. Lue lisää Finlandia-palkinnosta tästä.

Monet ovat kehuneet Valtosen kirjaa. Kirsin mielestä se on uppoutumiskirja. Elina olisi lukenut enemmänkin.  Morre huomauttaa sen olevan Finlandia-voittajaksi scifistinen. Tartuin siis kirjaan luottavaisin mielin: tästäpä hyvä lukukirja!

Yllätyksekseni kirjan lukeminen olikin kuin suossa tarpomista. Päähenkilö, Joe, oli mielestäni vastenmielinen hahmo, joka jättää perheensä, koska ei kykene sopeutumaan Suomeen ja haluaa uralleen nostetta. En tarkoita etteikö kirjoissa saisi olla vastenmielisiä hahmoja, mutta jos joka kerta kirjaan tarttuessa alkaa kiukuttaa, on se parempi jättää kesken.

Sirpä Kähkösen kirjoja on kehuttu paljon. Tankkien kesä-kirja on tänäkin vuonna Finlandia-ehdokkaana. Graniittimiestä jaksoin lukea runsaat 130 sivua. Pariskunta loikkaa Neuvostoliittoon 1920-luvulla ja tavoittelee kommunistista onnea. En missään vaiheessa kokenut minkäänlaista sympatiaa hahmoja kohtaan, joka häiritsi minua liikaa.

Yleensäkin on sangen väärin tuhlata aikaa kirjoihin, joista ei ole iloa. Siksipä lopetin näiden kanssa kamppailun. Latasin äänikirjana Valtosen-romaanin, kun en halunnut täysin vielä luovuttaa. Katsotaan, josko sen saisin kuunneltua kokonaan.