Sarah Crossan: Yksi & Juhani Aho: Yksin

Helmet-lukuhaasteessa on kohta 47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet. Olin jo aiemmin laittanut TBR-pinooni Sarah Crossanin Yksi-säeromaanin, jota suositeltiin muun muassa Bibbidi bobbidi book-blogissa. Aloin sitten katsella kirjastosta Yksin-nimisiä kirjoja, mutta eipä niitä ollutkaan muita kuin Karo Hämäläisen ja Juhani Ahon teokset. Koska olin jo lukenut Hämäläisen (postaus täällä Kirjavinkkien puolella), päätin lukea Juhani Ahon kirjan.

Sarh Crossanin kirjasta ovat kirjoittaneet monet, muun muassa Kannesta kanteen, Yöpöydän kirjat ja Oksan hyllyltä, joten pidän kirjoitukseni lyhyenä. Kirja on säeromaani eli runomittaan kirjoitettu romaani. Olen lukenut aiemmin yhden säeromaanin, Merikin, joka ei sytyttänyt minua. Yksi ansaitsi minulta neljä ja puoli tähteä.

Kirjassa teini-ikäiset siamilaiset kaksoset Grace ja Tippi siirtyvät kotiopetuksesta normaaliin kouluun. Vaikka he eivät voi kuvitella elämäänsä ilman toista, suhtautuvat monet muut heihin kuin kummajaisiin. Tähän romaaniin säkeet tuntuvat tuovan lisäsyvyyttä. Vaikka kirja on yli neljäsataa sivua paksu, ei sen pidä pelästyttää, sillä säkeiden ilmavuus saa sivut lentämään.

Vuonna 1890 julkaistu Juhani Ahon Yksin vie aivan toisenlaisiin tunnelmiin. Blogistaniassa teosta ei ole lukenut läheskään niin moni kuin Crossanin teosta, mutta bloggaukset löytyvät ainakin Lurun luvut– ja Kohtisuora-blogeista. Ohien kirjan lukaisee yhdeltä istumalta, kunhan tottuu vanhaan kieleen.

Päähenkilö on ylemmän luokan mies, joka suunnittelee matkaa Pariisiin. Matka viivästyy rakastumisen takia, kun mies haluaa liehitellä Anna nimistä neitoa. Vaikka tuohon aikaan on naimisiinmenolla olleet tiukemmat kriteerit, puhuu minä-kertoja paljon rakkaudesta ja Anna saa loppujen lopuksi itse päättää tunteistaan. Jotenkin tuntui groteskilta, että minä-kertoja oli Annaa viisitoista vuotta vanhempi ja oli seurannut tämän kasvua lapsesta nuoreksi aikuiseksi. Olipa hän todistanut Annan teini-ikäistä kiukkukohtaustakin.

Yksi sopii myös muun muassa Helmet-lukuhaasteen kohtaan 27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani ja Yksin 1. Kirja on vanhempi kuin sinä.

Juhani Aho: Rautatie

IMG_20180131_160840.jpg

Minua nolottaa hiukan, etten ole aiemmin lukenut Juhani Ahon tuotantoa. Olen kotoisin Iisalmesta, jonka Kirkkopuistossa on Juhani Ahon patsas ja Mansikkaniemellä Juhani Ahon museo. Kävin koulua Juhani Ahon yläasteella. Minulla on hämärä muistikuva, että olisin nähnyt pätkiä Rautatien elokuvasovituksesta.

WSOY julkaisi viime vuonna 12 klassikkoa, joista yksi oli Juhani Ahon Rautatie. Rautatie oli myöskin helppo valinta, sillä pienoisromaanin pituus on vain 142 sivua. Kauniista kannen maalauksesta on vastuussa Susanne Gottberg. Arvostan muutenkin teoksen materiaalia, joka tuntuu karhealta kädessä sekä kirjanmerkkinauhaa.

Mutta itse tarinaan.

Matti ja Liisa asustavat korvessa jossain päin Ylä-Savoa. Matti saa kuulla rovastin luona käydessään, että Lapinlahdelle on tullut rautatie. Matti ja Liisa eivät voi käsittää, miksi tie on tehty raudasta ja miksi sillä kulkeva hevonen syö halkoja. Pitäähän sitä mennä katsomaan.

Rautatie on alunperin julkaistu 1884, jolloin Savon rata oli vasta suunnitteluasteella. Kuopio-Iisalmi rataosuus avattiin vasta 1902. Kirjassa kuvataan muutosta, jonka rautatie on tuonut ja miten niin kutsuttu rahvas ymmärtää uuden menopelin tulon. Kirjasta saa väläyksen siitä, millaista oli asua korvessa 1800-luvun lopulla.

Vaikka yleensä vanhempien teosten lukeminen on minulle hankalaa vanhemman tyylisen kerronnan ja kielen takia, luin Rautatien miltei yhdeltä istumalta. Sillä onkin hyvä aloittaa suomalaisiin klassikoihin tutustuminen.